Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Se oikea tie

Torstai 26.3.2015 klo 8:00


Lammikon rauha järkkyy

Mikä muu on viime aikoina aiheuttanut enemmän kitinää kuin voitelu?Mikä tekee nuoleskelijasta sylkijän?

No tietysti se on potku persuksiin.

Potku sellaisen persuksiin, joka on mukamas aloittanut isolla kirjaimella.

Yleensä se päättyy pisteeseen. Nyt on pantava piste, nuoleskelulle ja isoille kirjaimille.

Siemenet eivät ole itäneet, on kynnön aika, syväkynnön.

 

Kunta kriisissä vai kriisikunnassa?

 Kurikka on hallinnollisesti ajautunut kriisitilanteeseen.

Kaupunginjohtaja ei tee valmistelua valtuuston linjausten mukaisesti vaan täysin omapäisesti.

Kuntaliitosta käydään kyselemässä kuntaliitoksen poliittisen päätöksenteon linjauksista, vaikka on olemassa yhdistymissopimus ja valtuuston päätös muun muassa investoinneista.

Kurikan kaupunginvaltuusto on asetettu pellen asemaan, kun esittelijä ei tuo asioita laillisesti ja sovitusti valtuuston päätettäväksi.

Yhteenvetona voi todeta, että rauha olisi säilynyt ja Iloniemi olisi jo saanut hyväksynnän, mikäli esittelijä olisi saattanut rakennushankkeen Kurikankin kaupunginvaltuuston päätettäväksi.

Minä ainakin olisin esityksen hyväksynyt.

Nythän tilanne on todella hankala, kun Jalasjärvi yrittää aloittaa 15 miljoonan hankkeet jo tänä vuonna. 

Tuo kaikki summaa kumulatiivisesti 6 vuoden investoinnit Jalasjärven osalta. Jotain rajaa ja järkeä tässäkin pitää olla.. 

Syyttelemättä ketään, voi analysoida, että vastuu tästä sotkusta on kokonaan kaupunginjohtaja Tyrväisellä, valitettavasti.

Valtuutetuilla on oikeus ja velvollisuus kysyä ja kyseenalaistaa, vaikka jopa jotkut toimittajatkin yrittävät "tukkia meidän turpamme".

Minulle Tyrväinen vastasi asialliseen kysymykseeni Sellassa, lehtitiedonkin mukaan, että "tämä ei ole valtuuston kokous".

Onko kaupunginjohtaja siis töissä vastaamassa vain valtuuston kokouksissa?

Tie tästä eteenpäin on nyt vain neuvottelupöydän ääressä. Toivon siihen löytyvän tahtoa ja intoa. dscn0390.jpg

Tästä se kevät alkaa. Jäät sulavat sulavat rytinällä. Toivottavasti turhat jäät sulavat ihmistenkin välillä. Makukin öykkäröinnnistä on siirrettävä syrjemmälle ja asioista pitää päättää valtuustoissa eikä kabineteissa. Kokonaisvaltaisesti ja talous- asiantuntijoiden  avulla kuntalaisten hyvinvointi ja palvelut olkoot päätavoitteena. Tähän työhön tarvitaan koko valtuuston ja koko virkaväen voimat. Nyt on jokaisen nieltävä jotain. Pitää todellakin vain muistaa, että kaikkea ei saa heti.

Olen oheistanut mielipiteeni oheiseen valtuustoaloitteeseeni turhien spekulaatioden välttämiseksi. 

Valtuustoaloite

Teen ehdotuksen yhden miehen työryhmän (T Latikka) perustamiseksi Kurikan kaupungin (nykyisen ja tulevien suunnitelmavuosien) kestävyysvajeen kiireelliseksi selvittämiseksi vakavoituvan taloustilanteen ja ylisuurien investointipäätösten vuoksi.

 Kurikan kaupungin ja Jalasjärven yhteinen velka oli vuodenvaihteessa 31.12.2014 kaikkiaan 83.404.000 euroa. Pitkäaikaisia lainoja on talousarvioiden 2015 mukaan tarkoitus ottaa 8,9+6,0 M€ eli yhteensä 14.900.000 euroa. Kun Jalasjärvi vielä ottaa lyhytaikaista lainaa JAKK velan katteeksi 8.500.000 euroa on velkasaldo tänä vuonna kaikkiaan 106.804.000 euroa ennen mahdollisia lyhennyksiä.

 Kun Jalasjärvi on tilannut arviolta 10 miljoonan euron lisäinvestoinnit alkuvuodesta 2015, lisää tämä summa velkaa lukuun 116.804.000

 Pyydän myös selvittää kestääkö yhteisen Uuden tulevan kuntamme Kurikan kantokyky nopeasti lisääntyvän velkataakan ja mikä vaikutus sillä on mm. veroprosenttiin ja onko edessä väistämätön eli ensiksi Neste Oil-osakkeiden myynti?

 Pyydän talousjohtajaa tekemään yksinkertaisen ja luotettavan rahoituslaskelman siitä, miten velasta selvitään.

 Samalla pyydän selvittää, kuntarakennelain 9§ ja 31§ vedoten, ovatko yhdistyvän kunnan viranomaiset ylittäneet toimivaltansa jos tekevät tai aikovat tehdä uutta kuntaa sitovia sopimuksia vaikka asian kokonaisvaltainen käsittely on kesken. Samalla pyydän saattaa tämän aloitteen nopeasti osapuolien tiedoksi etteivät ne vahingossa tee enempiä laittomia päätöksiä.  Katson että velkakehityksen puuhamiehet eli valmistelijat ovat esteellisiä tämän asian valmistelussa. 

Kurikassa 23.03.2015 Matti Ollila


Kommentit

26.3.2015 8:48  Kuano

Tämä holtiton kööri sitten on pakkonaittaa, kurikan omien nerojen sekaan, ei tule mitään, pakko perua tämä järjetön kuntaliitos.
Ei ole ihme, jotta parkanolaiset ovat aidanneet metsänsä, jotteivat jalasjärviset katoa parkanon metsiin, silla todella heikosti nämä tuntuvat sopivan, ainakin johtajien touhujen perusteella, ihmisten sekaan. Ei ole hetkeen näin röyhkeää ja ahnetta porukkaa sattunut vastaan.

26.3.2015 10:02  avoimesti kysyen

Mitä ovat nämä investoinnit, joiden ei sanota olevan investointeja ollenkaan?
Mitä ovat nämä tänä vuonna päätetyt konsernihankkeet miljoonina tarkemmin. Tietääkö Jalasjärven kunnan virkamiehet?

26.3.2015 10:46  mitä nyt

Tässä menee Kurikan siemenperunat osaketulot ja osakkeet. Mutta tulee veronmaksajia lisää Jalasjärveltä

26.3.2015 13:49  Kallis mies

Tyrväisestä on tullut ja edelleen tulee Kurikan historian kallein kaupunginjohtaja Olisiko halvempaa maksaa loppuaika palkka kotiin päin, ja kieltää tulemasta työpaikalle ??????!!!!!

26.3.2015 15:13  Purkuun riittää perusteet. Näkemiin Jalasjärvi !

Kuntaliitos nopeasti purkuun ei ole enää sama Jalasjärvi kuin liitoshetkellä. Antaa heidän investoida rauhassa, siellähän Eijat ja Juhanit sun muut itsekseen maksella velkojaan.

26.3.2015 15:38  Kestämätön tilanne

Hyvä tarkistella lain tulkinnan kannalta voisiko yksittäisen henkilö (virkamies) saada vastuuseen ja omaisuus hukkaamiskieltoon. Jos törkeästi menetelty niin voi oikeudelta pyytää. Kuntalakia rikottu !

26.3.2015 19:07  Kurikassa pätevää väkeä

Kurikkaan tulis ehdottomasti perustaa laki-asiaintoimisto. Päteviä laintulkitsijoita tuntuu piisaavan. Lakikoulut on aivan turhia ku kurikassa pätevöityy Kuntaliiton lakimiehiä nopeammin

26.3.2015 19:29  AVOIN VASTAUS

Eihän Jalasjärven salaisiksi mainostetut hankkeet mitään salaisuuksia ole, mutta lukutaitoa niiden ymmärtäminen edellyttää. Julkiset pöytäkirjat ovat olleet ja ovat edelleen kaikkien nähtävillä ja saatavilla keitä asiat on kiinnostanut. Näitä hankkeita on 2kpl.

Uusi "vanhainkoti" iloniemeen, tästä löytyy Jalasjärven KH:n lainvoimaninen investointi päätös vuodelta 2012 tai 2013. Syy miksi rakentaminen käynnistyy vasta nyt, on siinä että Aran rahoituspäätös tullut vasta 2014, jonka jälkeen on käynnistynyt varsinainen suunnittelu.

Kakkoshanke Jalasjärvellä on toinen päiväkoti kirkonkylään. Tästä löytyy päätöshistoriaa vuodesta 2012 alkaen, vaikka varsinainen investointipäätös onkin tehty vasta 2014. Päätöksen jälkeen on tilanne edelleen heikentynyt, sillä juuri talvella on vanhempi päivähoitoyksikkö jouduttu lopettamaan homeen vuoksi.

26.3.2015 19:59  Perusdtelut riittää liitoksen purkuun, nopea toiminta käyntiin !

Seli seli ! Nyt ei ole enää sama Jalasjärvi kuin se oli silloin kun liitossopimus tehtiin. Ei tämän kunnan kanssa ole tehty kuntaliitospäätöstä. Tämän takia perusteella on aihetta Kurikan todeta, että kuntaliitosta ei ole syntynyt. Unohtakaa tämä Jalasjärvi ja sen päättäjät, ei Kurikalla kertakaikkiaan ole taloudellisia mahdollisuuksia ottaa vastaan tämänpäivän Jalasjärveä.

26.3.2015 21:06  Ulos Tyrväinen

Kuntaliiton juristien tulisi keskittyä lainmukaisuuden tulkintaan. Poliittisen päätöksenmukaisuuden ja sopimuksenmukaisuuden tulkinta kuuluu valtuustoille. Kurikan ja Jalasjärven valtuustojen tulee tietää mitä he haluavat ja ovat halunneet, eivät ainakaan hulvatonta menoa. Luukko on Ventelän pelinappula ja Tyrväinen on Luukon pelinappula. Tyrväisen pitäisi kuunnella isäntänsä ja palkanmaksajansa ääntä Niin ei ole käynyt ja hän saa lähteä...

26.3.2015 21:09  19:29:lle

Päätöksentekohetki ratkaisee ja vaikutukset yhteisille vuosille. 10 miljoonaa on 4 vuoden investoinnit Jalasjärvellä pelkästään näistä kahdesta. .

26.3.2015 22:17  Jalasjärvisistä hallintoalamaisia

Tämä blogi on hyvä esimerkki siitä, että kurikkalaisten kanssa ei olisi hyvä mennä marjaan. Ensin blogistin johdolla jalasjärviset houkutellaan Kurikan syliin. Sitten kun päätökset on tehty, niin omat karvat paljastetaan. Pannaan jalasjärvisiltä raakalla ryöpytyksellä luulot pois, niin että he olisivat, hyviä hallintoalamaisia kantakurikkalaisille.

26.3.2015 23:35  Kuano

Kaikkihan tässä ovat hallintoalamaisia, vai kuvittelee joku, jotta sen jälkeen, kun joku ottaa vastuut niskoilleen, niin saa alkaa elää, kuin pellossa, piittaamatta mistään mitään. Orpo ja köyhä ajattelu tämä itsesääliin verhottu malli, jonka livulla, omien housujen ollessa märkänä aletaan kuseskella toisten kuppiin.

26.3.2015 23:17  Liisää tällaista 22:17

Kiihottukaa nyt niin h..vetisti ja jatkakaa tuota J-järvipropagandaa. Tuntuu siltä, että Jalasjärvellä on otettu oppia "itänaapuridemokratiasta". Onnistuneesti. Ilkkakin näyttää olevan vahvassa otteessa. Helpottaahan tuo tietenkin tiukkoina aikoina lehteä, kun toimittajan ei tarvitse turhaan kuluttaa aikaa asioiden muuhun selvittämiseen. Sen kun töräyttelee jalasjärvisten äänitorvena.

Jatkakaa. Ajakaa jalasjärviset itsenne paitsioon miespolveksi. Pääsevät kurikkalaiset vähemmällä. Ei tarvitse liata käsiä hallintoalamaisiin.

27.3.2015 5:15  Turmasyöksy

Vai hallintoalamaisia sitä ollaan? Ei kai muussa suhteessa, kuin että Tyrväinen että Tyrväinen haluaa olla hallintoylimmäinen kurikkalaisten suhteen, diktaattori. Ei tässä kukaan tajua, että ollaan menossa syöksyyn päin vuorta. Perämies on sulkenut oven kapteenilta joka paukuttaa oven takana ja kone painuu tuhoon. Kuntalaiset eivät voi kuin huutaa.

27.3.2015 7:04  Ihmeellinen tehtävä tuolla elimellä !

Ihmeellinen elin tuo yhdistymishallitus. Ei kai tuon luottamuselimen tehtäväksi ole annettu ajaa Kurikka velkakurimukseen. Onko se ymmärtänyt tehtävänsä aivan väärin vai mistä on kysymys. Nokkavasti puhutaan ja toimitaan laintulkinnasta, joka on kaukana elävästä kunnallishallinnosta.

27.3.2015 7:55  Talouskuri

Nyt on investoinnit tehtävä raameissa mitä on ollut tiedossa. Välittömästi perustettava seurantaryhmä joka voi olla mukana JJ:n valtuuston ja KH:n sekä lautakuntien kokouksissa. Tuolloin on suitset tiukalla eikä ylilöntejä pääse tapahtumaan. Kurikasta valveutuneet henkilöt mukaan.

27.3.2015 14:50  Toivoa on

Kurikkalaisten ei kannata menettää toivoaan. Mikäli on uskominen Kaharin kolumnissaan esittämiin esimerkkeihin hänen takinkäännöistään, toivoa on. Nyt vain kurikkalaiset turkkiin kiinni.

27.3.2015 14:28  Antero

Enää yhdeksisen kuukautta elävän Jalasjärven kunnan suorittama vedätys saa itse asiassa aikaan nopeammin sen mitä jo aiemmin on esitetty: nykyinen Jalasjärvi ja Kurikka yhdistyvät Seinäjoen kanssa, johon toki sitten pian tulee mukaan myös "Etelä-Pohjanmaan Kauniainen" eli Ilmajoki. Sitten tällä alueella oltaisiin kaikki "pahoja" seinäjokisia eikä tarvitsisi enää "pelätä", tuleeko kunta- vai maakuntapohjainen sote-ratkaisu - joka tapauksessa oltaisiin Etelä-Pohjanmaan johtava kaupunki.

27.3.2015 14:42  Terveysasemat

Täytyy ihmetellä, kun on yksi yhteinen JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä (mikä sanahirviö!), niin edelleen kolmessa kirkonkylässä Ilmajoella, Jalasjärvellä ja Kurikassa on nimeltään terveyskeskukset. Otetaan mallia Kuntayhtymä Kaksineuvoisesta (tai ihan oman JIK:mme Jurvasta) ja nimetään kaikki terveyskeskukset terveysasemiksi. Sitten on eri asia, millä terveysasemalla toimii kuntayhtymän hallinto.

27.3.2015 16:03  Investointi

Kuivuuko pääaihe eli tuleva Kurikan velkataakka. Täällä kirjoitetaan asiasta mutta kukaan ei johda keskustelua mitä on tehtävä. Tyrväsisen jatko tai poissaolo ei vaikuta tähän tilanteeseen. Onko jauhot menneet suuhun kun asiaan ei ratkaisua.

27.3.2015 16:20  Ei anneta kuivua

Kun kukaan ei johda. Kukaan ei kykene valmistelemaan päätöksiä Uuden Kurikan näkökulmasta. Jää vain jäljelle, että vastuunsa tuntevat kurikkalaiset toimivat omissa rooleissaan siten, että yksipuolisesti jalasjärvisten painostamat hankkeet menevät toistaiseksi jäihin.

Mikään ei kaadu siihen, että yhtyneen kunnan elimet valmistelevat ja päättävät aikanaan mitä viisaaksi näkevät. Niin on parasta kun jalasjärvisille ei näytä sopu kelpaavan.

Kyllä sanon, että useaa helpottaisi, jos Tyrväinen väistyisi ja voitaisiin käynnistää aidon johtajan pestaus. Palauttaa usko tulevaan.

27.3.2015 16:31  tyrväinen, ollila vai parkkamäki

Miksi täällä syyllistetään kokoajan tyrväistä jostain mihin hän ei ole voinut mitenkään vaikuttaa? Ei ole tyrväisen syy että jalasjärvelle on 2012 päätetty rakentaa uusi vanhainkoti jik kun tarpeisiin

Sen sijaan tuossa aikaisemmassa kommenttiosiossa oli selvästi päivänmäärät ja päätöspykälät jalasjärven rakennushankkeesta. Niiden mukaan päätöksenteossa on sen sijaan ollut mukana kunnallispoliitikoita kurikastakin jik.n johtokunnan kautta, jotka tämä hanke ja sen kustannukset vaikuttavatkin nyt yllättäneen.

Vaikuttaa perin kummalta.

27.3.2015 16:39  koy kurikan kärrynkartano

Jik pöytäkirjojen mukaan kurikassakin ollaan rakentamassa uutta vanhainkoti, ja yllättäen sielläkin konserniyhtiön lukuun otettavalla lainalla. Tämä on siis kaupungin omistaman koy kärrykartanon hanke. Myös tälle haetaan aran rahaa..

Näkyykö tämä kuirikan investointiohjelmassa? Perutaanko tämäkin hanke. Ostetaanko ostopalveluseteleillä vanhuksille makuuparret mikevalta??

27.3.2015 16:41  koy kurikan kärrynkartano

Jik pöytäkirjojen mukaan kurikassakin ollaan rakentamassa uutta vanhainkoti, ja yllättäen sielläkin konserniyhtiön lukuun otettavalla lainalla. Tämä on siis kaupungin omistaman koy kärrykartanon hanke. Myös tälle haetaan aran rahaa..

Näkyykö tämä kurikan investointiohjelmassa? Perutaanko tämäkin hanke. Ostetaanko ostopalveluseteleillä vanhuksille makuuparret mikevalta??

27.3.2015 16:45  kenen nimiin

Hyvä, voi koko kolmen kopla vastata. Tämä ei poista kuitenkaan velkataakkaa. Ei Kurikkalaisten varoilla jalakseen rakenneta. Meidän pitää saada vetovoimainen keskus keskelle kuntaa. Jurvalaisetkin käy ostoksilla ja lääkärissä Kurikassa.

27.3.2015 17:16  Antero

"Meidän pitää saada vetovoimainen keskus keskelle kuntaa."

Juuri noin, mutta ainahan vastustetaan kuntien yhdistymisiä sillä, että "palvelut viedään pois syrjäkyliltä". Totuus on kuitenkin se, että ne menevät luonnollisesti itsestään pois syrjäkylien asukasmäärän vähentyessä: siksi niitä sanotaankin syrjäkyliksi. Toisin on suurempien kylien tai taajamien laita, sillä varmaan sadankin vuoden kuluttua on olemassa ainakin Jalasjärven ja Jurvan kirkonkylät, vaikka kaupunginjohtajan työhuone ei niissä sattuisikaan sijaitsemaan. Kysymys: kuinka monen tavallisen kuntalaisen tarvitsee koskaan käydä kunnanvirastossa, puhumattakaan kunnanjohtajan puheilla piipahtamisesta?

On typerää vastustaa kuntien yhdistymisiä itsekkäistä syistä, vain siksi, että juuri "oma synnyinkuntani lakkaa olemasta". Jalasjärvellä olisi varmaan otettu Kurikka tai aikanaan Peräseinäjoki mielellään osaksi kuntaa, mutta nyt tapahtuu näin. Totta on sekin, että nykyisen Jalasjärven alue ei katoa mihinkään vuodenvaihteessa.

27.3.2015 17:25  Ratkaisu

Ratkaisu ongelmaan:

Kaikki se Jalasjärven kunnan uusi investointivelka, mitä ei ole vähennetty yhdistymiseen eli vuoden 2015 loppuun mennessä, langetetaan ainoastaan niille kurikkalaisille, jotka olivat Jalasjärven kuntalaisia velan ottohetkellä tai 31.12.2015.

27.3.2015 22:03  Gaahari,OHOH

Oli niin tai näin.Aika pitkälle on kyse moraalista ja luottamuksesta.Jos tehdään velkaa niin kai siitä edes maksajilta pitäis kysyä tai informoida.Miten on porukat?Kaupunginjohtajan pesti kaiketi päättyy kuluvan vuoden loppuun mennessä?
Uudet pomot ja uudet periaatteet kehiin!
Kaharille ei pidä antaa lisää retosteltavaa.

28.3.2015 8:06  Kirkastus

Kahari saa retostellaiha rauhassa, kynhan pysyisi totuudessa. Mutta kun ei pysy.

28.3.2015 8:30  Vihaporukka purkaa paineitansa

Olisi kiva tietää, mätä tämä nimimerkin takana oleva porukka on, joka kylvää täällä näitä vihapuheita. Ilmeisesti se palvelee heitä patoutuneiden paineidensa purkamisessa.

28.3.2015 8:54  8,30 liittyen

täällä on monessa pää jehu joka kylvää tätä paskaa
eteenpäin monella nimi merkillä,mutta kylväjä kylvää sen myös tulevaisuudessa niittää...

28.3.2015 10:28  Kuano

Kumma, kun ei syytetä rasismista, sillä eräät ovat ottaneet käyttöönsä vähemmistöjen lapsellisen tavan, joka näkyy ilmenevän vihapuheen nimellä. Vihapuhesyytökset niskaan sellaislle, jotka ovat huolissaan järjettömistä menettelytavoista, joita käytetään koko kurikan tuhoamiseksi. Lapsellista käytöstä tälläinen nurkantakaa ammuskelu, ilmeisesti tämä keinoja kaihtamaton porukka tekee epäilyttävien päämääriensä loppuunsaattamiseksi aivan mitä tahansa.

28.3.2015 11:28  kuka vihaa ketä?

Tuo vihapuhe-sana tästä vielä puuttuikin.
Kohta joutuu kysymään, millä tavalla järjettömiä ja koko tulevan Kurikan vastaisia ja tuhoavia päätöksiä saa arvostella? Se EI voi olla vihapuhetta se.
Pikemmin Kaharin käytös Parkkamäkeä kohtaan, jatkuvilla ja toistuvilla syytöksillä ja rähisijän tarkoituksellinen asemaan asettaminen eivät ole enää tästä maailmasta eivätkä säädyllisiä tapoja. Syyllistetään ihmistä siitä, että hän lain nojalla yrittää löytää oikeutta kuntalaisille. Eikö tuo ole julkista kiusaamista jos mikä? Ja kiusaaja on toimittaja Kahari. Saako tätäkään sanoa?

28.3.2015 12:20  Ihan vilpittömästi kirjoitan !

Nyt tarvittaisiin Luukon, Ventelän ja Hirsimäen kannanotot ja perustelut päätöksilleen.

28.3.2015 21:26  parkkamäki ja ollila

Missä näkyy näiden kommentit?? Onko hyväksytty iloniemi vai ei?? Entäs kärrykartanon hanke???

28.3.2015 21:32  utelias

Mikä on kärrykartanon hanke? Kuka sellaisen hyväksyy, missä vaiheessa on?

29.3.2015 8:19  Juhani

21:26 Että tämä Iloniemi tulisi nyt oikein esille niin palvelusuunnitelmaa, joka on osa sopimusta, tehtäessä Anna-Kaisa Pusa, JIK:n silloinen johtaja piti koko ajan Iloniemen hanketta esillä koska se tuottaa toiminnassa 1.5 miljoonan vuosittaiset säästöt. Tuolloin kukaan kurikkalainen ei sanonut poikkipuolista sanaa. Toki luottamusmiehistä olivat paikalla vain Riippi ja Säntti. Käsittääkseni valmiin hankesuunnitelman toteutumista pidettiin selvänä asiana. Ja varmaan niin olisi ollutkin ainakin blogistin mukaan jos se olisi tuotu valtuustoon. Päiväkotien osalta valtuustot ovat hyväksyneet palvelusuunnitelman.

Mutta oleellista Iloniemen kohdalla ovat tulevat säästöt. Sen takia Parkkamäki ja Ollila varmasti ovat olleet hankesuunnitelmaa hyväksymässäkin eikä sen toteutuminen valtuustossakaan olisi varmaan ollut uhattuna kun oikeaa tietoa olisi annettu. Täällähän tuosta säästöstä ei ole puhuttu kai sanaakaan.

Eli ei se Iloniemi ole mikään tuhlaushanke joka kuva täällä pakostakin syntyy.

29.3.2015 10:01  Käsittämätöntä hallintoa !

Kunnallishallinnot on täynnä suunnitelmia eikä niitä koskaan voida yhden vuoden aikana toteuttaa. Se , että jokin hanke on suunnitelmiaa EI vielä edellytä välittömästi toteuttamista. Nyt vain Jalasjärvi on lastannut tälle vuodelle liian paljon hankkeita ja se aiheuttaa runsaan velkaantumisen. Vieläpä ilman molempien valtuustojen käsittelyä-

29.3.2015 12:09  Juhani

Ei voidakaan. Sitä varten on tehty tuleville vuosille investointiohjelma tai -suunnitelmako se oli. Se on ollut pöytäkirjojen mukaan johtoryhmän käytössä. Itse en ole sitä nähnyt. Olisi ollut hyvä nähdä se julkisemmin.

Ja on toivottavaa että väärinkin toimittaessa asiat käsitellään asioina. Tehdään mitä virallisesti voidaan tehdä niin kuin Margit ja Olli ovat tehneet omilla nimillään ja laittamalla omat persoonansa likoon. Mutta tällainen nimetön suunsoitto joka täällä on käynnissä on pelkuruutta eikä liity siihen millään lailla. Pilaa vain oikaisuvaatimuksia tehneidenkin maineen.

No nyt lopetan, tämä on itselleni kuin synti jota ei saa loppumaan...

29.3.2015 13:20  seuraaja

mainehan on jo mennyt aikaa...

29.3.2015 14:14  Hyvä Juhani

Maailma on täynnä toistaan parempia hankkeita, jotka eivät syystä tai toisesta kuitenkaan koskaan toteudu. Joidenkin hyvyydestä kaikki asianosaiset ja päättävät eivät ole samaa mieltä, toiset jäävät tärkeysjärjestyksessä vielä paremmaksi koettujen taakse tai hankkeiden toteuttamiseen tarvittavat resurssit (rahat) puuttuvat.
Valmisteltakoon ja päätettäköön mitä tahansa, olisi välttämätöntä, että hankkeita koskevat päätökset valmistellaan läpinäkyvästi ja päätökset tehdään niitä koskevien normien mukaan.
Omien kommenttiesi perusteella nyt ei ole toimittu tai et haluaisi toimittavan näin.
Mielipiteelläni ei ole tietenkää mitään merkitystä, kun en ole kirjoittanut nimeäni sen alle. Näinkö tämäkin menee omien arvojesi ja normiesi mukaan?

29.3.2015 16:47  Kuano

Mestareita nämä kuntien virkamiehet ovat, steriilillä hyssyttelyllä vaietaan kaikki munaukset unholaan. Paras esimerkki tästä "unohtamisen autuudesta" on tämä jakin sekoilu, joka koitui jalasjärvisille ja nyt ilmeisesti myös kurikkalaisille todella kalliiksi. Vaikka kunnissa on valtuuston muodossa ylin päättävä elin, silti valtuustot ei eivät yleensä tee muuta, kuin toteavat munaukset ja siunaavat ne esittelijän tahdon mukaisesti. Demokratian kaava on nykyään se, jotta virkamiehet hääräävät oman halunsa mukaan, hallitus pitää asiasta ompeluseuran ja valtuusto päättää asian käsittämättä yleisemmin, jotta mistä oikeastaan oli kysymys. Häirikkö on se, joka valtuustossa edes kyselee asian perään. Mikäli kuntalaiset kyselevät päätöksien järkevyyden perään, niin heidät leimataan mitään käsittäviksi idiooteiksi, vaikka nämä kuitenkin maksavat kyseiset hölmöilyt. Varmaan se on sitten niin, jotta melkoista hölmöyttä on maksaa sellaisten lammasten siunaamat asiat, jotka pitävä kuntalaisia täysijärkisinä ihmisinä ainostaan vaalien alla.
Turha varmaan tässäkin sopassa on luulla, jotta jotain täysijärkistä ilmenee valtuustoryhmien taholta, parempi tehdä unhoon hautautunetta aloitteita vaikkapa kraanojen virtaussäädöistä.

29.3.2015 21:27  Kepulainen

Tämän blogin ansiosta taitaa Mietaan äänet jäädä
todella pieneksi Jalasjärveltä, käy vähän sääliksi Juhaa, syytön tähän soppaan.

29.3.2015 21:35  Miedon äänistä

Eiköhän Juhan äänet muutenkin jää pieneksi. Tämä porukka, joka on itsensä kiihdyttänyt näillä omilla laintulkinnoillaan, on pitänyt huolen siitä, ettei jalasjärvisiltä kovin runsaasti heru ääniä kurikkalaiselle Miedolle.

30.3.2015 1:08  Due diligence kuntarakennejärjestelyihinkin

Tähän astiset kuntarakennejärjestelyt ovat perustuneet ja ne tehty keskinäisen luottamuksen hengessä ja varassa.

On totuttu luottamaan, että tilintarkastajien tarkastamista tilinpääöksistä ja niiden taustalla olevista asiakirjoista yhteisen selvittäjän johdalla laaditut sopimukset perustuvat oikeisiin tietoihin eikä sopimuksista synny tulkintaerimielisyyksiä.

Kaikki näyttää menneen kutakuinkin niin kauan, kuin molemmillla puolilla on toimittu rehellisesti ja tulevan yhteisen kunnan etua tavoitellen ja molemmat ymmärtävät sopimuksen tarkoituksen.

Jalasjärven ja Kurikan välinen sopimus osoittaa, että näin ei pitäisi koskaan menetellä kuntajärjestelyn kokoluokkaa olevassa asiassa.

Nyt Kreikan ja EU:n liittymissopimusepäselvyyksiin verrattavien kokemuksisien valossa näyttä hölmöltä, että molemmat sopijakunnat jättävät sopimuksen laadinnan saman ulkopuolisen konsultin huoleksi. Tässä suhteessa myös valtioneuvosto on ollut ohjaavana toimijana ymmärtämätön.

Ei ole ymmärretty, että vahingon sattuessa toisen liittyvän kunnan asukkaat voivat joutua miljoonien maksumieheksi toisen kunnan vastuista vastoin omaa tahtoaan. Virheitä tehneet esittelijät ja konsultithan eivät kuitenkaan kykene vastaamaan käytännössä tekemistään laiminlyönneistä ja vierheistä.

Tapaus osoittaa, että kuntarakennesopimuksissakin kunnan pitäisi varmistaa kuntalaistensa edut ja oikeudet käyttämällä omaa asiantuntijaa sopimusten laadinnassa. Edelleen sopijakuntien pitäisi alistaa sopimus yrityspuolella käytössä olevan due diligence käytännön tapaiseen menettelyyn ennen sopimuksen lopullista hyväksymistä.

30.3.2015 9:07  Kuano

Silloinhan sopimuksen pitää peruuntua automaattisesti, mikäli tekijät eivät pysty vastaamaan tekemisistään, eikä sopimus vastaa sisällöltään vaatimuksia. Perutaan liitossopimus ja maksakoon sopimuksen allekirjoittajat tähän mennessä syntyneet kustannukset, vähintään siksi, jotta oppivat katsomaan mihin nimensä laittavat.

30.3.2015 8:52  kuka tietää

Due diligence sanana ei ehkä avaudu ainakaan Kurikan johdolle, vai avautuuko?

30.3.2015 9:28  Aivan niin

Olet Kuano oikeassa. Rakennelaissa pitäisi olla myös selvät säädökset siitä, miten syytön sopijapuli välttyy sopimusvirheestä johtuvilta negatiivisilta seuruauksilta. Taloudelliset vaikutukset pitäisi eliminoida esim. keräämällä virheellisiä tietoja esittäneiltä kuntalaisilta ylimääräinen vero asian korjaamiseksi tai ääritapauksissa sopimus pitäisi voida perua.

Kittilän kunnalishallinnon sotkujen selvittämiseksi asiantuntijat ovat esittäneet, että valtiolla pitäisi olla mahdollisuus ottaa kunta tällaisessa tapauksessa väliaikaisesti haltuun.
Samaa on sanottava Jalasjärvellä vallitsevasta tilanteesta.

Tukinnan kohteena olevat johtavat päättäjät, virkamiehet ja asiantuntijat ovat sälyttäneet toimillaan kohtuuttoman sotkun ja taloudellisen taakan sopimuskumppanin selvitettäväksi ja kannettavaksi.

30.3.2015 15:28  Nytkö se vasta "myrkyn lykkäs"

Oliko tähänastinen pelkkä jäävuoren huippu?

30.3.2015 16:11  kärrykartanon hanke

Kärrykartanon hanke on kyseisen koy:n tehtäväksi saama vanhusten hyvinvointikeskus terveyskeskuksen läheisyyteen... Koy kärrykartano on siis kurikan kaupungin yhtiö, joen tämäkin hanke korottaa kurikan konsernivelkaa.. Hankkeen
laajuus 2700m2, kustannusarvio 4,6 miljoonaa euroa...
Myös tänä hanke on jo hakenut ARAn rahoitusta, mutta Jalasjärven hankkeesta poiketen ARA ei tätä hanketta ainakaan vielä 2014 hyväkksynyt... Jalasjärven hankkeelle valtion ARA sen sijaan myönsi 3milliä...

30.3.2015 19:21  näin

8 miljoonan hanke ja 2,5 milliä ara-rahoitusta
Päiväkoti 4 miljoonaa, ei ulkopuolista rahoitusta. Talousarvio Jalasjärvellä 4,2 miljoonaa, 1,7 miljoonaa ylitystä sovitusta. Riittävästi löytyy sakkaa jos sitä halutaan todeta. Kurikan Savitien hanketta valmistellaan ja varmaan 50 miljoonan muun hankkeen edestä molemmissa kunnissa. Jalasjärveltä on jo päätökset menoista...

30.3.2015 20:16  on

mitä teillä??????? ja mitä lisää?????? tietävä kaiken tietävä..

30.3.2015 21:07  järkeä please

Kunnilla ja kaupungeilla on riittämiin kohteita kymmenien miljoonien edestä. Ei se tarkoita sitä, että kaikki pitää investoida nyt ja heti. Kaikki ylimääräinen investointi on yksinkertaisesti pois tavallisten kuntalaisten palvelutuotannosta. Siitä syystä investointeihin vain on suhtauduttava suunnitelmallisesti...

30.3.2015 21:09  O´tempore, o´more

Onko totta, että kaupunginjohtaja on poissa, kai lomailemassa, vuoden tärkeimmästä kokouksesta eli tilinpäätöskokouksesta? Voi tapoja, oi aikoja.

30.3.2015 22:26  riita seis

Juhalla hyvä avustaja. On hyvä jos kepu saa Kurikasta edustajan eduskuntaan. Sehän on blogistillekin mannaa eli taivaan lahja.

30.3.2015 22:32  Tasajaolla sopuun

Onko huomattu,että osaketuloilla saadaan tehtyä isoja investointeja. Jaetaan Kurikkaan Jalasjärvelle ja Jurvaan 1/3 kullekin.

30.3.2015 22:53  Ihme poukkoilua

Toinen oikaisuvaatimuksen tekijöistä julisti monessa eri yhteydessä, ennen Jalasjärviliitosta, ettei Kurikan osakerahat ole vain kurikkalaisten omaisuutta vaan koko maakunnan. Nythän hänen halunsa käy toteen, miksi siis valittaa??

31.3.2015 1:23  hieno esitys

Sehän sopii, että pannaan osakkeet tasan Jalasjärven ja Jurvan kesken.

31.3.2015 7:29  O´temporelle

Jos näin on, ei olisi eka kerta

31.3.2015 7:41  Kurikka esill Ilkassa

Hyvää mainosta Kurikalle Ilkassa tänään. kaksi yritystä muuttaa Heinolaan ja Tyrväisen erottamisaikeista iso juttu. Tosin erottamisaikeet kiistetään - toisin kuten tässä blogissa.

31.3.2015 9:56  Onneton loppu

EI muuta voi sanoa. Tämän siitä saa, kun vaativat asiat jätetään osaamattomien ja asioista ymmärtämättömien vastuulle.
Sitten, kun vastuun perään aletaan huudella, kaikki osallisina olleet näyttävät menettäneen muistinsa, pakenevat vastuuta ja alkavat haeskelemaan ulkopuolisten juristien lausuntoja omista tekemisistään.

Jälkikäteen asiantuntijatkaan eivät voi vaikuttaa sopimuksiin. Heidän aikansa olisi ollut ajallaan sopimuksia laadittaessa. Heitä kannattaa kuitenkin käyttää syntyneen vyyhden selvittelyssä.

31.3.2015 10:10  Esillä on

Hyvää mainosta varmaan on 20 miljoonan ilmoittamattomat vastuut Jalasjärveltä. Kalliiksi tulevat johtavat virkamiehet tulevalle Kurikalle

31.3.2015 10:59  Eri tulkinta Jalasjärvellä

Nämä parikymmentä miljoonaa nyt eivät jalasjärvisen tulkinnan mukaan merkitse mitään, kun eivät ole kuulemma pankkilainaa. Ovat vain talousjohtajan mukaan vippejä sieltä sun täältä eri muodoissaan.

Kuitenkin, velathan on kurikkalaisten maksettava ekös juu? Tuskimpa niitä Kuntarahoitus tai muutkaan vippaajat ovat antamassa anteeksi ennen kuntien yhtymistä.

Kalliiksi tulee.

31.3.2015 12:24  vastustaja

hei mehän haluttiin Jalasjärvi ja tiedettiin mitä tulee JAKK :sta ,mitä sitä nyt enää suree,peljättiin vain kai sotea ja nyt ei se tullutkaan..ET TURHA MARISTA TURHASTA ENÄÄ HALUKKAAT OTTAJAT.

31.3.2015 13:29  Sitä se virkamiesten ja konsulttien vähäisyys aiheuttaa !!!

Löytyyköhän vielä paljon "luurankoja" jalasjärvisten kaapeista. Oliko puutetta valmistelijoista kun kuntaliitosta suunniteltiin, oliko liian vähän konsultteja ja oliko liian vähän omia virkamiehiä niin Jalasjärvellä kuin Kurikassakin.

31.3.2015 13:51  Kuano

Liian tyhmiä oli matkassa, ei tämä näiden laumaeläjien vahaisyydestä johdu, päin vastoin. Virkamiehet ja konsultit elävät omaa turvattua elämäänsä, siihen kuuluu ehdottomasti se, jotta pitää unohtaa miksi on kyseiseen hommaan palkattu, niin silloin lauma huolehtii omistaan. Raikaisuilla pitää tyydyttää lauman tarpeet, ei kansalaisten.

31.3.2015 17:00  Niin se on kun säästetään

Liian vähän.

31.3.2015 17:53  Phyrroksen juoni

Onko tässä menossa vanhanaikainen juoni. Halutaan kuntaliitosta vahvasti ja kun huomataan ei niin hyvä olekaan tehdään kunnanjohtajasta syyllinen. Toimitaan pelastajana niin oma nahka säilyy ja kilpi kiiltää.

31.3.2015 18:27  Mitä puuta heinää Ilkassa

Tänään luki Ilkassa asiayhteydestä irroitettuna kuntaliitosselvittäjän kommentit... Sen mukaan pitäisi kunnioittaa sovittua...

SILTI ITSENSÄ RÄSÄSEN KUNTALIITOSSSELVITYSRAPORTISSA MAINITAAN USEAMMASSA KOHTAA JALASJÄRVEN ILONIEMENKOTI:
- JIK:lle valmistuva uusi hoivakoti tuo vuosien 2015-2016 aikana 1,5 miljoonan säästöt.

Miten voisi tuoda säästöjä jos ei muka ole valmistumassa??
Kuka ei oikeasti ollut lukenut raporttia tai sen sisältöä?? Vielä pahempi vaihtoehto olisi että oli luettu muttei ymmärretty!!

31.3.2015 18:34  Juhani

29.3.2015 8:19 Juhani

Juhani. Olet ymmärtänyt väärin säästöjen suuruuden. Kyse ei ole vuosittaisesta 1.5 miljoonan säästöstä.

Ystävällisesti minä itse

31.3.2015 18:49  Hyvä neuvo

Tai sanoisinko "typerä". Tottakai pitää toimia niin, kun on sovittu ja tarkoitettu.

Nyt vain näyttää olevan, ettei sen paremmin selvittäjä kuin muutkaan sorvarit näytä tietävän mitä ovat olleet sopimassa. Kenekähän tuo pitätäisi tietää?

31.3.2015 20:23  yritykset jättää kurikan

Fortaco irtisanoo 29 kurikassa, interface ja sohvakaluste siirtyy heinolaan...
Taitaa kurikan magneetis olla vain negatiiviset navat...

31.3.2015 20:38  vaihtoon monta

valtiovarainministeriön herrat ovat sitä mieltä, että sopimusta pitää noudattaa jo vuonna 2015. Se on siis täysin selvä asia muutenkin. Nyt kun olosuhteet ovat muuttuneet eli 20 miljoonaa on Jalasjärven Hirsimäki väärin ilmoittanut kuntien yhdistymissopimukseen verraten mikä näkyy Jalasjärven tilinpäätöksestä ja on näin budjetit avattava. Tämä siitä syystä, että kestävyyslaskelmat eivät enää pidä paikkaansa. Kallis mies on tämä härmäläinen tulevalle Kurikalle. Kohta jäävät JAKK-velat pieniksi. Surku tulee kurikkalaisia ja jalasjärvisiä ihmisiä.

31.3.2015 21:59  Uusi Kurikka

Mikä ryhmä meitä veti niin kovasti kuntaliitokseen Seinäjoella peloteltiin. Nyt on hyvä ottaa vastuuta. Totuuden soihtu käräyttää monta partaa väkijoukon läpi juostessa. Surkea on uuden Kurikan alku Jakk velat plus investoinnit 10 milj ja vippivelka 20 miljoonaa. On siinä joukko !

31.3.2015 21:59  Uusi Kurikka

Mikä ryhmä meitä veti niin kovasti kuntaliitokseen Seinäjoella peloteltiin. Nyt on hyvä ottaa vastuuta. Totuuden soihtu käräyttää monta partaa väkijoukon läpi juostessa. Surkea on uuden Kurikan alku Jakk velat plus investoinnit 10 milj ja vippivelka 20 miljoonaa. On siinä joukko !

1.4.2015 9:49  HoxHox

Kaupunginhallituksen esityslistalla liitoksen purkuesitys!

1.4.2015 10:29  Kuano

Samalla selviää hyväksyykö hallitus kaupunginjohtajan eroilmoituksen.

1.4.2015 10:49  Nyt käsitellään jo tänään valtuustoissa.

Jalasjärven kunnanhallitus esittää Kurikan ja Jalasjärven valtuustoille investointiesityksien uudelleenkäsittelyä ja niihin on lisätty vielä Koskuen palvelutalon ja siihen yhdistetyn päiväkodin rakentamista sekä Pirunpesän viereen rakennettavan virranhaltijoiden virkistyskeskuksen rakentamista kiireellisenä johtuen liitoksen aiheuttaman stressin purkamista.

1.4.2015 12:03  kurikan kampusalue

Sedussa lasketaan tällähetkellä vertailua sedun oppilaitoksen vaihtoehtoisesta ratkaisusta. JAKK on jo osa sedua, ja siellä olevat tilat on todettu sopiviksi.
Tässä tilanteessa euro on konsultti, ja jalasjärvelle siirtettynä säilyisi opetus kuitenkin kurikassa. Saas nähä

1.4.2015 12:43  kampus

Näin on nähtävissä ja Kurikan kampus siirtyy Jalasjärvelle Seinäjoen risteykseen ,onhan se osa Kurikkaa vuoden vaihteessa,tälläistä sedun ylimääräisessä kokouksessa touhutaan .Ei mikään hullumpi idea ollenkaan.

1.4.2015 14:04  Johtavien lúottamushenkilöiden lähetystö liikkeellä

Saadun tiedon mukaan Parkkamäki ja Ollila sekä eräät muut johtavat luottamushenkilöt ovat pyytäneet lähetystönä Jalasjärven kunnanjohtaja Juha Luukkoa uuden Kurikan kaupunginjohtajaksi. Samalla he ovat esittäneet toivomuksen, että Tyrväinen siirtyisi pitämään virkasuhteensa loppuajaksi pitämättömiä lomia ja saisi jäljellä olevan ajan palkallista virkavapaata.

1.4.2015 14:05  ersetakaasi

Mielenkiintoista, Jurvan sedu ajettiin alas jotta Kurikkaan voidaan rakentaa. Valmiit tilat eivät kelvanneet. Nyt mennään Jalasjärvelle. Toivottavasti paluukuormassa Jurvankin uudehkoihin tiloihin jotain. Jurvan kunnantalon muutos päiväkodiksi 3,5 milj kun uuden olisi saanut 2.5 milj. Missä järki !

1.4.2015 14:32  Tuntematon

20 miljoonan sijoitus. Kaikki voittaa!
Yhteistyöllähän kaikki sujuu? Oletko sinä joka luet tai kirjoitat tätä blokia, valmis antamaan tukesi Kurikan päättäjille, jos he sijoittavat 20 milj. euroa kymmenen vuoden hankkeeseen, jonka tarkoituksena on saada Kurikka nousuun ja hyvinvointia sen asukkaille? Tukesi tarkoittaa myötämielisyyttä, kannustamista ja jonkin verran vyön kiristystä eli rahallisesti panoksesi ei olisi suuri. Riskikin on aika minimaalinen, mutta se on otettava jos jotain haluaa saada aikaiseksi.

1.4.2015 16:31  huh ja hei

Ja päivän Ilkan Onlainissa hurja löytö!
Kyllä otsikkoja piisaa..

1.4.2015 17:40  Taloustalkoot

Arvokasta peliä kulissien takana jos vain petataan omalle kunnalle toimintojen keskittämistä. Menee lain mukaan napamiehet esittää, esittelijä esittää ja kh n sekä valtuusto päättää. Päätöksen pohjaa ei tiedetä ja talous unohdettu. Onko joku jolla talous ja kokonaisetu hallinnassa.

1.4.2015 18:34  joku edes osaa

Vihdoinkin joku virkamies kertoo missä mennään. Jalasjärven annettu väärää tietoa Hirsimäen toimesta. Nyt on todettu, että kestävyyslaskelmat on väärin perustein. Laskelmat on pantava uusiksi ja talousarviot on revittävä auki.

1.4.2015 20:21  ei yllätä

"Kurikka syyttää Jalasjärveä huijauksesta" Näin otsikoi Ilkan super-toimittaja, kun virkamies virkavastuulla kertoo toimitun laskennallisesti väärin perustein Kurikassa. Liitossopimus on tehty väärin laskentaperustein. Asia on korjattavissa uusin laskelmin. Hirsimäen olisi syytä nyt nöyrtyä.
Totuus on totuus, mutta arvattavissa oli, että nyt käydään talousjohtajan kimppuun.
Hyi helvetti tätä touhua.

1.4.2015 20:39  sakeata touhua

Luukon luottotoimittaja ja oman linjansa edusta on ilmaissut kantansa. Onneksi olkoon. "Ansaitulla lomalla" olevan kaupunginjohtajan tulisi nyt keskeyttää lomansa syntyneen kriisin ja virkamiesten välisen asiaerimielisyyden vuoksi. Kuinka tällaista keskeneräistä asiaa uutisoidaan lehdessä nyt jo? Kenen ketaleen juonia? Jäljet johtavat sylttytehtaalle? Kenen etu on julkistaa riitapapereita huonon selityksen kera julkisuuteen? Luukko ja Hirsimäki, missä on virkamiesvastuu? Miksi kuntien henkilöstölle vain lähetellään tiedotteita Jalasjärven tilinpäätöksestä. Tahallinen loukkaus luottamusmiehiä kohtaan.

1.4.2015 21:55  TOUHUA

Siksii koska se varmaan oikea ja vain oikea.Muuten siellä puuhataan hyvinvointikesta myös, tulee sellainen 9 millin pamaus jos rahoitus järjestyy,keilarata.punttisali,tenniskenttä,vesiliukumäki ja paljon muuta ylellisyyttä .kaikkea pitää saada kun on vielä mahdollisuus. Hotelli hanke tulee 2016 aikana
eteen vielä ,eikähän sillä pärjätä kymmenen vuotta tässä hyvässä yhteis elossa

1.4.2015 23:07  Kuano

vai niin

1.4.2015 23:16  Ilkka 2.4.

Tuskin maltan odottaa, mikä on totuus.

Saa nähdä onko Kahari, kun kertoo.

1.4.2015 23:25  Kuano

Ei ole olemassa, kuin yksi Kuano, väärät Kuanot keksikööt omat nimimerkkinsä.

2.4.2015 3:34  aprilliako?

Supertoimittaja Kaharin mukaan Kurikan väkiluku laski viime vuonna 2014 864 hengellä.
Tätä vauhtia vuonna 2030 Kurikassa ei ole ketään. Onko tieto vahinko, tahallinen vai tahallinen vahinko?

2.4.2015 7:55  Harhaan johdatteleva väite

Toimittaja Kahari väittää Jalasjärven toiminnasta päivän lehdessä toisin, kuin, mitä kuntaliiton lakimiesten lausunnosta on luettavissa, vaikka on sen varmasti itsekin lukenut.

Lausunnossa ei oteta kantaa, onko Jalasjärvellä ollut sopimuksen mukaa oikeus päättää nyt kinastelluista investoinneista.

Lausunnon mukaan niitä pitää arvioida kolmesta näkökulmasta
- onko sillä merkittäviä uutta kuntaa sitovia vaikutuksia
- onko päätös yhhdistymissopimuksen tarkoituksen vastainen
- onko päätös ollut kiireellinen
Jalasjärven päätöksiä ei tee yhdistymissopimuksen mukaiseksi se, että päätösten käsittely (esittely)yhdistymishallituksessa on hoidettu taitamattomasti ja kurikkalaisilta on tällä rajattu mahdollisuus lausua eriävä mielipiteensä, tai tehdä hallituksen päätöksestä valitus.

Kurikassa ollaan edelleen vahvasti sitä mieltä, että Jalasjärven yksin tekemä investointipäätös on edellä kerrotuista näkökulmista tarkasteltuna tehty sopimuksen vastaisesti.

On edelleen kahdet, Kurikan ja Jalasjärven erilaiset näkemykset. Toisin, kuin toimittaja antaa ymmärtää, kuntaliiton asiantuntijat eivät ole ottaneet lausunnossa kantaa siihen onko Jalasjärvellä ollut oikeus itsenäisin investointipäätöksiin.

Ymmärtääkseni rakennejärjestelyistä vastaavan Valtionvarainministeriön kuntaosaston edustajat ovat olleet myös yksiselitteisesti sitä mieltä, että investointeja koskevaa sopimusta on tarkoitettu noudatettavaksi sopimuksen vahvistamisesta lähtien. Siis, kuten Kurikkalaiset sen sopimuksen toisena osapuolena ymmärtävät.

2.4.2015 9:44  Kuntajakoselvittäjät

Valtion toimesta nimettiin 2kpl erityisiä kuntajakoselvittäjiä jotka penko Jalasjärven rahat ja velat Seinäjoki liitoselvitykseen... Kurikan toiveesta valittiin 1kpl uusi kuntaliitosselvittäjä joka penko rahat ja velat Kurikan kuntaliitossselvitykseen.

NYT on sitten löytynytkin sellainen selvittäjä joka on työpöytänsä takaa löytänyt pimitetyt 20 miljoonaa. Toivottavasti löytyy ulostulolle jotain katetta, on meinaan osoittanut kuntajaosselvittäjien työn aivan osaamattomaksi. Mutta jos mitään ei paljastukkaan, niin kunnianloukkaus syytteitähän voi osoitella monelta suuntaa mustamaalaamisesta.

2.4.2015 12:41  aika touhua on

Tällekö tasolle on menty virkamiesten välillä? Ilmeisesti Jalasjärven suunnasta joku virkavee tai isopalli on suuttunut kun löytyy jonkinlaista väärää laskentaperustetta. Selvähän se on suunnittelemattakin, että kun löytyy iso laskentamoka, on selviytymisohjelma pantava uusiksi. Kuka siälä Jalasjärvellä voi virkansa puolesta noin suivaantua???

2.4.2015 13:55  vastuutonta repimistä

Kurikan talousjohtaja lienee lähettänyt sähköpostin keskeisille pääättäjiälle, jotka ovat valmistelussa salassapito velvollisia. Sposti, jossa on vain todettu, että kuntaliitolle otettu vuosittain uusittava vippi, vekseli, on myös laina, joka pitäisi olla vastuissa. Tämä tieto on ilmeisen tahallisesti saatettu lehtien tietoisuuteen, jossa on laadittu repovä otsikko. Siitä syvästi järkyttyneenä Jalasjärven johto on muka riemastunut ja repii puonsa.
On kummallista ja outoa touhua, aikuiset ihmiset??

2.4.2015 15:39  Todellinen suurkunta

Tässähän voi olla suunniteltu kuntaliitos. Seinäjoki imaisee velkaisen uuden Kurikan velkoineen ja samassa Ilmajoen. Kurikan päättäjät saattavat jossain määrin tiedostaa tämän laidan.

2.4.2015 15:45  Kirkko viikko

Eikähän jätetä pääsiäis rauha sadannelle kommentille
ja palataan pääsiäisen jälkeen taas tähän tyhmää
tyhmempään asiaan uudelleen ,jos on jotain uutta tulossa.HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ JA RAUHAA SIELUILLE JA TEILLE PASKAN JAUHAJILLE TASA PUOLISESTI!!!!!!

2.4.2015 18:49  kiitos

Ihanaa rauhan päivää esittää edellinen. Rauha, rauha he sanovat, mutta sotaa tarkoittavat.

3.4.2015 13:57  Margit Parkkamäki

Tervehdys. Näin Pääsiäisajan tunnelmissa otin ja päätin lukea Matin blogia kun siihen puheissa niin usein viitataan. Löysin kommentti pyynnön Iloniemen Asumispalveluyksiköstä sekä Savitien palveluyksikön tilanteesata. Iloniemen Asumisyksikkö tulee todelliseen tarpeeseen.Jalasjärven kunta ei ole JIK ky pyynnöistä huolimatta kyennyt rakentamaan asukkaiden turvallisuutta takavaa yksikköä. Kyse on ollut Aran avustuksen ja tuen hylkypäätösten seurausta. Iloniemi hanke ei ole ollut koskaan yhdistymishallituksessa ,Vastausta ko hankeeseen en ole saanut vaikka olen asiaa yhdistymishallituksessa kysynyt. On hienoa että Jalasjärven Vuokrakodit kykenee hankkeen tekemään. Jik johtokunnassa Vuokrakodit pyysi maksusitomuksia uudelle asumispalveluyksikölle tälläisiä sitoomuksia ei aiemmin johtokunta ole tehnyt. Myös hankkeen kokonaisvaikutukset olisi ollut hyvä tietää , rakentamispäätöstä siunattaessa. Sitten Savitien Asumispalvelu yksikkö, siitä ei ole rakentamispäätöstä, ei Aran rahoitus ja tukipäätöstä eli hanke on aivan alkumetreillä eikä sen aloittamisesta ole mitään päätöstä. Seuraava kokous asian tiimoilta on 7.4 ja Aran avustuksia voi hakea marraskuuhun saakka jolloin mahdollinen rakentamispäätös voitaisiin tehdä vasta ensi keväänä. Rakennuttajaksi on kaavailtu Kärrykartanoa mutta sen nykyinen taloustilanne ei mahdollista tämän hankeen toteuttamista.Lisäksi tämän hankkeen joskus toteuduttua nyky Kurikan alueen asumispalvelupaikat tulevat vähenemään , joten arvattavista syistä en itse ole ainakaan vielä hankkeen hengen takana, sillä turvallista asumispaikkaa tarvitsee moni toimintakyvyiltään heikko vanhus syynä joko muistiongelmat tai runsaat fyysiset toimintakyvyn rajoitukset. Iloinen uutinen oli Jalasjärven talous ja hallintopäällikkö Erkki Hirsimäen Ilkka lehdessä virkavastuullisena ilmoittama ilouutinen ettei Yhdistymissopimuksessa olevaa velkamäärää tule kuin se mitä on paperiin ilmoitettu.Tästä seuraa se että talousarvioraami voidaan rakentaa yhdistymissopimuksen periaatteiden mukaan veroprosentti 20% eikä kokonaisvelkamäärä nouse 5000 e kriittiseen rajaan joten kriisikunnan vaara on minimaalinen. Nämä ovat niitä tietoja joita oikaisuvaatimuksemme pyysi vielä kun saataisiin Yhdistymisvaltuustolle asiat käsiteltäväksi vitaisiin puhua avoimesta ja läpinäkyvästä valmistelusta.

3.4.2015 14:57  Margit Parkkamäki

Jälkikommentti. Sähköpostin jälleen välittäminen on viestintälain mukaan kiellettyä ellei alkuperäisen sposti kirjeen lähettäjältä ole lupa sitä edelleen jakaa.Itselleni kävi taannoin niin että lähetin spostia Kuntaliiton juristille joka oli vastannut minulle ja laittanut tiedoksi myös kaupunginjohtajalle. Tyrväinen oli esitellyt minulle vastattua spostia yhdistymisjohtoryhmälle ilman minun sitä tietämättä. Ei siinä mitään pimitettävää ollut mutta toiminta ei mielestäni vastannut hyvän viestintälain puitteita. Samoin oikaisuvaatimuksemme oli seraavan päivän Ilkkalehdessä vaikka hallituklsenjäsenet eivät vielä olleet saaneet sitä luettavakseen, asia oli lähetetty Ilkkalehteen Osmo Kaharille.
Jotta niin

3.4.2015 17:15  Parkkamäen selvittelyt

Kovin monimuttaista on tämän Parkkamäen selvittelyt. Lehden mukaan hän aikoo valittaa loppuun asti. Voi kysyä, onko se oikeaa toimintaa keskeiseltä luottamushenkilöltä.

3.4.2015 18:10  Ylitse kuohuva keitos

Liitoskuntien yhteiset elimet eivät ole toistaiseksi kyenneet muodostamaan yksiselitteistä, kuntalaistenkin ymmärtämää näkemystä ja kannanottoa siitä, miksi keitos kiehuu ylitse. Johtuuko ylikiehunta siitä, että sinne on sekoitettu vääränlaisia aineksia. Vain olisiko niin, että keitoksen alle lisäilty liiaksi kapuloita taitamattoman valmistelun ja menettelytapavirheiden muodossa. Tietenkin syytä voi löytyä molemmistakin seikoista.

3.4.2015 18:04  Tyrväinen kaiken takana

Ilman muuta täydellisen osaamaton asioiden esittely on kaiken alku ja juuri. Tyrväinen on täysin Kurikan kaupunginvaltuuston vastaisesti toimien jättänyt käsittelyyn viemättä 12 miljoonan asiat. Siinä on virkavirhe mikä ei voi olla jäämättä vailla seurauksia.

3.4.2015 20:34  Kukaan ei kanna vastuuta.

Kyllähän myös Kurikan kaupunginhallituksen täytyy kantaa vastuunsa, huonoa johtamista, huonoa sopimista, huonoa valvontaa, huonoa jälkipyykkiä. Onkohan Kurikassa koskaan ollut näin huonoa hallitusta ?

3.4.2015 20:43  Kuano

Kaikki näkökohdat huomioon ottaen, huolestuttavan paljon ja kaiken näköistä, seviää näistä parkkamäen kirjoitelmista. Ihmetteleminen toki vähenee liitossopimuksen sisällön suhteen, muttei välttämättä positiivisessa mielessä.

3.4.2015 21:51  erikoista touhua.

Ny taitaa kyllä tosiaan olla Kurikan historian huonoin hallitus, Ei pysty yhtä kaupunginjohtajaa saada oikeaanasentoon. Kummallista on diktatuuri ja ihmeellisiä ovat kuviot. Hallitukset ovat vastuussa isoista asioista. Tässä ollaan tekemässä toinen JAKK. Venteläkö tässä on takana.

3.4.2015 22:44  Eihän tätä johda kukaan

Lehti- ja blogikirjoittelun perusteella on vaikea erottaa johtaako edelleenkin itsenäistä Kurikkaa Ventelä, Luukko, Kahari vain kuka tai ketkä.

Se nyt on ainakin käynyt selville, ettei sitä johda ainakaan Kurikan kaupunginhallitus tai valtuustokaan, vielä vähemmän asianomaisten elinten puheenjohtajat ja vihoviimeisimmäksi Tyrväinen.

4.4.2015 1:12  Kuano

Saarakkala mainostaa vaalimainoksessaan osaamistaan, tässä hässäkässä olisi ollut osaamisen paikka, puheeksi ovat nämä todelliset osaamiset aina silti jääneet.

4.4.2015 8:50  Vahinko vain !

Vahinko etteivät Ollila, Parkkamäki ja Kangas ole kansanedustajaehdokkaina niin paljon he saavat ilmaista ja hyvää mainosta Ilkka nimisessä paikallislehdessä.

4.4.2015 13:59  Mämmiksi koko kuntaliitos

No mitä vastaa hallituksen pj t ja kunnanjohto kun historian huonoimmaksi kehutaan. Onko tarvetta sanoa jotain vai hyväksyä hiljaa ..

4.4.2015 16:37  vasemmisto on paree

Nyt on varmaan hallituksen syytä olla hiljaa. Kun on hiljaa, voi joku arvailla viisaaksikin.
Voi hallitus parkaa ja sen johtoa.Ainoa valopilkku on Parkkamäki. Muista ei ole paljon mihinkään, paitsi Parkkonen.
Demarit ainoana puolustavat Kurikkaa.

4.4.2015 21:58  Totuutta kaivataan.

Tätä blogia lukiessa tulee mieleen vanha sanonta:"Pieniä on silakat joulukalooksi" Täällä uhotaan, kuin olisi jostain isoosta asiasta kyse. Mitä sellaisella uudella Kurikall on tulevaisuutta, josta yritykset lähtee muualle ja väkiluku vähenöö.Huvittava asia on se, että riidellä osataan. Se vie alamäkeä lujempaa eteenpäin.

5.4.2015 8:43  Kuano

Yrityksissä tunnetaan olo holtittomaksi ja ilmapiiri muutenkin ahdistavaksi, vähiten ei ole syynä tälläiset "pikku silakat", joissa rahaa palaa aivan hukkaan. Kaupungin toimet eivät ole, varsinkaan niiden toimesta, joiden tulisi kantaa ylimmäällä tasolla huolta, vähintäänkin ylimieliset ja ilmapiiri vähättelevä tavallisia yrittäjiä kohtaan. Kaffuuttelut eivät auta yritysystävällisen ilmapiirin kehittämiseksi, tarvitaan oikeita otteita, ei piirileikkiä ja runonlausuntaa nyrkit taskussa.

5.4.2015 12:16  Pääsiäisarvaus

Montako looraa mämmiä saa kansanerustajan kuukausitienistillä?

5.4.2015 14:15  sivullinen

Minusta tämä kuvio on täysin selvä. Tyrväinen on jalasjärvisten virkamiesten tuella saanut aikaan sen, että Jalasjärvi panee matkaan tänä vuonna lähemmäs 20 miljoonan investoinnit, vaikka investoinneista on sovittu aivan muuta. Ei kai kukaan voi nauramattta väittää, että valtuustoja kuulematta tämä toiminta on ollut sopimusten mukaista?
Ikävä juttu on se, että tällä saadaan aikaan eripuraa aivan aiheetta.
Kaikesta tästä on lunnollisesti vastuussa valmistelija eli onko se Tyrväinen, Luukko, Hirsimäki vai kuka?

6.4.2015 19:09  Antero

"Olisi kiva tietää, mitä tämä nimimerkin takana oleva porukka on...", kirjoittaa 28.3.2015 klo 8.30 yllätys, yllätys: itsekin nimimerkki Vihaporukka purkaa paineitansa. Mitä väliä, kuka kirjoittaa, vaan mistä asiasta ja asiallisesti. Vai olisiko mielessä kosto ja vihapuheen lietsonta "väärässä olijoille", kunhan vain saisi tietää kuka/ketkä?

6.4.2015 19:21  Ps

Perussuomalaiset lupaavat vaalimainoksessaan luopua autoverosta. Autovero historiaan. Vaikka monia asioita perussuomlaisissa vieroksun tämä asia pelkästään saa autojen ystävänä minut Psn kannalle. Tosiasiahan on ettei yksikään vanhoista puolueisto ole tehnyt tälle asialle yhtikäs mitään. Tähän on tultu.

6.4.2015 20:09  Kuano

Mikään puolue ei tule poistamaan, eikä laskemaan mitään veroa aidosti vaalien jälkeen. Törkeää valehtelua on kaikki verojen helpotuspuheet, korkeintaan muutoksia ylöspäin veroissa tulee olemaan. Saattaa tähän valehteluun liittyä sellaisia ilmioitä, joilla saadaan veroastetta ylöspäin tiputtamalla esimerkiksi autoveroa hiukan ja lisäämällä autoilun kustannuksia tuplasti muilla keinoin ja sitten vain valehdellaan kansalle, kuinka hyvä ja armelias hallitus kansalla on.

7.4.2015 8:08  Kurssi muuttuu Kurikassa, tuetaan virkamiehiä työssään.

Vaalilupaukset on vaalien jälkeen unohdettu tyystin. Suomella ja Kurikalla on vain ankara sopeuttaminen edessään, muuten ei kunnian kukko laula. Vyön kiristystä ja hampaiden kirskuttelua edessään molemmilla. Tähän saakka on eletty huolettomasti ja huikentelevasti, kurssin on muututtava, muuten on edessä Kreikan tie. Nyt on vain kysymys siitä löytyykö vastuunkantajia, odotin heitä Jalasjärveltä, mutta kysyä sopii löytyykö. Kreikan tie tarkoittaa Kurikassa kriisikunnan täyttymistä.

7.4.2015 11:47  Ketähän pitäisi tukea ja missä asiassa?

Selittäisitkö (8:08) vähän tarkemmin.

Ainakin johtoa on tuettu lojaalisuudella kaikista töpeksinnöistä huolimatta. Kurssi sen kuin vain kiihtyy alaspäin.

Yhtä hyvin esittelyn laaduttomuutena kuin kunnan talouden näkövinkkelistäkin.

7.4.2015 17:45  Tuon työn tukemiseen haen luottamushenkilöiden tuen.

Ymmärrän niin, että johtavat virkamiehet tekevät talouden tasapainotusesityksiä, laativat kantokyvyn kestävät investointiohjelmat, tekevät vaihtoehtoisia laskelmia hankkeista ja niiden laajuudesta tavoitteena velkaantumisen estäminen ja kestävän talouden aikaansaaminen.

7.4.2015 21:02  Mikähän on estänyt tähän mennessä

Vastako sitten, kun rahat on tuhlattu, virkamiehiltä odotetaan kurssin muutosta.

Kun kirstu on tyhjä, tyhmempikin ymmärtää, ettei ole mistä revitellä. Paitsi jalasjärviset.

7.4.2015 23:43  Mämmiä on syöty Kurikassa

Jotain positiivista Kurikasta. Juha Mieto on syönyt Pääsiäisenä paljon mämmiä eikä yhtään ole ollut ilmavaivoja.

8.4.2015 18:36  Epätietoinen

Saako kaupungin venerantaan varastoida ongelmajätettä?

8.4.2015 22:35  Kuano

Mitä, onko sinne viety perussuomalaisten vaalimainos?

9.4.2015 7:43  Riitelyä ei hyväksytä

Tämän päivän Ilkan mukaan Kurikkalaisten ja Jalasjärvisten riitelyä eivät tavalliset Jalasjärven asukkaat hyväksy.

9.4.2015 8:28  Yhteinen asia

No kyllä se meitä kurikkalaisiakin hävettää.

9.4.2015 10:41  Kahari johdattelee, valikoivaa journalismia !

Kuka riitelee.

9.4.2015 11:50  Vain Kahari haastaa riitelemään

Käsittämättömiä ovat Ilkan ja Kaharin motiivit. Viimeistään tämänpäiväinen Kaharin riitaa ylläpitävä ja provosoivasta jutusta käy kaikille selväksi, kuka haastaa tai ylläpitää riitaa kurikkalaisten ja jalasjärvisten kesken. On vain yksi riidan lietsoja, Ilkka ja toimittaja Kahari.

Lehdelle ei näy kelpaavan mitenkään, että Kurikka ja kurikkalaiset peräävät oikeuksiaan heille käytettävissä olevin menettelytavoin.

Lehdessä on haastateltu asiaan vihkytymättömiä kuntalaisia ja revittelty niistä kissan kokoisia, yksisilmäiseti laadittuja otsikoita.

Lehti käyttää härskisti hyväksi tavallisten kuntalaisten lausumia omien tarkoitusperien ajmiseen. Mitä sitten lienevätkin.

9.4.2015 12:43  Näin on

Kahari kertoo tämän päivän Ilkassa tarkalleen sen mitä me tavalliset Jalasjärviset ajattelemme tästä asiasta.
Tämä haastateltu kuntalainen kertoi sen tosiasian että meidän asiointisuunta on Seinäjoki ja tulee jatkossakin olemaan. Kuntaliitos ei tule tätä muuttamaan.

9.4.2015 14:11  hävetkää isot pomot

Ikävä vain, että tässä mainostetussa "riitelyssä" vain haetaan asianmukaisia tapoja, miten saadaan estettyä kuntatalouden riistäytymisen käsistä. Onko niin, että Jalasjärvi saa aloittaa millaiset investoinnit tahansa kenenkään estämättä tänä vuonna? Missä on se aikaisemmin kuulutettu jalasjärvisten tapa hoitaa asiat taloudellisesti ja kestävästi. Nyt kun käsi on oletetussa isossa kukkarossa, mennään heti ryöstöllä. Missä on laki. oikeus ja sopimuksen noudattaminen?

9.4.2015 16:16  Kunnia ehdokkaille

Hei pukarit. Olkaa kiinnostuneita ja innostuneita Kurikkalaisista kansanedustajaehdokkaista. Tällä palstalla ja muuallakin lyödään kuin vierasta sikaa. Onko äly jäänyt johonkin.

9.4.2015 16:33  Minne tuuli kuljettaa....

Jokainen voi asioida , missä haluaa eikä sitä tarvitse kenenkään todistella. Jalasjärvisetkin voivat vapaasti liikkua vaikka Ikaalisiin ja Tampereelle saakka, sen kun vain haluavat, en ole ainakaan yhtään siitä pahoillani.

9.4.2015 22:29  Ihmettelijä

Vaikka yksi yhteinen Kurikka syntyykin jo vuodenvaihteessa, mahtaako Keskustalle syntyä yksi yhteinen kunnallisjärjestö, vaikka on yleisenä käytäntönä aina kuntien yhdistyessä? Ainakin Jalasjärven kunnanvaltuuston puheenjohtaja, siis muodollisesti korkeimmassa asemassa oleva keskustalainen Jalasjärvellä, oli puhumassa Matti Vanhasen ohella Ilmajoen keskustaehdokkaan Seppo Pirttikosken tilaisuudessa tiistaina 7.4., ei suinkaan kurikkalaisen Juha Miedon vaalikampanjan siivittäjänä.

9.4.2015 23:48  Kurikan rakentajia ja nakertajia

Enemmistö Jalasjärviset olisivat varmasti valmiit ja halukkaat rakentamaan edelleen yhteistä kurikkaa.

Valitettavasti Jalasjärven poliittinen ja virkamiesjohto jatkaa edelleen kurikkayhteisöllisyyden nakertamista ja vaikeuttaa uuden kunnan rakentumista kaikin mahdollisin keinoin ja tavoin.

10.4.2015 7:16  justiisa

Suomi nousee puulla Juha mieto kehuu. Hieman vanhahko ajatus nykypäivänä kun paperitehtaatkin on aivan muualla kuin Suomessa. Suomi kun ei pärjää enää puulla, keksikää nyt jotain muuta.

10.4.2015 7:16  Valtataistelua

Syvä kurkku kertoi minulle, että tämän riitelyn taustalla on Kurikan johtavien luottamushenkilöiden sisäinen valtataistelu. Yhtenä osoituksena siitä on Parkkamäen oman profiilin nosto uhkailulla valituksistaan loppuun asti. On muitakin luottamushenkilöitä, joita en häveliäisyyssyistä mainitse.

10.4.2015 8:38  MS

Kurikan alijäämä reilu 7 milj. Ilman osinkotuloja se olisi . 15 milj vuonna 2014 . Tuolla menolla Kurikka tekee käyttötaloudessa Jakk:in kokoiset velat paris-kolmes vuodes...

10.4.2015 8:43  tosiasiat esiin

Ihmeellistä, että Parkkamäki voidaan mainita nimeltä, mutta häveliäisyyssyistä ei muita? Mainitse nyt vaan valtataistelijat ja kerro millaista motiivia siellä kukin edustaa??

10.4.2015 8:45  isoille herroille paljon onnea

Mitäs velkojen väliä, kunhan Jalasjärvi saa vain rahastaa omansa alta pois.
16 miljoonaa tekee mukavan loven kassaan. Nyt vain saakin arvailla. koska osakkeita aletaan myydä?

10.4.2015 11:00  juu

Tehkää taas joku pätevä sopimus.

10.4.2015 13:16  Tosiasiaa

Lukiessa blokin kirjoitukseta saa asioihin perehtymätön käsityksen virkamiehet osaamattomia tekemään sopimuksia ja poliitikot ei pysy mukana eikä valvo tehtyjä päätöksiä. Ollaanko hölmölässä ? Nyt olisi hyvä saada tietää mitä pitää tehdä. Luulenpa ettei henkilömuutoksetkaan auta. Kauanko tämä meno on jatkunut. On eletty vain osaketuloilla ja talous jäänyt hoitamatta. Väkikato Suomen 4 kovinta. Nyt tyhjätään kunnan loppukassa naapuriin

10.4.2015 16:41  Täyttä jargoniaa......

Täyttä höttöä tänään Kurikka-lehdessä. Konsulttimaista jargonia, ei mitään konkretiaa, meneekö tuo lukijoihin, en ymmärrä, palstantäytettä alusta loppuun monen ihmisen voimin.

10.4.2015 16:19  Kuano

Oliko se saarakkalan kirjoitus?

10.4.2015 19:03  Tulevaisuus on metsissä ja vedessä

7.16 Sinulla on väärää tietoa Suomen luonnonvaroista. Ei tarvitse olla keskustalainen vaan me muutkin tiedämme että puu todella oikein hyödynnettynä tuottaa toistasataatuhatta työpaikkaa. Kaikki tuki Juhalle tässä asiassa. Hän on puhunut myös puhtaasta vedestä. Se on toinen ja kohta mineraalejakin arvokkaampi luonnonvara jota löytyy pian harvinaisuutena. Kun otetaan huomioon mineraalivarat niin nämä eivät ole mitään pikkuasioita vaikka kirjoittaja niin luuleekin. Kyllä ne ovat osa Suomen tulevaisuuden kasvua.

10.4.2015 20:00  jep

Jos vanhat merkit paikkansa pitää niin kyllä ne vesivaratkin luovutetaan johonkin globaaliin käyttöön jotta niillä voi joku ruveta rahastamaan, mieluummin joku muu kuin suomalainen.

10.4.2015 21:55  ei oo kompetenssia

Onko tosiaan niin, että Mietaa on julkisen sote-hoitajan kannattaja, pelkästään`mISSÄ ON YRITTÄJYYDEN KANNATTAJA JA kannatus? haista Mietaa paska...

11.4.2015 7:22  Riitelyä ei saada loppumaan

Ilkan mukaan riitelyä yritetään saada loppumaan. Vahvasti epäilen sitä, kun on jalasjärviset haukuttu pystyyn.

11.4.2015 7:47  Aiheettako ?

Onkohan ollut aihetta.

11.4.2015 8:58  Irrotkaa pois !

Jättäkää Jalasjärvi oman onnensa nojaan !

11.4.2015 13:33  sopuako?

Jalasjärvisiä ei ole kukaan haukkunut pystyyn. Nythän on kyse siitä, että Luukon ja Hirsimäen johdolla on lähdetty ryöstöretkelle.
Toista osapuolta kuulematta on yli 16 miljoonan investointipäätökset tehty. Onko tämä oikeasti sen sopimuksen mukaista, mitä on tehty. Kurikka ei ole voinut vaikuttaa näihin tilauspäätöksiin, joita ei nyt haluta saattaa Kurikan valtuuston siunattavaksi. Miksi ei? Luukko ja hirsimäki ovat ne, jotka haastavat riitaa.

11.4.2015 15:49  Sta---n tunarit

Fortumin osakkeet myyntii, notta selvitään.

11.4.2015 16:09  Kiitos Paavo

Fortumin osakkeiden myynti on edessä, mutta ensin myydään Neste Oilit. ihania osaajia ovat nämä meidän nykyhallitsijat. Paavo on kaikkien sankarien isä ja äiti. Kuinka pääsikään historiaan yksi mies Kurikan talouden tuhoajana.

11.4.2015 18:37  Margit Parkkamäki

Tervehdys

Ällistykseni oli tänä aamuna suuri kun luin Ilkka lehdestä että paheksuntaa aiheuttaa se että jotkut luottamusmiehet ovat ilman lupaa käyneet Valtiovarainministeriössä. Sillä ovat olleet 30.3.2015 Lasse Mukkala , Juhani Mäki ja Margit Parkkamäki. Asiaa ei ole mitenkään pyritty salamaan eikä siihen mitään aihetta olisikaan. Suomen kansalaisella on suvereeni oikeus käydä keskustelemassa missä tahansa ministeriössä tai muunlaisessa viranomaistaholla kun tarpeelliseksi näkee ja vastaanotetaan. Julkisuusperiaate koskee jokaista yhteiskunnallista tahoa ellei se riko ihmisen yksityisyyttä. En koe missään olosuhteissa olevani velvollinen pyytämään lupaa keneltäkään kun asioin itseäni kiinnostavissa asioissa viranomaisten kanssa. Kävimme laajan ja rakentavan keskustelun Valtiovarainministeriön virkamiesten kanssa , aiheena Kuntarakennelaki ja yhdistymissopimusten sisältö ja sitovuus. Mitään lausuntoa emme pyytäneet sillä jokainen ymmärtää että tämän tahon tehtäviin ei kuulu kunnan sisäisten asioiden selvittely. Kummastuttaa miksi tämmöinen meteli ko asiasta. Samoin voi kysyä miksi asioiden avoin käsittely koetaan uhkaavana. On esitetty että kyse olisi jostain valtataistelusta, asian keskiö on laajentuvan Kurikan taloudenedellytykset hoitaa kunnalle kuuluvat tehtävät. Kummallista hermostuneisuutta ja aggressiivisuutta ilmenee kun tätä asiaa kysyy .Voidaankin aiheesta kysyä onko kuntaliitoshakemukseesa olevat talouden edellytykset olleet oikeita ja onko niitä tietoisesti kaunisteltu? Valtuustoilla on liitossopimusta hyväksyessään ollut tiedossa niille annetut luvut ja tulevaisuuden näkymät, näihin virkamiesten antamiin tietoihin perustuen päätökset on tehty.
Itse en koe valtuutettuna mitään uhkaa omalle " valalleni" sillä olen yksi 43 valtuutetusta. Vallan elementti kuntapäätöksissä on kollegiaalinen ja viimekädessä enemmistön päätökseen perustuva. Valtuuston Puheenjohtaja Lasse Mukkalan arvostelu Ilkka lehdessä on täysin absurdi. Valtuustonpuheenjohtajan velvollisuus on kunnioittaa valtuuston päätöksiä ja toimia siten että päätöstä kunnioitetaan ,silloinkin kun päätös ei olisi oman näkemyksen mukainen.

11.4.2015 19:29  Ei normaalia.

Jotenkin tuntuu kummalliselta, että jotkut luottamushenkilöt omin päinsä käyvät ministriössä
ilman, että se olisi sovittu esim. kaupunginhallituksessa.Normaali tilanne olisi, että kapunginhallituksessa olisi asia päätetty ja mukaan olisi lähtenyt viranhaltija eli Tyrväinen.Ilkan mukaan hänelle tieto tuli lehden toimittajalta.Toisaalta eihän tässä nykyisessä tilanteessa mikään näytä normaalilta.

11.4.2015 20:04  Margit Parkkamäki

No sovitaan sitten että Kurikassa ei saa asioida ilman politbyroon lupaa .Taisi hän olla silloin hiihtelemässä Lapissa vaimonsa kanssa. Silti ilmoitan edelleen tässä että aion vastakin asioida tarpeellisissa tilanteissa juuri siellä missä haluan. Voihan tätä asiaa toki kysyä Eduskunnan oikeusasiamieheltä tai joltain muulta taholta tarvittaessa. Peilaten Tyrväinen lähti Luukon kera Kuntaliittoon apua hakemaa.Ei ilmoittanut asiasta kh eikä kauphallituksen puheenjohtajalle vaikka johtosääntö näin ohjaa. Tässä nyt haisee se HyväVelijärjestelmä jota Parkkamäen Muoria aikoo edelleen selvittää. Mukavaa illanjatkoa , hoitaja lähtee työvuoroon. Ja kulkee omaa polkuaan niin kuin aina

11.4.2015 20:10  jep

Asioita ei saa selvittää jos ei ole hallituksen ja johtajan lupaa. :)
Parkkamäki 10 pistettä.

11.4.2015 20:57  ketää ohitettu

Jos tietoa haluaa ja omillaan matkustelee, niin neuvojahan saa kysyä vaikka Kiinan keisarilta.

Also 10 points to Margit and boys

11.4.2015 21:01  Yhdistymissopmuksesta

Kurikan ja Jalasjärven kuntien valtuustojen hyväksymän yhdistymissopimuksen mukaan:

Soipimuksen tarkoituskohdassa todetaan:

Soipimus tulee voimaan, kun Kurikan kaupungin ja Jalasjärven kunnan valtuustot ovat sen hyväksyneet ja valtioneuvosto on tehnyt päätöksen kuntajaon muutoksesta.

KUKAAN EI LIENE ERIMIELTÄ SIITÄ, ETTEIKÖ TÄMÄ KUNTIEN VÄLINEN SOPIMUS OLISI TULLUT VOIMAAN.

Edelleen todetaan:
Sopimus sitoo sopijapuolia kuntajaon muutospäätöksestä lähtien sen voimaantuloon saakka ja sen jälkeen kolme vuotta.

ELI SOPIMUS SITOO MOLEMPIA KUNTIA AINA VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSESTÄ 2014 LÄHTIEN.

Edelleen todetaan:
Yhdistymissopimusta voidaan muuttaa kuntien valtuuston yhtäpitävillä päätöksillä kuntien yhdistymisen voimaantuloon saakka, jos olosuhteet muuttuvat niin, että jonkin sopimusmääräyksen noudattaminen olisi ilmeisen epätarkoituksenmukaista.

TOISTAISEKSI EI OLE TUOTU KUNTIEN VALTUUSTOILLE SOPIMUKSEN MUUTTAMISTA KOSKEVAA ASIAA, EIVÄTKÄ VALTUUSTOT OLE TEHNEET YHTÄPITÄVIÄ PÄÄTÖKSIÄ SOPIMUKSEN MUUTTAMISEKSI.

Uuden Kurikan kaupungin taloudeta sopimuksessa todetaan:

Uuden Kurikan kaupunki noudattaa investointien painotuksissa pääsääntöisesti yhdistyvien kuntien vuoden 2014 talousarviossa hyväksymiä investointisuunnitelmia. Toteuttamisen edellytyksenä on, että hankkeiden rahoitus toteutuu suunnitellulla tavalla. Mikäli valtionosuus- tai muu suunniteltu rahoitus ei toteudu, tarkastellaan investointien toteuttamistapa ja aikataulu erikseen. Lähivuosien investointitasoksi on määritelty 6 milj.?. Tästä summasta 3,5 milj.? kohdistuu nykyisen Kurikan alueelle ja 2,5 milj.? nykyisen Jalasjärven alueelle.

Jalasjärven vuoden 2014 talousarvion rahoitusosassa investoinnit on arvioitu seuraavasti:
vuosi 2014 2 303 500
2015 3 515 000
2016 2 980 000
2017 1 035 000

JOKAINEN (ml. Ilkka) VOI ARVIOIDA VAPAASTI OVATKO JALASJÄRVEN
ESITTÄMÄT JA KURIKAN KIISTÄMÄT INVESTOINNIT VOIMASSA OLEVAN SOPIMUKSEN MUKAISIA?

tai:

OLISIKO NE OLLUT SYYTÄ TUODA MYÖS TOISEN SOPIMUSPUOLEN, KURIKAN VALTUUSTON HYVÄKSYTTÄVIKSI?

Pienmpiä huomioita:

JALASJÄRVEN VUODEN 2015 TALOUSARVIOSTA PUUTTUU KOKONAAN TASE-ENNUSTE, JOSTA VOISI PÄÄTELLÄ KUNNAN KOKONAISVASTUUT JA NIISSÄ ENNAKOIDUT MUUTOKSET.

NYT KINASTELUN KOHTEENA OLEVA INVESTOINTI ON AJATELTU KÄYNNISTYVÄN VASTA VUODEN 2015 AIKANA. NÄIN MAHDOLLINEN INVESTOINTI SIIRTYISI TODENNÄKÖISESTI MERKITTÄVILTÄ OSIN VUODELLE 2016, MIKÄ TARKOITTAA YHDISTYNEEN KURIKAN ENSIMMÄISTÄ VUOTTA.

EDELLEEN: JALASJÄRVI ON TULOUTTANUT VIELÄ ALOITTAMATTOMASTA INVESTOINNISTA SAATAVAT LASKENNALLISET TUOTTAVUUSHYÖDYT JO VUODEN 2015 TULOSENNUSSA.

HUONOSTI LAADITTU SOPIMUS JA SEN TAITAMATTOMAT SOVELTAJAT OVAT SAANEET AIKAAN SOPAN, MIKÄ PARANE AINAKAAN TARKOITUSHAKUISEN MEDIAN HÄMMENTÄMISELLÄ.

11.4.2015 21:46  Hyvä, hyvä 21:01

Asiaa !

12.4.2015 1:08  Minä itte rinteestä

Näyttää menevän kiistat kohti lasten hiekkaleikkejä, sillä Kurikassahan kaikki asiat suurinpiirtein hoidetaan "tappelemalla". Etsikää siitä teidän kylästä joku jolla on kaunis käsi ja antakaa se pirun lusikka sille. Toisekseen sehän ei ole tämä laskentaan joutunut hiihtäjä, kiitotukkansa kanssa.
Ps. Mieto jos puhut tai kirjoitat murteella niin pysy murteessa, sillä loputkin uskottavuudestasi häviää näillä seksa kielellä!

12.4.2015 7:25  Yhteistyötä

Joj ja kun on kysekymmenien miljoonien tuhoamisesta veronmaksajien rahoja, niin ei voi kyllä puhualasten hiekkaleikeistä. Nämä päätäntävalta-asiat vain on nyt ratkaistava yhdessä.

12.4.2015 8:49  Vahinko lehdelle !

Ilkka-lehti on kullä menettänyt lopullisesti uskottavuutensa. Nyt on pakko suhtautua kaikkiin juttuihin hyvin kriittisesti, kun näinkin selvä asia kuin kuntaliitos J:järvi-Kurikka menee täysin hakoteille lehden kirjoittelussa.
Heittää varjon kaikkien muidenkin juttujen päälle ja vielä kun lehden lukijat pitävät kirjoitettua tekstiä totena ja totuudenmukaisena. Nyt Ilkka-lehti on kaukana totuudesta. Vahinko vain,että kaikki muukin ja muidenkin kirjoittajien teksti joutuu kyseenalaiseksi. Uskottavuus on tipotiessään. Voiko enää luottaa muihin kuin sarjakuviin. Vastaan itse:ei voi.

12.4.2015 10:46  Päätoimittaja esiin!

Kaiken sekoilun jäkeen ei ole liikaa vaadittu, että lehdestä vastaava päätoimittaja Satu Takala astuisi esiin ja kertoisi lehden näkemyksen asiassa.

Onko toimittaja Kaharin jutuissa
- huomioitu ja tuotu esille asiaan liittyvät olennaiset liitossopimuksesta ilmenevät tosiasiat?
- käsitelty asiaa hyvän lehtimiestavan mukaisesti, tasapuolisesti molempien sopijapuolten, Kurikan ja Jalasjärven kuntien näkökulmasta?

Kommentissa 20:01 on nostettu esille useita lehden ylläpitämän prosessin taustaan liittyviä sopimuskohtia ja tosiaasioita. Moni lukija on varmasti saanut Ilkkan juttuja lukiessaan aivan toisenlaisen kuvan asiasta. Lehti on onnistunut kuvaamaan kurikkalaiset,
vastuutaan kantavat ja kurikkalaisten oikeuksia peräävät luottamushenkilöt vain riitaa haastaviksi rähinöitsijöiksi tosiasioista välittämättä.

Kysymys päätoimittaja Satu Takalalle:
Millä tavalla Ilkka tulee oikaisemaan tämän lehden toimittaja-artikkeleillaan aiheuttaman vääristymän?

12.4.2015 11:17  "luetahan kintahat käres"

Ajat muuttuvat, mutta kerran ansaittu leima näyttää olevan lujassa. On kuin "paska Junttilan tuvan seinässä".

Kun Vaasa-lehti ja Ilkka kävivät itsenäisinä lehtinä taistoa lukijasieluista Etelä-Pohjanmaalla, nimiteltiin Ilkkaa kilpailijaleirissä "Sontasiioniksi".

Silloin nimitys liitettiin Ilkan lukija- ja tilaajakunnan profiloitumiseen maanviljelijäväestöön. Vaasan lukijat pitelivät Ilkkaa vain "kintahat käres".

Nyt nämä vanhat ajat tulevat eittämättä mieleen lehden journalistisen sisällön ja linjausten myötä.

Epäilen, että vertaus ei yllätä tuhansia kurikkalaisia Ilkan tilaajia.

12.4.2015 13:51  Hyvästi Ilkka ja orjuus

Kyllä journalistin ja ainakin maakunnallisen lehden linja tulisi olla uskottava ja rehellinen ja omata alkiolaiset arvot. Siinä on ainoa lähtökohta lehdelle, jonka pitäisi edustaa pohjalaista rehellisyyttä ja vankkumatonta oikeudenpuolustamista. Valitettavasti Ilkan viimeiset toimet eivät tue odotustamme.

12.4.2015 14:48  Kuano

Ilkka on tiedonjakamisen epäilyttävyyden ilmentynä, joka on saatu aikaan lehdistön järjettömällä ja todellista kilpailua rajoittavalla tukipolitiikalla aikaan. Lukijat nauttivat tästä moneen kertaan maksamasstaan taloudellisesti riippumattomasta, suomalaisen kommonismin tuotteesta, mennen tullen ja saavat luettavakseen propagandista paskaa.

12.4.2015 15:03  Kuano

Muistakaa äänestää vaaleissa kansanedustajaehdokkaita, eikä näitä paskaa puhuvia puoluepyrkyreitä, joiden suurin huoli on päästä kansan elätettäväksi. Näiden työtä pakoilevien narsistien kirjoituksia saa lukea liiankin kanssa. Mikään ihme ei ole, jotta suomessa kaikki menee perseelleen, kun maata johtaa politiikalla pinnalle nousseet, todellisesta elämästä vieroittuneet kuun ulvojat.

12.4.2015 16:21  Kalajoen kaikuja E Hirsimäki

Netistä löytyy kaikenlaista. Tässä suora kopio Kalajoen kaiusta. Kuka avaa, mitä tämä tarkoittaa?

Kalajoen kaupunki ja Himangan kunta yhdistyvät ensi vuoden alusta yhdeksi kunnaksi. Himankalaisistakin tulee kaupunkilaisia. Himangan kunnanjohtaja Erkki Hirsimäki siirtyi kuntaliitoksen myötä Kalajoen tekniseksi johtajaksi sen jälkeen kun viran pätevyysvaatimukset räätälöitiin sopiviksi. Tekninen johtaja Erkki Hirsimäki kunnostautui vt. ympäristötarkastaja Riku Halmeenpään asiassa. Onko häntä syytä epäillä syrjintään osallistumisesta? Katso Kalajoen kaikuja. Onko sama Erkki Hirsimäki?

12.4.2015 16:37  vastaus 16:21

Sama mies

12.4.2015 18:20  Investoinnit sopimusten mukaan

Kurikalle on käynyt kuin elokuvassa siltainsinööri Jaatisen kanssa. Jaatinen otti kunnon siltaotteen koko virkamies- ja poliittisesta johdosta. Mutta asiaan. Kuntaliiton lakimiehet lausuntonsa antaneet ja siihen viitaten erilliset kuntien valtuustot tekevät päätökset. Oikeutta ei saa jos sitä ei hae. Tässä käy niin, että uuden Kurikan keskuskunnan investoinnit menee jäihin 5-6 vuodeksi. Siirtyykö valtuuston kokoukset vuorottain Jalasjärvelle ja Jurvaan pidettäväksi. Paljon muutakin investointia jää tekemättä kuin Kurikan kunnantalo. Mikä on jatkossa Jalasjärven koulujen ja sairaaloiden sekä virastojen tila. Löytyykö saneeraustarvetta homeen tms takia.

12.4.2015 19:21  Yksinkertaista, Jalasjärvi on tiensä valinnut !

Jalasjärvi on karvansa näyttänyt ja vanha sanonta pätee tässäkin: "Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa".

12.4.2015 20:59  kestäkestä

Tilanne on surkea, kurikkalaasia nöyryytetähän kunnolla

12.4.2015 21:54  Oppia ikä kaikki

Paavonkin kannattaisi oppia, ettei kannata lähteä hiihtelemään silloin, kun omasta asemasta käydään keskustelua.
Kannattaa edes päivystää virkapaikalla 7/24, josko niitä rukkasia enää tarvitaan.

Tsemppiä Margitille!

13.4.2015 7:38  Ajanvietelehti !

Ajanvietelehden tasolle vaipunut Ilkka.

13.4.2015 7:50  Säästetään tilausmaksuissa

Kaupunki voisi tilata kirjastoon, kuntosalille, baareihin jne muutamia Ilkkoja, joissa ihmiset voisivat halutessaan lukea "Siionia" ja säästää tilausmaksuissa.

13.4.2015 7:52  Kahari on tutvia journalisti.

Ilkassa Kahari näyttää olevan aluetoimittaja, jonka alueeseen kuuluu Kurikka. Sen johdosta hän näyttää usein kirjoittavan Kurikan asioista. Se, ettei se kaikkia miellytä, ei liene Ilkan vika. Kahari näyttää penkovan asioiden taustoja tutkivalla journalismilla. Sen osoituksena on se, että hän jostain onki tietoonsa Parkkamäen ym. vierailun ministeriössä.

13.4.2015 8:03  Nukkehallintoko Kurikassa ?

Kun lukee tätä blogia niin ei voi välttyä ajatukselta, että Kurikka on ulkoistanut päätöksentekonsa ja -valtansa Jalasjärvelle ja vieläpä aivan vapaaehtoisesti. Ei siinä mitään , jos sieltä löytyy tervettä harkintaa ja päätöksentekotasoa , niin hyvä asiahan se on, mutta vain harva kunta on ulkoistanut oman päätösvaltansa.

13.4.2015 10:32  Hyvä lehtimiestapa

Hyvään lehtimiestapaan kuuluu mm., että kun lehti on kerran avannut jutun jostain aiheesta, joka jatkuu, pitää lehden seurata asian etenemistä loppuun saakka.
Näin jopa hyvä lehtimiestapa edellyttää lehdeltä Kurikka - Jalasjärvi keissinkin seuraamista sen eri käänteissä.

Olkoon sitten tutkiva, alue tai muuten vain kirjoitteleva toimittaja, kuuluu hyvään lehtimiestapaan aiheen käsittely neutraalisti ja tasapulisuutta noudattaen mahdollisimman totuudellisesti eri intressien näkökulmista katsottuna.

Hyvän lehtimietavan noudattamisesta lehdessä vastaavat viimekädessä lehden ilmoittamat vastaavat toimittajat.

13.4.2015 10:51  Ilkka on "upea lehti"

Hienoa, että meillä on korkeatasoinen maakuntalehti. Ikävä vain, että toimet, eivät puheet, ratkaisevat arvion, johon lukijalla ymmärtääkseni on oikeus.
Kielteisyys näyttää myyvän ja oikeuksien perään kyselijät ovat "riitelijöitä". Mikäs on nimeltään veronmaksajien rahojen tuhlaaja? Onko se hyväntekijä?
Voi Ilkan tasoa voi, surkea. Hokkasta tulee ikävä.

13.4.2015 12:56  Kuano

Fortumin osakkeet välittömästi myyntiin, sillä venäläiset tulevat sosialisoimaan kaikki fortumin venäjän omistukset, jolloin osakkeiden arvo romahtaa. Keppihevosena venäjä tulee käyttämään maksamattomien laskujen takia ulosottoon joutuneita kiinteistöjä, joka oikeuttaa "vastatoimiin" ja miljardi omaisuuksien sosialisointiin.

13.4.2015 15:14  Riittääkö käteinen

Myydään Fortumit ja ostetaan Ilkka konserni. Saadaanpa ite valita toimittajat, jotka meistä kirjoittelevat niin hyvässä kuin pahassa.

13.4.2015 17:57  Kurikkalaiset virkamiehet ja päättäjät nopeasti tiedotuskurssille !

Jalasjärvi on taitavasti saanut toimittajan puolelleen ja kirjoittamaan jalasjärvisellä tavalla. Ei se ole toimittajan ansio eikä syy, ansio lankeaa Jalasjärven hyvälle tiedotuspolitiikalle. Ottakaa mallia Jalasjärvestä.

13.4.2015 18:02  sydämestä

Taitaa vain olla niin, että Kahari vihaa kurikkalaisia jo ammoisista Jjurvan ajoista lähtien. Nuo hänen kirjoituksensa ja asenteensa Kurikasta ja kurikkalaisista muistuttaa vihakirjoituksia.

13.4.2015 21:13  Sopimus tämäkin

Kuntaliitossopimuksen on tehneet oppineet henkilöt ja valveutuneet tarkastaneet. Onko lähtökohtana saada naapurikuntaan investoinnit ison Kurikan voimin. Kaikki vaan ei ole tietoisia asiasta.

13.4.2015 21:18  sellaanen sopimus

Siltähän se näyttää. Että jotkut hyödyntävät epäasiallisesti tilannetta. Eihän Jalasjärvi voi olla epärehellinen?

13.4.2015 21:37  Vikansa kullakin

Ei toki epärehellinen vaan helevetin ahanes

13.4.2015 21:45  Magiaa

Fakiirit
Kyllä on kovia virkamiehiä Kurikkaan tulossa. Luukko hävitti ensin Ylistaron ja sitten Jalasjärven .Hirsimäki hävitti kartalta Himangan ja sitten Jalasjärven ja suunnitelmissa molemmilla varmaan hävittää kartalta Kurikka Seinäjokeen. Kovia poika kartan putsauksessa

13.4.2015 21:55  Jo olisi aika !

Kurikan päättäjät: Ottakaa nyt viimeinkin itseänne niskasta kiinni ja ruvetkaa tekemään päätöksiä. Muuten olette täysiä lampaita ja teidät on kphta keritty kaikista villoistanne ja seuraavaksi teistä tehdään lampaan vluluja Jalasjärvisten suihin.

13.4.2015 22:23  .....

että kelpaa

14.4.2015 0:46  JokkePappa

Perkeles, että v-tuttaa tämä Kurikan ja Kurikkalaisten alistaminen ja jatkuva päälle räkiminen jokaisessa päivän lehdessä.

Enkä nyt oikeastaan syytä siitä ketään enkä mitään, vaan haluan sen loppuvan!

Eikä ihme, että haukutaan ja nauretaan, kun Keskellä kylää on joku helevetin hiekkakuoppa. Mitä Hele...ttiä!

Ravintolat kuolevat ja talojen annetaan rapistua. Yhdenkin baarin terassin katteena heiluu tuulessa joku pressu keskellä kylää. En syytä tästä yrittäjää koska tyyli sama läpi keskustan. Kysyn taas mitä ihimettä?

Mitä helekuttia me Kurikkalaiset tällä tavoin päästämme vanhan arvokkaan kaupunkimme kuolemaan. Kaikki nauravat! Tässä tarvitaa pirunmoinen mälli rahaa ja rakentamista!

Vähintään Neste Oilit saman tien myyntiin. Rakennetaan Jalasjärvisille joka jumalan investointi mitä nyt esittävät. Kaikki tulee tarpeeseen Ja tuo hiekkakuoppa! Siihen se helekutin liikekeskus virastotalo ja äkkiä. Kaupungin toiminnot tekniikat ym. ovat nyt ympäri pitäjää ja saakelin Sahara on keskellä kylää!

Vaikka Jurvaankin vielä jotain jos haluavat ja on oikeasti tarpeen. Kunhan ruvetaan heti töihin! Näin tämä kaupunki kuolee.

Tyhjässä kaupungissa ei kukaan tee enää osingoilla ja osakkeilla yhtään mitään. Nyt jukoliste kunnon piristysruiske koko kaupunkiin ja Ilkalle turpa kiinni ja ilmoitus jotta näin on sovittu.

Siinähän saavat ihmetellä! Toistan vielä Myykää ne nesteet kaikki pois! Ja vaikka vähän Fortumia, että saadaan koko kaupunki eloon!

Kuten joku kirjoitti koko Fortumin salkku ja Nesteet toistasataa miljoonaa voivat olla yksi kaunis päivä arvottomia. Nolla euroa! Piankin jos Venäjä kansallistaa kaiken. Ja tämä ei ole fiktiota.

Rahat siis tiskiin ja rakentamaan!
Sanon ei Saharalle ja riidoille ja kyllä rakentamiselle ja investoinneille! Kyllä uudelle vireälle Kurikalle!


P.s Turkkilaanen sauna viä uimahallihin niin son vähän niiniku piste iin päälle.

14.4.2015 4:55  nöyryys palkitsee

Ei muuta kun haisemaan... nöyrä olla pitää. Kyllä Luukko, Hirsimäki ja Ventelä osaavat. Kurikan kaupunginhallitus vikisee.

14.4.2015 5:21  Hyvä veli

Neste Oilista saa nyt noin 38 miljoonaa. Sillä saadaan rahoitettua Jalasjärven tämän ja ensi vuoden investoinnit. Velkaa jää vielä satakunta milliä. Ei muuta Fortumit myyntiin...

14.4.2015 5:40  Journalismin ja virkamiesten häpeä

Julkisuudessa, etenkin paikallislehti Ilkassa, on kovasti revitelty Kurikan ja Jalasjärven välistä ?riitaa?, mikä on syntynyt virkamiesten oudosta tavasta suhtautua uuden Kurikan tulevaisuuteen, merkillisestä tavasta hoitaa kunnan talousasioita.

Huolihan on siitä, miten asioita kestävästi voidaan hoitaa lähitulevaisuudessa.

Ihmettelen kovasti, ellei päätöskulttuurimme kestä sivistynyttä arviointia kuntaherrojen toimintatapojen oikeellisuudesta.

Lain mukaan toimivat kyseenalaistajat leimataan riitelijöiksi, vaikka he toimivat koko uuden Kurikan kaikkien veronmaksajien puolesta.

On erittäin ikävää, kun talousjohtaja Kurikassa toteaa, että ?velkamäärästä voidaan yksiselitteisesti todeta, ettei rahoitus ole toteutunut suunnitellulla? tavalla ja se aiheuttaa voimakkaan reaktion Jalasjärven hallintojohtajan sanomana Ilkka-lehdessä.

Kysymys kuuluu: Miten keskeneräisessä valmistelussa oleva sähköposti on ajautunut toimittajan pöydälle ja sitä kautta julkisesti retosteltavaksi?

Miksi ei asioita puida virkamiesten välillä niin valmiiksi, että yhdessä voitaisiin esiintyä julkisuuteen päin?

14.4.2015 8:26  Ennakkoperinnöt Jalasjärvelle !

Kurikka on alistunut, antaa olla niin, ei kurikkalaiset kykene hoitamaan asioita, jos ei itse hoideta niin joku muu hoitaa, näin on käynyt Kurikassa. Kurikan perintöä jaetaan ennakkoperintönä ja saajana on Jalasjärvi. Kurikka kupataan tyhjäksi, syynä Kurikan päättäjien saamattomuus ja avuttomuus, mutta onhan sentään likaputkia pitkin ja poikin, mutta ei ole asukkaita.

14.4.2015 8:45  Peilin eteen kaikki !

Nyt olisi syytä lopettaa Jalasjärven ja Ilkka-lehden mollaaminen. Syy Kurikan alennustilaan löytyy paljon lähempää. Nyt luottamushenkilöt ja virkamiehet Kurikassa peilin eteen ja kas kummaa sieltä löytyy syyt tähän alennustilaan ja apatiaan. Peilistä näkyy päättämättömät ja avuttomat Kurikan vastuuhenkilöt.

14.4.2015 9:54  Koska valtuutetut toimivat?

Kuka vastaa ensikädessä? Se on esittelijä eli Tyrväinen. Kuinka kauan Kurikan talous kestää tällaista touhua? Vastaus: Ei kauan: Johtopäätös: Uutta putkeen.

14.4.2015 10:10  niin 5:40

niinpä niin miten joutunut ,mitä ne viisi täällä sekaa ja tekee itsestänsä pelleiksi. Tämä meidän loikkari vielä yhtyy niihin ,tätä ei voi käsittää millään järjen juoksulla.Minun mielestä Jalasjärviset ovat viisaita eikä lietso mitään vasta kaikua näille rähinöitsijöille.
Vaan ottavat asian niin kuin se on sovittu jo kerran.

14.4.2015 10:16  kysyn

Missäköhän on sovittu ja mitä 10:10? Puheenjohtajistossako?

14.4.2015 10:32  "On sovittu" ei ole koskaan päätös !

Kunnallishallinto ei ole "on sovittu" menetelmää. Hallinto tekee päätökset sovitussa järjestyksessä, ja päätöksistä on aina pöytäkirjadokumentit.

14.4.2015 11:42  Kuano

Ihme ei ole, jotta suomessa kaikki menee perseelleen, tälläisiä asioiden sotkijoita, joita on kurikan kaupunginhallituksessa , joku älyää äänestää eduskuntaan.

14.4.2015 13:31  Rääväsuutyyliä kurikalaisilla.

Mielestäni jalasjärviset ovat paljon fiksumpia kuin kurikkalaiset. Kun tutustuu esimerkiksi ryhmään "Jalasjärveläisten kuntalaismielipide kuuluviin", niin siellä on fiksuja mielipiteitä eikä sellaista rääväsuutyyliä kuin tässä blogissa. Mielestäni kommentoija (8:45 Peilin eteen kaikki) on oikeassa. On ilmeisesti niin, että tässä blogissa harjoitettu rääväsuutyyli ruokkii muita hengenheimolaisia samaan tyyliin. Täten se antaa kuvan siitä, että tällainen käyttäytyminen on kurikkalaisilla yleistä. Se ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta tämä blogi antaa kuitenkin hyvin huonon kuvan tästä asiasta.

14.4.2015 15:51  Fiksuja ihmisiä

Mielenkiintoista, Täällä on jo aiemmin todettu investoinnit verrattavissa siltainsinööri Jaatiseen. Jaatinen oli "fiksu" ja elämänkokemusta takanaan. No tässä on nyt kokemusta enempi Jalasjärvellä.

14.4.2015 16:33  Kuano

Omakehu haisee jalasjärvelläkin ja kurikkaan asti. Mikäli se on rääväsuista moittia toisten törkeitä tekemisiä, niin ennen rääväsuu, kuin törkeitä temppuja tekevä fiksu.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini