Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Ei minua mikään sido

Perjantai 17.4.2009


Mikään ei sittenkään sido

 

Ei sinua sido usko itseesi.

Ei sido eikä vaadi se mitään. Se vain vapauttaa.

Se tie voi olla mutkainen ja vaikea kulkea.

Mutta se vie määränpäähän.

Se tie pitää vain kulkea, aivan loppuun asti.

 

Aina kannattaa siis katsoa lopppuun

 

Rinta rottingilla jo onniteltiin Kurikan talouslukuja vuodelta 2008. Puhuttiin yli seitsemän miljoonan tuloksesta poistojen jälkeen.

Nyt kun Nesteen osakkeiden alaskirjaus joudutaan tekemään, jää laskennallinen tulos reiluun puoleen miljoonaan.

Ilman osinkoja tulos olisi ollut 9 miljoonan miinuksella.

Ilmajoki saavutti poistojen jälkeen kutakuinkin nollatuloksen.

Jalasjärvi pääsi yli 2 miljoonaa plussalle. JAKK:n tulos mukaan laskien tuli yli 3 miljoonaan plussaa.

Ei Kurikallaan mitään hätää ole, eikä tässä kannata säkkiin pukeutua. Mutta osaavat ne naapuritkin ja ohikin ajavat jos emme varaamme pidä.

Minun tärkein viestini tässä talouskeskustelussa on ollut, että alettaisiin lopultakin ottaa uhat tosissaan ja toimia sen mukaan.

Oikeassa olemisen riemu ei ainakaan minua kauas kanna.

Uskon, että uusi kaupunginjohtaja ymmärtää ja ottaa homman tosissaan, niinkuin kaupunginhallituskin. meksiko_03.09_121.jpg

Pääsiääsvalakioolla torjuttiin ennen noitia ja muita pikkupiruja. Tämän kevään blogikeskusteluilla on koetettu torjua talouden uhkia. Ainakin on kovaa keskustelua käyty. Toivottavasti jotain on jokaiselle valjennutkin.


Kommentit

17.4.2009 22:56  Mettäkyläänen

Blogistin kanssa samaa mieltä.Uskon myös,että Jurva liitoksesta tulee myöhemmin säästöjä.

17.4.2009 23:03  vaari

Asukas kato! Miksi? Paljonko?

18.4.2009 0:11  Moukka-Pekka

Kaunon kanssa samaa mieltä,väkiluku pitäisi saada nousemaan,mikä ratkaisuksi?Ei ole yhtä helppoa kuin isompien ongelmien ratkaisu,kun minä niin sanon

18.4.2009 0:15  Peukka-Mokka

Koiviston Hannun blogissa taas hyvä keskustelu konkursseista ja valtuutetuista,lukaise..se kannattaa

18.4.2009 8:47  Fanny

Käväisin lukemassa Hannun Blogia. On se kivaa kun saa herkutella toisten epäonnistumisilla ja taloudellisillavaikeuksilla.Huvinsa kullakin. Elämässä vaan yleensä jokainen saa samalla mitalla takaisin kun on toisille antanut, myös ivassa ja vastoinkäymisinä. Kiitos Blogisti Ollilalle johdanto osiosta , niitä jo oiken kaipasi.

18.4.2009 10:19  fortum

Kyllä näyttää Mollilan olevan tosi vaikeaa hyväksyä tilanne että kurikan tilinpätös on ylijäämäinen. Aina uudelleen ja uudelleen hän tuo esiin mikä olisi tilanne, jos ei fortumin osinkotuloja olisi. Kun ne kuitenkin ovat osa kunnan varallisuutta niin kurikkalaisten tulisi olla kiitollisia siitä että osakkeet ovat olemassa ja niistä saadut vuosittaiset osinkotuotot voidaan käyttää kunnan hyödyksi.

18.4.2009 10:26  Jäämme odottamaan

Kyllä vain näyttää fortumille ja eräille olevan vaikea hyväksyä M Ollilan oikea ja tiukka linja taloudenpidossa. On hyvä muistuttaa,että osingot ovat satunnaisia tuottoja, joiden oikea osoite ei ole käyttötalouden kattamisessa, vaan kehittämisessä. Kun tuo osinko aikanaan jää saamatta, ollaan pulassa. Näille änkyrälinjalaisille voisi sanoa, että koettakaapa esittää jotain rakentavaa, jos osaatte tai pystytte.

18.4.2009 10:53  vaari

Mutta kun sen rakentavan esittäminen ei riitä, ellei ole valtuutettu tai muuten paikassa missä voi tehdä asian tiettäväksi. Esität kritiikkiä tai rakentavaa todellista asiaa, nimellä tai nimimerkillä, niin torpedot tulee ja hups, pohjaan mennään. Kyllä pystytään ja osataan mutta " turhaa aivan turhaa"

18.4.2009 10:56  Aamulöla heräsin lumiauran kolahduksiin

On tämä ihmeellistä, ensiksi "virallinen" taho julkistaa 7 miljoonan euron tuloksen ja nyt blogisti oikaisee tuon tiedon 0,5 miljoonaan euroon, eihän tätä ymmärrä "Erkkikään", mihin tässä voi uskoa. Voiskjo joku selittää tuon alaskirjauksen, kyllähän tässä lukija jos toinenkin on ymmällään. Vaikka kuinka olisi niin totuus lienee, että kaupungin käyttömenot ovat karanneet, investoinnit useana vuotena aivan liian korkeat, valtionosuudet hakematta (saamatta)rakentamiseen normit noudattamatta ym.ym. Tämä kierre nopeasti kuntoon. Blogistiko tässä on ainoa "unilukkari", toivoisi joukkoon muitakin.

18.4.2009 11:17  Atvailija

Viime marrras- jolukuussa aloitettua keskustelua Kurikan viimevuosien taloudenpidosta tuskin kannattaa aloittaa uudelleen alusta. Kuukausien keskustelun aikana ei edes "fortumeille" ja muille suunpieksäjille ole jäänyt epäselväksi, että kuntaa voidaan talouden näkökulmasta hoitaa paremminkin.
Monesta suusta on todettu sekin, että näistä asioista ensisijaisen vastuun kantavat kuntalain mukaan kaupunginhallitushallitus ja kaupunginjohtaja.
"Fortumin " kommentti luvastaa hyvin viimevuosien menoa.
Vastuulliset toimijatkaan eivät ole antaneet tulevisuuden haasteiden paljon häiritä sielunrauhaa. On hyväksytty hiljaisesti, että Fortumin osinkotuotoillahan voidaan peitellä tehottoman toiminnan vuotokohdat.

Vastuullisten toimijoiden tapaa suhtautua asiaan voidaan verrata autoilijaan, joka ajaa moottoritiellä tuulilasi kurassa pelkistä peräpeileistä liikennettä tarkkaillen. Tömäyttää edellä ajavan rekan perään ja ihmettelee, että mitenkäs tässä näin pääsi käymään.

Nyt kannattaa toivoa ja kantaa yhdessä huolta siitä, että nykyinen kaupunginhallitus ja kaupunginbjohtaja pitävät tuulilasin puhtaana.

18.4.2009 11:23  Jotain näin

Neste-Oilin osakkeet on saatu Forttumilta osinkoina ja ne on kirjanpidossa sillä arvolla kun ne on saatu. Ko osakkeiden arvo on tänään matalampi, kuin tuolloinen. Kaupungin tilinpäätökseen tulee aina vaikuttamaan Neste-Oilin osakkeen arvo ainakin niin kauan, kun ne kaupunki omistaa.

18.4.2009 11:48  kierroksia koneeseen

Samalla tavalla edellinen kaupunginjohtaja retosteli takki auki kertyneillä voitoilla, jotka syntyivät pääosin satunnaisesta NesteOilin osakkeiden saannista. Siellä ne osakkeet kelluvat tasearvona, mutta rahaa ei luonnollisesti ole missään. Todelliset teot eli kaupungin talouden taasapainottaminen heiluivat kaukaisena haaveena, kun lähtökohtana annettin kultalusikka suuhun. Toivottavasti ja varmasti uusi kaupunginjohtaja on hiukan maalaisjärkisempi. Työt eivät tule tekemättä valmiiksi.

18.4.2009 13:00  Kikkailua

Jos ei nyt ihan vedetä asioita kölin alta. Kaupungin kirjanpidossa neste Oilin osakkeet ovat olleet kirjanpidollisena arvona n. 24 milj. Se on näkynyt kaupungin ylijäämätilillä. Se on ollut laskennallinen arvo, 15? per osake. Nyt tlintarkastajien mukaan ne on kirjattava päivän arvona. Ei tässä raha ole mihinkään kadonnu, koska osakkeita ole myyty. Tämän pitäisi plokistinki tietää, ei sentään yritetä kusettaa ihmisiä. Nyt vain laskee 24 milj. osakeiden arvo. Rahat jotka ovat tilillä, yli 20 miljoonaa pysyvät siellä. Pitää muistaa että Fortum ja Neste kirjataan eri tavalla tilinpäätöksessä. Jos nyt fortum alettaisiin kirjata samoin kuin Neste, olisi voitto tältä vuodelta yli 100 miljoonaa.Ei vääristellä ja luoda kauhukuvia kikkailuilla.

18.4.2009 13:22  Asiantuntija

Neste-oilin alaskirjauksella ei ole mitään merkitystä jos niitä ei myidä. Että sillee!!

18.4.2009 14:09  peruskräkkä

Tulos on tulos. Ei kai kirjanpito mitään kikkailua ole? Ja jos onkin, niin miksi toistuvasti Kurikka on investoinut lahes 10 mil, ?/per vuosi? Silti poistot on tehty vain noin 3 milj. ?:n suuruisena. Siinä on kassatilanne heikentynyt joka vuosi 5-6 milj. ? tai sitten on jouduttu tekemään lissä velkaa samanverran. Tämä jos mikä on valtuuston ja kansalaisten huijaamista. Se kikkailusta. Löytyy varmasti muutakin kikkailtavaa, jos sille tielle lähdetään. Olen aivan varma, että Blogisti tietää nämä luvut vähintään yhtä hyvin kuin "kikkailevat asiantuntijatkin".
Näyttää vain siltä, että nämä rievut peruskrännät kerta toisensa perästä menevät blogistin asettamaan ärsytysansaan. Hauskahan sitä on seurata.
13:00 kikkailijalle kysymys: Mitkä 20 miljoonaa muuten ovat ja millä tilillä?

18.4.2009 15:13  Piipunpesä

Atvailijan vertaus moottoritiestä on kyllä hyvä, mutta ei se meno Atvailijankaan tyylillä mihinkään (ilman polttoainetta) etene.

18.4.2009 15:17  Oikeat luvut julkisuuteen alusta alkaen

Jaha nyt sitten selvisi Nesteen osakkeiden alasajo, mutta ei vieläkään selvinnyt, miksi julkisuuteen tuli 7,0 miljoonan euron "voitto", kenen tilinpäätös se oli, herää kysymys ja mihin sillä pyrittiin. Ei tätä keskustelua taloudesta voi lopettaa ennekuin kaupungin taloudenpito saadaan realistiselle pohjalle. Ylimitoitettu käyttötalous ja ylimitoitettu rakentaminen, siinä yhtälö, turha puhua kikkailusta.

18.4.2009 15:18  peruskräkkälle

Et näköjään ymmärrä kirjanpidosta mitää. Tämä taitaa olla totuus luettuani kirjoituksesi.Ota selvää mitä on poistot, niin opit edes jotain. Rahat on pankkitilillä. Ei sen vaikeampaa.

18.4.2009 15:41  peruskräkkällelle

Jos jatkuvat investoinnit ovat 10 miljoonaa niin poistot eivät voi jatkuvasti olla vain 3 miljoonaa. Peruskräkkä on oikeassa.

18.4.2009 16:01  .perustietoa

Siinä toinen. Poistot tapahtuvat vuosikymmenien aikana sumu poistoina.
(sumu poisto=suunnitelman mukainen poisto) Esim. 40v rakennuksen poistoaika, poisto= 2.5% hankintahinnasta vuosittain

18.4.2009 16:21  peruskräkkällelle

Aivan oikein ja kun investointeja on tehty 40 vuotta 10 miljoonaa vuosittain, niin vuosittainen poisto on 10 miljoona.

18.4.2009 16:21  Kikkailijalle 13.00?

Voisitko selittää tarkemmin

Mitkä yli 20 miljoonan rahat ovat tilillä?
Missä tilillä?
Liittyvätkö nämä rahat jotenkin Neste Olin osakkeisiin?

18.4.2009 16:30  16.21

Voi ku tällä sivulla vois vääntää rautalankaa.

18.4.2009 16:32  Kolme yhtä vastaan

16.30 Ei auttaisi. Poistot eivät olisi 3 miljoonaa auroa.

18.4.2009 16:45  peruskräkkä

Paljonko siellä pankkitileillä on sitä rahaa. Kikkailija on aivan ulalla

18.4.2009 16:46  16.21

Ihan vain ilman rautalankoja:

Kurikan kaupungin pankkitililläkö?

18.4.2009 17:24  Kikkailija 13.00

Tarkoitat kai, että Fortumin osalla erilaosella kirjauskäytännöllä tulisi 100 miljoonan alakirjaus, eikä voitto?

18.4.2009 17:55  16,45 ja 17.24

ei miljoonan kirjanpitoarvosta voi vähentää 100 miljoona. Rahat on kaupungin tileillä. Kysykää ny vaikka ensimmäiseltä vastaantulijalta, jos vaikka selittäis teille. Näillä sivuilla se ei onnistu, sen huomaa jo kysymyksistä, vaikka vastaa ei tajuta.

18.4.2009 18:04  mitä!

onko kaugillla jollain tilillä ylimmääräistä rahnaa...eipä uskois kun tätä lokia on lueskullut ,konkurssia on kaupattu jo monta kuukautta...aina ole ymmärtänyt sanomaa vaikka selvästi sanottu=),murheet ne on rikkaillakin kunnilla.

18.4.2009 18:13  Miksi

kaupunki vippailee, ottaa uutta lainaa , jos tileillä on kymmeniä miljoonia?

18.4.2009 18:20  Miten on?

Täällä blogissakin on kovasti ylistetty omaa talousviisautta ja sen takana olevia virkamiehiä. Asintuntijat on haukuttu mennen tullen. Miten nyt on mahdollista, että asiantuntija, konsultti tulee korjailemaan kaupungin julkistettua tilinpäätöstä miljoonakaupalla?
Opitaanko Kurikassa koskaan ja mistään.

Olisikohan kannattanut keskustella tilintarkastajan kanssa, ennenkuin ehätetään paukuttelemaan henkseleitä?

Nukkuuko nykyinenkin kaupunginhallitus?

18.4.2009 18:41  Liperi

Paavo Tyrväinen nukkuu.

18.4.2009 19:05  Näinköhän se on, kuten Liperi epäilee?

Jos nyt vertaillaan vaikka sitä, mihin kaikkeen Barack Obama on ehtinyt tarttua sen jälkeen, kun astui vain toista kuukautta Tyrväistä aikaisemmin virkaansa.

Ei ole paljon kuulunut uusia linjauksia Kurikasta!

18.4.2009 19:10  peruskräkkä

Kurikan kaupungin tileillä ei ole mitään erikoisia summia. Senverran, että saadaan palkat maksettua, muutama milli . Sen sijaan lainakanta on noin 16 M?. Kaikki investoinnit vuonna 2009 aiotaan talousarvion mukaan ottaa velaksi. Jos tileillä olisi 20 miljoonaa, kai se käytettäisiin investointeihin? Kikkailija on joku H K:n mainitsema konkurssiarkkitehti.
Alkakaa jo esittää omia positiivisia ajatuksia, jos osaatte.

18.4.2009 19:11  ihailija

Tyrväisen Paavo on hyvä tyyppi

18.4.2009 19:37  ?????

Mukavan miehen maineessa?

18.4.2009 19:47  no

onko sitä rahaa! Hallituksen pj taannoin lehdessä, että yhdelläkin tilillä n. 10 milliä, avan vain sinne kertynyt, köyhää, voiko asiat olla näin huonosti...

18.4.2009 19:49  Uutta perustietoa

Monissa kunnissa poistoprosentit ovat valitettavasti alakantissaan. En tiedä miten Kurikassa.

Liian alhaiset poistoprosentit paljastuvat silloin kun kiinteistöistä joudutaan luopumaan. Kirjanpitoarvoilla ei löydy ostajia kiinteistöille ja myyjä joutuu kirjaamaan yliarvostuksen syntyvänä tappiona myydessään.

Kurikassakin käytiin taannoin kiinteistöjen lunastushintoihin liittyvää keskustelua. Saatan olettaa, että erilaisten näkemysten taustalla saattoi olla ainakin osaltaan tämä arvostusongelma. Kiinteistöjä ei haluta kaupata tappiolla, joka heikentäisi vuositulosta.

18.4.2009 20:06  19.49 perustietoa

hURRAA! löytyihän joku joka joka on inalla asioista.

18.4.2009 20:45  Vinkki Tyrväiselle

Kurikan vuosia jatkunut hyvin läpinäkymätön, salaileva ja sekava(talous)suunnittelu- tilinpäätöskäytäntö ruokkivat tarpeettomasti erilaisia huhuja ja väittetä. Tämä on syönyt ja syö nykyistenkin päättäjien uskottavuutta veronmaksajien silmissä.

Uuden johdon kannattaisia päättää ja ilmoittaa välittömästi, että kunta tulee uudistamaan käytännöt ja toimimaan jatkossa avoimen luottamuksellisesti suunnitellessaan yhteisten varojen käytöä ja raportoidessaan kunnan taloudellisesta tilasta ja sen kehittymisestä.

Tämänpäiväiset kommentitkin osoittavat kuntalaisilta toisaalta kiinnostusta kuntatalouteen, mutta samalla sellaista ymmärtämättömyyttä, että kiinnostuneille kannattaisi järjestää neutraalia opastusta kuntatalouden saloihin.

18.4.2009 21:22  kommentti

Eikös se mene jotenkin näin.

Tilasto , vale , emävale , tuloslaskelma ja tase.

Tää " perustietoa" Sumun poistaja vois antaa meille tyhmemmille osan ilmeisestä pätevyydestään , ja kertoa vähän laajemmin näistä kyseisitä talous-asioista.
Harmittaa kun ei ymmärrä ??

18.4.2009 21:25  20.45 vinkki...

Tilinpäätökset, talousarviot ovat julkisia asiakirjoja joita ruoditaan lehdissä ja jotka ovat kaikkien saatavilla ja nähtävissä jos viitsii tutustua, mutta kotiin niitä ei lähetetä kun ei ole varaa ällätikkuihin.Kurssi olisi hyvä asia, mutta arvaa montako sielä istuisi ????

18.4.2009 21:29  peruskräkkä

Perustiedon omaajan saa jättää omaan arvoonsa. Itsetietoinen narsisti, joka vain soittaa suutaan. Minusta asioita voisi käsitellä aivan asiallisesti. Kaikki eivät ole pankkimerkonomeja pohjakoulutuksesltaan, vaan tahtovat aidosti yksinkertaista perustietoa. Ei siinä viisastelulla paljon rakenneta.

18.4.2009 21:35  20.45 vinkki...

Se, että talousarvio ja tilinpäätös ovat julkisia asiakirjoja Kurikassakin ei sinälleen auta asiaa.
Olen edelleen sitä mieltä, että asiakirjat ovat laadittu tavalla, josta asiat eivät aukea asiantuntijallekaan saatika sitten kenelle tahansa kuntalaiselle.

18.4.2009 21:57  jos rahaa on

... niin perus kysymys lienee, miten rahat käytetään, notta siitä kunta ja kuntalaiset parhaiten hyötyy ja molemmat paremmin voivatten..?

18.4.2009 22:23  Ajatelkaa yksinkertaisesti kommentoijat

Lopettakaa höpinät hyvät ihmiset. Kaupungilla on tietty määrä rahaa ja me olemme valtuuston valinneet, jotka niiden rahojen käytöstä päättävät. Jos rahat ei riitä taytyy lainata ja mun mielestä pitäisi kyllä riittää ilman lainanottoa. Ei se tuon kummempaa ole, tilinpäätökset on tekniikkaa ja onneksi on tilintarkastaja (ammatti-ihminen).

18.4.2009 22:40  lainoista

Kaupunki ei ole ottanut lainaa moneen vuoteen

18.4.2009 22:43  Eikö vain ?

Rahaa on kuitenkin aina vain rajallisesti. Kyse on siksi priorisoinnista. Kerskakulutusta ja kerskarakentamista tuskin kukaan kysyttäessä kannattaa. Tuhlailu kuitenkin on yleistä ja tavallista, niinkuin laiskuuskin. Tehottomia rakenteita pidetään yllä, kun ei kyetä muutokseen. Harvoin rahat ehtivät kehityskohteisiin, joista tulisi jotain takaisinkin.

18.4.2009 22:46  ???

Nyt on budjetissa ajateltu nostaa lainaa saman verran kuin investoinnitkin, eli 8 miljoonaan euroa. Ei kai sitä esitystä ole leikillään tehty?

18.4.2009 22:52  Hahmotus

Kaupungintilillä oli laskennallisesti rahaa ennen tilipäätöstä n 40milj euroa.Siinä laskelmassa mukana todellinen raha ja sitten NesteOilin osakkeista aikanaan tuloksi kirjattu 25 milj e .Nyt kun NesteOilin osakkeet saa arvioida tämän päivän arvolla joka on alempi kun tulovaiheessa saatu 15e per osake pitää sen laskennallinen arvo päivittää.Eli Kassassa on ollut oikeaa rahaa 15milj e enne ja jälkeen NesteOilin laskennallisen päivittäisen arvon. Osakkeella on oikea arvo kassassa vasta silloin kun on myyty osakkeita.Sitä ennen kaikki on arviota. Tämä harha valtavista rahamääritä Kaupungin tileillä sekoittaa jotkut paasaamaan rahaa holtittomasti ilman järkevää suunnittelua.Käyttötaloutta ei voi rakentaa osinkotuottojen ja kuviteltujen saamisien varaan.Kurikka pärjää kyllä vaikka osinkotuoto alenisivatkin satunnaisesti , kun tehdään kestävää ja pitkäjänteistä talouspolitiikka. Tyrväisellä on talousmiehen järki ja pitkä kokemus. Kurikalle onneksi josko taas palattaisiin reaaliaikaiseen taloudenhoitoon 6 vuoden jälkeen

18.4.2009 22:58  Onko taseessa lainaa ??????

Vai ei ole otettu lainaa, mistä se lainamäärä sitten on kertynyt, vai onko kaikki jo maksettu pois, mikä on otettu. Jossakin vaiheessa lainaa oli tuskin ollenkaan, mikä on nyt tilanne, kuka tietää, onko kaupungilla lainoja taseessa, kun joku tuossa väitti, että kaupunki ei ole ottanut viime vuosina lainaa ???

18.4.2009 23:10  Mistä johtunevat

miljoonaa lähentelevät korkokulu talousarviossa, jos ei ole lainaa?

18.4.2009 23:15  Kuultuna

Kaupungilla on lainoja, vuonna 08 uutta lainaa ei ole otettu.Asukasta kohden Kurikassa on lainaa n 1400/asukas ja kun lasketaan konserniyhtiöt mukaan (siis Kurikan Kehitys ja asuntoosakeyhtiöt jne) velkaa on n2100/ asukas.On siis niitä suuria tuloja, mutta vielä isompia menoja.

18.4.2009 23:27  tyypillistä

..oollaan hilijaa ja kuihrutahan pois, ja rahat koskemattomana patjan sisällä ja patja perikunnnan toimesta kaatopaikalle, ... kurikkalaasta menua, maakunta hymyilee..?

18.4.2009 23:29  Tuleehan se totuus esiin

Näin se sitten on, eli yli varojen on eletty, mikähän instanssi on tehnyt esityksiä, alkaisiko t-kirjaimella ? Joku on sittenkin ottanut lainaa muhkeista osinkotuloista riippumatta, kova on ollut kiire rakentamiseen !!!!!!!

19.4.2009 0:54  Kauno Kyvykäs

Lakisääteiset menot kasvavat vuosi vuodelta, vaikka väki vähenee. Aikoina, joina kaupungin tulot jatkuvasti pienevät, turhat menot karsittava ja käytettävä kaupungin omat voimavarat hyödyksi. Tuleva ja osaksi jo totta oleva yritystoiminnan hiipuminen loveaa kaupungin kassaa merkittävästi. Mietitään enemmän mitä tehdään, eikä palkata konsultteja jahkailemaan mitä PITÄISI tehdä. Ymmärtääkseni kaupungin palveluksessa on omalle alalleen koulutetut pätevät ihmiset ja väkimäärä on riittävä. Luottamusmiesten tulee luottaa kaupungin virkamiehiin ja virkamiesten antaa valmistelu ja päätösten toteuttamiskykynsä luottamusmiesten päätösten tueksi.
Kaiken "hyvän" lupaajat tulevat menestymään vaaleissa. Onneksi äänestäjät, pidemmällä aikavälillä tajuavat poikkeuksetta missä mennään, joten todellisten asioiden vauriot jäävät pieniksi.
Ylihuomenna kaikki on paljon paremmin, heti huomenna vain pitää ruveta töihin joka saralla.

19.4.2009 14:18  Entinen perussuomalainen

Perussuomalaiset haluavat uskottavuutta seuraavissa vaaleissa.
Se niiltä edelleen puuttuukin, hyvä kun asia on edes tullut asia mieleen.

19.4.2009 14:19  Juhani

Koska olen joutunut koukkuun Kauno sinun tunnistamisesi kanssa niin taas kysymys: Onko keiju minun pikkuserkkuni ja sinun serkkusi ?

Vastausta vastaan vastaan 0:54 kommenttiisi jotakin älyttömän järjevää.

19.4.2009 18:14  Kauno Kyvykäs

Keiju on elmon serkkupuoli.

19.4.2009 20:43  Juhani

Olipa ovelaa... mutta ollakseni oikeassa keijussa, onko hän myös minun pikkuserkkuni? Eli olemmeko sukulaisia? Se nimittäin selittäisi myös ylenpalttisen kirjoittamisinnon perimällä. Meillä voisi olla yhteinen "Matin blogissa äänessä" -geeni.

Mutta koska vastasit osittain niin konsulteista olen sitä mieltä, että täysin ulkopuolisen konsultin käyttö - jos hänestä ei ole apua - on rahan siirtämistä pois Kurikasta ja siis haitallista.

Se ettei ulkopuolisesta konsultista olisi apua, voidaan ehkäistä sillä että kaupungin korkeimpiin virkoihin valitaan henkilöitä joilla on konsultointikokomusta. Silloin palvelu saataisiin talon sisältä.

Paikallisen konsultin käyttö ei ole niin haitallista sillä siinä työllistetään paikkakuntaa. Mutta ensin pitäisi markkinoida tontteja niin että joku konsultti muuttaisi Kurikkaan ja tulisi sillä tavalla paikalliseksi konsultiksi.

Mutta minäkin luulen että hallinnossa olisi omaakin osaamista enemmän kuin he itsekään uskovat. Samoin paikallisilla kilpailuilla saataisiin esiin myös kuntalaisten osaamista.

Vaikka tyydyn vaakunaan, niin esim. se kilpailu olisi voitu järjestää ensin kuntalaisille. Kaikki ideat olisi toimitettu kolmelle suunnittelijalle. Jos jonkun idea olisi päässyt vaakunaan niin se olisi palkittu.

Eli osallistumista olisi voitu nostaa ja silti ammattilainen olisi suunnitellut lopullisen version.

Eli kaivetaan enemmän ideoita esille virkamiehistä ja kansalaisista.

19.4.2009 20:49  Juhani

Tuosta nyt tuli se käsitys etten ymmärrä konsulttien olevansa aina tarvittavan alansa erityisosaajia.

Ymmärrän kyllä sen, mutta esim. kaupungin strategiakin on niin huono että ilman konsulttia tehtäisiin parempi.

19.4.2009 21:17  opponentti

Täytyy nyt vain kohteliaasti sanoa, että Juhani tuntee kovin vähän amattitaitoisia konsultteja. Nämä kuntaliiton/efekon miehet ja naiset ovat vähemmän sitä. Konsultteja tarvitaan , erityisest sillloin kun itsellä ns. sokea piste. Harvoin itse oma organisaatio tunnistaa omia toimintapojaan tai virheitään , vaan tarvitaan ulkopuolinen arvioija. Lisäksi esim Kurikassa ei ole rekrytoitu ulkopuolisia , tasokkaita osaajia vuosikymmeniin. Ei niitä oppeja omasta päästä nyt niin vain synny. Kuntasektorin sisältä on vaikea löytöö raikkautta ja todellista muutosvalmiutta. Voivotellaan vain niitä omia murheita ja kaikki on niin äärettömän vaikeaa. Muutoksen tuska on ja vastustus ainoa mitä osataan.

19.4.2009 21:48  Kauno Kyvykäs

Konsultin on helppo, omine sokeine pisteineen, mennä viisastelemaan toisten työmaille, vastuun kantaa muut. Mitä se kertoo, jollei sellaiset, joka ovat olleet konsulttien kanssa tekemisissä, eivät ole nähneet todella ammattitaitoisia. Hyvä käytös laaja sivistyssana valikoima ja käsittämättömät puheet eivät tee konsultista välttämättä ammattitaitoista, monesti em. seikoilla peitetään tyhmyyttä.
Muuten Risto Reipas on kaunon naapuri.

19.4.2009 21:56  kiinalainen viisaus

Ole viisas, mutta näytä tyhmältä.

19.4.2009 22:16  !!!!!

Viisi tähteä opponentille asiantuntevasta puheenvuorosta.

19.4.2009 22:27  Juhani

Kiitos Kauno lisävinkistä.

Opponentti: Niin tunnen. En ole koskaan ollut asemassa jossa niitä voisin käyttää. Mutta en minä aliarvioi kenenkään minua enemmän koulutetun ammattitaitoa.

Nythän kaupunki on hakenut kolmeen kehityshankkeeseen tarjouspyynnöillä konsulttiapua. Se on keino jolla heitäkin kai on haettava. Toivottavasti nämä kolme hanketta nyt analysoidaan ja mietitään onko lopputulos se mitä siltä toivotaan.

Se konsulttien käytössä on ärsyttävää ja siinä lienemme Kaunon kanssa samaa mieltä, että yleensä kulujen seuranta aloitetaan vasta konsultin työn jälkeen. Jos tuloksia ja projekteja aiotaan seurata, niin se pitää tehdä myös siltä osin minkä menee projektin valmistelemiseen.

19.4.2009 23:47  Kauno Kyvykäs

Koulutus ei takaa ammattitaitoa. Koulutus antaa ihmiselle paremmat mahdollisuudet selvitä vaikeammista tehtävistä, kuin ilman koulutusta, mutta takuutodistus puuttuu.
Kauno on kerran kouluttajalta, kaiken kehumisen jälkeen, vaatinut kouluttajalta (piruuttaan) takuuta työntekijän pätevyydestä. Sanaryöppy oli melkoinen, osin painokelvoton.
Tuotteelta vaaditaan takuu, kouluttaa saa mitä vain yhteiskunnan varoilla, ilman vastuuta valmistuneiden pätevyydestä. Oppilaitokset kiirehtivät, rahan toivossa, valmistumista. Oppilaiden valmistumisen tulisi tarkoittaa valmiuksia ammatin perusvaatimusten hallintaan, eika oppilaitosten tulonmuodostusta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini