Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Hyvät ja pahat

Lauantai 1.8.2009 klo 8:00


Sankari

 

Rohkeus on sitä, että tekee vaikka pelottaa.

Rohkea on nöyrä, sillä hän tajuaa edellytystensä rajallisuuden. Hän seisoo yksin oman pelkonsa keskellä. Mutta hän kestää sen.

Ilman pelkoa ei voi olla rohkeutta eikä voi olla sankaruuttakaan. Pelko tekee sankarin ja mestarin sinustakin.

Sillä tavalla kasvat ja muutat muotoasi.

Pelon voi siis tunnustaa, mutta se pitää voittaa.

 

Arjen sankareita

 

Hankintalaki puhuttaa. Sitä halutaan uudistaa.

Homma on menossa ainakin osaremonttiin, eikä se ole mikään ihme.

Kiistatta laissa on ollut isojakin ongelmia. Suuret, kansainväliset juridiikkaa hallitsevat ns. globaalimaailman yritykset kyykyttävät kuntia valituksin ja toiminta vaikuttaa jo kiusanteoltakin.

Toisaalta kunnat saavat syyttää itseäänkin. Takavuosina aika monissa kunnissa ja usein varsin kevyin perustein oman kunnan yritys sai urakan tai toimituksen ohi taloudellisesti edullisimman. Melkoinen viidakon laki ja hyvä veli järjestelmä vallitsi.

Näin ei ollut kuitenkaan juurikaan meillä Kurikassa.

Lieveilmiötä oli hiukan toisenlaisiakin. Vai mitä sanotte tilanteesta, että urakkojen toteutuksessa ei käytännössä vuosikymmeniin kunta hyväksynyt lisälaskuja.

Suunnitelmat olivat niin ”täydellisiä”, ettei niissä kertakaikkiaan voinut olla virheitä eikä lisälaskuihin siis koskaan ollut aihetta. Kunnat ja päättäjät käyttivät ison isännän oikeutta.

Muutaman vuoden ajan on ollut tilanne jo paremmin hallinnassa ja ymmärretään, että suunnittelija ja tilaajakin voivat erehtyä. Ei todellakaan ole urakoitsijoiden syy, jos suunnitelmissa on joskus virheitä ja siitä aiheutuu lisäkustannuksia.

Pienille ja keskisuurille yrityksille hankintalaki kuitenkin on iso suoja kuntien ja yhteisöjen mielivaltaa vastaan. Muutoksia ei silti pidä tehdä pelkän muutoksen vuoksi vaikka eräiltä osin järjestelmää pitääkin kehittää.arkisto_1_2009_272.jpg

Sammakoita pääsee helposti suusta kuin suusta. Takavuosina uhiteltiin urakoitsijoita sillä, ettei pyydetä enää urakoita, jos urakoitsija  heittäytyy "hankalaksi" ja laskuttaa perustellut muutostyöt. Nykyinen hankintalaki pakottaa avoimempaan toimintaan. Kuka vain ehdot täyttävä yritys voi osallístua kilpailuun. Vanhan koulun virkamiehet eivät  enää määrää ja korruptiollekin on vähemmän tilaa. Arjen sankari oli ennen maailmassa se, joka uskalsi sanoa nämä asiat ääneen.Kuvan rupisammakkojen äiti  painaa yli kilon.


Kommentit

1.8.2009 10:00  Urakkatarjous on tehty tarkoituksellisesti alhaiseksi.

On muistettava, että on ollut ja varmaan vieläkin on sellaisia urakoitsijoita esim. gryndereitä, jotka saivat urakan tekemällä hyvin alhaisen tarjouksen. Sitten urakan aikana grynderi vedätti hintaa ylöspäin tekemällä lisälaskuja mm. vedoten, ettei tarjouspyynnössä tai urakkasopimuksessa oltu jotain asiaa mainittu.Mielestänä tällainen gyrynderi ei ole arjen sankari.

1.8.2009 10:00  Kauno Kyvykäs

Hankintalaki, muutoksineen konsulttien tuottavimpia temmellyskenttiä. Päätöksenteko siirtyy entistä enemmän kunnilta verkottuneiden mafioiden käsiin.

1.8.2009 10:39  utelias

Grynderi on omien urakoiden perustajaurakoitsija. Sillä asialla ei ole mitään tekemistä varsinaisen urakka- ja tarjouskilpailun kanssa.
Puheet tavasta toimia 10:00 esitetyllä tavalla on käytännössä täysin mahdoton tapa toimia. Tuulesta ja asiantuntemattomuudesta lähteviä luuloja siihenntekstiin sisältyy. Asiapapereiden ainakin pitäisi olla aina yksiselitteisiä ja riidattomia. Mutta jospa 10:00 kertoisi käytännön esimerkin siitä mitä hän tarkoittaa?

1.8.2009 10:41  kiinnostaa

Kauno Kyvykäs puhuu Mafioista. Hän on etevä asiantuntija. Kertoisitko ketä nämä verkottuneet Mafiat ovat?

1.8.2009 11:54  Kauno Kyvykäs

Näitähän piisaa, TE-keskukset suomessa huippu rahoittajia näihin verkotettuihin hankkeisiin, joita konsultit johtavat.
Ilmiö on koko EU:in alueella hävittämässä loputkin rippeet kilpailuun perustuvasta markkinataloudesta, jota euroopassa sosialistien jäljiltä on olemassa.

1.8.2009 12:09  Notta...

Normaalisti, jos yritys tekee urakan könttähinnalla, sen pitää pystyä se sillä tekemään. Samoin, jos on suunnitelma, siitä tehty tarjouspyyntö, tarjous ja siihen liittyvä laskelma, kyllähän siinä tulisi työn ottaneen kyetä pysymään.
Eri asia on, jos tilanne muuttuu matkan varrella, kuten esim. vanhaa entratessa lähes aina käy. Vanhat piirustukset eivät päde ja hirsiseinän tilalta löytyykin betonia tai toisinpäin. Kosteusongelmat vaativatkin uusia konstruktioita tms.
Toinen juttu ovat nämä ammattivedättäjät, joihin 10:00 viittaa. Ne pitäisi lähtökohtaisesti kyetä kitkemään pois.

Kun yksiköt suurenevat, pienet tapetaan. Jokin yksittäinen kirjakauppa ei elä sen kunnan koulukirjojen, kynien tms. välittämisellä, mutta se on niin merkittävä tulonlähde, että palvelu kaupan palvelu säilyy paikkakunnalla. Kun tehdään monikunnallinen suurosto suoraan tukkurilta ja saadaan näennäissäästö, katoaa omasta naapurista muutama työpaikka ja veronmaksaja sen siliän tien ja loppusumma onkin pitkän matkaa miinusmerkkinen. Samalla syntyy muille kuntalaisille uusi tarve lähteä kaupunkiin Vaasaan tai Seinäjoelle ja taas lisää verorahaa valuu rajojen ulkopuolelle. Eli tulee tuplavahinko.

Äkkinäinen pankkiryöstö saattaa lämmittää kunnan kukkaroa hetken. Bisnes ei perustu pelkästään senhetkiseen ajatteluun ja nopeaan voittoon, eikä saisi perustua pitkäjänteinen kunnan suunnittelukaan.

1.8.2009 12:43  vanha vaari

12.09 Notta... nostan kunnioittavasti hattua on näemmä ainakin yksi muukin Juhanin kanssa järkeä kirjoittava henkilö tällä palstalla

1.8.2009 17:35  Atvailija

Lähes kaikki kommentit mitä tämänpäiväisessä blogissa on kirjoitettu hankintasopimuksista paljastaa ne täysin ulkopuolisten, omaa kokemusta vailla olevien, asiantuntemattomien luuloihin, olettamuksiin, uskomuksiin, kateelliseen panetteluun ja muunlaiseen asiapohjattomaan pulinointiin perustuviksi hengen tuotteiksi.

Kokemukseni mukaan kuntien taitamattomuus tilaajina on suuri ongelma myös palveluiden tarjoajille ja tuottajille.

Kurikassakin on viimeisten kuukausien aikan pystytetty useampia hankkeiden ohjausryhmiä, joissa ei ole minkäänlaista osaamista sen paremmin hankintojen valmistelusta, sopimuskäytännöistä kuin hankkeen ohjauksesta ja valvonnastakaan.

Osaamisen sijaan rittää, kun on puuhakas politikko - viis osaamisesta.

Siivoaminen on parata aloittaa omasta pesästä, eikä syyllistää ensimmäisenä omaa osaamistaan ja kilpailukykyään oman paikkunnan menestykseksi kehittäviä yrityksiä.

1.8.2009 17:42  %

Ainut joka on tehtävien tasalla on Kurikan Kehitys.

1.8.2009 18:06  Atvailija

Jos tämä "Yhdenmiehen Kehitys" on näin pätevä ja tehtäviensä tasalla niin, miksi kannatta nimitellä laumoittain osaamattomia maallikkoja sotkemaan hyviä hankkeita?

1.8.2009 19:47  JE

ATVAILIJA:Lähes kaikki kommentit mitä tämänpäiväisessä blogissa on kirjoitettu hankintasopimuksista paljastaa ne täysin ulkopuolisten, omaa kokemusta vailla olevien, asiantuntemattomien luuloihin, olettamuksiin, uskomuksiin, kateelliseen panetteluun ja muunlaiseen asiapohjattomaan pulinointiin perustuviksi hengen tuotteiksi.
Täytyy olla kaikkien asioiden asiantuntija moittimaan muita. Muuthan ei tiedä mitään. ANNA KAIKKIEN MUIDENKIN ARVAILLA, ÄLÄKÄ YKSIN ARVAILE!

1.8.2009 20:42  Kauno Kyvykäs

Onkos tämä atvailija jonkin sortin konsultti.

1.8.2009 22:40  Järkeä temmellyskentällä!!

Toivottavasti on. Yksiä arvokkaita ja täysjärkisiä kommentteja näillä palstoilla.

1.8.2009 23:05  Kauno Kyvykäs

Ei saisi itseään kehua se on rumaa. Konsulteilla on se vika, jotta jos joku ei usko niiden paskapuheita, niin ne heittäytyy ylimielisiksi. Samat itsekehut ja toisten tyhmyysarviot näiltä saa kuulla joka kerta. Kaikki, kun menee päin persettä nämä selittää, jottei sitä kaikkea voi tietää, pitäisi itsekkin osata jotain. Siinä sitten makselet näiden nerojen munauksista ja kyllähän se niin on, jotta itseään saa syyttää, jos uskoo kaikki konsulttien sadut.

1.8.2009 23:41  Teuvo

"mun aika mennä on"Nämä nykyiset politiikot tuhoaa nuorison tulevaisuuden.Pitää ymmärtää väistyä.

1.8.2009 23:50  son loppu

osakemiljoonat kaik on tuhottu...

2.8.2009 0:25  JE

Kokoomus on mänt', kepu on mänt', sossu on mänt', haju on mänt', maku on mänt', nuoruus on mänt' Viipuri on mänt', Kurikka on mänt', kaik on mänt'. Voi minnuu poloista.

2.8.2009 10:01  Kauno Kyvykäs

Hankintalain seiraukset on, kuin huono käsijarru, joka jää päälle, ei pidä, hidastaa, lämpenee ja lopuksi käy kalliiksi.

2.8.2009 10:02  Mänt, mänt

Jopas oli taso laskenut pikkutunneilla. Juuri tästä syystä ei pitäisi tupo-neuvottelujakaan vatkata aamutunneille. Saavat öiset maahiset ja epätoivo vallan. Edellisestä vuodatuksesta ei tainnut puuttua kuin "kuusi on ku mänt ja Kari on Mänt, mutta Atvailija on mäntti!".

2.8.2009 11:29  JE

Kiitos, että täydensit listaa, tosikko.

2.8.2009 12:39  ventti

JE on täysmäntti. heti K K:n jälkeen. Kummia tosikkoja.

2.8.2009 13:25  JE

Nyt tuli arvostelu joka ei pidä paikkaansa, JE on täys kaheli, Niuvanniemestä omalla lomalla ja viihdyttää tosikkoja, aina on hauskaa on yksin tai porukas.

2.8.2009 14:56  Kauno Kyvykäs

No nythän on taas kivi käännetty ja löydetty tämmöinen ventti.
Olisi kivi kääntämättä jätetty, puuttuisi yksi höntti.
Luulee olevansa tärkeä,vaikka puuttuukin jäkeä.
Taitaa elämä olla raskasta, mutta kasvaahan viljakin paskasta.

2.8.2009 15:46  Ihmettelijä

On nettisivustolla: http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5216 mielenkiintoista polemiikkia Saarakkalan vaalikelpoisuudesta Kurikassa. Mitenköhän mahtaa olla oikea asian laita.

2.8.2009 17:07  Turhat höpinät pois ja sillä siisti

Voi hyvät ihmiset. lopettakaa turhat höpinänne ja menkää vaikka F Jacobsonin taidenäyttelyyn Kurikan keskustaan, J ja M Aukian taloon, joka sijaitsee kirkon vieressä tien toisella puolella. On muuten käynnin arvoinen, tuulettakaa vähän aivojanne.

2.8.2009 18:11  Entinen perussuomalainen

http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5216
Saarakkalaa verrataan Mietaan Jussiin, Mietaa on parlamentin jäsen, Saarakkala ei.

2.8.2009 18:27  Jurvan Kymppi

Kuntalalkia tarkasti tulkiten Saarakkala ei ole ollut kurikassa vaalikelpoinen kahteen kauteen. Ompa saanut maksattaa kulkemisiaan kurikkalaisilla. Vakuutusyhtiölläkin pitäisi olla kyselemistä, mikäli auton kotipaikaksi on ilmoitettu kurikka.

2.8.2009 20:15  Nyt kysyttää!

MIten tälläinen voi sitten muka jatkua. Eihän päätöksetkään voi olla laillisia, jos päätöksentekijä on ns. vajaavaltainen?
Voiko jälkikäteen lähteä purkamaan tehtyjä päätöksiä, jos päätöksenteossa ollut henkilö, joka "ei kuulu joukkoon"?

2.8.2009 22:14  Justus Von Klein

Nyt kannattaa pyytää kaupunkia selvittämään Saarakkalan vaalikepoisuus, jos on epäilyjä. Toinen vaihtoehto on tehdä valitus käräjille vaalikelpoisuudesta. Rovaniemellä joutui mep Hannu Takkula jättämään paikkansa, kun työ oli muualla ja vaimo asui ja työskenteli Etelä-Suomessa.

3.8.2009 14:11  Entinen perussuomalainen

Väitetään, että Saarakkala on muuttanut kurikkaan, on ollut kuulemma tupaantuliaiset. Tarkoittaako tämä sitä, että lopultakin myönnetään, ettei Saarakkala vaalien aikana ole ollut vaalikelpoinen. Vai tarkoittaako tämä sitä, että on vaalikelpoinen, vain joskus muuttaa kurikkaan.
Voitaisiinko tätä ajatella, että on muodostumassa LEX-Saarakkala.
Sovelletaanko tätä käytäntöä esim. ylinopeuksiin, poliisi antaa luvan ajaa tutkaan uudelleen laillista nopeutta ja sakkoa ei tule. Ei oikein mahdu oikeustajuun. Näillä konsteilla saadaan vankilatkin tyjentymään, tälläiselle touhulle on nimikin, anarkia.

3.8.2009 14:20  Pernakuopasta pois!

Oliskohan Saarakkalan itsensä syytä tulla nyt ulos perunakuopasta ja selvittää tämä tilanne. Näyttää herättävän kysymyksiä ja uusia spekulaatioita.

3.8.2009 20:02  Juhani

Jurvan Kynttyrällä ja seurakunnan vanhimmalla olisi näköjään nyt elämänsä tilaisuus kirjoitella vaikka mitä kun ei tarvitse minua ajatella. Käyttäkää nyt sitten tätä tilaa johonkin järkevään - muuhun kuin minun rajoittamiseeni. Muuten koko keskustelu tyrehtyy.

3.8.2009 20:59  Jouko Z

Kurikkalaisen päätöksenteon kannalta olisi hyvä käydä läpi, onko jääviys- tai päätösvaltaongelmia, jos yksi nykyisistä valtuutetuista (VM Saarakkala) ei ole ollut kunnallisvaaleissa vaalikelpoinen. Ei anna hyvää kuvaa ihmisille paikallisesta politiikasta. Vilunkia jos nimittäin on ollut.

3.8.2009 22:41  Kauno Kyvykäs

Juhani, älä viitti, ota hernehet pois nenästä, selkisithän sinä pois ruusupuskastakin kunniamaininnalla.

3.8.2009 23:02  Juhani

Piti käydä oikein katsomassa peilistä... ei siellä ollut hernettä.

Keskustelin juuri erään ystävän kanssa kurikkalaisesta kyvykkyydestä hoitaa asioita mm. valtionhallinnon suuntaan.

Ensinnäkin kyvykkäät asioiden hoitajat ovat oikeasti tosi harvassa ja toiseksikin, kyvyttömiltä kyllä löytyy heti valtavasti kyvykkyyttä arvosteluun kun paljastuu että joku on ehkä onnistumassa jossain tai ainakin yrittämässä.

Strategian luominen olisi nyt oikein hyvä paikka osoittaa kykyjä yhteisen myönteisen asiakirjan laatimiseen.... kuka osaa ajatella yhtä aikaa taajamassa ja sivulla asuvan etuja, kuka työntekijän ja maanviljelijän, kuka vanhusten ja lasten... kuka yleensä sitä että jokaisella olisi täällä mahdollisimman hyvä asua?

Mutta "elämää, elämää, elämää on tämäkin..." Leevi And The Leavings

3.8.2009 23:06  Juhani

Huom, seurakunnan vanhin: En laske itseäni kyvykkääksi kummassakaan asiassa!

3.8.2009 23:27  VANHA KETTU

Ukki kirjoittaa.

3.8.2009 23:27  Kauno Kyvykäs

Näliän pitää tästä vähä lisääntyä, niin jurvanpuolella aletaan olla parhaimmillaan. Kurikkalaiset ovat aina olleet sen verran viisaampia, jotta he ovat ymmärtäneet rahasta. Jurvalaiset ovat aina yrittäneet jotakin, jottei olisi niin köyhää. Nälkä jurvalaiset on aina ajanut todellisiin urotekoihin. Jos ei muuten mennyt huonosti, mentiin vinoilelemaan laihialaisille ja turpiinhan siinä monasti tuli. Onneksi on nämä kurikkalaiset ja sitä rataa...

3.8.2009 23:32  Göstasta

"Eikö elämässä riitä mikään, eikö hellittäisi hetkeksikään mieletön kierre. Mekin yritimme uskotella, että hankkisimme sähköhellan jääkaapin viereen, Elina mitä mä teen?" Oli myös Gösta Sundqvistin kuolemattomia biisejä, joka keroo vähäosaisen elämästä sisältäpäin. Siis sieltä, missä se on. "Ellu oli baarikassa..."

Näitä naiivistisia biisejä on runsaasti, mutta niillä on sanoma. harvinainen bändi, ettei tehnyt julkisesti keikan keikkaa. Kurikassakin on omia jutskabändejä, kuten; Ne on pöhönäs.

3.8.2009 23:56  Juhani

Todella uskomattomia sanoituksia Göstalla ja ihan erilainen ääni kuin naamasta arvaisi ;-)

4.8.2009 1:15  Jurvan Kymppi

Ei paskaakaan hajusta arvaa, kuinka hyödyllinen se on.

4.8.2009 23:24  Justus Von Klein

Se tuo Saarakkalan vaalikelpoisuus kaipaa selvitystä, eikö sitä voisi valtuustopuolueet tehdä? Ei jäisi sitten epäselvää.

4.8.2009 23:36  Palloilija

Eikä kaipaa. Olisi parempi että kaikki muutkin poliitikot asuisivat Kurikassa tai ainakin maksaisivat tänne veronsa. Olisimme rikkaampia.

4.8.2009 23:57  Kurikan ABC:n jotaja

tulkaa vain meidän liuku-ovelle jos haluatte ottaa kantaa jurva liitokseen, vekkulin oli siellä joukkoineen...ooh ei kurikassa olekkaan ABC:tä mutta tulkaa vaikka ylistaroon taikka ähtärinn...ööö...taikka ilmajoelle...

5.8.2009 0:12  llehs

Ottaako ABC nuon lujille? Ei uskois mutta taitaa olla totta.

5.8.2009 0:37  Kurikassa kadehditaan Saarakkalaa

Kummallista tuo kurikkalaisten keskustelu, kun se pyörii koko ajan Saarakkalan ympärillä. Ottaako kurikkalaisia päähän, kun nuori ja sanavalmis mies on päässyt varsin pitkälle ja tuntee silmäätekeviä.Sanotaanhan sitä, että kateus on luontainen voimavara etelä-pohjalaisilla. Sitä se on vielä enemmän kurikkalaisilla.

5.8.2009 0:54  JE

Voimavara, mutta mihin suuntaan---------------valitettavasti. Pitäs punnata eteen päin, eikä roikkua liepeis estämäs etenemistä.

5.8.2009 1:18  Entinen perussuomalainen

Saarakkalassa ei ole mitään kadehtimista.
Kuvitteleeko palloilija, jotta yhteiskunta voi toimia ilman lakia ja järjestystä. Lakeja, kun tehdään tarkoitus on, jotta kaikki niitä noudattaa. Poliitikkojen tulee näyttää esimerkkiä lakien noudattamisessa. Huonoa lainsäädäntöä poliitikkojen asia on korjata, ei rikkoa lakia. Tahallinen lakien rikkominen johtuu yleensä oman edun tavoittelemisesta. Turha on yhdenkään poliitikon väittää lain rikkomisen johtuneen yleisen edun takia. Äänestäjien on syytä muistaa, jottei yksikään poliitikko ole ajanut yhteistä etua rikkomalla lakia oman edun tavoittelun takia. Sellaisen poliitikon joka on valmis ilman suurempaa harkintaa, vaatimaan poliisitutkintaa toisten poliittisesta kielenkäytöstä, kuvittelisi olevan riittävän suoraselkäinen omien asioidensa kanssa. Ihminen joka ei normaalin lainsäädännön kanssa tule toimeen on kyvytön hoitamaan toisten asioita. Riittävän suoraselkäinen ja luotettava ihminen pärjää politiikassa paikkakunnalla, kuin paikkakunnalla lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla.
Hyvänä esimerkkinä suoraselkäisestä ja kunnioitettavasta toiminnasta on Johanna Manninen, jyväskylän kaupunginvaltuutettu.

5.8.2009 11:04  Jurvassa kusiaaspesäiltamat

Urheiluseura Suunta-Jurva järjestää Metsäkylän nuorisoseuralla kusiaaspesäiltamat. Se on oikein. Paikkakunnan imagoa pitää nostaa siitä asiasta, josta se on tunnettu. Mielestäni vanhassa Kurikassa ei pystytä vastaavaan.

5.8.2009 18:36  Ja hauskaa olla pittää!

Se oli jo, väkeä oli paljon ja hauskaa oli.
Valehtelijat olivat vertaansa vailla.
Toivottavasti enskesänä istutaan kusiaispesään taas.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini