Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Uusia unelmia

Tiistai 3.3.2009


 

Unelmia

 

Tästä maailmasta me etsimme omia unelmiamme ja ihanteitamme.

Kuvittelemme ne usein kaukaisiksi ja luoksepääsemättömiksi.

Tosiasiassa ne unelmat ovat aivan käden ulottuvilla, helposti saavutettavissa. 

Tarvitsee vain ryhtyä tuumasta toimeen.

 

Yrityksiä ja jokilaivoja.

 

Kurikan kaupunki järjesti eilen aamulla kuukausittaisen yrittäjien aamukahvittelun.

Paikalla oli pokkeuksellisen hyvin väkeä, ehkä parikymmentä henkeä. Varmasti osittain uuden kaupunginjohtajan tapaamisen merkeissä ja vuoksi.

Yrittäjä Antti Pienimäki esitteli jokilaivaidean. Se on kannatettava ajatus.

Sopii vain toivoa, että osakepääomaan tarvittavat rahat löytyvät paikkakunnalta.

Varmasti myös talkoohenkeä löytyy hankkeen läpiviemiseksi.

Kurikka tarvitsee tällaisia uusia, hyviä ideoita.matti_240.jpg

Kovasti oli yrittäjien aamukahvilla väkeä. Kaupunginjohtaja julisti alustavia teesejään. Yrityksille hän lupasi tasapuolista kohtelua. Tiedottamisen hän lupasi ottaa omiin käsiinsä. Sen  merkitystä  ja jalostamisen tarvetta hän korosti. Tunnelma oli leppoisa ja välitön. Kaikilla tuntui olevan kovasti paljon sanottavaa. Paikalla oli jo tuttuun tapaan  kansanedustaja J Mieto. (Kuva kaupungintalon kahviosta.)


Kommentit

3.3.2009 0:31  idea

TÄLLAISIA UUSIA, HYVIÄ IDEOITA??? Tarviiko siltikään joka kylässä olla jokilaiva, olihan tämä Puskan Tapion idea hyvä aikanaan, mutta joka kyläs....... .....samalla vois tehdä vaikka joki oopperan, taas uusi hyvä idea.

3.3.2009 4:49  Myös paikalla ollut

Kurikkahan tarvitsee uusia, hyviä ideoita, ja positivista ajattelua.
Ennen muuta se ei tarvitse turhaa venkoilua ja negatiivistä viisastelua.

Ideahan ei ollut pelkkä jokilaiva. Siihen
sisältyi paljon muutakin.
Olisi kannattanut yrittäjien ja muidenkin olla paikalla vielä suuremmin joukoin. Hanke varmasti kehittyyy ja paranee vielä.

3.3.2009 7:18  Juhani

Taas ihan sivusta pieni kommentti. Mm. Liiveristä on mahdollista saada idean toteuttamiseen avustusta. Kolmen yrityksen yhteishanke ja yhteistyö Tuiskulan kyläseuran kanssa voisivat olla avuksi hankkeen käynnistämisessä.

Tämä ei estä sitä etteikö varsinainen Jokilaivahanke voi olla yhden yrityksen sisäinen asia, mutta ehkä ympärillä olevat ideat kannattaisi koota yhteen. Tällä tavlla voisi saada aikaan jokiympäristön ym. kehittymistä hankkeen yhteydessä.

3.3.2009 8:04  Kelekka

Voi sinua idea. Mitä itse ehdotat? Pistä paremmaksi, tosimielellä!
Juhanilla on ollut kautta linjan kehittävä ote, rento ja hyvähenkinen. Siitä kiitos hänelle.

3.3.2009 9:07  Jokinen

Jokilaivaidea on hyvä, mutta onko pisnes? Riittääkö seilaajat alkuinnostuksen jälkeen? Todennäköisesti ei! Mutta oiva rantaravintola voisi olla ja rattoisa paikka puhallella vaahtoa oluttuopin pinnalta ja ihailla kesäistä auringonlaskua kaikessa rauhassa.....

3.3.2009 9:18  Myös paikalla ollut

Ei muuta kuin kehittelemisiin kaikenlaista. Se jokilaiva ravintola on ilman muuta oltava. Taisi olla jo siinä Pienimäen esittelyssä ?

3.3.2009 10:51  ??

Löytyykö "idealta" oikeasti muuta kuin suunsoittoa ?
Eikö olisi kivempaa kehitellä uusia ajatuksia yhdessä positiivisin mielin ?

3.3.2009 11:53  idea

Sopivaan kohtaa jokea kaksipuolinen kävelysilta joen yli, keskelle siltaa kahvila, voi olla myös anniskelupaikka, pieni tanssilava mahdollisesti, samaan yhteyteen jokilaiva parkki. toiminta ympärivuoden tietysti talvi säätelee laivaa. Eikä ole muualla vastaavaa.
Linnatuulen tapainen ylityspaikka.
Laitoin nyt jotain ideaa kerrankun vaaditaan.

3.3.2009 13:42  aatu

Wall Streetillä täysi paniikki

Tiistai 03.03.2009 klo 08:33 (päivitetty ti 09:14) Kauppalehti, Bloomberg
A
A
KUVA: BLOOMBERG NEWS

Maaliskuu alkoi Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla erittäin synkissä tunnelmissa. Dow Jones -indeksi rysähti alle 7000 pisteeseen eli alhaisimmilleen sitten vuoden 1997.

Dow Jones päätyi maanantain kurssisyöksyssä lopulta runsaan neljän prosentin laskussa 6763,29 pisteeseen.

Myös laajempi S&P 500 -indeksi paunui pahasti, kun loppulukemiksi kirjattiin 4,7 prosentin lasku pistelukuun 700,82. Teknologiapörssi Nasdaq tuli puolestaan alas vajaat neljä prosenttia 1322,85 pisteeseen.

Jo ennestään erittäin huonossa kunnossa ollut vakuutusjätti AIG kertoi maanantaina tehneensä viime vuoden viimeisellä neljänneksellä järkyttävän, lähes 62 miljardin dollarin tappion. Markkinoiden tunnelmia varjosti myös sijoittajalegenda Warren Buffettin synkkä arvioi tulevaisuudesta. Buffett kirjoitti vuosittaisessa kirjeessään sijoitusyhtiö Berkshire Hathawayn osakkaille, että Yhdysvaltojen talous tulee olemaan täydellisessä kaaoksessa koko tämän vuoden ajan ja ehkä pitempääkin.

- Sijoittajien ei ole kohta enää mitään mieltä omistaa pankkiosakkeita, eräs osakevälittäjä valitteli uutistoimisto Bloombergille.

Amerikkalaisen Bank of American analyytikko Mary Ann Bartels totesi maanantaina, että S&P 500 -indeksi on nyt vajoamassa alimmalle tasolleen yli 12 vuoteen. Bartels laski, että indeksi on tullut alas huipputasoiltaan lähes 60 prosenttia.

Janne Pöysti
janne.poysti@kauppalehti.fi
+358-10-665 2419

3.3.2009 13:44  Jukolan Venla

Upea idea "idealta". Ei silti verrata Linnatuuleen. Paljon pienempään ja vaatimattomampaan pitäisi - ihan yleisestikin - pyrkiä: säilyisi yhtä aikaa sekä innostus että realismi tekemisessä. Siitä pheen ollen: perustakaa ihmeessä kunnon b&b Kurikan keskustan liepeille. Meitä on paljon, jotka nauttisimme ihanista kulttuurimaisemista ja rakennusperinnöstä, mutta joita ei kiinnosta maksaa kalliita hotelleita. (Älkääkä ruvetko haukkumaan köyhyydestä; siitä ei ole ollenkaan kyse vaan järjenkäytöstä.)

3.3.2009 14:05  idea

En meinannut maininnalla Linnatuulesta, koko vaan ylitys ideaa. Eikä sen tarvii välttämättä ylittää koko jokea,vaan olla joen päällä maisemapaikassa. Saa muuten hakea yhtä hienoja jokimaisemia!

3.3.2009 18:49  Onkohan jokilaivaidea toimiva?

Ilmajoella on toiminut muutaman vuoden Jaakko Ilkka lautta. Se on muistaakseni 52 paikainen ja toiminut hyvin. Se vaatii hyvän porukan ja ohjauspätevyyden omaavia henkilöitä, jotka ovat käytettävissä silloin, kun kuljetuksia on tarjolla. Ko. hankkeeseen saatiin Eu-rahoitusta.Vähän tulee tunne, että onkohan kyse ilmajokisten matkimisesta ja vetääkö ko. homma Kurikassa, jossa ei ole vastaavaa mahdollisuutta vesistön ja muun rekvisiitan suhteen kuin Ilmajoella.

3.3.2009 19:09  idea

Miten niin ei mahdollisuutta vesistön ja muun rekvisiitan suhteen. Eikai talvella paljon vesistöjä ole, mutta kyllä ne jäät sulaa. Mitä ihmeen rekvisiittaa Ilmajoella on mitä Kurikassa ei ole. Toisekseen Seinäjoella on Kaanaanlinja ja Lapualla oma jokilaiva. Kannatas käydä joskus Ilmajokea kauempana 18:49.

3.3.2009 21:38  Kusikiveltä

Mistähän oli huhu Mietaan siirtymisestä Helsingin vaalipiiriin lähtenyt ?
Ilkka lehden mukaan lähtöö mukaan seuraavissa vaaleissa 99%.Joten muut saa unohtaa kansanedustaja haaveet Kurikan alueella,ettei turhaan kulu energiaa.

3.3.2009 23:39  P-kyläänen

Mistä vain löytyisi yrittäjä, joka kykenisi Jokilaiva-ravintolaidean toteuttamaan. Onko se Puska ainoa vaihtoehto, kun ei nuoremmista ole mihinkään? Ainakin sillä on ideoita.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini