Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Kaikki kaikessa, ittellinen

Tiistai 22.3.2016 klo 18:31

Arvoja ja vääristymiä

Elämä nykyisessä maailmassa pelkistyy usein peloksi.

Kristityn elämä, muulloinkin kuin piinaviikolla, on kilvoitteleva elämä.

Kiusaukset ja harhautumiset leimaavat elämää.

Kun siihen lisätään patologinen syyllisyys omien tekojensa oikeutuksesta on suomalainen paradoksi melkein valmis.

Arvot ja vääristymät sekoittuvat hyvin lahjakkaasti. Ainoa täydentävä seikka puuttuu enää kuviosta.

Se on ympäristön pilkka ja herjaaminen.

Piinaviikko on tähän otollinen ajankohta.

Mikä on terävin sana vihjaamaan inhimilliseen pienuuteen ja pikkumaisuuteen?

Kurikkalainen termi ”pienten puiden polttaja” kuvaa asiaa todella hyvin.

Päätettiin kerrankin valtuustossa yksimielisesti.

 

Kurikan kaupungin valtuusto päätti siis eilen yksimielisesti panna pöydälle ehdotuksen yhteistoimintasopimukseksi Ilmajoen ja Kurikan välillä.

Esitys todettiin ala-arvoisesti valmistelluksi vailla asiantuntijakuulemisia.

Kurikan kaupunginhallitus oli jo aiemmin pannut pöydälle asiaan kiinteästi liittyvän perussopimuksen hyväksymisen. Eikä ihme, esityshän oli täysin luokaton.

Siinä muun muassa esitetään, että palvelurakenteen uudistaminen ja parantaminen eräiltä osin vaatisi johtokunnan yksimielisen päätöksen.

Jos tämä on omistajaohjausta, mielettömämpää esitystä on vaikea keksiä. Mitä tehdään koko JIK-laitoksella jos se ei saa kehittää toimintaansa, mutta nolla-budjettia vaaditaan yhtä aikaa.

En tunne ainakaan JIK:n sisältä yhtään asiatuntijaa, joka olisi tämän esityksen takana.Kuulemiset on kuitenkin diktatuurisesti jätetty käymättä.

Tunnetuista organisaatioista ainoastaan YK:ssa on tällainen veto-oikeus, että yksittäinen jäsen voisi yksin ”torpata” esityksen.

Demokratiasta tässä esityksessä ei ole jäljellä häivääkään.

Kyseessä on luonnollisesti Ilmajoen kuntajohdon ajama kuviteltu Ilmajoen kunnan etu.

Tuo ajattelutapa kertoo enemmän naapurin asenteesta kuin kehittämisen halusta.

Tuon ajattelun päästä löytyy vain isäntäkuntamalli.

Ainakaan minkäänlaista yhteistyötä tuon esityksen kautta on vaikea kuvitella kehittävän.DSCN1039.JPG

Kevätaurinko paistaa kirkkaasti niin hyville kuin huonoillekin päätöksille. Jotta alueemme vahvuudet tulevissa Sote-muutoksissa noteerattaisiin hyvien käytäntöjen ja parhaiden toimintatapojen veroisiksi, on niitä kehitettävä oikeaan suuntaan. Vain se pärjää joka pystyy kehittämään. Kaikenlaiset rajoituksen toiminnan rakenteellisissa muutoksissa ja kehittämisessä ovat kauhistus nykypäiväisessä muutoksen maailmassa. Yritykset eivät pärjää mukautumatta ja kehittämättä. Kuntayhteisökö muka voi pärjätä. Ellemme kuntina, JIK:in kautta ja yhteisönä pysy kehityksessä mukana, ei paljon toivoa ole.  Tuon tien päässä taas on privatisoitumnen ja se ei monopoolisena ole enää köyhälle kuluttajalle kovin ystävällistä. Päättäjät kuitenkin päättävät, ehkä viisasti, ehkä tunteella, ehkä jollain muulla perustella. Yritetään kuitenkin selvittää asialliset perusteet. 

97 kommenttia .