Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valtuuston herra puheenjohtaja

Tiistai 14.12.2010 klo 22:30


Riippuvuutta on monenlaista

 

Joku voi pitää työriippuvuuttakin henkisenä häiriönä.

Toinen on taas sitä mieltä, että työn pakoilu on sitä.

Jokainen tietysti palvelee isänmaataan haluamallaan ja oikeaksi kokemallaan tavalla. Jokaisella on mahdollisuus hankkia turvallinen koti, itselleen lapsia ja vieläpä onnellisen elämän.

 ”Se kaikki on valhetta”, julistaa itsensä syrjäyttänyt ihminen.

Tietysti hän on oikeassa omalla surkealla tavallaan.

Hän kuitenkin unohtaa väistäneensä velvollisuutensa, vältellessään työntekoa koko elämänsä.

 

Talousarvaus

 

Luit ihan oikein.

Eilen käsiteltiin kaupunginvaltuuston toimesta talousarvio.

Sitä voisi pikemmin kutsua talousarvaukseksi.

Talousarvion 2011 perusteet ovat valitettavan hukassa.

Vuoden 2010 arvio tehtiin puskista temmattujen lukujen perusteella.  Välitilinpäätös syyskuun loppuun näytti 11 Megaeuron poikkeamaa tavoitellusta.

Erinäisten "luonnollisten" selitysten jälkeen on tullut ilmi, että virheelliset lähtöarvot aiheuttavat vähintään kolmen Megaeuron poikkeaman myös talousarvion 2011 kohdalla heti kättelyssä.

Kun tietoisesti tehdään yli neljä miljoonaa euroa alijäämäinen budjetti on jotain viassa.

Onneksi nyt niinpäin, että käyttötalouden menoissa on noin kolme miljoonaa "ilmaa" eli liikaa.

Siis on helppo ennustaa, että todellinen toteuma aikanaan on miljoonan euron tasossa miinuksella.

Sekin on vastoin valtuuston strategiassaan edellyttämää nollatulosta. 

Vika ei ole hallituksen eikä kovin paljon kuntajohtajankaan.

Suurin syy kummalliseen poikkeamaan löytyy taloustoimiston antamista virheellisistä ja vajaista  lähtötiedoista.

Valtuutettujen on siksi hyvin vaikea orientoitua tulo-menoarvioiden luotettavuuteen028.jpg.

Kansan edustaja tiukassa keskustelussa lehdistön kanssa. Miksi talousarvio on tehty jokaiselle suunnitelma-vuodelle tappiollisena, vaikka "me valtuutetut" olemme strategiassa päättäneet toisin?  Pohdittavaa piisaa. Kukahan käyttäisi ryhmän puolesta puheenvuoron. Sekin tässä nyt on vielä auki.

 064.jpg

Lumimaailma on nyt kauniita kuvia täynnään. Tässä on koristeltu kataja. Kurikan maailmassakin on paljon hyviä puolia. Alhaista veroprosenttia ja kunnallisia matalia kuluja on todellakin mainostettu aivan liian vähän. Puhumatta-kaan monipuolisista ja laadukkaista palveluista.  Kurikkalaisten on syytä olla tyytyväisiä kuntaansa. Rahaa vain on liikaa, kun sen törsääminen ei tunnu huolettavan ketään.


Kommentit

14.12.2010 23:17  sepe

Kuka niitä talousasioita Kurikassa ohjastaa?

15.12.2010 6:46  :-)

Kauhajoki on nyt kovasti Ilkan hampaissa. Kaikki negatiiiviset asiat kaivellaan esiin. Kauhajoen kehitys ei näytä hyvältä. Osakkeet joudutaan pian myymään ja Kurikkaa toivotaan ostajaksi.
Edustaja Hautalakin lyödään lyttyyn oikein professorin toimesta, toki aiheesta. Kuinka kansanedustaja voi olla noin epätietoinen Eu-lainsäädännöstä? Eipä Seinäjokea moitita, onneksi.

15.12.2010 8:58  Aape Ronkka

Koskahan se videointi saadaan valtuuston kokouksiin?

Olisi hauskaa pakkaspäivän ohjelmaa :)

15.12.2010 10:37  Kaupunkia voidaan johtaa vähällä järjellä

Blogistin mukaan Kurikan kaupungin taloudessa on se ongelma, että rahaa on liikaa. Hän kainostelee, kun jättää kertomatta, että se johtuu Fortumin osingoista. Tästä asiasta on se etu, että kaupunkia voidaan johtaa hyvin vähällä järjellä.

15.12.2010 12:48  Kauno Kyvykäs

Saamattomuuden ja tietämättömyyden ansiosta säästyneet rahat eivät aiheuta mitään syytä leikkiä rikasta ja nakella rahaa ympäriinsä. Väärän rikkauden harhaa maksetaan vielä korkojen kanssa. Kannatta tutkia toteutuneita ja toteutumattomia menoja hieman tarkemmin ennen henkselien paukuttelua.

15.12.2010 13:05  Kyllääntynyt

On kovin helppoa sanoa että talousarvio pitää tasapainottaa. Ne epätoivoiset yritykset joita kaupunginjohtaja on tehnyt menneen kauden aikan on äkisti alasammuttu.Kaupunki tarjoaa osinkotuotoillaan hyvää palvelua kuntalaisille.Jos talousarviosaataisiin tasapainoon , mitä se merkitsisi nykymenoon verrattuna.Jik budjetista pitäisi Kurikan osaltakin leikata miljoonia , kouluverkkoa supistettaisiin, ryhmäkokoja suurennettaisiin.Perusturvasta millli pari , investoinnin jäihin.Kaikki avustukset järjestöille poia jne.Henkilöstön lomautuksia ja lomarahanleikkauksia sijaiskielto jne. Missä on se ryhmä joka tähän poliittisesti sitoutuu.Missä se kumtalaisryhmä joka tämän hyväksyy.On niin kovin helppo viisastella ja ivailla mutta mitens se Sänttintien määräraha joka puskista polkaistiin.Hyvä Blogisti pysy itse ryhminesi säätökuurin takan ja esittäkää sitä , siten vasta päästään oikeaan keskusteluun mitä tehdään ja missä tahdissa.Jätevesiviemäröinti avustus tuli Kepun ryhmästä vaikka Jarva kovasti varoitteli valtavista kustannuksista.Tässä nyt ollaan hoidetaan hommat kun kerran on sovittu.On helppo huudella ei asia toteuttaa.

15.12.2010 13:30  Vanha Kettu

Kyllästyneelle; ei muuta tarviis leikata kuin öky ja jumalatoon näytön tarve pois, elämä oikeille raiteille.

15.12.2010 13:56  saunan takaa

Kyllääntynyt taitaa olla itseensä kyllästynyt. Hän haluaa kieltää keskustelunkin ja ajattelee, että kaikki totuuden puhuminenkin on turhaa. Sehän on selvä, ettei muutosta saada ilman enemmistön tukea. Mutta jos enemmistö ei edes tiedä, mitä se haluaa, ei voi olla toivoakaan paremmasta. Blogisti vain jatkakoon viestintuojana saarnaamista. Ehkä se usko joskus löytyy, mieluummin vapaaehtoisesti kuin sitten pakon edessä

15.12.2010 13:56  Hyvä 13.05

Kerrankin piristävä poikeus kommenttien blokistia myötäilevään linjaan!

Olen täysin samaa mieltä! Leikkauslistat esiin, blokisti ja Kauno!

15.12.2010 16:22  kummastus

blogisti on oikeassa,ei kannata työllä ittiänsä tappaa?.eihän hänkään siihen ole koskaan tarttunut?

15.12.2010 16:29  Työtä on monenlaista, kuten myös kateutta.

kummastus voisi katsoa peiliin saisiko itse yhdessä päivässä aikaan saman mitä joku muu minuutissa, pelkästään käyttämällä puhujan lahjojaan.

15.12.2010 16:45  :)

Kukas kummastus? Eipä uskalla nimellä hänkään. paljastit ittes. Hehheh.

15.12.2010 16:46  Kauno Kyvykäs

Leikkauslista ykkösenä, kirkkaasti on Kurikan kehityksen lopettaminen. On aivan turha viilata satasia pois jostain mitä ihmiset tarvitsevat tullakseen toimeen, jos samaan aikaan satoja tuhansia haaskataan, kaikkeen turhanpäiväiseen.
Aivan miljoonalla ei kuulemma tulla tukemaan kannattamatonta lentotoimintaa, jää kuulemma vähän alle.
Tässähän tuli aivan vahingossa leikkauslista selkeä kakkonen.
Kolmantena tulee itseoikeutetusti Nikkarikeskus, nykyään Sella-nimen taakse naamioitu suursyömäreiden tehottomuuden etuoikeutettu vertauskuva.

15.12.2010 18:17  vastuunkantajat esiin ja sanomaan mielipiteensä

Kaunon ehdotuksilla talousarvio jo saadaan varsin pitkälle tasapainoon. Kehityksen ja elinkeinotoimen näennäisprojektien poistamisella katoaa jo miljoona miinusta. Sen lisäksi on se blogistin mainitsema kolmen miljoonan virhe talousarvion lähtötiedoissa. Kun vielä viemärien avustamiseen käytetty 1,5 miljoonaa, mikä perustuu olemassa olevaan lainsäädäntöön, saadaan ensi vuoden jälkeen pois, ollaan jo selvästi plussalla noin millin. Ei me tarvita blogistin apua tyässä nyt , kun hän on jo eväät antanut. Sensijaan tarvitsisimme hallitukselta ja ennen muuta virkamiehiltä esityksiä ja vastuuseen mukaan tuloa.
Valtuustohan on strategiassaan päättänyt, ettei miinusbudjetteja tehdä, Miksi siis blogisti on ainoa, joka tästä edes puhuu ja huomauttaa?

15.12.2010 18:33  Typerä äänestäjä

Kurikan talous nojaa Fortum -nimiseen lottovoittoon, jonka se on saanut joka vuosi pitkän aikaa. Entäs sitten kun monivetokaan ei enää vedä. Tuleeko pää vetävän käteen. Osakkeet ja niistä saatava osinko on hyvää vain niin kauan kuin tämä lehmä lypsää. Ei Fortuminkaan huoneentaulussa lue; "Maksa mahdollisimman paljon omastasi osinkona pois!" Kyllä sielä taitaa lukea jotaki muuta. Joskus voi olla, että markkinat sanoo Fortumille NOU! Ja se on sama sana myös Kurikalle.
Hyvä, että noin on menty, mitä lehdissä lukee, mutta aina pitäisi olla ainakin se suojainen varatie, kuten armeijassa opetettiin.
Arkadiapolitiikka jylläsi jo komeasti aina eduskuntaponsia myöten valtuustossa. Niitähän tehdään asioista, joista ei halutakaan totta ja sen varmistamiseksi jätetään vielä heräämättä, tai nukahdetaan kesken istunnon, vai miten se meni. Hyvä on silti sen jälkeen kylillä huudella, jotta kyllä mä, mutta ne!
Blogin kuva ei varmastikaan liity mihinkään, mutta tottahan se taitaa olla että 80/20 prosentin sääntö pätee nyhtyreihin ja nysvääjiinkin. Jos saisi vain sen 20 prosenttia työkavereikseen, olis tosi messevän kivaa. Siis kaikilla, ainakin siinä firmassa. Ne on nimittäin niitä nyhtyreitä, jotka maksaa niitten nenänkaivajien ja muutoin aikansa kulumahan saavien litviikin.
Mielenkiintoista, jotta Kurikassa strategiat laatii nyt ja enenevästi virkamiehet, jotka myös tekee sitten budjetin ja suunnitelmat. Valtuusto vain pukeutuu puuronsyöntiin vähän paremmin ja pitää pari keskustelutaukoa näön vuoksi ja sitten hyväksyy sen, mitä virkamiehet viisaudessaan sai aikaan kaikkien hyväksi.
VOISIKO KURIKKA JULISTAUTUA VAALIVAPAAKSI VYÖHYKKEEKSI?
Mitä vaaleilla tehdään, jos vaaleilla valitut siirtävät vastuunsa saman tien virkamiehille, erilaisille kuntainliitoille, yhtymille, liikelaitoksille jne. ja sitten siunaavat ne kuin ehtoollisaterialla niin lähellä vuodenvaihdetta, ettei budjettia voi enää edes palauttaa uudelleen muovattavaksi.
Tavallinen äänestäjä ei näin hienoa päätäntää ymmärrä, mutta ei myöskään sitä, että pitäisi vääntäytyä typeränä vaalipäivänä typerään vaalikoppiin vääntämään typeriä kirjaimia typerään paperiin, jos se saa aikaan vain lisää typerehtimistä. Mutta viisaushan ei asu typerässä äänestäjässä, vaan hänen valikoimissaan.

15.12.2010 18:57  Äläppäs vielä Kauno!

Kurikan kehittäjäksi on (Kurikka-lehden mukaan) kuulemma valittu virkansa takaisin saanut monitaiturivirkamies. Hoitelee Alasen pallia siinä kuin muitakin ja Kurikan kehittämisen etukäteisstrategioita pingahtelee hänen kynästään. Jos tämmönen monitaituri on kerta löydetty, miksei häntä istuteta myös Nikkarikeskuksen ykköspallille. Virkamiespäätöksellä. Hänhän sumplii firman kuiville tuosta vain, kuten kaikki muutkin asiat sitä ennen. Siinähän meillä on valmis henkilö asioita hoitamaan. Kyllä tästä Kauno vielä hyvä tulee.

15.12.2010 19:00  :)

Kyllähän sen tosiasian siitä näkee, että mykyinen hallitus ei kykene esittämään mitään muutosta tasapainon suuntaan. Näkis sen päivän. Se on se sellainen kollektiivinen tahtotyhmyys mikä meillä on.

15.12.2010 19:05  Kannatetaan!

Vaalivapaalla vyöhykkeellä vois vaikka pröystäillä. Sehän toisi pysyvyyttä kaupungin toimintaan ja helpottais veronmaksajien elämää.

15.12.2010 19:12  HUOMIO:)

Tyrväinen voisi julistautui Kurikan Keisariksi. Ei tarvittaisi valtuutettuja, eikä virkamiehiä. Muutama kaunis sihteeri ja Paavolle lisää liksaa.

Perkele kun hyvä idea!

15.12.2010 19:48  KUKA,MITÄ HÄH?

Olen nolo ja tyhmä.En tunne kaikkien silhuetteja.Mutta kuka kumma on tämä blogistin insertissä olevissa kuvissa maastoasuun sonnustautunut ilmeisesti puhemiehenä toimiva hahmo?

15.12.2010 20:16  Onneksi on valtuusto

Luin minäkin Kurikka-lehden ja Jurvan Sanomat. Kovasti oli Kurikan talousarviosta molemmissa. Saako luvan hämmästyä ja onnitella valtuutettuja. Olette todella taitavia, siitä kiitokset. Kaikki hyvin, se tuo levollisuutta tänne valottomaan mettäkylään. Onneksi teillä on euroja, hyvä, että edes jollakin. Joulurauhan saitte aikaiseksi, sekin on kiitoksen aihe.

15.12.2010 21:19  Nojuu

Jurvalaisia mielistellään, eikö siinä olisi seuraava blogin aihe!

Tehdään pallokenttää keskelle metsää, vanhaa kunnantaloa yritetään väkisin elvyttää panemalla sinne vanhustenkoti epäkäytännöllisiin tiloihin. Tkhin pannaan miljoonako. Nikkarikeskusta tuetaan älyttömillä summilla, botniaringille rahaa yms. porkkanarahat pääosissa Jurvaan. Mitä vielä.

Vanha Kurikka saa varmasti osansa. Mutta kuitenkin, jokin rajansa tälle yhden kylän elvyttämiselle. Kylä se vain kuitenkin on.

Tuplavirkamiehet pakko pitää viisi vuottako kovetuilla palkoilla. Koska niitä synergiaetuja tulee yhdistämisestä. Koska vähennetään johtajia, pikkujohtajia yms. päällekkäisyyksiä.

Koska joku uskaltaa tehdä jotain jos hallinnon menot on nykyisellään liian suuria. Jikistäkö säästöjä vai hallinosta. Kaikki suojelee omaa persettään.

Kun Tyrväinen hakee tehokkuutta niin heti ammutaan alasko ja syytetään kiusaamisesta.

Perkele.

15.12.2010 21:23  Nojuuu

Keksitään lisää virkoja kehittämispäällikön kehittämispäällikön sihteerin sihteeri.

Konsultin konsultti.

Johtajan johtajan johtaja.

Perkele

15.12.2010 21:35  Nojuu

Koska oikeasti aloitetaan Pitkömön altaan virkistyskäyttö tai sen toteutus, edes suunnittelu. Koska sieltä saa ostaa rantatontin mökille.

Vesi on suomalaisilla veressä, mutta Kurikka ei hyödynnä sitä paskan vertaa. Miksi näin?

15.12.2010 21:58  vai?

Kangas hinnoittelee ja kansa ostaa?

15.12.2010 22:09  Hyvä "nojuu"

No niin! Nyt on alkanut tulla asiaa! Kurikkaan on muodostunut kaksi puouletta; kurikka ja jurva. Jurvalaiset osaa lypsää kyläänsä kaikkea, kuten edellä lukee!

Kurikassa ei ole muuta vetovoimaa, kuin pitkämö ja joki! Nyt kaavoituksella yritetään estää tuiskulan ja panttilan rakentaminen. Pitkämöstä puhutaan vaan Alasen vesihyrrän yhteydessä.

Virkamiehistössä on ylintä johtoa pilvin pimein, säästö haetaan aina suorittavasta portaasta ja mieluiten lasten kustannuksella!

Tähän ei tietenkään tule muutosta, jollei sukupolvet vaihdu!

15.12.2010 22:46  Juhani (uusin blogi)

Kommentit ovat ainakin minulle tosi rankkaa luettavaa. Yritän etsiä vastauksia muutamiin kysymyksiin ensi viikolla ja tiedottaa niistä täällä tai tekemällä omia blogijuttuja niistä.

Mutta on noissa kommenteissa jo niin paljon vääriä oletuksia ja vääriä tietojakin, ettei keskustelu voi olla oikein hedelmällistä ellei joku ensin anna oikeita lähtötietoja. Siksi tuo tiedotuksen lisääminen olisi järkevää.

Mutta niin hullulta kuin se täällä kommenteissa muiden kommenttien jälkeen saattaa kuulostaa, niin ylimääräiseen tiedottamiseen tuskin löytyy henkilökuntaa ellei sitä tee joku öisin omana aikana niinkuin minä ;-)

15.12.2010 23:13  Naurettavaa!

Juhani siis vannoo, että esim yhteyspäällikön päivät on niin täynnä, ettei tiedotusta ehdi järjestää?

15.12.2010 23:39  Nojuu

Sammaa mieltä. On niin kiire kaikilla ettei kuntalaisille voi kertoa reilusti asioista, valmistelusta yms. Tiedottajaksi joku näistä ylimääräisistä matkustelijoista.

Kertoo sitten joka viikko Kurikka lehdelle mitä on saatu tehtyä. Tulosvastuuta!

Salailun makua, edesmennyt arkkitehti jo suunnitteli hienosti Pitkämön aluetta ja mökkikylää sinne.
Missä ne suunnitelmat, ei ainakaan julkisuudessa.

Kolmostien magneettia suunnitellaan ehkä se tuo työpaikkoja, mutta ihmiset niitä verotuloja tuovat, mitä ihmiset tarvitsee tänä päivänä laadukkaita asunto-alueita veden ääreltä. Hyödyntäkää pitkämön aluetta, jokien rantoja, eikä mitään mettäkylän mäkiä.

Lunastakaa, ostakaa ne ranta-alueet että saadaan hienoja viihtyisiä asunto-alueita perheitä Kurikkaan; veronmaksajia.

Perseestä tämä Kurikan touhu, sorkkaraudallakaan valmistelusta ei saa kuntalainen tietoa saati vaikuttaa. Valtuusto on kumileimasin.

16.12.2010 1:25  Juhani

23:13 ja 23:39

Yhdellä ihmisellä on aina kahdeksan tuntia päivässä aikaa tehdä se työ mitä hän tekee - katsomatta siihen kuka hän sattuu olla.

Kurikkalaisilta ihmisiltä näyttää puuttuvan käsitys siitä miten paljon me jokainen vaikutamme itse Kurikan markkinointiin ja sitä kautta sen kehittymiseen. Ylitämme moninkertaisesti jonkun valomainoksen tehon.

Tarkoitan nyt sitä että täälläkin tapahtuvan haitan ja antimarkkinoinnin kumoamiseen tarvitaan jo paljon laadukasta oikeaa tiedotusta.

Mutta jos kymmenen ihmistä päivittäin kulkee ympäri maakuntaa ja nettiä tunnin haukkumassa sitä mitä pitäisi kehittää ja mainostaa, niin sen korjaamiseen ei riitä yhden ihmisen työaika.

Meidän on siis aika itsekin muuttaa toimintatapoja.

Minä yritän vaikuttaa kaikin tavoin siihen että tietoa olisi saatavissa. Tosin sitäkin on paljon enemmän saatavissa kuin väitetään. Ihmiset eivät vain todellisuudessa vaivaudu lukemaan esim. kaupungin sivuilla olevaa materiaalia vaan se pitäisi suomentaa ja tuoda nenän eteen.

Valtuusto on kumileimasin jos se sellaiseksi itsensä tekee. Nyt pitäisi olla mahdollisuuksia muuhunkin kun se on asukaslukuun suhteutettuna ylisuuri.

Suurimmassa osassa projekteja on järjestetty kansalaisille kontakti-iltoja. Lähes joka alalla kaupungintalolla järjestetään kokoontumisia joissa voisi vaikuttaa ja kysyä perustietoa. Taisi olla huomenna kun esim. maanviljelijöitä on kutsuttu kaupungintalolle jne.

En ole yhtään sen kummemmassa asemassa kuin kukaan täällä kirjoittavista. Jos asiat noin valtavasti vaivaavat, niin minäkin marssin kaupungintalolla pyytämään sitä tietoa mitä tarvitaan.

Kaupunginjohtaja sanoi mielestäni osuvasti kun hän kertoi hyvien ideoiden taivaalle ampumisen olevan vaikeaa, mutta niiden alasampumisen sieltä helppoa. Jos ette halua muuta vaivaa nähdä, niin soittakaa edes omalle valtuutetulle ja esittäkää idea tai vaatimus. Paine pilaa kumileimasimen. Ja vielä helpompaa on asettua ehdolle, kertoa äänestäjille hyvät ideat ja mennä valtuustoon ne toteuttamaan demokrattisesti.

Sen kuitenkin sanon että täällä tapahtuva antimainonta ei kehitä Kurikkaa.

16.12.2010 7:51  Hyvä.

Minusta näissä kommenteissa tulee vain ilmi ettei jotkut kansalaiset Kurikassa usko valtuutettujen mahdollisuuksiin, tahtoon, taitoon tai haluun hoitaa asioita.

Tämä voi olla himan repivää keskustelua, mutta sananvapaus on pyhä asia. Jos mitään ei ikinä arvostella niin mitään ei tapahdu tai mikään ei muutu. Älä Juhani sorru hyssyttelemään kansaa hiljaiseksi.

16.12.2010 10:19  Juhani Hyvä!

Olet varmaan hyvä ihminen, mutta hieman naiivi!

Eikä se, että täällä blokin sivuilla arvostellaan päätöksiä ja päättäjiä tarkoita sitä, että kylillä huudeltais ja arvosteltaisiin samalla tavalla.

Minä ainakin puolustan kaikissa keskusteluissa Kurikkaa, mitä maailmalla käyn. Juhanin tyyli puolustaa kaupungintalon henkilökuntaa on, anteeksi vaan, välillä raivostuttavaa. Olet vähän niinkuin jäävi siihen asiaan, etkä todella voi tietää muiden virkamiesten päivätöistä kuin omastasi.

Ja oletko todellakin sitä mieltä, että jos kuntalainen ei ole tyytyväinen virkamiesten tekemisiin, ei saisi arvostella?? Silloin tämä maailma ainakin menee vikaan!

Kurikan kehitys näyttää olevan kaikkien hampaissa. Kehityspäällikkö voisi selventää asiaa vaikka kaupungin nettisivuilla. Onnistuneet hankkeet, meneillä olevat hankkeet ja tulevat hankkeet. Ei ole vaikea asia... parin tunnin työ!

Toinen asia, mikä kalvaa kuntalaisten mieltä on tämä valtava konsulttien käyttö! Siitä voisi antaa selvityksen valtuustolle ja kertoa vuoden aikana konsulteille menneet eurot. Jos summa on mitätön, puhe on ollut turhaa! Helppoa, eikös!

Ellei arvostelua ole, mikään ei kehity! Tämä bloki tietenkin kärjistää asiat, mutta vastuu onkin lukijalla!

16.12.2010 10:20  Paksua puhetta, etteikä aikaa tiedottamiseen

Juhani on sitä mieltä, ettei kaupungin viranhaltijoilla ole aikaa tiedottamiseen.Mielestäni se on varsin paksua puhetta. Sellaiseen aina löytyy aikaa, jos on hyvää tahtoa. Kurikan asioiden hoito näyttää hyvin sisäänpäin kääntyneeltä, jossa vältetään asioista kertomista. Ajattelisi, etteikö vanhan Kurikan ja entisen Jurvan viranhaltijoista löydy aikaa tiedottamiseen ja nimenomaan päivisin - eikä öisin.

16.12.2010 11:01  eräs entinen

Kaikesta kyllä näkyy, että asiakasalähtöisyys on Kurikan kaupungissa unohtunut , Juhani hyvä ja muut virkamiehet, jotka täällä nimettöminä kirjuuttelevat. Kunnassa työssä olevat ovat kauppiaita, jotka palkkaa vastaan tekevät palveluksia kuntalaisille. Kaupunkilaiset taas maksavat verojen kautta näistä palveluista. Myyjäänm tylyy käytös huomioiden joskus liikaakin. Esimerkiksi eräs toimistosihteeri joku vuosi sitten sanoi, ehkä häneltä lipsahti, että Fortumin osingot ovat kaupungin organisaation ylläpitoa varten. Ettäs kehtas. Siis kansalaiset ovatkin sitä varten, että ylläpitävät tätä varsin tehotonta koneistoa, niinkö?
Eikö nyt ole syytä ottaa uusi asento ja lähteä oikeasti kehittämään kunnallista palvelutuotantoa, asiakaslähtöisesti.

16.12.2010 13:30  Juhani (Naivi todellisuus)

Mukavaa että on tullut näin monta lisäkommenttia.

Nyt on kyse kuitenkin aika paljon siitä kenellä on jalat maassa ja kuka uskoo jalkojensa olevan maassa.

Esim. kaupungintalolla tuskin törmää enää kovinkaan tylyyn käytökseen. Se on paljon enemmän puhetta kuin todellisuutta. Ihmisillä on nimittäin taipumus muistaa vuosien takaisia tapahtumia ja myös taipumus ummistaa silmänsä hyviltä muutoksilta.

Pelkässä tunteenomaisessa työntekijöiden puolustamisessa ei tietenkään ole mitään mieltä. En tee sellaista tunteella vaikka niin luullaankin. En ole aikoihin kiihtynyt missään asiassa kenenkään puolesta enkä ketään vastaan.

Jos huonoa käytöstä esiintyy, niin tottakai pitää olla siinäkin rehellinen ja se pitää pyrkiä korjaamaan. Mutta väitän olevani enemmän oikeassa nähdessäni kaupungilla hyvän henkilökunnan kuin ne jotka näkevät vain pelkkää turhaa pohjasakkaa, joka jäi jäljelle kun kuntaliitoksen tulppa otettiin pois.

Jos ulkopuoliset ihmiset ovat, niinkuin täällä sanotaan, suunnilleen työnantajan asemassa, niin silloin myös henkilökuntaa pyritään johtamaan niin että työn mielekkyys ja tehokkuus säilyy. Sillä joka kokee itsensä henkilökunnan työnantajaksi ja haukkuu sen muualla pataluhaksi, jalat eivät ole maata nähneetkään.

Yritetään nyt vain olla rehellisiä.

16.12.2010 13:48  Hohhoijaa...

Juhani kulkee aina vaan laput silmillään! Ei kai kukaan väitäkkään, että kaupungin henkilökunta on pohjasakkaa? Se on Juhanin itsensä lanseeraama sana!

Mutta myös kaupungintalon henkilökunta tietää, että kehityksessä on aivan liikaa väkeä! Silti minkäänlaista tapahtumaa tai hanketta ei saada pystyyn ilman ulkopuolista apua!

Älä Juhani ota kaikkea henkilökohtaisesti!

16.12.2010 14:57  heh

Saahan kehittämispäällikkö itse ajatella, että vain ne, jotka kirjoittavat täällä, ovat häntä vastaan.Kaikki muut ovat luonnolloisesti puolella. Minä taas ajattelen. että täällä puhutaan asioista, jotka ovat mielillä ja kielillä.

16.12.2010 15:02  Juhani

Hevosellakin on laput käsittääkseni siksi etteivät sivulla olevat esteet häiritse menoa ;-)

En minä henkilökohtaisesti mitään ole ottanut - olen ihan vesiselvä. Mutta annan nyt teidän jatkaa rauhassa ongelmakohtien paikallistamista, niin on sitten aineistoa valmiina mihin voidaan joskus nojautua.

Tuo Kehityksen henkilöstö on kuitenkin vielä sellainen asia joka hiukan vaivaa. Mielestäni siellä ei ole montaakaan työntekijää joka ei muutoinkin olisi tärkeä kaupungille. Vaikkapa nyt nämä rakennusmestarit.

16.12.2010 15:15  Faktat pöytään

Voisko joku kertoa täsmälleen Kurikan Kehityksen organisaation, henkilöstön määrä, asema Kehityksen organisaatiossa ja kuinka monta Kehityksen ottamaa konsulttia on tänä vuonna ollut kehittämässä Kurikkaa. Täällä kommenteissa puhutaan ja kirjoitetaan puuta heinää, kun asioita pitää arvailla. Kortit pöytään niin sitten ainakin tiedettäisiin kuinka moni kommentoija on mennyt metsään ja kuinka moni on puhunut asiaa. Ennenkuin kommentoi olisi hyvä tietää faktat, eli täämä vain kainosti tiedoksi kaikille kommentoijille.

16.12.2010 15:26  Odottaen

Juhani tietää tarkasti koko kehityksen organisaation, joten julkaiseppa se!

16.12.2010 17:08  Tässä alkua

Kehityksen organisaatio löytyy Kurikan kaupungin sivuilta.Yrittäjä


Palvelut yrityksille

Palvelut maatalousyrittäjille

Yritysrekisteri

Vapaat toimitilat

Kampanjat

Kurikan Kehitys -liikelaitos

Top Ten

Johtoryhmä

Tehtävät

Keskeinen henkilöstö

Ikari

Kiinteistöt

Johtokunta

Kurikka Uuteen Nousuun -projekti

Yritystulkki


Johtokunta


Jäsenet:

Varajäsenet:


Juha Mikkilä, pj.
Marja Haapoja

Jukka Kivipelto, vpj.
Pekka Koskinen

Maire Lammi
Mari Oja-Lipasti

Olli Kangas
Juhani Mäki

Jari Isohella
Pekka Luhtala

Reetta Hakala
Outi Käkelä

Margit Parkkamäki
Voitto Parkkonen

Paavo Tyrväinen


Kurikka Uuteen Nousuun


Kurikka Uuteen Nousuun on Kurikan kaupungin ja EU:n hanke. Hankkeen lähtökohtana ovat sekä huonontunut työllisyystilanne Kurikassa että tärkeiden metalli-, puu- ja huonekalualojen muuttuvat toimintaolosuhteet nopeasti muuttuneessa taloudellisessa tilanteessa. Hankkeen tavoitteena on mm. aktivoida yritysten:

tuotekehitystoimintaa ja jatkojalostusta

yritysten verkostoitumista

vientikauppaa

yritysjärjestelyjä

uusien yritysten syntymistä

Projektin ensisijaisena kohderyhmänä ovat Kurikan kaupungin alueella toimivat metalliteollisuus- sekä puu- ja huonekaluyritykset. Projekti on noin kaksivuotinen ja päättyy 30.9.2011.

Projektissa etsitään ja toteutetaan yhdessä yritysten kanssa niitä hankkeita ja toimia, joilla on
merkitystä yritysten toiminnan kehittymiseen ja kehittämiseen. Projektin yhtenä tarkoituksena on saada yritysten ja yrittäjien välinen yhteistyö toimimaan bisneksen kehittämiseksi. Projektissa tullaan käyttämään ulkopuolisiakin asiantuntijoita tarpeen mukaan. Projektissa on varauduttu ulkopuolisten asiantuntijoiden kustannuksiin.

Projekti muotoutuu yritysten ja yrittäjien tarpeiden mukaiseksi!

Projektipäällikkönä on Reijo Ravila, joka on valmistunut 1988 mekaanisen puunjalostuksen diplomi-insinööriksi. Valmistumisen jälkeen hän on työskennellyt puu- ja huonekalualalla tuotannon, myynnin, viennin ja yritysjohtamisen sekä kouluttamisen parissa. Yhteensä noin 7½ vuotta toimitusjohtajana ja yksikön johtajana. Yritysten kehittämisen lisäksi hän on ollut myös saneeraamassa yrityksiä.



Reijo Ravilan yhteystiedot ovat:

16.12.2010 17:10  Jatkoa

Niistä tuloksista siis voivat ylläolevat tahot kertoa. Luulisi, jotta intoa jahalua piisaisi kertoa asioista kuntalaisille

16.12.2010 17:21  Just..

Juhanin teksti oli pelkkää tyhjää... Siis kehityksellä ei ole muita palveluksessa kuin Ravila :)

16.12.2010 17:36  Asiaa

Mikä on Alasen vesihyrrä?? Muuten täysin samaa mieltä Nojuun kanssa. Pitkämöön asuntotontteja siinä olis potkua "Kurikan tonttipörssiin"

16.12.2010 18:49  Kauno Kyvykäs

Onhan tämä projekti tuottanut tulosta projektipäällikkö on hankkinut konsultin ja tämän kanssa antanut ymmärtää, kuinka tyhmiä yrittäjät ovat, kun eivät hoksaa markkinoida tuotteitaan.
Sitten nämä kuulemma auttavat uusia yrittäjiä alkuun. Toiminnan tuloksellisuudesta tulee jokainen varmasti vakuuttuneeksi viimeistään silloin, kun tajuaa mikä vahinko seuraa Jurvassa sijaitsevan vastaanottohallin kenkkäämisestä.

16.12.2010 19:32  KJ

Onko uuteen vastaanottohalliin tulossa vuokralaisia? Mikä on vuokrataso, täällä olisi vuokraaja kun tietäisi hinnat? Neliöt ja neliöhinnat? Mitä on muut kulut?

16.12.2010 19:44  Juhani

17:21 Ihan vain korjauksena, että tuon listan lähetti joku muu kuin minä. Nettisivulta löytyy myös keskeiset viranhaltijat.

Itse asiassa Ravila ei taida olla Kehityksen vaan Kurikka uuteen nousuun -projektin työntekijä, joka siis rahoitetaan pääosin muualta.

16.12.2010 19:50  Juhani

Ja vähän vielä myös tuosta tiedottamisesta. Facebookistakin löytyy jatkuvia tiedotteita Kurikasta. Mm. avoimia työpaikkoja ym. ja kirjastohan on siellä myös aktiivinen. Kyseiset kaupungin tiedotteet menevät automaattisesti nyt n. 600 henkilölle.

16.12.2010 21:05  Kauno Kyvykäs

Em. projekti.
Projektikoodi: A31036
Projektin nimi: Kurikka Uuteen Nousuun
Vastuuhenkilön nimi: Hannu Alanen
Vetäjä:Reijo Ravila

Uusien työpaikkojen määrä Suunniteltu: 20, joista naisten työpaikkoja 5
Toteutunut seurantatietojen mukaan: 1, joista naisten työpaikkoja 0
Hauskin kohta.
Tasa-arvo: Sukupuolineutraali projekti

Projektin julkinen rahoitus, euroaMyönnetty EU- ja valtion rahoitus: 89 460
Toteutunut EU- ja valtion rahoitus: 0
Suunniteltu julkinen rahoitus yhteensä: 197 260
Toteutunut julkinen rahoitus yhteensä: 0

Täältä pitäisi löytyä tietoa.
Projektin kotisivun osoite: Projektin omat sivut tullaan tekemään Kurikan kaupungin www-sivujen alle.

16.12.2010 21:57  Nojuu

Projekti on kaksivuotinen ja päättyy 30.9.2011. Ei haukuta keskeneräistä työtä, mutta arvostellaan hieman.

Perkele 1 työpaikka. Onko se Ravilan?

16.12.2010 22:38  JK

Kyllä näyttää aikamoista leikkimistä olevan. No, arvostellaan sitten, kunhan saadaan tuloksia, siis selville. Tuosta esityksestä voisi arvella, jotta kaikki rahoitus tulee kaupungilta, eli meiltä kuntaveronmaksajilta. Onko näin?

16.12.2010 22:41  JK

Mikkilä näytti olevan kehityksen pj. ja Kivipelto vpj. No, siinä sitä on oikein pari.

16.12.2010 22:43  Minä,minä,minä,,,

Kurikan Kehityksen työ rupiaa tuottamaan hedelmää.Sen takia kyvyttömät ja blogisti ym muut on vähän mustiksia.Aikoinaan oli aikaa ja valtaa näyttää mihin pystyy.Tulos oli melko vaatimaton.Pelko on melkoinen"entä jos he onnistuvat ja me olemme sivussa hui"

16.12.2010 22:49  Kerro nyt. Faktaa pöytään

Kerro nyt hyvä mies mikä se työn hedelmä ja missä se on?

Kenkää vain jos ei saa mitään tehdyksi. Jos saa tulosta niin lisää liksaa.

16.12.2010 22:56  JK

Oikein realistisesti puhuen. Kertokaa yksikin oikea tulos. Halli? Työpaikka? Mitä vaan,

16.12.2010 23:38  Vanha Kettu

22:43 kirjoitti kommentissaan mitä on saatu aikaan, mutta jätti sanan kesken, "rupiaa", kokonaan kuuluis kirjoittaa näin, rupia alapäähän. Vai olenko tulkinnut tekstiä väärin.

17.12.2010 0:13  Kurikka, ökykööpunki?

Kurikka ja Jurva liittyi pari vuotta sitten. Saatiin valtionrahaa, jota nyt liitossopimuksen mukaan jaetaan tasan masan; siis se on uutta rahaa, ei keltään pois. Mutta vissiin taas Jurvan "Kylän" asukkaitten vika, jotta sielä on kumminki kolmannes Kurikan väkimäärästä. Ja omat tarpeet tietenki. Aika isoo KYLÄ, kun on oma kirkko, sairaala, muutamia rivi ja kerrostaloja ja sillä lailla. Kait Kurikka on niin Saakerin isoo kööpunki, jotta voi sanua Jurvaa kyläksi, vai?

17.12.2010 0:20  Ei ihan vähäkää pattiin ota

Sielä kaupungintaloolla tuntuu olevan aikaa aiva pirusti jutella ja teherä sosiaalisia tuttavuuksia. Oli kuulemma yrittäjyyren ja muun maatalouden kehittämien puolelta maatalouspäälikkö, joku konsultti, erikoismies Lilja, yritysosaja Ravila ja muita virkamiehiä. Eikö oo muuta tekemistä, kun näin suurella väellä kestitä muutamia talonpoikia. Voi jeesuksen krstus. Jos ei Alasella ole alaisia, niin ei sitte oo kyllä kellää!!!!!
Misnäs oli sillä hetkellä työttömien ja työn raskaan raatajien tai uusien yrittäjien asia? Ei tainnu olla päällimmääsenä mieles virkamiehillä. Vittu, mistä me maksetaan veroja?

17.12.2010 0:33  Uusia asukkaita tuloo, kun tarttee maksaa vähän veroja

Onneksi nuon huonosta työstä ja rahan haaskaamisesta tarttee maksaa niin vähän veroja, että sillä voi houkutella uusia asukkaita.

17.12.2010 1:18  Vanhaa asiaa, pakko kerrata!

Jurvahan oli konkurssissa, pakko liittyä jonnekin!
Iso vitsi on vaan se, että sen aikainen Jurvan valtuuston pj on nyt myös yhdistyneen Kurikan valtuuston pj!

Tästä on kiittäminen vaan ja ainoastaan blokistia, joka ajoi Heikkilää pj:ksi, kuin käärmettä pyssyyn! Missään muussa Suomen kuntaliitoskunnista ei ole liittyneen kunnan edustaja uuden kunnan pj:nä kuin täällä!

Kuntaliitos oli suurin virhe Kurikan historiassa, siitäkin kiittäminen blokistia! Erimielisyydet ja ristiriidat tuplaantui! Asioiden hoito vaikeutui. Puhuttuja säästöjä ei löydy koskaan, päinvastoin!

No, joskus taas mennään toiseen suuntaan. Odotellaan muutama sukupolvi!

17.12.2010 1:23  v2078

v2078

17.12.2010 1:59  Kauno Kyvykäs

Oli kuntaliitos virhe tai ei, se on tehty.
Housuihin mikäli lirahtaa tippa, se ei tokikaan tarkoita sitä, jotta kaiken kukkuraksi pitää housuihin paskantaa.
Porkkanaraha on tarkoitettu kompensoimaan kustannuksia, jotka syntyvät kuntaliitoksen yhteydessä, rikasta niillä rahoilla ei pysty leikkimään. Täyttä housuihin paskantamista on tämä rahan pemottaminen ympäriinsä, hoitamatta mitään ongelmaa valmiiksi. Nikkarikeskuksen ongelmankin piti, oikein valtuuston päätöksellä jättää sellaiseen tilaan, jotta keväällä kaupunginjohtaja tulee vinkumaan rahaa kassakriisin takia, hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja kun ovat niin suuria herroja, jotta eivät itse vaivaudu kerjuuta esittelemään. Kaupunki voi toki ostella Sellalta turhia paveluja kassan kojaamiseksi, onhan Kurikka jo kuuluisa lentäjien kaupunki.

17.12.2010 9:01  pienipikimies

fortumit myyntiin,päällystetään kylätiet messingillä.aloitetaan sänttintiestä.

17.12.2010 9:20  Juhani

Kommentointi on kyllä aivan toivotonta. Vaikka en ole mukana missään elinkeinotoimintaan liittyvässsä ryhmässä, niin on pakko todeta että kun vuodenvaihteen molemmin puolin pyritään tukemaan maatalouden kehittämistä ja sen sivuelinkeinoja, joka sekin tarkoittaa yritystoimintaa ja työpaikkoja, niin onhan se nyt sentään aivan oikeaan suuntaan olevaa toimintaa.

Samanlainen tapahtuma on muistaakseni tammikuussa ja taitaa olla helmikuussakin Kurikan yrittäjien ja Kurikan kaupungin kesken. Jos näitäkin yhteyksiä pitää lähteä täällä murtamaan, niin kannattaisi marssia paikalla ja kertoa siellä mielipiteensä.

Samaan aikaan kaupunki osallistuu lukuisiin projekteihin joista se maksaa osan tai ei mitään. Kurikka uuteen nousuun lisäksi kaupungille ja kylille ilmainen projekti on mm. Kehittämisyhdisyhdistys Liiverin projekti, jossa kaikista kylistä tehdään Kurikkaan yhteisesite. Projektiin ovat osallistuneet myös kyläläiset. Tuotteena on vihkomuotoinen esite Kurikan kylistä kaupungin ja matkailun käyttöön sekä joka kylälle oma esite kylien käyttöön. Edes painokustannuksia ei tarvitse maksaa jos painos on kohtuullinen. Eikö siihen kannattaisi ja pitäisikin osallistua?

Tietääkseni Juhlatilojen esite oli myös kaupungille ilmainen esite. Se että Kurikka ja kurikkalaiset yritykset ja yhdistykset näkyvät tällaisissakin projekteissa, on näkyvyyden ja markkinoinnin kannalta tärkeää.

Kaupunki on käsittääkseni olellisesti lisännyt myös yhteyksiä alueen yrittäjiin ja jos jossain tapahtuu ylilyöntejä päinvastoin, niin ne pitää korjata. Toiminta tietenkin pitää olla kaikin puolin oikeudenmukaista ja tukea antavaa niille yrittäjille jotka verojaan Kurikkaan maksavat.

Mielestäni täällä valitetaan aivan liikaa. Nyt olisi syytä rakentaa esim. sen Sellan ja koko alueen kehittämisen ympärille kehittämishanke. Ei mitään sellaista joka syö kaupungin varat, vaan sellainen jolla saadaan aikaan yhteinen kehittämisalue ja tahtotila Lintukankaan alueen kehittämiseen ja samalla nostettua myös Sellan liikevaihtoa. Ja jos lopputuloksena on, ettei siitä tule mitään, niin puretaan ryhmä ja toimitaan tehtyjen johtopäätösten mukaan sittenkin. Tuohon ryhmään pitäisi saada mukaan sekä minut että Kauno Kyvykkään niin että myös nämä näkökannat tulisivat reilusti esiin oikeassa paikassa.

Ei minulla ole mitään lappuja silmillä. Kurikassa on vieläkin paljon ihmisiä jotka toivovat voivansa aloittaa yritystoimintaa. Mitä enemmän siihen luodaan mahdollisuuksia, sitä varmemmin joukosta löytyy vielä joku helmikin.

17.12.2010 9:42  Kauno Kyvykäs

Valitettavasti nämä yhteiskunnan rahoittamat kehitys ym. projektit ovat luonteeltaan lähinnä aikuisten päiväkerhotoimintaa, ne eivät tuota mitään, eikä johda mihinkään hyödylliseen. Pitäisi ja tulisi sanojen taakse hautautuu kaikkien viisaiden ja koulutettujen sanoma, ainoa konkreettinen asia on konsulttien laskut, vastuuta ei ole kellään mistään.

17.12.2010 9:52  aape Ronkka

Kaupunki ei ole saanut sivuilleen edes kurikkalaisten yritysten yritysrekisteriä! Linkki on vain seinänaapureiden epäselville sivuille!

Olisi helppo käyttää kurikkalaisia palveluja, jos ne löytyisivät toimialoittain ja yhteistietoineen kaupungin sivuilta!

Siitä voisi Ravila aloittaa...

Katos Juhania "Tuohon ryhmään pitäisi saada mukaan sekä minut että Kauno Kyvykkään" , siitä se lähtee...

Kauno on täysin oikeassa projekteista, olisi kiva nähdä onko kaupungilla projektiseurantaa ja mitä tulokset kertoo!

17.12.2010 10:48  Juhani

Kaunon mielestä vain mikään ei ole hyödyllistä. OK.

Lopetetaan kaikki, ei oteta kyliä mukaan niiden kehittämiseen, ei kehitetetä niitä eikä aloiteta sellaisia projekteja joka antaa pienintäkään toivoa mihinkään. Ei tehdä yhteistyötä yrittäjien kanssa, ei maanviljelijöiden kanssa. Antaa kukin perustaa yrityksiä jos jaksaa, keksiä oheistoimintaa jos välähtää ja osaa tehdä sen kaiken ilman apua yksikseen ilman ryhmän tukea. Ei markkinoida mitään, ei kerta kaikkiaan mitään niin ei tule kahviteltuakaan. Eikä sitten tapahdukaan mitään.

Usko tai älä. En minä näitä tarvitse. Kurikkalaiset ja jurvalaiset yritykset ja toimijat niitä tarvitsevat. Mutta ollaan itsekkäitä ja lopetetaan kaikki. Ja jos kaupungilta jää rahaa, niin ostetaan Kauhajoelta lisää osakkeita. Yrityspalvelut me voimme hakea naapurikunnistakin.

Kyllä tästä kaikesta keskustelusta saa sen käsityksen ettei saa tehdä mitään, koska tekipä mitä tahansa, niin aina se on väärin. Nyt kun vain vielä karehdimme Kurikan toiset yritykset kumoon ja haemme Seinäjoelta, niin ollaan täydellisiä

17.12.2010 10:52  Viisaus asuu kaupungintalolla!

Hyvä Juhani!

Kaupunkihan jo tekee sitä, siis ostaa palvelunsa muualta kuin Kurikasta!

Seurataan siis esimerkkiä!

17.12.2010 11:11  KJ

Nyt on vähän niinkuin pattitilanne. Uusia ja rakentavia ehdotuksia kehään olkaa hyvät.

17.12.2010 11:15  Juhani

Ei kun ihan oikeasti. Voitaisinko tehdä jokainen yksi asiallinen viesti. Tehkää vaikkapa ranskalaisin viivoin oma linjaus mitä mielestänne pitäisi noudattaa. Miten Kurikassa kaikki menisi hyvin?

Pyydän jokaiselta nyt omaa - ei siis muiden suulla tehtyä hyvinvointiohjelmaa Kurikan kaupungille.

Älkääkä sanoko että ette lähde neuvomaan koska kaupungilla on henkilökuntaa kuin pipoa sitä varten. Tehdään se vain tämän keskustelun järkevöittämiseksi.

17.12.2010 11:59  Kauno Kyvykäs

Juhani valitettavasti ei lukenut tekstiä kunnolla tai sitten sytyslanka oli liian märkä. Kysymys oli yksinkertaisesti siitä, mikä koko Suomessa on aikuispäiväkerholaisten hoitamien projektien tila. Jotain kunnollista on saatava aikaan kaffuuttelun ja ompeluseurojen tilalle. Suomalainen yhteiskunta ei kestä tälläistä määrää korkeasti koulutettuja tuottamattomia juupastelijoita, jotain tuottavaa on saatava juupastelijoiden sijaan.
Kaiken tuottavan toiminnan hiipuminen kertoo siitä, jotta tällä Suomalaisella ompeluseuratoiminnalla ei ole saatu muuta aikaan, kuin tuottavien työpaikkojen häviäminen.
Näkyy tämä älyttömyys Kurikassakin kun vai miettii mitä ympärillä tapahtuu. Teollinen toiminta Kurikassa on hyvää vauhtia hiipumassa. Kaikki kunnia palveluyrityksille, mutta rahat loppuu äkkiä, mikäli kaikki ostaa toisiltaan palveluja eikä kukaan tuota mitään.
Niin, jotta kumpiko kannattaa talouden kestävyyden kannalta paremmin, tuottavan työn mahdollisuuksien turvaaminen, vai neuvostoliitto-tyylinen holhoaminen ja tulevaisuuden pohtiminen, tietämättä edes mistä on kysymys.

17.12.2010 12:07  Vanha Kettu

- stoppi helvetinmoiselle kadehtimiselle
- kaupungintalolta päin asukkaiden arvostuksen kohottamista
- salamyhkäisyys pois kaupungin toimista pois
- kaikkien tajuttava Kurikka ja Jurva on yksi ja ainut Kurikka
- turha Öky pois
- tavallinen on kaunista
- hyödynnetään jo vihdoin Kurikan kauniit ympäristöt

Näin nyt alkuun

17.12.2010 12:08  RIITTÄISKÖ TÄMÄ

En vastaa mihinkään enkä vastaa mistään, olen vapaa ajattelija.
1. Kurikan Kehityksellä on paljon toimintaa liiketoiminnan alueella. Jotta luottamus siellä säilyy, Kehityksen ei ole syytäkään julkistaa liiketoimintaan kuulvia asioita. Yritykset julkistavat itse omat asiansa, ei se ole Kehityksen asia. Toimiala vain Kehityksellä ob muista poikkeava, ei sieltä voi joka asiaa huudella. Annetaan nyt ihmeessä Kehitykselle työrauha.
2. Kurikan palvelut ovat kunnossa, Jikki toimii moitteettomasti. Nyt on vain niin, että valtuusto ob ison määrän toimintojaan yhtiöittänyt ja liikelaitostanut, ei ne eää toimi niinkuin peruskunta, elävät omaa elämäänsä, eivätkä ole tulosvastuussa.- Valtuusto on näin tahtonut ja me olemme tämän valtuuston valinneet.
3. Virkamiesten ja työsuhteisten haukkumisella emme saavuta mitään, jo Härmän Häjyjen aikana oli pikkukriinastajia, joiden tehtävänä oli saada aikaan kahakka. Suurin osa kommentoijista kuuluu tuohon porukkaan, härnäävät, jotta saisivat kunnon kahakan aikaan. Ei se niin mene. Menkää kommentien sijasta tapaamaan kaupungin henkilökuntaa, sanokaa suorat sanat, jos on tarvetta, mutta kuunnelkaa myös heitä.
4. Kurikka on uskomattoman hyvässä tilanteessa, sitä kannattaisi vaalia, myös valtuuston, yksittäiset irtiotot siellä eivät luo uskottavuutta, kyllä kaupungin korkeimmalta päättäjältä on syytä odottaa linjakkuutta, eikä yksittäisiä irtiottoja ja sooloilua.

17.12.2010 12:18  Nojuu

-Pitkämöön asunto-alue ja mökkikylä
-jokirannat kuntoon kävelyreitteineen ja laiva siipirataslaiva liikkeelle
-Jurvankylän ylitsevuotava paapominen loputtava kaikenmaailman hankkeilla
-20% virkakunnasta eläkkeelle
-Kurikan Kehitys tulosvastuuseen tai lopetettava
-tiedottamista lisättävä lehdistön kautta, ei ketään jaksa pöytäkirjoja tuhatmäärin selata
-Jikille lisää rahaa palveluiden tuottamiseen

17.12.2010 13:36  Juhani

Kolme viimeistä kommenttia on nyt kyllä niin hyviä, että kaupungin johdon kannattaisi jo tulostaa näitä käyttöönsä, varsinkin jos näitä on tulossa lisää. 12:08 ei ole tainnut paljon aiemmin tänne kirjoittaa, mutta jos halutaan käyttää jossain sanaa REILU, niin tuo teksti oli juuri sitä.

17.12.2010 13:47  JK

12:08 :ssa on paljon myönteistä asiaa. Kaikilla liikelaitoksilla ym. sensijaan kyllä on asetettu ainakin jonkinlainen tulosvastuu. Niin pitää olla ja toiminnan keskeisenä periaatteena on tulosvastuullinen toiminnna ja prosessin kehittäminen. Vanhat pierut eivät vai tätä usko eivätkä halua toteuttaa.

17.12.2010 14:01  Entinen keskustalainen

Keskustan entinen kansanedustaja ja ministeri Tytti Isohookana-Asunmaa näkee keskustan ahdingossa yhtymäkohtia vuoteen 1970, jolloin puolue kärsi historiansa suurimman tappion.Ei ihme esim. täällä blogissa keski-iän ylitttäneet miehet itkevät päivät pitkät.

17.12.2010 14:35  heh

Sanoo kokoomukselainen, joka ei ole keskustaanpäin koskaan norottanutkaan.

17.12.2010 15:41  Kauno Kyvykäs

Tuosta tulikin mieleen, miksi perussuomalaiset alkavat muistuttaa kepua enemmän, kuin kepulaiset itse. Syyhän on se, jotta siellä on kohta kepulaisia enemmän, kuin kepussa koskaan. Moni kuitenkin on luvannut äänestää perussuomalaisia ja äänestävät kuitenkin samoja kepuja, kuin ennenkin. Hieno ja onnistunut protesti. Mehiläiset lentävät kukasta kukkaan ja perussuomalaiset kepusta kepuun.

17.12.2010 16:50  Voi ynnä voi

"Jurvalaiset osaa lypsää kyläänsä kaikkea, kuten edellä lukee!"

Tällä kylittelyllä ensinnäkin muutama kurikkalainen on osannut jo tappaa kaiken yhteishengen tapaisenkin. Aika harvassa "kylässä" on omaa terveysasemaa kaikilla mausteilla, kymmeniä vuokrarivi- ja kerostaloja, kirkkoa, sen virastoa ja oheistiloja, komeaa pappilaa, jossa voi järjestää vaikka häät, ammattikorkeakoulua oheisrakennuksineen, jossa kansainvälistä kiitosta saanut, vaikka Kurikan suunnalta parjattu Nikkarikeskus; komein kokoontumispaikka tällä hetkellä koko Kurikassa, eittämättä!, moottorirata, leirintäalue isoine vastaanottorakennuksineen, ravintola-hotelli ja mittava rivi erilaisia myyntiyrityksiä. Näille kylittelijöille haluaisin työntää ruutupaperivihon ja kynän (jos osaavat kirjoittaa) että mikä on kylän määritelmä?
Vittuilulla saa kyllä vastavittuilua ihan ilimatteeksi.
Sitten siitä, että Jurva kaivaa rusinat pullasta. Jos Kurikka ei olisi liittynyt kuin itseensä eli onanoinut, ei olisi tullut porkkanaeuroja. Niillä näitä kohteita tehdään, ei kenenkään jurvalaisen tai kurikkalaisen rahoilla, mutta on se niin saatanan vaikeaa kurikkalaiselle käsittää. Ja myös se, että Jurva on osa Kurikkaa. Pitäisikö perustaa Ala-Kurikka (jossa asuu se vähän tyhmempi väki) ja sitten Ylimys-Kurikka (jossa asuu nämä itseoppineet sijoittajanerot). Ei tarttisi enää kapitella, kun asia olis selvä. Verot korkeammiksi ala-arvoisemmille, mutta tuet suuremmiksi ja sit toisinpäiten, niinkö? Muutama tyyppi onnistuu näköjään viemään asiat takaisin vuoteen 2007.

17.12.2010 17:26  kurikka

voi miten sinua kaivataan vuosi 2007.

17.12.2010 17:41  Juhani (Kurikka 13.)

16:50 Puhut kyllä asiaa. Jurvaa ei ole todellakaan varaa aliarvioida. Itse olisin mielelläni nähnyt että kuntia olisi vielä fyysisestikin yhdistetty tiiviimmin toisiinsa muutaman kilometin mittaisella tiellä Pohjoiskylästä Botniaringille.

Yhdessä asiassa, joka minuakin kyllä hämmästyttää, olet kuitenkin väärässä. Nikkarikeskuksen arvostelijat eivät ole itä- vaan pääosin läntisestä Kurikasta. Sitä en jaksa käsittää muutoin kuin että Nikkarikeskuksen rakentamiseen liittyy dramatiikkaa jota me lännessä emme tiedä.

17.12.2010 18:07  -

Jurva on kylä muiden Kurikan kylien joukossa. Sovitaan et se on Kurikan suurin ja mahtavin kylä kaikkine, niin tulee tämä herne helpommin pois nenästä.

17.12.2010 18:26  Wikipedia

"Kylä on pysyvän alueellisen kokonaisuuden muodostava pienehkö asutusyhteisö, joka koostuu toistensa läheisyydessä sijaitsevista maalaistaloista. Yhteisössä on asukkaita muutamasta kymmenestä muutamaan tuhanteen. Tavallisesti kylän taloudet tuottavat järjestelmällisesti ravintoa harjoittamalla karjanhoitoa, maanviljelyä tai kalastusta, aiemmin myös metsästystä ja keräilyä.Nykyisin kylä on usein myös muista elinkeinoista elantonsa saavien talouksien muodostama maaseututaajama"

17.12.2010 18:51  Alkua....

- Jurvan lukio lopetettava välittömästi, panostettava yhteen lukioon ja kehitettävä sitä erikoislukion suuntaan! "Yrittäjälukio"

- kaupungin laskutus ja mielellään koko taloushallinta ulkoistettava

- keskityttävä sekä Kurikan ja Jurvan keskustaajamien elävinä pitämiseen ja kehittämiseen, magneetti unohdettava!

-markkinoitava Kurikkaa edullisena, turvallisena, hyvät lähipalvelut omaavana "nukkumalähiönä", tonttitarjontaa lisättävä!

- kaupungin oltava aktiivisesti yhteydessä KAIKKIIN kurikkalaisyrityksiin

- kaupungin parannettava tiedotusta ja tasapuolisuutta.

-jokirannan ulkoilureitti ja vanhan kirkkosillan korjaus porrastasanteineen toteutettava heti

- kaupungin turhasta kiinteistömassasta luovuttava, esim Jurva-hotelli

17.12.2010 19:03  ?

Voi hyvänen aika. Jos Jurva liittyi Kurikkaan molempien kuntien valtuustojen hallinnollisella ja demokraattisella päätöksellä, niin ei siinä yhdistymispaperissa lukenut, että Jurvasta tulisi kylä. Kuulemma jopa kaupunginjohtaja on jo kutsunut Länsi-Kurikkaa Länsi-kurikan taajamaksi, joka kuvaa paremmin. Joka aliarvioi, etenkin kehässä, häviää. Jos nyt alettaisiin ymmärtää, jotta ollaan kaikki samoja, mutta vähä eri puolilta Kurikkaa vain?

17.12.2010 19:18  Mikä on poliittisesti korrektia

Jurvankylässä vai Länsi-Kurikassa. Jurvalaisten pitäisi järjestääkansanäänestys kylänsä uudesta nimestä.

Vai saako sanoa Jurvalaiset????

17.12.2010 19:46  jurri

JURVA pala Bulgariaa pohojanmaalla.

17.12.2010 20:34  :)

Hienoa, että keskustelun aiheet herättävät intohimoja. Tänään vielä tämän aiheen piirissä, sanotaan kaikki mitä "ilikeee". Huomenna sitten jo toisen aiheen piirissä. Eikö niin blokisti?

17.12.2010 20:49  Noniin

Iletään sanoa vielä notta tämän LänsiKurikanjurvankylän maaseututaajaman jotkut jäsenet yrittävät roikkua menneessä viimeiseen asti ja pitää suurjurvan unelmaa yllä näillä ylitsevuotavilla hankkeilla.

Ei se mitään rahaa meillä täällä idässä neuvostoliiton holvissa riittää ja lisää tulee joka vuosi:)

17.12.2010 21:25  Sillai sitä vaalityötä tehdään

18:51 Tosi hyvä lista. Se on todellakin vain alkua. Ei muuta kuin töihin. Kuka alkaa? Sikäli mahdoton tehtävä, kun tällaiset Koivistot haukkuvat pienintkin asiaa, esim.kaupunginjohtajan, joka palautti jääurheilulle jonkinlaiset edellytykset toimia. Eli tuo vajaa kuuden tonnin kiinteistöveron palautus oli liikaa ja "väärin" sammutettu hänen mielestään. Minusta vaatisi selvityksen ja ennen muuta selityksen kun vaivihkaa oli muuttanut virheellisen summan blokissaan. Moite oli kuitenkin säilynyt.

17.12.2010 21:49  vaalit

Koivisto noh ehkä ei.
Saarakkala saa varmasti muutama tuhat.
Mietaa 10000 menee rikki.
Ojajärvi 5000 voisi olla.

Minusta vain on ikävää ettei kukaan oikein uskalla sanoa mitään mistään.

17.12.2010 22:35  Faari

Mietaa tippuu noin 3700 ääntä.
Ojajärvi 1400
Koivisto 5300
Vesa-Matti 9800
Perustuu katukalluppiin.virhemarginaali +- 5%

17.12.2010 22:37  varmaa

koivisto 900
saarakkala 2200
mieto 8000
ojajärvi 3500

17.12.2010 23:07  realisti

Koivisto 612
Mieto 9310
Ojajärvi 6050
Saarakkala 1314

Alue Vaasanlääni

17.12.2010 23:23  Ilkka

"Jalasjärven kunnantalo Etelä-Pohjanmaalla on jouduttu evakuoimaan jauhekirjeen takia, kertoo sanomalehti Ilkka. Jauhekirje saapui normaalissa postissa aamulla."

17.12.2010 23:47  Sänttinkylääset

Te ootta ruikuttanu siitä tiestä ainaki kymmenen vuotta, jotta kun teille ei Valtio tee valamista tietä. Menkää kattomahan Laulajanmaalle, lielä on tiehoitokunta, joka teköö ja saa avustusta tarvittaes, mutta ei kaikkia saa valamihina ilimaaseksi. Perustakaa tiehoitokunta ja maksakaa itte tiemaksuja, niin Jumalaki tuloo teitä auttamahan. Ruikuttamalla ja karehtimalla ei saa mitää!

18.12.2010 0:01  kysyn

onko Ojajärvi muuttanu Kurikkahan?aattelin vain kun sitä vertaatta Kurikkalaas ehdokkaasihin?

18.12.2010 0:03  kysyn minäkin

oikea kommentti! ojajärvihän on samaa sarjaa ku sihto ja muut!

18.12.2010 0:05  kysyvälle

ei kai Ojajärvi Kurikkaan ole muuttanut,hän kuuluu vain" MatinTalliin"?

18.12.2010 0:11  Mikä on "Matin Talli"?

Mikä on "Matin Talli"?

18.12.2010 0:11  Osui ja uppos...

Päivän paras... " Matin talli" :)

18.12.2010 2:39  Kauno Kyvykäs

Kauno julistaa Joulurauhan kaikille, joiden kykyjä on tullut epäiltyä, niin yhdessä, kuin erikseenkin. Toivottavasti lämminhenkinen arvostelu on antanut, niin konsulteille, kuin virkamiehillekkin uusia voimia puurtaa uskomiensa asioiden eteen kaikkien iloksi ja riemuksi.
Uudenvuoden antina täytyy toivotta kaikille puolueille hyvää vaalimenestystä, perussuomalaisten ei niin väliksi, yksi kepu riittää. Tästä tulikin mieleen, hyvä, kun tuli nämä Kurikan asiat oikeaan järjestykseen, niin pystyy täysin siemauksin nauttimaan tulevista vaaleista ja vaalityöstä.
Väärämieliset vaviskaa, sillä teidän ei ole valtakunta, voima ja kunnia niille, jotka sen rehellisesti ansaitsevat.

18.12.2010 7:06  Kurikan väkiluku laskee

Lehtitietojen mukaan Kurikan väkiluku on vähentynyt kuluvana vuonna marraskuun loppuun mennessä 41 henkilöllä. Vielä huonommalta näyttää Jalasjärvi, jonka väkiluku on vähentynyt 57 henkilöllä. Jalasjärveä uhkaa todellinen konkurssi, kun siltä ollaan perimässä JAKK:n valtionosuuksia peräti 46 milj. euroa. Seinäjoen kupeessa oleva Ilmajoki sen sijaan porskuttaa, kun sen väkiluvun kasvu vastaavana aikana on 82 henkilöä.
Ei näytä Kurikkaa oikein auttavan nousuun edullinen veroäyri tai konsulttien esitykset.

18.12.2010 8:45  Heissan

Pitääkin satsata muuhun kuin yritysten ostoon Kurikassa. perhepolitiikka ja nuorten työpaikat.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini