Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Moraali kaikki kaikessa

Torstai 25.12.2014

Pelottavaa

  

Sydämeltäsi joudut kysymään, huvittaisiko sitä vielä.

Sillä vain yhdessä on hyvä olla yksin.

Elämähän on tuskaa ja rakkautta, yhtä aikaa.

Et voi elää koskaan valheessa oman minäkuvasi kanssa. Sillä syrjäytyminen yltäkylläisyyden paljoudessa on suurempaa kuin näennäisen köyhyyden ja luulotellun niukkuuden keskellä.

Ole siksi luontaisesti se, millaiseksi olet tarkoitettu, eli nöyrä ja köyhä.

Elämääkin isommat valinnat

Sitoutumisen ja luottamuksen etiikassa järkevän sitoutumisen ja mielekkään yhteistyön  peruslähtökohta on, että kaikessa pidetään kiinni moraalisen luottamuksen säännöistä. 

Moraalinen luottamus on voimassa, jos keskenämme yleensä voimme luottaa siihen, että teemme oikein siksi, että se on oikein, eikä vain siksi, että se on meidän etumme ja menestyksemme elinehto.

Mikä sitten on julkista, mikä ei?

On olemassa julkisia salaisuuksia.

Ne ovat vääriä arvoja, sovittuja sääntöjä tai muita yleisiä hyväveli-käytäntöjä, joiden olemassaolon kaikki tietävät, mutta kukaan ei ole tietävinään.

Kukaan ei ainakaan lausu niitä ääneen.

Julkisille salaisuuksille on ominaista se, että ne voivat jatkaa elämäänsä, ellei joku lopulta lausu niitä julki.

Olen ajatellut, että moraalini ei enää kestä olla lausumatta niitä julki.

Olkoon siinä vuoden 2015 uudenvuodenlupaus.

 Moraalin konkretiaa

wp_20141220_10_40_50_pro.jpg

Kurikan ja Jalasjärven kesken tehtiin yhdistymis-sopimus, joka hyväksyttiin molempien valtuustojen toimesta. Kurikan valtuusto piti siitä kiinni loppuun asti, sopimuksen mukaan. Jalasjärven valtuuston toisenlaisen päätöksen taustalla oli esittelijän lipsuminen, ehkä virkavirhe ja ymmärrettävä päätös poliittisen itsemurhan merkeissä, kun "piti saada uusi terveyskeskus". Ymmärrän vaikean tilanteen ja suon jalasjärvisille tuon ja paljon enemmänkin.

Kuntaliiton johtavan lakimiehen lausunto on vastaansanomaton ja virhe on tapahtunut. Esittelijällä on virkavastuu päätöksistä, joihin hän ei ole ilmoittanut eriävä mielipidettä.  Ei siitä sen enempää. En halua enää syyytellä ketään. Olen varma siitä, että niin on hyvä kuin kävi. Teot kävelevät vastaan aikanaan. 

Nyt on huoli siitä, miten tästä mennään eteenpäin. On sovittava pelisäännöistä. Oliko yhdistymissopimus vain pyyhepaperi? Löytyykö vastuunottajia?

Kuvassa kolme äijää sopii keskenään asioista joulun jälkeen ja uuden vuoden alla.  Kuka heistä on mahtavin?

32 kommenttia .

Lisääntyykö tuska?

Torstai 18.12.2014 klo 8:04

Silti se on väärin

 

Kun aina on yksin, on niin kaukana itsestäänkin.

Silti sitä on kuitenkin mieluummin yksinään yksin kuin suuressa joukossa yksin. Ajatus on aina kanssani, yksinäiset ajatukset seurana.

Yksin voi päästä yhteyteen tavoitteiden ja haaveiden kanssa, oman ajattelun kautta.

Se on oikein ja silti niin väärin.

Kunpa vain selvittäisiin

 

Kurikan kaupunki ottaa lainaa 9,4 miljoonaa euroa vuonna 2015. Jalasjärvi ottaa lainaa 14,5 miljoonaa euroa.

Yhdessä yhteensä 24 miljoonaa eli yli tonnin asukasta kohti. Velkaennätyksiä rikotaan.

Kuntajohto ei ole tuota havaintoa näköjään vielä tehnyt, Kurikan talousjohtajaa lukuun ottamatta.

Meillä on jo nyt yhteinen, iso huoli taloudesta ja yhteiset huolet tulevaisuudesta, ainakin niin pitäisi olla. Se on fakta.

Historiaa: Kurikassa on huolehdittu Jurvan päästä, sinne on satsattu investointeja 15-20 miljoonaa 5 vuoden aikana.

Kun Jalasjärvellä tulee todellisia tarpeita sinne satsataan miljoonia. Siitä olen täysin varma.

Olen täydestä sydämestä sitä mieltä, että Jalasjärvi tarvitsee saneeratut terveydenhoidon tilat. Asiat pitää kuitenkin hoitaa suunnitellusti ja sopuisasti.

Yhdistymissopimus takaa kaiken, kunhan sopimuksia noudatetaan nyt ja jatkossakin.

On erittäin ikävää, jos sopimusrikkomuksella vaarannetaan tämän kehityksen yhteinen tahtotila.

 Olen ollut molempien kuntaliitosten lähes ”ykköstykki” ja osaltani tehnyt ”raakasti” töitä kuntien ja niiden hyvän tulevaisuuden eteen.

Siksi en hyväksy tehtyjen sopimusten rikkomista. Ne tuhoavat yhteishengen.

Pohjalaisen tulee pitää sanansa.

Katson, että ylivertaisen tärkeää olisi pitää kiinni sovitusta. Kuinka helppoa kuntajohdonkin olisi ollut viitata yhdistymissopimukseen.

Nyt on vaara, että molemmissa kunnissa piittaamattomuus taloudesta ja toinen toisistaan vielä lisääntyy.

Yhtenä kauhuskenaariona näen, että Kurikka valitsee itse uuden yhteisen kuntajohtajan jo vuonna 2015, Jalasjärven mielipiteestä piittaamatta. ”Onhan Kurikka vielä itsenäinen kunta, eikä yhdistymissopimuksessa ole tätä nimenomaan kielletty.”

Tehdäänkö niin kuin ”itse” halutaan, kun sille tielle on kerran lähdetty.

Mitä muuta seuraavaksi tehdään ihan itse?

On vaikea katsoa, että kinkkisen tilanteen olisi aiheuttanut mikään muu, kuin vain ja ainoastaan kuntien virkajohto, joka ei ole sisäistänyt poliittista ja aineellista johtajuuttaan. Pelisäännöistä ja etiikasta ei ole piitattu, osaamisesta puhumattakaan.

Sanat ovat ehkä kovia, mutta huoli ohittaa nyt tyylikkyyden.

Minulla ei ole paljoakaan sananvaltaa tässä prosessissa. Ykkösketjuilta odotan osaamista ja tahtotilaa ratkaista asiat kuntalaisen edun mukaisesti oma ”glamouri” vähemmälle jääden.

Odotan siis yritysmäistä otetta asioiden hallintaan.   

Kurikka ei halua näyttää kaapin paikkaa. Uskon, ettei kukaan muukaan niin halua tehdä.  

Valtuustot on saatava nyt yhteisen pöydän ääreen ja nopeasti. Tästä tilasta on vain yksi tie eli ylöspäin.

0553.jpgSuhteiden tila on nyt ehkä hyytävä, mutta jää saadaan sulamaan, kunhan löytyy sitä kuuluisaa yhteistä tahtoa. Nöyrtyminen on meille jokaiselle iso mahdollisuus joka ainoa päivä. Olisiko siitä ohjeeksi tähän tilanteeseen?

Luottoluokitus

 

Luottoluokitusta tarvitaan, kun maiden välistä 00111.jpg

taloudellista ja  tuotannollista kykyä arvioidaan. Samalla tavoin Suomessa valtakunnalliset luottoluokittajat arvioivat kotimaisia yrityksiä. Kriteereinä ovat rajat AAA-C, monta arviota mahtuu väliin.

AAA –luokkiin valikoiduista yrityksistä, joiden liikevaihto on 2-100 miljoonaa euroa valitaan  vuosittain parhaimmat. Valintaperusteina on yrityksen kasvu, kannattavuus ja vakavaraisuus usean peräkkäisen tilikauden aikana.  Näillä kriteereillä arvioiden Suomen vahvimmaksi yritykseksi on vuonna 2014 valittu Finnnkumu Oy Kurikasta. Valinnan on suorittanut erityinen valintakomitea. Asia on julkinen tänään torstaina 18.12.2014. kello 09.00 osoitteessa  http://www.mynewsdesk.com/fi/asiakastieto . Kuvassa teollista Kurikkaa. Sen ja isomman Kurikan vahvuus on tavoitteemme. Olisiko sopivaa alkaa kisata Suomen vahvimman kunnan tittelistä.

41 kommenttia .

Kiviä plakkaris

Perjantai 12.12.2014 klo 7:51

Se on särkynyt?

 

Kaksi on useampi kuin yksi. Se on mielikuva nyt, totinen.

Onko se kuvauksen nuoruus, joka on herätetty liian aikaisin vai onko se tehtävän vanhuus, joka kypsyy liian myöhään?

Särkynyt se kuitenkin on.

Oliko se sittenkin vain illuusio paremmasta? Onko mitään tehtävissä, vai annetaanko vain olla.

Ei! Särkynytkin voidaan eheyttää.

 

Tietoa ja ymmärrystä kysytään

 

On erittäin tärkeää pitää kiinni sovitusta.

Vaikka jokainen tajuaa sen, että Jurvan ja Jalasjärven terveysasemat ovat äärimmäisen tärkeitä saneerata lähipalveluiden ylläpidon takia, pitää myös ymmärtää se, että rahat eivät aina riitä kerralla kaikkeen.

Yhdistymissopimuksessa on ”terkkarien” kohtalo turvattu ja siitä Me pidämme kiinni, vaikka ei aina tyyliin ”heti ja kaikki.”

Lehtitiedon mukaan talousjohtaja Kurikassa oli tyytyväinen Kurikan ratkaisuun.

Valtuusto ymmärsi, että olemme ajautumassa kriisikunnaksi useilla kriteereillä, ellei suitsia kiristetä.

Kuntajohtaja ei ollut tyytyväinen, koska kuulemma ”muualla oli sovittu jotain erilaista”.

Valtuuston päätös menee aina yli kähmintäsopimusten, siis pulinat pois.

Sekin on surullista, että Ilkan toimittaja tuttuun tapaansa kylvää päättäjien välille eripuraa, omine loistavine mielipiteineen, vaikka kuntien välinen sopimus on täysin selvä.

Jos ei sovitusta pidetä kiinni pilkuntarkasti, niin mistä sitten pidetään kiinni?

Kannattaisiko kysyä sopimusjuristeilta? 

 

Olisiko pitänyt maistaa "hyvän ja pahan tiedon puusta"?0022.jpg

Tuo kysymys tulee väistämättä mieleen, kun Kurikan ja Jalasjärven kuntajohtajien toimintaa seuraa. Se on ollut täysin vastuutonta viime aikoina. Tyrväinen viittaa esittelyssään "puheen-johtajistojen tulkintaan" yhdistymis-sopimuksesta. Mikä asema tuollaisella elimellä on demokratiassa? Nyt kannattaisi lukea kuntalakia.

Luukko taas yrittää harjoittaa vilpillistä omistajaohjausta vastoin solmittuja yhteistoimintasopimuksia ja JIK:n asiantuntijoiden sekä tilaajalautakunnan mielipiteitä. Pitäisikö lukea uudestaan JIK:n perussopimus ja siihen liittyvä kuntien tuotannonohjaus, 5§.  

Korruptoitunut ja homehtunut ilmapiiri on valitettavasti kokonaan kuntajohtajien ansiota.  Heidän ammattitaitonsa ja virka-asemansa edellyttäisi ymmärrystä tulkita sopimuksia oikein. Jos ei itse osaa, pitää kysyä viisaammilta, esimerkiksi kuntaliitosta. Toiminnan johtotähtenä tulisi olla moraali, eettinen näkökulma ja virkavastuu. Nämä arvot näyttää haudatun vanhojen virkamiesten lähdön myötä. Luottamusmiehiä ei sovi syyttää näistä virheistä, kun terävin johto on täysin hakoteillä.

Valtuustot tekevät päätöksiä ja ne on hyväksyttävä. Laittomuuksia ja sopimusrikkomuksia ei kenenkään tarvitse hyväksyä, edes valtuuston päätöksissä.

86 kommenttia .

Itsenäisyys on kohtalo

Lauantai 6.12.2014 klo 8:38

Aina on aikaa

Koskeeko ajattelusi ajatuksen ilmaisuun sanoja vai monia maailmaa koskevia asioita, joissa kuvataan maailman luonnetta?

Onko se paradoksi syvän viisauden puutteesta, ammottavan aivottomuuden taivaalla?

Perinteeseen kuuluva ajatus on, että kun sinulla on jotain, jota et silti kaipaa, omistat sen.

Kai se johtuu siitä, että nykyihminen on niin tottunut valehtelemaan, että paras tapa petkuttaa toista ihmistä, on puhua totta.

Aina on aikaa pysähtyä sen totuuden kohdalla.

Ulkokullatun anatomia

"Työttömyys ei ole niin korkealla, kuin se voisi olla."

Näin lausuu, lehtitietojen mukaan,  hymyillen pääministerimme, jonka nimeä ei kannata enää sanoa ääneen.

Työttömien itsenäisyyspäivää hänelle.

   

Onko aikaa ajattelulle?

Viime päivinä on litteroitu sote-uudistuksen voittaja- ja häviäjäkuntia. Lapuan ja Seinäjoen näkökulma näyttää olevan, että tehokkuudesta rangaistaan, kun kunnan maksuosuus kasvaa. 

Mikä sitten on oikea tulkinta, siihen ei ole vaivauduttu syventymään. 

Voisin tulkita niinkin, että niin Kurikassa kuin Jalasjärvelläkin on asiat hoidettu lain vaatimalla tavalla, osin jopa ylipalvelun puolelle mennen.

Palvelut maksavat, mutta ovat myös laadukkaasti järjestetty.  Siksi ei meille lisää maksuosuuksia enää esitetä.

Tulevassa sote-ratkaisussa Seinäjoenkin sairaanhoidon jonoja purkautuu, mutta ei ilmaiseksi, eikä enää muun maakunnan kustannuksella.

JIK-alueella Ilmajoki on näiden laskelmien mukaan saanut ylihyvää palvelua alihintaan.

Liitosponnistelujen tuskaa

00320.jpg

Maanantai-iltana Sellassa Kurikan valtuusto ratkaisee pitkälle sen, noudatetaanko valuustojen jo hyväksymää yhdistymis-sopimusta investointien osalta vai ei. Voidaan joko ottaa tilanne haltuun ja tehdä kokonaisvaltainen ratkaisu talousjohtajan esityksen mukaan. Toinen vaihtoehto on Kurikan taloudellinen riippumattomuuden vaarantuminen, hallitsemattomasti. Yli-investointien kautta velkaantuminen johtaisi useiden kriisikunta-kriteerien laukeamiseen. Nyt ei tarvitsisi kuin noudattaa jo tehtyä sopimusta. Syksyisin sävelin: Hyvää itsenäisyyspäivää, tasapuolisesti.

 

26 kommenttia .