Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Tyytymätönkö turhaan?

Lauantai 11.4.2009 klo 19:30


Älä ole tyytymätön turhaan

 

Jos olet tyytymätön itseesi, unohda menneisyytesi. Unohda kaikki.

Ajattele ja kuvittele itsellesi uusi elämä ja ala uskoa siihen.

Lähde etsimään sitä, missä olet hyvä. Keskity niihin hetkiin, jolloin onnistuit ja pääsit tavoitteisiisi.

Jo yksin tuo tuntemus auttaa sinut saavuttamaan uudet tavoitteesi.

Sitä paremmin alat ymmärtää maailmaa, mitä paremmin pääset selville itsestäsi.

 

Kysele silti perustellusti

 

Pitkällä luottamushenkilöurallani minua on aina kummastuttanut talousarvion käsittelyssä muutama pieni seikka.

Esimerkiksi yksityisteiden peruskorjausten 100-200 tuhatta euroa on puhuttanut runsaasti.

Yhtaikaa kymmenkertaiset summat katujen rakentamiseen ja muuhun infraan sijoitettuna eivät juuri ole keskustelua kirvoittaneet.

En todellakaan ala tässä kehittää vastakkainasettelua sivukylien ja taajamien kesken. Pidän ainoastaan oikeutettuna nykypäivänä kysyä, paljonko esimerkiksi kaavatontin todelliseksi hinnaksi tulisi kun tontin hintaan vyörytetään kaikki kaavatie, vesi, jätevesi ym. oheiskustannukset, jotka kunta kaikki maksaa.

Nykypäivänä kaikille suoritteille aletaan vaatia jo hintalappu.

Varmaankin nuokin luvut löytyvät tekniikasta hyvinkin helposti. kuva_1854.jpg

Kaava-alueella rakennettaessa yhteisö järjestää kaiken ulkoisen infran, hyvä niin. Vaatimukset yhä uusien alueiden ja tonttien kaavoittamisesta tuovat lisää infran rakentamisvaateita ja siten lisäkustannuksia kunnalle. Ei siinä mitään, mutta kun tonttivaranto ei silti kelpaa kuluttajille, niin missä kulkee järkevän toiminnan raja tässä asiassa. Eikö jo pitäisi tehostaa olemassa olevien tonttien myyntiä? Ei kaupunginkaan kassa ole aivan pohjaton. 

 



Kommentit

11.4.2009 19:58  Totisesti

aivan samaa mieltä, Matti, se ei saa olla johtava ajatus, että mahdollisimman paljon tonttimaata. Mitä hyötyä on jokapuolella sohia maan ostolla, tehdään järkevää esittely työtä tonteista ja Kurikasta. Kaupunki voimakkaasti mukaan messuille ja "markkinoille", kyllä Kurikka on paikka johon ihmisiä saa tulemaan ja asumaan.

11.4.2009 20:22  Tonti(ton)

Onko Kurikassa tonttimarkkinointia, kertokaa ihmeessä, missä ja miten ?

11.4.2009 20:58  Totisesti

Siinäpä se, onhan täälä tonttimarkkinointia, peltomaan omistajat markkinoivat kaupungille tonttimaata kovaan hintaan ja kaupunki piilottaa tontit.

11.4.2009 21:27  Juhani

Kaupungin tontit ovat joka kunnassa esillä kuntien nettisivuilla ja se on yleisin paikka josta niitä etsitään.

Myös Kurikan kaupungin sivuilla ne ovat helposti löydettävissä. Heti etusvulta löytyy oikeasta reunasta nappi Tonttipörssi.

Tonttialueet saa esiin mm. PDF-tiedostoina joissa näkyy tontin sijainti, pinta-ala ja hinta.

Mikäli etsijä menee ohi johonkin muualle, niin polku tonttipörssiin löytyy useista eri paikoista.

Tontteja on oltu esittelemässä vuosittain messuilla ja ne ovat olleet esillä mm. viime kesänä Kurikan keitaalla ja yrittäjien tapahtumissa.

Tapahtumien aikana tontit ovat olleet merkittyinä maastoonkin hyvin, mutta olisi tarkoitus saada aikaan pysyvämpi merkintätapa.

Jurvan tontteja tonttipörssiin ei vielä kerta kaikkiaan ole ehditty laittaa, mutta teemme perustyötä nyt Jurvassa ja uusien pohjakarttojen myötä myös tontit tulevat näkyviin.

Minä en vastaa tonttien esillä olemisesta ja myynnistä, mutta mielestäni työtoverini ovat tehneet hyvää työtä. Ne löytyvät nyt helposti ja tulevat löytymään jatkossa varmasti vielä helpommin. Yritän linkittää ne löydettäviksi myös Kurikanseutu-sivuiltani.

Tontit ovat näkyvissä myös www.komiattontit.fi -sivustolla.

Nimestäni klikkaamalla löytyy suoraan kaupungin tonttisivu. Uskon että kaikki ideat ja apu tonttien markkinoimiseksi otetaan ilomielin vastaan.

Tonttien myynti on muutenkin nyt nousemassa entistä merkittävämpään osaan, se todella otetaan vakavasti.

11.4.2009 21:34  Kartta käteen!

Tuiskulaan kaava ja vähän äkkiää!
Siellä on vielä toimiva koulu ja sijainti on tosi hyvä! Siellä voisi olla se Kurikan väestönkasvun veturi oikein oikeasti!

11.4.2009 21:35  Jämerää touhua

Höpö, höpö!

Kurikkalaiset ei markkinoi tontteja kuin vanhan Kurikan alueelta. Jurvassa Sarvijoella pidetty tupailta oli pelkkää silmänlumetta. Saatiin muutama turpa tukkoon. Kattotaanpa, niin tulevilla ns. asuntomessuilla ei varmasti Jurvaa markkinoida pätkääkään.

Sarvijoella saatiin sellainen kuva aikaan, että kylään rakennettaisiin vastaanottohalli, jos vain on sinne valmistajia, ettei tarttisi ajaa Vaasan väliä satojen ihmisten ja viedä rahojaan uuden Kurikan ulkopuolelle. Onko asian eteen tehty hyttysenkään edestä töitä? Ei!

Pururata kylään saadaan, jos joku sen mailleen antaa, mutta siinä se on. Kyllä Kurikkalaasille Jurvan rahat kelepaa, mutta olis osoittaa jotakin konkreettista, jolla Jurvan aluetta nostettaisiin. Ei ole kuulunut hyttysen pieruakaan! Jurva olisi pärjännyt omineen, ilman Kurikkaakin. Sen näyttää nyt tilinpäätös. Työttömiä on Kurikan päässä. Kukahan tässä on lypsylehmä ja kuka lypsäjä????

11.4.2009 21:35  Juhani

Jurvan vapaa tontit löytyvät vielä toistaiseksi kohtuullisesti Jurvan nettisivuilta.

Vapaat tontit löytyvät myös molemmista toimipisteistä. Mauri Mäkynen Jurvassa ja henkilökunta Kurikassa esittelevät tontteja mielellään.

11.4.2009 21:41  Juhani

Jurvan vapaia tontteja löytyy myös minun ylläpitämiltäni sivuilta www.kurikanseutu.fi. Kyliä esitteleviin osuuksiin olen pyrkinyt laittamaan esille kylien tontit. Myös Sarvijoen kohdalta löytyy kartta.

Kartan laatuun en ole voinut vaikuttaa, mutta olen ihan takuuvarma että Sarvijokea tullaan oikeasti tontteineen markkinoimaan. Toukokuun aikana myös siellä tehtäneen ilmakuvaus joka tuottaa paremman kartan alueesta.

11.4.2009 21:53  Hiljaista on

Netti taitaa olla tonttien hautausmaa, kiitoksia kuitenkin Juhanille yrityksestä, mutta netti ei kyllä riitä tonttitarjonnan foorumiksi, pitää olla elävää otetta asiaan netin lisäksi.

11.4.2009 22:00  Juhani

Otan nyt vielä ajankuluksi kantaa myös blogistin tekstiin ja muihin kommentteihin.

Blogistin kysymys on aivan aiheellinen. Tutkimusten mukaan täydentävä rakentaminen on edullista. Toisinsanoen sellainen rakentaminen jossa kunnallistekniikka on valmiina tai sen maksaa rakentaja kokonaisuudessaan. Toisin sanoen haja-asutusalueelle rakentaminen on kaupungille edullista.

Tämä koskee myös palveluja jos esim. koulukuljetukset osuvat yhdelle reitille. Erityisen kannattavaa on siis rakentaa nauhamaisesti. Tämä vain ei ole aina niin helppoa eikä mahdollista. Jonkun on myytävä maakin rakentamiseen.

Jämerää touhua -nimimerkin tekstin ymmärrän täysin. Se on juuri sellaista tekstiä jonka itsekin olisin kirjoittanut ennen kuntaliitosta. Mutta kyllä asenteet tuntuvat nyt osoittavan toista.

Aioin tulla kyläiltaan, mutta en ehtinyt. En oikein tiedä mitä kaikkea siellä on sovittu. Mutta esim. joku vastaanottohalli ei taida olla kuukaudessa rakennettu eikä päätetty. Eiköhän se pidä sisällyttää seuraavan vuoden talousarvioon. Ei kehittäminen saa tietenkään mitään huitomistakaan olla ja perustua toivomuksille että muutaman miljoonan euron sijoitus kehittäisi kylää toivottuun suuntaan.

Kaikkien tällaisten hankkeiden eteenpäin vieminen vaatii oikeasti työtäkin. Kaikki ei tapahdu päivissä eikä viikoissa. Mutta toivotaan että tapahtuu kuitenkin sillä tavalla että Sarvijoki kehittyy. Miksi kaupungilla olisi syytä kieltäytyä sen kehittämisestä jos sillä todetaan oikeasti olevan potentiaalia tuoda Kurikkaan uusia asukkaita? En minä keksi siihen syytä.

11.4.2009 22:06  Juhani

Hiljaista on:

Minäkin olen seisonut muutamia kertoja esittelemässä Kurikan tontteja markkinoilla ja Seinäjoen Areenalla.

Ja sitäpaitsi netti alkaa olla tutkitusti sekä talomyynnin että tonttimyynnin ykköslähde. Ja onhan se luonnollista että tontteja muulla tavalla etsivät tulevat kaupungintalolle jossa niitä ei varmasti kieltäydytä esittelemästä.

Anna ideoita millä tavalla markkinointia pitää suorittaa. Minä vien takuuvarmasti jokaisen idean kaupungintalolle tiedoksi ja jos ne pystytään toteuttamaan ja ovat järkeviä niin varmaan niitä toteutetaan.

Olikos se nyt toukokuun 17-19 päivä kun tontteja ollaan seuraavan kerran esittelemässä "ulkona".

11.4.2009 22:09  21.34..

.. puhuu "oikeasti" asiaa, tuiskula ON kurikan veturi,keskustan kupeessa, vt3/kt67, 20 min seinäjoelle,45 min vaasaan, mahtava aakeelaakee maisema,harvassa kunnassa ep:llä, näin mahtavaa paikkaa tarjottavana!!!!!!!!!!!!

11.4.2009 22:45  Juhani (Asu & Elä Kurikan asuntopäivät)

Nimilinkistä saat tiedot Asu & Elä Kurikan Asuntopäivistä 15-17.5.2009.

Tapahtuman Info-piste on Pitkä-Jussissa ja Nikkarikeskus keskittyy tuon viikonlopun ajan sisustamiseen.

Kaikki jotka harkitsevat rakentamista Kurikkaan tai haluavat saada kurikkalaisia vinkkejä sisustamiseen, mukaan joko Nikkarikeskukseen tai Pitkä-Jussiin.

Seuratkaa kyseistä nettisivua ja paikallislehtiä.

11.4.2009 23:13  asu ja elä

huh huh lisää puuhastelua.
höpön pöpön .

11.4.2009 23:14  Totisesti

Kuinka Lapua kauppaa itseään; ei ne SEISO odottamassa jossain messuilla, Lapua MAINOSTAA MAINOSTAA tiedotusvälineissä tapahtumissa ja pitävät asiaa TÄRKEÄNÄ eikä olla pellejä. Lapualla panostetaan yleiseen viihtyvyyteen, paikat on kunnos ja siistit. Odottamalla ei saa kuin yhdeksänkuukauden kuluttua vauvan ja miehet saa rakkoja jalkoihin ja pitkällä seisomisella paikat kipeisi. Miksi Kurikan pitää joka asiassa tulla 30 vuotta jälessä, (Hietalahti olis varmaan kova sana johtajana).
"Kaikki jotka harkitsevat rakentamista Kurikkaan tai haluavat saada kurikkalaisia vinkkejä sisustamiseen, mukaan joko Nikkarikeskukseen tai Pitkä-Jussiin." Ei auta väestön lisäykseen ellei tietoa viedä Todellakin Viedä kauemmas kuin kirkkosillalle. Ei kaikki ole huonosti Kurikassa, Kurikka on hyvä paikka jos vain toimittais Kurikan hyväksi.

11.4.2009 23:28  Lapualla

on jo "hiffattu" ja ilmajoellakin, kurikassa on tuiskula, kurikassa ei ole sitä hiffattu....niimpä saumantien päähän huoh.

11.4.2009 23:50  Juhani

Jos "höpön pöpön" edustat Jurvaa tai Sarvijokea tai ihan mitä tahansa aluetta, niin tuollaisella asenteella itse rakennat vastenmielisyyttä sitä edustaamaasi aluetta kohtaan jota haluaisit markkinoida. Puhu edustamastasi kylästä, alueesta ja sen hallinnosta myönteisesti niin joku voi halutakin sieltä talon tai tontin omakseen.

En lue muiden alueiden lehtiä, mutta käsittääkseni Kurikkakin on mainostanut mm. lehdistössä.

Lapualla ja Kurikalla on myös se ero että Lapualla on vähintään kaksinkertainen miehitys Kurikkaan verrattuna. Yhdeksän viranhaltijaa (mm. kolme insinööriä ja kaksi teknikkoa) Kurikan neljää vastaan (yksi insinööri ja yksi teknikko) toimii tietysti hiukan paremmin.

11.4.2009 23:54  Totisesti totisesti minä sanon teille

Miksi Tuiskulan pitäis olla keskustan kupeessa, viedään keskusta siihen suuntaa missä oikea maailma liikkuu, eikä vain kerrota että tuolla se Kaupunki siintää montussa. Tuiskulan suuntaan vaikka väkisin uudet liiketilojen kaavoitukset, ranta-alueet ja molemminpuolin 3-tietä kaavoitettuja tontteja niin näkis oikea maailmakin, että on olemassa KURIKKA. Eihän ole pakko pitää keskustan rajoina, jokea ja rataa.

11.4.2009 23:57  höpön ja pöpön

Kuule junnu kun nämä pelkät asenteet ei paljon auta. :)

12.4.2009  Totisesti

Juhani, 30-vuotta niin Kurikassakin on hyvä miehitys. Ei ne markkinointi ideat ja niiden toteutukset miehityksestä ole kiinni. Eikä mikään tärkeä saa olla yhden jaoksen harteilla, vaaditaan KOKO kaupungin halua saada lisää asukkaita eli veronmaksajia.

12.4.2009 0:01  Kauno Kyvykäs

Ajatellaan asiaa nuorten ja nuorten parien kannalta. Tarvitaan kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, ei ole tontinostajia, jollei nuorilla ole mahdollisuutta aluksi asua vuokralla.
Yksi este työntekijäin palkkaamiseen jurvassa on aina ollut vuokra-asuntojen puute. Toivottavasti kurikassa ollaan asiassa viisaampia.
Päättäjät ihmeellisesti vanhetessaan unohtavat kuinka ihmisen elämä muotoutuu, ihmetellään miksi väki vähenee.

12.4.2009 0:17  Totisesti

Nuorille hyviä Luhtitaloja ja rivitaloja, eikä mitään Epontie, Franssintie kolhoosia, yksiöitä, kaksioita sopivaa maisema rakentamista missä viihtyy.

12.4.2009 0:20  Juhani

Olet "Höpön Pöpön" oikeassa, mutta olen saanut Sarvijoesta ainoastaan myönteisen kuvan. Olet ensimmäinen asia jonka koen sieltä suunnasta kielteisenä. En ehkä haluaisi rakentaa naapuriisi koska haluan lämminhenkisen ja kodikkaan asuinpaikan ;-)

Totisesti:

Eli nyt ranskalaisin viivoin ehdotuksia! Vien ne eteenpäin. Vaikka kukaan ei lukisi tätä blogia niin jokainen ehdotus löytää tiensä ympäristöjohtajan, kehittämispäällikön ja kaupunginjohtajan pöydälle. Tai voitte ihan vapaasti valita kenen pöydälle, minä voin toimia juoksupoikana.

Ja kerrankin yhdyn Kauno -puheisuuteen.

12.4.2009 7:30  uuno

Voisiko joku kertoa, mitä Riuhdankallion tonteille on tullut neliöhintaa kun kaikki kallioräjäytykset on tehty? Lisäksi Juhani varmaan tietää lyhyesti kertoa paljonko Kurikalla on vapaita tontteja 1. Kaava-alueilla. 2. Sivutaajamien osayleiskaava-aluieilla. 3. Taajamassa yksityisten omiostamina. 4. Kaikkiiaan yhteensä, Jurvan ja Kuikan alueilla erikseen ja yhdessä. 5. Paljonko pitää kaavoittaa lisää? Tämä on erikseen kysymys entiselle kaavaintovaltuutetulle.

12.4.2009 8:40  Juhani

Koska en vastaa tonttimyynnistä niin joudun laskemaan tontit tonttipörssistä niinkuin ne joutuu laskemaan jokainen tavallinen tallaaja, onneksi löytyvät helposti netistä.

Sen mukaan:

1. Entisen Kurikan kaava-alueilla 50
Entisen Jurvan kaava-alueilla 33
Yhteensä 83

2. Entinen Kurikka 6
Entinen Jurva 56
Yhteensä 62

3. Entinen Kurikka 7
Entinen Jurva ei tiedossa
Yhteensä 7

Lisäksi sivutaajamissa yksityisiä
Entinen Kurikka 21
Entinen Jurva ei tiedossa
Yhteensä 21

4 Entinen Kurikka yhteensä 84
Entinen Jurva yhteensä 89
Yhteensä 173

5. En tiedä. Tätä täytyy kysyä asiantuntijoilta.

12.4.2009 8:43  Kurikalle kunnonkohootus

Vikaan menöö jotta roikuu, taas otettiin esihin resurssien vähyys kun pitääs jotaki teherä, en ymmärrä. Netis ja seisomas, pitääskö vähä liikuakki. Ei taira olla tekijöötä ku kaikki on johtajia ja päälliköötä. En kyllä tierä mitä pitääs teherä, mutta joteski uinuvalta tuntuu, eikä täältäkää löyry viisautta, ollahan ny sitte vain niinku ellunkanat. Ei tämä oo syytös joteki tuloo vain orpoo olo.

12.4.2009 9:38  Juhani

Väännät asian toiseksi kuin sanoin.

En valittanut resurssien vähyydestä vaan kerroin että suuremmilla resursseilla tehdään periaatteessa enemmän. Kyllä sinä sen itsekin tiedät että yhdeksän kirvesmiestä saa aikaan enemmän kuin neljä. Ainakin periaatteessa.

JOKU MUU KUIN MINÄ vertaili Kurikkaa ja Lapuaa ja heidän tekemisiään.

On ymmärrettävä etteivät nuo kartat esim. tuonne nettiin tule tekemättä työtä. Ei niitä sinne vain laiteta, joka jo sekin vaatii työtä, vaan ne pitää myös tehdä. Valittamalla niistä valitetaan Kurikassa työstä joka on oikeasti tehty hyvin.

Olen nyt käyttänyt tähän keskusteluun varmaankin työpäivän verran vapaa-aikaa. Nyt joudun lopettamaan tämän keskustelun että ehdin myös nauttia näiistä lomapäivistä.

Toivon että ulkopuoliset ovat nyt saaneet jonkinverran tietoa Kurikan tonttien esillä olemisesta ja toivon myös etten joudu töissä näistä viesteistä mihinkään puhutteluun.

Painotan vielä että nämä ovat kaikki henkilökohtaisia vapaa-ajalla kirjoitettuja tekstejä ja mahdolliset mielipiteet ovat kaikki omiani. Myös antamani tiedot ovat kaikki netistä kaupungin sivuilta löydettävissä ja olen ne myös sieltä poiminut.

Hyvää sunnuntaipäivän jatkoa jokaiselle.

12.4.2009 9:45  Juhani

8.43

Vienkö jollekin tuon markkinointi-idean pöydälle?

- pitäis kävellä

Missä ne ideat nyt ovat kun kaikki muut ovat nyt viisaampia.

12.4.2009 10:29  Miten pääsee konsultiksi

Kun eilen puhuttiin nistä konsulteista, joista ilmeisesti jollakin Kurikan hallintoihmisellä on jäänyt vähän huonoja kokemuksia, niinhaluaisin lohduitaa häntä seuraavalla kokemusperäisellä tiedolla. Kurikan Kampinkylässä oli vanha kollikissi, joka oli menestyksellisesti suorittanut määrättyä tehtävää, mitä luontainen häveliäisyyteni ei paljasta sitä kertovan, kun tätä palstaa voi varsinkin näin Pääsiäisenä lukea uskovaiset naisihmiset.
Sen kollikissin omistaja oli vanhapiika, joka päätti salavattaa sen. Tämän jälkeen siitä kollikissistä tuli konsultti eli se alkoi neuvomaan muita.

12.4.2009 10:34  Kauno Kyvykäs

Juhani vanhemmallakin ikää osoittaa olevansa kehittyvä yksilö. Toiveita kurikassa on paremmasta huomisesta konsulttien ylenpalttisesta ruokkimisesta huolimatta. Sokeri on ravinto jota aivot käyttävät, syökää sokeria paljon.

12.4.2009 10:36  Juhani

En suostu tuohon!

Tuota yksi hyvä markkinointikeino ovat henkilökohtaiset kontaktit. Siksi uskon että Sarvijoki voikin olla hyvä kohde kun kontaktit potentiaalisiin rakentajiin voivat olla kyläläisten omia henkilökohtaisiakin kontakteja. Kun ihmiset ovat mukavia ja heidän kanssaan on kiva asua samassa kylässä, niin sillä on painoarvoa.

Lähden hakemaan polttopuita mutta tässä nyt joitakin tapoja:

- Internet
- Messut ja tapahtumat
- Mediamainonta
- Henkilökohtaiset kontaktit
- Kampanjat ja teemat

Siksi ulkopuolisten ei kannattaisi sotia markkinointia vastaan ja vain moittia sitä, vaan tukea sitä miellyttävällä olemuksella ja henkilökohtaisilla kontakteilla.

12.4.2009 10:37  Juhani

Tarkoitin salavettavaksi.

12.4.2009 10:41  Faari

Sanon nyt mitä ajattelen,tämähän blogi on sellainen.Suurin pelkohan on tietyissä piireissä,että uudet valtuutetut onnistuu jossain missä vanhat poliitikot eivät saaneet 25 vuodessa mitäään aikaan.Nyt jos kaavoitus,markkinointi,kehitys,kaupunginjohtaja onnistuu Kurikan väkiluvun ja teollisuuden nousussa.Varjelkoon se on kauhistus vanhoille herroille.Onneksi on Blogi missä saa sitten räksyttää.

12.4.2009 10:41  Juhani

Kauno...voisit sinä kertoa kuka olet? VE?? Vai oltkos sinä Kauhajoella opiskelemassa jotakin hmm..?

12.4.2009 10:57  Miten saisi Kurikassa kateita ihmisiä

Faari taitaa olla vähän oikeassa.Onhan se niin, etä meillä Etelä-Pohjanmaalla on kateus luontainen voimavara. Se on paljon auttanut kehitystä eteenpäin. Esimerkisi parikymmentä vuotta sitten oli Jurvassa joka toisessa talossa huonekalujen tekijöötä, kun alettiihiin kadehtia. Tänään siellä on enää mutama. Kerrotaan, että aikanaan oli Ilmajoen Nopankylässä samasta syystä paljon kärryjen tekijöötä. Kuin miettii, mitä voisi tänään kadehtia Kurikassa, niin mieleen ei tule muuta kuin entiset luottamushenkilöt, jotka ovat olleet Jyllinkosken Sähkön hallinnossa. Tässä mielessä soisin, että Kurikan viranhaltijat uuden kaupunjohtajan johdolla alkaisivat toimia niin, että vanhat vielä jollakin tapaa Kurikan hallinnossa roikkuvat hallintoihmiset alkaisivat kadehtia. Se olisi minulle suuri ilo

12.4.2009 11:27  vanha kettu

Kateus ei ole voimavara vaan hajottaja, pienikin hyvä toisella saadaan vietyä ettei kummallakaan pian ole mitään. Huonekaluteollisuuden alas meno ei johdu tuollaisesta, pienet yksiköt eivät vain voineet toimia kannattavasti. Olishan se mukava kun tänäkin päivänä kärry kauppa toimisi, eli eläisimme vielä paljon rauhallisemalla rytmillä, hevosvetoisilla kärryillä kuljettais, eikä paha maailma tuijottais olohuoneen nurkasta

12.4.2009 11:39  Kauno Kyvykäs

Terveisiä hyvälle ystävälleni juhanille, toisin kuin rakas velipuoleni Elmo, joka oli suvereeni urheilun saralla, olen suv...

12.4.2009 11:45  Juhani

Voisko olla että olet "alkuosani matalampaa" ? Etkä itsekään niin avuton urheilussa vaikka hiukan velipuolta lyhempi ehkä oletkin? Osuiko oikeaan?

12.4.2009 11:47  Onko valmiutta Kurikassa

En usko, että rakentaminen Kurikassa olisi tonteista kiinni, tontteja kyllä riittää ja kohtuuhintaan ja vieläpä erilaisilta alueilta. Pitäisi vain saada positiivinen vire alulle. Nyt olisi rakentajien markkinat, korot alhaalla ja osaavia rakentajia saatavilla. Kurikassa ikärakenne ei kovin hyvin suosi rakentamista, ikääntyvät ikäluokat eivät rakenna, ovat jo aikanaan rakentaneet. Onko palvelut kunnossa, mun mielestä on, vaikka negatiivisia uutisia lääkäriinpäöäsystä on tullut julkisuuteen. Mikä on Kurikan julkikuva, mitä itse vastaat, joka tätä luet, mitä itse olet tehnyt asian hyväksi, jos ja kun tätä luet, mitä aiot tehdä, pysähdy edes. Mun mielestä julkikuvaa on selvästi tärvelty ja sen kääntäminen positiiviseksi onkin ison työn takana. Ei riitä, että kaupungin palkolliset tekevät imagon eteen työtä (niin haluan uskoa), kuntalaiset pitää saada asian taakse. Voitaisiinko perustaa "Kaupungin imagovuosi" teema, kilpailu positiivisen vireen ideoista, yhdessä tekemistä, ei ketään veturiksi vaan jokaiselle velvollisuus positiivisten asioiden esille tuomiseksi. Varmaan naivistista ja utopiaa, mutta pyöriessään lumipallokin kasvaa, pitää saada vain pallo pyörimään.

12.4.2009 11:55  Ei ole helppoa muuttaa Kurikkaan

Kun miettii sitä, että mikä olisi se syy, jolla esimerkiksi Seinäjoella asuva nuoripari voisi muuttaa Kurikkaan, niin ei ainakaan heti tule mieleen yhtään kelvollista syytä.Selvää on, että nuoripari ostaa omakotitalotontin esim. Ilmajoen Alakylästä Seinäjoen rajalta. Koskenkorvakin on heille liian kaukana puhumattakaan Kurikasta. Lisäksi Kurikan riitainen hallinto ei mitenkään kannusta Kurikkaan muuttoon.

12.4.2009 11:58  Millainen Kurikka?

Olen vahvasti sitä mieltä, että uusia asukkaita ja työpaikkoja ei pelkillä markkinointitempuilla kannata kalastella.

Eiköhän nämä blogikommentitkin osoita kenelle tahansa, ettei Kurikka kuulosta tällä hetkellä kovin houkuttelevalta paikkakunnalta sen paremmin asua kuin yrittää.

Ilmapiiri löyhkää. Virka- ja luottamuselimet eivät kykene hahmottamaan, miten kurikkaa tullaan kehittämään seuraavan miespolven aikana. Tällä aikajänteellähän sekä asukkaat että yritykse joutuvat kuitenkin arvioimaan Kurikan tulevaisuutta tehdessään omia sijoittumisratkaisujaan.

Kunnan päätöksenteko on tavoitteetonta, pienten asioiden kanssa näpräilyä ja arvaamatonta kinastelua. Lillutaan ajopuuna, mihin virta milloinkin vie.

Miettikää kuka haluaa vapaehtoisesti sitoutua ja sitoa varansa tällaiseen paikkakuntaan.

Kurikan heikko vetovoimaisuus ei korjaannu pelkillä markkinointitempuilla olivat ne sitten mitä tahansa.

Kiinnostus ja luottamus kuntaan voivat palautua vasta kun ihmiset voivat tovin aikaa kokea omakohtaisesti asioiden sujuvan nykyistä paremmin.

Kurikkalaiset ovat yhdessä vastuussa kunnan vetovoimaisuudesta ja sen kehittymisestä.

12.4.2009 12:52  Katsotaan eteenpäin

Mikä olisikaan parempi hetki puhua uudesta mahdollisuudesta kuin tämä pääsiäis aamu.

Uusia alkuja ja puhtaita pöytiä on toivottu monelta suunnalta viimeisten vuosien aikana. Nyt on siihen todellinen mahdollisuus. Paikkajakohässäkkä on rauhoittunut ja jäävieysasiat on saatu puitua. Ellei uutta kiistakysymystä vartavasten kehitetä, voidaan luottamusmiehiä nyt pitää yhtenäisenä porukkana joka on hiukan vakavoitunut laman ääressä keskittymään olennaiseen.

Uusi kaupunginjohtaja vaikuttaa sekä tavoitteelliselta että sitoutuneelta. Hän toiminnee itse hyvänä esimerkkinä sekä alaisilleen että luottamusmiehille.

Naulan kantaan !: 'Kiinnostus ja luottamus kuntaan voivat palautua vasta kun ihmiset voivat tovin aikaa kokea omakohtaisesti asioiden sujuvan nykyistä paremmin.

Kurikkalaiset ovat yhdessä vastuussa kunnan vetovoimaisuudesta ja sen kehittymisestä. '

12.4.2009 14:01  Kauno Kyvykäs

Pieni riitely asioista osoittaa porukan paikkakunnalla olevan hengissä ja elävän vapaan taivaan alla. Kamalaa on elämä, jollei saa sanoa mielipidettään ja päätöksenteko tapahtuu täysin kasvottomasti. Jämäkkä vastuullinen päätöksenteko ja jyräävä alistava hallinto ovat kaksi täysin eri asiaa. Asioista erimieltä olemalla löydetään monasti paras vaihtoehto, tätä aiheesta usein kutsutaan demokratiaksi.

12.4.2009 14:37  Onko siteeksikään totta

Onko näin, tässäkö osatotuus kurikkalaiseen kunnallishallinnon eripuraan:
1. Keskusta hävisi vaaleissa roimasti, purkautuu nyt turhautumisena.
2. Kokoomus voitti selvästi, odotukset paikkajakoon paljon suuremmat kuin saatiin, purkautuu turhautumisena.
3.Perussuomalaiset voittivat selvästi, edelleen kuitenkin pieni puolue, ei tahdo mahtua liiveihinsä, haluaisi pullistella suuremmilla panoksilla kuin mihin rahkeet riittävät, purkautuu turhautumisena.
4. SDP sai keskeisiä paikkoja, varjelee mandaattiaan, purkautuu turhautumisena kokoomuksen moitteisiin.
5. Kristilliset, elävät arvomaailmassaan, ottavat mitä saavat, neutraaleja
6.Vasemmistoliitto, marginaalinen kannatus, katselevat kun toiset meuhkaavat.

Eli äänestikö kansa väärin ?

12.4.2009 15:03  Juhani

Puukuorma on haettu. Mietin tuossa matkalla Kurikkaan muuttamisen tai yleensäkin mihinkään muuttamisen taikasanoja. Olisivatko ne nämä kolme:

- Tarve
- Vaihtoehto
- Halu

Tarve syntyy työpaikoista, kouluista ja siitä että muualla ei ole samanlaisia vaihtoehtoja tai palveluja.

Vaihtoehtona voi olla kaksi lähekkäin olevaa kuntaa tai jos perhe on eri paikoissa töissä/opiskelemassa, joku kyseisistä paikkakunnnista. Silloin Kurikan pitäisi olla niistä kilpailukykyisin.

Halu muuttaa johonkin syntyy ilmapiiristä ja ehkäpä myös siitä että on täältä kotoisin.

Eli ranskailaisin viivoin muuttamisen syitä olisivat:

TARVE:
- työpaikat (oma yritys, markkinat)
- opiskelupaikat
- välttämätön palvelu

VAIHTOEHTO:
- asumisen hinta
- tontit ja asumismahdollisuudet
- palvelut
- yhteydet
- oikeat harrastusvaihtoehdot

HALU:
- hyvä ilmapiiri
- hyvät vanhusten palvelut
- hyvät lasten palvelut
- entinen kotikunta

Kaikkia näitä voi yhdistää se ehdotus jonka joka tuolla esitti. Imagovuosi-idea on todella hyvä idea johon pitäisi ensimmäisenä sitoutua kaikkien virkamiesten, sitten kaikkien luottamusmiesten ja lopuksi kaikkien asukkaiden.

Sama koskee ainakin osittaista sitoutumista Kurikkalaisten palveluiden käyttöön. Jokainen voisi laittaa omassa mielessään edes 50% rajan muualta ostettaville palveluille.

12.4.2009 15:17  Juhani

Kauno Kyvykäs:

Kuvasiko kommenttini mitenkään sinua tuolla aikaisemmin... mehän olemme melkein sukua... ;-)

12.4.2009 16:12  Imago itsestäänselvyydeksi

Täydet pisteet Juhanille kommentista 15:03. Huoneentauluksi jokaiselle kurikkalaiselle.

12.4.2009 17:01  uuno

Paikkakunnalle muuton ratkaisee tutkimusten mukaan työpaikka, työpaikka ja työpaikka. Riidoista Kurikassa on turha puhua mitään, Ilmajokeen esim. verrattuna pintakuohuntaa. Toisaalta jokainen miettii itse kannattaa elää muiya m oittimalla?

12.4.2009 17:08  Juhani

Uuno:

Olen hiukan eri mieltä. Kolme lastani ovat valinneet kaikki asuinpaikkansa jonkun muun kuin työn takia.

Aatu valitsi Seinäjoen muista syistä, moni tuttuni on valinnut naapurikunnan tai Kurikan riippumatta siitä onko työpaikka Kurikassa vai ei. Moni Seinäjoella työssä käyvä on valinnut Ahonkylän ja pari Kurikka-lehteä sitten kerrottiin perheestä joka oli valinnut Sarvijoen vaikka työ oli Vaasassa.

Tutkimus kertoo kyllä Etelä-Suomeen muuton syyt, mutta ei läheskään aina siirtymiä lähialueilla

Tuohon HALU -kohtaan pitäisi muuten lisätä vielä loma-asutus.

12.4.2009 17:13  uuno

Kurikassa loma-asutus on matkailua eikö niin? Matkailun merkitys Kurikalle on 4 prosenttia, jos verrataan Kuusamoa vertausluvulla sata. Melkein kaikki muut paikkakunnat mahtuvat tuohon väliin.

12.4.2009 17:36  Juhani

Olisko Kurikassa siis mahdollisuus lisätä sitä mm. tällä Pitkämönkeidashankkeella? Kurikka vain pitää saada näyttämään halutulta tai miellyttävältä kohteelta.

12.4.2009 18:05  Nikkarikeskus - heikosti hyödynnetty mahdollisuus

Nikkarikeskus läheistoimintoineen on loistava mahdollisuus tietokeskustyyppiseksi perhematkailun vetonaulaksi.
Itäinen kaupunginosakin hyötyisi Ikarista kasitielle ja päinvastoin poikkeavista matkailijoista.

12.4.2009 18:31  Juhani

Kiitos seurasta. Uusi blogiteksti on ilmestynyt, minä jätän vaihteeksi muillekin tilaa ilmaista itseään.

Annetaan nyt Kurikasta kaikille niin hyvä kuva että jokainen haluaa asunnon täältä. Tämän keskustelun kirvoittamana tulen jossain vaiheessa laatimaan myös Kurikanseutu -sivustolle oman sivun siitä millä tavalla Kurikkaan pääsee sisään. Mistä löytyy taloja, valmiita asuntoja ja tontteja sekä mahdollisesti työpaikkoja.

Sivun nimi voisi olla esim. Tervetuloa Kurikkaan.

Ja jokainen joka nyt etsii tonttia, ottakaa yhteyttä kaupunkiin. Kaupungin puhelinnumero on 06-4513555. Vaihde osaa ohjata puhelut tontteista vastaaville viranhaltijoille.

12.4.2009 18:50  jj

Onpa loistavasti keksitty, aivan uutta ja ihmeellistä, todella ainutlaatuista, huippu huomio ja älynväläys, todella älykkään ihmisen havainto, nikkarikeskuksesta.
Onko kenties konsultti asialla, siinä sitä leipäpuuta pitkäksi aikaa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini