Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Hyvää elämää

Torstai 10.9.2009 klo 19:47


Elämä on hyvä elää

 

Kaikki ovat ylpeitä elämästään ja kaikesta hyvästä siinä.

Jokainen kertoo, kuinka selviytyi isosta haasteesta ja mitenkä vaikea ongelma ratkaistiin.

Usein kertomuksessaan on hyvä lisätä romanttista sävyä. Sanoihin pitääkin sisällyttää ylimääräistä intohimoa.

Tällaista ylpeyttä ei ole kuitenkaan syytä pitää itserakkautena.

Ei ole hyvä tosissaan uskoa omien sanojensa liioitteluun.

 

Luottamusmiesten teot

 

On hyvä silloin tällöin miettiä, mitä itsekukin luottamusmies on oikeasti saanut aikaan.

En tarkoita sitä, mitä mammonaa tai hyötyä on kyennyt itselleen hankkimaan, vaan mitä on yhteisöllisesti hyödyttänyt tätä meidän yhteiskuntaamme.

Joka ainoa päivä olisi syytä miettiä, mitä lisäarvoa itse on tuonut tilanteille, joissa on voinut päättäjänä vaikuttaa.

Muistin virkistämiseksi tuon esille muutamia hankkeita, joita yhdessä olisi syytä ja hyvä ajaa eteenpäin: Yhteiskoulun peruskorjaus, Monnarin peruskorjaus, Jurvan pienkoti.

Tiehankkeista päällimmäisenä on uusi sisääntulotie, Saaren risteys. Kirkkosillan jk-pp-hanke koululaisten turvallisuuden takaamiseksi, Jurvan keskustan tiejärjestelyt, Hakunin jk-pp-väylä ja tie.

Hyviä elvytyshankkeita siis piisaa. Katu- viemäri- ja muun infrahankelistan puolella lista on pitkä.

Ryhdytään siis töihin ja kääritään hihat.

Toistan vielä tässä, että jos tuo Pietarin matkaan sijoitettu 10 tuhatta euroa saa aikaan yhteistyön sävelen, on matka maksussaan. masa_073.jpg

Tiet, erityisesti yksityiset kylätiet ovat tärkeitä infra-hankkeita. Niitä teitä käytetään joka ainoa päivä. Ne myös takaavat kylien elinvoimaisuuden. Siksi on hyvin ymmärrettävää, että niistä puhutaan ja vähä ruraatahankin.

 


Kommentit

10.9.2009 21:38  Kuvakielinen

Pietarin matka saa aikaan yhteistyösävelen, pitääköhän tuo lause ajatuksen sisällään (verhottuna)

10.9.2009 21:55  JE

21:38: ota tekstiisi ja mietiskelyysi sana JOS Matin kirjoituksesta, sana kuuluu oleellisena osana ajatukseen.

10.9.2009 22:40  järki käteen

Kylistä kaupungin keskustaan vain. Säästetään teissä. viemäreissä ja kunnallistekniikassa.

10.9.2009 23:09  Kauno Kyvykäs

Joo, pannaanko koko Kurikka kiinni, mennään vaikka Helsinkiin, Pariisi vielä parempi paikka.

10.9.2009 23:57  jarki päähän

22:40 Niin säästetään ja varmaan siat ja lehmät voidaan majoittaa niiden asuntoihin jotka jo asuvat keskustassa.

11.9.2009 0:35  lähes

"Keskustelu kulkee asia linjalla", jotain tolkkua:järki, päähän. Lähtekää vaikka seminaarimatkalle tutustumaan Juonenkyläntiehen polkupyörillä, kallimpiin kulkuneuvoihin kaupungilla ei ole varaa koska pitää ostaa peruskorjattava talo, sillä omistajalla ei mahdollisesti ole varaa pitää sitä.

11.9.2009 4:15  Muualta , Onneksi

Blogistin teksti yritti avata keskustelua Kurikan tulevaisuuden hankkeista. Mutta , mutta TURHAAN . Pessimismi , ilkeys ja läykytys on IN Kurikassa. Miten voisi rakentaaa mitään hyvää tai uudistaa , mikään ei kelpaa. Kaikkihan on PEESTÄ , niin myös nämä kommentoijat.

11.9.2009 7:49  Etiäinen

Kyllä Kurikasta hyvääkin löytyy. Ainakin ne, jotka ovat jo ymmärtäneet lähteä. No, se oli huono vitsi. Todellisesti edellinen kirjoittaja on oiekassa siinä, että vaikea on löytää aiheitajoissa jotakuta mentäisiin jopa kehumaan.
Se tässä on hauskaa, että kun blogistin alustukset edustavat vatsin korkeaa kirjallista ja humaania tasoa, ovat kommentit jostain toisesta ääripäästä. Luulen, että tämä onkin ylimääräisten ähkyjen ja paineiden purkautumiskanava ja sillä tavalla vähentää psykiatrisen hoidon tarpeita Kurikassa ainakin.
Ei näitä juttuja kannata ylenpalttisen vakavasti ottaa. Ajankulua ja huvitusta itse kullekin.
Joskus löytää joku pienen jyvän Kurikan kehittämisen näkökulmaan. Se on hyvä asia. Harvoin mitään erityisen älyllistä täällä kohtaa. Jatketaan silti.

11.9.2009 8:22  Kirjoitin minäkin aamuhetkellä kaukana päättäjistä

Kyllähän nämä kommentit ovat mitä sattuu, varmaan harmittaa blogistiakin. Koetetaan nyt kuitenkin kestää onhan tämä blogi melkoinen kanava kurikkalaisille ja vähän laajemmillekin piireille. Kurikan kehittäminen; mitä se on: Mielestäni kaksi asiaa ainakin; 1. Peruspalveluista huolehtiminen ja 2. Uusien kehityshankkeiden toteuttaminen. Ensiksi pitää huolehtia peruspalveluista ja sen jälkeen jos ja kun varaa on pitää visioida uutta. Nyt vain on niin, että peruspalveluista huolehtijoiden määrä on vähäinen kun paremmin saat julkisuutta uusilla hankkeilla. Toimijoiden on nähtävä kokonaisuus ja sovitettava hankkeensa niihin puitteisiin, nyt näyttää olevan niin, että osa huitelee pilvissä ja joidenkin on pidettävä jalat maassa. Ensimmäinen uudistus mikä pitää saada aikaan on KOKONAISNÄKEMYS KAIKILLE TOIMIJOILLA ja ymmärrys siitä, että kunnallishallinnossa ei ole oppositiota. Jos yhteistyön sävel löytyy Kurikan ulkopuolella käymisestä, niin määrävälein vain matkaan ja sitten kotiin rakentamaan Kurikkaa.

11.9.2009 20:51  kommentti

11.9.2009 8:22
KOKONAISNÄKEMYS KAIKILLE TOIMIJOILLA ja ymmärrys siitä, että kunnallishallinnossa ei ole oppositiota.
Juuri näin.
Lisäksi kurikan-kehitys, liikelaitoksen vois ajaa alas heti miten turhake.

11.9.2009 22:18  Kauno Kyvykäs

Pohjoiskoreassa on kaikilla yhteinen näkemys asioista, lisää näkemyksiä voi kysyä V-M Saarakkalalta, hän varmasti mielellään kertoo asiasta.

11.9.2009 22:28  Kyvykkäälle kokonaisnäkemys

K Kyvykkäälle; kokonaisnäkemys on aivan eri asia kuin yhteinen näkemys. Kokonaisnäkemys on ehdoton edellytys hyvälle ja demokraattiselle päätöksenteolle ja hedelmälliselle keskustelulle ennen päätöksentekoa.

11.9.2009 22:31  Kehitys Oy tutuksi kuntalaisille - liike

Mikähän tuo kummajainen oikein on, eli mikä Kurikan Kehitys Oy. On aika tuntematon tekijä kuntalaisille, kovassa kurssissa kun kelpuutettiin hallituksen mukaan Pietariin. Muuten: toisessa maailmasodassa suomalaiset olivat viisaita eivätkä edenneet Pietariin eivätkä edes yrittäneet.

12.9.2009 0:07  "Uutis ankka"

Iltaa, juuri ilmestyneessä Kurikka-Lehdessä, viestipalstalla, oli kirjoitus jossa annettiin ymmärtää, että kaupungin johtaja P.Tyrväinen asuu jossain muualla kuin Kurikassa, tämänhän täytyy olla "uutisankka", muussa tapauksessa ko.henkilö on väärä valinta jo ko. asian perusteella.

12.9.2009 2:17  Tietoa on

Paavo Tyrväinen on Kurikkalainen ja asuu Kurikassa.

12.9.2009 6:35  Ihmetys

Kaupunginjohta Tyrväinen asuu Kurikassa. se selvä. Voisi kysyä kuka tämmösiä levittelee? Onko Jalonen asialla taas+

12.9.2009 6:37  Ymmärrys hoi!

Edellisten perusteella voisi arvioida sivistyksen tasoa ja osittain sitäkin, onko valtuustoosa kuinka äkkivääriä vähän liiankin kanssa ?

12.9.2009 7:22  sivullinen

Sikafarmari Kurikka-lehdessä kettuilee henkilöönmenevästi taas kerran, nyt Pietariin lähdöstä. Jos Pottuilun jättää pois, ei ole mitään kirjoitusta olemassakaan. Onpa kumma juttu. Muutama politiikan taktikko jää matkalta pois, ja muut laiskimukset ottavat asiakseen keljuilla matkaan lähtijöille, jotka sentään tekevät jotain tavoitteiden eteen. Voi voi mitä jeesustelua. Hiukan kansainvälistä otetta korvien väliin, pyydän .

12.9.2009 10:17  Entinen perussuomalainen

Onhan se tietenkin häiriköintiä, jos ei ymmärrä Kurikan sulle, mulle politiikkaa.
Kurikassa on päätöksiä, jotka tehdään poliittisen kaavan mukaan, lisäksi on ne päätökset, joista hyötyy ainoastaan päättäjät ja paremmanpuoleiset kaverit.
Se taitaa sitten olla sitä kuuluisaa kunnallispolitiikkaa.
Ei auta tippaakaan onko kysymyksessä suoraselkäisyyspuolue, vai ei. Suoraselkäisyydellä ratsastaminen on oivallinen selkänoja pelata omaan pussiin.
Ei siinä paljon muistella hurskaita puheita, kun oma suu on lähempänä, kuin pussin suu.

12.9.2009 18:46  Kauno Kyvykäs

Lähtikö hallitus Pietariin katsomaan kuinka huonoksi tiet voi päästää ja kuitenkin ihmiset pääsevät niitä pitkin kulkemaan. Varmasti vanhushuoltoonkin löytyy reissulta lääkkeitä, tulee sitä vanhempikin ihminen kerjäämällä toimeen.

12.9.2009 20:03  Kyselyn paikka

Tyrväinen on varmaan just niin hyvä johtaja, kuin Kurikka tarvisee. Jos oikein ilkeillään, niin ei varmasti eläkepäiviään jää Kurikkaan viettämään. Sen verran muhkea kämppä on ItäSuomessa järven rannalla hänellä.

PS. onko koskaan tehty kyselyä, miten suuri osa kurikkalaisista on ikänään käynyt postilaatikkoaan pidemmällä?

12.9.2009 20:23  Onko paljon vain postilaatikolla käyneitä kurikkalaisia?

Minusta tuntuu (20:03) tätä blogia lukiessani, että vain postilaatikolla käyneitä kurikkalaisia on paljon. Täten ehkä on turha selvittää sitä asiaa tutkimuksilla.

13.9.2009 11:04  Kauno Kyvykäs

Matkailu avartaa, onhan Pietari ja koko Venäjä kuuluisa korruptiostaan, ehkä sieltä löytyy neuvoja ja ohjeita kunnon hallintoon, onhan Kurikkalainen sulle mulle aika heiveröistä verrattuna itänaapurin meininkeihin.

13.9.2009 12:05  JE

Opiskelua asiaan syvemmin perehtyneille; Mafia 3:s vuosikurssi ja luentosarja korruptio kuntataloudessa alkaa ensiviikolla Pietarissa.

13.9.2009 13:15  Kauno Kyvykäs

Porvoon käräjäoikeus halveksii suomalaisia veronmaksajia, niitä jotka maksavat heidän palkkansa. Suomen kansalaisten asiat viivästyvät resurssien ja rahanpuutteen takia.
Ei voi pitää paikkaansa, kun porvoon mitalla samanaikaisesti jaetaan oikeutta pitkin Afrikkaa. Kansainväliset tuomio-istuimet ovat olemassa tälläisten asioiden hoitamista varten.
Ilmeisesti porvoon käräjäoikeuden tuomarit haluavat, veronmaksajien sponsoroimana, ilmaista mainosta paremmat virat mielessään.

13.9.2009 21:16  Tarkkailija

Se pitää muistaa reisulla,että se on työreissu.Vodkaa ei sitten siellä juoda.Kuka mahtaa olla "lapsenlikka" reisulla

13.9.2009 22:00  -liike

Onko sillä reissulla ketään joka tottuneesti käyttää alkoholia?

13.9.2009 22:15  Odotamme tuloksia Pietarin reissulta

Minkähänlaisen matkaraportin me saamme Pietarin reissun kävijöiltä?

14.9.2009 13:05  Jurvan Kymppi

Osa erittäin harjaantunutta porukkaa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini