Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Kuka pelkää ketä

Keskiviikko 7.1.2009


Kaikki pelkäävät kaikkia

Pelko ilmenee agressiivisuutena tai alistumisena. Nehän ovat saman asian kaksi eri puolta.

Niinpä kohdatessamme toisen ihmisen, joka herättää pelon, kannattaa muistaa, että toinen tuntee aivan samanlaista epävarmuutta kuin itsekin.

Toinen on törmännyt täsmälleen samanlaisiin esteisiin ja kokenut samat vaikeudet. Suhtautuminen kuitenkin ratkaisee.

Kannattaa käyttää pelkoa moottorina eikä jarruna.

Pitää oppia vastustajalta käyttäytymällä samoin kuin toinen käyttäytyy.

Miksi pelätään ?

Pelko on yksi elämämme tehokkaimpia pysäyttäjiä, sanotaan.

Tällä palstalla ei tarvitse pelätä, mitään eikä ketään.

Henkilöön menevällä halveerauksella on näiden blogien kommenteissa menty osin pelottelun tielle. On ollut tarkoitus halvaannuttaa toimintaa. Estää kertomasta tosiasioita.

Useimmat ihmiset tekevät mitä tahansa välttääkseen joitakin tilanteita tai ihmisiä.

Tänä individualismin aikakautena ihmiset haluavat hallita tilanteita. Näennäisen rohkeuden naamion takana ollaan kuitenkin pahasti peloissaan.

Pelko pitää kuitenkin hallita. Tämä blogi ja kommentit siihen ovat turvallinen koti ilmaista itseään. Täällä kirjoitellessa on hyvin vähän syitä pelätä.

Eikö nyt olisi syytä pelotta alkaa kehitellä ajatusta rakentaa uusi lukiorakennus kaupungin omistamalle maalle ST1 :n ja ammattikoulun itäpuoliseen välimastoon?

Ammattikoululta löytyy valmiina ruokala ja auditorio ja muut palvelut. Ei tarvitse kuin opiskelutilat tehdä.

Keskiasteen koulutus on sen jälkeen samalla alueella ja yhteistyö kehittyy. Kaksoistutkinnot lisääntyvät. Ei Sedu ole peikko.

Nyt on tilaisuus katsoa pitemmälle tulevaan. yhteiskoulu_013.jpg

Siinä häämöttää pimeydessä tulevaisuus. Toukomiehentien ja AK:n välissä on hyvä tontti. Oppilaskehitys on lukiolla degressiivinen. Nyt kannattaa katsoa eteenpäin, jotta suurilta virheiltä vältytään.


Kommentit

7.1.2009 1:04  Pikku V

Blokisti kertoo tänään pelosta. Pelolla voidaan ohjata tekemisiä tai varmistaa tekemättä jättäminen. Pelolla voidaan johtaa.

On haettava vaihtoehtoja. On sopeutettava toiminta realistiselle tasolle. Lisäbudjetteja ei sallita. Tässä muutamia teesejä, jotka talousarvion vastuuhenkilöiden tulisi mielestäni pitää mielessään, kun uutta budjettia laaditaan. Tässä vaiheessa on pakko sanoa kun, eikä jos, sillä mielestäni veronmaksajien edustajilla ei ole mitään mahdollisuutta pitää jääräpäisesti kiinni toisessa taloustilanteessa laaditusta talousarviosta.

Yhteiskoulu ? ja lukiokuvion lisärakentamisesn mahdollinen kariutuminen pitää nähdä, kuten blokisti sanoi, mahdollisuutena miettiä asia vielä kokonaisuudessaan uudelleen. Mielestäni myöskään lukion rakentamista Ammattikoulun viereen ei pidä sulkea pois, kuten blokisti kirjoitti. Nyt pitää olla malttia tehdä kestäviä, pitkälle kantavia päätöksiä. Tämä tulee vastaan viimeistään siinä vaiheessa, kun kustannussyistä johtuen Jurvankylän lukio päätetään lopettaa.

Eilen mm. 8.27 nimimerkki Avoimuutta please ihmetteli samaan tapaan minun kanssani, kun ei vastuuhenkilöiltä saa minkäänlaisia vastauksia. Onko todellakin niin, että kysymykset ovat osuneet liian arkoihin paikkoihin, ovatko vastuuhenkilöt vaihtaneet foorumia tai nimimerkkiä vai johtavatko jäljet jopa pelolla johtamiseen?

Miksi ei kysymyksiin vaivauduta vastaamaan. Siinä aihe, johon blokisti voisi pureutua seuraavassa alustuksessaan.

7.1.2009 5:39  Hiljainen tyttö

Poliittisista peleistä on kehitetty versioita, joissa jokainen pääsee kokeilemaan pelaajankykyjään. Esimerkiksi internetin Mafia-pelissä (http://mafiascum.net) osallistujat jaetaan mafian jäseniin ja kaupunkilaisiin.Paras tulos ei edellytä ylivertaisia supliikkitaitoja.
- Joskus ne kaikkein hiljaisimmat tytöt antavat muille oppitunnin machiavellismista.
Parhaiten menestyvät pelaajat, jotka osaavat tarpeen vaatiessa pettää toverinsa. Oikein ajoitettu lipeäminen ryhmäkurista saattaa tuottaa suuria voittoja.
Joskus pelaajat joutuvat kilpailuun, jossa molemmat uhkaavat hävitä.
- On hyvin tavallista, että poliittiset vallankäyttäjät ovat valmiit katsomaan loppuun aloittamansa hankkeen, vaikka se uhkaisi johtaa katastrofiin.

7.1.2009 6:11  kerholle

Parhaimmat pelurit kiistävät jyrkästi olevansa itse pelureita. He syyttävät mielellään muita poliittisesta pelaamisesta.

7.1.2009 6:23  Kiitos

Todella hyviä kommentteja. Olkaa hyvä ja jatkakaa sarjaa. Näitä lukee tosi mielellään.

7.1.2009 6:57  hiljainen poika

Luin kymmen kertaa hiljaisen tytön jutun.Mietin..mietin..Bingo.

7.1.2009 7:40  Hallinnon puolustaja

Nyt se sitten alkaa, nimittäin uuden hallinnon uusi vuosi. Ainahan hallinto on hidas, se ei ehdi tämän blogin vauhtiin ja niinpä hallinto näyttäytyy passiivisena. Tosin hallinnon päättäjillä ei ole ollut haluakaan osallistua tälle foorumille tai sitten on niin, ettei kukaan ole halunnut leimautua hallinnon puolesta, koska sen tekemisssä päätöksissä on paljon korjattavaa. Toinen perustelu voisi olla ettei halutakaan muuttaa mitään vaikka muu maailma ympärillä muuttuu, tai ei sitten kertakaikkiaan osata ja hekin jotka osaisivat eivät vaivaudu toimimaan. Nyt se aika on, liiat kertyneet kilot olisi nyt helppo sulattaa toimimalla.
Pitäisikö mielipiteiden tällä palstalla laantua, ettei päättäjien tarvitse tämän blogin takia jäädä passiiviseksi tyyliin; tuota ei ainakaan muuteta, koska siitä on kirjoitettu blogissa. Annettaisiin päättäjien kerätä pisteensä ilman blogin ohjausta, olisiko siinä keino. Jokatapauksessa kansan mielipide purkautuu jossakin muodossa, se päättäjien tulisi ottaa huomioon. Olkoon se sitten tämä blogi vaikka se vaikealta tuntuukin. Kuntaorganisaatio ei voi sulkeutua kammioonsa ilman yhteyttä kuntalaisiin. Kaupungissa ilmestyy kaksi paikallislehteä osin taitaa kolmaskin levittäytyä läntiselle alueelle. Olisiko niissä potentiaalia kuntalaiskeskustelulle, entä kaupungin omat sivut netissä. Luulisin, että kaikkia tarvitaan ja kaikkia pitää sietää, jopa tätä blogia. Pyhät ovat loppuneet ja arki alkanut, on toiminnan aika, loma-ajatukset naulakkoon ja kintaat käteen kaikilla tasoilla.
Lukion oma kanta olisi tärkeää kuulla tuossa sijoitusasiassa. Lukion sijoittuminen ammattikoulun viereen tukee toisen asteen koulutusta, ratkaisee yläasteen tilakysymykset ilman massiivista lisärakentamista jne. paljon hyviä elementtejä, voisiko opettajienhuone sijoittua entisen paloaseman tiloihin jne. monia selvitettäviä asioita. Menestystä selvittelylle.

7.1.2009 8:08  Esimies

Lupasit Matti lopettaa nämä blogit.Lopeta! Tämä on käsky.

7.1.2009 8:23  Kapteeni

iOpettajat ovat avainasemassa tässä asiassa. Mikäli he eivät avaudu, vaan jäävät juoksuhautoihinsa, voivat he saada arvaamattomasti vahinkoa aikaan. Myös rehtorit ovat avainasemassa. Jos he panevat "ränkiä kaulalle", ei tule mitään. Nyt nähdään suuruus tai pienuus. Ulkopuolinen pakko ohjaa nyt osin meitä . mutta tarjoilee samalla tilaisuuden. Johtajuudella on paikkansa ja nyt on sen aika. Katsotaan onko sotilasarvoista apua.

7.1.2009 8:37  Ihmettelijä

Se huutaa joka pelkää sanotaa.
Tuntuu joskus että joidenkin in pidettävä suurta meteliä jolla peittää pelkonsa ja yrittää pelotella muita.
Vähän niinkun haukkuvat koirat.

7.1.2009 8:56  Yllättävää

Kuka on tämä "esimies"?
Mikä on hänen valtansa?
Miksi hän määrää tätä hyvää blogia lopettamaan?
Olemmeko jo ylhäältäpäin olevan sensuurin alaisia?
Onko Kurikka ollut aina vai nyt muuttunut sellaiseksi ettei, kansalaiset saisi osallistua
veronmaksajina asiallisesti heitä koskeviin keskusteluihin?
Olisi toki muutakin asiallista kysyttävää.
Löytyyköhän vastauksia?

7.1.2009 12:35  Jalo

Voiko tuollaisia edes vitsinä päästää suustaan kun tämä "esimies" päästelee? Huumorintajussakin pitäisi olla tyyli. On todella hyvä jos päästään kunnolla käymään keskustelua ajankohtaisista asioista. Lehdistä ja kunnan informationa ne tulevat niin, niin suodatettuna.

7.1.2009 13:39  Olematon

Antakaa "Esimies" esimiehen olla kaikessa rauhassa, eli kommentoimatta. Haluaa vain ärsyttää ja naureskelee partoihinsa tai parrattomuuteensa.

7.1.2009 14:35  kiinnostunu

Hallinnon puolustaja nyt esitti myös omia näkemyksiä.
Älkää nyt heti kaatako koko sangollista niskaan.....:)

7.1.2009 18:02  mettäkyläänen

Vielä vaakunasta
Hyvä ja yksinkertaanen.
Niinku mopomies sanoo,on muuten sana hallus.

7.1.2009 18:42  Kaukaa

Katsastusasemaa pidetään yleisesti hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka nopeasti palveluasenne ja työskentelyote muuttui, kun työpaikka ei ollutkaan enää itsestäänselvyys, vaan palkka piti joka päivä ansaita.

Julkishallinnossa on aina se vaara, että ruvetaan kuvittelemaan, että kansalaiset ovat halintoa varten eikä päinvastoin.

Uskon, että Kurikan kaupungilla on aivan hyviä työntekijöitä, kun vain huolehditaan oikeasta asenteesta esimerkiksi arvokeskustelujen avulla. Tämän takia nyt tarvittaisiin tavoitteellista johtamista.

7.1.2009 19:06  Täysin tietämätön

Kurikan kaupungista on liian pitkään puuttunut todellinen johtajuus. On ollut lähes kuusi vuotta vain "mukava mies". Varsinaiset työt, niinkuin liitosvalmistelu ja talousarvionteko ovat jääneet kutakuinkin tekemättä. Jos olen väärässä, kertokaa miltä osin. Tämä kysymys on osoitettu hallituksen puheenjohtajalle ja suunnittelujaoston puheenjohtajalle?

7.1.2009 20:37  Kova veto, kenen etu

Yllättää luottamusmiehen lausunto Kurikka-lehdessä. Yllättääkö muita. Tarkoitan kaavamuutosta koulukeskuksessa.

7.1.2009 22:22  Seurannassa

Ei sitte vastauksia puheenjohtajilta.

7.1.2009 22:33  Reku

Yllättävän hiljaa on Vote,Roti,Peku....
Sikkin on hiljaa...

7.1.2009 22:53  Veli

V.P. on lausunut kovaa tekstiä Kurikka-lehdessä tänään. Jatketaan huomenna hiillostusta.

7.1.2009 23:00  Samaa mieltä

Vote puhuu asiaa.

7.1.2009 23:10  Eri mieltä

Vote on tiukkana


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini