Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Enemmän kysymyksiä kuin vastauksia

Maanantai 29.3.2010 klo 8:30

Kova kurimus

 

 Jokainen elää pääsääntöisesti omaa, itsekästä elämäänsä.

Se on vahinko, sillä me emme ole yksin. Maailma muuttuu kaiken aikaa.

Me olemme osa tuota muutosta, tahdoimme tai emme.

Kuka meitä ohjaa, kuka meitä suojelee, kun emme itse enää siihen kykene? Kannattaako olla edes rohkea, jos ei jaksa?

Niin tai näin, mysteerit pitää vain hyväksyä ja jaksaa olla lamaantumatta.

 

Kunnallista kurimusta

 

Kuntaorganisaatiossa yhtenä tärkeimmistä tehtävistä koetaan olevan tehokkuuden ja toimintakyvyn ylläpitäminen sekä työyhteisön johtaminen ja toimintatapojen tarkoituksenmukaisuudesta huolehtiminen.

Tuon tehtävän onnistuminen ei aina ole kovin helposti toteutettavissa.

Se edellyttää sitä, että kuntajohtajalla ja kuntajohdolla on riittävä ja laaja tuki tehtävänsä hoitamisessa.

Onko Kurikassa näin?

Tukeeko muu virkakoneisto kaupungin johtoa? - Kuullun nurinan perusteella ei.

Onko tämän vuoden tavoitteet jo selvillä? Onko niistä informoitu kaupunginhallitusta? - En tiedä.

Elinkeinopolitiikassa pidetään tärkeänä tuloksekasta johtamista.

Mitä se tarkoittaa, kuka mittaa tuloksia ja koska? Olisiko pian kaupungin sisäisen selvittelyn paikka vaikka valtuuston kyselytunnin merkeissä?060.jpg

Yhteen hiileen puhaltaminen on tärkeää jokaisessa työyhteisössä, niin kunnassakin. Kaupungin- johtajan rooli on asemavaltuutus- rooli. Se edellyttää yhteistä linjaa kaupungin- hallituksen kanssa. Jos hallitus ei tiedä linjaansa, johtaja otaa vallan käsiinsä. Jos hallitus haluaa valtaa, sen toteutumista on sitten valvottava. Jos ei kukaan tiedä rooliaan tai asemaansa, on lopputuloksena hajaannus, sekaannus ja tietämättömyyden tila. Sivulliset älkööt sekaantuko operatiiviseen toimintaan ennen lopulllista päätöksentekoa. Kriittiset arviot taas ylläpitävät vahvan demokratian toteutumista.

67 kommenttia .

Seminaarissa pohdittua

Perjantai 26.3.2010 klo 7:20

Kipinät lentelevät

 

Aina jollakulla on järkeä.

Toisten osana on olla ihminen ihmisten joukossa.

Joidenkin osana on valaistua. Kolmansien osana on valaista.

Kenen käsissä on oma kohtalosi? Kenen käsissä sen haluaisit olevan?

Kysymyksiä kymysten perään vain tulee. Niitä on aina enemmän kuin vastauksia.

Lopulta kysymykset ja niiden vastaukset menettävät merkityksensä.

Mutta ilman tunteita ei kuitenkaan voi kukaan elää.

 

Pärjääkö Kurikka, pärjääkö kuntajohto?

 

Allekirjoittajat sitoutuvat omalla toiminnallaan ja käytöksellään edistämään kunnassa poliittisen ja ammatillisen johdon keskinäistä luottamusta ja hyvää, avointa keskustelukulttuuria.”

Tuo kuntaliiton markkoinoima lause tulee keskeiseksi johtoajatukseksi jokaisessa kunnassa, kun joudutaan tilanteeseen, jossa puhutaan johtamisen ristiriidasta.

Ainakin sen pitäisi ohjata luottamusmiesten ja ennen muuta kaupunginhallituksen toimia kuntalaisten hyväksi tehtävässä päätöksenteossa.

Pakko on kysyä, onko Kurikan kaupungin hallinto jonkinlaisessa päättämisen kriisissä, kun kokouksesta toiseen, yhä uudestaan päätetään ja ollaan päättämättä jonkun vesilaitoksen liittymisestä jätetyn oikaisuvaatimuksen tutkimisesta tai tutkimatta jättämisestä”.

Lapsi taitaa mennä nyt pesuveden kanssa ja varsinainen asia on vaarassa jäädä sivuraiteelle.

Pääkysymykset, eli kuntalaisten asiat ovat vaarassa jäädä tekemättä, kun periaatekysymyksiä ratkotaan henkisin puukoin ja puntarein.

Pohtiiko hallitus nuhdellako itseään vai ei?

Pakko on siis kysyä pärjääkö kaupunginjohtaja tässä tilanteessa? Ehtiikö keskittyä olennaiseen, eli kuntalaisten palvelemiseen? 0244.jpg

Suomalaisessa luonnossa on syviä rotkoja ja sudenkuoppia. Niin on suomalaisessa kunnallishallin- nossakin. Kun sinne putoaa, on vaikea enää nousta ylös. Siksi ei kannattaisi pudotakaan.  Vuorovaikutuskyvyt ovat tärkeitä. Silti kannattaisi tunneasioita siirtää sivuun ja analyyttistä  näkökulmaa enemmän nostaa esille. 

63 kommenttia .

Matkalla onneen

Maanantai 22.3.2010 klo 18:00

Sinun oma matkasi

 

Etsi ja seikkaile omaa elämääsi. Sen tekemisen suoma nautiskelu ruokkii omia unelmiasi ja itsetuntoasi.

Se on sitä elämänmenoa, jota ei kukaan voi, eikä saa pysäyttää.

Estoton heittäytyminen siihen kaikkeen on haettua ja toivottua alkukantaista elinvoimaa.

Sen edessä näennäinen sivistys on surkeaa selitystä ja vain epätoivon merkki.

 

Kouluttautuminen kannattaa aina

 

Pohjalaiset ovat tunnetusti suomalaisia keskimäärin heikommin koulutettuja. Sillä yritetään selittää keskimääräistä palkkatasoa huonompaa tilannetta Kurikassakin.

Tottahan se onkin, jotta kurikkalaisten palkkataso ja näin myös sitä kautta kunnan saamat verotulot ovat puolet siitä, mitä esimerkiksi Espoossa.

Elämisen kalleus näkyy Uudellamaalla etenkin asuntojen hinnoissa.

Muutenkin on hintataso palvelujen ja tavaroiden suhteen Kurikassa Helsinki-seutua huomattavasti alhaisempi.

Kun tulotaso on alhainen, ovat kunnan saamat valtionosuudet vastaavasti korkeita. Siksi Kurikassakin valtionosuudet ovat lähes yhtä suuret kuin kunnallisverokertymä.

Se kaikki on pois todellisesta kunnallisesta itsehallinnosta. Paljon mahtaillut osinkotuottommekin ovat vain neljännes valtionosuuksista.033.jpg

 Näin pieneltä näyttää ja onkin Hämeenlinnan kaupungintalo. Toiminnot on hajautettu pitkin seutuaja kaupunkia. Sitä en ymmärrä, miksi Kurikassa edes puhutaan  keskitetyn, uuden kaupungintalon rakentamisesta. Justus Hakola puhui asiaa, kun sanoi, että toimintoja voidaan hajauttaakin hallitusti. Kouluttautua kannattaa silti ja oppia yhteistyötä.

55 kommenttia .

Ymmärtämisen vaikeudesta

Perjantai 19.3.2010 klo 20:15

Vaikea on ymmärtää uutta

 

 

Kuka voi toivoa saavansa, ellei anna?

Jos yrittää selittää, kaikki menee vain pahemmaksi. Elä siis täysin äläkä yritä edes selittää.

Tallenna mieleesi ne, mitkä tunsit, kuin lahjana itsellesi.

Siinä on avain enempien salaisuuksien ymmärtämiseen. Se on helpompaa kuin luuletkaan.

Joka ainoa kerta olet uudessa tilanteessa, vaikka kaikki tuntuukin niin vanhastaan tutulta.

 

 Saatesanat

 

Väestökehitys on merkillinen juttu.

Kurikassakin tavoitteet ovat korkealla. Omassa talousarvion ennusteessa lisäystä toivotaan ja siihen uskotaan, vaikka elävä elämä ympärillä kertoo toista.

Tilastokeskuksen ennusteissa ja omissa, eli fiktiossa ja faktassa on eroa 10-15 %, laskentavasta riippuen.

Mitä pahaa siinä on. Jos syntyvyys alkaa olla selvästi pienempää kuin kuolleisuus? Siitähän se vain johtuu.

Samasta syystä koko Etelä-Pohjanmaankin väkiluku on päivän Ilkka-lehden mukaan lievässä laskussa.

Aaltokin tasaantuu kuntien kesken.

Ilmajoki on pitkään elvistellyt Ahonkylän kustannuksella. Nyt sen alkuvuoden lukemat ovat -29 kun Kurikalla on -8.

Muutokset ovat kaikkiaan marginaalisia, mutta kuvaavat kansakuntamme ikäpyramidin muotoa. 027.jpg

Turha on degressiivistä väestökehitystä surra. Ei sille valtuustot tai murehtijat mitään voi, Paljon hyödyllisempää on keskittyä elinkeinojen ja työtilaisuuksien kehittämiseen.  Huruilujen sijasta tukeutuminen olemassaolevan teollisuuden ja yritystoiminnan kehittämiseen on viisaampaa. Tämän asian ymmärtämisessä tuntuu olevan vaikeuksia. Kuvassa FinnKumu Oy:n seinäjokisille ja miksei vaasalaisillekin kehittelemä ns. "Aalto-malli"-muuntamo somistamaan Seinäjoen torikeskusta.

18 kommenttia .

Tragedia on loogista

Tiistai 16.3.2010 klo 22:22

Kuka minkäkin tien valitsee

 

Joka ainoasta suoritetusta,vaikeasta tehtävästä saat uutta voimaa ja rohkeutta.

Joka ainoa voitettu haaste vie eteenpäin, kohti uutta määränpäätä.

Riittää kun uskot asiaasi. Riittää kun teet vain kaikkesi uskomasi edestä. Riittää kun olet valpas. Riittää kun tarkkailet ja olet valmis.

Yksi asia kaikkien ja kaikki asiat yhden asian puolesta. Niinkuin muskettisoturina toimien.

 

Jos kaikki ois toisin,

Strategiat vai tragediat?

 

Kurikassa yritetään nyt kaikin voimin toteuttaa erilaisia kehittämishankkeita.

Kuntatalo on väärällään toimijoita.

Mies- ja naistyövuosina paljonko? Kymmeniä vai satoja tämän ja viime vuoden mittaan laskettuna?

Toivoisi ja soisi jonkunlaista väliraportointia asioista julkistettavan.

Mitä on siis saatu aikaan ja toteutettu? Millä tavalla tuloksia mitataan ja paljonko rahaa menee eriteltynä eri kohteisiin? Ei tässä pysy perässä tavallinen tallukka.

Nyt pyydetään kuulemma uudestaan tarjoukset vastaanottohallista.

Millaisia sopimuksia on valmiiksi tehty? Jos ne ovat liikesalaisuuksia, niin ei sitten tarvitse sanoa.

Tyhjät seinät eivät paljoakaan mieltä lämmitä.

Katsokaa nyt kuitenkin, ettei strategioista synny kunnon tragedioita.

Vaikka olisi kuinka näytön paikka, niin ei pidä väkisin saada aikaan tuloksia, jotka seuraavassa vaiheessa voivat olla myllynkivenä kaulassa.  013.jpg

Siellä siintää uusi aamu. Millainen se sitten onkin, aika näyttää. Kurikkalaanen sanonta kuuluu: "Huhurotahan niinku surenpesän ovella" Siltä se on nyt hetken näyttänyt tuo kaupungin kehittäminen. Toivottavasti mitattavia tuloksia syntyy. Aamunnoususta ei vielä erota, mitä siellä takana oikein on. 

29 kommenttia .

Loppu mikä loppu

Lauantai 13.3.2010 klo 19:19

Tuhoon tuomitun taistelu

 

Taistelin, mutta hävisin.

Turha sitä on voitoksi väittää.

No, ei aina voi voittaa. Oppimisen kannalta koettelemukset kuitenkin ovat tärkeitä, jopa välttämättömiä.

Joka kerta sitä vain on lähempänä tavoitettaan kun oppii käyttämään järkeään, kantapäänkin kautta joskus.

Kaikki virheet siinä tulee tehtyä ja koettua.

Ja kaikki muut virheet voi tehdä, paitsi sen jolla tuhoaa itsensä.

 

Loppuu ne rahat Kurikastakin

 

Valtio maksaa kuntien valtionosuuksia. Se on selvä näin.

Kurikassakin lähes joka toinen veroeuro onkin valtion maksamaa osuutta.

Helposti sanotaan, että meillä on millä mällätä. Totuus on kuitenkin lukuina ihan toisenlainen.

Talousarviossa vuonna 2010 kunnallisverosta tullee 29,2 M€, valtionosuuksi on arvioitu lähes 30 M€ ja yhteisö- ja kiinteistövero on yhteensä 4,7 M€.

Ei kyllä kannattaisi liiemmin kulkea rinta rottingilla näissä olosuhteissa ja näillä luvuilla.

Olemme siis suureksi osaksi valtion rahoituksen varassa. Jos tuo rahoituspohja putoaa tai edes heikkenee huomattavasti, meidän käy kuin Wegeliuksen aikanaan.

Raha siis määrää, tai oikeastaan sen puute.

Valtiolla on mahdollisuudet ottaa sitä kautta diktaattorin valtuudet. Niinhän tässä käy, ellei tehokkuutta kunnissa paranneta ja näin riippuvuutta valtion rahoituksesta vähennetä.

Vai onko edessä tappioon tuomitun taistelu?018.jpg

Siinä on apuväline. jolla on tulevaisuudessa käyttöä. Me itse ratkaisemme mihin päin nokka suunnataan. Niin on asianlaita oman nokan kohdalla kuin on autonkin. Innovaatiot ja kansalaisten oma toiminta ratkaisevat sen suunnan. Kuntaan on turha turvata. Kurikassakin on kaupungin ylisuuri omistus kiinteistöissä halvaannuttanut kiinteistöbisneksen. Sama on osin tilanne asuntomarkkinoilla, muista syistä. 

58 kommenttia .

Kuka käskee, kuka pyytää

Torstai 11.3.2010 klo 15:40

Tapahtukoon kaikkien tahto

 

Jokainen toivoo ja rukoilee itselleen kaikkea hyvää ja kaunista.

Luojaa velvoitetaan huolehtimaan pienestä ihmisestä.

Kuka sitten tietää, mikä meille itsekullekin on parasta?

Tuskin sitä kukaan itse ainakaan tietää? Siksi on parasta pyytää itselleen enemmän velvoituksia kuin helpotuksia.

Joku toinen saattaa pyytää tulla välttyväksi kaikelta kärsimykseltä.

Se on hyvin kohtuullisesti pyydetty, erityisesti kun loppukaneetttina vielä on toteamus kaikkeen tapahtuvaan tyytymisestä.

Mikä on sinun tapasi tulla tyytyväiseksi?

 

Paljonko on muutostarvetta

 

Päåivystyksen muutos puhuttaa Seinäjoella. Seinäjoen lääkärit ovat oman päivystyksen kannalla.

Sairaanhoitopiirikin tarjoaa ihkaomaa vaihtoehtoaan. Kaupunginjohtajan esittämä kompromissi liikelaitosmallista ei tahdo oikein sytyttää. Siinä vaihtoehdossa haetaan synenergiaetuja ilman, että päätäntävalta laskutuksessa ajan mittaan siirtyisi sairaanhoitopiirille.

Oleellistahan on, että jopa Seinäjoen kaupunki pelkää kustannusten karkaamista, jos sairaanhoitopiiri saa laskutusvallan.

Maakunta ei näytä mitään pelkäävän. Seinien rakentaminen Seinäjoelle pitäisi silti kiinnostaa maakunnan väkeä.

Ollaanko Y-taloon parin kolmen vuoden kuluessa siirtämässä koko maakunnan päivystys? Siltä se näyttää.

Onko tarvetta tähän muutokseen?026.jpg

Vetureita Kurikassakin tarvitaan, eikä vanhoja vaatteita. Moni asia on säilötty pysyväksi ja ennalleen. Pyrkiikö kunnan käsi  kurottamaan monelle taholle määräillen yksityistä meininkiä? Kannustetaan mieluummin ja annetaan elinkeinoille ja yrittämiselle riittävä vapaus. Olisiko siinä muutoksen suunta?

43 kommenttia .

Uusia salattuja hulluuksia

Maanantai 8.3.2010 klo 0:02

Kuka erottuu joukosta

 

Kuinka pystyt auttamaan muita, etkö näe edes omia puutteitasi?

Pitääkö olla vain tyytymätön itseensä, ahdistunut ja levoton.

Sitäkä se on elämä, vuoristorataa ja rajua, mieletöntä peliä. Sitäkö se vain on?

Onko se tavoitetta kiivetä itsensä huipulle?

Sittenkö olla ahdistunut, tyytymätön ja kriittinen jos ja kun ei kykene?

Yksin ei kuitenkaan voi kasvaa vaan siihen tarvitaan apua.

Anna siis kätesi sille, joka on lähellä.

 

Pormestarikokeiluun Kurikassa?

 

Valtiovarainministeriön kuntaosastolla tehdään lähiviikkoina päätös käynnistää suoran pormestarivaalin mahdollinen kokeilu.

Ilmoittautumisaika on päättynyt ja kaksi kuntaa, Kokemäki ja Kesälahti, on päättänyt osallistua kokeiluun. Valtiosihteeri Mika Rossi kertoo kuitenkin, että jälki-ilmoittautumisia otetaan vielä vastaan.

- Ovi olisi vielä avoinna.

Siitä vaan, sanoo kurikkalaanen, vai sanooko? Eikö ilmoiteta Kurikka mukaan kokeiluun?

Innokkaimmat heti ehdolle ja kansanäänestys asiasta. Hallituksen jäsenet ainakin kaikki ehdolle ja miksei koko valtuusto valintakauhaan ja kaupunkilaiset tietysti ratkaisijan paikalle.

Meillähän on Kurikan kaupungilla strategiana jatkuva tarve päästä suureen julkisuuteen. Siinä sitä tulisi, julkisuutta ja kansanvaltaa.

Allemerkitylle on tullut julkisuutta viimeaikoina lähes liian kanssa.

Paras-lakikin on syyllistetty meikämannen piikkiin. Turun myllysillan suunnittelusta kiirinyt mainekin on tietysti jo laajassa  tietoisuudessa. Sen seurauksena on tässäkin  blogissa sunnuntain  mittaan pitkälti toista tuhatta käyntikertaa.0483.jpg

"Sen syy, jonka päähän putuaa" tavattiin sanoa ennen Kurikassa. Näpärällä on ja mielenkiintoisesti venyy lumi, niinku purukumi. Yhtä näpärällä on oikein- ymmärryksen ja väärinymmärryk- sen hienonhieno ero. Se on pienestä kiinni, yleensä vain ihmisen omasta tahdosta.

52 kommenttia .

Valitse parasta

Torstai 4.3.2010 klo 19:50

Parhaista parhaat vaihtoehdot vaakalaudalla

 

Sukellamme kuin pimeään yöhön luottavaisella mielellä.

Toisten ohjattavaksi, silmin sokein, antaudumme vilpittömin ajatuksin.

Luottamus täytyy olla silloin suurta ja horjumatonta. Ainoa mahdollisuus on kuitenkin vain luottaa ja kuvitella olevansa turvassa.

Onko riski sittenkään lopulta merkittävä seikka? Tässä piilee kuitenkin mahdollisuus parempaan.

Siinähän on aarre, joka odotti vain löytäjäänsä

 

Pitäisi tehdä, mutta ei saisi tehdä

 

Missähän se yhdistymisen seurantaryhmä, vaimikäsenniminytolikaan-porukka luuraa?

Eikös sellaisen poppoon pitänyt määrävälein kokoontua arvioimaan hallinnon toimia ja kuntaliitoksen seurauksia ja tuloksia?

Liitoskuntien tuomaa lisäarvoa yhtyneelle kunnalle piti analysoida.

Mitä siis on tapahtunut, onko kokoonnuttu kertaakaan?

Onko vanha Jurva tuonut säästäväisyyden kulttuuria uuteen Kurikkaan? Onko kehittämishankkeita saatu aikaiseksi vanhan Kurikan toimesta?

Sivusta asioita seuranneena olen pannut merkille, että  ainakin kaupunginjohtajan toimintaa arvioidaan hyvin ristiriitaisesti. 

"Sitä sun tätä pitäisi tehdä”

“Niin ja noin eikä ainakaan tuollaista saa tehdä”.

Enpä taida tunnistaa mistäpäin noin vellova ohjekulttuuri olisi peräisin. Niin tai näin, aina väärinpäin. 

Olisiko parasta antaa kamreerina toimivan talouspäällikön etsiä ja arvioida yhdistymisen tähänastisia plussia ja miinuksia? Minua ainakin tuon prosessin raportit kiinnostavat.048.jpg

Pieni breikki eli katko kehitys- työhön ja välillä tutkimaan saavutettuja yhdistymis-tuloksia. Veroprosentti ainakin on säilynyt ennallaan. Mitä hyviä toimintatapoja on toinen toisiltaan opittu? Missä määrin on huonoja malleja omaksuttu? Painoarvo kuntien välisissä mitteloissä lienee kuitenkin kohentunut? 

84 kommenttia .

Sekavaa touhua

Maanantai 1.3.2010 klo 8:20

Aina joku erottuu joukosta

 

Kun tahdot jotain, varmista ettei se loukkaa muita kohtuutta enempää. On syytä varmistua, ettei pyydä mitään kovin liikaa eikä väärää.

Elämä on todella täynnä ansoja.

Taistelun kautta saavutetusta voitonhurmasta ei silti todellakaan tarvitse luopua.

Kun hyväksyy kaikki kiihkeät tunteensa, voi nauttia elämästä täysin siemauksin. Sillä tavalla ainakin erottuu joukosta ja ehkäpä vielä edukseen.

 

Mitä sitten taas tahdot? Salattu hulluus

 

Poliittiseen demokratiaan kuuluu äänestäjien palkitseminen.

On syntynyt saavutettuja etuja. Siksi on tehtävä sen mukaisia päätöksiä.

Vahinko vain, että lasku jaetaan kaikkien veronmaksajien kesken maksettavaksi.

Oman vastuunkannon raja hämärtyy.

Palvelujen kysyntää rajoittaa vain niiden tarjonta. Kääntäen palvelujen tarjonta lisää kysyntää.

Nousukautena yllättävä , jatkuva progressiivinen verotulojen kasvu hoiti ongelman harhauttavasti. Siihen suolana esimerkiksi Kurikan saamat osingot räjäyttivät lopunkin harkintakyvyn.

Nyt ollaan tosiasioiden edessä, syvässä ja jumissa.

Verotulot laskevat. Menot eivät osoita taittumista, eivät edes taipumista.

Väestö ikääntyy ja palvelujen, siis menojen tarve kasvaa.

Silti pientenkin, järkevien muutosten vastustus on jyrkkää ja ehdotonta.

Vastuunkantajat syyllistetään henkilöinä.

Neuvottomuuden tilasta kertoo epäröinti ja intohimoinen suhtautuminen normaalinkaan päätöksentekoon. Kukaan ei usko ketään.

Kohta on hallinto halvaannuksissa ja eroamisia vaaditaan.057.jpg

Maahanmuuttajia sorsitaan ja syytellään. Tällaisia kuvia levitellään eteläisessä Suomessa. Sitä kautta koetetaan selittää muiden syyksi omaehtoisesti hankittu taloustilanne. Populismi ja kaaos valtaa muutenkin tilaa. Nyt pitäisi ottaa järki käteen ja yhdessä tehdä sosiaalisia ja inhimillisiä päätöksiä omista lähtökohdistamme. Samalla olisi ymmärrettävä talouden yksinkertaiset reunaehdot. Kaikkeen ei valitettavasti ole varaa.    

29 kommenttia .