Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Ansoja elämässä

Maanantai 27.4.2009 klo 14:23


Elämässä on ansoja

 

Elämä on täynnä ansoja.

Kun se haluaa paljastaa vain valoisat puolensa, emme kykene näkemään niitä varjoja, joita valo voi saaada aikaan.

Vaikka niitä varjoja olisikin, kannattaa hyväksyä kiihkeät tunteet ja nauttia niistä täysin.

Tiedämme, ettei voitonhurmasta tarvitse luopua. Ne ovat osa elämää ja ne ovat ilonaihe kaikille osallisille.

Ainakin näin Valpurin edellä

Valtio velkaantuu 

Suomen valtion velka on nyt 29 % bruttokansantuotteesta.

Valtioneuvoston tavoite lisätä velkaa, on sellainen, että se muutamassa vuodessa johtaa velkaantumiseen 46 % bruttokansantuotteesta.

Siinä ollaan rajoilla, että Suomen luottokelpoisuus ei enää riitä halpoihin lainoihin. Kysymys alkaa olla myös siitä, kyetäänkö tuollaista velkaa koskaan maksamaan takaisin.

Tuo asia riippuu tietysti Suomen viennin kehityksestä. Metsäteollisuus on jo pulassa. Kysymys on vain siitä, koska muu vienti järkkyy suomalaisen kilpailukyvyn puutteessa.

Nyt valtio elvyttää ja kunnat saavat apuja kun valtio tukee. Tulevina lähivuosina on mahdotonta kuvitella, että tuo tuki olisi jatkuvaa.

Kuntien, erityisesti valtionosuuksista suuresti riippuvien köyhien kuntien, ninkuin Kurikkakin on, talousajatteluun on tulossa monenlaisia vihureita. ski_075.jpg

Vanhanen lupailee ankeita aikoja. yhteisvastuutakin kaipaa. Se on ihan oikein. Käytännössä se merkitsee pääomaveron korotusta, ehkä 35 %:iiin. Se toimenpide ei ole kovin järkevä. Voi johtaa yritystysten kiihtyvään pakoon ulkomaille. Päätös olisi ansa, kaksiteräinen miekka.

 

 

 

 


Kommentit

27.4.2009 16:48  Nälkämaan laulu

Suomi on rikkaapi kuin koskaan historiansa aikana. Sotakorvauksetkin on maksettu.
Valtio ei voi tehdä konkurssia.

27.4.2009 21:30  kommentti

Luettavaa.
http://www.kalkhas.fi/kolumnit.htm

27.4.2009 22:12  kipa

Ei valtio varmaan tee konkurssia. Sensijaan veronmaksajien aseman se voi tehdä aika hankalaksi. Aina pitää kysyä, kuka maksaa viulut. Aika pian kunnat ovat melkoisessa turbulenssissa. mutta se on vain hyvä. Vasta toden edessä tapahtuvat isot muutokset.

28.4.2009 7:27  Tieto on valtaa

Jikki sitten perusti ja täytti tiedottajan viran. Voisko Kurikka, Jalasjärvi ja Ilmajoki ostaa palveluja Jikin tiedottajalta. Samalla tieto kulkisi Jikin ja kuntien välillä sutjakkaasti, vai onko noissa kunnissa jo omat tiedottajat.

28.4.2009 7:31  Siirretään Oopperatalo Seinäjoelle

Kulttuuritalo Jurvaan ? Ei vain toimi ennekuin metro on rakennettu Viinatien viereen ja tuskin silloinkaan. Tiloilla pitäisi olla käyttäjiäkin, vai kuinka on, mutta toisaalta onhan siellä samassa taajamassa Nikkarikeskuskin, entä sinne ??????

28.4.2009 8:10  Kauhistus

Niin se kulttuuritalo Jurvan kunnatalosta. Antakaa nopeasti valtakirja tekniikalle niin kyllä tapahtuu ja MAKSAA, antakaa edes vähä jotta pääsee alakuhun, kyllä se siitä sitte hoituu.

28.4.2009 9:08  kultturelli

Mitä kulttuuria Jurvassa? Muurahaispesä-, veisto-, vai oikein korkeakulttuuria? "Jurvan kunnantalo olis hyvä paikka jollekin valtion laitokselle, harmi kun lääkelaitos meni Kuopioon, joku kuitenkin. Kyllä olis Helsingistä tutkijat kilpaa tulos Jurvaan."

28.4.2009 9:37  Kultturellille eräs myös tietämätön

Niin, mitä kulttuuria? Yli satavuotiset perinteet koristeveistossa, eniten tyylikalustetehtaita koko Skandinaviassa (Laitala alansa suurin Pohjoismaissa), pitkät perinteet näytelmäharrastuksessa, josta poikinut oma teatteritalo (joita ei koko Suomessa vastaavalla tavalla ylläpidettynä kuin kaksi), kaksi museota, puusepänalaa ja siihen liittyvää perinnettä vaaliva Nikkarikeskus, maan ainoa veistokoulu, josta valmistuvat myös kaikki koristeveistomestarit ja -kisällit, oma puhallinorkesteri, runsaasti muita kuoroja, erittäin aktiivinen nuorten musiikkiharrastus (mm. bändejä saman verran kuin Kurikassa), vanhan Vaasan läänin aktiivisin kansalaisopisto, jossa mm. maalaustaiteet ja lasitaide vahvasti pinnalla, tasokas kirkkokuoro, kahta- kolmea pelimanniporukkaa jatkuvasti riippuen vetäjien innostuksesta. Ruumiinkulttuuri tähän päälle; maakunnan aktiivisin jalkapalloharrastus, juuri sarjassa nousut pesäpalloporukka, suunnistus, ammunta.....

Niin, eihän Jurvassa mitään kulttuuria toki ole!

28.4.2009 9:48  kultturelli

Niin, mutta KULTTUURITALO mikä väestöpohja rahoittaa? Pikku hommiahan nyt löytyy Kurikastakin vaikka millä, mutta ei tänne kulttuuritaloa kukaan nyt havittele.

28.4.2009 10:09  Liikettä niveliin

Ilman muuta kulttuuritalo Jurvaan, vanhemmat kuskaa sitten lapsensa soittotunneille Jurvaan joka viikko puoleksi tunniksi, heipparallaa, bensa palaa.

28.4.2009 11:33  jupi

Ei kulttuuri tarvitse aina olla mitään kallista korkeakulttuuria. Ilman muuta vanhalla kunnantalolla on hyvä mahdollisuus kehittyä kulttuuri/monitoimitaloksi. Harrastusmahdollisuuksia taloon ym. Tehdään siitä eräänlainen kulttuurin monitoimitalo ilman suuria rakenteellisía muutoksia talossa.

28.4.2009 12:06  jj

Nikkarikeskus ei ole mikään veistokoulu, se on mitään tuottamaton syöpäläinen kolun lähellä.

28.4.2009 13:10  Nyt en kässännyt!

Ilmeisesti jj ei ole koskaan käynyt Nikkarikeskuksessa. Veistokoulu on elimellisesti liitetty Nikkarikeskukseen (siis rakennuksena samaa kompusta). Vai mistä "kolusta", jonka lähellä syöpäläiset majailevat, kirjoittelit?

28.4.2009 16:43  jj

Tyhmyys on surullinen asia, se yleensä tarkoittaa sitä, jottei käsitä.

28.4.2009 16:46  jj

Yleensä, kun elimellisesti liitty, pitää huolehtia ehkäisystä, tarkoittaa erityisesti sellaisia, jotka ei kässää.

28.4.2009 18:42  niinpä

No "jj", huomaan että ehkäisy ei ole toiminut, koska olet kirjoitellut komenttejasi.

28.4.2009 19:30  Vähän aiheita Kurikassa

Mietin, että ei ole kovin kehittävää, kun uudessa Kurikassa tärkeimmät asiat ovat, mikä on Nikkarikeskuksen tulevaisuus ja mitä tehdään Jurvan entiselle kunnantalolle.

28.4.2009 19:51  1970 luku

Eihän Kurikassa ole tapahtunut mitään mainittavaa n.30 vuoteen, nyt on saatu jotain tärkeää aihetta keskusteluihin. Ja pääosa keskustelijoista ei tiedä mitään nikkarikeskuksesta ja yleensä Jurvasta.

28.4.2009 20:08  Jippittai

Mihin suuntaan kuntaliitosneuvotteluissa nyt pitäisi pyrkiä? Onko Suunta Kauhajoki, Jalasjärvi vai Ilmajoki? Tuskin kukaan Kurikan haukkumiskäytäntöjä itselleen haluaa?
Ilmajoki on kyllä vielä hullumpi. Kauhajoellakin petetään toinen toisensa.
Mennään suoraan Seinäjoen syliin, vai mitä?

28.4.2009 20:13  KaIl Ja KuSe

Kukapa huolis haukkujaa markilleen!

28.4.2009 22:55  jj

En ole niinpän iskä.

28.4.2009 23:47  niinpä

luojan kiitos!

29.4.2009 7:52  kulttuurin keskellä

Niin kauan kuin ihmisestä voidaan puhua ihmisenä, kulttuuri on ollut olennainen osa ihmisen elämää ja välttämätön kehityksen kannalta. Musiikki ja maalaus ensimmäisinä ja sen jälkeen kirjoittaminen ja lukeminen, jos puhutaan taidekulttuurista ja sitten vielä asumis- pukeutumis- käyttäytymis- yms. kulttuurit, joita ei aina kulttuuriksi mielletäkään. Kulttuuria on tämäkin blogi ja sen kommentoinnit. Kulttuurivihaajakin on aina keskellä kulttuuria ja sitä myös itse muodostamassa, vaikka kuinka yrittäisi räpistellä.
Mitä tulee siihen, että erilaisiin harrastuksiin liittyvää kulttuuritoimintaa keskitetään yhteen paikkaan, on ainakin asiallisen keskustelun paikka. Tällä hetkellä toimintaa on varmaankin Kurikan alueella kymmenissä jos ei sadoissa paikoissa ja jos toiminta keskitetään muutamaan paikkaan, luulisi sen pelkästään vähentävän kustannuksia. Ainakin jos talo on valmiina olemassa.

Koko ajan huudetaan kehittämishankkeiden perään. Jos kaikki hankkeet muserretaan heti syntyessään näissä kommenteissa näkyvällä tavalla, on turha toivoa mitään kehitystä. Pitäisikin ennemminkin julistaa hankekilpailu, jossa voisi esitellä vaikka kuinka hurjia kohteita ja sitten nämä asiallisesti tutkittaisiin ja punnittaisiin, mitkä ovat toteuttamiskelpoisia ja toisivat hyvinvointia Kurikan asukkaille.

29.4.2009 8:49  jj

Kerrankin niinpän kanssa samaa mieltä. Älä sure tulevaisuudessa geenivikoja pystytään korjaamaan, menttaalilääkkeitä voisit käyttää odotellessa.

29.4.2009 9:33  Kurikan pitäisi liittyä Seinäjokeen

Sille, joka kysyy, mitä kuntia pitäisi yhdistää keskenään vaivaa mielestäni yksi valuvika. Kysyjä lähtee siitä, mistä moni muukin tällä palstalla eli siitä, että mikä kuntia pitäisi yhdistää Kurikkaan. Se varmaan kuvastaa jotenkin kurikkalaista mentaliteetttia, mitä rohkaisee Jurvan kuntaliitos. Toisaalta jurvalaisuutta on lyöty tällä palstalla kuin vierasta sikaa.
Minusta pitäisi avoimesti miettiä sitä, mihin kuntaa Kurikan, jonka väkiluvun lasku on maakunnan kärkilukuja, tulisi liittyä. Tässä suhteessa ei tietenkään ole muita vaihtoehtoja kuin Seinäjoki. Se ajattelu ja kehittäminen pitäisi jo aloittaa, kun talous -kiitos osinkojen- on vieä jonkinlaisessa jamassa. Köyhtynyt kunta ei kovin kiinnosta ja jos kiinnostaa, sille sanellaan ehtoja.

29.4.2009 11:26  kurikkalainen

Asiaa seuranneena jurvalaiset ovat itse lyöneet täällä itseään.

29.4.2009 12:19  jj

Jurvalaiset ovat parhaimmillaan saatuaan turpiinsa, siitä alkaa todellinen elämä.

29.4.2009 13:12  Positiivista

Fortum takoo tulosta lamasta huolimatta.Lukekaa keskiviikon Ilkan taloussivut!

29.4.2009 13:23  Hyvää ++

Kaikkein järkevin päätös kuntapäättäjiltä Kurikassa koskaan, on ollut pitää Jyllinkosken/Länsivoiman/IVOn/Fortumin osakkeet hallussaan ja omistuksessaan. Sanoipa Kurikka-lehden Jaska mitä tahansa. Vähältä piti, ettei Jarva niitä munia rikkonut.

29.4.2009 13:38  puolihuolimatoon

Kattokaa "kehujen" tupakuvat

29.4.2009 16:05  Kerralla kuntoon koko juttu

On varmaankin syytä rakentaa kaksi kulttuuritaloa toinen Kurikan keskustaajamaan ja toinen Jurvan taajamaan, kyllä niihin kulttuuria harrastavia riittää. Jurvan kunnantalosta sinne ja Kurikan taajamaan kokonaan uusi,koska vanhan korjaaminen maksaa ainakin saman minkä uusikin mikä nähtiin ja koettiin paloaseman saneerauksesssa. Varuillaan vaan pitää olla Jurvan kunnantalon saneerauksessa, koska siihenkin saadaan kyllä kulumaan uskomaton summa, kun tehdään omana työnä. Lopputulema: molempiin taajamiin uusi kulttuuritalo.

29.4.2009 22:51  jj

Harrastetaan vaan kulttuuria, viisaille henkista onaniaa ja tyhmät maksaa.

30.4.2009 0:37  jj:lle ylistys ja onania

Jees olen kyllä jj:n kanssa samaa mieltä, että ei kannata! Ei tehdä mitään, kun tyhmät aina maksaa. Me kuulutaan jj:n kanssa siihen (tyhmien) marginaaliin (kaikkee on, muttei ymmärretä käyttää), joten ei tehdä mitään. Ollaan näin, ei kulttuuria, ei onanointia, ei hengellistä pääomaa. Jo Herra meidät hylkäs. Paavo parat! Annetaan olla vain, tyydytään lamaan, siinä meidän ilomme, onnemme, onaniamme!

30.4.2009 1:23  Kauno Kyvykäs

Kulttuurilla lama kumoon, kansalle leikkiä ja laulua. Siinä nälkä häipyy ja rahahuolet unohtuu, kun kulttuuriairuueet lehahtelevat kansan kurjuuden keskelle. Suurin onni ja autuus kurjille ihmisille on saada kultturin pyhät alttarit naapurikseen. Voiko siitä kylliksi kiittää, kun kulttuurin pyhä ja häpäisemätön henki valistaa meille maallisen olemuksensa ja päästää meidät arjen raadollisesta tietämättömyydestä, kuin myös maallisen mammonan turmiollisuudesta.

30.4.2009 1:27  Kauno Kyvykäs

Sano Juhani painava sana kulttuurista.

30.4.2009 17:41  Juhani

Ei minun puheillani ole tässä mitään painoarvoa. Mutta Jari Isohellan ehdotus tuntuu monista perustelluista syistä hyvältä. Samoin se että Nikkarikeskusta käytettäisiin jollain lailla tuottavasti kulttuuritilaisuuksien järjestämiseen.

Kaikenlainen kulttuurin harrastaminen on pääosin terve ilmiö ja sitä tehdään koko Kurikan alueella.

Jurvan kunnantalo ei kuitenkaan tunnu parhaalta paikalta kulttuurin keskittämiseen. Siihen taloon sopii paljon paremmin jotakin muuta. Samantyyppista mihin talo on alunperinkin rakennettu. Keskitettyjä toimistotiloja esim. pienyrityskeskuksen tyyliin tai jotain joka toimisi.

Yksi mahdollisuus olisi jonkinlainen arkistolaitos, jossa voisi käydä tehdä tutkimusta ja pitää pieniä seminaareja. Kulttuuria sekin... Minä kehittelisin Jurvan kunnantalolle kokonaan jonkinlaisen aivan uuden palvelukokonaisuuden jota Kurikassa tai Jurvassa ei vielä lainkaan olisi.

Tätä pitäisi saada miettiä ja tutkia valtakunnallisesti millaisia pienarkistoja ja niiden tutkimusmahdollisuuksia Suomessa tarvittaisiin. Kaupunki voisi tukea tällaisten pienehköjen erikoisyksiköiden keskittymistä sinne...

En tiedä - jotain tällaista. Voisin kyllä yrittää ideoida taloon sopivan kokonaisuuden palveluineen jos saisin kunnantalon pohjapiirustuksen ;-)

Mutta varsinainen kulttuuritalo Isohellan mainitsemaan tyyliin ja Nikkarikeskus Jurvan osalta sillä saralla kunniaan.

Olisiko tässä mitään ammennettavaa? Ehkä ei. Luulisin kuitenkin että olisi. Nyt käymään vain läpi netistä suku- ja tutkimusarkistojen sijoittumisvaikeuksia.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini