Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Tulevaisuuden pelko

Sunnuntai 22.10.2017 klo 15:30


Mitä huominen tuo?

Tuskan pelko on pahempi kuin itse tuska, sillä jokainen tuokio on odotusta täynnä.

Tulevaisuushan on meille toiveita, unelmien täyttymystä, jotka eivät aina toteudu.

Toteumat taas ovat asioita, joista ei osannut edes uneksia, unelmia ihmeellisempiä asioita.

Tämän ihmeellisyyden keskellä hämmästelemme, mikä on oma vaikutuksemme kaikkeen toteutuneeseen.

Silloin sydän vaikenee, lähes pysähtyy ihmeiden ja ihmetysten edessä.

Parasta on siksi vain antaa elämän kuljettaa itseään yrittämättäkään liikaa suunnitella tulevaisuutta.  

Merkittävä teko0152.JPG

Juustoportissa avautui uusi Teslan Supet Charge- asema. Harva tajuaa teon merkitystä. Kiitos Juustoportin isännälle. Kiitos Teslalle. Sopii kysyä, onko tämä avaus ja ennakointi siitä, että Tesla on vahvoilla Vaasaan, akkutehdas Suomeen?

Ainakin Teslalla on nyt meno turvattua Kokkolasta Helsinkiin. Pysähdys- ja tankkausasemat ovat Kurikan Jalasjärvellä  Juustoportissa ja ja Toijalan ABC:lla. Muistaakseni Lokakuun 27. päivänä on avaustilaisuus aseman suhteen. Siellä tavataan Juustoportin isäntää onnittelemassa. 

 Kaikissa tapauksissa tämän teon merkitys on suuri Vaasan läänille, mutta erikoisesti sillä on iso merkitys Kurikalle.

Haaveita osata tehdä oikeita johtopäätöksiä

Nyt se alkoi, nimittäin prosessi, jota olen ennustanut jo useita vuosia.

Prosessi, jonka ainoa tavoite on alkaa myydä Fortumin osakkeet pois.

Kokoomus teki aloitteen selvityksestä pyytää asiantuntija-arvio Neste Oilin ja Fortumin osakkeiden "tilanteesta"ja toimenpiteistä.

Tämä Isohellan tekemä ja kokoomuksen tukema esitys on kauniisti muotoiltu tosiasiallinen myyntiesitys.

Nyt on ylin virkamiesjohto "sovitusti" lähtenyt järjestämään seminaaria asian tiimoilta.

Hankkeen takana tuskin on pelkästään Kurikan kaupungin henkilöstöpäällikkö Elise Rantanen, jonka allekirjoittama kutsu on.

On tietysti ihan oikein, että seminaari asian tiimoilta järjestetään, olisi pitänyt järjestää jo silloin, kun osakeomistus oli seesteisemmässä tilassa. 

Tässä tilanteessa arviointi osakkeen tulevaisuuden arvosta on täysin turhaa.

Koulukuntia esimerkiksi Fortumin osakkeiden kehityksestä on tasan kaksi. Yhtä hyvin voisi asian arpoa mennäänkö ylös vai alas kurssikehityksessä.

Kysymyksen pitäisikin tällä hetkellä esittää : Kenellä "asiantuntijalla" on parempi arvio Fortumin Uniper-kaupan merkityksestä tuleville vuosille, kuin Fortumin johdolla?

Syyhän tässä on kaupunginjohtaja Tyrväisen aloittama hulvaton Kurikan kaupungin konsernin menojen huikea kasvu ja jatkuva noin kuuden M€:n vuosittainen, krooninen alijäämä.

Kehitys on johtanut siihen, että konsernin ylijäämä on enää 10 M€:n kieppeillä ja ainoana ratkaisuna nähdään osakkeiden myynti kriisikunnaksi tulon välttämiseksi. 004.JPG

Onko Fortum Oy raunioituva yritys niinkuin tämä vanha Jyllinkosken pato? 

Sitä yritetään nyt ratkoa valtuusto-seminaarissa 20.11.2017 kello 19.00 alkaen. SE kannattaa aina muistaa, että kun osakkeet kerran myydään, niin ne on sitten menetetty. Ympäristökunnat ovat myyneet omaisuutensa. Eivät lämmitä kuntien tulotaloutta ne rahat enää. 

Jk. Ihmeellisen vähän on myyntihanke herättänyt kenenkään valtuutetun huomiota. 


Kommentit

23.10.2017 10:11  asiantuntija

Kyllä ne osakkehet nyt vain myirähän

24.10.2017 18:22  Korvallepäin

No solis kyä risteen pölijää mutta kumminkin kokkariiren märis unis tois kaveriillen hillua ja söis pois varat, niiku vähä notta talavenvara syörähän lämpimiksensä jo kesällää...

25.10.2017 12:51  Kuano

Tuskin näitä jalasjärvisten sooloiluja ja järjettömiä velkoja muuten pystytään hoitamaan.

25.10.2017 15:00  osaaja

Onneksi kaikki Jurvanpään investoinnit kyettiin maksamaan eli noin 60 miljoonaa euroa.

25.10.2017 17:33  Kuano

Topelius on kuollut, onneksi on siunaantunut uusi ja osaava satusetä.

30.10.2017 9:01  seuraaja

Aika typerää on eres haaveilla osakkeiden myymistä...mitä noiden sekoomuslaisten pääs oikeen pyörii...ainakaan ei ymmärrä osakkeista mitään

30.10.2017 15:06  asiakas joka maksaa jos jaksaa

Tuottavuuden parantaminen Julkisyhteisöissä:

Ongelmat julkisen sektorin tuottavuuskehityksessä, ikääntymisen luomat haasteet ja talouden kiristyminen vaativat tehokkaita toimia tuottavuuden kääntämiseksi kasvuun. Onko meillä munaa?

5.11.2017 10:06  Korvallepäin

Son tua tuottavuuren kehittyminen julukises hupaasa aihet. Mitä se tuattaa kun kersoja opetethan, sairahia hoirethan ja vaikka ny kuntalaasta yleensäkkin palavellahan, liika vähä voittuako, häh? Mitä sillä tuotollan ajatellahan ja mikä pitääs kasvaa, rahantinuuko? Jos ny kumminkin oikiasti jaksettaas ajatella notta rahallen saarahan hyvä vastinet nykki mutta laatuhun ja sitä kautta hyvinvointihin pitää tähärätä lisää, kaikkien kokemhan laatuhun

5.11.2017 11:05  EiMyyrä

Se on aina uuden valtuustokauden alussa tämä sama juttu. Myyrä vai ei.
Laittaako maidontuottaja lypsäviä lehmiään teuraaksi vain paikatakseen tyhmiä investointejaan ??
Ei laita, koska ymmärtää, että on muitakin konsteja!
Yritettääs eres ottaa Kurikassakin käyttöön nuo muut konstit ja otettakoon siihen touhuun osaava konsultti, jos omat eväät ei riitä.
ÄLÄKÄÄ MYYKÖ FORTTUMIN OSAKKEITA POIS

5.11.2017 17:27  Tapani

Älkää nyt hulluja puhuko, Fortumin tai Neste Oil:n osakkeita ei missään tapauksessa saa myydä. Milläs ne tulevien vuosien alijäämät sitten katetaan?

7.11.2017 13:22  Onnellisia nuo valtuutetut

Isohella mainitsi Ilkan kyselyssä, että ei oletarkoitus myydä osakkeita, mutta niitä tulisi hajauttaa?????
Onko siis kyseessä Isohellan splittaus?

7.11.2017 19:16  Kuano

Uusi nimitys myymiselle on omistuksen hajautus, hyvin orpo ilmaus.

7.11.2017 21:54  Korvallepäin

No kovan on orpoosta tua tohutes myimisestä, notta trenkääs kyä ny vaikka jonkin puheenjohtajatasoosen jyrähtää jotta rauhoottuusivat enimmät hillohimot. Jallujepettäjät tästä kuulemma hoki jo liitospettynehinä, taas uus hokeminen, ovakko täs takavisuuna...

8.11.2017 10:45  Rutisijat pahoon myöhäs.

Osakepotistahan annettiin jo kahres kuntaliitokses 50% naapuripitäjille.

Olisitta silloin valittanu, nyt on vetelät housuissa. Mitäpä nuota enää säästetähän, annetahan lopukki.

8.11.2017 14:58  ???

Energiaa tarvitaan aina, joten niitten osakkeiden luulisi olevan turvallisimmasta päästä. Ja jos niitä nyt aletaan myymään, sille ei loppua näy. Aina otettais sieltä, kun vajausta ilmenee. Entäs sitten, kun osakkeita ei enää ole, eikä osinkotuloja, joilla nyt on mällätty??

16.11.2017 20:56  Korvallepäin

Jokoh ny o vorttumit kenkitty jallujepettäjien kaveriillen vai mihinä jallut luuraa"

17.11.2017 1:40  Kuano

Muumilaaksossa ollaan hissuksiin ja juonitaan uusia kujeita muun kurikan munattomien päättäjien kusettamiseksi.

17.11.2017 5:24  kysymys

Ihmeellistä on, jos ei Kuanon lisäksi kukaan kommentoi Fortumin myyntiaikeita? Isohella toristaa kovasti Kurikka-lehdessä, että ei aiota myyrä. Aloitteessa se kuitenki ehrottaa hajauttamista? Eikö täs oo mitään ristiriitaa?

17.11.2017 19:58  19,55

Osakkeiden myyntiin en ota kantaa, mutta seminaaiin osallistujin tulisi tarkkaan kuunnella tämän laskenta toimen professorin luento. 5 vuoden aikana Fortum on tuottanut yht. n.25%, Neste n. 480% hankinta ajankohdasta riippuen. Sitten se pienellä oleva teksti: Mennyt tuotto ei ole tae tulevasta. Osinkoja ei ole laskelmassa.

18.11.2017 18:26  Kuano

Alkaa olla toivottomassa mallissa, kun rinteen puheet kuulostavat viisaammilta, kuin istuskelevien ja paskaa jauhavien ministereiden takaluukku tarinat. Taitaa olla takaluukku hommia enemmän mielessä koko kansan pettäneellä porukalla.
Saarakkalalle täytyy nostaa hattua siitä, jotta hän näytti kykynsä pettää äänestäjänsä, onneksi kaikista tuntuu löytyvän lopuksi aidompi minä.

21.11.2017 21:09  :-)

Kyllä ne ny hajautetahan eli myirähän,

23.11.2017 10:35  Mielenkiintoisen tietopaketin osakkeista saanut

Mielestäni osakekoulutusillassa sanottiin, ettei kannata myydä kumpiakaan osakkeita, vaan hankkia niiden lisäksi kolmas potti yhdistelmiä lisäksi! Vahinko kun kaikille valtuutetuille ei ollut tuo koulutus tarpeen. Illasta on tiedotettu niin aikaisin, että olisi luullut ehtivän järjestää itselleen ajan sitä varten?

23.11.2017 17:55  Korvallepäin

Nykkö ku on kouluutettu nii pannahan rattaliksi ja myirähän, mutta halavalla kaveriillenko, jallut ja kaverinsakko ostamas, häh?

25.11.2017 20:28  20,30

Osakkeet aina myydään ja ostetaan pössin kautta ja markkinat määrää hinnan.
Filunkipeli ei ole mahdollista.

28.11.2017 23:14  Mielipide

Tämä on Ollilan turhautumiskanava.Toivoisin,että hän lopettaisi tämän blogin.Silloin Kurikka pärjäisi paremmin.

28.11.2017 23:41  Kuano

Tieto lisää kälttäreiden tuskaa.

29.11.2017 10:52  mielipide 2

Siinäpä se hieno ratkaisumalli. Ongelmia ei ole kun ne lakaistaan maton alle.Silloin kaikki pärjäävät paremmin :-)

5.12.2017 16:35  Joulutonttu

Blogistille hyvää itsenäisyyspäivää!

22.12.2017 13:07  Kuano

Melkein hyvää joulua kaikille.

2.1.2018 20:42  Nestori

Hyvää Vuotta 2018!

21.1.2018 15:00  kuano

Mahtaako tämän petturuuden jäkeen joku äänestäää Saarakkalaa. Onneksi tämän äänestäjieen touhut on reisteröity aikoinaan, joten ei mitään pettymyksiä.

21.1.2018 15:00  kuano

Mahtaako tämän petturuuden jäkeen joku äänestäää Saarakkalaa. Onneksi tämän äänestäjieen touhut on reisteröity aikoinaan, joten ei mitään pettymyksiä.

29.1.2018 1:29  Kuano

Mikäli suomessa joku saa vaaleissa yli 60% äänistä, se on murskavoitto.
Mikäli näin käy venäjällä on se vaalivilppi. Ihmeellistä tämä vaalimatematiikka.

1.2.2018 13:56  Älkää olko tyhmiä ja piittaamattomia.

Kovin on hiljaista, onko samaa hallinnossakin.
Myydäänkö Fortumit ja Nesteet, odotan mielenkiinnolla. Älkää olko tyhmiä, muistakaa, että kerran myyty on samantien mennyt. Osingot haihtuu taivaan tuuliin. Kantakurikkalsiten vastuulla on huolehtia kaupungin omaisuudesta, jalajsjärviset ja jurvalaiset niistä tuskin piittaavat.

1.2.2018 22:24  Tasapuolisuutta

Myykää osakkeet saadaan Jurvaan lääkäripalvelut kuntoon. Kylätalo ja palvelutalo pikaisesti. Kantakurikassa väki vähenee niin palvelutaso hyvinkin riittävä

5.2.2018 11:09  Tasapuolisuutta II

Joo,myykää vaan! Saadaan Jalasjärvelle uimahalli ja monitoimihalli! Myös moottoriurheilukeskus tarvitsee Jalasjärvellä rahaa. Kantakurikassa on jo kaikkea riittävästi!

19.2.2018 18:37  jotta niin

Kyllähän siellä taitaa jo heikkopäisiä hirvittää Nesteoilin päivän kurssi.
Muutama vuosi taaksepäin kurssi kävi vain 11 euron tienoissa, mutta uskoa riitti. Nyt arvo on melkein kuusikymppiä !

28.2.2018 9:13  :-)

Isohellahan ehdotti jo osakkeiden hajauttamista eli myyntiä :-)

1.3.2018 13:55  Mielensä pahoittaja

Kyllä minä olen niin usein mieleni pahoittanut. Vuorotellen korkeassa asemassa olevat viranhalitijat tulevat lausunnoillaan julkisuuteen kuinka Kurikka on palveluiltaan hyvä ja erinomainen asuinkunta. Mistähän ne sen tietävät kun asuvat aivan muualla kuin Kurikassa. Tuntuu lausunnot tosi ontoilta ja jopa korneilta. Asukaa te muut, me käymme täällä vain töissä ja palkat kuittaamassa. Asumme aivan muualla. Lausunnot ovat todella onttoja, kyllä niistä mielensä pahoittaa, eikä ne tunnu edes rehellisiltä.

3.3.2018 9:22  Onko parempaa tulossa

Turhaa mielesi pahoitat, esim Itä Kurikassa on 2 ruokakauppaa ja vielä apteekki. Ollaan "tyytyväisiä". Jurvan hikipediassa kerrottu politiikan viisaus. Näin se vain on maakuntakeskukset kasvaa.

3.3.2018 19:56  odottava 1,

kyl pitais hajauttaa viiteen ja katsoa ja tehda jotain hyvaa isolle maatalous pitajalle ja yrityksille.silla taalla on potentiaalia tosi paljon...uuteen nousuun tulevaan nousuun magneetin ,v3 ym. yhteyteen....

7.3.2018 10:43  apua

Vanhas Kurikas ei oo ollenkaan rautakauppaa. Rahat menöö Seinäjoelle....

11.3.2018 14:05  http://www.rautakurikka.fi

http://www.rautakurikka.fi

12.3.2018 14:59  Palveleva rautakauppa

Onhan meillä Kantakurikassa hyvä rautakauppa.

25.3.2018 11:20  Kuano

Heikosti menee yrittäjille perille pikkunilkeille suunnattu yrittämisen kehityskosmetiikka. Mitään oikeasti ei ole tarjolla, turhanpäiväisen höpinän lisäksi.
"Muuta muumilaaksoon, elä kehityksen aallonpohjalla", kuvaa parhaiten kurikan kehittymistä.

25.3.2018 20:32  Kuano

Matti on ny ristus pahoon rössööksis millähän ristuksen konstilla tämän kuntaneuvoksen sais elävien kirioohin. Jo ennen sottua jikki menöö päin sukupuolielimiä ja yks muuta ku nuakkuu. Ny on aika pikkuusen piristyä, vai ekkö sä halua, notta joku sun ottaa toresta.

6.4.2018 0:22  Kuano

Tämä jikin touhu alkaa olla täysin perseestä, hoitajat tutkivat onko aihetta lääkäriin. Onko näillä mukamas laillinen oikeus leikkiä eteväpää, kuin mitä lääkäri on. Koskahan poppamiehet alkaa heilutella helistintä loitsujen saattamana.

6.4.2018 19:04  lekurissa jonottanut

intiaani miehet tulee apuun ,ei tasta mitaan tule paa kainalos vaan ja et sa mitaan apua tartte.kyl tama pilalle on mennyt aika pahoin.....

12.4.2018 9:00  Vastuut

Kuka ottaa vastuun, jos kiireellinen hoito viivästyy hoitajan väärän diagnoosin myötä?

3.5.2018 13:52  Toivottavasti joku asuisi Kurikassakin

Ymmärsinkö oikein Mäkivirta, että muualla kuin Kurikassa asuminen antaa valtavan hyvän pätevyyden hoitaa virkaa Kurikassa ?

7.5.2018 22:08  Aimankaki

Mihin tuo Mäkivirta-viittaus liittyy?

11.5.2018 19:22  Korvallepäin

Eikös sookka kurikas asuva häh? Kyä pitääs johtajaan asua, niihän kaikki luattamuspomokkin asuu , eikös...?

14.5.2018 18:17  Asumisestako ja kurikkalaisuudesta

Asumisestako on kyse ???

18.5.2018 20:28  Kuano

Tuli lähtö jurvalaisista, kun erehdyin kyselemään jurvalaisten valtuutettujen vastuuta jurvalaisen lääkäritilanteen tilasta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini