Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Kaikki hyvin?

Maanantai 2.11.2015 klo 21:21


Täysin yksin

 

”Parempi yksin kuin yhdessä suuressa seurassa”, vai mitä ystävät?

Siis yksinäisin on kaiketi se, joka on aina ”yksinäinen”, kaikissa tilanteissa. Hän ei pysty edes itsensä seurassa kohtaamaan itseään.

Sitähän on jokaisen hyvin vaikea tunnustaa edes itsellensä.

Ehkäpä me ajattelemme yksinäisyyden tunnustamista rehellisyyden harvinaisuuden näkökulmasta.

Ehkäpä alamme vihata sitä. joka meille tämän vääryyden tekee.

Yksinolohan ei ole yksin yksinäisyyttä, vaan enimmäkseen yhteydettömyyttä muihin.  

Muutoksen mahdottomuus

Sotea puuhataan salassa.

Siksi kai muiden muassa Keskustan E-P:n piiri on linjannut tahtonsa maakuntakeskisen Soten muodostamisesta.

Hämmästyttävää on tällainen lopputulema.

Tehtävien sisällöstä, asiakaspalvelun määrästä ja laadusta tai lähipalveluiden järjetämisestä ei tunnu olevan kiinnostusta.

Sekä päättäjien, että sairaanhoitopiirin johtoa tuntuu liikuttavan  vain yksi ainoa yhteinen asia.

Valtapolitiikka, se on se perustelu kaikki kaikessa.

Soten sisältö ei kiinnosta.

Risikkoa lukuunottamat monilla valtakunnantason poliitikoilla näyttää olevan yksi yhteinen linja. Maakunnallinen Sote on helppo perustella ääänestäjille.

Koko Vaasanläänin kokoisessa ratkaisussa ei haluta nähdä sen mukanaan tuomia synenergisia etuja. Resurssien siirtäminen hallinnosta asiakkaiden palveluun, se pitäisi olla johtavana ajatuksena, ei pelkkä valtapolitiikka.

Hallinnon virkamiesten paikat ovat uhattuna, luottamushenkilöpaikat huojuvat. Ei siinä tekosyinä sitten auta kuin puhua demokratiavajeesta ja alueellisesta päätösvajeesta.   

Nähdäänkö metsää puilta? DSCN0898.JPG

Todellakin tärkeämpää olisi tietää ja puhua alueiden tehtävistä kuin hallintoyksiköiden määristä. Sote on saatava valmiiksi ja äkkiä sittenkin. Jos alueita on enemmän kuin kaksitoista on syytä olla todella pettynyt. Siinä tapauksessa ovat painoarvoina väärät vaikuttimet ja alueiden kuiskuttelu. Kuinka voi olla niin, että kuntajohtajat ovat pääsääntöisesti maakuntamallin kannattajia? Onko vastaus tuohonkin kysymykseen valtapolitiikka yhteisen edun sijaan? 


Kommentit

3.11.2015 13:18  Oikea valinta

Tästä sote asiasta en käsitä mitään, mutta nämä Jalasjärviset virkamiehet ovat hankalia tapauksia. Heihin ei pysty ns. "kehitys keskusteluilla" vaikuttamaa, ovat omapäisiä, "vedätykset" ei onnistu.

3.11.2015 16:11  sivusta katsellut

13.18 merkille vaan ,että luottamusihmiset ovat oma päisiä kurikassa ,ei kurikan virka ihmiset ,eikä varmaan j.set virka ihmiset myöskään.

3.11.2015 17:02  Kaikesta huolimatta sote on välttämättömyys.

Tämä sote onkin mielenkiintoinen uudistus:
1. Kuntasektorista lohkaistaan noin 60 %, eli kunnat jäävät torsoiksi. Tämä valitettava tosiasia ei poista sitä, että soteuudistus on välttämätön. Kunnat vain kuihtuvat olemattomiksi puuhastelijoiksi, jäljelle jäävät vain opetustoim9i, tekniikka ja hallinto.
2. Jos tulee soteverotus, niin verokanta ilman muuta nousee, verouudistuksia ei ole koskaan tehty niin etteikö verot olisi nousseet. Tietysti sote on rahoitettava, mutta tarvitaanko uutta verojärjestelmää.
3. Haja-asutuksien palvelut saneerataan (?). Päätökset tehdään jossakin joidenkin kasvottomien toimestaq, miten käy Jalasjärven, Ilmajoen ja Kurikan terveyskeskuksien, saneerataan palveluja ja ihmisiä juoksutetaan vähintäänkin maakuntakeskuksiin. Palvelujen ajasajo rassaa eniten pienituloisia, suurituloiset menevät yksityisiin lääkärikeskuksiin. Onko soten jälkeen nykyisissä terveyskeskuksissa laboratorioita ja röntgeneitä ja niiden poistumisen jälkeen kaikkoavat lääkärit.
3. Meidät ajetaan tienpäälle hakemaan palveluksia, joita ennen saatiin omasta kunnasta. Huom ! julkista liikennettä ei ole ja kaikilla ei ole autoa.

4.11.2015 7:08  Pitkän tien päälle.

Edellisen kommentin johdosta on syytä todeta,että blogisti haluaisi ajaa meitä vielä pidemmän tien päälle,kun hän ei hyäksy edes maakuntaa Sote alueeksi vaan unelmoi vanhasta Vaasan läänistä.On kummallista ajattelua JIK:n johtokunnan jäseneltä.

4.11.2015 11:11  Väärää tulkintaa tietoisesti?

Mielestäni blogisti on korostanut määrätietoisesti palvelunäkökulmaa kaikissa SOTE-kiemuroinnin vaiheissa. Kokemuksesta. Näin myös JIK:issä.

Itse olen mielessäni lähestynyt palveluiden järjestämistä ja tuottamista väestöltään ja resursseiltaan vähäväkisen Suomen näkökulmasta.

KOKO armaassa Suomen maassa on asukkaita ja kysyntaa vain yhden suurkaupungin kaupunginosan verran.
Kyllä tälle joukolle palvelut pystytään järjestämään jos on tahtoa.

Maakunnissa tahto näyttää vain olevan edelleen hakusessa. Vallan menettämisen pelossa kunnat eivät ole kyenneet vuosikymmenissäkään järjestämään palvelun tarvitsijan näkökulmasta yhtenäistä terveydenhuollon palvelua siedettävin kustannuksin yksin eikä yhdessä.

Edelleen kuntien luottamusväki ja maakuntapolitikot vain kohkaavat vallan nyöreissä rimpuillen hallinnollisista rakenteista. Ilmeisesti siitä, mistä ei mitään ymmärrä, on vaikesa puhua. Terveyden ja sosiaalihuollon tehokkaista palveluista.

4.11.2015 13:53  aidosti kysyen

7:08:lle: Mitä kummallista siinä on, jos joku, etenkin johtokunnan jäsen haluaa siirtää hallinnon kustannuksia asiakaspalveluun ja potilaiden hyväksi? Miksi pitää ylläpitää tehottomia ja kalliita rakenteita, joissa herrojen palkat ovat pääasia? Onko valtapolitiikka pääasia veronmaksajien kustannuksella?

4.11.2015 21:40  Heikkoa ymmärrystä.

Luetun ymmärtäminen näyttää olevan heikkoa.Kansakoulun oppimäärä pitäisi riittää tajuamaan,että vanhan Vaasan läänin mallissa palvelut karkaavat kauemmas kuin maakuntamallissa.

5.11.2015 11:33  laskutaitoa please

Eivät palvelut karkaa , vaan hallinto vähenee, isopalkkaisten määrä vähenee samalla kertaa. Kuka haluaa kolme isopalkkaista johtajaa kun yhdellä selvitään esimerkiksi.

5.11.2015 17:45  Kuano

Toki yhdelläkin kaupunginjohtajalla pärjäisi. mutta kun kuntaliitosprosessi on eräänlaisen hulluuden riivaama.

7.11.2015 7:14  Usko horjuu........ei voi mitään.

Usko horjuu sotesopassa Kepuun pahemman kerran. Nyt synnytettiin sekametelisoppa, häkkyröitä häkkyröiden päälle, virtaviivisuus romukoppaan, valtaa piti saada. 18 sotealuetta, 15 tuotantoaluetta, 18 itsehallintoaluetta, kyllä valta on tärkeää, sekainen soppa, jonka keitti Kepu.

7.11.2015 7:20  Valta ja vastavalta

Kyllä tälläkin pärjätään. Kehitys vain näyttää vaativan pitemmän ajan. Valtapolitiikka voitti tämän erän, mutta karhu kävelee vastaan vielä.

7.11.2015 7:32  Turhat asiantuntijat.......

Kepu tietää ja osaa asiat paljon paremmin kuin asiantuntijat, eikö heistä voitaisi luopua, säästetään siinäkin, eihän heidän lausunnoilla ole ainakaan Kepulle mitään merkitystä.

7.11.2015 10:04  Maakunta sai oman Sote alueen.

Maakunta sai oma Sote alueen,mikä on hyvä asia.Toivottavasti blogisti ei itke.

7.11.2015 12:59  "Happamia", sanoi kettu pihlajanmarjoista.

Teidän ja teidänhenkisenne (7:14, 7:20, 7:30) ainoaksi saavutukseksi näyttää jäävän kriitinen nalkuttaminen. Toistakymmentä vuotta tuloksetonta vänkäystänne ei mairittele.

Nyt vain uudistukset mahdollisimman ripeästi täytäntöön.

7.11.2015 16:23  Vaaleissa taitaa tulla noutaja, kansa on yllättävän viisasta.

Valtapolitiikka pilaa hyvätkin uudistukset, voi meidän valittuja poliitikkoja.

8.11.2015 19:33  Miljardin lasku. Kepu tietää ja osaa !

Itä-Suomen yliopiston yleislääketieteen professori Olli-Pekka Ryynäsen mukaan pääministeri Juha Sipilän sote-malli on kallis. (JUHA RAHKONEN)

Professori Ryynänen tyrmää tuoreen sote-ratkaisun. Hänen mukaansa pääministeri Juha Sipilän (kesk) 15 sote-alueen ja 18 itsehallintoalueen malli maksaa vuodessa miljardin.

- Se ei vastaa asetettua tavoitetta. Suosikkini olisi ollut viisi aluetta, Ryynänen sanoo Savon Sanomille.

Hallitus on ilmoittanut, että sote-ratkaisulla pyritään kolmen miljardin säästöön. Ryynäsestä Sipilän mallin myötä Suomeen syntyy liikaa täydenpalvelun sairaaloita ilman riittävää väestöpohjaa.

Professori epäilee, että sote-ratkaisua joudutaan korjaamaan heti, kun sen käytännön toteuttaminen alkaa. Ryynänen teki vuonna 2005 eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan pyynnöstä kaksi mallia sote-uudistukseksi.

Sote-alueiden määrä voi vähentyä

Kalevan mukaan Sipilä sanoi lauantaina Pyhännällä, että sote-alueiden määrä voi vähentyä. Sipilän mukaan sote-uudistuksessa on sisäänrakennettu mekanismi, jolla alueiden määrää voidaan pienentää vapaaehtoisesti tai velvoitteella.

Hallitus tiedottaa sote-uudistuksen yksityiskohdista maanantaina.

Lähteet: Savon Sanomat Kaleva
HANNA GRÅSTEN
hanna.grasten@ilmedia.fi

9.11.2015 15:16  martti järvinen

Muutamia vuosikymmeniä sitten Kurikan Koivistonkylään rakennettiin SIIRTOKELPOINEN KANSAKOULU.
TV:n tämänpäiväisen sote- keskustelun perusteella voidaan ajatella perustettavan siirtokelpoisia jopa pyörillä kulkevia terveyskeskuksia.
Kehitys kehittyy.

9.11.2015 18:15  Kertoo Ilkka niminen lehti

Joku voimakas henkilö haluaa sellan ilmaiseksi.

9.11.2015 21:24  Antaa mennä !

Sella kannattaa lahjoittaa, riippakivi poistuisi ja joku voisi saada eloa Sellaan.

10.11.2015 4:15  keltainen Ilkka

Kuka halusi mitä ja ilmaiseksi vai?
Kaikkia ihmeellisiä juttuja provosoidaan ja vielä valtuuston puheenjohtajan suulla. Kahari on elementissään

10.11.2015 20:09  Voi äly!

Olipas "älykäs" päätös : Kaupungintalon työntekijät Jalasjärvelle ja pomoporukka jää Kurikkaan. Ketähän he sitten niinsanotusti johtavat, kun alaiset on siirretty pois?!

10.11.2015 21:10  järkeä

Onhan selvä asia, että johtaja, talousjohtaja ja hallintojohtaja ovat se johtoryhmä, joka pitää toimia yhdessä ja samassa paikassa. Siis siirretään kaikki Jalasjärvelle...

11.11.2015 10:37  Kuano

Mitä mahtaakaan tulla kuntalaisille maksamaan kaikki ajelut, taitaa olla kilometrikorvauksetkin huippu luokkaa tämän muun älyttömyyden keskellä.

11.11.2015 11:51  Faktaa eikä vedätystä

Kuten Kuano varmaankin tiedät ei normaaleista työmatka-ajoista makseta kilometrikorvauksia, -kuljit sitten naapuri- tai omasta kunnasta työpaikallesi. Työmatka-ajoja saa sen sijaan vähentää verotuksessa hyväkseen.

11.11.2015 12:31  Mitä ne työmatka-ajot oikein ovatkaan

Mutta mutta, työmatka-ajot ovat vain kodin ja vakituisen työpisteen välisiä ajoja. Kun joudutaan pitämään yhteispalvereita yms, niin se, joka kulkee omasta työpisteestään palaverin pitopaikkaan, laskuttaa km:t tästä ajosta. Ja tällaisia palavereita joudutaan varmaan pitämään useastikin.

11.11.2015 12:49  Hietakenttä tukkoon

EIköhän nyt olisi aika rakentaa se kaupungintalo Kurikan keskustaan niin päästään tällaisista turhista väännöistä!

11.11.2015 13:18  Toivottavasti !

Eiköhän se järki voita ja hallinnon hajasijoittelu lopeteta.

11.11.2015 14:52  Kyllä!

Kaupungintalo liike- ja asuinhuoneistoilla olisi tervetullut. Toivotaan, että jokin rakennusyhtiö kiinnostuisi.

11.11.2015 14:53  Naurettavaa

Nauregtavaa rakentaa sellaiseen tuppukylään kuin Kurikkaan uutta kaupungintaloa

11.11.2015 15:22  Nauregtavaa

Tulihan se sieltä! Tämän kirjoittajan mielestä tuppukyläksi meidän pitää myös jäämän. Kaikki kehittäminen seis!

11.11.2015 15:38  Jamppa

Kurikkalaiset äänestivät Liisa Ala-Käkelän, Mikko Säntin ja Minna Leppisen aikoinaan valtuustoon. Nyt he voisivat kertoa äänestäjilleen, mitä kurikkalaiset hyötyvät tehdystä tukipalvelupäätöksestä.

11.11.2015 15:52  Voi teitä Kurikan Kok.

Voi hyvä ihme; Ala-Käkelä Säntti ja Leppinen. Miten perustelette kantanne ? Haluamme kuulla.

11.11.2015 16:27  Voi teitä valittajia

Pääseeköhän nyt Jampalta ja kumppaneilta unohtumaan, että vuoden vaihteen jälkeen olemme samaa kuntaa. Kurikkalaisia kaikki tyynni!

11.11.2015 16:48  16:27 :lle

Mutta joka tapauksessa päätös siitä, että johto ja heidän alaisensa ovat eri paikoissa on älyvapaa!

11.11.2015 18:19  Näin on !

Aivan älytöntä Kurikan KOK.

11.11.2015 20:36  Kuano

Tuuliko Faktaa kuljettaa?

11.11.2015 21:20  Ja vielä Kurikan Kokoomus !

Noin hullua päätöstä kuin tuo hajasijoittaminen on , en ole eläissäni kohdannut.

11.11.2015 22:25  Järki Hoi

Millä tavalla esimerkiksi kirjanpito toimii, jos talousjohtaja on Kurikassa ja alaiset Jalasjärvellä?

12.11.2015 7:41  Annastiinamarja

No ei saa enää tämä yksi mies eikä puolue ääntäni. Oli sen verran tyhmä päätös että antaa huonon kuvan kyvyistä päättää järkevästi asioista. Työnjohdollisesti huono, palkanalennus työntekijöille ja veronmaksajathan ne vähennyksetkin kanssa. Ei ole puolueellani kokonaisuudet millään lailla nyt hallinnassa.Eikä edusta luonnon suojelemista tämä tallin alkaminen.

12.11.2015 7:58  Turhia?

Jos kerran työntekijät pärjää itsekseen Jalasjärvellä ja johtajasakki jää Kurikkaan keskenään asuilemaan, eikö se ole merkki siitä jotta johtajia ei tarvita.

12.11.2015 8:21  Kantakurikan kuppaus kokoomukselta !

Meni kyllä ääni kokoomukselta ja uskon , että paljon, oli se niin räikeä Kantakurikan kuppauspäätös. Kyllä kokoomus sen edestään löytää.

12.11.2015 8:54  Sama ajatus

Meni se jurvassakin kun eivät saa puhuttua tyhmemmilleen.

12.11.2015 9:00  Jamppa

Näyttää jo pitemmän aikaa ko. henkilöillä olleen paikka tulevassa maakuntavaltuustossa. Mutta tuskin siihen riittää pelkästään jalasjärvisten äänet. Ettei nyt vain tullut hallituksen "talousgurulle" pieni laskuvirhe.

12.11.2015 10:21  Tapsa

Hyväuskoisia hölmöjä riittää Kurikassa. Uskotellaan, että liitoksen jälkeen ollaan "kurikkalaisia kaikki tyynni". Jurvaliitoksen jälkeen edelleenkin puhutaan vain "Jurvasta ja jurvalaisista". Samoin tullaan Jalasjärviliitoksen jälkeen puhumaan "Jalasjärvestä ja jalasjärveläisistä". Kurikan rahat kyllä kelpaavat, mutta turha edes kuvitella, että kantakurikkalaiset saisivat niiden vastikkeeksi yhtään mitään. Päinvastoin rakentaminen ja hallinto näyttää keskittyvän molempiin kaupunginosiin, kun Kurikan keskusta näivettyy. Ei edes sille onnettomalle hiekkakentälle osata tehdä mitään.

12.11.2015 10:48  Kuano

Tammikuun toinen päivä on syytä laittaa kaikki entisen jalasjärven omistukset myyntiin, eikä koskaan rakentaa yhtään mitään muumilaaksoon kurikkalaisten murheeksi.

12.11.2015 14:41  Outoa Kurikan kokoomus!

Kurikan kokoomus, onko sitä. Ei ole, on vain konkurssikunnan Jalasjärven kokoomus

12.11.2015 17:09  yhtenäisyyttä

Jalasjärvi on hyvä keskuspaikka ei tarvi rakentaa Kurikkaan kunnantaloa

12.11.2015 17:13  Hajasijoitus

Sitten sitä pitää laajentaa, koska hankaloittaa sekä asioitten hoitoa, että asiakkaita, että toiminnot on siroteltu viiteen paikkaan.

12.11.2015 17:29  Kurikka hiljenee entisestään

Tämä sijoituspäätös oli huomattava kädenojennus kurikkalaisilta Jalasjärvelle, kun siellä käyvät työntekijät varmaan ostavat nyt kauppatavaransa sieltä, koska ainakin erikoisliikkeet ovat jo Kurikkaan tai Jurvaan palatessa kiinni. Ja asiakkaat varmaan menettelevät myös osittain samoin ja hoitavat kaksi asiaa samalla reissulla, kun kerran Jalasjärvelle lähtevät.

12.11.2015 17:47  SuurKurikka

Hei Kai ymmärrätte että näin on haluttu ostovoimaa siirretään JJ:lle. Mitä kuuluu Parkanon liittämiseen uuteen Kurikkaan. Tuolloin on luonnollista jotta saadaan vetovoimainen alue lähelle Tamperetta. Ne jotka tämän hajasijoituksen ovat kehittäneet laittakaa nimenne edes blokiin tietää ketä äänestää tai ei äänestä.

12.11.2015 17:50  Sella myyntiin

Sellan kannattaa myydä 1 ? niin pääsee kiinteistökuluista. Hyvin on Kurikka onnistunut näivettämään koko Jurvan. Jäljelle jaa 2 ruokakauppaa ja rautakauppa. Missä Jurvan poliitikot kun olette kaikki antaneet viedä pois. Pitäisikö hävetä kyvyttömyyttä. Kuanokin sanoi nostetaan vain matkarahoja.

12.11.2015 17:58  Läheltä Kossua

Kurikasta puuttuu poliitikkojen johtajuus on vain kylätappelijoita ja itsensä kehujia. Paistatellaan toisten ansioilla. Kunnanjohdosta on kärkinimet häipyneet kun nämä kyltappelijat puukottaaneet selkään. Käydään töissä mennään aamulla klo8 ja takaisin klo 16. Montako ideaa päivän aikana. Magneetin kehitys on jäänyt osaamattomuuden vuoksi kesken. aikanaan Kurikka oli iso paikka vrt esim Kauhajoki. Kertokaa mikä on idea ja suunnitelma v2016-2020 vai onko ollenkaan. Hiljaa hyvä tulee!

12.11.2015 18:06  nyhtänköljä

Antakaa ny vaikka ilmaiseksi se hiekkakenttä jollekkin osaavalle, niin alkais jotakin tapahtua.

12.11.2015 20:32  Sellaa sen olla pitää

No joo Kurikkaan rakennetaan uusi kampus 30 mij eurolla ja Sella sekä asuntolat eurolla pois. Tässä näkyy päättäjien laskuopin taito. No menee ainakin paikalliselle vahvalle ja hän voi majoittaa ja hoivata köyhiä. No valtio maksaa. Onko virkamiehissä tai poliitikoissa joku joka osaa selittää nämä asiat. Selityksenä ei riitä SEAMK päättää

13.11.2015 0:03  Voimikko

Muistetaan nämä kolme nimeä.

13.11.2015 7:11  Vastaavat äänestäjilleen, nyt tuli floppi ja limbo !

Takuulla muistetaan, Kantakurikan kuppaajat.

13.11.2015 7:28  Kurikan Kok. Hyvin menee vai kuinka ?

Tuolla edellä murehditaan kun Jurvasta ob annettu kaikki pois, ihmeellisintä on, että Kurikan Kok. antaa Kantakurikasta kaiken pois, vieläkö jotakin löytyisi, onhan vielä velat, antakaa Kok. nekin pois.

13.11.2015 8:43  Miksi näin?

Olen mieltänyt kokoomuksen yrittäjien asialla olevaksi puolueeksi. Jotenkin tämä heidän ratkaisunsa äänestää Kurikan palvelut ja ison osan yrittäjien asiakkaista Jalasjärvelle tuntuu kummalliselta. Kurikan keskusta hiljenee entisestään.

13.11.2015 13:33  Aidosti kysyn

Kuka Kurikan kokoomusta johtaa ? Ihan aidosti kysyn kysyäkseni häneltä Ala-Käkelän , Säntin ja Leppisen motiiveista ja Kantakurikan alasajosta
Haluan tietää onko tämä Kokoomuksen linja.

13.11.2015 14:21  avoin kysymys

Vastasivatko nämä viisaat kokoomuksen pelurit kantansa ja motiivinsa? Onko ainoa syy, että parkkamäki on oikeassa, niin ei voi olla samaa mieltä?

13.11.2015 20:30  jep

Aiemmin piti saada vahvoja peruskuntia, "leveät hartiat" pakko ym. kuntaliitoksia.
(jolta nyt pudonnut pohja pois)
Nyt tehdäänkin itsehallintoalueita, sama asia vähän eri paketissa.
Elikkä ei ne vähän ajan päästä mihinkään jalasjärvelle ajele töihin vaan seinäjokeen.

Jääkö tänne mahti kurikkaan paljon muuta kuin peruskoulu.
Montako kuntajohtajaa tarvitaan ym?

Oonko aivan vääräs valistakaa viisaat.

14.11.2015 0:09  ?!?

Onko se nyt sitten "kirkossa kuulutettu", että porukat siirtyy Jalasjärven kunnantaloon?

14.11.2015 19:46  hulliua

on se

14.11.2015 22:42  Olisko kukaan uskonu

Ja Kurikan kok. Päättämässä!!!

15.11.2015 8:27  Kiintotähti

On vaikea käsittää edes perustetta päätökselle. Se kun on inhimillisesti huono ratkaisu, paljon kalliimpi vaihtoehto yhteiskunnalle sekä työnjohdolle ja sisäiselle yhteistyölle katastrofi. Nämä kolme ovat täysin kykenemättömiä johtamaan tulevaa Kurikkaa. Julkaisisitteko perusteenne kiitos.

15.11.2015 8:33  firma

Näin on. Yritysmaailmassa tätä ei olisi tehty. Ei edes näiden omissa yrityksissä.

15.11.2015 8:44  Todella kummallista

Ja kertokaa myös, mitä tämä johtajalauma nyt tekee, kun alaiset on Jalasjärvellä ja he viettävät aikaa keskenään Kurikassa?

15.11.2015 9:48  Mitä ajatuksia päässänne liikkuu.

Herätys Kurikan kokoomus, tekonne hävettävät.

15.11.2015 13:02  Yhdistymisvaltuuston asia

Yhdistymissopimusta voidaan muuttaa vain molempien kuntien päätöksellä, eli yhdistymishallitus ei voi tehdä hallinnon hajasijoittamisesta päätöstä vaan se kuuluu yksinomaan ja vain yhdistymisvaltuutolle, eli nyt hajasijoituspäätös yhdistymisvaltuustoon.

15.11.2015 13:51  Ei noin vain

Jos ratkaisut poikkeavat yhdistymissopimuksessa sovitusta, ei edes yhtymävaltuusto voi muuttaa päätöksiä tuosta noin vain. Tämä on ainakin rakennelain valmistelusta ja toimeenpanosta vastaavan ministeriön näkemys. Ministeriön asiantuntijoiden mukasan poikkeamiselle pitää olla perustelut, joiksi kelpaa esim., että olosuhteissa on tapahtunut merkittävä muutos yhdistämissopimusajankohtaan nähden.

Koheltajien olisi syytä pitää mielessä, että yhdistymissopimus on valtoneuvioston vahvistama kuntien tahdonilmaus, jonka perusteella valtioneuvosto on siunannut kuntien yhdistymisen.

Ei hyvältä näytä, jos päätökset poikkeava yhdistymissopimuksessa sovitusta, eivätkä luottamushenkilöt antaisi minkäänlaista arvoa valtion kanssa tehdylle sopimukselle.

Näinhän sopimuksen suhteen on edetty tähänkin asti. Kummeksuttaa vain, ettei kukaan ole nähnyt aihetta asian selvittämiseksi ministeriön kanssa.
Kuvittelen, että asian pitäisi kiinnostaa ainakin virkavastuulla toimivia virkamiehiä ja luottamuselinten puheenjohtajistoa. Pelkästää henkilökohtaisen vastuun vuoksi.

15.11.2015 15:28  Monimutkaista

Siis, onko tämä asia vielä menossa yhdistymisvaltuustoon, vai onko hallituksen päätös se, joka jää voimaan?

15.11.2015 15:33  Ei voi

Ei se nyt ainakaan yhdistämishaölituksen varaan voi jäädä.

15.11.2015 16:53  järkyttävää

Yhdistymissopimusta on rikottu, taas kerran, kokoomuksen johdolla. Kertokaa edes yksi seikkaa, missäon toimittu sovitun mukaan??

15.11.2015 19:07  naisenergiaa

Kyllä nyt vaihtui puolue.

15.11.2015 19:59  Kuano

Kurikan kokoomus on varmaan kataisen harhaoppisia täynnä.

15.11.2015 20:27  Jamppa

Kurikkalaisten kokoomusvaltuutettujen, Liisa Ala-Käkelän, Mikko Säntin ja Minna Leppisen, äänillä uuden Kurikan ns. tukipalvelut siirretään Jalasjärvelle. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että suorittava henkilöstö työskentelee eri toimipaikassa kuin työnjohto, useiden työaika pitenee, työmatkakulut kasvavat ja palvelut siirtyvät ihmisten perässä Jalasjärvelle. Eli päätös elävöittää Jalasjärveä ja näivettää Kurikkaa. Eikö se jo riitä, että yhdistymisen johdosta kurikkalaisten veroprosentit nousevat ja jalasjärvisten laskevat. Koska kurikkalaiset aikoinaan äänestivät ko. henkilöt Kurikan kaupunginvaltuustoon, olisi nyt vähintä, että he kertoisivat esim. tässä lehdessä, mikä oli se kuningasidea, mikä sai Kurikan kokoomuksen edustajat yksimielisesti kannattamaan asiassa Jalasjärveä.
Ps. muuten olen sitä mieltä, että ennen kuin Kurikan keskusta täysin tyhjenee, tulisi päättäjien välittömästi laittaa sen keskustassa oleva hiekkakenttä myyntiin ja toivoa, että olisi vielä jollakin rohkeutta investoida Kurikkaan.

Meinaan laittaa tämän kirjoituksen vielä Kurikka-lehteen, jos ko. tyypit eivät lue tätä plokia.

15.11.2015 21:34  Korvallepäin

Me nautimma ny ventelöönnistä täski sijoottamisasias eikä se kuulkaa tuu olohon viimmeenen kerta. Tarttis olla kyä eres vähä omaaki järkipolua nottei vierä kaikes. Mikähän on verätykses ny tärppinä?

15.11.2015 22:53  Tuore tilasto

Näin se menee. Tuore väestöennuste Kurikan väkiluku pienenee reippaasti. Vanhemman väestön osuus kasvaa. Vastuulliset kyläpoliitikot ja virkamiehet millä estätte tämän kehityksen. Valtuustoom 10 vpj.

15.11.2015 23:23  Kuano

Siitähän on syytä laittaa nimilista, josta näkee kenenkä ansiota tämä järjettömyys jälleen kerran on.

16.11.2015 8:44  Ei järki voittanut sittenkään

Nyt virkaihmiset rallaa palavereihin suuntaan tai toiseen. Työaikaa menee matkoihin yhteensä noin tunti ja työpäivän aikana tehdyt siirtymät ovat kilometrikorvausten piirissä. Näitä siirtymiä tulee sitten paljon!

16.11.2015 9:24  Kuano

Tuuli näitä kuulemma kuljettaa salaman nopeudella, väittämän mukaan tule mitään ylimääräisiä kuluja. Satusetiä koko hurikan päättäjälauma.

16.11.2015 10:15  huono juttu

Asiakkaitten kannalta olisi ollut johdonmukaisempaa, että palvelut olisivat olleet suurin piirtein keskellä. Nyt kyllä Jurvasta tulee tosi pitkät asiointimatkat, jos on jotakin kysyttävää tai noudettavaa koskien laskuja tai palkkoja

16.11.2015 10:19  Jokin vastuu

Säntti , Leppinen ja Ala-Käkelä julkisuuteen perustelemaan päätöksensä. Ovat tilivelvollisia kantakurikkalaisille eikä ventelöille.

16.11.2015 12:21  Onko Oppaan kylä osa Jalasjärveä ?

Koko hallinto Jalasjärvelle. Tämäkö on Ala-Käkelän ja Kurikan kokoomuksen lopullinen tavoite, muuten ei päätöstänne ymmärrä.

16.11.2015 20:02  pois valtuudet

Toivottavasti näitä ei enää uudella kaudella valtuustossa nähdä.Jalasjärviset sentään ymmärtävät ketkä heidät edustajikseen ovat valinneet.

17.11.2015 12:21  Vain kunnallishallinnossa tämä voi olla mahdollista

Paljon ehtii tapahtua vahinkoa tämän valtuustokauden aikana kokoomuksen toimesta ellei tyyli muutu ja tuskin muuttuu kun tuotakin kolmikkoa ajattelee, joka yhdistymishallituksessa huseeraa. Yrityksessä annettaisiin lopputili, mutta kunnallishallinnossa kaikki on näköjään mahdollista. Nyt pitäisi kokoomuksen puheenjohtajan tulla julkisuuteen.

17.11.2015 17:38  Itsekästä ajattelua.

Kantakurikkalaiset elävät kuin Jurva ja Jalasjärvi olisivat joitain siirtomaita,joissa ei saisi olla mitään kaupungin toimintoja.Se on itsekästä ajattelua ja tyypillistä kantakurikkalaista ajattelua.

17.11.2015 17:49  vastaus äsköiseen

Kyse ei ole siitä, vaan toimivuudesta, kun johtajat ja niitten alaiset on eri paikoissa. Ja palveluiden saamisen kannalta toimintojen pitäis olla jossain pitkänmallisen kunnan keskellä, ettei reissuun mene tunteja. Kaikkia asioita ei saa hoidettua puhelimella tai netillä.

17.11.2015 20:32  kirvesmiehentie

Täältä jurvasta katsoen tämä järjestely tuntuu kohtuuttomalta.

17.11.2015 20:50  On aihettakin

Jalasjärvi varmaan kiittää Kurikan kokoomusta.

17.11.2015 21:26  vai mitä Luukko :-)

Jalasjärven ventelöitsijät ovat menneet lopunkin sekaisin.

18.11.2015 8:21  oliko

Olikos se niin että kriisikunta jalasjärvi liitetään kurikkaan?

18.11.2015 8:32  Jalasjärvi jyrää

Jalasjärvi on voimissaan, sehän jyrää ainakin Kurikan kokoomuksen ja siinä ohessa Ala-Käkelän, Säntin ja Leppisen.

18.11.2015 8:37  Kuano

Tosiasia on, jotta kurikan kelvottomat päättäjät ovat liittäneet kurikan kriisikunta jalasjärven päätäntävallan alaisuuteen.

18.11.2015 11:25  Oikein !

Tosi on Kuano !

18.11.2015 13:05  Tosi on

Vaihteluahan se on meille kantakurikkalaisille. Tähän asti me olemme olleet jurvalaisten vietävissä!

18.11.2015 20:56  SuurSeinäjoki

Pientä herjaa, Jurvassaa 3 kauppaa ja kunnan palvelut alasajettu. Lääkärit ulkoistettu kuten vastaanottokin. Kurikan väestökato velkataakan kanssa huonolla johtamisella ajaa verojen nousuun. Joka väittää muuta esitelköön vaihtoehdon.

19.11.2015 11:59  Kävin tutustumassa

Jurvan kaupunginosassa on ruokakauppoja, rautakauppa, kenkäkauppa, vaatekauppa, halppis, kirjakauppa, huoltoasema, ravintola, hotelli, R-kioski, Matkahuolto, posti, leirintäalue, BotniaRing, päiväkoti, esiopetus, yhtenäiskoulu, lukio, terveysasema, hoitoyksiköitä, paloasema ja kaupungin palvelupiste. Valtuustokin kokoontuu siellä.

19.11.2015 16:08  jatkoa

Kirjasto, kirjastoauto, neljä maauimalaa, veneenlaskupaikka, tanssilava, kirkko, rukoushuone, kaukolämpölaitos,karavaanarialue, urheilukenttä, urheilutalo.

19.11.2015 21:15  lisää luetteloon

Sella

20.11.2015 16:22  Puskista Heitetty Perustelu

"Tukipalvelut ovat kaupungin toiminnoista se, jolla on vähiten kosketuspintaa asiakkaiden kanssa ja siten siirrosta koituu pienin mahdollinen haitta käytännön toiminnassa" sanoo Isohella tänään Kurikka-lehdessä. Ja mistähän hän tämän tietää?! Siis toiminnossa, johon kuuluu laskutus, kirjanpito ja palkat ei muka ole asiakkaita! Se ryhmähän palvelee koko yhtymää nimeltä kaupunki, niin sisäisiä kuin ulkoisiakin asiakkaita kuin myös yhtiöitään vuorovaikutuksessa johdon kanssa, joka nyt sitten on eri paikassa.

20.11.2015 18:04  Isohella omaa tietämystä !

Isohellan kirjoitus huokuu katumista ja tietämättömyyttä. Asiantuntemus paistaa läpi. Ei ihme, että tällä tietämyksellä kokoomusta voidaan vedättää tiettyyn suuntaan. Jos tällä tietämyksellä Kurikkaa johdetaan niin uusia huonoja päätöksiä on tulossa. Työnjohto ja tekijät eri paikoissa, mäi kö yritys toimii Isohellan tietämyksellä. Päätös osoittaa piittaamattomuutta ja työn aliarvioimista.

21.11.2015 12:02  kokeilepa ite

Kokeilepa ite siirtää atk- ja laskutushenkilöt 20 km päähän.

21.11.2015 12:47  vanha.....

Maailma on toimintaan kuin toimintaan hyvin pieni, bitit lentelee eestaas. Mikään ei ole atk aikana vaikeaa, läppäri tai mikä vain esiin niin hommat hoituu.

21.11.2015 13:43  nuori

Potkitaan ne väliportaan pomot tarpeettomina pellolle, anetaan bittien lennellä vapaasti.

21.11.2015 14:16  Kaikki kunnossa kunhan vain Jalasjärvi jyllää ! Eikö niin Kurikan kokoomus.

Isohella hoitaa ja kokoomus päättää.

21.11.2015 17:06  Vanhalle ja Nuorelle

Nyt on kyllä noilla parilla nimimerkilllä turhan ruusuiset kuvitelmat bittien lentämisestä tässä tapauksessa. Ja täysin hakusessa kunnan tehtävä: Palvella kuntalaisten tarpeita.

22.11.2015 11:13  Tietääkö kukaan?

Onko totta, että VENTELÄ ja LUUKKO julkistavat Kurikan uuden logon SEINÄJOELLA ensi lauantaina? Onko kokoomus tämänkin takana?

22.11.2015 12:10  Ei voi olla totta !

Seinäjoella !

22.11.2015 12:56  Kuano

Vielä ehtii perua kuntaliitoksen, mikäli kurikan päättäjillä on edes hiukan järkeä ja halua toimia kurikkalaistenn hyväksi, eikä olla vieraskoreita paskiaisia, toimimalla jalasjärvisten kusitolppana.

22.11.2015 13:27  vanha.....

Onko ihan pakko tehdä joka asiasta sota? Yhteisymmärrystä ja järkeä asioiden hoitoon. Käyttäkää valittajat energianne oikeiden asioden hoitoon eikä turhaan, ompa eipä, nahisteluun.
Saikohan joku jo nenilleen "ylempiin" instasseihin valittamisesta, ei asiat sillä korjaannu, että "pilkun nus..nnalla kyylätään.

22.11.2015 14:43  Aprillipila täytyy olla !

Onko tuo logojuttu aprillipila.

22.11.2015 17:18  jes

Tuskinpa toinen kunta voi julkistaa toisen logoja. Ensi vuonna kyllä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini