Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Mustaa ja valkeaa

Torstai 2.7.2009 klo 22:22


Hetken vielä, kestää yötä valkeaa

Vielä pieni hetki tätä kesää on jäljellä.

Jokainen, joka ei herää eikä huomaa sen lyhyyttä ja kauneutta voi menettää jotain.

Kannattaa siis elää, kannattaa riskeerata, kannattaa tehdä virheitä. Vain siten voi kunnolla kokea kaiken.

Mitä maailma odottaa? Mitä itse vaadit? 

Jos sanot ei, et menetä mitään, mutta et voitakaan.

Ota sentähden  riski ja rohkene sanoa kyllä itsellesi, elämälle, ilolle ja rauhalle.

Arkisia urakoita

Kurikka on aina ollut periaatteistaan kiinni pitävä kaupunki.

Esimerkiksi rakennusten urakkalaskennoissa ei ole koskaan vedetty kotiinpäin. Ensin on valittu yritykset, joilta tarjous pyydetään. Sen jälkeen on ratkaissut vain hinta.

Pari poikkeusta on ollut. Mutta vain niin päin, että omia on sorsittu.

Muistan kun terveyskeskuksen laajennusurakka annettiin, työn sai tehdä toiseksi halvin urakoitsija eli Vesi-Seppo.

Rkl. S. Ollila Oy:n tarjous  oli halvin.

Toinen tapaus oli Koiviston koulun rakentaminen.

Työ suoritettiin ns. kvr-urakkana.

Vaasalainen urakoitsija sai urakan kalliimmalla. Heidän tarjouksensa pohjana oli norjalainen Steni-levy. Meidän tarjouksemme pohjana oli halvempi kotimainen karaatti-levy.

Kalliimpi ”voitti”. Ttosin vaasalainen yritys sitten meni kesken kaiken konkurssiin ja kaupunki sai rajusti takkiin.

S. Ollila Oy teki sitten sen työn loppuun.arkisto_1_2009_236.jpg

Kuvassa Koiviston koulu nykymuodossaan. Miljöö ja ulkonäkö on moitteeton. S. Ollila Oy sai vaasalaisen urakoitsijan jäljiltä keskeneräisen työn käteensä. Katto oli vuotava. Maksuposteja oli maksettu vaikka töitäoli tekemättä. Hieno koulu kuitenkin saatiin lopulta aikaan kurikkalaisin voimin.


Kommentit

2.7.2009 22:49  Otetaan opiksi

Hyviä nämä muistelut. Voin kuvitella, kuinka joitakuita kismittää. Hyvä blogisti, kiitos!

3.7.2009 0:03  Fundeeraaja

Kukas sen kissan hännän..., sanoisi yksi. Ylpeilyksi, kokisi toinen. Mielestäni, jos kerran puhuu totta ja asiat ovat faktoin toteen näytettävissä, turha piiloutua ja olla hissunkissun. Kun erehdykset kaivetaan kuitenkin aina ylös, vaikka epäilyinäkin, kyllä onnistumiset pitää saada esiin tuoda. Ei siinä ole mielestäni mitään väärää.
Itse olen kokenut monesti, etten viitsi tuoda itseäni julki, vaikka olisi syytäkin, kun kateus tappaa saman tien kiiman ja kaistapäät ryhtyvät järjestämään kujanjuoksua. Eli neljä koota. Ehkä turhaan, toisinaan. Olisi voinut ehkä nostaa häntäänsä.
Blogistilla on siihen kaikki oikeus. Sitäpaitsi, olen ollut seuraamassa hänen puheenpitoaan, siis puheenjohtajatyötään. Juuri noin täytyy toimia. Puheenjohtaja odottaa ja edellyttää, että läsnäolevat vallansaaneet ovat paperinsa lukeneet ja tekevät hajaäänensä ennen nuijan kopautusta. Sen jälkeen on vain ovien ulkopuolista nutinaa. Selkeys ja suoraviivaisuus on yleensä saattanut jokitörmillä oikeansuuntaisen nestekierron ja tarpeeksi ajoissa keväällä kuivat maat kylvää, eli; kun kaivaa ojat suorahan, voi joskus jopa menestyä, jos jokia kohori, sen paree.

3.7.2009 0:36  Ei kaikki kultaa, mikä kiiltää.

Minulle on kerrottu, että blogistin mainitsema grynderi on ollut aina jossain määrin riitaisa ja on helposti syntynyt käräjöintiä. Tyypillistähän on se, että joillakin grynderillä on tapana tehdä edullinen tarjous, minkä jälkeen hintaa voi nostaa tekemällä riidan jostain yksityiskohdasta ja siten saada hintaa nostettua. Blogisti voisikin tässä mielessä katsoa peiliin ennenkuin kuin lähtee rutisemaan edullisista tarjouksista ja siitä kuinka erästä grynderiä on kohdeltu kaltoin.

3.7.2009 0:50  "Ei kaikki kultaa, mikä kiiltää"

"Ei kaikki kultaa, mikä kiiltää"

Minusta rakentaminen yli päätään on aikatavalla harvinaisen vaativa ammatti. Sitä on kunnioitettu aiemmin ja nyt eritoten, kun neukkulandian kopiot ovat pulpahdelleet erilaisina ongelmina.
Kokonaisen ison kompleksin laskeminen ja sen jälkeen rakentaminen. En karehdi.

3.7.2009 0:55  "Kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää"

En minäkään kadehdi gryndereitä. Arvostan tavattomasti päteviä urakoitsijoita, joita meidän alueella on. Sopii kuitenkin huomauttaa, että kaikki eivät ole samanlaisia, minkä vuoksi kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää

3.7.2009 2:08  JE

Aivan oikein,sanotaanhan, että AIKA KULTAA MUISTOT. On hyviä töitä ja huonompia töitä, mutta totuus on kultaakin arvokkaampaa. Valitettavasti paperilla saadaan p....... näytt..... vaikka mustakin valkoiselta.

3.7.2009 6:48  sivullinen

Kateus tappaa kalat vedestä. Kyllä näyttää "Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää" olevan vaikea antaa tunnustusta yhtään kenellekään. Moittia kyllä osaa ja heittää epämääräisiä vihjailuja samaan tapaan kuin tämä jo surullisen kuuluisa mopedisti. Totuuden saa aina sanoa. Mutta myös omiin tekemisiinsä kannattaa enemmän keskittyä. JE heittelee niin sitomattomia, ( sekavia) ettei tavallinen pulliainen tajua pätkääkään. Toivoisin jotenkin selkokilelisempää tekstiä. Kiitos blogistille "historian" kirjoituyksesta. Ne ovat varmaan totta joka sana, muuten jo joku oikaisisi. Nyt on jotkut näköjään läjteneet källäämään, kun eivät muuta pysty. Onko Kurikassa gryndereitä? Eikö ne olekaan urakoitsijoita?

3.7.2009 15:05  Kauno Kyvykäs

Kaikki joita moititaan ovat joskus tehneet jotain, yleensä enemmän hyvää, kuin pahaa. Kukaan ei muista kuinka hyvin seinä oli rapattu, roiskeet muistetaan aina. Nämä jotka parhaiten muistavat roiskeet, rappaavat yleensä hyvin vähän. Se on tämä meidän Mattikin rapannut paljon enemmän, kuin roiskinut.

3.7.2009 21:01  Fundeeraaja

Näinhän se juuri on kuin Kauno kirjoitti. Toinen hyvä mietelause on; Kukaan ei kysy, kauanko tätä kirkkoa tehtiin, vaan kuka sen teki. Tänä päivänä kunnallisissa hankinnoissa tahtoo pelkkä rahan matematiikka purra. Sitten käy niin kuin on käynyt molemmissa päissä Kurikkaa, että vesivahinkoremontit ja ylimääräiset työt syövät sen oletetun kilpailuttamalla saadun edun. Siinä mielessä kokonaisvaltainen paneutuminen olisi poikaa. En puolla hyväveli-kauppoja, mutta emmehän me mene parturiimmekaan siksi, että hän on edullisin, vaan siksi, että hän leikkaa meidän hiuksemme parhaiten. Laatu kuittaa hinnan.

3.7.2009 22:00  Tämä esko.r on hyvä esimerkki

Kaunon (15.05) kuvaamasta roiskeiden muistelijasta. On siirtynyt jostain syystä näiltä sivuilta toisaalle kirjoittelemaan edelleen paskaa menneistä.

3.7.2009 22:27  kommentti

Nämä vesivahingot on varsin yleisiä ympäri suomen, vika on ehkä menetelmissä ?

3.7.2009 22:34  Tiedosta kiitos

Kenenkä blogia Esko R. nyt kukittaa vielä egoaankin suuremmalla viisaudellaan?

3.7.2009 22:37  ittnemmok

Kaikki puolueet vastustaa eduskunnan hajottamista, vaalirahoitussotkun vuoksi.
Onkohan niitä sotkuja vähän laveamminkin.
Herää kysymys, mitä mieltä kauno ?

3.7.2009 22:41  22:34

Lähdekritiikittömässä HK:n blogissa tuo valheiden jauhanta näyttää jatkuvan

3.7.2009 23:05  jive

Ilman kuntaliitosta ei kumpikaan vanha kunta olisi pärjännyt. Huvittavaa oli lukea taas nimettömän kyselijän pulmanaiheita. Selvästi valtuutettu tai joku muu lähipiiristä kyselee muka ihmeissään, miksei ole tarvinnut ottaa lainaa, kun juuri on saatu miljoonien osingot tuloutettua. Loppuvuodesta jo huutaa kassa tyhjyyttään, ellei sitten käy niin, ettei yhtään rakennuskohteita saada aloitettua. Sekin on mahdollista kun ei ole edes rakennuslupia yläasteeseen saatu. Kaikkein erikoisinta on, ettei kyselijä-valtuutettu vieläkään tiedä, että takavuosina NesteOilin osakkeet tuloutettiin taseeseen, jossa ne näkyvät voittona vaan ei rahana. Kyllä muutamille kykyvaltuutetuille näitä kirjanpidon peruskursseja olisi syytä alkaa järjestää.

3.7.2009 23:50  ittnemmok

Miten niille voitoille kävi, Jive. ?

4.7.2009 9:43  Jokilaivahanke Kurikassa pitkällä

Tänään Pohjalaisessa on Osmo Kaharin positiivinen juttu yrittäjä Antti Pienimäestä otsikolla "Kurikan jokilaivahanke pidemmällä kuin moni uskookaan". Juttuun liittyvässä kommentissa Kahari kertoo, että jotkut poliitikot vastustavat keskustan tornitalohanketta.Lisäksi hän kertoo, että pelin poliitikot kannattavat jokilaivahanketta, koska he pääsevät paistattelemaan sen loisteessa. Tornitaloa hänen mukaansa vastustetaan, koska sitä ovat esittäneet väärät tahot. Hän toteaa lisäksi, että Kurikka tarvitsee uusia avauksia, koska käyrät osoittavat alaspäin. Hän katsoo sen olevan erikoinen asenne yrittäjyyteen.
Kaharin sanoma tuntuu kovin tutulta, kun lukee tätä blogia. Tiedän, että tässä blogissa tämän jälkeen tulee olemaan kommentteja, jossa parahdetaan, että taas se Kahari on kirjoittanut ilkeästi Kurikasta. Erikoinen asenne on sekin.

4.7.2009 11:20  Jes

Sehän on hienoa, että Kaharilla on näkökulmia. Tosin ne enimmäkseen ovat provosoivia ja yleensä mauttomia taikka aivan älyttömiä. Eivät ihmiset, edes poliitikot sillä tavalla käyttäydy kuin hän olettaa. Normaali ihmisen toiminnassa on aina joku aito, todellinen motiivi. Puheet päivänpaistattelusta tai syistä vastustaa tornitaloa kumpauvat ihan muusta kuin Kaharin sairaalloisesta mielikuvituksesta.
Hulluus on hulluuttta, tornitalosta puhuttaessa, esitti hulluuden kuka tahansa, vaikka lehden toimittaja.

4.7.2009 11:44  Juhani

Tornitaloa ajatellessa mieleen tulee sekin - olisiko yksi "hammas" jostain kolmostieltä katsottuna kaunistus Kurikalle vai pilaisiko se luonnonkauniit näkymät? Noin vain ulkoasukysymyksenä.

4.7.2009 12:21  Notta...

Minkälainen viesti olisi veronmaksajille, joita kurkutetaan pian nousevalla kunnallisäyrillä, jos kaupunki ökyrakentaa ja sen jälkeen ruoskii kansalaisiaan lisäveroilla, kysympä vaan. Silloin kun on soukka aika, pitää laittaa suu säkkiä myöten ja investoida maltillisesti. Kaikki muistaa kuinka Romanian Zauseskun kävi.
Mitähän uudet kurikkalaiset tuumaa, jos vanhakurikkalaiset kehittävät vain ydinkeskustaa, maksattavat sen kuitenkin koko Kurikan kuntalaisilla ja karehtivat Nikkarikeskustakin, kuten tästä blogista on jo saanut lukea. Eivät taida tuntea itseään ainakaan ylpeiksi kurikkalaisiksi, pikemminkin rengeiksi ja piioiksi. Sillä mentaliteetilla katoaa länsipuolelta nopeasti veronmaksajat.

4.7.2009 15:20  Kauno Kyvykäs

Tehdään nikkarikeskuksesta museo epäonnistuneille ja turhanpäiväisille hankkeille. Harvoin tapaa, niin täydellistä museota. Rakennuskin on alkuperäisessä tarkoituksessaan järjetön, eikä rakenneratkaisuillakaan pahemmin voi hurrata. Nimeksi voidaan laittaa Kaikkien Hölmöläisten Ikioma Hölmölä.

4.7.2009 15:45  Notta...

Jep, ja Kurikan kaupungintalon seinään voisi ruuvata kyltin Emä-Hölmölä. Harvassa torpassa tuhlataan niin surutta rahaa kuin kyseisessä. Mitä tahansa ehdotellaan puhujanpöntöstä ja "kannatetaan". Jopa omien palomiesten palkkaamista, vaikka tulipalontorjunta on jo aikaa ulkoistettu Seinäjoelle jne. Budjetit eivät pidä jne.
Sen uuren uljaan kunnantuvan/liikekeskuksen/manhattanipilvenpiirtäjän seinään voikin sitten ruuvata kyltti "Suur-Emä-Hölmölä". Täytyyhän kirkolla jotakin isompaa olla kuin sivukylässä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini