Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Kaikki on saavutettavissa

Perjantai 24.4.2009 klo 6:54


Voit saavuttaa mitä vain

 

Pidä silmäsi auki, jos haluat saavuttaa jotain, mitä tahansa.

Mieti tarkkaan mitä haluat. Keskity kunnolla olennaiseen.

Tavoitteisiin ei voi päästä suljetuin silmin.

Niin ei voi kukaan toimia.

Päämäärä on syytä myös tiedostaa. Sen hyvyys riippuu siitä miten hallitsemme itsemme.

Itsekurin kautta kaikki on mahdollista.

 

Juhlaseminaarissa

 

Hyviä puheenvuoroja käyttivät yrityskummit Kurikan kaupungin juhlaseminaarissa.

Miten saada Kurikka Suomen kartalle?

Siinä oli illan kiperä kysymys.

Anti oli moninainen ja siihen palaan tarkemmin vielä myöhemmin.

Merkille pantavaa oli eilisessä ilassa  mm. yrityskummi Justus Hakolan provosoimana tuomat pari asiaa.

Kurikan Kehityksen muuttamisesta liikelaitokseksi oltiin pari vuotta sitten yksimielisiä. Kuitenkin valtuusto teki siitä kunnallisen liikelaitoksen.

Nyt tuosta asiasta käsittääkseni vallitsi harmonia, että Oy:ksi muutetaan. Katsotaan jatkossa mitä tapahtuu.

Toisena asiana nousi esiin sijoitussäännön tekemisen tarpeellisuus. Asiasta tunnuttiin olevan varsin yksimielisiä nyt.

Ihmettelenkin siksi, että tehdessäni vuosi sitten asiasta valtuustoaloitteen, Kurikka-lehtikin kannatti, mutta esitys pantiin kumoon valtuustossa äänin 19-16. Myös silloinen esittelijä vastusti jyrkästi sijoitussäännön tarpeellisuutta?meksiko_2009_184.jpg

Varsin vakuuttava raati Kurikan kaupungin johtoa ja yrityskummeja oli edustettuna Pitkä-Jussissa eilen. Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että osingot ja muut satunnaiset tuotot tulisi käyttää kehittämiseen. Ei siis missään nimessä käyttötalouden katteeksi eli syömiseen. Tätä minäkin olen julistanut viimeiset kymmenen vuotta. Hyvä on näin.


Kommentit

24.4.2009 12:55  Kauno Kyvykäs

Tehdään vaan osakeyhtiöitä valmiista kaupungin omaisuuksista, onko käyty venäjällä katsomassa mallia.
Laitetaan pienyritykset maksamaan suojelurahaa, mafia, anteeksi, toimintaa ohjaaville monopoliyrityksille. Ei haittaa monopoliyritysten tappiot maksumiehet löytyy, niin tappioille, kuin bonuksillekin.

24.4.2009 19:11  Ei BarBaari

Oli tosiaan valaiseva tilaisuus. Jurva mainittiin kolmeen otteeseen. Tämä liehuvatukkainen Alanko oli vetänyt herneet, kun hänen rokkibändinsä ei osannut soittaa toivottua musiikkia Sällillä joskus 50 vuotta sitten ja moitti jurvalaisia vähemmistökansaksi. Se siitä hänen avarakatseisuudestaan ja differoitumiskyvystään. Sitten tämä Maaseudun Koneen varapääpuheenpitäjä haukkui Jurvan puusepänteollisuuden takapajuiseksi perhenysväämiseksi, joka ei osaa verkostua. Tuota, ei ole tainnut kuulla Junet Oy:stä, joka on kaikilla mittareilla ja vaikka mille toimialalle sijoitettuna yksi toimivimpia konsepteja mitä Suomesta löytyy. Aika harvinaista puhetta tällaiselta metallin psykofyysikolta. Ei ollut tainnut koskaan käydä Jurvassa tai edes lukea siitä mitään artikkelia. Nettikin voisi olla ihan jees tutustumiskohde ennen pään avausta.
Kerran Sarvijoki mainittiin, eli nyt tuunataan (lue; nuoret kesätyöntekijät siimurin varteen ja puskia leikkaamaan) Sarvijoen tontit. Vastaanottohallista ei enää puhuta, pururadastakaan ei enää puhuta. Keskitytään olelliseen, eli:

Kurikka nousuun sillä, että vanhan Kurikan tieliitos saadaan kuntoon ja rata palvelemaan Ruukkia ja muutama tornitalo sinne ja tänne sekä Ikuriin vastaanottohallia riittävä pätkä. Sillähän tämä uuden kurikan asia on hoidettu ja jos jotakin siemenrahoja jää, niin päättäjät vain Rengonharjulta koneeseen ja tutustumaan vaikka Tsekinmaahan. Näin.

Kun iso ja pieni menevät yhteen, niin kyllä sen tietää kumpi vie. Sitä ei silti tiedä kumpi on fiksumpi. Tässä tapauksessa näyttää, että barbaari vie ja fiksu vain ihmettelee. Moni asia olisi ollut opittavissa Kurikalla Jurvasta, mutta ei pröystä sellaista kestä, että toiselta viisautta ottaisi. Kaikki maallinen näyttää silti kelpaavan, sehän on barbaarin ote. Ällöttävää!

24.4.2009 20:00  kurikkan ylistys

Sehän on vanha tosiasia, ettei kurikkalaisille kelpaa mikään eikä kukaan ja raukat kuvittelee olevansa jotain paljon parempaa kuin muut, umppelojakin ja sisäsiittoisia( eivät tiedä, että maailma on olemassa). Kadehtivat muita ja toisiaan, voi. On hyviäkin mutta vähemmistös.

24.4.2009 20:02  Jussi-Pekka Hakola

Kiitos Matti. Rakentavassa tarkoituksessa otin asiat esiin. Kenenkään ei pidä provosoitua.

24.4.2009 21:01  kommentti

Uutisvuoto.

Kurikkalehti 23. 5 2009

Vesilaitoksen tukeminen verovaroin viemäriverkon rakentamisessa haja-asutusalueelle on lainvastaista.

Ei ole kunnan syy, jos halutaan asua haja-asutusalueella, missä ei ole viemäröintiä.

Ilkka 24.4. 2009

Seminaari potkii kurikkaa pois poterosta.

Esko Reinonpoika Alanko, joka leikkimielisesti ehdotti Kurikasta kehitettävän Suomen homoystävällisimmän kaupungin San Franciscon.
Alangon melestä Kurikan pitäisi jollain
tavalla pystyä erottumaan muista kaupungeista ja luomaan oma brändi.

.....;)

24.4.2009 21:29  kommentti

korjaus edelliseen 23.4. 2009

24.4.2009 21:47  Kenellä on pisin...

Luottamushenkilöpaikat ovat loputkin nyt sitten jaettu.Kuka keräsi potin?Keneltä voimme odottaa tavoitteiden mukaista toimintaa kotikunnan hyväksi?
Kenellä on pisin lista luottotehtäviä varten(s.o.Kuka kerää muhkeimman saaliin korvauksia kokouspalkkioiden jne muodossa?)
Seminaareista nyt vain rohkeasti arkisiin töihin!
Tuloksista arvostetaan tai arvostellaan!

24.4.2009 21:58  jj

Komia rivi viisaita ihmisiä, kaikki osataan ja tiedetään, kun vain saa touhuta toisten rahoilla. Pannaan tasaiselle, ei tapahdu mitään. Kaikki menee perseelleen, toisten vika.

24.4.2009 22:32  Tarkkailija

Kaksi ensimmäistä vasemmalta erottui kyllä selvästi muusta porukasta asiantuntemuksella.Ei heitä saisi palkattua konsultiksi Kaupungille.

24.4.2009 22:43  kurikan ylistys

Eihän koskaan, eikä ainakaan tästä kuvasta vasemmalta. Hauska saa olla, mutta ei mauton. Samanlainen oli jo koulussa.

24.4.2009 22:47  Toivotaan

Olipa jj:ltä outo kannanotto..outo ja mitäänsanomaton..mikäs siinä kun ei ole itseltään mitään muuta antaa.
Eli Barbaari puhuu asiaa. Kurikan PITÄISI ottaa huomioon ne asiat , mitä liitossopimuksissa on sovittu. Eli otetaan käyttöön kummaltakin puolelta parhaat käytännöt. Ja niitä löytyy myös Jurvan puolelta.
Siis..Jurvahan oli verkostoitunut NYKYAIKAINEN kunta, joka liittyi kuntalaistensa tahdosta omiin kankeuksiinsa vihkiytyneiseen rikkaaseen Kurikkaan, jossa kaikki saa maksaa vaikka mitä, koska rahaa on. Jurvaa ei kuitenkaan noteerata, vai onko noteerattu?
Oletetaann että nämä kaksi erilaista kuntaa onnistuu kasvamaa yhteen!

24.4.2009 23:35  jj

Kummallisia nämä asiantuntijat, niitä pitää aina elättää. Eikö nämä viisaat voisi elättää muita.

24.4.2009 23:47  kommentti

Osalla .
Näilla yrityskummiillakin näkyy viimeisin tilinpäätös olevan 10 ?

25.4.2009 0:18  ??

Kummallisia jj nämä ajatuksesi. Asintuntujuus on tietenkin asiantuntijalle ammatti, toimeentulonlähde.
Tänä päivänä, kun asiantuntija menettää kahdessa kolmessa vuodessa puolet asintuntijuudestaan (omaksutun tiedon määrästä) nopeutuneen muutoksen johdosta, asiantuntija joutuu itsekin panostamaan uuden tiedon hankkimiseen jopa kymmeniä tuhansia vuodessa.
En tiedä teetkö itse mitään muuta kuin varallisuutesi lahjoittamisa, kun edellytät tätä muilta. En pidä kuitenkaan oikeudenmukaisena,ikä se ole tietenkää mahdollistakaan, että asiantuntijan pitäisi tehdä työnsä ilman.
Miksi vaadit tätä?
Ettet olisi itsekin jossain vaiheessa vain puolustellut esimerkiksi lääkäreiden itsekkäitä palkkaesityksiä.
Miksis he ansaitsevat saada jopa monen muun asiantuntijan korvaukset ylittävät palkkiot? Ilman rutinoita.

25.4.2009 0:52  Juhani (Asu & Elä asuntotapahtuma)

En ole ehtinyt osallistua keskusteluihin viime päivinä mutta luin nyt enemmän kommentteja kerralla.

Sekavaa ja aika surullista. Kokeilkaapa ihan huvikseen lukea nämä kommentit kerralla läpi!

Voisiko joku ulkopuolinen saada hyvän ja miellyttävän kuvan Kurikasta, sen kummastakaan vanhasta osasta? Muuttaisiko joku mielellään asumaan tämäntyyppiseen ympäristöön?

Täällä on vaadittu tekoja kaupungin imagon luomiseksi ja mm. tonttitarjonnan esillä pitämiseksi. On pakko pyytää että sekä jurvalaiset että kurikkalaiset tukisivat niitä tekoja kaikin keinoin ja edustaisivat omaa aluettaan niin että sitä voisi pitää houkuttelevana paikkana asua.

Ensi kuun aikana on yksi suurimmista yksittäisistä asuntokamppanjoista mitä Kurikassa on käyty. Molemmat ovat edustettuina, sekä Jurva että Kurikka aika laajalla rintamalla. Alueen yritykset ja kaupunki tekevät kaikkensa että aluetta markkinoitaisiin. Nimilinkistä pääset tutustumaan paremmin tapahtumaan vaikka nettisivuista vasta etusivu on avattu.

Tällä tapahtumalla on tarkoitus saada aikaan hiukan pysyvyyttäkin kampanjointiin. Esim. osa vapaista tonteista merkitään kyltein maastoon hiukan pysyvämminkin, vaikka tarkoitus on että ne eivät pysyisi tyhjinä. Niihin on kuitenkin helpompi käydä tutustumassa paikan päällä tulevaisuudessakin.

Käykää mukana tapahtumassa ja tiedottakaa eteenpäin oman tuttavapiirin keskuudessa tapahtumasta ja yleensäkin siitä että Kurikka on yksi mahdollisuus sekä asumiselle että omalle yrittäjyydelle.

Jos joku tätä lukeva todella etsii tonttia, niin esim. minuun voi ottaa yhteyttä vapaa-aikanakin jos tonttitarjonnan selkeyttämiseen tarvitsee apua.

Mutta se miksi kirjoitin tämän kommentin. Yritetään tehdä kunnasta kokonaisuutena myös henkisesti ehyt ja hyväntuulinen paikka jossa kaikki elävät sovussa toistensa kanssa. Kun kyllä sillä on merkitystä.

25.4.2009 0:59  jj

Ei tarvitse mitään ilman tehdä, päin vastoin.
Olisi hyvä joskus nähdä kuinka kaikkitietäviltä lähtee tuottavat touhut käyntiin, silloin kun ei ole muut maksumiehinä. Järkeä kuulemma on, kuinka voi tyhmempien vaivoina olla nykyään lama. Käyttäkää, sitä paljonpuhuttua järkeä, vai onko tämänhetkinen tilanne kiusantekoa. Yrittäjä ei pelkää muiden hyötyvän työnsä tuloksista, päin vastoin. Markkinatalous toimii luomalla markkinoita, ei syömällä siemenperunoita. Viisaat aina huomaa, kuin unesta, eilen oli yllinkyllin rahaa, kuinka se nyt on loppu. Ei huomata tehdä töitä, ihmetellään yhdellä porukalla ja ihmetellään toisella porukalla. Sen turhanpäiväisen ihmettelyn aikana yleensä joku muu alkaa tehdä jotain täysijärkistä ja alkaa ihmettelijöillä uudet turhanpäiväiset ihmettelyt.

25.4.2009 1:08  Voi voi

Do dii!

Ja taasko jokainen haluuko - eikö vain? Suoraan Kyrikan zydämeen, keskustaan autonomisesti, jes!

Jurvalaizet, venepakolaizet makzaat Kurikan lunnnaat ja olkohot muutoon zilli hilijhaa. Ei äänioikeutta.

25.4.2009 8:48  Ollaan ihmisiksi

Kurikassa asuu ja vaikuttaa myös ihan normaaleja ihmisiä. Jos jokunen muutama juntti on jäänyt ajasta jälkeen ei kannata leimata jokaista sen perusteella.

25.4.2009 18:38  ToivoBar

Toivotaan ja Barbaari ten boeäng! Kyllä pitää totuus tunnustaa ja hyväksyä. Näillä keinoin, mitä nyt on tehty, syntyy vain vinoutumia ja eripuraa.

25.4.2009 19:08  todella

ihme on jos Jurva saa liitoksesta mitään muuta kuin harmaita hiuksia. Kurikkalaiset ilmeisesti kuvittelevat, että kaikki muut ovat heitä varten ja se ei ole oikein. Kadehtivat jumalattomasti muita kuntia ja pelkäävät, että muut vain rahastavat Kurikkaa, jos lähtevät johonkin yhteistyöhön. Tuolla asentella Kurikka jää ypöyksin rannalle ruikuttamaan. Miksi Komia nettisivuilta puuttuu Kurikka.

25.4.2009 19:21  Tottamaaree

Näkeekö peruskurikkalainen Jurvalaisen muuta kuin rahanimijänä ja jotenkin hyötyjänä? Nyt on syntynyt kuva, jotta jurvalaiset on tullehet kurikkalaasten laarille ja sitä jyväpuorin ovia pitää pitää supus.

Onko mieleen pälkähtänyt, että Jurvan veroeurot, valtiolta tulevat hyvikerahat ja valtionosuudet, yhteiset virat, saatu, hyvin hoidettu infra, mittavat metsäomaisuudet, yms. yms. ovat nyt myös Kurikan hyvää ja onko tullut ns. kurikkalaasille mielehen, jotta kantakurikassa on työttömyysprosentti lähes tuplat, mitä Jurvassa ja sossuluukulla jonoa sen mukaan.

Ja kun siitä vanhastakaan sivuraideporukasta johtuvaa jonoa ei oo vielä saatu purettua, sattuneesta syystä.

Koettakaa jo lakata luulemasta ja ettikää lähin peili, vaikka sitte naapurista. Ja kattokaa ittiännä. Eiköstä, jotta ootta siinä niin tottamaaree parempia ku kukaa muu? EIKÖ!

25.4.2009 22:01  Kauno Kyvykäs

Surulliseksi tässä tulee muutkin, kuin Juhani.
Kuntaliitos tähän mennessä ei ole tuottanut, kuin menoja ja vitutusta.

26.4.2009 3:50  Ajatus

Kuntaliitos on niinkin vanha asia kun peräti 4kk. Mitähän suurta ja ihmeellistä olisi voitu saa aikaan. Liitosprosessi on vasta aluillaan , hyödyt ja haitat vaikeasti arvioitavissa tällä hetkellä. Työtä pitää tehdä pitkäjänteisesti. On mahdottomuus odottaa että kaksi eri kuntaa voisi henkisesti sen kummemmin kun toiminnallisestikkaan olla vielä samaa.

26.4.2009 9:14  Juhani

Ajatus on aivan oikeassa. Tuo on ainakin itselleni täysin yllättävää että jossain alkaa jo nyt näkyä jurvalaisten ja kurikkalaisten vastakkainasettelua. Sellaista en kyllä missään konkreettisessa elämässä ole vielä nähnyt ja työmaallakin on tosi hyvä ilmapiiri alkuperäisten jurvalaisten ja meidän kesken.

Vastakkainasettelu pitäisi nyt lopettaa heti alkumetreille.

Jos sellaista on näkyvissä esim. omalla Kurikanseutu-sivustolla, niin se ei ainakaan tule olemaan tahallista. Molemmilta alueilta saa minulle ihan vapaasti toimittaa materiaalia ja linkkejä.

Laitoin muuten Ilkan ja Pohjalaisen uutisikkunan tuonne sen takia että lähialueen uutiset päivittyisivät muutenkin kuin Kurikan osalta. Sen kautta saa molempien lehtien viimeiset uutiset helposti reaaliajassa ja samalla ne kurikkalislinkkien muutokset jotka ehdin sinne laittaa.

Suosi kurikkalaista -kampanjan kunniaksi kannattaa tuotteita ja palveluja etsiessä käyttää myös sivun google-hakua joka hakee tietoa ainoastaan kurikkalaissivustoilta. Tulee hankittua ensisijaisesti kurikkalaista ja tuettua meitä kurikkalaisia yrittäjiä.

Vilkaise nimilinkistä.

26.4.2009 9:19  Juhani (Kurikan 10 päivän sää, klikkaa tästä)

Niin joo ja laitoinhan minä sinne täsmäsäänkin Kurikan kohdalta. Ilmoittakaa kun keksitte lisää sellaisia palveluja joita netti voisi nimenomaan kurikkalaisille tarjota.

26.4.2009 12:39  ?????

Tiedätkö Juhani mitään, miten etenee liitosprosessin arviointitoimikunnan työ, josta kunnat sopivat. Prosessihan toki on jatkunut valtuustopäätösten jäkeen heiti vuoden 2008 alusta lähtien, joten nyt voidaan arvioida kuntaliitoksen etenemistä koko ensimmäisen hyvin ratkaisevan vuoden osalta.

26.4.2009 13:00  ?????

Lisäyksenä vielä edelliseen. Arviointitoimikunnan osalta esimerkkinä oli Peräseinäjoen/Seinäjoen liitosprosessi, jossa arviointitoimikunnan työtä on pidetty hyvänä ja sen on koettu tukevan kuntien yhteensulauttamista.

26.4.2009 13:03  varo

VAROKAA KURIKKA MOLLILAA. Toiko Meksikon matkalainen tuliaisina sikainfluenssan. Sikainfluessaan sairastunut jo 1300 ja 81 kuollut Meksikossa. Uuden-Seelannin viranomaiset selvittävät Meksikoissa käyneiden opiskelijoiden mahdollista tartuntaa.

26.4.2009 13:21  en varo

No nyt saarahan jo kaikki taurikki Ollilan syyksi. Mahtaa olla kova vaikuttaja. Blogeissaan levittää kyllä enemmän tietoja kuin tauteja.

26.4.2009 13:26  Kauno Kyvykäs

Vähenee toki jurvan tyhjentymistahti ajan kanssa, ei jurvassa väkeä loputtomiin riitä.
Kaikennäköiset hankkeet konsulttivetoisena syö rahat, haaveillaan kuuta taivaalta, rahat loppu ennenkuin mitään saadaan valmiiksi. Entisistä kunnan tiloista, ilman kunnollisia sosiaalitiloja olevista, maksaa vuokralaiset nykyään jollekin, kummalliselle liikelaitokselle huippu vuokraa. Konsultit tekee kuvakirjoja vuokratiloista ja arvioi vanhojen homeloukkujen hintoja, oikein asiantuntemuksella. Kivaahan se on askarrella, ihan palkan päälle, liikelaitos haaveiden kanssa, niin ja oikein osakeyhtiöitäkin. Vastaanottohallikin tarvitaan ja veikkaampa sinne ensialkuun sijoitettavan konsultteja.
Arviointitoimikunta tuskin koskaan löytää mitään suurempaa vikaa, missään vaiheessa, liitosprosessista. Tulee mieleen vanha neuvostoliittolainen vaalikomitea, äänestysprosentti nousi yli sadan.
Kummallista suomessa, maassa, jossa on teoriassa, yrittämisen vapaus, ovat nämä kunnallisten omaisuuksien rosvoukset. Liikelaitos touhuihin löytyy, kuulemma pätevää porukkaa, eikö nämä voisi näyttää kykynsä yrittäjänä, eikä valmiin syöjinä.
Lummukkalaisten järvenkuivaustasoa nämä touhut.

26.4.2009 13:39  varo

"en varo" oletko imenyt tosikkomaisuuden äidinmaidossa vai onko ihan perusvika? Huumori ja heitot eivät sovi kaikille kurikkalaisille eivätkä ainakaan (pikkusieluille).

26.4.2009 18:13  en varo

Huumoria luulin itsekin kirjoittavani, mutta näköjään huonolla menestyksellä.

26.4.2009 19:46  Tartunnan saanut

Minä olen saanut tartunnan Mollilasta. Olen oppinut arvioimaan ja miettimään asioita laajemmalta kantilta. Lisäksi Mollila on tosi mukava ihminen ja ystävänä aarteista suurin

26.4.2009 22:38  Entinen perussuomalainen

Vesa-Matti jaksaa hauskuutta ihmisiä.

"Perussuomalaiset on myös demokratian vahtikoira:"

Perussuomalaiset vahtii korkeintaan, jottei demokratia pääse vaikuttamaan ihmisten elämään. Perussuomalaiset puhuvat usein orwellin ajasta, jos nämä joskus saavat valtaa, voidaan kokea eläinten vallankumousta käsittelevän elokuvan tapahtumat.
Orwellia sekin.

26.4.2009 22:40  Kellä

Aarre on se aarteen kätkeköön

27.4.2009 6:21  itseitse kaikki mulle

Missä ne perussuomalaiset asuvat? Omalla paikkakunnalla. kotipaikkakunnalla, opsikelupaikkakunnalla, vaimon paikkakunnalla vai missä? Tietysti siellä, mistä ne parhaat etuudet, matkakorvaukset ynnä muut suurimpana saa. onhan oma etu aina se tärkein etu. " Sulle , mulle, ittelle, sanoo kurikkalaanen.

27.4.2009 11:53  Entinen perussuomalainen

Huomionarvoisin seikka perussuomalaisten toiminnan piirre on, ettei perusjäsenistön ja peruskannattajien monimuotoisuus merkitse mitään puolueen napamiesten yksisilmäisen pyrkyrimäisyyden rinnalla.
Hiukankin valtaa tiedossa, vapaa ajattelu jyrätään välittömästi. Tehokasta, kunnes kannattajat huomaavat tulleensa petetyksi.

27.4.2009 12:00  Jurvan Kymppi

Uskooko, joku tosissaan perussuomalaisten tarinoihin ja hellanlettas hymyihin.

27.4.2009 12:30  influenssa

Sikainfluenssaa ei oikeastaan voi ottaa leikinasiana Suomessakaan, leviää kuin kulovalkia ja Meksikosta lähtösin.

27.4.2009 12:34  suomalainen

Uskooko joku tosissaan kenenkään muunkaan , tarinoihin ja hymyihin.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini