Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Ei tule mistään mitään

Lauantai 10.1.2009 klo 0:01


 

Tuntuu siltä että mistään ei tule mitään

Aamusta on usein ankeaa. Samat ongelmat ja tilanteet toistuvat, joihin olet jo aiemmin törmannyt.

Silloin masennut helposti. Ajattelet, ettei mistään tule mitään, koska samat vaikeudet ovat taas vastassa.

Muut asettavat sinulle roolia, jonka he ovat sinulle valinneet.

Joudut toistuvasta sanomaan: “Olen jo kokenut tämän, en ole sellainen”.

Sielustasi kumpuaa vastaus” Vaan et ole koskaan päässyt siitä yli”

Huomaat, että toistuvilla kokemuksilla on sinulle tärkeä viesti:

Toistuvien kokemusten tarkoitus on opettaa sinulle sellaista, mitä et ole koskaan halunnut oppia. 

Tulee tästä ehkä sittenkin jotain.

Sillä riemukas tilaisuus vietettiin Pitkä-Jussissa eilen illalla.

Kurikan ja Jurvan liitto siunattiin juhlallisin menoin Maire Lammin juohevassa juonnossa.

Valtuuston puheenjohtaja Heikkilä kertasi käytyä prosessia, Hänestä koulujen lopettamiset olivat vaikeita asioita. Mutta kuitenkin leikintekoa tähän liitosprosessiin verrattuna.

Heikkilä lupasi uusissakin liitostunnusteluissa oltavan aktiivisia, laaditun strategian mukaisesti. “Lisätään lohenpyrstoliitoksia vain”.

Hallituksen puheenjohtaja Parkkamäki esitti kiitoksensa erityisesti avainhenkilöiden suuntaan kuntaliitoksen onnistumisesta.. Merkittävää ja mukavaa oli kuulla kiitostakin välillä.

Ryskööremmi esitti juohevasti päivänpolitiikan tilanteen. Ajankohtaisesti runoillen ja vinoillen. Hienoa!

Juhlapuhujana esiintyi Fortum Oyj:n johtaja Tapio Kuula. Hän muistutti erityisesti Fortumin ja sen omistamisen kautta tulleiden osinkotuottojen merkitystä todeten tuotot isoksi mahdollisuudeksi Kurikan kaupungille.

Liitokseen johtaneesta työstä hän onnitteli lämpimästi. Hän sanoi liitospäätöksen olleen oikea ratkaisu. “ Kukaan ei ole yksin mitään”

“Jos aikoo menestyä, on oltava kaikista paras”, totesi hän saatesanoikseen vastaiselle Kurikan menestykselle.yhteiskoulu_065.jpg

Menestystarina on Kurikan ja Jurvan liitos, jos perusasiat tehdään oikein. Siitä eivät olleet erimielisiä nämäkään nuoret naiset eilisessä liitosjuhlassa. Tunnelma oli hilpeä ja innostava. Fortumin kohdalla on monien mielestä tehty oikeita ratkaisuja. Toivottavasti jatkossa tehdään oikeita ratkaisuja osinkotuottojen käytöstä. Kehitykseen on satsattava, on useimpien mielipide nykyisin. Keskustelua on syytä käydä erityisesti kehittämisen tavoista. Vain sillä päästään yli näistä huolista.


Kommentit

10.1.2009 0:47  Ystävä

himoitsetko ?

10.1.2009 0:59  esko r

Siinä se taas tuli todettua tämä Heikkilän puheen todenperäisyys;hän itse ajoi koulujen lakkautukset ja kuntaliitosneuvottelujen katkeaminen ja Ilmajoki "syrjähyppy" johtui Heikkilän egon unohtumisesta neuvotteluissa Kurikan Ollilan kanssa,muistele MO oikein tuo tilanne,kertoo nimimerkki "paikalla ollut"..

10.1.2009 1:17  Juhani

Nyt on ihan pakko antaa linkki. En tiedä liittyykö tämä mitenkään Matti sinuun ja sukuusi, mutta tekstissä mainitaan sekä Ollila että Kurikka ja lopussa on mukava kuva.

10.1.2009 1:22  Pikku V

Aamen! Kuningaskunnassa on kaikki hyvin. Juhlat onnistuivat hienosti, toivottavasti kaupunki pysyy hengissä.

Vihdoinkin blogissa näkyi päättävien henkilöiden nimiä. Valitettavasti nämä olivat nyt vain juhlaan osallistuneiden listalla ja neuvostoliittolais-suomalaiseen tyyliin toistensa kehumisen puheissa. Juhlan maksajista näytti paikalla olevan Fortumin edustaja. Veronmaksajat loistivat poissaolollaan.

Yllä olevassa kuvaelmassa ei ole katkeruuden hitustakaan, vaan se kertoo ilman huolen häivää porskuttavasta menosta vastuunkantajien juhlissa. Juhliakin toki täytyy, kun on aihetta. Onko ajoitus oikea? Sitä voi kukin mietiskellä itsekseen.

No, nyt kun on saatu juhlat juhlittua ja pitkä arki alkaa, niin ehkä näemme jälleen heidän kommentteja täällä blokissakin. Pitkä Joululoma vetää viimeisiään, jolloin kaikki ovat energiaa ja tekemisen intoa täynnä. Jokainen haluaa sisimmässään tehdä oikeita ratkaisuja.

Ainoat ja ehkä ylitsepääsemättömät esteet ovat kova pää ja aikaisemmin kaupungin maaperään syvälle ankkuroidut mielipiteet. Näitä ei sitten yksi maailmanlaajuinen talouslama ja veronmaksajien ruikutus heilauta mihinkään, kunhan muistaa pysyä hiljaa poterossa ja pitää päänsä matalana.

Toivottavasti ne henkilöt, jotka luotsaavat Kurikan uppoamatta laman yli voivat viettää ansaittuja, vieläkin railakkaampia juhlia, kun taloustilanne antaa siihen mahdollisuuden. On mielenkiintoista sitten nähdä, ovatko siinä joukossa samat henkilöt, kuin tässä edellisessä juhlassa?

10.1.2009 8:15  Myös paikalla ollut

On selvää , että iso asia vaatii muodollisesti jonkin juhlan. Vanhojakin pitää niinsanotusti muistella. Juhla antoi kuitenkinhiukan vaisun kuvan .
Jos koetti hakea jotain syvempää toimintalinjausta puhujien näystä tulevaisuuteen, sitä saa etsiä. Ehkä on niin, jotta nyt on arki edessä ja asiat on pantava rullaamaan. Kaikenkaikkiaan karismatttisuutta jäi kaipaamaan. Menestystä asioiden hoidölle.
Hallituksen jäsenet ja valtuuston puheenjohtajisto sekä johtava virkamiehistö ja muut avainhenkilöt kai laitetaan kaupungin sivuilla helposti löydettävään paikkaan.
Selväksi on tullut, että tieodottaja on nopeasti nimettävä ja hänellä on iso ja keskeinen rooli kaupungin tulevan kehittämisen pyörteissä.

Onnea raakaan työhön

10.1.2009 8:31  Nuori yrittäjä

Jos minut palkattaisiin kaupungin organisaatioon tekemään uusia ehdotuksia ja ideoita kehittämisestä se olisi ennenkuulumatonta, ei siitä mitään tulisi. Minulta leikattaisiin siivet ensimmäisessä lautakunnan kokouksessa.
virkamiesmäisyys tappaa kehityksen, ellei se ota yrittäjyyttä, luovuutta kätensä jatkeeksi.

10.1.2009 9:03  Sivullinen

Nuori yrittäjä on tarkalleen oikeassa. Virkamies vain välttelee tekemästä virheitä, tekemästä mitään?
Silloin ei voi myöskään joutua vastuuseen mistään.

Se, että talousarviossa ollaan pahasti pihalla, ei ole virkamiesten vaan valtuuston vika, ainakin muodollisesti. Kun talous aikanaan sukeltaa todella syvälle, myydään osakkeet, nostetaan veroprosentti pilviin ja saneerataan rankalla kädellä, kenelle silloin hurrataan? Ylistetäänkö tyhmyyttä vai annetaanko lopultakin viisaudelle se arvo, mikä nyt jo kuuluiisi.

10.1.2009 10:04  Paikalla myös

Heikkilä ei juhlapuheessaan sanonut etteikö hän olisi ollut kouluuudistuksen puoella. Hän sanoi että sen tekeminen oli vaikeaa.
Kato Esko, toiset tekee vaikeita asioita jos tietävät niiden olevan vältämättömiä. Toiset taas vain valittaa.

10.1.2009 10:07  Lou Vitonen

esko r on taas näköjään herännyt tähän päivään klo 0.59.Voi, Voi näitä vuorokausirytminsä hukanneita.
Ei ainakaan työelämä rassaa mielenkulkua.

10.1.2009 10:22  Tsemppiä

Se ainakin jäi uupumaan puhujien historiikistä, mikä olisi ollut aivan olennaista. Eli nimetä ne kaikki keskeiset henkilöt ja heidän rooolinsa jonkinasteinen merkitys tässä liitosprosessissa. Sanomattakin on selvää, että M Sinkkonen on tuo henkilö, jota ilman liitos olisi jäänyt syntymättä ja edes aloittamatta.
Toki on selvää, että valtuusto lopulta asian päätti, tosiasioihin perustuen.
Mutta kun historiaa aikanaan tarkastellaan ja kirjoitetaan ja liitoksen
syntymutkia arvioidaan, jäävät tekijät aina positiivisenä elämään . kaikenmaailmat saarakkalat ja muut kränkät jäävät juuudaksen asemaan. Historia muistaa heidät "rähinämikkeinä", jollaisia aikanaan käytettiin kylätappeluissa riidanhaastajina ja yllyttäjinä.
Kokoomus sai itseensä vanhakantaisuuden, uudistuksen vastustajan leiman ja sen asemansa valituksillaan ansaitseekin.
Ihmisten intohimoinen suhtautumine asioihin tunteella, takaa jatkossakin sen, että järjen ääni on aina hiljaisempi. Mutta kyllä se sieltä esiin nousee, niinkuin keväinen leskenlehti.

10.1.2009 10:52  huomio tämäkin

kovat 'koko kunnan kehittäjämiehet' loistivat poissaolollaan. kauanko oppositiopolitiikka kestää, toivottavasti loppuu pian.

10.1.2009 10:59  vanhempi yrittäjä

Ei tullut kutsua.Mielestäni yrittäjät on paljon parempia kehittäjiä ,kuin valtuuston väki.

10.1.2009 11:09  Säälittävää!

10.1.2009 0:59 esko r:n kommenttiin:

Siinä se tuli taas todettua, että kyllä ne tietävät ketkä eivät ole itse olleet paikalla!
Motiivihan tiedetään.

10.1.2009 11:24  Historian osoittamaa

Kyllähän Eskon ego on tiedossa :)!

10.1.2009 11:34  Jäpä

"Kehittäjämiehet" olivat poissa, kun niiden ainoa tehtävä on haastaa riitaa. Uhattiinko nyt ketään? Kuinka Jalonen loisti ?

10.1.2009 11:44  Justiina

Vain harva tämän blogin kirjoittajista on saanut minkäänlaista harjaannusta kirjalliseen ilmaisuun sitten koulun ainekirjoitustuntien. On hyvin vaikea ilmaista itseään täsmällisesti, kun saa käyttää vain pelkkää tekstiä, sillä kaikki normaalissa puheessa esiintyvät käsimerkit ja eleet jäävät pois. Jos erehtyy kirjoittamaan saman, minkä aikoisi sanoa puhumalla, tuloksena on helposti muita ärsyttävä sanoma joka saa muutkin kirjoittamaan samoin, vaikka puhuttuna, eleiden ja äänenpainojen pehmentämänä viesti ei herättäisi mitään reaktioita.
Lisäksi käytännön syistä monet kirjoittavat viestejä iltamyöhään väsyneenä, kiireessä ruokatunnilla tai vinettoa nauttineena. Kun toiset sitten lukevat näitä viestejä ottaen kaiken kirjaimellisesti, yhteentörmäykset ovat väistämättömiä.Olen tullut siihen johtopäätökseen,että tämä blogi on miesten leikkipaikka.Naiset kokkaa ja pyykkää,miehet istuu blogis kirjoitamassa tärkeistä asioista.Meillä tämä pelleily on nyt loppu!

10.1.2009 11:54  naapuri

Taidan tietää kua Justiina on.Naapurin mies rupes viemään mattoja pihalle.

10.1.2009 12:05  Justiinan naapuri

Älkää nyt hyvät naiset miehiltä kaikkea kieltäkö. Tämä on sentään kirjallinen ja kehittävä harrastus.
Parempi näppäimistö miehen ja koneen välissä kuin akka nyrkin ja hellan välissä, noin kuvaannollisesti.

10.1.2009 17:20  Jussi-Pekka Hakola

TAPIO KUULAN JUHLAPUHE JA MIETTEET FORTUMISTA

Fortumin vtj. ja kakkosmies Tapio Kuulan juhlapuhe Jurva-Kurikka ?kutsuvierastilaisuudessa perjantaina oli mielenkiintoinen ja analysoiva tarina pohjalaisten sähköyhtiöiden tiestä nykypäivään. Epäilemättä Kurikan päättäjät pelasivat viisasti tuon kehitysvaiheen. Toivoisi, että tuo historia dokumentoitaisiin tuolla samalla asiallisella tyylillä muutenkin, ehkä johtaja Kuula olisi sen paras tekemään, mutta hänellä riittää nyt muita kiireitä kuin muistella historiaa. Joku toinen mukana ollut tai asiaa läheltä seurannut henkilö, ei kuitenkaan kunnnallispolitiikan aktiivi, että pääasia ei värity kommentein me ja tai minä silloin ja sillloin esitin ja äänestin ja ne muut taas sitä ja tätä jne.

Suurin osa vieraista ei varmaankaan tiennyt, että saman päivän Talouselämässä oli iso artikkeli ja Tapio Kuulan haastattelu Fortumin Venjän hankkeista. Artikkelin sisältö ei ollut minulle mikään yllätys, otin nuo hankkeet tarkasteluun Kurikka-lehden kolumnissani viime kevänä todeten, että Kurikalla on nyt myös Venäjä-riskiä Fortumin omistuksen myötä. Talouselämän artikkeli oli otsikoitu ?Siperia yllättää Fortumin?. No toimittajat saattavat ylidramatisoida asioita, mutta Fortumin haasteen suuruuttaa kuvaa esimerkiksi, että Kuulan neljästä työpäivästä kolme menee Venäjällä ja että Fortumilta on paikalla viitisenkymmentä asiantuntijaa pysyvästi.

Kolikolla on kuitenkin myös toinen puoli. Tällä tarkoitan sähkön ostajia; kotitalouksia, asuntoyhtiöitä ja yrityksiä. Sähkömarkkinoiden kehityksen myötä alalle on muodostunut monopolistinen tilanne, jossa Fortum sanelee pitkälti pelisäännöt. Fortum on itse kertonut esimekiksi, että pienasiakkaat eivät ole heille tärkeitä. Tämä näkyy myös yhtiön asiakasviestinnässä ja jatkuvissa sähkön hinnankorotuksissa, joiden perustelut ovat paradoksaalisia; joko on satanut liikaa vettä tai liian vähän, joko dollari on ollut liian halpa tai kallis jne., lista on loputon ja kekseliäs. Fortumin viestinnästä tulee väistämättä mieleen Nalle Wahlroosin tölväisy turhista asiakkaista, jotka tuovat vain hiekkaa jaloissaan pankin lattialle. Tämän seurauksena osa asiakkaista suivaantui ja äänesti jaloillaan.

Minä itse kypsyin osaltani Fortumin tariffipolitiikkaan ja asiaksviestintään siinä määrin, että päätin päästä yhtiöstä eroon niin pitkälti kuin se on mahdollista. Maksan vaikka enemmän jollekein toiselle kuin ostan Fortumilta, vati oli kaatunut osaltani tässä asiassa. Jakelusopimuksesta ei pääse irti, mutta sähkön voi ostaa muualta. Keskustelin erään tuntemani yrittäjän kanssa, joka tekee linja- ja laajakaista-asennuksia maanlaajuisesti ja hän naureskeli kuluttajien onnetonta tilannetta Etelä-Pohjanmaan maakunnassa. Poikkeuksena Seinäjoki ja Lehtimäki, joissa vielä oma sähköyhtiö. Pyysin näiltä tarjousta, mutta ilmoittivat tietenkin, että valitettavasti eivät toimita oman kuntansa ulkopuolelle. Lopulta tein sopimuksen Vantaan Energian kanssa. Yrityksiä paljon tavattuani, tiedän, että moni suuri energian kuluttaja on kilpailuttanut sopimuksensa eikä osta ainakaan Fortumilta.

En siis pidä sähköntoimittajan vaihtoa epäkurikkalaisena tekona, koska se ei sitä ple. En siksi noteeraa enkä arvosta mahdollisa tuon suuntaisa nimimerkkien takaa huudeltuja kommentteja.

Mutta kommentoikaapa tilannetta omalta kannaltanne ilman että kiihkoilette ja sotkette kaupungin osakeomistusta asiaan. Mitä tekevät esimerkiksi kiinteistöt ja taloyhtiöt, joilla on suora sähkölämmitys?

Koska olen poliittisesti hajuton ja mauton, pistän tämän jutun tasapuolisesti sekä Matin että Hannun blogeihin.

Jussi-Pekka Hakola
yrityskummi

10.1.2009 20:02  Oliskohan nuan notta

yks jakso kuntien yhyristymises on eileesten juhlien myötä saatu päätinkihin ja Nuutinpäivän jäläkihin kaikki niin luattamus- kun vikamiähekkin jatkaa omis askarehis upian Kurikan etehen uurastaen. Voisitta ny Esko r ja Aina Tarkkakin siirtyä uusihin aiheesihin ja ororotella tekijänaisten ja miästen muiteloota iliman erityysiä sivullisten ja toisen kären arvaalujanna mennehistä.

10.1.2009 20:21  Aina Tarkka

Odotan edelleen 3.1. klo 22.44 luvattua selvitystä. Katsotaan asia loppuun asti ja jos kuluja tulee, niin etsitään niille vielä oikeat maksajat, ettei lasku lankea naapurinmaksettavaksi, jolla ei ole osaa eikä arpaa mahdollisesti tehtyyn virheeseen. Sumentaako tietyn suuntainen poliittinen katsontakanta kirjoitustaidon, kuten ylläolevasta tekstistä voimme lukea.

10.1.2009 21:22  Syy ja seuraus ja piste

Turha ottaa pulttia naapurisi maksettavista, hän on ne itse omalla toiminnallaan aiheuttanut. Ymmärrän että asut irtisanotun sosiaalijohtajan naapurina. Hän ei ole omia virheitään arpomalla tehnyt.

10.1.2009 21:48  Aina Tarkka

Se tässä on tarkoituskin, että EN OTA pulttia naapurin maksuista, jos syy on sosiaalijohtajassa, niin hän varmasti maksaa laskunsa. Jos taas syy on muissa, niin aiheuttaja maksakoon kulut, eikä niitä maksulappuja levitellä pitkin kylää verolappujen muodossa. Oletko samaa mieltä?

10.1.2009 22:24  Pekuri

Onko tällä palstalla tarkoitus vetää ns. Liljan case uudelleen käsittelyyn kaupungin hallinnossa vai eikö se olekin KHO, joka seuraavaksi ottaa kantaa asiaan viiden ammattituomarin voimin.

10.1.2009 22:30  Seuraaja

Niin, yksi jurvalainen Liljan sotaratsuista mainosti juuri kauppalehdessä vajaan 6000 tonnin verovelkoja. Perussuomalaisten solganihan oli jotain passiivisuutta vastaan.. Peräkkäin siinä kokouspaikkana tunnettu Jurvan Väri vajaan 10000 verovelkoja. Siellä ne talousmiehet on. Kassa vaan omaan
taskuun ja yhteisöstä viis. Syyttäköön itseään tyhmät, jotka luottivat...

10.1.2009 22:44  Aina Tarkka

KHOn päätöstä tässä kauhulla odotellaankin, mutta Herra Sinkkonen lupasi henkilökohtaisesti 3.1. klo 22.44 antaa huomisin selonteon asiasta. Palstalla oli sen jälkeen kova kuhina ja kieltämisen meininki, mutta kai nyt miehen sanaan voi luottaa vai voiko?
Mitenkä Kauppalehden urheilusivut liittyvät tähän juttuun?

10.1.2009 22:50  Lou Vitonen

Aina Tarkka tuntuu käyttävän vanhoja vinyylilevyjä.Niillä on tapana joskus jäädä paikalleen jupisemaan...

10.1.2009 22:54  Aina Tarkka

Levyissäkin on Gramex-maksut, oletko Lou Vitonen valmis maksamaan tämän jutun viulut, jos sooloilusta tulee kustannuksia kuuntelevalle yleisölle. Kyllä vai ei?

10.1.2009 22:55  Perämetsien mies

Varmasti on todella paras antaa KHO:n ratkaista kahinat Päätös tulee aikanaan se selvä. Ennustan, että Liljan linjalla käy huonosti, Olen pahoillani, mutta kunnan rahat jäävät kaikissa tapauksissa saamatta. Ja vielä henkilöt takaamassa, jotka eivät kykene omista suoritteistaan selviämään.

10.1.2009 22:55  Ottakaa selvää

Hei. Hei! Eiköhän se oo Lilja, joka saa saa selitellä omat tekemisensä, vai onko aina tarkka niitä, jotka jäivät ilman Liljan harrastamaa avokätistä, ei tasapuolista avustuskäytäntöä.

10.1.2009 23:01  Höpsistä

Aina Tarkka!Oletko yhteiskunnan aitoja tukipilareita?Vai kuvaatko kaupungin laitteilla?

10.1.2009 23:01  Voisko joku

kaikki tietävä sanoma-lehtiMies, joka tästäkin asiasta kärkevästi on kirjoottanu, niin voisko kommentoora?

10.1.2009 23:02  Tähärellisempääki kuulkaa on

Sovitahan ny poiat ja flikat, jotta orotetahan rauhas.
Ei kai se oo menny kuuroolle korville, jotta ei täälä kannata käräjöörä. Sen takiahan asiaa täällä yritetän ärsyttää, jotta ne, jotka ei oivalla niin antaa taas aihetta ruotia tätäkin oikein leheres.
Nauraavat vain takanapäin ku joku menöö niiren virittämähän vipuhun.
Tästä ilimiöstä on jo joku muukin aikaaseemin torennut
Ny näykyy sellaaseta, että kaikki ei sitä näytä tierostavan, jotta täälä alkaa päivittään tuo yhren henkilön sana pyöriä, niinkun ei muuta enää olisikaa
ja jotta kaikken elämä olis yhyres asias.

10.1.2009 23:12  Aina Tarkka

Sitä tässä koko ajan tiedusten, että oletteko Nimimerkit Ottakaa selvää, Höpsistä, Voisiko joku ja Tähärellisempää kuulkaa on, valmiit Lou Viitosen kanssa ottamaan yhteisvastuullisesti kulut hoidettavaksi, vai lankeaako mahdollinen koko potti Lou Viitosen maksettavaksi? Mihin se Lou Viitonen muuten hävisi, odottelen edelleenkin hänen vastaustaan edelliseen kommenttiin?

10.1.2009 23:29  Saako virkamies toimia miten sattuu?

Aina Tarkalle: Taisit paljastaa itsesi Liljaa lähellä olevaksi. Onko muuten poliisin vika, jos pirättää ylinopeuren takia? Ei. Vika on kaahaajassa!
Annetaan KHO:n päättää.....

10.1.2009 23:30  Psta: Lou Viitonen

Saat odottaa mailman tappiin asti

11.1.2009 8:48  Voih ja Oih!!!

Luettuani kommentteja , tuntuiu että taantuma ellei jopa lama om iskenyt Kurikkalaisten aivostoon.Hirveää pessimismiä.Kaikki haluavat julkisissa puheissaan pelkää hyvää , mutta mitä on todellisuus........ kaunaa ja katkeruutta.Voi ja Oih

11.1.2009 21:38  yksi kysymys

Valitusoikeus alemman oikeusasteen päätöksistä on perustuslakiin kirjattu oikeus niin henkilöillä kuin yhteisöilläkin. Haluaako Aina Tarkka evätä sen oikeuden kunnilta? Vai olisiko parasta hoitaa asioita ilman lakimiestä?

Kysymys on, kuten joku väsynyt kuntatyöntekijä kirjoitti, sen arvoinen että kannattaa katsoa korkeimpaan oikeuteen. Minä ainakin maksan mielelläni verot siitä tiedosta voiko virkamiestä irtisanoa vai ei.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini