Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Päivän vain

Maanantai 4.9.2017 klo 6:00

Uusi alku

Päätös on vasta alku.

Muista aina tämä, kun uneksit uudesta elämästä ja hyvästä tulevaisuudestasi kuvitellessasi tehneesi oikean päätöksen.

Hyviä ennusmerkkejä on vielä liian aikaista tulkita onneksi. Mutta mitä lähemmäksi pääset unelmaasi, sitä paremmin alat tajuta olemassaolosi oikeaa tarkoitusta.

Siksi on syytä tavoitella unelmaasi.

Siksi on hyvä uskoa ja elää vailla epäonnistumisen pelkoa.

Siksi sinun kannattaa seurata oman elämäsi ennusmerkkejä nyt ja aina. 

Analyysin vaikeus

Olen ollut blogissani hiljaa kauan.

Syy on yksinkertainen, ei aina jaksa.

Erityinen syy on siinä, että todellinen, analyyttinen keskustelu asioista on vaikea laji.

Syystä , että hetikohta ollaan valmiita menemään henkilökohtaisuuksiin.

Voitaisiinko sopia, että vastedes käsitellään ensisijassaaiheita, ei henkilöitä, sitten jaksaisi.

Toki henkilöiden nimet vilahtavat aina ohessa, mutta analyysi tulisi koskea sitä käsiteltävää asiaa. 

Nyt on menossa paljon strategisia linjauksia, joita ei jostain syystä ole saatettu riittävään julkiseen tietoisuuteen.

On siis aika arvioiden ja analyysien.

Ihmeitä tapahtuu vai tapahtuuko

Ihmeitä ei ole vielä hirveästi tapahtunut, sillä Kurikan kaupungin hallinto ei ole oikein asettunut uomiinsa.

Vai mitä sanovat kuntalaiset siitä, että kaupungin hallinnon toimintaa seuraavat neljä vuotta (4? ) ohjaava hallintosääntö hyväksyttiin vähin äänin, vaikka monet valtuutetut saivat esityslistan vasta valtuuston kokouspäivänä.

Useat valtuutetut kertoivat tutkineensa 47-sivuisen esityksen tavu tavulta. En ihan heti usko.

Itse lueskelin eeposta 4-5 tuntia, enkä sisäistänyt kuin ehkä kolmasosan.

Erityisen hankala ja vastaisuudessa kompastuksia aiheuttava osio on erityisesti  "konserniohjeet"-kohta. Et tarvitse olla ennustaja, kun ymmärtää, että törmäyskurssille ollaan menossa.  

Kaikkiko on siis hyvin, vaikka valtuusto toimi kumileimasimena, seuraten huuli pyöteänä virkamiesten keskinäisen valtataistelun ensi askeleita?

Rahaa piisaa?

Talousarvion 2018 langanpäät ovat neljän miljoonan euron päässä toisistaan.

Silti kaupunginhallituksella on varaa antaa käyttövaroistaan yrittäjäjärjestön yrittäjägaalan järjestämiseen avustusta 500 euroa.

Lehtitietojen mukaan illalliskortti saadaan näin pidettyä köyhien yrittäjien kohdalla edullisena.

O' Tempore o' more sanoivat vanhat roomalaiset. Hävettää yrittäjänä omasta ja yrittäjäjärjestön puolesta.

Eikö järjestöjen, kaikkien, pitäisi maksaa omat viinansa itse? 

010.JPG

 Kuvassa on vanha viljavarasto

Sodan aikana siitä löytyi kansanhuollon tarkastuksen yhteydessä seitsemän vuoden ruisvarasto. Silloin elettiin tulevaisuutta silmällä pitäen, varautuen tulevaan vaikeinakin aikoina. Kurikan laupungin kassan ohja häämöttää ja ylijäämää on jäljellä niukasti yli 10 M€. Onko raamatun mukaiset seitsemän vuoden varastot nyt syöty.  

15 kommenttia .