Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Omituiset tiet

Keskiviikko 22.4.2009 klo 22:54


Jokaisella on oma omituinen tiensä.  

 

Jokainen saattaa kulkea omaa tietään.

Ei niitä silti koskaan voi erottaa toisistaan, jotka tuntevat samoin.

Ei erottaa niitä, joiden ajatukset ja sydän kulkevat rinta rinnan.

Todelliset tunteet säilyvät ja syntyvät yhä uudelleen.

Se on niin kuin energiaa virtaisi sieluun, täyttäisi joka sopukan. 

Kunnissa on oma tapansa hoitaa muutokset

 

Luottamushenkilön rooli on vaikea. Pitää tehdä päätöksiä.

Mutta onneksi esittelijänä on aina periaatteessa  asiantunteva ja vastuullinen virkamies, joka toimii virkavastuulla. 

Luottamusmiesten rooli on  vastata  kuntalaisten kritiikkiin ja kyetä perustelemaan kantansa.

Kuntalaisten kuuleminen pitää olla todellista.

Operatiivinen muutoksen teko on vaikeata kunnissa. Erilaisia kokouksia ja palavereita pidetään tolkuttomasti.  

Perusperiaate pitäisi olla vuorovaikutus työntekijöiden ja johdon välillä.

Olen oppinut, että työntekijöiden ehdotuksia kannattaa kuulla ja ennen muuta kuunnella.

Toivottavasti kuntaliitoksen murros- ja toteutusvaiheessa työntekijöitä osataan kuunnella meillä Kurikassa.

Vain heidän noteeeraamisensa  takaa sen, että onnistutaan ja voidaan ne paljon puhutut parhaat toimintatavat ottaa käytännöiksi.004.jpg

Kunnallisessa luottamushenkilötoiminnassa vuorovaikutus ei ole yleensä kovin aktiivista. Aikuisten oikeasti lupaan, että tämän nimen takana olevaan henkilöön voi ja kannattaa ottaa yhteyttä koska tahansa näissä kysymyksissä.


Kommentit

22.4.2009 23:04  Utelias

Kuka johtaa tuota muutosvaihetta, mikä on menossa? Onko prosessissa johtaja ja päävastuullinen ja kuka. Ei kai Paavo ehdi kaikkea hoitaa?

22.4.2009 23:24  Foto

Jokainen saattaa kulkea omaa tietään, ehkä luulla toisen tietä omaksi tiekseen ja kuvata omaa pihaa vaikka, kuvaa toisen pihaa, onko se oikein.

23.4.2009 12:09  Mitään sanomaton

Paljonko kaupungin kassaan mahtoi tulla rahaa osakkeiden arvon alennuksen johdosta. Näinhän olit opettanut valtuustoseminaarissa Porissa. Poistot suuremmaksi, rahat lisääntyvät kassassa!

23.4.2009 12:14  En ymmärrä

Onkohan porkkanarahojen naateistakaan enää mitään jäljellä? Kepu ja sosdemit vei Kurikan varallisuuden Jurvan velkoihin ja tekemättömiin investointeihin. Viemärin rakentamisella saadaan vielä Kurikankin puhdistuslaitos tukkoon, taas menee miljoonia.

23.4.2009 12:16  Onks

Onkohan uusia kuntaliitoksia suunnitteilla? Ei näytä ainakaan tällä menolla väkiluku kasvavan.

23.4.2009 12:19  Kauko K

Kepu lahjoittaa luottamustoimen, mutta ei järkeä sen hoitamiseen. Mitä tästä opimme? Äänestysliput julkisiksi, pysyy rivit kasassa!

23.4.2009 12:57  siinä lukija mis..

Blogisti on energinen henkilö ehtii ja jaksaa kirjoittaa monelle taholle, blogista aina suoraa puhetta saakka.-

23.4.2009 13:26  Upi

Kumma kun jaksetaan demaria ja kepua haukkua. Missä on kokoomuksen aloitteet, ps:n pulinoista puhumattakaan. Koivisto haukkui Hokkasen Ilkassa. Millä eväillä? Missä on hänen omat tekonsa jos suunsoitto jätetään pois?

23.4.2009 13:45  Ymmärtää

Olisi hauskaa luettavaa luettelo Jurvan tekemättömistä investoinneista.
"Ei ymmärrä" kommentissaan näyttää todellisen ymmärtämättömyytensä.
Jurva ei suuria investointeja tarvi, koska infrasta on pidetty huolta toisin kuin Kurikassa.

23.4.2009 13:53  hämmästynyt

"En ymmärrä" on täysin asenteellinen ja tarkoituksellisesti loukkaava kirjoitus. Sen ainoa tarkoitus on viestittää, että jurvalaiset ovat jotenkin huonompia ihmisä. Vanhana ja uutena kurikkalaisena häpeän ja joudun pyytämään anteeksi tuollaisia puheita. Valtuusto päättää miten porkkanarahat ja muut resurssit käytetään kanyalaisten parhaaksi. Siihen demokratiaan on kaikkien tyytyminen. Toivoa sopii, ettei tuolla asenteella varustautuneita ole ainakaan kaupunginhallituksen jäseninä, vaikka siltä näyttäisikin.

23.4.2009 17:54  tasa-arvo

Kaikillahan on oma ja vain "oma" mielipide asioista, kuinka joku voi mennä tökkimään toisen mielipiteestä. Kuinka "hämmästynyt" voi mennä häpeämään ja anteeksipyytelemään toisen mielipiteitä, ne mielipiteet ovat "en ymmärrä" ystävämme omia ja vain hänen omiaan. Emmehän kulje pukeutuneina samanlaisiin vaatekertoihin, eivätkä lapsemme käytä samanlaisia koulupukuja, olkaamme siis yksilöitä, omilla mielipiteillämme varustautuneina ja myös ilmaisemme mielipitteemme vastaväitteistä huolimatta.

23.4.2009 21:57  kommentti

Onpas pitkä rivi narisijoita.

Onkohan täällä mitään osattu tehdä oikein, alkaa kyllästyttää..

23.4.2009 22:14  siinähän

on "kommentille" työsarkaa tehdä oikein vaikka mitä.

24.4.2009 1:32  Voi, voi!

on tosi epämiellyttävä lukea peruskurikkalaisten asenteellista tekstiä "jurvempaa" olevien, siis nykyisten kurikkalaisten (somalipakolaisia?), asioista. Että jurvalaiset ovat köyhiä verenimiöitä tms. marginaaliväkeä. Voi Herran tähäre!


Voisi huomauttaa, että Jurvan kunnan tulos 08 oli ylijäämäinen. Siis niille viimeisillekin kurikkalaisille: HALOO: rahaa jäi, eikä jääny velekaa. Tuliko ymmärretyksi? Siis siillen viimeisellekki kurikkalaasellen.

Sitäpaitsi: Kurikan uusi johto on hyvin träillä Jurvan asioista jo sukunsa puolesta. Siellä on joka puolueesta loistavat verkostot, ettei tartte toisen tietoon luottaa.

Mutta, kyllä nyt nivertää ihanasti tätä auvoista yhteiseloa, että näin on herraskansa ja judelit. Voi, voi!!!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini