Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Kaikki kaikessa, ittellinen

Tiistai 22.3.2016 klo 18:31


Arvoja ja vääristymiä

Elämä nykyisessä maailmassa pelkistyy usein peloksi.

Kristityn elämä, muulloinkin kuin piinaviikolla, on kilvoitteleva elämä.

Kiusaukset ja harhautumiset leimaavat elämää.

Kun siihen lisätään patologinen syyllisyys omien tekojensa oikeutuksesta on suomalainen paradoksi melkein valmis.

Arvot ja vääristymät sekoittuvat hyvin lahjakkaasti. Ainoa täydentävä seikka puuttuu enää kuviosta.

Se on ympäristön pilkka ja herjaaminen.

Piinaviikko on tähän otollinen ajankohta.

Mikä on terävin sana vihjaamaan inhimilliseen pienuuteen ja pikkumaisuuteen?

Kurikkalainen termi ”pienten puiden polttaja” kuvaa asiaa todella hyvin.

Päätettiin kerrankin valtuustossa yksimielisesti.

 

Kurikan kaupungin valtuusto päätti siis eilen yksimielisesti panna pöydälle ehdotuksen yhteistoimintasopimukseksi Ilmajoen ja Kurikan välillä.

Esitys todettiin ala-arvoisesti valmistelluksi vailla asiantuntijakuulemisia.

Kurikan kaupunginhallitus oli jo aiemmin pannut pöydälle asiaan kiinteästi liittyvän perussopimuksen hyväksymisen. Eikä ihme, esityshän oli täysin luokaton.

Siinä muun muassa esitetään, että palvelurakenteen uudistaminen ja parantaminen eräiltä osin vaatisi johtokunnan yksimielisen päätöksen.

Jos tämä on omistajaohjausta, mielettömämpää esitystä on vaikea keksiä. Mitä tehdään koko JIK-laitoksella jos se ei saa kehittää toimintaansa, mutta nolla-budjettia vaaditaan yhtä aikaa.

En tunne ainakaan JIK:n sisältä yhtään asiatuntijaa, joka olisi tämän esityksen takana.Kuulemiset on kuitenkin diktatuurisesti jätetty käymättä.

Tunnetuista organisaatioista ainoastaan YK:ssa on tällainen veto-oikeus, että yksittäinen jäsen voisi yksin ”torpata” esityksen.

Demokratiasta tässä esityksessä ei ole jäljellä häivääkään.

Kyseessä on luonnollisesti Ilmajoen kuntajohdon ajama kuviteltu Ilmajoen kunnan etu.

Tuo ajattelutapa kertoo enemmän naapurin asenteesta kuin kehittämisen halusta.

Tuon ajattelun päästä löytyy vain isäntäkuntamalli.

Ainakaan minkäänlaista yhteistyötä tuon esityksen kautta on vaikea kuvitella kehittävän.DSCN1039.JPG

Kevätaurinko paistaa kirkkaasti niin hyville kuin huonoillekin päätöksille. Jotta alueemme vahvuudet tulevissa Sote-muutoksissa noteerattaisiin hyvien käytäntöjen ja parhaiden toimintatapojen veroisiksi, on niitä kehitettävä oikeaan suuntaan. Vain se pärjää joka pystyy kehittämään. Kaikenlaiset rajoituksen toiminnan rakenteellisissa muutoksissa ja kehittämisessä ovat kauhistus nykypäiväisessä muutoksen maailmassa. Yritykset eivät pärjää mukautumatta ja kehittämättä. Kuntayhteisökö muka voi pärjätä. Ellemme kuntina, JIK:in kautta ja yhteisönä pysy kehityksessä mukana, ei paljon toivoa ole.  Tuon tien päässä taas on privatisoitumnen ja se ei monopoolisena ole enää köyhälle kuluttajalle kovin ystävällistä. Päättäjät kuitenkin päättävät, ehkä viisasti, ehkä tunteella, ehkä jollain muulla perustella. Yritetään kuitenkin selvittää asialliset perusteet. 


Kommentit

23.3.2016 10:41  huh

onpa asiantuntematonta hallinnointia.

23.3.2016 12:55  lukija

On se kumma valitus tehty taas, no eihän se Kurikassa mitään uutta ole ,niitähän on aina meneillään.

23.3.2016 14:02  kaput Kurikka

PePersujen valitrus KHO:lle tappaa loputkin Kurikan mahdollisuuksista. Nyt alkaa joukkopako Kurikasta.Onko Varpula kunnostautunut taas kerran. Keski-iän kriisissään sitä hyppii seinille.
Selvässä asiassa, jonka hallinto-oikeus jo on ratkaissut halutaan tehdä kiusaa. Iloinen veronmaksaja hoitaa loput.

23.3.2016 15:02  Kurikassa mikään ei mee kohtuuella

Toivottavasti Pusa aloittaa vt johtajana valituksesta huolimatta. Nämä julkisuuden kipuiset perustollot luulevat olevansa viisaampia kuin hallinto-oikeus. Mikäli Pusa lyö pyyhkeen kehään on se ääretön tappio Kurikalle.

23.3.2016 17:08  Naurettavaa touhua

Kurikka on jo tehnyt kunnasta naurettavan julkisuudessa ja sama meno jatkuu. Kuka haluaisi muuttaa tai investoida paikkakunnalle, jossa päättäjätaho tappelee kuin pahaiset kakarat hiekkalaatikolla.

23.3.2016 17:11  pusa ep:n sote selvittäjäksi, sattumaako

Ep:lle saatiin täyttölupa koko alueen sote valmisteluun...

Kyllä taitaa pusa olla siinä vahvoilla

23.3.2016 17:28  ent.ja nyk.jurvalainen

menköhön sinne sitten ,muutaman nyt vain pitäis nielaista vallan himonsa taas..

23.3.2016 18:25  kysymys

Riippi ja Varpula yhteen soppii, kaks kohelluksen ammattilaista. Onko näiden valtuutetuiksi kutsuttujen tehtävänä tehdä vahinkoa kurikkalaisille?

23.3.2016 20:07  Näin se menee

Toivottavasti putoavat seuraavissa vaaleissa. Eivät ajattele Kurikan parasta. Pusa töihin ja nää Nasse sedät laitumille

23.3.2016 23:03  Kuano

Jo ristus pitää olla jalot ajatukset näillä ammattivalittajilla. Näköjään tämä turhanpäiväisyys sujuu ilman saarakkalaakin. Ei näin vähällä pääse eduskuntaan, enemmän pitää haaskata veronmaksajien rahoja.

24.3.2016 5:33  kohuko tärkeintä?

Kahari riekkuu taas Kurikan päällä. Ihmettelyä herättää hänen henkilöön menevä arvionsa, eikö hallinto-oikeuden yksimielinen kanta pitäisi jo herättää? Ventelä taas ilmoitti halukkuutensa aikanaan valitukseen, mutta persut hoitivat likaisen työn puilestansa. Eikö nyt Kurikan tulevaisuus ja talous kiinnosta, kun kylätappeluja vain lietsotaan ja herätellään?

24.3.2016 6:44  avoin kysymys Riipille

Riippi kertoo saaneensa MAAKUNNASTA viestiä, että Kuntajohtaja valinnasta pitää valittaa? Nyt on velvollisuus kertoa kuka ja mistäpäin maakuntaa haluaa näin toimittavan?
Kenen sivullisen asia on näin toimia ja vaikuttaa? Missä on tämä hyväveli? Tämäkö on persujen demokratiaa?
Vastausta odotellessa

24.3.2016 11:37  Huonoa

mikähän se toivo on lienee ?????????? ,että jotkut
saa taas ohjailtavan ,vai ????

24.3.2016 14:13  vielä kerkiää

Vetäkää nyt hyvät miehet se valitus pois sieltä, että päästään jatkamaan työtä Kurikan eteen. Olisi vähän muutakin.

24.3.2016 17:51  valta sokaisee

Tappion tunnustaminen ja vallasta luopuminen tuntuu olevan vt. Kaupunginjohtajalle todella vaikeaa. Tosi asiahan on, ettei kaupunki tarvitse apulaiskaupunginjohtajaa kuntien vastuulla olevien palveluiden vähentyessä. Miten pitkälle vt. Kaupunginjohtaja on valmis menemään puolustaessaan omaa asemaa?

Nyt pitäisi katseet suunnata eteenpäin ja lopettaa tämä surullinen omien etujen ajaminen. Joku on joskus sanonut, että kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen.

24.3.2016 18:24  Värilliset lasit

Hetkinen, miten vt. kaupunginjohtaja voi liittyä Varpulan ja Riipin tekemään valitukseen? Nyt herra tai rouva Valta Sokaisee kipin kapin ottamaan iltalääkkeet!

24.3.2016 21:13  aurinko lasit

joo ,ainahan syyllinen pitää löytää,sopimuksessa sanotaan että molemmat tatvitaan ,mutta kyllä LUUKKO hommat hoitaa yksinkin varmaan.

24.3.2016 22:03  uimalasit

Jokuhan tässä mättää ja pahasti, kun vaaleilla valitulle kaupunginjohtajalle ei anneta edes mahdollisuutta aloittaa virassaan jatkuvan valituskierteen takia.

24.3.2016 22:12  jep

Varpula ja Riippi nyt järki käteen jos aiotte jatkaa
Suurina vaikuttajina nyt hävettää.
En tiedä mitä hemmetin kähmintää tämä on.
Varpula kova laatimaan kannanottoja tuuppa nyt tänne selvittämään?
Kiitos.

24.3.2016 23:31  Lohdutusta blogistille

Blogistile on näköjään jäänyt vamma sieluun,kun menetti JIK:n puheenjohtajuuden.Blogistia voi lohduttaa,ettei JIk:llä ole mitään virkaa,kun maakunnallinen Sote ratkaisu toteutuu.

26.3.2016 16:15  Juha mäenpää

Yhteistoimintaaopimuksen teksti oli yhtä turvallinen molempien kuntien kannalta. Se on reilu. Tämä sopimus tulee tehdä jos halutaan, Ollilan Jalasjärven kuntaliitosneuvotteluissa lanseeraaman, 3-jalkaisen tuolin pysyvän pystyssä.
Tällaista sopimustahan ei varmaan tarvittaisi jos Ollilan kaudella ei olisi kepulointia/mielivaltaa esiintynyt.

26.3.2016 20:27  jep

No nyt Mäenpää selvittää kepuloinnit ja mielivallat.

26.3.2016 20:45  Mäenpää puhuu viisaita

Tuosta Juha Mäenpäästä on väitetty,että hän olisi pässinpää.Minusta hänen kommentinsa tuolla edellä kertoo,että hän on vähintään yhtä viisas kuin blgosti.

26.3.2016 22:17  jep

Juu enpä ota kantaa kenenkään viisauteen mutta on esitetty väite, sen tueksi pitäisi olla jotakin.
Muutenkin tällaisten sopimusten olemassaolosta ei tavan taaplaajat tiedä mitään.

27.3.2016 1:04  Kuano

Ihmisen ei tokikaan tarvitse muuttua ääliöksi hurahtaessaan perussuomalaiseksi, mutta se vain luo idiotismille ikävällä tavalla vankan pohjan.

27.3.2016 8:13  ent. ilmajokinen

Kyllähän se niin on, että jos Suomen Sisun mies väittää jotain, olisi syytä löytyä jotsin faktaa väitteensä tueksi. Muutenhan se menee omeluseuraksi ja jumalien kiittämiseksi, niinkuin jo on mennytkin. Ei haise mieheltä ilmaan heitetyt epäilyt ei. Taitaisi olla paree, että jatjaa riitelyään Ilmajoen kuntajohtajan kanssa, niin voi jopa pärjätä.

27.3.2016 16:30  More sensible

Koettakaa nyt vihdoin viimein sopia näistä JIK:in asioista porukalla ja ilman
tunteenpurkauksia. Tulee mieleen lasten tappelu hiekkalaatikolla.

27.3.2016 20:45  Ei tarvitse tapella

Kurikka järkätköön yksin sosiaali ja terveyspuolensa. Niin on paras Kurikkalaisille.

27.3.2016 21:47  Kuano

Juu, onhan näissä jalaslärvisissä yllin kyllin tekemistä. Näillähän ottaa käsittämättömän lujille tajuta olevansa kurikan sivukylä. Mistähän tämä tajunnan puute johtuu, onko se tyhmyyttä vai silkkaa kolloutta?

27.3.2016 23:08  Kuanolle

Yritetähän pärjätä Kuano jalasjärveläisten kanssa. Olen kuullut että hekin ovat ihmisiä. Kyllä se tästä lähtee.

28.3.2016 8:53  ulos jo Ilmajoesta

Käsittämätöntä, että ilmajokiset haluavat torpata kaiken kehityksen. Onhan se hyväksyttävää heiltä itseltään, mutta eivät he saa Kurikan kehitystä pysäyttää.

29.3.2016 10:02  Juha Mäenpää

Kirijoota vellihousu / kirioottakaa vellihousut omalla nimellänne.

29.3.2016 11:38  kuoano on oikein

Vellihousujen ilmentymä.
Sääliksi käy moista reppanaa.

29.3.2016 14:18  Kuano

Vaikea sanoa, jotta onko nämä terveiset pohjoiskorean ihailijoilta, muumilaaksosta vai suorastaan perseestä.

29.3.2016 14:46  Kuano

Edelliseen kommenttiin selvennys.
Tässäkin blokissa pelkkä asioiden ihmettely riittää kirjoituksen poistoon, taitaa Mattikin pehmetä, vai pelkääko tämä perussuomalaisten kostoa.

29.3.2016 16:37  vellihousu

Mitä tarkoittaa SS-mies?

29.3.2016 16:41  utelias

Kuka on Juha Mäenpää?

30.3.2016 17:35  Juhani

Juha, vaikka olen useasti eri mieltä kanssasi, niin nyt osuit asian ytimeen. Tosin nimimerkeissäkin on eroja. Esim.minut ja Kauno Kyvykkään alias Kuanon tuntevat useimmat nimimerkilläkin.

31.3.2016 13:26  Ei aprillipäivä vielä

Anna-Kaisa Pusa ei sitten tullut Kurikkaan. Vahinko, vahinko veromaksajille ja vahinko kuntalaisille.
Vahinko kunnalliselle hallinnolle ja demokratialle Mutta paljon onnea ja onneksi olkoon Veljeksille Riippi ja Varpula. Te onnistuitte.

31.3.2016 13:54  eikä vieläkään

Tosiaan onnittettelut jos näin kävi,ei tuu vietävää naista tai mikä lie olikaan .

31.3.2016 14:42  Onnea

Varmaan kahari riemuitsee sairaasti luukon puolesta. Onnea vain heillekin, saimme takaisin halutun ja etevän vs. kaupunginjohtajan. Kyllä nyt lähtee kiitoon Kurikka.

31.3.2016 15:04  onnittelut

tottakai se odottaa ,ku ei kiinnosta tulla,tänne mätä munien keskelle .

1.4.2016 10:30  Kallis asia

Kallis asia !Kyllä tulee mieleen joskus kuultu sanonta:Demokratia on niin kallis asia",ettei sitä saa antaa kansan käsiin" !!??

7.4.2016 22:38  Kuano

Onko ampujien avustuksien ja sopimusten ireisanomisen tarkoituksena siirtää toiminta jalasjärvelle?
Hallituksen toiminta alkaa muistuttaa lasten hiekkalaatikkoleikkejä, sitä mukaa, kun saadaan uusia kavereita, vanhoilta ei eräille kelpaa muu, kuin lelut.

11.4.2016 11:24  Kuano

Heikoksi on mennyt kurikkalaisten tilanne, syvä apatia ja epätoivo on vallannut ihmiset kuntaliitoksen jälkeen.

12.4.2016 23:20  Muistaako kukaan?

Kuten Kauno osuvasti sanoi, kurikkalaiset on syvän apatian kourissa. Oikein sekin, että syynä kuntaliitos/liitokset!

Kukin voi sitten kysyä itseltään, miksi kuntaliitoksiin ajauduttiin, mitkä oli syyt ja kuka kannatti!

Vaalit lähestyy, ja niissä ei enää riitä kannatukseksi sosiaaliapu naapureille.

13.4.2016 5:08  syitä on

Apatian syynä on nykyinen heikkko hallitus ja osaamattomat vrkamiehet.

13.4.2016 8:04  Ihmettelen uutisointia ja sen tasoa, harhautetaanko ?

Jalasjärven tilinpäätös miinuksella 1,7 miljoonaa euroa. Uuutisoinnin mukaan mukaan alijäämä upotetaan Kurikan ylijäämään joka taas uutisoinnin mukaan on muodostunut energiayhtiöiden OSINGOISTA. Kuka tai ketkä tämän uutisoinnin on kirjannut. Olisikohan osingot kääntäneet Kurikan tuloksen plussalle, epäilen suuresti.

13.4.2016 9:04  Kuano

Mikä olikaan sitten jakin kohtalo, annettiinko miljoona omaisuus seinäjoella majaansa pitäville kavereille?

13.4.2016 10:43  prognoija

Uutisointi kertoo ainoastaan toimittajan järkyttävästä skitsosta suhtautumisesta ja omasta kannastaan tai oikeastan sen erosta kanta Kurikan ja Jalasjärven kylien välillä.. Toimittajan asentella näkemykset eivät koskaan kohtaa.

13.4.2016 15:02  Kuano

Huolestuttavaa on, mikäli miljoona omaisuus kenkätään kavereille ja kurikkalaisten maksettavaksi siunaantuu velat. Todella herkullista yhteistyötä tarjolla uusien "yhteistyökumppaneiden" taholta.

18.4.2016 22:29  Kuano

Minkähän takia suomalaisia jatkuvasti rangaistaan mielenvikaisilla liikenneministereillä?

19.4.2016 7:51  Onni toisilla, köyhyys toisilla !

Ajelin Parkanoon ja katsahdin Jalasjärven kohdalla vasemmalle ja tullessa oikealle, huomasin valtavat rakennuskohteet, on jalasjärvisillä rahaa, millä mällätä, oikein kävi kateeksi, miten joillakin onkin tuohta latoa pöytään ja rakentaa noin julmetusti yhdellä kertaa. Hienolta näytti, kyllä rahamiesten ja -naisten kelpaa, me vain Kurikassa sitkutellaan köyhyyden kanssa, mutta onneksi putket on kaivettu maahan.

19.4.2016 17:33  Kuano

Suomessa ei ole koskaan ollut yhtä paljon korkeasti koulutettua porukkaa. Mikäli verrataan taloutta koulutettujen määrään, ei talous ole kehittynyt yhtä heikosti.Onkohan ihmisiä koulutettu väärille aloille vai onko koulutuksen laatu niin käsittämättömän heikko, jottei yhteiskunta pysty hyödyntämään kouluttamiaan henkilöitä.

19.4.2016 19:37  Myrkyn kylväjä

Minua ottaa päähän tämä Kuono.Se on pahempi myrkynkylväjä kuin blogisti.

19.4.2016 20:14  Kuano

Totuus oikeissa asioissa on yleensä sellaisille karua kuultavaa, jotka koppavuudella onnistuvat peittämään tyhmyytens ja todellisen mitättömyytensä.

19.4.2016 21:18  kylväjä kakkonen

niin on ,molemmat jahtaa jotain mutta ,eivät saa kiinni tosiasioita ,vaan elävät unelmissa
tässä sairaassa kurikassa.

20.4.2016 7:35  ei menestynyt politiikassa

Kuano poika.

Joutui vaihtamaan hiekkalaatikkoakin keskenkaiken

20.4.2016 8:59  Kuano

Mahtavasti taas osui turhanpäiväisyyksiä jalkaan tälläisiä, jotka eivät osaa puhua asioista asioina, vaan menevät tyhmyyksissään henkilökohtaisuuksiin. Onneksi tälläisiin pikku paskiaisiin on matkan varrella tottunut. Ikävintä asoassa on, jotta tälläisillä perustyhmyyden taakkaa sairastavilla idiooteilla on valtaa jonkin viran kautta ja täten näistä kärsii koko kansa.

20.4.2016 9:23  Ei menestynyt oikein missään

Kaunohan ei mene henkilökohtaisuuksiin. Pois se hänestä. Asialinjalla koko ajan.

20.4.2016 12:44  Kuano

Tämän kouriintuntuvaa sarkasmia viljelevälle kanssaeläjälle on pakko tehdä sellainen kysymys, jotta ketähän tai kenenkä tunnettua nimimerkkiä Kuano on viimeaikoina mollannut, menemällä henkilökohtaisuuksiin?

20.4.2016 14:47  Parooni

Toisinaan tuntuu, että voisikohan nimimerkki kuano
ollakkin vaikka jonkinlainen multipersoonallisuuden purkautumiskanava, liikuttavan yksimieliset ainakin on ajatukset, miettikää siitä!🙀😎👍

21.4.2016 2:06  Kuano

Pikku hiljaa alkaa vanhat neuvostoliittolaiset rekrytointiennätykset olla paperia kurikkalaisten toimesta. Tietohallintapäällikön palkkaaminen on todellinen voimannäytös henkilöstön haalimisen saralla. Onneksi on sentään olemassa kaksi it-tukihenkilöä, jotta saadaan kaikille viidelle pomolle töitä. Varmaan edes joku ehtii johtamiseltaan ja tietämiseltään soittaa konsultin mikäli ilmenee jotain ongelmaa. Toivottavasti it-tukihenkilöillä on omat tietokoneet, jottei ole olo yhtä tyhjänpäiväinen, kuin neuvostoliiton perikunnan lossivahdeilla.

28.4.2016 12:35  valittaakin pitää. Joskus

Markitti voitti. Nyt saavat varapuheenjohtajat alkaa etsiä uusia pestipaikkoja.
Vihdoinkin alkaa järki ja oikeus voittaa. markitti ois ollu oikias aiemminkin, jos ei valitus olisi myöhästynyt :-)

29.4.2016 5:53  oikea päätös

Onpa ihmeellistä, ettei kahari ole huomannut hallinto-oikeuden päätöstä?
Luulisi nyt olevan hauskaa.

29.4.2016 7:14  Kyllä kai joskus paljastuu (salainen) päätös.

EI mitään tietoa päätöksen sisällöstä, ei edes aiheesta. Lehdistö ei kommentoi.

29.4.2016 10:45  ??

Ketä niistä puheenjohtajsita nyt lähtee lätkimään??

29.4.2016 11:28  !!

Ei ketään ,sory vaan

30.4.2016 6:57  Uskomaton asia, luotto meni kerralla, valitan !

On se ihmeellistä, että hallinto-oikeudesta pitää hakea tulkinta sille noudattaako sopimuskumppanit hyväksymäänsä sopimusta. Tämä touhu vie uskottavuuden koko kunnallishallinnolta Kurikassa ja Jalasjärvellä ja heittää epäilyksen varjon nyt yhdistyneen kaupungin hallinnolle.

30.4.2016 9:26  Kuano

Valmistelijat vaihtoon, palkat kaikilla sitä mukaa, jotta näin yksinkertaiset asiat pitää sujua ilman oikeuden päätöksiä.
Virkamiesten korkeat palkat selitetään aina mittaamattomalla taidoilla ja kovilla vastuilla, tälläinen paskanpuhuminen on suurinta valehtelua, jota maksajille syötetään.

30.4.2016 12:30  Vastuut ja Taidot?

Tietääkö joku, kuinka paljon näitä virkamiesten palkkoja korotettiin kuntaliitoksessa "Vastuun lisääntymisen myötä"?

30.4.2016 20:09  Korvallepäin

Moon luullu notta valtuustohon valamistellahan asioota viraan puolesta, sitte hallitus kattoo notta onko valtuusto ollut lainmukaanen teheresnänsä päätöksiä. Mitähän nämä ny on oikeen veherannu kun on ollu laitoon koko valinta?

30.4.2016 20:51  Tuulimyllyjen katveesta ja Santavuoden huipulta.

Jos hallitus on pannut täytäntöön valtuuston sopimuksenvastaisen päätöksen niin moittimisen paikka on ja hallitus on vastuussa asian hoidossa
. Hallituksen on syytä ottaa vastuu asiasta
Koko juttu on farssi ja siinä on valtavan komedian aiheet kasassa
Hallitus rippiin ja ojennukseen.

30.4.2016 21:17  Juhani

Minua on pyydetty sanomaan tähän jotakin joten siitä syystä kirjoitan tänne.

Yhdistymissopimuksessa harmonisoinnille on annettu aikaa kaksi vuotta. Kenenkään palkkapussi ei ole vielä kasvanut vaikka henkilöstöjaosto on kyllä päättänyt osan tulevista harmonisoinneista. Itse olen nähnyt listauksen ainoastaan oman liittoni jäsenistä, en ole voinut siihen vaikuttaa ja se on toistaiseksi hyvin vaatimaton. Ei sellainen kuin julkisesta keskustelusta täällä voisi päätellä. Kun prosessin aikana meidän ryhmästämme on lähtenyt laskutavasta riippuen 6-8 virkamiestä pois ja myös palkanlisiä on lähtenyt pois, niin ainakin meidän osaltamme henkilöstömenot ovat alentuneet oleellisesti. Harmonisointi ja palkanlisien poisto ovat aika lailla +/- 0 euroa, mutta kuten sanottu prosessi on kesken ja työyhteisöissä pitää joka tapauksessa toteuttaa oikeudenmukaista kohtelua.

Nyt on kaikkialla huono taloudellinen tilanne. Meidän tilinpäätöksemme molempien kuntien osalta oli suunniteltua paljonkin parempi, mutta silti vielä tappiollinen.

Ymmärrän että juuri tämä virkamiesten palkoista puhuminen aiheuttaa vastenmielisyyttä varsinkin juuri tässä taloustilanteessa. Harmonisoinnissa ei kuitenkaan ole kyse ihan siitä miten se ensikuulemalla ymmärretään. Siinä on kyse pääosin siitä että esim. kaksi henkilöä tekee täsmälleen samaa työtä vaikkapa lasten parissa. Jos heille maksetaan yhdistyneessä kunnassa eri tasoista palkkaa samasta työstä niin sille pitää tehdä jotakin. Sen ymmärtää varmaan jokainen yritysmaailmassakin toimiva ja jos ei ymmärrä niin hän ei tiedä että taustalla on laki joka koskee myös yritystoimintaa.

Olen ymmärtänyt kuitenkin että ruohonjuuritasolla nämä korjaukset ovat hyvin pieniä, mahdollisesti 10 eurosta muutamaan kymmeneen euroa kuukaudessa, mutta luonnollisesti mitä suurempiin palkkoihin mennään niin sitä suurempia euromääräiset erot samaa työtä tekevien kesken ovat ja aivan samalla tavalla kuin palkkojen harmonisointi närästää kuntalaisia, myös isot erot palkkojen korjauksissa aiheuttavat närää työyhteisöissä. Sekin on luonnollinen asia. Mutta kuten sanoin olen nähnyt vain muutaman harmonisointisumman eikä niissä voi puhua useista sadoista euroista kuukaudessa.

Vastauksena kysymykseen: Koska kaikki palkat ovat julkisia niin oletan että kovin isot korjaukset nimenomaan vastuun kasvamisen perusteella päätyisivät tänne Kurikan MOT:iin riepoteltavaksi. En usko että kaupungista löytyy montaakaan todella suurta korjausta.

Mielestäni tämä on asia joka kaikissa liikkeenluovutuksissa on otettava huomioon ja hyväksyttävä jo ennen yhdistymistä. Yrityspuolella maksetaan usein korvauksia mm. toiseen toimipisteeseen siirtymisestä. Tässä ei ole sellaisesta kyse.

Jos harmonisoinnit kohdistuvat niihin jotka ovat palkkataulukkojen
alapäässä niin sen ei mielestäni tarvitse tässäkään tapauksessa aiheuttaa minkäänlaista huolta - varsinkaan yrittäjille. Me tässä päässä palkkahaitaria olevat kuitenkin laitamme siitä aina kaiken likoon. Siitä ei ole varaa siirtää Panamaan. Kyllä se ainakin meillä menee lähes täysin paikkakunnan yrityksille.

30.4.2016 21:26  palkan saaja

Juhanin kirjoitus palkoista on hyvä,ja niin kuin hän sanoi se on todella pieni jompaan kumpaan suuntaan ,jossain tulee takkiin ja jossain taas toisin päin ,että turha huudella palkoista .Toiseksi säästöä tulee ,kun ei kaikkia virkoja enää täytetä eläköitymisen vuoksi.

30.4.2016 22:10  Onneksi on harmonisointi - palkat ylös !!

Eikö se ole niin,että kenenkään palkka ei tietenkään alenneta. Harmonisoinnissa palkka nostetaan vertailuryhmän korkeimpan palkkaan. Tämä takaa sen, että harmonisointi aina nostaa palkkamenoja, näinse vain toimii. Selitykset ovat aivan turhaa ajan haaskausta. Harmonisointi - palkankorotusautomaatti.

30.4.2016 22:55  Kuano

Kummallista höpinää sellainen, jotta pääasiassa maallikoista koostuva hallitus ja valtuusto on yksistään vastuussa virkamiesten heikosti valmistelemista asioista. Virkamiehiä on alettu alunperin keräämään sen vuoksi, jotta asioita voidaan käsitellä laillisesti näiden tietämyksen pohjalta. Nykyään nämä mielestään ovat ainoastaan, luottamuselinten sortamia rassukoita. Kannatta varmaan monenkin virkamiehen pistää eroanomus vireille, mikäli käsityskyky ei riitä viranhoitoon. Viranhoito on muutakin, kuin ainoastaan etujen ja palkan nauttimista.

1.5.2016 1:35  Juhani

22.10. Erehdyt. Tehtäväkohtaiselle palkanosalle se on automaatti, mutta ei palkan muille osille. Esim. oma kokonaispalkkani laskee n. 900 ? / vuosi.

1.5.2016 2:04  Epäilevä

Jos palkat kerran ovat julkisia, eikö nyt olisi hyvä ele julkaista johtovirkamiesten palkat ja lisät ennen harmonisointia ja sen jälkeen.

1.5.2016 6:57  Palkathan on harvinaisen pieniä kunnallishallinnossa !

Kannatan julkisuutta ! "se on automaatti"-paljastava kommentti.

1.5.2016 8:07  Juhani

Ei tuo julkisuus ihan sitä tarkoita että tuollaisia listauksia voisi julkaista, koska meillä on omat säädökset henkilörekistereistä. Mutta jos sinulla on tarve tietää juuri minun palkkani, niin se on ainakin minun käsittääkseni kenen tahansa käytettävissä. Mutta eiköhän nuo suurimmat muutokset näe verotustiedoistakin jos haluaa mennä verotoimistoon niitä selvittämään.

Viimeiselle. Samasta työstä pitää maksaa sama palkka. Kts. Yhdenvertaisuuslaki. Ei pidä tehdä kuntaliitoksia ellei siihen ole valmis.

Mutta en antaudu tämän pidempään keskusteluun. Kerroin vain ne säännöt joiden puitteissa tulee toimia ja sen ettei joidenkin ruohonjuuritason ihmisten palkkoja kannata lähteä täällä arvostelemaan. Ei siellä tapahdu mitään dramaattista.

1.5.2016 9:53  Läpinäkyvyyttä

Kovastipa Juhani puolustat virkamiehiä! Milläs ne verotiedoista näköö ennen kuin vuosien päästä? Nythän se tieto pitääs kuntalaisille olla, jotta millälailla "harmonisoini" on toteutettu. Edellises liitokses ainakin kuului kentältä rutinaa tasapuolisuudesta.

1.5.2016 11:10  Juhani

Uskon kristillisiin arvoihin ja siihen että kaikessa elämässä tehdyt mahdolliset väärinkäytökset tulevat joskus vastaan. Juudaksella oli paskainen loppu. Sellaista ei toivo kenellekään, mutta kaikessa yhteiskunnallisessa touhussa tietysti pitää pyrkiä mahdollisimman suureen tasapuolisuuteen.

Kaikkein eniten toivon että sosiaalinen mielenlaatu pysyisi jatkossakin yllä ja kaikista heikoista huolehdittaisiin.

1.5.2016 14:14  ??!!

Jatkossakin???

1.5.2016 15:41  Juhani

Hyvä huomio.

1.5.2016 19:03  Juhani

Muuten, muistakaa nuo luontopolut keväällä kun ei vielä ole hyttysiä eikä hirvikärpäsiä. Entinen Karhupolku, nykyinen Samuli Paulaharjun polku on uudelleen viitoitettu ja odottaa uusiakin kulkijoita.

2.5.2016 11:35  Harmonisointi soten aiheuttamana on perusteltua.

Harmonisointi vie vain ylöspäin. Nyt maalaisjärjellä ajateltuna tarvitaan harmonisointia alaspäin. Kuntien tehtävistä soten jälkeen 60-70 prosenttia siirtyy maakunnalliselle toimijalle
Kuntien tehtävät ja vastuut vähenevät olennaisesti. Vain työstä pitää palkka maksaa. Mikäli kunnissa ei tehdä palkkareformia alaspäin, johtaa se siihen, että me maksamme maakun alliset paökat ja kuntien olemattomasta työstä maksettavat turhat palkat. Olemme maksajina kaksoismiehityksestä.

2.5.2016 12:29  Myös työt kaksinkertaistuivat

Johtotasosta en tiedä, mutta kyllä meillä suoritusportaassa on monella työt lisääntyneet, eikä kaksoismiehityksestä ole tietoakaan. Moni on jäänyt eläkkeelle, eikä paikkaa ole täytetty ja jäljelle jääneiden työntekijöiden mukana tulivat kuntaliitoksessa myös työt.

2.5.2016 16:54  Mistä maksetaan?

Niin onhan Jikki jo vienyt Kurikasta leijonanosan eikä palkkoja ole muuta kuin hinattu ylöspäin.

3.5.2016 23:51  Kaikkien työläisten pelastaja Gary Grandi

En voi ymmärtää ihmisiä jotka puhuvat noin rumasti toisten ihmisten töistä. Menepä itse kokeilemaan opettajana olemista, kahdeksan lapsen hoitamista, 500 ruoka-annoksen tekemistä, siivoamista päivästä toiseen ja tule sitten kertomaan että helppoa oli. Ja vielä pahempi, jätä ne olemattomat työt tekemättä niin huomaat olivatko olemattomia.

4.5.2016 0:15  Naaras

En oo kaupungilla töissä, mutta jopa minä älyän ettei JIKkiin siirtyneistä töistä kenellekään tietystikään mitään kaupungilla makseta. Työn mukana on siirtynyt palkkakin. Eikä siinä ole järjen häpyä että siivoojan palkkaa kaupungilla alennetaan kun joku muu työ on siirtynyt jikkiin. Voi tauti kun voidaan ajatella tyhmästi. Varmaan joku mies.

4.5.2016 6:51  Nyt ei taidetakaan puhua siivoojan palkasta, Naaras johtaa isoilla aivoilla keskustelun harhaan.

Niin kun oikein ajattelen, niin siirtyihän Jikkiin melkoinen hallinnollinen potti, vastuuta ja suunnittelua, johtamista ja seurantaa. Jos vastaava potti olisi siirretty kuntaan niin johan puhuttaisiin vastuun lisääntymisestä , hallinnon lisääntymisestä ja sitä kautta palkkojen korottamistarpeesta.

4.5.2016 7:38  Tasajako

Onko käynyt niin, jotta johtoportaan palkka on noussut ja hommat vähentyny ja vastaavasti "alempiarvoisilla" käynyt toisin päin?

4.5.2016 9:49  Kuano

Sote etenee, ensimmäiseksi perustetaan 36 huippu virkaa. Näiden huippuvirkojen kustannuksilla pystyttäisiin palkkaamaan yli 200 siivoojaa, vieläpä kokopäiväisiä. Yksistään huippujohtajien voimin ei tässäkään hässäkässä tapahdu yhtään mitään, joten alamaisia täytyy haalia, joten tämä alkuhässäkkä tarvitsee vähintään 500 hallintoalamaista, jotka ihmettelevät konsulttien johdolla, jotta mitä tässä oikeastaan pitäisi saada aikaan.

5.5.2016 1:46  Juhani

Kuano. Joskus laskin että Suomen suurimmilla palkkatuloilla olisi pystynyt palkkaamaan 140 kartoittajaa. Noilla huippujohtajilla onkin vielä pieni palkka ☺

5.5.2016 8:47  Kuano

Niin, mutta siivoajia tarvitaan.

5.5.2016 18:05  Naarasko "älyn jättilainen"??????

Kyllä Naaras on täysin ulalla tai muuten vain provosoi.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini