Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Hyviä tavoitteita

Keskiviikko 4.3.2009 klo 0:01


 

Päämäärä on tärkeä

 

Meillä kaikilla on omia päämääriä ja tavoitteita.

Aika usein joutuu muuttamaan suuntaa. Päämääränsä takia joutuu kärsimään.

Vailla pelkoa eteen tuleva on kuitenkin kohdattava.

On otettava riskejä, kuljettava tiettyjä teitä ja hyljättävä muut vaihtoehdot.

Valinnat on kohdattava pelosta välittämättä.

 

Valintojen vaikeus

 

Kurikan uusi kaupunginjohtaja Paavo Tyrväinen on kovan haasteen edessä.

Kurikan käyttötalous lepää osinkojen varassa ja menorakenne on vinoutunut. Perusteiltaan talous kuitenkin on vahva.

Vaikka yleinen talouden notkahdus auttaa ymmärtämään muutosten välttämättömyyden, eivät ratkaisut ole helppoja.

Kaupunginjohtajalle on syytä antaa kaikki tuki ponnisteluissaan.

Etukäteen voi jo ennustaa, että mikäli moitetta ja pyyyhkeitä tulee, voidaan todeta onnistumista tapahtuneen.matti_236.jpg

" Tuumoohetki. "

Raskaita päätöksiä on tiedossa, raskaita mutta välttämättömiä. Se on varma se.  Nyt pian katsotaan kuka on "nisuäijä"  ja kuka kykenee vastuulliseen päätöksentekoon. Minä ainakin uskon, että Paavo Tyrväisellä on kyvyt ja edellytykset selvitä haastavasta tehtävästään.

 

 

 


Kommentit

4.3.2009 10:15  vanha kettu

Pitääkö etukäteen maalailla"mikäli moitetta ja pyyhkeitä tulee". Paavo on Tosi Paavo joka laittaa Kurikas kuolaimet oikein ja ottaa ohjaksista kii, venkurat kuriin ja sitte mennään ylöspäin että hippulat vinkuu. Eikä sitte keltään enää maalailuja, nyt on tosi kysees.

4.3.2009 10:38  Pyyhkeistä ja moitteista

Ilmeisesti kuuluu tähän kurikkalaiseen mentaliteettiin, että jos onnistumista tapahtuu, niin silloin tulee pyyhkeitä ja moitteita. oikeastaan se on käynyt ilmi myös tällä blogipalstalla.

4.3.2009 10:41  tuttu juttu

Moitteen tulo on Kurikassa väistämätöntä.
Jps vielä onnistut, seuraa kateudesta vihat ja moitteet. Näin on tapa Kurikassa.

4.3.2009 10:56  Transit mies

Lukoohan Paavo tätä Blogia,jotta tietää kuinka pitää toimia.

4.3.2009 12:40  :-)

Paavo varmaan tietää miten toimia. Toisaalta voi sanoa, että kyllä Paavo niinkuin me kaikki muutkin tarvitsemme tukea ja kannustusta ja positiivista ajattelua. On merkillistä tuollainen pahansuopuus, mitä transit mies edustaa.

4.3.2009 14:39  Joonas

Olisitte kysyneet meiltä Liperistä , mikä mies Paavo on. "Meijän " Paavo kyllä tunnetaan.
En usko että Paavo viihtyy teillä koko työsopimuksen ajan.

4.3.2009 15:16  vanha kettu

Jospa Liperiläisistä ei pidetä kuin tervehtimisen ajan ja toisekseen anna MEIRÄN PAAVON tehdä työnsä rauhas, tai täältä Härmästä lähtöö Häjyyt puntarien ynnämuiren mausteiren kans Liperiä siloottelemahan, notta sillai.

4.3.2009 16:36  Joonas

"Puntarien ynnämuiren mausteiren kans".
Oikeinko trattorimarsilla? heh heh.

4.3.2009 16:50  vanha kettu

Eiku se on taktori.

4.3.2009 16:57  ymmärrystä tarvitaan

Asiaan pyydän.
Ei kai Kurikassa ole pelkästään kurittomia kakaroita.

Annetaan Tyrväiselle täysi tuki ja mahdollisuus.

4.3.2009 17:25  Haissi mies

Paavo on kovan onnen lapsi.

4.3.2009 18:47  vanha kettu

Tosiaankin eikö se päivän huvikumpu osuus jo menny?Oli Mosse mies(enkä ehkä tarkoita autoa) tai ei niin antaa olla, Tyrväisellä on varmasti kaikkien tuki takanaan. Tsemppiä Tyrväinen!

4.3.2009 18:53  Älä Kurikan mies huido

Uho on entinen Kurikassa. Kaikki viisaat on jo muuttaneet etelään . Ja peräkammarin pojat on jääneet paikoilleen. Kaikki ovat sen lisäksi serkkuja toisilleen.

4.3.2009 19:05  Jännittyksellä

odotetaan, putkahtaako tällekkään päivälle, ensimmäistäkään järkevää kommettia yleensä yhtään mistään, kyl on menny "harvojen höpöttelyksi"...?!?

4.3.2009 19:16  Kirjoitin minäkin

Kurikalla on kaikki mahdollisuudet, ei tarvitse kuin muutamat ylilyönnit karsia pois, esim. ylimitoitetut investoinnit. Pitää tunnistaa vain tosiasiat, eli mimoitukset tarpeen tasolle, turhat neliöt ja uhoaminen pois. Käyttöpuolella työn tekeminen kunniaan, tarkka seuranta, hyvä kustannuslaskenta ja ennenkaikkea johtopäätöksien tekemisen kyky ja sitten yhteistuumin päätöksetn pöytään. Menneet on menneitä, sille ei voi mitään, mutta joka aamu on päivä uusi. Yhteisatyökykyisistä ja halullisista enemmistö joka päättää, muut saavat seurata perässä. Menestyksen kelkkaan on aina tulijoita se on vanha viisaus. Kurikka on kovassa kurssissa, mutta vaatii hyvän miehistön luoviakseen maailman myrskyissä ja tyvenessä. Onnea matkaan Kurikan päättäjät.

4.3.2009 19:52  papin kaulus

Lipstikka-mies sieltä jostakin käsämästä, ota lisää ohvia.... :)

4.3.2009 22:20  Lapamato

Juhani, lausu edes sinä jotain järkevää.

5.3.2009 7:10  Juhani

Tähän on aika vähän järkevää sanottavaa.

Mutta yksi järkevä kommentti voisi olla se, että minä uskon että Jurva-Kurikka -liitoksen säästö tulee näkymään jo ensimmäisessä tilinpäätöksessä ainakin joidenkin hallintokuntien osalta myönteisenä poikkeamana talousarvioon nähden.

Ja jos se ei näy ensimmäisenä vuonna, niin ainakin tulevina. Mutta vielä suurempi merkitys sillä on siihen että Jurvan asioita saadaan kuntoon. Esim. omalla alallani saadaan kenties koko Suomen vanhin käytössä oleva pohjakartta ajan tasalle vuoteen 2010 mennessä ja tätä myöden rakentaminen ja kaavoitus määräysten vaatimalle tasolle. Mutta kun tämäkin työ on käynyt odotettua haastellisemmaksi ja yllättävämmäksi, niin voin kuvitella että haasteita riittää kaikilla muillakin.

Minä suhtaudun myönteisesti tulevaisuuteen. Uskon että Tyrväisellä on jalat tukevasti maassa eikä hän panikoidu "vaikeiden päätösten" vaatimuksista. Luulen että käyttötalousmenoissa kuitenkin on kyse paljon enemmän pienten asioiden yhteissummasta kuin mistään erillisestä katastrofiaineksesta.

Olemme tietysti koko yhteiskuntana nyt alhaalla, Kurikan kaupunkina emme kuitenkaan yhtä alhaalla. Minä suhtaudun myönteisesti tulevaisuuteen ja uskon ettei yhtäkään erityisen vaikeaa päätöstä tarvitse tehdä, enkä myöskään usko että nämä ns. vaikeat päätökset ovat edes aina todellisuudessa kannattavia. Palvelutuotannossa on toisiinsa sidoksissa olevia ketjuja. Yhdenketjun lopettaminen saattaa jumiuttaa muitakin ketjuja.

Tuolla tämän vuoden käyttömenoissa oli kolme satunnaista menoa: 1 milj Nikkarikeskukselle, 0.9 milj JIK:lle ja myös vastaanottohalli. Kun nuo olisivat pois käyttömenoista, niin se ei ole läheskään niin toivoton kuin sitä täällä on koko ajan kuvattu. Luottamusmiehet eivät myöskään usein näytä tajuavan mistä syntyy käyttömenoja. Jos investoinneista vedetään esim. yli joku tietty työkalu, niin sen käytöstä johtuva vuokra on käyttömenoa. Ei voida kuvitella että esim. joku tie aurataan käsin. Kirkkosillan korjaus on loistava asia, mutta siinä yhteydessä kaupungin hoitoon siirtyvä tie kokonaisuudessaan on sen jälkeen käyttömenojen lisäystä. Se on hyväksyttävä.

JIK:n menestykseen taloudellisena säästökeinona suhtaudun epäilevämmin, mutta toisaalta luotan siihen että sen suunnittelijat ovat paljon minua parempia ammattilaisia.

Mutta tämän vuoden loppupuolella olemme viisaampia, silloin on jo jotain kättä pidempää suurista muutoksista ja tulevaisuuttakin suunniteltu varmaan uuudesta näkökulmasta uusin voimin. Se on joka tapauksessa täynnä toivoa.

Tämä oli ainutkertainen kommentti. En jaksa aloittaa ainakaan mitään väittelyä aiheesta koska en edes tiedä olenko oikeassa vai puhunko ihan puuta heinää. Mutta tuossa on kuitenkin ajattelemista täksi päiväksi ;-) Siitä saa etsiä viittä virhettä tai yhtä hyvää ajatusta.

5.3.2009 9:31  Nimimerkki

Siinä oli paljon hyviä ajatuksia ja myönteistä suhtautumista. Pieni lipsahduskin tuli, varmaan kirjoitusvirne. Eli Nikkarikeskuksen osakepääoma, JIK:n yhtymäpääoma ja vastaanottohalli eivät ole käyttömenoja.
Kurikalla on mahdollisuudet, mutta se vaatii työtä ja asennetta. Se vaatii johtajuutta ja sitä, että pikkupomot tietävät asemansa asiakkaiden, kansalaisten palvelijoina.

5.3.2009 21:41  Oma pesä kuntoon avoimmuudella ja normaali menettelyllä

Palaan edellä esitettyjen muiden asioiden ohelle blogistin esittämään kuntien yhteiseen koulutusasiaan. Edellä joku on todennut, että ensin pitäisi saada oma pesä kuntoon. Silmiini pisti Hannu Koiviston kirjoitus tänään omassa blogissaan. Hän katselee asioita kauempaa eli Tampereelta. Hän katsoo, ettei tietoa tihku. Hän ei valtuutettuna tahdo saada edes valtuuston puheenjohtajalta tietoa, koska on seuraava valtuuston kokous. Hän katsoo, että on sellainen olo, että jossain asita päätetään ja että ilmapiiri ei ole normaali, ja että se on tulehtunut. Täten eikö olisi korkea aika pitää vain omaa yhteistä koulutustilaisuutta, kun yksi valtuutettu - vaikkakin ilmeisesti vähän räväkämmästä päästä kokee näin. Turhaa minusta on muutenkin täällä kauheasti setviä, mitä ta
louden suhteen pitäisi tehdä. Eikö asia ole niin, että on uusi kaupunginjohtaja ja muut valmistelevat viranhaltijat. He työstävät asioita ja ensisijassa hallitus ja sitten valtuusto käsittelevät ja päättävät asioista.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini