Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Uskonko ihmiseen juhlien jälkeenkin

Sunnuntai 11.1.2009 klo 0:01


 Perjantain juhlan jälkeen, uskonko ?

 

Uskon ihmisiin ja petyn joka kerta.

- Näin ajatellen voisi helposti tulla apealle tuuulelle.

Mutta on tärkeää luottaa ihmisiin.

Ei kannata kavahtaa pettymyksiä. Tärkeintä on tuntea oman itsetuntonsa voima ja sydämensä mahti. Tärkeintä on pitää ja osata asettaa rajat.

Yksi asia on ottaa vastaan kritiikki, ymmärtää, että saamme neuvoja lähimmäistemme suulla. Aivan eri asia on, jos emme kykene itse tekemään päätöksiä, vaan jatkuvasti etsimme keinoja jätttää toisten saneltavaksi mitä meidän tulee tehdä.

Kannattaa luottaa muihin.

Kuitenkin vain siten, että ensiksi luottaa itseensä.

Petytäänkö jatkossa ?

Kaupunginhallituksella on pian edessään talousarvion 2009 sekä taloussuunnitelma 2009-2011 täytäntöönpantavaksi.

Nähtäväksi jää , mikä on esittelijän ehdotus päätökseksi.

Nyt on ensimmäinen tilaisuus pohdiskella konkreettisesti jo paljon jauhettua asiaa. Kurikan kaupungin talousarvio 2009 on kiistatta rakennettu vellovalle maaperälle.

Turhan helppoa on hallituksessa antaa mennä vain.

Pian nähdään, onko esittelijälle jo kanttia esittää muutoksia vai estääkö ylpeys järjenkäytön. Inhimillisesti katsoen ymmärrän, oli esitys mikä hyvänsä.

Verotulojen tasaus ja yleisen valtionosuus tusin muuttuvat ennakoidusta paljoakaan eivätkä siten anna aihetta tarkisteluihin.

Rahoituslaskelman tarkastelu tässä vaiheessa olisi kaikkein hedelmällisin aihe, menojen riisumissuunnitelman kautta. Osinkotulot ja verotulokertymät ovat myös ongelman ytimessä.

Jos tahtoa piisaa, niin tuloksia syntyy. Onnea työhön.yhteiskoulu_055.jpg

Tässä talossa tehdään hikisesti kovia päätöksiä lähiaikoina. Hallitus joutuu arvioimaan taantuman johdosta monia asioita uudestaan. Minun mielipiteeni eivät ole merkittäviä, koska en ole missään keskiöissä. Siksi ne onkin otettava lähinnä retorisina kysymyksinä.


Kommentit

11.1.2009 9:13  Ùtelias

Ihme on, jos ei ala pian uutisia tulla siitä, miten talousasiat Kurikassa oikeasti on ? Pakko on todeta, että henki on sellainen , että vaietaan kuoliaaksi. Siellä on nyt hallituksessakin monta kriitikkoa. Onko paljon äänestyksiä tulossa ensimmmäisissä kokouksissa

11.1.2009 10:25  Naapurin ämmä

Joku oli eilisen kommenteissa muistanut M Sinkkosta liitostyön arkkitehtina.
Montako kertaa perjantain juhlissa mainittiin varsinaisen pääarkkitehdin nimi - Matti Ollila? Tekisi mieli se kuulla, sillä todellinen kiitos kuuluu hänelle.

Niin että kiitos sisukkuudesta ja hyvin tehdystä työstä!

11.1.2009 11:06  ???

Yhden kerran

11.1.2009 12:58  Naapurin isäntä

Pitää olla ihan samaa mieltä Naapurin ämmän kanssa.
Tämä mailma on siitä kummallinen, ettei kiitosta saa oikesta ja suurista tekemisistään. Mahtaa johtua monentasoisesta ja suuntaisesta kateudesta. Ja sitähän täälläpäin kyllä riittää.
Juhanin blogissa ja sen kautta pääsee hyvin perehtymään kateutta käsittelevään aiheeseen.
Matti on ollut tavattoman monessa mukana ja saanut yhteisiä asioita eteenpäin. Ja jaksanut, vaikka terrierit on välistä kintuilla räykyttänyt. Sen nyt jo tietää riittävän moni.
Kiitos Matille

11.1.2009 16:22  Lohduton näkymä paraatipaikalla

Katsokaa tuota kaupungintalon kuvaa, mitä tulee mieleen, mulle ainakin Neuvosto-Liiton aikainen kivikolossi. Muistini mukaan siihen on useinkin takavuosien aikana esitetty korjausmäärärahoja, mutta aina ne on joku "veijari" siirtänyt siltarumpuihin ja koulujen ikkunaklaseihin. Siinähän se harmaantuu ja rapistuu niinkuin peltolakeuksien ladot. Nyt laman aikana ilman muuta kannattaa jättää korjaamatta, ei voi ajatellakaan, että siihen rahaa pistettäisiin. Otetaan Kurikan sivuille kuva Jurvan entisestä kunnantalosta sillähän asia korjaantuu. Mattikin on vielä kuvan valotuksella aivan oikein korostanut kaupungintalon alennustilaa. Jotakin tuo talo viestittää, mutta ei ainakaan paranna kehityskelpoista kuntakuvaa ulospäin. Kannattaisi ulkoseinät "tapetoida" muovisilla villiviineillä, niin olisi edes piilossa.

11.1.2009 17:03  Ihmettelevä

Yksi syy tuohon ulkonäköön on, ettei remonttia ulkopuolelle ole kokaan tehty ( 35 vuoteen ) . Jos olisi laastilla tai muulla korjailtu , maalattu ja siistitty. Ikkunatkin tailaa olla alkuperäiset. Mutta surkealtahan tuo näyttää. Jurvan talo on loistokunnossa ja mööpelitkö viedään Kurikan kirkolle.

11.1.2009 18:58  Kyynikko

Ei kaupungintaloa koskaan korjata, vaikka olisi varaakin, eihän siitä kukaan poliitikko saa pisteitä, virkamiehethän siitä vain hyötyisivät ja kuka heistä nyt välittää. Voihan se olla jo suojelukohdekin ja silloin ainakin säilyy muistona menneiltä ajoilta.

11.1.2009 19:37  Skeptikko

Sisätilat ovat huippuhyvät ja asialliset. Pitäiskö olla lasipalatsi ja marmoria?

11.1.2009 20:13  Pyknikko

Värit, kokolattiamatot, ilmastointi, rappeutuvat ja rapautuvat ulkopinnat, huippuhyvät, niin varmaan.

11.1.2009 20:37  Taktikko

Mistäs homeongelma vielä keksittäisiin?
Eikös rahatoimiston ja sos.osaston tilat ole kokonaan uusittu. No, herroilla on herrojen kurit ja tarpeet. Nytkin on uusittu tiloja vaikka kuinka paljon. Mikä riittäisi? Neliöitäkin on tuplasti joka toimistossa, mitä nykysuunnitelmin ja normein tehtäisiin.
On herroilla otsaa vaatia.

11.1.2009 20:58  Lyyrikko

Vuonna 2009 HERRAVIHA !

11.1.2009 21:03  Teknikko

Hyvät on tekstit, mutta jättäkää moitteet pois.

11.1.2009 21:26  Hö

En tiedä mikä on mun silimäs vikana, mutta mun mielestä tuo kaupungintalo on oman aikansa kuva ja sinällään arvokas. Lisäksi on huippukiva, että niitä kammottavia värejä ei ole menty uusimaan.. Retro on muotia, nääs..

Mutta en kyllä myöskään käsitä miksi Jurvasta on tyylihuonekaluja tuotu Kurikkaan, ne ei sovi tuon talon tyyliin..?

11.1.2009 21:54  Jos on kyyritetty tyylikaluja,

niin ei muuta kun pirun kyyttiä takaasin!

11.1.2009 21:56  Zeteetikko

On se kumma jos laman aikana pitää herroolle rakentaa hyvästä vielä paree. Köyhät kyykkyhyn vain. Vai?

11.1.2009 22:04  Miimikko

Taitaa taloos olla enemmistö naisia. Mikähän voima ne epämukavat kalut sieltä Jurvasta tänne rehas. Rehatkoon takaasin ja vähä nopiaa, ei niitä täälä tarvita, herrat voi istua jakkaroolla.

11.1.2009 22:34  Analyytikko

Kannattaisi ottaa huomioon ihmisten tunteet. Ei aleta heti saalistamaan. Viittaan kalusteisiin. Vrt. "haudanryöstö"

11.1.2009 22:39  Atleetikko

Pian mä tuun täältä. Oikiasti kalut takaasin. Tyyli pitää säilyttää . Ympäristö ja huonekalut samaa sarjaa. Kuka kumma keksi ekana ton , että tyhjätä salit mööpeleistä?

11.1.2009 22:48  Anorektikko

Joo, joo, kyllä kalusteiren rehaajan olis syytä ilimoottautua, on varmahan yksinäänen susi, tuohan on ilikiä teko jurvalaasille. Kalustehet on aivan vääräs paikas jotta takaasi vaan sa sassihin, sma saa vierä joka on tuonukki. Kohta ne raahaa Nikkarikeskuksenki Kurikkahan jos saavat päänsä pitää:Mitäs Kurikasta sitte vietääs Jurvahan, ainaki vanha silta kerkiääs ku on niin soukkaki.

11.1.2009 22:52  Tyylirikko

Kurikas on komia joki, ei vierä siltaa. Jurvas on hiano Säläisjärvi. Vierähän sinnen Paloaseman syöksyvene, kesäksi.

11.1.2009 23:07  Pesärikko

Tai vierähän Forttumin osakkehia kun ne on meillä niin vaivoona.

11.1.2009 23:09  Täm on kun luavutetetus Karjalas

Ei kunniottanu naapurikaan kirkkojamma ja muita kulttuurirakennuksia!

11.1.2009 23:17  pragmaatikko

Kattellahan taas huomenna kaikella ystävyyrellä. Eikä oteta kaikkia niin vakavasti. Hyvää yötä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini