Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Onko jo mätäkuu?

Torstai 23.7.2009 klo 14:53


Kummallisia asetelmia

Kun et yritä, pääset sisään ja hän on siellä.

Kun ei ole mitään menetettävää, saat kaiken.

Kun lakkaat olemasta, löydät sieltä itsesi.

Sanalla on silti väkevä voima, väkevämpi kuin luuletkaan. Sana on päätökseksi muuttunutta ajattelua.

Silti päätöksiä ei aina voi, eikä edes kannata turhaan selittää. Ne ovat kuitenkin ihmisen parhaaksi, yhteisösi parhaaksi tarkoitettuja.

Aivan kaikki päätökset eivät ole kenenkään parhaaksi

Hämmästyttävä pommi oli Kurikka-lehden, taas kerran, nimetön yleisönosaston kirjoitus.

Siinä kokolailla suoraan syytettiin kaupunginhallitusta korruptiosta eräässä maanostoasiassa. Samantien virkamiesvalmistelun sekä esteettömyys, että tasapuolisuus kyseenalaistettiin.

Mukaan sotkettiin puoluepolitiikka ja yksittäinen hallituksen jäsen, joka esteellisenä oli tietoisesti poissa päätöksenteosta tässä asiassa.

Mukaan vedettiin myös sivulliset kiinteistön myyjät ja heidän suhteensa päättäjiin.

Tällaiset sonnanlevitykset eivät voi olla laillisia eivätkä ainakaan lain hengen mukaisia. Mielestäni on nyt on rima ja sietoraja ylitetty selvästi.

Kaikkiin mieltä painaviin kysymyksiin olisi tyydyttävä vastaus saatu yksinkertaisesti virkamiehiltä kysymällä.

Tässähän on kyseessä selvä vahingoittamis-tarkoituksessa tehty nimetön yleisönosaston kirjoitus.

Vaikka kokoomuksen hallituksen jäsen oli asiassa pöydällepanon kannalla, en usko enkä millään halua edes uskoa , että tässä hän, kokoomus tai kukaan  bulvaani olisi asialla.

Joku erikoinen henkilökahina on taustalla ja yritetään rakentaa eripuraa puolueiden kesken.

Nyt on hallinnon aika miettiä vakavampia päätettäviäasioita, kuten työttömyyttä ja tulokertymiä näiden lapsellisten puuhastelujen sijaan. Tuohon työhön toivon kaikki vastuulliset tahot mukaan.loki_20.07.09_065.jpg

Nyt olisi aika panna jäitä hattuun ja siirtyä rannoille hermoja lepuuttamaan. Mielestäni vastuullisten, poliittis- ten ryhmien pitäisi kokoontua miettimään pelisääntöjä vaikka virvoittavien vetten ääreen.


Kommentit

23.7.2009 19:30  Faari

Kauna kokoomuksen provo varmaan.En usko ,että olis maksettu niin paljon enemmän kuin lehdessä luki.

23.7.2009 21:27  oikea tieto

Hinta oli oikea ja kohtuullinen . Rehti kauppa. Nyt pitäisi jonkun pyytää anteeksi

23.7.2009 21:41  herra 47

onko jopa käräjäreissu tulossa?

23.7.2009 22:12  Justiina

Tonttien osto Kurikan kunnalle samaan aikaan kun kunnan talous sakkaa on ollut uhkapeliä. Tonteissa kiinni olevalle rahalle pitäisi laskea rahoituskustannukset ja sitä kautta tuottovaatimus vähintään tasolla 15-20% vuodessa.jos joku myy reippaaseen ylihintaan maata Kunnalle ei se suinkaan ole rikos.

23.7.2009 22:40  Totuutta etsivä

Eikö kokoomuksen kolme kovaa koota voi joko sanoutua irti lKurikka-lehden yleisönosaston nimettömästä kirjoituksesta tai sitten kertoa olevansa sen takana. Nyt reilusti vain esiin.

23.7.2009 22:44  Kauno Kyvykäs

Äänestäjät, joka tapauksessa uskovat valitsevansa edustajia hoitamaan yhteisiä asioita. Kannattaa äänestäjien seuraavissa vaaleissa miettiä onko valtuutettu kautenaan ajanut omia ja lähipiirinsä etua, vai yrittänyt vaikuttaa kuntalaisten parhaaksi, kiitokseksi äänestäjille.
Suomessa toistaiseksi voi vaikuttaa oman ehdokkaan läpipääsemiseksi. Toivottavasti vaalilakia ei koskaan muuteta perussuomalaisten, etenkin Saarakkalan, haluamaan suuntaan, jossa äänestäjän vaikutus haluamansa edustajan läpipääsemiseksi on mahdoton. Perussuomalaisten ja ruotsalaisten mallissa puolue päättää kenellä on mahdollisuus päästä vaaleissa läpi. Suomalaisen demokratian tuho on kyseinen puolueiden ylivaltaan perustuva vaalijärjestelmä, jos tämä jonain synkkänä hetkenä tulisi käyttöön.

23.7.2009 22:47  Tontti

Polttaako Kaunoa?

23.7.2009 22:51  Kilroy

Tämän ajan suuntaus poliittisessa elämässä on perättömien lausumien ja huhujen levittely.Kärki suunnataan toisen puolueen yksittäisiin henkilöihin. Ymmärtämättömyytä osoitta se että jokaisella hallitukseen ja valtuustoon tulevalla päätösehdotuksella on virkamiehen asiantuntijuudella valmisteltu päätösehdotus. Paikallislehden kirjoitus vapaasana palstalla on selkeä korrutioväite joka mielestäni on törkeydessään sitä luokkaa että vaatiai virallisen tutkintapyynnön .Tällä keinoin voitaisiin asetaa rajat sille miten pitkälle voi mennä nimimerkin takaa lausuttujen syyteiden tiellä, ilman että joutuu todistelu vastuuseen. Kaikki aikaansa seuraavat tietävät että Kauna Koomuksen porukka on tässä taas liikkeellä. Tämä sama joukko vatii julkisesti avointa yhteistyötä ja tiedottamista ja toisella kädellä yrittää maksaa ns kärsimiään vääryyksiä muille takaisin . Onko unohtynyt luottamusmiehen tärkein rooli , kuntalaisten asioiden hoitaminen ja Kurikan hyvinvoinnista huolehtiminen?

23.7.2009 22:57  Kauno Kyvykäs

Kaunohan puhuu aina totta, siksi hän on, niin rakastettu, vaatimattomuus estää suoraan kehumasta itseä. Kaunoa ei polta, eikä Kauno polta.

23.7.2009 23:00  hämmästelevä

Näin taitaa olla kuin Kilroy sanoo, että ellei kokoomus todella aidosti ja selvästi ala vetäytyä hankalan pojan roolistaan, se merkitsee omaehtoista sivuraitelle menoa. . Monet teot ovat jo antaneet ymmärtää, että kiusanteko on kivaa leikkiä heille. Oliahan tämä hallituksen varajäsenen esiintyminen hallituksessa vertaansa vailla oleva näytelmä. Kuvia oli esitelty kuulemma. Erikoista uutta kulttuuria.

23.7.2009 23:08  kommentti

Tämmöset kaupathan on vanha perinne,
ei mitään uutta.

Kyseisestä tapauksesta en tiedä mitään.

23.7.2009 23:09  tarkkailija

Jos ei olisi oppositiota"hankalia poikia/tyttöjä"homma riistäytyisi käsistä lopunkin.Olis monta juttua...ei uskalla

23.7.2009 23:21  Pihalla kuin lumiukko

Mitähän nuo kaksi kiinteistökauppaa oikeastaan ovat ? Suurin osa blogissa kävijöistä on aivan "pihalla". Tarttis vähän tiedotusta, mutta onko se sen arvoista, en kyllä tiedä. Kova melske näyttää syntyneen.

23.7.2009 23:28  Lukija

Voiko Kurikka-Lehden linja jatkua enää kauan?

23.7.2009 23:44  Muori

Korruptio-Suomi
Korruptio on asia, joka Suomessa on peitelty niin taiten, että jopa kansainväliset tilastotkin ovat asettaneet Suomen kärkisijalle korruptiotutkimuksissa. Kuten aiemmin kirjoitin niin kyä se on tiedossa ollut, kuinka etenkin kepúlaisissa kunnissa asiat hoidetaan hyväveli-järjestelmän avulla ilman demokratian häivääkään päätöksenteossa. Vuosikaudet on hyssytelty konsensuksen hengessä ja varottu kajoamasta mihinkään, mikä olisi voinut aiheuttaa krämälehen konsensuksen ilmapiiriin. Sen seurauksena on pinnan alla suostuisissa olosuhteissa korruptio on päässyt kehittymään ja kasvamaan, kun kukaan ei ole uskaltanut rikkoa konsensuksen henkeä ja puuttua asiaan. Ja, jos joku on niin tehnyt niin sitten jo rientää sossuiijoiden ikioma konsensus-presidentti moittimaan, ettei saa vikkoa konsensuksen ivmapiiviä. Ja uskokaa pois niin tässä on vasta raapaistu jäävuoron huippua. Paljon päitä pyörii aikanaan kaduilla, kun tämä asia kaikkine sivujuonteineen on perattu.

23.7.2009 23:44  Entinen perussuomalainen

On väärin sanoa kokoomusta, yhteistyökyvyttömäksi, olihan se viime vaaleissa uhrautuva apupuolue perussuomalaisille.

23.7.2009 23:48  Jurvan Kymppi

Muovi on vasisti, puhuu pahaa vespoista.

24.7.2009 0:01  tinkijä

Jos tämän ja Lilja oikeudenkäynnin yhdistäisi saisko asianajatoimistolta alennusta?

24.7.2009 0:46  Kauno Kyvykäs

Ei saa näin myöhään puhua liljasta, jotku menettävät yöunensa tai näkevät painajaisia.
"Yhteistä etua" tässä vain on ajettu ja toimittu kaikkien "parhaaksi".
Köyhyys voi olla sitäkin, jottei ymmärrä, eihän se kaikki ole rahasta kiinni, varsinkin, jos se on yhteistä tai sitten se ei ole omaa.
Parastaan, kun koittaa, ei käsi saa olla takapuolessa, varsinkaan toisen, samaa sukup...

24.7.2009 8:47  Juhani

Pitäisiköhän kommentoijien pikkuhiljaa rauhoittua.

Jos ajatellaan että Jurva on kehittyvä taajama ja sitä oikeasti pyritään nyt kehittämään, niin ulkopuolisena arvioituna Koulutien rakentaminen on taajaman kannalta järkevää ja se on ollut sitä myös kaavoittajan ja aikoinaan Jurvan valtuustonkin mielestä kun ovat kyseisen kaavan hyväksyneet.

Sen varrella on rakentamatonta tonttimaata lähellä kouluja ja se lyhentää ja tekee turvallisiksi koulumatkoja. Ainakin minä olin näkevinäni kulku-uria pellolla jo muutenkin.

On ihan eri asia jos Jurvan keskustaajaman kehittäminen halutaan unohtaa. Lehden kyselijä on mielestäni tien suhteen ihan ulkona, koska tie on ollut kaavassa jo vuosikausia ja kaava ohjaa rakentamista. Se on ollut tarkoitus rakentaa kaavan valmistumisesta saakka. Muut kysymykset ovat tienb osalta turhia. Ja sekin täytyy muistaa että oli joku valtuutetun sukulainen tai ei, myös hänen elinympäristönsä kuuluu kehittämisen piiriin. Ei se saa estää heidän palveluaan.

Jurvan keskustaajamaa voikin olla vaikea kehittää jos siellä syntyy aina kuvitelmia kaikenlaisista salaliitoista. Oltaisiin nyt vain tyytyväisiä siihen että kyseinen tie vihdoinkin pystytään rakentamaan.

24.7.2009 9:57  Uuno-täydellinen

Valaiskaa,tietävät, vähän tätä kiinteistökaupaa niillekin, jotka eivät kuulu Kurikka-lehden propaga-aineiston levitysrinkiin.
Kuka ja mitä?
Häh?

24.7.2009 10:57  Juhani

Kun olen pitänyt yllä Kurikanseutu-sivustoa ja kerännyt sinne Kurikasta kertovia uutisia, niin Kurikan kehittämisen kannalta esille on tullut mielestäni yksi aika iso puute:

Kurikka ei ole esillä oikein missään tiedotusvälineissä. Kaikki muut kunnat tuntuvat olevan tässä Kurikkaa edellä.

Jos suunnitellaan markkinointikampanjoja, niin ennen sitä kannattaisi huolehtia siitä että Kurikka ja Jurva sen osana olisivat jatkuvasti ihan tavallisesti esillä - ja myönteisistä asioista - ei koko ajan mistään korruptiojutuista vaan muulla tavalla.

Kerättäisiinkö vaikka vapaaehtoinen tiedotusjengi. Kirjoitetaan juttuja lehtiin ja nettiin. Kaupunki voisi osallistua projektiin niin että se maksaa jokaisesta myönteisestä tekstistä sen kirjoittajalle vaikka 1 euron ja jokaisesta radiossa tai televisiossa mainitusta Kurikka-sanasta samoin.

Tai vaikka ei osallistuisikaan, niin ainakin hallitukselle saisi jättää hakemuksen todisteineen ;-)

24.7.2009 11:38  Kauno Kyvykäs

Kyllähän jurvan kaavoituksessa löytyy paljon kummallisuuksia. Kuinka aina sattuukin kaikki joillekin todella sopivasti ja sellaiset tiet joiden pohjia kunnalla ei ollut aikomustakaan lunastaa, on kaavoitettu sellaisten maille, joilla vähiten mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin.
Tämä selviää asemakaavasta ja lähihistoriankirjoituksesta.

24.7.2009 15:01  JM

Tästäkö narina?
Jurvan keskutaajamasta myytiin 6290 neliön määräala 13 772 ? hintaan.
Siis 22 000 ? per ha.Keskeltä kylää.Jo vuosia sitten hyväksytyn suunnitelman mukaan johon kauppa liittyy jatketaan koulutie Peurantiehen saakka.
Erittäin hyvä kokonaisuus.Hintako riipii?
Koiviston blogin mukaan "maakauppa haisoo".Ilmeisesti Kokoomuksen älykköjen nenään.Voi Neitejä!
Samassa kokouksessa ostettiin Koiviston kylästä 12 ooo ? hehtaarihintaan myös maata mutta tämä ei Neitejä tuoksuttanut.
Kas kun ei kahari ole asiaan tarttunu.

24.7.2009 15:14  Taavi

Jonkin verran hymyilyttää tämä blogiväen into ja usko omiin sarviinsa. Miten mahtaa todella olla? Kuinka moni vasemmistoliittolainen käy lukemassa Koiviston blogia?

24.7.2009 16:46  Fundeeraaja

Kyseinen tonttimaa on nyt peltomaana, mutta hyvällä paikalla esim. omakoti- tai rivitalorakentamiseen. Jos hinta on jonkin kymmenen senttiä jonkun mielestä korkea, se on ostajan moka. Kuka neuvotteli hinnan? Jääviyttä ei pykälän mukaan ollut, joten hullu ei se, joka pyytää, vaan joka maksaa. Sitä paitsi, jos ko. tontittamisella saadaan muutama perhe muuttamaan tai vaikka vain jäämään Jurvaan muihin kaupunkeihin muuton sijasta, ne muutamat sentit/neliö tulevat verorahoina varmasti takaisin. Olenkin ihmetellyt näitä peltoja ihan keskustan puuronsilmässä.
Päätöksentekoa sinänsä pitääkin tarkkailla ja epäkohtiin puuttua, mutta olikohan tässä Kurikka-lehden jutussa ammuttu kärpästä haulikolla?

24.7.2009 17:27  Kauno Kyvykäs

Tämä maakauppa on kaikkien kotiinpäin vedettyjen maakauppojen pohjanoteeraus pitkään aikaan.
Ihmetellään miksei ihmiset äänestä, eikä arvosta tekijöitä kunnallispolitiikassa. Ihmisiä ei yksinkertaisesti huvita äänestää omaneduntavoittelijoita, hoitamaan omia ja omaisten asioita, paikkaan, jossa pitäisi päättää yhteisistä asioista ja toimia tavalla, jotta ihmiset pystyisivät mahdollisimman hyvin hoitamaan omat asiansa.

24.7.2009 17:35  Kauno Kyvykäs

Tämä maakauppa on kaikkien kotiinpäin vedettyjen maakauppojen pohjanoteeraus pitkään aikaan.
Ihmetellään miksei ihmiset äänestä, eikä arvosta tekijöitä kunnallispolitiikassa. Ihmisiä ei yksinkertaisesti huvita äänestää omaneduntavoittelijoita, hoitamaan omia ja omaisten asioita, paikkaan, jossa pitäisi päättää yhteisistä asioista ja toimia yleisen edun nimissä, jotta ihmiset pystyisivät mahdollisimman hyvin hoitamaan omat asiansa.
Ainahan löytyy ihmisiä, jotka kannattavat tälläisiä maakauppatouhuja, ilmeisesti toiveissa elää päästä samanlaisiin bisneksiin. Turha näin tökeröä touhua on selittää yhteisellä edulla, aprillinpäivä on vain kerran vuodessa.

24.7.2009 19:08  Son näin!

Noin lähtökohtaisesti ajatellen; onko se synti ja suuri häpeä, jos on sattunut perimään likietuusta maata, jota kaupunki halajaa ja on vielä valmis myymään sitä sellaiseen hintaan, jonka kaupunki on valmis maksamaan. Käsittääkseni kumpikaan myyjistä ei tässä maakaupassa ole missään kaupugin virassa tai edes luottamustoimessa. Päätännästäkin heidän isänsä, kuten netissä oleva pöytäkirja kertoo, jääväsi itsensä.
Totta kait se vituttaa, jos vieressä olevaan paattiin vedetään kahta-kolmea kiloa suurempia haukia kuin omaan, mutta olisko nyt kalastajassa ja vieheissä vika, eikä missään muualla. Juhani sanoi hyvin; on Länsi-Kurikan kehittämistä, että siellä on hyviä asuinpaikkoja likietuisilla paikoilla. Saattaa jopa vilkastuttaa kauppapuoltakin. Kateus on tietenkin kiimaa voimakkaampaa, mutta tämä asia on kyllä kassakaappi. Ei kantsi rutista.

24.7.2009 19:34  Kauno Kyvykäs

Son niinki kun on periny maata, niin son niin kallista ja arvokasta, jottei soo tosikaa, toisten omalla ei oo mitään merkitystä. Tälläiset jääväykset on se ja sama. Luuleeko joku tosissaan, jottei asiaa ole pantu uomiinsa jo ennen kokousta. Hassusti sanottu, jotta kaupunki on hyväksynyt hinnan. Osa kaupungin virkamiehistä on olettanut hinnan olevan oikea ja hallitus on siunannut hinnan. Valtuuston päätös puuttuu. Kateudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä, eikä näköjään järjelläkään. Hauenkalastajalla taitaa olla oma lehmä ojassa.

24.7.2009 20:20  Kauno Kyvykäs

Näinkö kaikki moittii "aivan tavallista" kauppaa.
Kyllä pitikin olla tavallinen kauppa.
Toinen hoksas pyytää ja toinen maksoi.
Näin etevät kauppamiehet pitää laittaa asialle, niin kyllä talous lähtee kohisten nousuun. Turha on ruikuttaa rahanpuutetta, kun käytössä on näin huippuetevää kauppamiesten aatelia. Pois köyhyys ja työttömyys, kurjuus on kurikan katoavaa kansanperinnettä, alan miehet töihin.

24.7.2009 21:21  Notta...

Kauno Kyvykäs toteaa "Hassusti sanottu, jotta kaupunki on hyväksynyt hinnan. Osa kaupungin virkamiehistä on olettanut hinnan olevan oikea ja hallitus on siunannut hinnan."

Elikkä hallitus, jonka valtuusto on nimennyt tekemään rahallisia päätöksiä kuin ylin valvoja sekä rahan että päättävän johdon suhteen, ei sitten olekaan sellainen, vaan että "osa on ollu vähä sitäki mieltä ja osa ei ja sillä tavalla..." Sorry, mutta Kauno ei nyt ollut kovin kyvykäs kirkastamaan viestiänsä. Lumiukon genitaalielin tuli mieleen.

24.7.2009 21:37  Kykyä kommentteihin

Kauno Kyvykäs on kateellinen. Voi raukkaa kun harmittaa.. Jo kymmenkunta urinaa!
Mitä voi maanomistaja, jos kunta Jurvan tapauksessa laittaa suunnitelmansa vauhtiin: kaavoittaa, lautakunta siunaa, hallitus esittää ja valtuusto päättää.
Siis, jos maanomistajalta ei myyntihalukkuutta suunniteltetulle maapohjalle tietä varten löydy, niin siinä tapauksessa pakkolunastetaan.
Olisihan myös mahdollista kaivaa tunneli hankalan maanomistajan palstan alta.
Nyt käyty ja käynnissä oleva keskustelu ko. maakaupasta on turhaa ja halpaa huvia kadehtijoiden ja loanheittäjien iloa.
Kyseisen tien alle tarvittiin maata monelta maanomistajalta, mutta vain tämä yksi palsta on päätetty ostaa kurikkalaisessa päätöksentekokoneistossa. Hyvää mainosta Kurikkalaisesta kulttuurista.
Älä siis valtuutettuna ole maanomistaja, yrittäjä, maatalousyrittäjä, eikä kaupungin tiloissa vuokralla oleva, ettei synny eturistiriitaa.
Blokin anonyymeiltä paskanviskojilta kun ei pääse piiloon.

24.7.2009 21:50  Welmu

Paljonko kaupassa oli "ilmaa".Taannoin hallitus hyväksyi kok.valtuutetun vuokran joka oli 500 ? / kk alempi kuin aiemman vuokralaisen.Siis:
Vuodessa jää saamatta vuokraa 6000 ecua vähemmän..Aika tavattoman nopsasti kukkaro kevenee.Useiden vuosien ajan.
Porukauppa sentään oli kertaluonteinen erä kuin Kaunon pitkäripaisen visiitti.

24.7.2009 22:06  Pohjalainen Ääni

Voi voi! Kyllähän nyt on niin, että nuo mainitut neliöhinnat 2-3 egee neliöltä ovat aivan ilmaista maata jos puhutaan kaupungin keskustan maista mitä nuokin olivat!
Kuka helvetti edes myy tuohon hintaan maata!?? Kaupungilla ei kuitenkaan mene kunnallistekniikkaan kuin n.2-3 euroa neliö! Sitten myidään8-10 euroa neliö rakentajille! Kaupunki teke hirmuista voittoa maanomistajien kustannuksella. Eihän se ole tarkoitus. Eikö tässä riittäisi nollatuloskin jos kerran näin saadaan uusia veronmaksajia!

Tontteja ei sitäpaitsi voi olla koskaan liikaa, koska ihmiset tykkäävät niin erilaisista tonteista.

Nyt järkeä perkele tuohon keskusteluun ja kareet suohon! Kyllä naapuripitäjät vievät muutoin uudisrakentajat itselleen agressiivisella tontti kaavoittamisellaan ja kateuden ryvettämät Kurikkalaaset ihmettelöö notta kannatti säästää!

24.7.2009 22:09  Ärsyttää...

Welmulle: Mitä oli vuokrattu yrittäjälle, joka oli ko. tiloissa vuokralla. Kunnan omaisuutta oli siis kalusteet ja suurtalouskeittiö!! Siis kunnan omistamat koneet ja laitteet, jotka olivat ko. tilassa kulumassa tuotannollisina ja kuluvina välineinä.
Nyt ko tilaan muuttaa yrittäjä, joka EI tarvi, eikä maksa kunnan keittiövehkeistä..kylmiöistä ym..vaan muutta sinne vain liikenneturvallisuuden nimissä, kuten lehdestä saimme lukea.
Aika muuttuu ja tilatarve..mutta tätähän on niin vaikea ymmärtää..varsinkin ymmärtämättömien!!

24.7.2009 22:21  Aikuistukaa jo edes vähän, pliis!

Miksi ihmiset eivät viitsi ottaa asioista selvää. Ruikuttavat nimimerkeillä näihin blokeihin. Kaupungin esitteleviltä virkamiehiltä saisi aukottomat vastaukset, jos vain viitsisi kysyä, mutta ketään ei kiinnosta. On vaan mukavaa ruikuttaa ja antaa nimettömän äänensä kuulua ja aiheuttaa pahaa ilmaa.

24.7.2009 22:35  Puheisiin pitää luottaa

Äläkää rutisko. Kaupunginhallitus oli puun ja kuoren välis koska kaupan oli aikoi´naan tehnyt jurvan kunnanhallitus muiden alueelta ostettujen saman hintaisten tonttien joukossa. Paperien teko vain jäi näin jäkijättöiseksi, muut alueella olivat saaneet saman hinnan. Mitä oli tehtävissä kun tie oli jo tekeillä toisen maalle? Virkamiehen virhe, mutta kun oli kauppa sovittu, kaupunginhallitus piti kiinni mitä jurvan kunnanhallitus oli sopinut.Minusta miehekästä, joskus miehen sana tulee hiukan hintoihin,mutta sovitusta pitää pitää kiinni, kuka muuten enää uskoisi hallituksen suullisiin sopimuksiin.

24.7.2009 22:43  Taneli

No niin. Löytyyhän niitä vastauksia! Saapi nähdä, riittääkö älykääpiöille? Ei riitä. Pitää saada ruikuttaa!!
Ja Kyvykkyyttää..

24.7.2009 22:49  Kauno Kyvykäs

Nottei oikein tajua, eikä ole oikein kykyä kommenteissa juupa juu. Sellaiset ihmiset aina selittää joilla ei oikein sytytä. Se on tämän blokin hyväpuoli, jotta aina löytyy joku hölmö vääntämään ratakiskoa solmuun, kun hetken yllyttää. Vieläkin ihmetyttää kurikan huippu työttömyys, kun löytyy nottaa ja kykyä kommentteihin tasoisia talousneroja puolustamaan kaupungin rahanhaaskausta, vai johtuuko tämä kyseenalainen kunnia juuri siitä.

24.7.2009 23:02  Mistä meille uusi koti?

Oon 5-Kymppinen,vaimo kans, hyvinvarusteltuja tornitaloja vain seinäjoella ja lapualla... onko pakko muuttaa sinne, alkaako Kurikassa jo pian tapahtua ko. asiassa...meitä asuu tässä kaupungissa monta sataa... ASIALLA ALKAA OLLA KIIRE!

24.7.2009 23:44  Kaikkia mulle paljon heti!

Joo, kiire on. Miksei kaupunki äkkiää tarjoa ja kehitä korkeapalkkaisia työpaikkoja. Päättäjät on tietenkin tyhmiä ja hitaita tässä asiassa. Heikkohermoisia jo odotellessa hirvittää..
Me halutaan työllisyyttä jumalauta..! Ja päättäjät on vastuus!

24.7.2009 23:46  Moro

...KYllä S-Joella riittää asuntoja maakunnan talonsa myynneille, Kurikkaan myös Vaadimme, me jotka haluamme täällä asua edelleen.

25.7.2009  turhapuro "kyvykäs"

Ei kaupunki voi ryhtyä yrittäjäksi, vaikka onkin suurin työllistäjä. Voi raukkaa Kauno Kyvykästä. Kyllä on pallo hukas,on ollu pieni pipo ja vähä leluja. Lopettaisit tällä plokilla, nousisi taso huomattavasti. Tuskin toiveeni toteutuu, olethan omasta mielestäsi ainut joka olet oikeassa

25.7.2009 0:02  Päättäjät haloo:

Mopo kaikille!!

25.7.2009 8:17  JE

Stop! Täyttä sekameteliä kommentit.

25.7.2009 10:30  Pieleen menee

Joo hätäkokous pystyyn.Mukkalan Lasse ja Kananoja nuijanvarteen

25.7.2009 11:31  !!!

Joo, kyllä menis pieleen...

25.7.2009 11:38  heh heh

niin toista se on nyt.....

25.7.2009 16:46  Tarkkailija

Kaupunginjohtaja on virkamies, hän joutuu kaiken aikaa toimimaan politiikan puolella. Ellei hän menettele näin, hänellä ei ole edellytyksiä toimia tehtävässään.

25.7.2009 16:55  JE

Nyt on asiat kunnossa ja joka blogissa tiedetään ,että kaupunginjohtaja on virkamies............. . Entä sitten?

25.7.2009 18:51  jep

niin jotta tässäkö valmistellaan ettei käy Jarvat vai kuka se oli

25.7.2009 22:58  Kauno Kyvykäs

Kukahan on kaupunkia halunnut yrittäjäksi, tämä turhapuroko, joka ei ymmärrä lukemaansa, johtuuko kaikki siitä, kun on pienenä kapaloitu nurinperin. Onko turhapurolla maata, jonka kaupungin pitäisi ostaa ylihintaan.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini