Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Takaisin kotiin

Perjantai 28.6.2013 klo 19:00

Mikä on totuus?

 

Kun tosimmatkin ovat ristiriidassa totuuden kanssa ja vieläpä keskenään, on kysymyksessä outo asetelma.

Tämä voi selittyä vain sillä, että totuus onkin osatotuus. Siinähän ei ole havaittavaa ristiriitaa todellisuuden kanssa.

Se, että totuus on osittain ristiriidassa itsensä kanssa, on vaikeatajuinen tulkinta.

Se vaatii itsensä suomentamista, koska kehitelmä on kahden suuntainen. Se on ironinen iva ja satiirinen ruoska.

Ehkä se onkin vain totuus, joka pelkästään kyseenalaistaa kaiken.

Sote-uudistus etenee, vai eteneekö?

 

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaista annettiin eilen väliraportti.

Jos laki toteutuu, on sillä valtava merkitys, erityisesti Kurikalle.

Kurikka saa itse järjestää perustason palvelunsa vain, jos se kykenee saattamaan asukaslukunsa 20 tuhannen tasolle.

Aikataulukin on tiukka. Laki on tarkoitus saattaa voimaan 1.1.2015 joten alkaa olla jo kiire.

Vain kuntaliitos Jalasjärven kanssa mahdollistaa Kurikalle oman palvelutuotannon.

En ole liitoksen kannattaja enkä vastustaja tässä vaiheessa. Viivyttely asiassa tietää kuitenkin sitä, että valtuusto ei pääse ratkaisemaan asioita ollenkaan.

Demokratiaan ainakin pitäisi kuulua valta saada päättää oman kunnan tulevaisuudesta.

Jarrumiehillä on nyt valta antaa olla vain ja antaa junan mennä ja viedä meidät Kauhajoen karhun synkkään syleilyyn. 

Ilmajoen kohtalohan on jo sinetöity.

Nuijamiespitäjä saa nuijasta päähänsä ja sen  järjestämisvastuu on Seinäjoen kanssa yhteisen yhdyskuntarakenteen ja yhteisen työssäkäyntialueen takana.

Seinäjoella on lain mukaan oikeus pitää nuijamiehet sylissään.

Kurikalla ja Jalasjärvellä taas on vielä hetkisen yhteinen mahdollisuus, jos niiden valtuustot niin tahtovat.

Veikkaan kuitenkin, että pelimiehet jarruttelevat päätöksenteon valtuutettujen ulottuvilta.

Juna ikävä kyllä meni jo, jouduttaneen toteamaan parin vuoden päästä.

Pieni joukko päättänee, ettei tehjdä yhtikäs mitään?

00317.jpgTavallinen rivivaltuutettu on enemmän kuin kuutamolla sekä Kurikassa että Jalasjärvellä. Sote-uudistuksesta ja kunta-rakennelaista tiedottaminen ja opiskelu siirretään syksylle, vaikka päätösten fataalit ovat lähellä. Ydinjoukko virkamiehistä ja muutama kansankynttilä luottamushenkilöistä päättää, ettei kiire ole mihinkään. Minulla on aina kiire  päättää asiat valmiiksi. Päätetään sitten mitä tahansa, mutta annetaan valtuutetuille heille kuulva valta. Voitaisiin ajankuluksi vaikka järjestää neuvoa-antava kansanäänestys. 

15 kommenttia .

Tulevaisuus

Tiistai 25.6.2013 klo 16:00

Ollaan hiljaa vaan

 

Ma ajoin takaa kunniaa, sain hattuhuni tupsun,

tuo tupsu mua huvittaa, se huiskuu päässä hupsun”.

Kyseessähän on Einari Vuorelan varsin onnistunut ilmaisu politiikan harhaoppineesta, hänestä, jonka ”häntä heiluttaa koiraa”.

Narrin myssyssä ei aina ole tiukua, vaikka pitäisi olla, muiden suojaksi. Sellainen se on, hupsu.

Sensijaan lahjakkaan ihmisen järki muistuttaa terävän miekan terää. Se haavoittaa tahtomattaan.

Hyvän käytöksen myötä sekin harmi kyllä jää pois.

 

Lupausten kaatuessa 

 

Kilpailukyky

 

Yrityksen toiminnan keskeinen tekijä on kilpailukyky. Ilman kilpailukykyä saa panna henkselit naulaan.

Kilpailukyvyn mittari on ylijäämän eli tuloksen näyttäminen.

Kansainvälisen talouden jatkuva ja nopea muutostila sekä innovatiivisuuden ja osaamisen vaatimukset asettavat isoja paineita ja tulosvaateita.

Kyse on kaikkiaan yrityksen elämisen oikeutuksesta.  Näin on yritysten kohdalla tilanne.

Myös kuntatalouden kestävyys edellyttää tehokasta ja taloudellista julkista palvelutuotantoa.

Minkäänlainen hallinnon uudistus tai muu näennäismuutos eivät ratkaise tehottoman ja analysoimattoman tuotannon ongelmia.

Kuntasektori elää tällä hetkellä toiveiden ja hallusinaatioiden varassa, valitettavasti.

Ratkaisuja ja päätoksentekoa ohjaavat tunne ja muut yksilöimättömät intohimot.

Kuka esittää on tärkeämpää kuin mitä esittää.

Palvelulupaukset kaatuvat miinusmerkkisten vuosikatteiden myötä. Kuka kantaa vastuun kun rahat loppuvat?

 

Jalasjärvestä vielä

 

Julkisuudessa on esitetty Jalasjärven kohtalosta ja kunnan velvoitteista JAKK-tilanteen takia on mitä kummallisempia väitteitä.

Yksi väite on, ettei rahoja tarvitse maksaa takaisin, ei ainakaan kuntalaisten tarvitse.

Monet vähättelevät syntynyttä tilannetta ja julistavat, että asioilla on tapana järjestyä.

Aivan niin yksinkertaisia eivät asiat ole. Väitän, että Jalasjärven kunnan täytyy kyetä säästämään 5-10% nykyisestä menotalouudestaan kyetäkseen vastaamaan tulevasta velkataakasta.

Siihen se ei yksin pysty, se on fakta.

Osana isompaa kokonaisuutta kaikki on silti mahdollista. Ilman sarvia ja hampaita, muiden on riennettävä apuun tässä tilanteessa, olemmehan samaa heimoa ja kansaa.

Vain Kurikalla on siihen riittävät resurssit. Toimiva ja hyvin toiminut JIK-yhteistyö helpottaa tavoitetta terveyden- sosaalipalvelujen ja muiden perusasioiden hallinnassa.

Palveluita ei Jalasjärvellä pystytä järjestämään edes tyydyttävästi, ellei toimita nopeasti. Ihmettelen, ellei nyt jo taustalla ole toimittu ripeästi.

Vastuu asioistahan on ensijaisesti kunnalla eli sen päättäjistä nimenomaan kunnanhallituksella. 0457.jpg

Pussipimeässä huoneessa valo häämöttää värjätyn lasin läpi. Itse et kykene hahmottamaan onko ulkona talvi vai kesä. Tilanteen arviointiin tarvitaan apua. Apu on lähempänä kuin luullaankaan, kun vain jaksaisi ja malttaisi kysyä. Tosipaikan tullen ei muodollisia kynnyksiä pitäisi eikä saisi olla. Muuten on vaikea pitää isoja tai edes pieniä lupauksia. Vai ollaanko hiljaa vaan?

23 kommenttia .

Juhannuksen aatto

Perjantai 21.6.2013 klo 18:48

Mitä merkitystä?

 

Elämä on kehys, joka pitää kaiken sisällään.
Pitäisikö tähdätä mahdollisimman avoimeen ja moninaiseen tapaan elää?

Sekö olisi hyvä tyyli toimia?

Moderni elämä pitää sisällään monenlaista roskaa, mikä sinänsä on täysin tarpeetonta.

Mistään ei oikeastaan ole pulaa.  Kaikkeen kyllästyneelle ihmiselle tuotetaan lisää tarpeetonta tavaraa. Maailma on niin, niin täynnä.

Se on täynnä kapitalistista paskaa.

Kohta se on yhtä täynnä kuin Turusen pyssy.

Tällainen ähky ei helpota oloa.  Missä on filosofinen yhteys maahan, ihmisillä toisiinsa.

Mikä analogia siis on onnella ja mammonalla?

Ei mikään, ei mitään.

 

Jalasjärvi

 

Jalasjärven pakkoliitos on lähellä. Kurikalla on nyt mahdollisuutensa.

Nyt tai ei koskaan, vai?

Onko rohkeutta, onko osaamista vai onko vain itsekäs, ”ittellinen” ja omaa etuaan lyhytnäköisesti katsova kunta?

Veikkaan, ettei Kurikasta ole siihen eikä mihinkään, vai onko sittenkin?

  

Luottamusmiehen vastuusta

 

Kuntalain mukaan ” Luottamushenkilön tulee edistää kunnan ja sen asukkaiden parasta sekä toimia luottamustehtävässään arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla”.

Virkamiesten tehtävänä on valmistella.

Luottamusmiesten tehtävänä taas on luottaa ja päättää asioista valmistelun pohjalta.

Varsin usein luottamusmiehet kokevatkin olevansa osa valmistelukoneistoa. Siinä vellit ja jauhot menevät helposti sekaisin.  

Hyvä-veli ja –sisar ottavatkin pääroolin.

Onko Kurikassa viimeaikoina käynytkin näin?

Onko oma suu lähempänä kuin ”kontin suu”.

Olisiko aikalisän ja pienen opintokerhon paikka?

0418.jpgParkanon karttiperä oli viime tiistaina klo 06.00 varmasti suomen kylmin paikka. Ylempänä + 1 astetta ja notkossa selvästi kuuraa eli pakkasta. Kurikka alkaa olla henkisesti pakkasen puolella, jos kaupungin hallituksen jäsenet ja muut vastuulliset toimijat eivät ala tajuata toiminta- ja menettelytapojensa oikellisuutta. Esteellisyys, luottamus, oman aseman noteeraaminen ja toimintatavat ovat keskeisessä asemassa luottamuksen ylläpitämiseksi myös kuntalaisiin nähden. Eikö se jo ala olla selvää, että siellä ollaan ajamassa kunann etua eikä kenenkään muun etua?

21 kommenttia .

Yksi mies, yksi ääni

Tiistai 18.6.2013 klo 13:13

Ajatuksia elävastä elämästä

 

Meitä eivät syyt kiinnosta.

Sensijaan me etsimme syyllisiä, puhdistautuaksemme heidän vioistaan ja heidän synneistään.

Siksi me tarvitsemme esikuvia ja sentähden me tarvitsemme johtajia, jotka johtavat meidät totuuteen ja uuteen elämään.

Kun meiltä puuttuu johtajuus, puuttuu meiltä turvallisuus ja siinä ohessa kaikki.

Sentakia, äärimmäisen tärkeää on ymmärtää, että hyvät teot ja elämisen kauneus ovat yksi ja sama asia.  

 

Elävää elämää lisää

 

Päivähoidon kustannukset ovat muuttuneet radikaalisti.

Ennen perhepäivähoito oli edullisin toimintamuoto. Nyt se on selvästi esimerkiksi päiväkotihoitoa kalliimpaa.

Perhepäivähoidon työaikalaki ei toiminut ainakaan kuntien kustannussäästön suuntaan.

”Ryhmis” on nykyään kallein tapa hoitaa lapsia eli 71,64 € per päivä.

Perhepäivähoito maksaa 67,75€/päivä.

Päiväkotihinta on 50,62€ päivää kohti.

Laatuseikkkojen arviointi taas on tietysti perheiden ja vanhempien sekä ammattilaisten asia.

 

Hallintotalo

 

Uuden kaupungintalon rakentamisessa päästiin vihdoin väliratkaisuun.

Valtuusto katsoi, että palvelutuotannossa ja kuntalaisten palvelujen järjertämisessä on niin paljon  puuhaa ja rakennettavaa, ettei hallinto ihan heti tarvitse uusia tiloja.

Velsanmäelle on satsattu miljoona. Se riittäköön nyt muutamaksi vuodeksi hallinnon kiinteistökustannuksiin. 0224.jpg

 Hajottaminen ja purku on "poisrakentamista" Se vaatii paljon energiaa, tuo kustannuksia ja aiheuttaa esimerkiksi "merkitsemistyötä" niinkuin tässä työkohteessa. Kurikan kaupungintalon purku aiheuttaa vähintään puolen miljoonan kustannukset eikä taida mahtua tämän vuoden raamiin enää. Pitäisikö nyt tosiaan järjestää jonkinlainen ideakilpailu kaupungintalon kohtalosta? Josko Kurikka-lehti järjestäisi ideakilpailun. Blogisti lupaa järjestää palkinnon voittajalle.

25 kommenttia .

Ajatusten laki

Perjantai 14.6.2013 klo 19:51

Oppia iankaiken

 

Diktatuuri voisi olla hyvästä, se alkaa aina hyvin. Toivo herää odotettujen uudistusten myötä.

Sellaista se on uusien vallanpitäjien puhe aina.

Maalailua ja uskoa paremmasta, jostain.

Loppu on sitäkin hurmaavampi.

Jos sanot, että paha on paha, asia on sataprosenttisesti niin. Pahana pidetty asia taas voi olla hyvinkin hyvä.

Eikä se ole ironiaa , vaan todellinen totuus.

Menneisyyshän on ketju vallanvaihdoksia. Vähemmän paha tuhoaa edeltävän  enemmän pahan.

Vanha ylistää uutta. Se on evoluutiota.


Todellista diktatuuria

 

Kuntarakenne-ja soteuudistusta tarvitaan. Sen myöntää nyt jo jokainen.

Ymmärrän vastustuksen, ymmärrän muutosvastarinnan. Mutta sitä en ymmärrä, että vain odotellaan ja odotellaan. Siihen ei totu.

Eikä sitä ymmärrä kohta veronmaksajakaan.

Edustaja Saarakkalaan olen pettynyt. Nuori mies kehottaa pidättäytymään kaikesta, hidastamaan kehitystä.

Senkin ymmärrän, jos hänellä olisi esittää konkreettinen vaihtoehto, mitä pitää tehdä ikärakenne ja hoivavinouman ratkaisuksi.

Mutta kun ei tule ehdotuksia ei ideoita.

Kohta käy kuin Suomen talvisodassa.

Vihollinen kohdataan varustautumattomana. Onko siis kaiken vastustaminen henkistä diktatuuria?

0159.jpg Finnkumulla laajennetaan taas. Toivottavasti se sopii kurikkalaisille. Laajennuksen jälkeen on hallitilaa 2174 ka. m2. Työntekijöitä on noin 25. Laskimme jokin aika sitten, että alihankintojen ja tukitoimintojen kautta työllistämisvaikutus on lisäksi 73 henkeä, eli yhteensä lähes sata. Tästä nähdään, kuinka iso merkitys teollisella laitoksella on jo yksin työllisyyteen. Toivottavasti Finnkumun esimerkki kannustaa muitakin vähintään samaan. Tarvitaan toki innovaatiota, mutta sen jälkeen kaikki on puhdasta työtä. Rohkeana on katsottava tulevaan ja toivottava, että Kurikka ja ympäristökunnat tästä nousevat. Uskon, että onnistumme, jos kykenemme tukemaan toinen toisiamme. 

14 kommenttia .

Kuka, mikä, ken on?

Tiistai 11.6.2013 klo 11:00

Salainen periaate

 

Vailla järkeä ei tunnekaan toimi, ei kukoista.

Tasapaino älyllisen elämän ja tunteisiin perustuvan vaiston ja tahdon välillä on välttämätön. Ilman sitä balanssia on sairastuminenkin todennäköinen.

Tällainen ilmiö on jonkinlainen lainalaisuus elävässä elämässä, eikä se suinkaan ole myytti.

Tuon tasapainon tajunnut on lähempänä täydellisyyttä, likempänä salaista periaattetta.

 

Rötöstelyäkö?

 

Naapurikunnan eläköityvä kunnanjohtaja niittää kyseenalaista kunniaa IS:n uutisoinnissa.

Lehtitietojen mukaan häntä epäillään törkeästä vika-aseman väärinkäytöksestä, törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä avustuspetoksesta. Saatu hyöty kerrotaan olevan yli 77 tuhatta euroa.

Kuntajohtajan omaisuus on pantu hukkaamiskieltoon ja vakuustakavarikkoon.

Kovia syytöksiä on ilmassa.

Tärkeintä on nyt, että asiat selvitetään perusteellisesti, vaikka taannoin joku sanoi, että ketään on turha enää naulata seinälle, kun vahinko on jo tapahtunut.

Olen jyrkästi eri mieltä.

Varsin läheltä asioita seuranneena, voin sanoa, että naapurikunnan johtamiskulttuuri on ollut lievästi sanoen erikoista.

Kuntajohtaja on katsonut asiakseen kimmastua pienistäkin asioista. Kysymysten esittäminen on ollut hänelle myrkkyä ja toimintatavat johtajakeskisiä.

Johtaja on katsonut asiakseen itse arvioida, ketkä ovat hänelle sopivia yhteistyökumppaneita. Kunnallisesta demokratiasta viis välittäen. Verkostot ja tekemiset ovat olleet moninaiset vai pitäisikö sanoa monimiehiset.

Kuntapolitiiikan uskottavuuden näkökulmasta vain rehellisyys ja avoimuus sekä myötävaikuttaminen rotösten paljastamiseen enää auttaa.

Demokratia pitää palauttaa pikaisesti jo oman uskottavuutensa takia.

Kuntalaiset kuitenkin lopulta maksavat isotkin viulut.

Kurikan johtamiskulttuuri taitaakin lopulta ollakin varsin rehtiä ja avointa.

00615.jpg

 Kesän ensimmäiset lumpeet ovat avautuneet omassa pihalammessa. Luonto alkaa olla kukkeimmillaan. Toisaalta huikean kesäisen jakson jälkeen pohjoistuuli tuo kuin syksyn suveen. Luonto yllätttää, vaikkakin vielä rajummin yllättää ihminen. "Kukapa olisi uskonut" sanotaan. Niin me joudumme itse kukin useasti sanomaan. Elämä on tarua ihmeellisempää. Tähän alkaa jo väsyä.

15 kommenttia .

Keikarointia

Perjantai 7.6.2013 klo 19:45

Vaarallista viisautta

 

Susi ja lammas yhtä aikaa pasifismin rauhan paasilla. Voi susia ja voi lampaita.

Kumpikaan ei tunne oloaan kovin kotoisaksi. Yhtä vähän sitä tuntee olonsa kotoisaksi, kun yrittää ratkoa yhteisöllisiä ongelmia.

Uskon puutetta linjaa lisäksi toivottomuus ja pelko. Kaikessahan on kyse osaamisesta, osaamisesta ja osaamisesta, tai oikeastaan sen puutteesta.

Siinä joukossa ei kannata tietää liikaa. Se olisi vaarallista viisautta.

Teeskentelijät hämäävät loppuun saakka eivätkä rehelliset koskaan saavuta täydellistä rehellisyyttä.

 

Seminaari Sellassa

Valtuuston yksipäiväiseksi jäänyt Seminaari järjestettiin Sellassa

Kuntaliiton asiantuntija varoitteli tulevasta ja jatkuvasta talouden jamasta.

Valoa ei ole näköpiitissä kuntasektorilla. Kaikki on itsestä kiinni yhä edelleen.

Mitä uutta siinä on?

Strategiaa vatvottiin puoleen jos toiseenkin. Sanallinen stilisointi tuntui olevan tärkeää.

Yhteisöllinen Kurikka, haavetta vai tavoite?

Käteen ei paljon jäänyt konkretiaa.  Ompeluseuraksi meni.

Kunpa ne strategiat joskus muuttuisivat lihaksi luiden päälle.

Tärkeimpänä taisi jäädä mieleen päivän ajatus. Se oli jotenkin näin, että " Toiset kulkevat edellä saaden jotain aikaan. Toiset käyvät perässä ja arvostelevat." Kumpikohan Kurikka haluaa olla?

00810.jpgOllaanko pulassa?

Leikkauslistat odottavat toteutumistaan, kun rahat eivät enää riitä.Ennustan, että tässä käy samoin kuin viime vuonna. kaupunginhallitus ei pysty mihinkään rakenteellisiin tai muuhunkaan muutokseen, koskien jo hyväksyttyä vuoden 2013 talousarviota. Eikö nyt olisi syytä keskittää kaikki voimat ensi vuoden leikkausehdotyksiin? Kun mihinkään ei kyetä, on edessä tuloveroprosentin sekä kiinteistöveron nostoesitykset. Sen lisäksi aika pian puututaan henkilökunnan lomarahoihin ja mennään  lomautuksiin.Mihinkään muuhun ei pystytä, se on helppo ennustaa.  Päivän kysymys: Mikä kuva on ohessa, mitä esittää?

9 kommenttia .

Kilvoittele vain

Tiistai 4.6.2013 klo 12:00

Pelkistä sanomasi

 

Ei ole kovin harvinaista, että viestisi merkitys voi olla yhden sanan varassa.

Nykyisessä kuntapolitiikan hautausmaakulttuurissa se on vain kukonaskel talouden helvettiin. Purjeet liehuen sekin liike vain tehdään.

Tuskin tuota toimintaa sairaudeksi voi sanoa. Se on vain merkki tavasta ratkaista asioita.

Siinä näkyy kilvoitteleva kristitty,  kristallisoituu kaikkien möhläyksien isä ja äiti.

Se yksi sana on ”ainutkertainen”. Se sana on tuho.

 

Haaveet vain varisevat

 

Ainahan ne neulanpistot harmittavat, mutta onneksi verenhukka niistä on vähäinen.”

Näin ajattelin eilen, kun olimme tilaajalautakunnan ja JIK:n johtokunnan yhteisessä iltakoulussa.

Esillä oli toimintojen järkeistämistä ja tukipalvelujen keskittämistä, niillä kun saataisiin tehoa toimintaan ja resursseja kuntalaisten palvelutuotantoon.

Uskomatonta, miten alkutekijöissä taas ollaan, kun JIK:n uusi johtokunta aloittaa kaikki ihka alusta asti, perusasioista mistään ikäänkuin tietämättömänä.

Merkillisin juttu oli kuitenkin Ilmajoen kuntajohtajan lähettämä paimenkirje muutamille iltaoppikoululaisillle.

”Mikään ei muuttua saa” oli viesti ja linjaukset on jossain jo päätetty.

Säästöjä odotellessa voi ihmetellä miten ne tehdään, jos ei mitään saa muuttaa.

Kyllä muutoksen haaveet alkavat jo karista, kun virkamiehet vain varmistelevat pestejään, vaikka kunnat ympäriltä kaatuisivat. Voi veronmaksaja parkaa.

0258.jpgPentti Itkonen (keskellä) on EKSh-piirin johtaja. Hän tuskin olisi ihan samoilla linjoilla siitä mikä on terveyden-hoidossa lähipalvelua ja mikä ei verrattuna JIK:n kuntajohdon käsitykseen asiasta. Hän korostaa yhteisen strategian, talouden, toimitilojen ja henkilöstön merkitystä erityisesti ylimmän johdon osalta. Siinä kohtaa JIK-kunnat ovat eri kiintotähdeltä. Keskijohdon osalta hän korostaa strategian toimeenpanon ja erityisasiantuntemuksen merkitystä. Meillä tahdotaan vain pelata omaan pussiin. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun kuntalaiset joutuvat tämän leikin maksamaan. 

23 kommenttia .