Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Kerro, kerro vain

Keskiviikko 28.10.2009 klo 12:16


Ei kuule kukaan -kerro kuiskaten

 

Olemme vain välikappaleita.

Kun sen tajuaa, tuntee olonsa tyynemmäksi ja hyvin luottavaiseksi.

Ei ole mitään syytä kerskailla tiedoillaan eikä toisaalta tuntea vähääkään syyllisyyttä.

Pelkkään iloon riittää paljon aihetta.

Kun ystävät sanovat: Olet sellainen, jonka uskoa voi vain ihailla, ylpistyt hetkeksi.

Se on tarpeetonta.

Kuiskaa siis vain hiljaa: Se on minun elämäni tie.

 

Luovuus.

Se on kyky nähdä asiayhteyksiä ja kehittää uusia näkökulmia ja epätavallisia rajojen rikkomisen tapoja.

Luovuus on se malli, jota päätöksenteossa tarvittaisiin.

Sellainen tapa toimia ei ole meille pohjalaisille erityisen ominaista.

 

Innostus

Sen näkee jo pään asennosta, etunojasta.

Suuri innostus olisi tarpeen politiikassa.

Innostus ja osaaminen, ne luovat kasvulle pohjaa ja auttavat vaikeiden päätösten yli.

Niitä ominaisuuksia meissä pohjalaisissa on hitusen verran, vaan ei kyllä liikaa.

Olenkohan minä saanut innostuksen ja ajokoiran luonteen verenperintönä?

 

Alku

Kaiken uuden alku on muutoksessa ja kyvyssä tehdä se.

Kertaheitolla uusi alku, se säväyttää.

Kun on varma itsestään ja omista rajoistaan, on suhteellisen helppo aloittaa alusta kaikki.

Silti uuden elämäntyylin aloittaminen vaatii suunnattomasti voimavaroja, henkisiä ja fyysisiä.047.jpg

Uuden rakentamiseen tarvitaan suurta luovuutta ja aloitekykyä. On kuitenkin mahtavaa aina aloittaa alusta uusi asia. Erityisen mukavaa on kun saa myönteistä palautetta rakentamisesta ja tekemisestään. Kannustus helpottaa elämää suunnattomasti.

 

 


Kommentit

28.10.2009 13:03  Herra X (ent. Katsoin Ilkan)

Rakentamisesta puheen ollen, kaupunki aikoi rakentaa ison hallin kuin silloin ennen, siis näistä nykyisistä asetuksista. Tsekatkaapa vaikka Hannun blogista.

28.10.2009 14:01  Saara

Hannun blogissa oleva asia on täyttä pas..a.On säälittävää miten ihmisen pitää epätoivoisesi yritää nostaa omaa olematonta profiliaan hyökkäämällä ylimpiä virkamiehiä vastaan.Tämäkö siis H K blogiteksti on Kokoomuksen paljon kuuluttamaa Kurikan kehittämisen ja profiilin noston politiikkaa.sIKA-fARMARI HUUTAA ASIOITA JIOTA EI TIEDÄ EIKÄ MYÖSKÄÄN YMMÄRRÄ.Esim opiskelijarahan poisto on päätetty Kurikan kaupungionvaltuuston kokouksessa yksimielisesti.Tälläisiäkö päättäjiä Kurikka tarvitsee jotka eivät edes ota selvää mistä päättävät? No Koivistohan pääsi valtuustoon vähän kun vahingossa , ja vahonko se todella oli Kurikan menestyksen kannalta. Tarvitaan yhteistyökykyisiä ihmisuiä jotka osaavat kysyä kun eivät ymmärrä ja kommunikoida virkamiesten kanssa kuten normaalit ihmiset. Jos tälläisen varassa jatketraan voi sanoa hyvästit koko kaupungin tulevaisuudelle.

28.10.2009 14:49  Herra X

Mikä väärä väittämä Hannun blogissa on? Asiahan pantiin pöydälle, koska hanketta ei ole kilpautettu EU:n säädösten mukaisesti. Ei sitä muuten olisi pöydälle pantu.

28.10.2009 15:05  Herra X

Kävin katsomassa hallituksen 19.10. kokouksen pöytäkirjan. Ja siellähän ne urakkatarjoukset ovat kaikkien katsottavissa. Jos tulee uusi tarjouskilpailu, sieltä on helppo katsoa, miten alas pitää mennä. Luulisi tarjouksen tehneitä vähän kuumottavan, kun heille nyt todetaan, että ei vaiskaa, tämä kierros vedetään vessanpytystä alas.

28.10.2009 16:02  asialinjalla

Saara, Saara jos olet tietoinen asioista niin älä yritä kääntää asioita ja loukkaamalla toisia yritä kohottaa itseäsi ja väärintekijöitä. Hyi Saara minkäs teit!

28.10.2009 17:02  kuntalainen

Näyttää Saaralle vastaavan yksi ja sama psykopaattinen herra, joka on H K:n blogin takana. Naurettavaa omassa asiassa hillumista. Saara turhaan kiihtyy sinänsä aiheesta, mutta on toki täysin oikeassa.
Luulisi kaupunginjohtajan ja kehityspäällikön nostavan jonkinasteisen kysymyksen solvaamisesta.
Koko kehitys on mokannut lievästi, myös kokoomuksen edustajat siellä. nyt lyödään serkkuakin. Mutta onneksi hallitus ja ennenmuuta kaupunginjohtaja ovat ajan tasalla ja toiminut viisaasti. Nyt on tehty pieni moka, mutta lopulta toimittu viisaasti ja laillisesti. HK härventää itsensä ulos kaikista asillisista yhteyksistä yhteistyöstä puhumattakaan. Elefantti posliinikaupassa. Surku tulee.

28.10.2009 17:40  innokas tupari

Onko kuvassa se uusi kehityksen vastaanotto mökki

28.10.2009 17:44  mottipää

saara reppana,ethän sinä vain ole posliini norsukaupassa?

28.10.2009 18:53  Päät kuumentuneet liikaa halliasiassa

Ovat näköjään päät kuumenneet tässä halliasiassa. Kun hallin rakennusurakan kustannusarvio on 2.410.000 euroa, niin se ylittää kansallisen kynnysarvon, minkä vuoksi se pitää ilmoittaa ministeriön julkisessa rekisterissä HILMAssa. Urakan oli ehtinyt hyväksyä liikelaitoksen johtokunta kehityspäällikön esittelystä. Myös kaupunginjohtaja esitti ensin, että kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle tarvittavan määrärahan hyväksymistä. Kuitenkin kokouksessa kaupunginjohtaja muutti ehdotustaan, että asia pannaan pöydälle, mikä hyväksyttiin. Kun hän on Kurikka-lehdessä kertonut, että on tapahtunut edellä kerrottu virhe, minkä vuoksi pitää pyytää uudet tarjoukset ja tarjous ilmoittaa myös HILMAssa, niin uusi menttely on oikea, ja jolla estetään jo syntyneen virheen toteutuminen.
Hannu Koiviston blogi on tietysti suoraviivainen. On kuitenkin turha lähteä puhumaan kunnianloukkauksesta, kun kyse on julkisista henkilöistä, joihin kaupunginjohtaja ja kehityspäällikkö lukeutuvat. Hehän olivat tehneet virheen. Onneksi se on huomattu ajoissa, ettei syntynyt pahempia ongelmia. Täten Saarakin voisi nukkua yönsä rauhallisemmin.

28.10.2009 19:01  ylläättynyt veronmaksaja

Motttipää. pölhö, kas siinä viimeaikaista kurikkalaissanastoa.
Toki voisi kysyä, onko yrittäjien näkemys todella yhtenäinen luottamusmiehistä. Pölhöjä oman edun tavoittelijoita kaikki tyynni? Kertooko tuo asenne tyhjentävästi, että yhteisten asioiden hoito on pölhöa touhua. Omaan napaan tuojottamista ja kaverin edun ajamista? Jos tuo on yrittäjien puheenjohtajan mielipide, lienee se koko yrittäjäväen mielipide?
Yrittämisen edellytyksiä pitäisi siis parantaa. Yritysten toimintaedellytykisä tulisi lisätä.
Yrittäjille sitä ja yrittäjille tätä.
Ja pölhöt antaa ja lupaa vastaanottohallia, alennuksia vuokriin, sitä sun tätä. Eikö olekin pölhöä touhua, vai mitä Jaana?

28.10.2009 19:08  kuntalainen

Kunnianloukkaus on aina olemassa kun esittää perättömiä väitteitä. Erityisen raskauttaavva on syyttää virkamiehiä perättömästi. Ihmettelen, jos tällaiset valheet annetaan vain mennä. Ihmettelen myös syyttelevää käytöstä ja täysin asiattomia ja populistia puheita taholta, joka on itse ollut päättämässä valtuustossa ja julkisesti ilmoittaa muuta. Alkaa olla uskottavuuden ainekset vähissä nyt koko kykypuolueen osalta.

28.10.2009 19:24  asialinjalla

Eikö kuntalaiselle mene perille, älä kirjoita tuota puppua, ota selvää asioista ja kirjoita sitten.

28.10.2009 19:43  Kaupunki köyhän apuna

Kannattaisi panna jäitä hattuun kaupungin "vastaanottohallin" kanssa. On hyvin mahdollista, että köyhän pörssiyhtiön tukemiseksi ostetut Velsan tilat ovan jo ensi vuonna täynnä tyhjää tilaa. Onneksi kaupunki ei vaihtanut osakkeitaan kyseisen pörssiyhtiön osakkeisiin niinkuin eräs Viisas (mutta ei älykäs) ehdotti!

28.10.2009 20:03  utelias

Minkä siis virheen kaupunginjohtaja on tehnyt?

28.10.2009 20:14  Ikari mahdollisuuksien Mekka

Ikari on tulevaisuuden paikka, mahdollisuuksien mekka kurikkalaisille. Valtatie on ja pysy se pitää saada peruskunnostukseen ja siinä yhteydessä uusi sisääntulo keskustaan. Nyt kun ollaan tekemässä hallia Ikariin niin sehän on positiivinen asia, pitkästä aikaa rakennetaan uutta ja kehittävää. Lamasta noustaan, Ruukki elpyy ja työllistää taas Kurikassa nykyistä enemmän, uusi halli houkuttelee Ruukin imussa uusia yrittäjiä. Mitä tässä maristaan, hallinto toimii ja pisti urakat uusiksi, onneksi virhe huomattiin, tekeville sattuu, hyvä on kuitenkin, että tehdään. Tulkaa kolmostietä Luovanm suunnasta Kurikkaan, katsokaa oikealle, huomaatte mahdollisuuksien mekan meille kaikille, parasta mainosta Kurikalle, parempaa kuin tienvarsimainokset, teennäiset sellaiset. Marinat pois ja annetaan hallinnon toimia, sitä varten ne ovat siellä töissä.

28.10.2009 20:15  Jatkoa Ikariin

Katsokaa kuitenkin VASEmMALLE !!!!!! Tekevälle sattuu, niin mullekin.

28.10.2009 20:35  tt

Saara ja kuntalainen on molemmat aivan pihalla! Toinen puhuu pas...sta. Taitaa olla vaippaiässä. Toinen muuten vaan höpöjä. Aivan kun itse olisitte olleet asiasta paikalla päättämässä.

28.10.2009 21:28  kommentti

Ei ole mitenkään mahdollista että kurikan päättäjät, ei ole tietoisia näistä hankintalaeista.
Onkohan nyt vain niin että ihan kaikki ei enää mene noin vain läpi.

28.10.2009 21:58  jupi

Hyvä Tyrväinen

28.10.2009 21:58  mottipuo

nii...in,josko kaikki ei vain meekkää enää mukisematta läpi?kenties huomenna kaikki on toisin...

28.10.2009 22:01  kaupunkilainen

kuntalaasen kommentit syvältä...liekö sarvijoen mettästä,vihalaaspesänpäältä?

28.10.2009 22:14  Tt

mottipuo kaupunkilainen kirioottaa samalla murteella. Kankaanpää?
Hui

28.10.2009 22:14  BB

Tyrväiselle ja Alaselle kysymys:MIKSI ei kaikille Kurikka/Jurva rakennusalan yrittäjille ole laitettu urakkatarjous kyselyä?Jos ei tule vastausta teen omat johtopäätelmät.

28.10.2009 22:26  Tt

Mikähän tuo hieno, oma johtopäätös voisi olla? Aika idioottomainen kysymys, johon vastauksen saanee henkilöiltä itseltään henkilökohtaisesti. Jos vain uskaltaa kysyä. Kunnon pohojalaanen ampuu puskista eikä uhreilta kysele,

28.10.2009 22:46  Mitähän Hakukaistalle kuuluu ????

Mitähän kuuluu Hakukaistalle, tuolle mietaalaisten suurelle hankkeelle, eli laajakaistalle, onkohan paljon käyttäjiä ja mitä hyvää siitä on seurannu kylälääsille.Senhän piti ratkaista kaikki mietaalaisten ongelmat ja isot rahat siihen yhteiskunnalta lypsettiin. Tietääköhän kukaan ja tietää niin olis kiva kuulla, Juhanikin taitaa olla matkoilla, joka jotaki tietääs. Vastakkaa ny Hakukaistan nkäyttäjät kun kuiteskin tätä blogia luetta. Tämä on vain pelkkää tiedonjanoa.

28.10.2009 22:56  mottipuo

Tt on uhri?tai murreankkuri tai anelma?tai muutoon vain kepulisti?!peluri tai oikeen väives?

28.10.2009 23:08  Jurvan Kymppi

Ei kykypuoluetta kannata Kurikassa ottaa täydestä. Ylinen on sen siunannut perussuomalaisten apupuolueeksi. Taitaa Koivisto olla samaa mieltä. Hyviä eduskuntavaaleja vain teille kaikille.
Ensimmäistä kertaa, edes hetken, hallihankkeessa oikea suunta.

28.10.2009 23:15  Hyvä veli

Niin onko Jurvan Kymppi sitä mieltä, että oli oikein kun ei kysytty meiltä muilta urakkatarjousta.

28.10.2009 23:15  asiaan

Jurvan 0; nyt tarvii kysyä. Mitä? Sorry jäi vahingos 1 pois.

28.10.2009 23:59  Jurvan Kymppi

Keskeytys oikein on, voisi loppua vaikka koko touhu.

29.10.2009 1:15  Kauno Kyvykäs

Voisiko joku kertoa kuka tätä surullisenkuuluisaa hallia tulisi käyttämään ja mitkä ovat vuokrien tasot?
Tavattoman paljon hienompaa väkeä on kiikarissa, jollei tyhjillään olevat tilat kelpaa.
Melkoisia Rokkefellereitä täytyy olla tiedossa, jos hallin kanssa pysytään pinnalla.

29.10.2009 6:47  Kauno kuninkaaksi

Kansantaloudellinen tuhlailubuumi kuuluu aina lama-aikaan, jotta saataisiin kunnollista dramatiikkaa aikaan. Käydään oikein syvällä ja sieltä sitten noustaan urhoollisesti ylös, josvielä pystytään. Kauno on oikeassa, vaikka ei aina hyväksy maailman menoa. Ikä kyllä korjaa tuota suhtautumisvammaa.

29.10.2009 8:41  Herra X

Kauko ja muut puhuvat asiaa. edes Kurikalla ei ole varaa rakentaa uutta hallitilaa vain haaveet takuuna käyttäjistä.
On Kurikan onni, että hanke ainakin viivästyi. Muitta kuka onkaan tämä jarrujen painaja eli sankari? Asiakirjoista ei selviä, että laillisuutta hallituksen kokouksessa vaati Pentti Ylinen. Kyselkää vaan hallituksen muilta jäseniltä, eivät he voi sitä kiistää, että vain Ylinen oli ajoissa hereillä. Ylinen itse ei ole asiasta rumpua lyönyt.

29.10.2009 11:19  Onko hapuilua niinkuin sairaanhoitopiirissäkin ?

Onko taas kerran väärin sammutettu, meinaan hallihanke ? Hyvä, että edes hallitus on huomannut, miksei Kurikan Kehitys Oy huomannut, onhan siellä parhaat kehittäjät, hallintoa, tekniikkaa, luottamushenkilöitä, kaikki parhaasta päästä.

29.10.2009 11:30  helo

Menkää hyvät kaupungin päättäjät katsomaan Vikin halli, sielä on varmasti riittävästi vastaanotto tiloja. Se on tyhjä nyt.

29.10.2009 12:42  Kyllähän tyhhyjiäkin halleja tarvitahan, onkohan entises Jurvas mitää tyhyjänä

Mitähän siellä entises Skaalan hallis on, meinaan toimintaa, vai siirtyikö se kaupungille aikoinaan ? Ainakin siistiltä halli näyttää ja pihakin kunnossa ja hyvä sijaanti, sopis ainakin kevyeeseen teollisuuteen, tuskin metallipajaksi, vai kuinka se oli tai miten se oli.

29.10.2009 13:51  laho

Kehittäjiä nyt tarvittaisiin eikä suunsoittajia. On helppo viisoa virheitä toisten tekemiksi. Kertokaapa solvausten kuninkaat kuinka jatkossa toimitaan? Sikamiehet ja muut kykymiehet. Ehdotuksia. esityksiä ja toimintamalleja pyydän. Mieluummin omalla nimelllä.

29.10.2009 14:32  Päästä

Mikäs kehittäjä se tuo laho sitten on? Onkos se edes oikia sukunimi? Alkaako etunimi kenties P:llä?

29.10.2009 14:53  Hakukaistasta pitäis saada tietoa

Ei sitten kukaaan tiennyt mitään Hakukaistasta , onkohan se vielä olemassa vai onko jo myyty jollekin operaattorille ?

29.10.2009 14:56  Poweri

Poweria Parkista ollaan nyt hakemassa Pietarista saadun potkun lisäksi. Kyllä nyt tahtoa ja kykyä kehittämiseen sitten löytyy.

29.10.2009 15:04  Herra X

Miten niin Power Parkiin? Ei siitä ole missään pöytäkirjassa. Vai onko nytkin, että tuntematon ja näkymätön taho määrää päättäjät matkalle ja nämä tottelevat.

29.10.2009 15:05  Herra X

Miten niin Power Parkiin? Ei siitä ole missään pöytäkirjassa.

29.10.2009 15:05  Laho

Kyllä määrää. Näin on tehtävä

29.10.2009 17:19  ole hyvä

Onneksi olkoon laho, olet saavuttanut urasi huipun, nimittäin latvasta laho.

29.10.2009 18:03  Kuollut Hakukaista

14.53 juttuun viitaten, ihmettelen myös Hakukaistan hiljaisuutta! Siellä on keskustelusivutkin, mutta ei keskustelua? Onko koko Mietaan-Lohiluoman alue katoamassa kokonaan kartalta, vaikka kaupunki panosti kyseisen kaistan rakentamiseen muistaakseni 350000 mk. Tuskin sieltä kukaan vastaa, eivät osaa käyttää tietokonetta??!

29.10.2009 19:52  Missä Hakukaista

Haloo Hakukaista, oletteko kuulolla ? Jos niin kertokaa jotakin itsestänne.

29.10.2009 21:58  Tonttejakin Hakukaistan lisäksi

Mietaankylän valtuutetut saivat aikanaan läpi "Kakkurin alueen kaavan". Tämä omakotialue on tiilitehtaan tienhaarasta pari-kolmesataa metriä Kauhajoelle päin tien oikealla puolella. Maanhankinta, kaavoitus, vesi- ja viemärijohdot, sähkö- ja puhelinjohdot sekä kadut alueelle on kaupungin kustantamina olleet tontinostajille tarjolla reilun vuoden, mutta ainuttakaan rakentajaa ei ole ilmestynyt? Kaupungin satsaus alueeseen on pyöreästi 350000 ?. Kuka kantaa vastuun tämänkaltaisista poliittisista munauksista??? ps. Kuulin juuri tutulta, että Kakkurin kaavaa vastapäätä joen toiselle puolelle on rakenteilla uusi omakotitalo?

29.10.2009 22:37  esko r

Tämä kunnianloukkauksista älähtänyt taitaa olla nimmarin takana kihertävä lautamies Jurvan Närvijoelta.Hänellä kokemusta sekä Jurvan kh:n eronneena pj:na että perättömien rikosilmoitusten tekemisestä kunnianloukkauksena.Miten loukkaat sellaista,mitä ei ole olemassakaan?Lautakasa pitäisi kaiketi maalata uudestaan.

29.10.2009 22:44  mamselli

Hei kaikille. Mitä tuollainen herja ja vihjailu ketään hyödyttää tai kiinnostaa?
Rauhoittukaa nyt aikuiset ihmiset. Työtä kylien hyväksi on tehty vuosikaudet. Joskus epäonnistuen, enimmäkseen onnistuen.
Hyvää on haluttu ja tahdottu ja saatu aikaankin.

29.10.2009 22:52  Viestikapula

Ota esko hyvä loppukiri!Marraskuun alusta häirikkötekstarien lähettäminen on kriminalisoitu.Heikottaako?

29.10.2009 23:04  Juhani (Linkki Virtuaalikurikan sivulle)

No kai se minun taas on kirjoitettava Hakukaistastakin kun kukaan muu ei vastaa millään tavalla.

Vaasan yliopistolta joku soitti minulle syystä että olin mukana Kurikan kylähanketoiminnassa. Sieltä kerrottiin että E-P:lla etsitään eri kunnista alueita valokuitua koskeviin pilottihankkeisiin, "osaatko sanoa löytyisikö Kurikasta tähän sopivia alueita keskustaajaman ulkopuolelta?"

Koska tuohon aikaan Beam-Net oli kehittymässä oleva hanke ja sen osalta puhuttiin julkisuudessa tietoverkonkin tarpeellisuudesta, niin kerroin että sen ympäristö voisi olla tuollaiselle hankeelle hyvä kohde. Annoin sekä Beam-Netin että silloisen Miedon koulun johtajaopettajan tiedot.

Niillä yhteystiedoilla Hakukaista jollain minulle tuntemattomalla tavalla lähti kehittymään. En ollut millään lailla mukana Osuuskunnan perustamisessa mutta olin innostunut uudesta mahdollisuudesta luoda sisältöä paikalliseen verkkoon. Niinpä olen yksi Hakukaista Osk:n jäsenistä ja liittymä josta kirjoitan kuuluu Hakukaistaan.

Kun huomasin että Hakukaista kehittyykin pelkäksi kaapeliverkoksi ilman kunnollista sisältöjen kehittämisen mahdollisuutta, olen ollut välillä liiankin kovaääninen Hakukaistan arvostelija. Ja kun lisäksi nopeudet internettiin osoittautuivat liian pieniksi, niin olin entistä pettyneempi.

Mielestäni Hakukaista on nyt kuitenkin vahvuus jota vieläkin voitaisiin hyödyntää ja ollaankin hyödyntämässä. Toiminnassa on viimeisten tietojeni mukaan tapahtumassa muutoksia joita kannattanee odottaa ennenkuin kirveitä aletaan heitellä kaivoihin. Hakukaistalla voi kaikesta arvostelustani huolimatta olla vielä vahvakin tulevaisuus. Ainakin itse odotan siltä vielä paljon viisaita ratkaisuja.

Nimilinkkini ohjaa Virtuaalikurikan sivulle, joka on Hakukaistan hankkeena syntynyt sivusto. Sivu lienee teetetty Jämsänkoskella, mutta parhaimmillaan Hakukaista olisi voinut ja voisi vieläkin luoda tämänkaltaista ja muuta verkkopalvelu- ja mediaosaamista omalle alueelle.

VK varmaankin voi korjata jos tässä on virheellistä tietoa, mutta tämä vain osoituksena siitä että Hakukaista on käytössä ;-)

29.10.2009 23:57  esko r

22.52
Hyvä Pekka,sinä se jaksat antaa palautetta aina nimmarin takaa,taidat olla tämän lautakasamiehen taustaryhmää vai peräti juoksupoika.Kun näin,kysyn vain miksi?
Yllytätkö lisää "kunnan piikkihin?"

30.10.2009 7:57  tt

Pekka, Saara ja Viestikapula yhteen soppii, taitaa sopia samaan lautakoppiin!

30.10.2009 10:49  Se on sitten sellaista.............

Niin tuo Hakukaista näyttää edeelleen olevan "vaiheessa". Juhanille kiitokset informaatiosta. Ymmärsin niin, että kuitu on olemassa, mutta hyödyntäminen olematonta, eli hanke jäänyt kesken. Sitä taisivat ajaa kovalla voimalla muutamat kunnallispoliitikot, mutta ovatko hekin sitten lopahtaneet. VCahinko vain, päämääränä taisikin olla kaupungin rahojen saaminen ja sitten hanskat tiskiin, vai oliko sittenkin niin, että jos olisi ollut tarvetta valokuidulle niin kyllä markkinavoimat olisivat toimineet. Vahinko vain, että kaupungin rahoja hahtui tuhkana tuuleen.

30.10.2009 12:46  Herra X

Kummallisista miepiteistä kiinni jääneet päättivät kokeilla, voitaisiinko kipeästä aiheesta mennä sivuun yllyttämällä keskustelemaan vaikka Hakukaistasta. Ja eikös taas menty halpaan.

30.10.2009 15:38  Herra X

Hallituksen seuraavan kokouksen esityslista on postitettu jäsenille ja muille tarpeellisille. Esityslistassa sanotaan, että Kurikan Kehityksen liikelaitoksen johtokunnan päätös Ikari-hallin urakoista kumotaan. Perustelujen mukaan johtokunta on ylittänyt toimivaltansa ja päätös on syntynyt väärässä järjestyksessä. Mitä tähän sanoo ystävämme "Saara" Vieläkö hän on sitä mieltä, että Hannu Koivisto on puhunut tästä asiasta paskaa?

30.10.2009 16:09  kuntalainen

Täyttä puppua puhuu Koivisto edelleen ja on puhunut. Ainoa moka on, että Hilmaan ei ole hanketta pantu. Sen jälkeen asian valmistelu on edennyt ikäänkuin olisi alussa toimittu oikein. Tuon alku virheen aikoo nyt hallitus kiitetävästi oikaista. H K on puhdas populisti ja haukkuu mennen tullen kaikki vaikka muut tekisi miten. Täysin yhteistyökyvytön joka tekee suurta vahinkoa Kurikalla. Saara on oikealla tiellä.

30.10.2009 16:28  Juhani (Lue: Mikään ei koskaan muutu)

12:46 Herra X: Minun tarkoitukseni ei ollut johtaa keskustelua johonkin muualle vaikka en pidäkään riitelystä, koska se ei johda mihinkään.

30.10.2009 17:16  kysyy ja vastaa

Herra X yrittää antaa ymmärtää, että hän istuisi hallituksessa. Oli tyhmä veto lähteä kehumaan Ylistä tämän saman nimimerkin takaa. esko r paljasti itsensä

30.10.2009 17:39  jj

Mitä, onko Eskosta tullut itsensä paljastaja, hyi.

30.10.2009 18:08  Hakukaistasta on keskustelun aiheeksi Herra X

Herra X; pitäisikö keskustella vain sinun esille ottamista asioista, muut ovat sitten kiellettyjä. Juhania on kyllä aivan turha syyttää asioiden sivuun viemisestä, lähes ainut on Juhani, joka yrittää pitää keskustelun tasoa yllä pysymällä asiassa ja asioissa ja joskus laajentamalla niitä. Herra X on itsensä ympärillä pyörivä kommentoija , joka ei ilmeisesti siedä muita.
Hakukaista on iso asia ja maksanut paljon, siitä on hyvä keskustella, jospa se vaikka heräisi henkiin. Toivotaan Hakukaistan vastuuhenkilöiden mukaantuloa tähän blogiin.

30.10.2009 19:41  tt

Kuntalaisen ja muutaman muun onkin hyvä hakea oikeaa kaistaa, kun ovat väärällä kaistalla! Ainahan se on yhteistyökyvytön, joka ottaa toisten töppäyksiä ja oikomisia esille oikeiden kuntalaisten edun mukaisesti. Voi Pekkaa, voi Mattia!

30.10.2009 21:00  Juhani

Pieni tiedotus tähän väliin!

Erilaisiin kylähankkeisiin on saatavissa nyt avustusta. Kylähankkeet voivat poiketa paljonkin aikaisemmista hankkeista. Myös kaupunki hakijana ja keskustaajama kohteena voivat saada avustusta. Samoin mikä tahansa yhdistys, osuuskunta tai jopa yritys voi olla hakijana. Jos jollakin on joku puute ympäristössään, niin kannattaa tutkia voitaisiinko puute korjata tässä yhteydessä.

Hankkeilla on sääntönsä joista yksi on, että sen on oltava muistaakseni minimissään n. 12.500 euroa ja omaa rahaa sellaiseen hankkeeseen tarvitaan n. 900 euroa. Avustusta voi saada Kurikan alueella 70%. 30% osuudesta 1/4 on oltava rahaa ja loput esim. talkootyötä.

Tiedän ettei Kauno tai moni muukaan oikein hyväksy avustusten ansiotonta käyttöä, mutta nyt on kyse poikkeuksellisesta kierroksesta.
Jos Kurikassa oikeasti tarvitaan jonkinlaista kylien omaa infrastruktuuria tai muuta, niin tätä rahaa kannattaa käyttää vaikka se kuinka tuntuisi ansaitsemattomalta.

Paperityötä on ehkä paljon, mutta hankkeet voivat liikkua jo katuvalaistusten ja pyöräteiden ym. tasolla. Oikeasti nyt voitaisiin ottaa Kurikan kehittäminen ja vaikka tälläkin tavalla työllistäminen yhteiseksi tehtäväksi.

Ottakaa yhteyttä. Voin antaa asiantuntevampia yhteystietoja ja muutenkin kertoa sen mitä itse tästä hanketoiminnasta tiedän.

31.10.2009 20:19  Tukitahoille paikka

Muutamat aktiivit ovat vaatineet tievaloja Jyllinkoskentielle ja Kiskontielle Kankaan koululaisia varten. Itse yritin samaa noin 20 vuotta takaperin, mutta toloksena oli poliittinen päätös, valot tulivat vain saman tiekunnan hallinoimalle Harjakoskentelle, kauas koulusta. Erään valtapuolueen kannattajia oli silloin Harjakoskentiellä, ei riittävästi Kiskontiellä ja Jyllinkoskentiellä. Nyt olisi oivallinen tilaisuus yrittää valoja tukirahoilla koululaisille uudestaan, kun se aikaisemman hankkeen kaatanut "anelma" ei ole enää remmissä mukana ja Harjakoskentien poliittiset vaikuttajat ovat haudassa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini