Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Murhe ja onni

Maanantai 20.4.2009


Oma murhe – oma onni

 

Jokaisella päivällä on oma tuskansa, niin myös onnensa.

Tuskan pelko on pahempi kuin itse tuska.

Silloin ei tunne tuskaa kun etsii omaa unelmaansa.

Hyvän unelman tavoittelu on  silti vaikeaa. Mutta me taistelemme unelmamme puolesta silloin kun sydämemme sitä vaatii.

Sellainen tarve on siirtynyt sisimpäämme pysyvästi.

 

Pärjäävätkö kunnat tulevaisuudessa?

 

 Hallitus aikoo hiukan lievittää kuntien ja seurakuntien murhetta ja tuskaa.Yhteisövero-osuutta aiotaan lisätä noin 50%:lla. Muutos koskisi verovuosia 2009-2011. Kyseessä on noin 400 M€:n tulonsiirto valtiolta kunnille. Nuo toimet eivät yksin riitä. Kunnissa, niin Kurikassakin on talousasiat otettava tosissaan. Eihän venkoilla enää.

E-P;n väkiluku vähenee, ei yksin Kurikassa, alueen vähennys on ollut 212 alkuvuodesta.

Koko valtakunnassa väestön kasvu on keskimäärin ollut tänä vuonna 1300 as./kuukausi. Siitä 2/3 on maahanmuuton seurausta.

E-P:llä ei ole paljon maahanmuuttoa, muuttovoitto silti 50 henkeä.

Selkeä syy väestön vähenemiseen alueellamme on syntyvyyden vähemmyys verrattuna kuolleisiin.

Totuus on, että ainoa keino pärjätä tulevaisuudessa on perhepolitiikkaan keskittyminen.

Mietitään mitä me Kurikassa voimme tehdä ja tehdään  se sitten. Enkä nyt tarkoita populistisia keinoja, joilla vain lisätään menoja.003.jpg

Lapsia pitäisi olla perheissä enemmän. Mitkä ovat ne perhepoliittiset ja yhteiskunnan tarjoamat keinot, joilla lapsenteko on entistä enemmän uroteko. Pitääkö kaikista uroteoista tehdä vähintään muotokuva kunniapaikalle?


Kommentit

20.4.2009 18:08  Kaukaa

Kunnilla ei ole kovin paljon keinoja vaikuttaa lasten määrään. Tuskin kukaan lapsentekoon lähtee vaikkapa vauvarahan takia. Hyvä kasvuympäristö sekä hyvät päivähoito-, terveys- ja koulupalvelut saattavat jonkin verran vaikuttaa. Valtiolla on enemmänkin mahdollisuuksia vaikuttaa perheiden tukijärjestelmien avulla.

Panostamisella kunnan imagoon en usko saatavan kuntaan muuttajia. Jos saakin, se on korkeintaan muutamien muuttoa maakunnassa kunnan rajan yli, mikä ei paljoa auta kokonaisuutta.

Työpaikkojen perässä ihmiset muuttavat. Kun on tarjolla teollisia työpaikkoja, tulee kuntaan perheitä ja se taas lisää tarvetta työpaikkoihin palvelusektorilla. Keskittyminen edellytysten luomiseen yritystoiminnalle on kai kuitenkin se ainoa kestävä kasvun tae.

20.4.2009 23:04  Juhani

Kun aiheesta ei ota keskustelu käynnistyäkseen, niin innostetaan hiukan kun päivää jäi vielä vapaa-aikaan toista tuntia.

Analyysissäsi on hyvää sen realistisuus. Imagon osalta täytyy sanoa ettei se varmasti itsessään vaikuta kuntaan muuttoon. Mutta se vaikuttaa poismuuttoon jos täällä on oikeasti paha olla ja huono ilmapiiri. Kuntaan muuttamisen voi korvata nimittäin sillä ettei täältä muuttaisi pois väkeä.

Jos blogistin toive uroteosta toteutuisi, niin minäkin olisin edes jossakin asiassa sankari. Olen täällä ollessani kasvattanut jälkeläisten määrän nyt yhteensä 13:een. Ja joka vuosi syntyy lapsenlapsia lisää. Kymmenen heistä on vielä Kurikassa ja varmaankin määrä kasvaa jos Kurikassa on vain hyvä asua. Ja he puolestaan tuovat vävyjä ja miniöitä Kurikkaan ;-) Kun Kurikan kaupunki aikoinaan valitsi minut kartoittajaksi, olen nostanut kaupungin väkilukua yhteensä 14:llä ja Ilmajoen 4:llä.

Itä-Euroopassa oli noita työn sankareita, olenko minä lapsenteon sankari? ;-)

20.4.2009 23:32  Juhani (Lasten suusta -video)

Kuvasin joskus lapsenlapsia ja se alkaa puukiipeilyllä ja mm. sanoilla. "Tämä se vasta on elämää!"

Voisikohan heille tehdä Kurikan jossa aikuisenakin voisi vielä sanoa noin.

Katso nimilinkistä viimeinen video.

21.4.2009 0:02  Kauno Kyvykäs

Ei kai vain Juhani ole sen jurvalaisen rengin jälkeläisiä, kun on näin hyvin sujunut hedelmöitys. On tehty muutakin, kuin simuloitu.

21.4.2009 15:00  Kurikka kasvuun ????????

Kävin katsomassa Riuhdankallion tonttialueella, ei yhtäkään tonttia ole avattu kivijalkaa varten, onkohan vielä liian aikaista. Nyt tarvittaisiin reaaliaikaista tietoa haetuista rakennusluvista ja tehdyistä tonttikaupoista tänä vuonna, tiedettäisiin edes missä kuljetaan. Julkisuuteen on vain tullut viljelysmaan osto Jyllinkosken suunnalta. Ensiksi lähtökohta ja todellinen tilanne tiedoksi, siitä voisi ponnistaa hallinto elvyttäviin projekteihin. Ei kannata antautua ja todeta, että muutenkin Etelä-Pohjanmaalla väki vähenee, blogin mukaan 212 henkilöllä, mutta ajatelkaa Kurikassa peräti 74 henkilöä, pysähdyttävä luku kertakaikkiaan. Jos tietäisin mitä pitäisi tehdä niin sanoisin, mutta onhan meillä hallinto ja virkamiehet, olemme odottavalla kannalla.

21.4.2009 15:07  Ideoita esiin

Edellinen kirjoittaja osui asian ytimeen. Tupia ja uusia perheitä, se olkoon tavoite. Toisaalta tämä koko aihe ja ydinkysymys on herättänyt varsin vähän kommentteja.Se todistaa, että vaikeita asioita, jossa tarvittaisiin järkeä ja mielikuvitusta ei juuri kyetä käsittelemään. Annas olla kun jotain järjellistä joku esittää, niin haukkujia ja moittijoita piisaa. Missä ovat nuo suunsoittajat nyt?

21.4.2009 16:28  Saa ampua alas

Hiljaista näyttää olevan kun tosi asia on esillä, ketut koloissaan, kainot huppu päässä, kyvykkäät keikahtaneet.
1. Kurikan hyvät puolet esille
2. Tonttitarjonta nykyistä aktiivisemmaksi
3. Rahoittajien kanssa yhteistyötä
4. Neuvottelut rakennusliikeiden kanssa
5. Tontin ostajille "kylkiäisiä"
6. Teemapäiviä ja juttuja (Kurikka-lehdessä hyvä aloitus)
7. Uudestaan ja uudestaan Kurikan positiiviset asiat esille joka tuutista.

21.4.2009 17:00  Kauno Kyvykäs

No, jopas nyt löytyi pollevia poikia, kuinka tässä voi olla hätiä mitiä.

21.4.2009 17:01  Lisää ideoita

Hyvä lista.
Tästä jatketaan.
Minusta Kehittämispäällikön ja kaupungin ideat ovat hiukan yliampuvia ja suureellisia.
Yksinkertaiset asiat innostavat paremmin.
Onko Sarvijoella imua? Mitä tontit maksaa?
Entä liittymiset ja muut?
Onko Kurikan keskustalla imua?
Mitä Jurvakeskus tarjoaa?

21.4.2009 19:12  entinen

Sieltä lähtee mistä ei tykätä. Olkaa kunnolla ja hymyilkää vähän välillä, niin jotku jää Kurikkaan.

21.4.2009 19:57  er

Jurva myi itsenäisenä aikanaan tontin 500 euroa kappale puineen päivineen. Sama tarjous kai on vieläkin olemassa, mikäli liitoksessa tämä jurvalainen tonttitarjous ei ole poistunut.
Väestö vähenee Kurikassa joka tapauksessa. Oikeilla toimenpiteillä voidaan vaan jarruttaa väestökehityksen negatiivista suuntaa. Ei ketään voi pakottaa tekemään lapsia määräänsä enempää. Onko vastaus väestökehitykseen varautua tuomaan asukkaita ulkomailta. Eikä välttämättä kiinasta asti. Ainakin Inkeriläiset olisivat valmiiksi itsemme näköisiä.

21.4.2009 20:43  Etsitään niin tiedetään

Mitähän ne kaupungin ja kehittämispäällikön ideat ovat. Löytyisikö kaupungin kotisivuilta, täytynee etsiä.

21.4.2009 23:48  ajatus

Yksikään yhteisö ei voi tehdä parempaa investointia kuin sijoitaa maitoa vauvoihin. Winston Churchill

22.4.2009 6:09  upi

Kehityspäällikön ideoita: Kyrönjoen Kultahammasrannikko ja Pitkämön Keidas sekä Keskustatorni, ainakin.

22.4.2009 8:47  Ideoista

Kaikki ideat ovat tässä vaiheessa yhtä arvostettavia. Niistä jyvät seuloutuvat.
Mitä enemmän, sitä parempi.

Kehittämispäälliköltö odotan erityisesti työpaikkoja varmistavia ja uusia työpaikkoja synnyttäviä elinkeinoelämään liittyviä aloitteita!

22.4.2009 9:06  tietämätön

Mitä pitää sisällään nämä, kultahammas, keidas ja keskustatorni ja mitä mieltä niistä ollaan kun kukin tietää mitä ne sisältää. ???

22.4.2009 14:29  Kolme kovaa

Talous, työpaikat, väestö;kolme kovaa haastetta,siihen tarvitaan muutakin kuin kunnallishallintoa.

22.4.2009 16:05  Niinkin

Taloutta ei voi rakentaa, se syntyy muun toiminnan tuloksena?

22.4.2009 21:16  Paikalla ollut

Jurvassa järjestettiin keskiviikkoehtoolla esittely/keskustelutilaisuus tulevasta Jurvan ilmeestä. Paikalla oli yksi kristillisten valtuutettu Jurvasta eikä ketään muita luottamuspäättäjiä. (???)

Tilaisuuden henki oli hyvä. Suunnitelma sai enemmän kehuja kuin moitteita. Näyttää siltä, että Jurvan entisestä kirkonkylästä tulee messevän näköinen "lähiökaupunginosa" Kurikalle. Tielaitos on satsaamassa rahaa aika tavalla keskustan kaunistamiseen ja lisärahaa tarvitaan tietysti tavan mukaan kaupungilta. Nyt vain nopeita ja hyviä päätöksiä asian suhteen Kurikan kaupungin päässä. Se, että Jurvassa on - pääosin valtion varoin - hyvän näköinen ja viihtyisä keskusta ei ole kantakurikkalaisilta pois, vaan päinvastoin. Kun Jurva on muuttajalle mielekäs paikka asua, se tuo veronmaksajia Kurikkaan, joka puolestaan tarkoittaa rahaa.

Kyseiset hahmokuvat ja pohjakartat nähtyäni olen ihan varma, että valmistuttuaan Jurvan keskustakelpaa malliksi mille tahansa pienemmälle kunnalle ja kaupunginosalle.

Viihtyisyys ja liikenteellinen turvallisuus on vain yksi näkökulma muuton syyksi, mutta tänä päivänä ihminen saattaa muuttaa kauemmaksikin työstään ollakseen sen vähäisen vapaa-aikansa tyytyväinen asuinpaikkavalintaansa.

22.4.2009 22:46  Kyllä

ootta pimjää sakkia

22.4.2009 23:02  Jupi

Paikalla ollut on oikeassa ja omaa hienon, positiivisen näkökulman asioihin. Tilaisuus oli suunnattu ennen muuta käyttäjille ja tavallisille kuntalaisille. Hyvä että heitä oli paikalla.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini