Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Itsenäisyys on kohtalo

Lauantai 6.12.2014 klo 8:38


Aina on aikaa

Koskeeko ajattelusi ajatuksen ilmaisuun sanoja vai monia maailmaa koskevia asioita, joissa kuvataan maailman luonnetta?

Onko se paradoksi syvän viisauden puutteesta, ammottavan aivottomuuden taivaalla?

Perinteeseen kuuluva ajatus on, että kun sinulla on jotain, jota et silti kaipaa, omistat sen.

Kai se johtuu siitä, että nykyihminen on niin tottunut valehtelemaan, että paras tapa petkuttaa toista ihmistä, on puhua totta.

Aina on aikaa pysähtyä sen totuuden kohdalla.

Ulkokullatun anatomia

"Työttömyys ei ole niin korkealla, kuin se voisi olla."

Näin lausuu, lehtitietojen mukaan,  hymyillen pääministerimme, jonka nimeä ei kannata enää sanoa ääneen.

Työttömien itsenäisyyspäivää hänelle.

   

Onko aikaa ajattelulle?

Viime päivinä on litteroitu sote-uudistuksen voittaja- ja häviäjäkuntia. Lapuan ja Seinäjoen näkökulma näyttää olevan, että tehokkuudesta rangaistaan, kun kunnan maksuosuus kasvaa. 

Mikä sitten on oikea tulkinta, siihen ei ole vaivauduttu syventymään. 

Voisin tulkita niinkin, että niin Kurikassa kuin Jalasjärvelläkin on asiat hoidettu lain vaatimalla tavalla, osin jopa ylipalvelun puolelle mennen.

Palvelut maksavat, mutta ovat myös laadukkaasti järjestetty.  Siksi ei meille lisää maksuosuuksia enää esitetä.

Tulevassa sote-ratkaisussa Seinäjoenkin sairaanhoidon jonoja purkautuu, mutta ei ilmaiseksi, eikä enää muun maakunnan kustannuksella.

JIK-alueella Ilmajoki on näiden laskelmien mukaan saanut ylihyvää palvelua alihintaan.

Liitosponnistelujen tuskaa

00320.jpg

Maanantai-iltana Sellassa Kurikan valtuusto ratkaisee pitkälle sen, noudatetaanko valuustojen jo hyväksymää yhdistymis-sopimusta investointien osalta vai ei. Voidaan joko ottaa tilanne haltuun ja tehdä kokonaisvaltainen ratkaisu talousjohtajan esityksen mukaan. Toinen vaihtoehto on Kurikan taloudellinen riippumattomuuden vaarantuminen, hallitsemattomasti. Yli-investointien kautta velkaantuminen johtaisi useiden kriisikunta-kriteerien laukeamiseen. Nyt ei tarvitsisi kuin noudattaa jo tehtyä sopimusta. Syksyisin sävelin: Hyvää itsenäisyyspäivää, tasapuolisesti.

 


Kommentit

6.12.2014 23:59  Saara

Moi Matti

Raskasta asiaa suuria muutoksia.Tehokasta Talousarvio päivää maantantaille.Onneksi en itse joudu ko asioita ratkomaan. Jaksaa..........jaksaa MO

6.12.2014 23:59  Saara

Moi Matti

Raskasta asiaa suuria muutoksia.Tehokasta Talousarvio päivää maantantaille.Onneksi en itse joudu ko asioita ratkomaan. Jaksaa..........jaksaa MO

8.12.2014 13:53  kenttä (mestari)

Bruce Oreckin teksti, Suomi menestyksen tielle ja menestyksen estäjät.

Politiikka
USA:n suurlähettiläs HS:ssa: Nämä viisi askelta vievät Suomen menestykseen
Helena Haavisto
eilen klo 14:05 (päivitetty eilen klo 15:04)

Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck kritisoi Suomen byrokratiaa, talouden paikalleen jämähtämistä ja piintyneitä ajatusmalleja, kertoo Helsingin Sanomat.



Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck on sitä mieltä, että Suomi kahlitsee kehityksensä tarpeettomalla byrokratialla, kuten lailla ja säännöillä, jotka sitovat käsiä ja karkottavat sijoittajia.

Esimerkiksi hän ottaa kiinteistöbisneksen ja oman arvoasuntonsa remontin.

Asuntoa remontoidessaan Oreck kohtasi useita mielestään järjettömiä lakeja ja säädöksiä. Häntä esimerkiksi vaadittiin tekemään 90 senttimetrin levyinen ovi kylpyhuoneeseensa, jotta siitä mahtuisi pyörätuoli sisään, vaikka Oreck itse ei tarvitse pyörätuolia.

Maailmalla on Oreckin mukaan satoja miljardeja dollareja rahaa, joka etsii lupaavia sijoituskohteita kiinteistöbisneksissä.

- Se raha haluaisi virrata urbaaneille alueille, jotka ovat siistejä, joissa elämä on turvallista ja jotka sijaitsevat meren rannalla, sanoo Oreck.

Helsinki on Oreckin mukaan sellainen alue ja pääkaupunkiseudulla on paljon tyhjillään tai alikäytössä olevia toimistotiloja. Kuitenkin se, että Suomessa kaiken edistäminen vie vähintään kaksi vuotta, saa rahan virtaamaan muualle.

- Raha on kuin vesi. Se virtaa sinne, missä se kohtaa pienimmän vastuksen. Raha tai vesi eivät juokse ylämäkeen.

Oreckin mielestä suomalaisilla ei ole enää varaa elää 1950-luvun asenteissaan. Hän esittelee viiden askelen ohjelman, jonka avulla on hänen mukaansa mahdollista muuttaa Suomen asenne ja tehdä Suomesta menestyvämpi valtio.

Oreckin ohjelma koostuu seuraavista vaiheista:

1. "Tähdätkää korkealle ja päättäkää, että teistä tulee maailman parhaita markkinoinnissa ja tarinankerronnassa. Kukaan ei valmistaudu olympialaisiin saadakseen pronssia".

2. "Jotta kehitystä voi seurata, on laadittava mittarit."

3. "Toiminta. Suomalaisille esikouluikäisistä väitöskirjaopiskelijoihin on opetettava tarinankerrontaa, markkinointia ja itseluottamusta."

4. "Harjoitelkaa, vimmatusti. Ei kukaan soita viulua eikä pelaa huipputasolla jääkiekkoa ilman harjoittelua."

5. "Kun olette valmiita, nauttikaa siitä. Menkää ja vallatkaa maailma, puhukaa se pyörryksiin!"

- Viisi askelta viidessä vuodessa, ja teillä on vallankumous Suomen taiteissa, bisneksissä, kirjallisuudessa ja elämän jokaisella alueella, Oreck julistaa.

8.12.2014 22:09  Huomenna(ko) tiedetään ?

Mitähän valtuusto on linjannut tänään. Varmaan jotakin suurta ja ylevää.

9.12.2014 9:14  ryhtiä jo

Nyt on Jalasjärven hallituksella muutoksen ja kokoustamisen paikka. Pitäisiköhän alkaa noudattaa sopimusta? Kenen edun mukaista on poiketa linjasta ja sopimuksesta. Elämme taloudellisesti todella vaikeita aikoja. Siitä huolimatta 8 tuhannen asukkaan Jalasjärvi investoi 4,4 miljoonaa samaan aikaan kun 14.5 tuhannen asukkaan Kurikka investoi 3,5 miljoonaa. Erikoisinta on , että kuntajohtajat eivät ole millään tavalla edustaneet pidättyvyyttä vaan lyövät löylyä vaan. Olemme tuhon tiellä ja siinä etunenässä PT ja JL

9.12.2014 11:23  kenttä (mestari)

Eivät PT ja JL ole lähelläkään samaa tietä.

9.12.2014 18:59  Kurikka tukee Juha Mietoa

Kurikka tukee Juha Mietoa. Lehtiuutisen mukaan Kurikka-Jurvan Keskustan kunnallisjärjestön 40-henkinen syyskokous oli yksimielinen Juha Miedon kansanedustajaehdokkuudesta. Vaalikamppanjaa johtaa Juhani Mäki ja tavoitteena on saada Juhalle 7000 ääntä kertoo Juhan kamppanjan tiedotuspäällikkö Juhani Eilola. Kova on tavoite, kun muistaa viime vaalien tuloksen.

9.12.2014 21:53  Kuano

Kovasti on vähän kommentteja, taitaa olla kaikki luokiteltu roskapostiksi.

9.12.2014 22:53  vai kuinka

Ei Taida olla kenelläkään paljon lisättävää tosiasioihin, ei edes kuanolla. Joku oli Sellan rahoitusta.muuten vastustanut

10.12.2014 7:12  Kuano

Ihmetellä täytyy, jotta joku normaalijärkisenä itseään pitävä kehtaa istua nikkarikeskuksen hallituksessa ja kehtaa nostaa siitä kaiken kukkuraksi palkkaa. Nämä yhteiskunnan ylläpitämät leikkiosakeyhtiöt vääristävät tykkönään lain tarkoittaman yhtiömuodon peruskäsitteet.
Täysin edesvastuutonta touhua Kurikka rahoittaa mailmanloppuun asti ja nikkarikeskuksen leikkihallitus leikkii hallitusta ilman minkään valtakunnan vastuuta. Ihmetellä täytyy ihmisten luottamuksella valittujen päättämättömien päättäjien selkärangattomuutta sellaisten asioiden hoidossa, jossa törsätään aivan huvikseen kuntalaisten rahoja, joille olisi oikeaakin käyttöä.
Jalasjärviset sopivat mahdottoman hyvin kurikkalaisten joukkoon, sillä nämähän eivät tunnu piittaavan sopimuksistakaan sen vertaa, mitä kaikkien tulisi yhteiseksi eduksi asioita tajuta. Ei ole todellakaan mikään ihme, jotta Kurikka sai kymmenien miljoonien myötäjäiset, vahinko vain, jotta etumerkki oli väärä.

10.12.2014 7:54  Kurikka näytti esimerkkiä !

Nyt varmaan Jalasjärvi ryhdistäytyy investointiensa tasossa. Mikäli niiden tasoa ei alenneta sovittuun määrään niin lopputulema haiskahtaa pahasti saalistamiselta ja maksumiehiksi joutuvat kurikkalaiset. Sovittu mikä sovittu, nyt punnitaan j-järvisten hallinnon taso ja moraali. Myös kurikkalaisten osalta toivoa sopii, että ensivuoden investointitaso pitää, eikä sivusta vedetä "tämä täytyy hoitaa" hankkeita ja myös kustannusarviot pitävät eikä päätöstä vesitetä jatkuvilla ylitysmäärärahoilla, ryhtiä myös tekniikkaan. Eli seuranta kuntoon ja päätöksissä pysytään.

10.12.2014 15:35  Kuano

Rajut muutokset ovat tarpeen, sillä ?henkilöliikenteessä säännöllisesti autoilevat ovat tällä hetkellä tyytyväisiä liikenneolosuhteisiin sekä omalla asuinseudulla että pitkillä matkoilla?.

Näin toteaa Risikon työryhmä ilta-sanomissa.
Tämähän selvittääkin sen tilanteen, johon ollaan ajautumassa nykyisen hallituksen toimesta, eli ihmiset ovat olleet tyytyväisiä elämäänsä, joten oloja pitää heikentää, jottei ihmisten missään tapauksessa ole hyvä olla. Normaalisti ja normaalin maan johto haluaa kansalaistensa parasta, mutta suomessa hallinto haluaa tuhota kaiken sen, jonka ihmiset ovat turvakseen rakentaneet. Kiitokseksi näistä ylimitoitetuista viroistaan, hallinto-elätit kehtaavat kertoa romuttavansa kansalaisten aikaansaannokset ja estää demokratian mukanaan tuoneen vapauden. Ilmeisesti tälläisellä toiminnalla pyritään varmistamaan omaa asemaa diktatoorisen hallinnin tyyliin, koska kyvyt eivät ole riittäneet hoitaa maan asioita siten, jotta kansalaisten perusoikeudet säilyisivät.

10.12.2014 19:06  pahanilman lintu taivaalla

kakahari on taas kerran rakentamassa riitaa , nyt kuntien kesken.
Tässä teksti. netti-Ilkasta.
Kurikan ja Jalasjärven välille on uhkaa syntyä jo nyt iso riita investointirajasta.


Kurikan mielestä kuntaliitossopimus on jo voimassa eli investointirajaa pitää jo noudattaa.

Yhtymishallitus päätti 17.11. että kuuden miljoonan euron yhteistä kattoa aletaan noudattaa vasta vuodesta 2016 alkaen.

Kurikan kaupunginvaltuusto päätyi maanantaina vuoden 2015 kannalle. Investointeihin varattiin 3,5 miljoonaa.

Jalasjärven kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunta investoi ensi vuonna noin 4,3 miljoonalla eurolla. Yhteisen investointikaton mukaan summan pitäisi olla 2,5 miljoonaa euroa.

Kurikan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juhani Mäki (kesk.) sanoo, että tilanne muuttuu mielenkiintoisaksi, jos Jalasjärvi pysyy kannassaan.


Kahari valehtelee asiasta ikään kuin joku yhdistymishallitus voisi päättää tulkinnasta. Kummankin kunnan valtuustot ovat hyväksyneet yhdistymissopimuksen, jossa yhteensä kuuden miljoonan investointitaso on hyväksytty. Nyt tulisi vain noudattaa sopimusta, molempien osapuolien. Jokainen voi lukea yhdistymissopimuksen ja havaita helposti, että Tulkinta rajoista ja sopimus astuu heti voimaan koskien myös ensi vuotta 2015. Jäitä hattuun nyt ja yhdessä säästämään tarpeettomista investoinneista.

10.12.2014 19:16  Olavi Kandolin

Vaikka Jalasjärvi päättäisikin samansuuntaisesti Kurikan kanssa, niin me emme tule koskaan näkemään Kaharilta kirjoitusta Ilkassa kuinka Kurikka ja Jalasjärvi käsi kädessä sopuisasti päätyivät suloiseen yhteisymmärrykseen ja asiat sujuivat mitä parhain päin.

En tiedä kuka Kaharin muroihin on taas lirauttanut vai harmittaako nyt jokin uusi asia, kuten Ikean luisuminen Vaasaan, Eviran sulkeminen Seinäjoelta vai onko kenties Seinäjoen säästöjen vuoksi sammutetut katuvalot olleet juuri Kaharin kotikadulta?

10.12.2014 19:21  riippumatonta journalismia?

Kahari taitaa asua Kurikassa, mutta tekstinsä Ilkassa kyllä viittaavat vähintäänkin poste restantteen Seinäjoella!

10.12.2014 19:24  Kaharin kirjoituksista

En tiedä, mitä tekemistä on Ikean tulevalla sijainnilla tämän Jalasjärven ja Kurikan välisten asioiden kanssa, joista Kahari kirjoittaa. Eikö Kahari vaikuta lähinnä siellä Jurvan suunnalla. On ilmeisesti, että kun oikein aidan raosta asioita katsoo, niin kaikki asiat kiertyy jotenkin Seinäjokeen - ilmeisesti tämä lukioasiakin.

10.12.2014 20:33  Olavi Kandolin

No eipä se kyllä suoraan siihen liity käännöstä. Lähinnä harmittaa tuo negatiivisuuden korostaminen, mistä kyseinen toimittaja tuntuu pitävän Kurikan kohdalla. Eihän se haittaisikaan jos olisi tasapainossa uutisointi, mutta kun aina riemulla nostetaan värityskirjan kanssa kaikki ikävät asiat.

Muuten Ikeasta puheen ollen Minäpä näenkin siten, että jos Ikea menee Vaasaan niin se on Kurikalle hyvä sekin, koska lisää merkittävästii Kurikan läpi kulkevan kolmostien liikennettä Jalasjärvi-Kurikka- Vaasa välillä. Täten se lisää kolmostien Kurikan osuudelle tulevia parannusinvestointeja, koska juuri noita liikennemääriä tarkastellaan tie investointeja tehdessä ja Ikean tuomat liikennemäärät Ovat Valtavia.

10.12.2014 20:44  Faari

Meillä on Ikean vuodesohva ja se on täysin paska.

10.12.2014 21:46  jep

Niin se on kahaharikin.

10.12.2014 22:18  Olavi Kandolin

Meilläkään ei Faari pahemmin Ikeaa tuvasta löydy, mutta kaikki lisä liike-elämään ja talouteen on Pohjanmaalle plussaa kun yrittävät meiltä kaiken viedä etelään.

11.12.2014 18:32  Valistuneita arvauksia toivotaan !

Kuinkahan paljon J-järvi nosti investointibudjettiaan ensivuodelle. Vai oliko siellä valtuusto tänään.

11.12.2014 18:35  Ilkka-lehden uutinen.

Jalasjärvi piti päänsä

11.12.2014 17:26

Jalasjärven kunnanvaltuusto päätti torstaina yksimielisesti, että ensi vuoden investointeihin varataan vajaat 4,3 miljoonaa euroa. Tämä oli myös kunnanhallituksen esitys talousarviossa. Kova kunta tuo J-Järvi;sieltä sanellaan tahdit, maksumies tiedetään. Helppo nakki J-järvelle. Ei hyvältä näytä. Olikohan kuntaliitos sittenkin virhe, nyt näytettiin missä kaappi seisoo.

11.12.2014 18:59  kahari paitsioon

Ei kaappi vielä seiso. Katsotaan nyt mitä yhdistymishallitus vielä sanoo? Päätös ei ole lainvoimainen.

11.12.2014 20:35  Nyt neuvottelupöytään J-järvisten kanssa ja sassiin.

Onkohan J-järvisten kanssa neuvoteltu tästä asiasta ja ovatko J-järven päättäjät olleet tietoisia Kurikan kv:n päätöksestä. Voi olla, että tieto ei ole kulkenut, kauas on pitkä matka. Ensiksi olisi hyvä kuulla J-järvisten mielipide asiasta.

11.12.2014 21:22  Jalasjärvi on oikeassa

Kahari on Ilkassa kertonut asian, miten se on pöytäkirjojen ja sopimusten valossa. Turha on kurikkalaisten jalasjärvisiä syyttää. Investointikatto astuu voimaan vasta 2016. Taisivat jalasjärviset astua väärään kelkkaan, kun lähtivät kurikkalaisten kanssa marjaan.

11.12.2014 21:51  Provokaatio !

Outo tulkinta 21:22 ?????


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini