Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Mikä on normaalia?

Sunnuntai 31.10.2010 klo 10:00

Se vain on normaalia

 

On hyvin normaalia unohtaa ketä olemme ja mitä haluamme tältä elämältä.

On kovin epänormaalia ajatella, että onnellisuus on tärkeämpää kuin raha, mikä taas on hiukan tärkeämpää kuin valta.

On normaalia tosiasiassa ajatella täsmälleen päivastaisesti.

 On normaalia uskoa mieluummin pahaa kuin hyvää.

On hyvin epänormaalia kyetä ajattelemaan omilla aivoillaan.

Kaikenkaikkiaan kaikki epäitsekäs on kovin epänormaalia ja itsekkyys taas on hyvin, hyvin normaalia.

 

Usko ja kantti kestää jos on kestääkseen

 

Laihialla on syntynyt mielenkiintoinen kunnallispoliittinen asetelma. Kuntajohtaja koettaa suitsia luottamusmiesten tekemisiä ja väittää hall.pj:n sekaantuvan valmistelutyöhön, liikaa. Asetelma on sikäli mielenkiintoinen, että kuntalain 24 §:n mukaan kunnassa on kunnanjohtaja, joka johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa sekä muuta toimintaa.

Palkattu johto on siis hallituksen alainen kaikissa työhönsä liittyvissä asioissa.

Hall.pj ja Kj ovat myös työpari, jonka keskinäisestä kyvystä toimia yhdessä riippuu paljon, melkein kaikki.

Mielipiteensä pontimeksi kuntajohtaja on ilmoittanut eroavansa etuajassa.

Hän on siten suitsinut valtuuston toimet, vienyt vallan päättää.

Valtuustollahan on oikeus määräenemmistöllä, 2/3 erottaa kuntajohtaja, mikäli hän ei nauti valtuuston luottamusta. Sitä korttia ei voi nyt käyttää.

Ulospäin näyttää siltä, että Laihialla isäntärenki on pyrkimässä isännäksi.

Myöskin näyttää vahvasti siltä, että keskinäiset työkemiat eivät kuntajohdossa ole parhainta mahdollista tasoa.

Naiset ovat vahvoja, johtajinakin.0382.jpg

Siinäkin niitä on, syrpyskopallinen tuoreita suppilovahveroja. Metsä on vielä väärällään erilaisia syömäkelpoisia sieniä. Löytyy suppiloja, erilaisia halla- ym. vahakkaita. Jopa kantarelleja ja orakkaita on vielä satunnaisesti. Metsässä liikunta on lisäksi parasta mahdollista terveydenhoitoa. Sienten etsiskely motivoi, eikä huomaakaan kun on pari tuntia talsinut raikkaassa, otsonipitoisessa  ilmassa. 

68 kommenttia .

Mikä sitten on tärkeintä

Keskiviikko 27.10.2010 klo 20:20

Tärkein motiivi

 

Käytä työtä tyytyväisyyden lähteenä. Katso, ettei siitä tule sairaalloinen pakkomielle.

Jokainen työnarkomaani on tietääkseni tyytyväinen siihen, mitä tekevät. Pääasia on vain, että saa tehdä.

Yksikään ei tajua tarvitsevansa jonkinasteista apua.

He sulkeutuvat itsekkäisiin maailmoihinsa. He seuraavat mukamas vaistojaan, eivätkä tuhlaa pienintäkään ajatusta yhteiselle hyvälle.

Ei, ei hän tahdo pahaa. Hän vain haluaa jättää paremman maailman lapsilleen. Maailman, jossa kaikki on hyvää ja kaunista.

Täysin riippumatta siitä, että oma elämä on jatkuvassa kriisissä.

 

Työtä ja toimeentuloa

 

Noiden sanojen ympärillä tuntuu keskustelua näinä päivinä käytävän, myös Kurikassa.

Se on luonnollista, kun tuota epävarmuutta tunnutaan lietsottavan joka suunnasta, perustellusti ja perusteetta.

Eikä se ole ihme. Niinkauan kuin salailua jatkuu, ei ole hyväksyttäviin tuloksiin mahdollista päästä Kurikankaan kehittämisessä.

Tyydyttäviä vastauksia pitää alkaa saada: miksi Seinäjoen oletettua imagoa rakennetaan subventoimalla Fincomin-nimisen yrityksen toimintaa, vaikka siitä ei ole veronmaksajalle mitään hyötyä?

Miksi rakennetaan tyhjilleen Ikarihallia jonka käyttäjästä ei ole mitään havaintoa eikä aavistusta?

Miksi keskustaan suunnitellaan isoa kaavallista ratkaisua, jossa keskeisenä ovat liiketilat ja toimistotilat, jollaisia ei ole tarvittu lisää vuosiin?

Onko tilojen tarvetta aidosti kartoitettu, kaavaa hyväksytetty tai muutenkaan toimittu järjestelmän sääntöjen mukaan?

Toki nopeasti rakentamaan ja tekemään, kunhan reunaehdot on jossain hyväksytetty.0034.jpg

Siinä ovat Paavo ja lohi. Paavot ovat tavanneet voittaa vastavirran, Siinä he ovat kuin lohi. Eiköhän meidän Paavokin vastukset voita. Pitää vain lähteä uimaan ja selvittää tuimat karikot ja vuolaat virrat, näkyvästi ja urhoollisesti, mutta reilusti. Sillä tavalla Kurikka lähtee uuteen nousuun ja liitoon.

66 kommenttia .

Sinun ja minun on se tehtävä

Sunnuntai 24.10.2010 klo 16:08

Luota minuun-tehdään yhdessä

 

 

Minä pelastan sinut.

Oletko koskaan ollut sotaa muistuttavassa tilanteessa?

Katso tätä superjoukkoa tässä ympärillä.

Se pitää itseään mahdottoman tärkeänä. Kuvittelevat, että heillä on jotenkin sosiaalinen omatunto, kun he maksavat veronsa. Vieläpä kilvoittelevat ja mainostavat sillä.

Fariseuksia he ovat, täydellisiä fariseuksia.

Me taas puhumme samaa kieltä ja näemme maailman samalla tavalla. Täydennämme toisiamme niin oivallisesti, että sellainen on suotu vain niille, jotka asettavat keskinäisen ymmärryksen kaiken muun yläpuolelle.

Sanon vielä kerran todistettavasti. Minua ei olisi ilman sinua.

Miten on sinun laitasi?

 

Siunattu hulluus ja hullut ajatukset

 

Viime päivinä on käyty homokeskustelua, ihmetelty   persujen kannatuksen kasvua, paheksuttu kansanedustajien palkankorotuksia.

Väliin on mahtunut ihmettelyä jätevesilain muutoksesta ja jatkoajoista.

Kaikessa näkyy kauhistelu ja suuri pelko tulevissa vaaleissa pärjäämisestä. Ylilyönneiksi on mennyt suurelta osin.

Kokoomuksen Katainen esiintyi todella tyylikkäästi. Pitää sukupuolineutraalia suhdetta omantunnon asiana. Tukee ihmisten, jopa homojen, tasavertaisia oikeuksia.

Niin sitä pitää. Ihmiset ovat ihmisiä, tasavertaisia, vikoineen ja puutteineen. Se pitää muistaa.

Meidän Kiviniemi on samoilla linjoilla. Keskustassa ollaan muuten vähän turhankin hiljaa.

Minä olen sitä mieltä, että jos kansa katsoo tulevissa vaaleissa, että persujen eväillä mennään, niin asiahan on kunnossa. Ei kateuden kaunaa eikä palaakaan sureta, ainakaan meikäläistä.

Minä kuitenkin odotan rakentavia ehdotuksia, joissa on vähäinen järjenvalo, edes. Voivottelu ja valitus saisivat jo riittää. Kertokoon kukin selvästi mitä aikoo tehdä, eikä sitä kuinka mahdottoman huonosti muut ovat tehneet.

Elämme sentään varsin hyvin suojatussa hyvinvointivaltiossa.005.jpg

 Minä olen päättänyt ryhtyä varjoedustaja-ehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa ja kehua itseäni estottomasti. Kuvassa on Pukarankosken pato syysauringossa. Se on ainakin osittain myös minun käsialaani. Olen lopputulokseen tosi tyytyväinen.  Pakko on sanoa, niinkuin vänrikki Koskela jatkosodan ensimmäisessä jylyissä, kun kaikki löivät maihin ensimmäisen etäisen pommin jyrähdöksen kuullessaan.  " Minä meen, kun olen ollut ennenkin". Koskelalla oli takana talvisodan kokemus. Minulla taas on kokemusta politiikasta. 

51 kommenttia .

Voittajakaan ei ole yksin

Keskiviikko 20.10.2010 klo 16:50

Itselleen vain voi hävitä

 

Keneltä se tuli?

En tiedä, en ole ollut hänen kanssaan tekemisissä vuosiin.

Mitä se sanoo?

No kun hän viestii, että “saanko joskus aina turvautua sinuun?”

Oikeastaan hän haluaa sanoa olevansa kauhuissaan.

Epäsuorasti hän haluaa kertoa, että on tuhonnut toisen maailmansa vuokseni. Ressukkahan hän on.

Onneksi en ole samanlainen kuin hän.

Toisaalta hän käyttää sitä ikivanhaa kristittyjen vainokorttia. Siitä on tullut jo osa hänen omaa kristillistä identiteettiään.

Yhtäaikaa hän kuitenkin lietsoo vihaa ja halveksuntaa uskonvapauden nimissä.

Tänään he häntä palvovat, mutta huomenna kivittävät, pienintäkään syyllisyyttä tuntematta.

 

Uusia ajatuksia vanhoista asioista

 

Valtuuustolle esitetään veroprosentin säilymistä ennallaan.

Se on hyvä asia se.

Veroprosentin noston ainoa vaikutus onkin vain talouskurin löystyminen. Tulojen nostollahan ei menoja koskaan vähennetä.

Raamien rajoja ilmeisesti koetellaan. Kustannukset nousevat, yllättäen ja tietoisesti.

Mikä ihme  siinä on, ettei raameissa tahdota pysyä.

Jokohan vastaanottohalliin on saatu vuokralaiset? Hyvä on, jos olisi. Vaikka tässä olenkin epäileväinen, olen tosi tyytyväinen jos käyttäjiä löytyy.

Kun kunta lähtee tekemään kiinteistöbusinessta, on siinä monia vaaroja.

Veronmaksajien piikkiin ei pidä lähteä keinotellen rakentamaan tiloja tyhjinä odottelemaan "ei mitään".  Lisäksi on suurena vaarana sekoittaa terveet kiinteistömarkkinat.0133.jpg

Siinä se rakentuu. Yksityinen tekee aina edullisemman ja tarkoitukseen sopivamman ratkaisun. Kunnan pitäisi keskittyä perustehtäväänsä. Yrityksiä voitaisiin tukea epäsuorasti panemalla infra kuntoon kunnan varoin. Siitä hyötyisivät muutkin saman tien. Toisten rahoilla kun keplottelee, hämärtyy vastuun rajat.  Kuka kivitetään, kun virheet paljastuvat aikanaan?

68 kommenttia .

Missä mennään nyt?

Sunnuntai 17.10.2010 klo 11:00

Olemme osa jotain suurempaa

 

Jokaisella on päämääriä.

Yritetään tunnistaa tulevia. Siihen kun vain pystyisi.

Kuitenkin on syytä taistella sitä tilannetta vastaan, että huomaa suunnitelman olleen täysin väärän vasta sitten, kun on vienyt sen loppuun saakka.

Vasta sitten kun on kokenut ja kärsinyt kaiken, voi palata takaisin entiseen elämään.

Kun on miettinyt ja suunnitellut tekemäänsä, voi syntyä uudestaan ja alkaa tehdä vain sitä, mitä oikeastaan vain haluaa tehdä.

 

”Elinkeinoa jokimaisemasta Kurikassa 1.6.-28.2.2010”

 

Oheinen otsikko kaupungin sivuilta herätti mielenkiintoni lähinnä siitä syystä, että aikataulu on aika erikoisesti muotoiltu.  

Mikähän tuollainen aikaväli on?

Tavoitteena on kuuleman mukaan tuoda jokimaisema ja siihen liittyvä virkistyskäyttö kuntalaisten ja kunnassa vierailevien matkailijoiden näkyville ja koettavaksi jokilaivalla eli joen käytön monipuolistaminen.

Sinänsä hyvä asia ja tavoite.

Edelleen hanke toteutetaan Kurikan Kehitys Liikelaitoksen ja konsultointiyrityksen kesken. Rahoitus liiveristä, budjetti 20 tuhatta euroa.

Miehen tai naisen vuoden palkkako pannaan tai on pantu selvittämään niin yksinkertaista asiaa kuin rahoittajien halukkuutta lähteä mukaan jokilaivahankkeeseen?

Voiko se olla totta?

Paljonkohan vuoden 2011 budjetissa Kehitykselle on varattu rahaa kaikkiaan?

Elämäniloa, elinvoimaa

ja vastinetta rahoillesi

kasvavassa ja viihtyisässä

yrittäjäkaupunki Kurikassa

 

025.jpg

Olemmeko me valtuutetut pelkkiä lauhkeita lampaita? Tuijottava-ilmeisiä pässejä ja hyväksymme kaiken. Sanotaan "päää", vaikka päätä leikattaisiin.  Valtuusto seminaarikin pidetään siinä vaiheessa, kun ei mitään enää liene tehtävissä. Valtuutetuille on kovin vähän ennakkoon tihkunut tietoa talousarvion raameista tai hankkeista,  konreettisen toiminnan puitteista puhumattakaan. Talousarviota käsittelevästä kokouksesta voikin tulla mielenkiintoinen.

56 kommenttia .

Kerjäätkö huomiota?

Keskiviikko 13.10.2010 klo 14:14

Keneltä se on pois?

 

Julkisuus ja kuuluisuus ovat puhuvinaan hänen kanssaan.

Itse asiassa ne eivät puhu mitään, liikuttavat vain huuliaan.

Joku voi pitää häntä kyynisenä ja häikäilemättömänä. Jopa sydämettömäksi mainitaan.

Ei keskustelua kuitenkaan kukaan halua pitää yllä pelkästään keskustelemisen ilosta. Pitäisi olla joitain tavoitteitakin. Ei vain jaksa aina hymyillä ja vilkuttaa iloisesti.

Pakko on kysyä, maksoiko se tämän kaiken vaivan?

 

Kuka vain

 

Kilpailuttaminen on päivän sana.

Kunnissa se vaatii erityistä osaamista, mitä siellä ei edes välttämättä ole. Puhumattakaan siitä, että siellä tasapuolisuus saataisiin toteutumaan.

Helpompi on syrjiä ja suosia yhtäaikaa.

 Aina pitää hakea kokonaistaloudellisesti edullisinta ratkaisua, jonka reunaehdot tulee ilmoittaa etukäteen.

Ulkoisen hankinnan kilpailuttaminen tulisi aina tutkia ja toteuttaa, jos siihen on mahdollisuus. Eli ei voi vain tilata yksioikoisesti. On hankintarajat ja on säännöt. 

Ei ole siis ihme, jos ja kun Seinäjoen kaupungin tilintarkastajakin on puuttunut lentolippusopimukseen, sillä kilpailutus koskee kaikkia julkisia organisaatioita.

Nähtäväksi jää, milloin Kurikan ja Ilmajoen tilintarkastajat puuttuvat samaan asiaan. Kaikki ylimääräinen maksaminen on veronmaksajalta pois.img_0539.jpg

Kilpailussa pärjää paremmin, jos kykenee tuotekehittelyyn ja yksilöllisyyteen. Erityisestä osaamisesta ja asiakas-lähtöisyydestä on aina hyötyä ainakin jos aikoo saada jotain kaupaksi. Kuvan puistomuuntamo on ns. "Alvar Aalto" malli, joka on toimitettu, oikein arvattu, Seinäjoelle. Muotoilussa ja tarpeissa on rajana vain oma mielikuvitus ja ennen muuta asiakkaan tarpeet.

50 kommenttia .

Juomavedessä uidaan

Sunnuntai 10.10.2010 klo 14:41

Villissä, tuulisessa menossa

 

 

Joka uskoo voittoon, saattaa löytää sen edestään. Sillä voitto uskoo häneen.

Siksi ei elämässä ole vain yhtä ainutlaatuista mahdollisuutta, vaan niitä on monta. Hyödyntäminen edellyttää kuitenkin suurta rohkeutta.

Mutta kaikilla on lahja olla pelkäämättä paras, paras kaikissa lajeissa. Pysyä loitolla kaikesta, mikä tarjoaa turvallista ja vakaata elämää.

Sillä timantti lähtee mudasta. Se kulkee yli veristen virtojen. Se suo lyhyen ja onnellisen elämän löytäjälleen.

 

Yrittäjänä joka ainoa päivä

 

Yrittäjyys on päivän teema Kurikassakin mielestäni joka päivä.

Jutta Urpilainen haluaa kerätä lisää verotuloja 150 miljoonaa euroa tehostamalla harmaan talouden torjuntaa.

Se merkitsisi, väkilukuun suhteutettuna, etttä Kurikassakin liikevaihtona noin 2 miljoonaa euroa kulkisi harmaan talouden kautta.

Uskallan epäillä.

Yrittäjiä arvostetaan aina, kun halutaan pitää yhteiskunnan rattaat pyörimässä. Pieniä yrittäjiä arvostetaan erityisesti, kun arvellaan heidän työllistävän suhdanteista vapaasti.

Yrittäjiä siis arvostetaan työllistämisestä ja epäillään rikoksista, yhtä aikaa.

Rakennusurakoitsijoita epäillään moninaisesti. Samalla heidät kuitenkin ainoana yrittäjäryhmänä arvostetaan rehellisyydestä ja pannaan käänteisen arvonlisän kautta valvomaan muiden urakoitsijoiden arvonlisäveron tilityksiä.

Aika hauskaahan se on.

Käänteisen arvonlisäveron on tarkoitus tulla voimaan rakennusalalla ensi vuoden huhtikuussa. 0083.jpg

Rakentaminen vaatii rahaa ja riskinottoa. Pankeissa on rahaa ja yrittäjillä riskinottokykyä. Tätäkään hallia ei aiota laajentaa huvin vuoksi. Tavoitteena on lisätä  toimintaa ja parantaa toiminnan edellytyksiä. Varmaksi ei voi mitään luvata ja siinä on se suurin riski. Pitää vain sanoa, jotta toivotaan parasta. Anturat on valettu.

43 kommenttia .

Ajan hermolla

Keskiviikko 6.10.2010 klo 20:00

Ehkä sittenkin tarvitset jonkun

 

 

Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus. Löytää esimerkin ihmisestä, joka on kadonnut näyttämöltä ajat sitten.

Hän etsii epätoivoisesti uutta tilaisuutta.

Hän käyttäytyy edelleen, kuin suuri diiva. Hänellä on sama etäinen ilme kuin ennenkin.

Mutta sydän hänellä on katkeruutta tulvillaan.

Silti hän käyttäytyy niinkuin olisi sitä, mitä oli ennen, vaikka tietää ettei ole enää.

Siksi häneltä kysytään: Kuka sinä oikein olet?

Hän vastaa: Hyvä kysymys, sen haluaisin itsekin tietää.

 

Kuntaliitoksia vai yhteistyötä?

 

Seuraava kuntaliitosaalto on tulossa vielä tämän valtuustokauden aikana, arvioidaan yleisesti.

Tällä hetkelläkin käynnissä on kymmenkunta kuntaliitosselvitystä.

Kuntaliitoksissa täytyy pitää huolta siitä, että reuna-alueet eivät tunne itseään syrjityksi. Siinä on merkittävin osahaaste.

Paras-hanketta säätelevä laki on voimassa vuoteen 2012. sen jälkeisistä tapahtumista emme tiedä.

Todennäköistä on, että seuraava hallitus kokoonpanosta riippumatta jatkaa samalla tiellä. Siksi meidän on syytä varautua kaikkeen ja ajoissa.

Houkuttelevin vaihtoehto näyttää olevan luonnollista työssäkäyntialuetta vastaava kunta.

Kuntaliitokset ovat onnistuneet odotettua paremmin eri puolilla maata ja valtiovalta todennäköisesti kohtelee jatkossakin yhdistyneitä kaupunkeja suopeammin kuin itsenäisinä pysyneitä.0324.jpg

Leivästä on kysymys joka päivä ja pärjäämisestä. Kuntaliitoksiin ei tunnu olevan halua. Siispä pitää päästä yhteisiin toimintamalleihin eri asioissa. Kyllä Kurikan, Jalasjärven ja Ilmajoen on kyettävä sopimaan asioista. Pyöreän pöydän ääreen vain ritarit ja katsomaan, kuinka vastavuoroisesti voidaan toimia. Ainakin pitää voida katsoa, kuka sitä yhteistyötä ei halua. Kenenkään kunnan ittellisyys yksin ei pitkälle piisaa. Noita yhteistyön mahdollisuuksia on niin paljon, että kaikille löytyy jotain erityistä. Sarvia on kaikkien mahdollista hioa. Siitä se leipä sitten levenee.

66 kommenttia .

Sysiä ja seppiä

Sunnuntai 3.10.2010 klo 0:07

Harhat ja vaarat vaanivat

Sinun painavat sanasi tyynen katkovat.

Siis kuule, tää on meidän hetkemme kuviot suuret, mutta muita varten vain ne ovat.

Siis ymmärräthän viimein, miksi niin harvoin hymyilen?

Arvostat kaukaa niin herkästi, niin etäisesti. Voisit saavuttaa mitä vain.

Kuinka voikaan tuntea itsensä niin hylätyksi ja yksinäiseksi. Pitää rakentaa uusi elämä.

 

Parempi luottamus, parempi kunta

 

Painavia sanoja painavia ajatuksia esitetään. Mutta kun pitäisi löytyä viisautta erottaa pienet asiat isoista asioista, tärkeät asiat vähemmän tärkeistä. Mikä silloin neuvoksi?

Mitä järkeä on jauhaa päivästä toiseen itkun ja valituksen merkeissä vähäpätöisestä Fortumin vuokrauksesta, kun nyt on toisaalla pelissä isoja asioita. Näin pienesti on valitettavasti toimittu Kurikassa.

Kuntien väliseen yhteistyöhön on heitetty hiekkaa oikein roppakaupalla.

Vaikea on uskoa, että Ilmajoen suunnasta oikeasti tarkoitetaan sitä, mitä Ilmajoki-lehdessä on kirjoitettu.

Ainakin minun mielestäni luottamus on ollut kohdallaan, eikä missään asiayhteyksissä ole kukaan yksittäinen, esimerkiksi JIK:n johtokunnan jäsen tuonut esiin mitään konktreettista pulmaa.

Ymmärrän kyllä, että kentällä on erilaisia intohimoja ja vaalitkin lähestyvät.

Vakaan ja linjakkaan päätöksenteon pohjana eivät kuitenkaan voi, eivätkä saa olla lehtikirjoitukset tai yleisönosastojen nurinat.

Nyt vain jäitä hattuun ja kunnioittavaa keskustelua vastavuoroisuuden pohjalta.0102.jpg

Loukuttaminen vai klihtaaminen? Pellavan käsittelystä tässä on kuitenkin kyse. Ennen kunnioitettiin vanhoja hyviä työtapoja ja tehtiin töitä asioiden eteen. Voisi olla viisautta ottaa oppia vanhasta. Palataan vanhaan ainakin toimintatavoissa. Minä loukutan, sinä klihtaat, tai päinvastoin. Kyllä siitä tulos syntyy yhteistyössä ja kaikkia siihen tarvitaan. 

36 kommenttia .