Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Raaka voima yli älyn

Tiistai 6.1.2009 klo 0:03


Älä luota liikaa älyyn

Jos luottaa liikaa omaan älyynsä, aliarvioi helposti vastustajansa.

Kannattaa muistaa, että joskus voima on strategiaa tehokkaampi.

On helppo kuvitella tilannetta joutua vastakkain raivokkaan villipedon kanssa. Silloin ei minkäänlainen loistokkuus, ei argumentointi, viehättävyys, charmi tai äly pysty estämään tuhoa.

Sen vuoksi ei ole syytä koskaan aliarvioida raa án voiman merkitystä.

Kun raaka voima on liian rajua, kannattaa vetäytyä miettimään uusia strategioita, kunnes voi palata kentälle uusin voimin ja ajatuksin.

Museovirastolla on raakaa voimaa

Kun se sanoo, että ei rakenneta vaan suojellaan, on syytä ottaa onkeensa, vakavasti.

Takkiin tuli ja kunnolla. Ympäristökeskuksen tuleva lausunto tuskin on yhtään sen armeliaampi.

Miksi vasta lokakuun lopussa pyydettiin Museoviraston lausunto, että saako rakentaa vai ei ? Kaksi vuotta harhailtiin.

Hukkaanko on heitetty suunnattomat summat suunnittelurahoja. Kenen egossa on eletty?  Kuuleman mukaan kaupunginhallitustakin harhauttaen?

Jos olisi haettu valtion rahaa, olisi suunnitelmat suhteutettu huonetilaohjelmien kautta synkroniin. Nyt oli haussa puolentoistatuhannen verran turhia neliöitä yli todellisen tarpeen, 0,5 vai 1 M€. Nyt taisi tulla onnenpotku kuntatalouden kannalta. Tehdäänkö vastaisuudessa vain tarpeiden mukaan? Järkiinnytäänkö vai taistellaanko ylivoimaa vastaan?yhteiskoulu_001.jpg

Siitä sen putken piti mennä, nurkalta koivusta vasemmalle. Ei sovi putki kulttuuriympäristöön ei, sanoo Museovirasto. Nyt nopeasti uudet saneeraussuunnitelmat, että päästään töihin alkuperäisten kuvioiden mukaan. Uuden lukion suunnitteluajatukset ammattikoulunmäen suuntaan. Taitaa olla parasta niin.


Kommentit

6.1.2009 0:15  Matin sielunhoitoa tämä blogi on

Kirjoituksesta ei saa selvää, kuka tällä kertaa on syntipukki. Kiinnittyy huomio ihailemaamme Matin sanomaan "Kenen egossa on eletty?. Kuulemma hallitusta harhauttaen". Jos Matti sinulla on salattua tieto, niin ihmettelen, miksi vihajailet. Kerro asiat suoraan, äläkä vihjaile. Tulee mieleen, etteivät kurikkalaiset pääse nousuun, kun johtava sädetähti syyllistyy ala-arvoiseen vihjailuun. Jos syntipukki ko. asiassa ei olle hallitus, niin syntipukki on virkamies, jonka palkan veronmaksajat maksavat. Mielestäni aika alhaista toimintaa entiseltä valtuuston puheenjohtajalta. Ottaako puheenjohtaajuudesta luopuminen näin lujille?

6.1.2009 0:41  Sivupenkkiläinen

Näyttää olevan taas tulossa niitä määrärahanylityskohteita. Onkohan Kurikassa viimeisen viiden vuoden aikana toteutettu yhtään kohdetta etukäteen arvioidulla hinnalla? Enpä osaa sanoa, onko tässäkään tapauksessa ketään syntipukkia. Näyttää aivan siltä, ettei asioita ole hoidettu kovin erikoisella ammattitraidolla. Miksiköhän on nyt vasta sitten kysytty Nuseoviraston kanta tässä asiassa. Minua kiinnostaisi nuo faktat?

6.1.2009 0:47  Sippi

Näyttääpä kummalliselta tuo 0:15 kommentti? Olen kuullut, että kaavaa ei ole hyväksytty, jotta voitaisiin rakentaminen aloittaa. Onko siinä perää? Ammutaanko tässä taas viestinviejää? No se lienee helpointa.
Kummallista katkeruutta tuntuu olevan ilmassa. uskaltaako täddä mitään kysyä. Kenen hermot on noin tiukilla?

6.1.2009 1:02  Matii osaa provoisoda

Vastaan 0:47 kysyjälle. Hermot ei ole tiukoilla. Ihmettelen tämän blogin asiasisältöä. Meidän Matti kirjoittaa blogin. Hän kertoo ensin filofosofsisesti elämästä yleensä. Pyrkien korostamaan, että hän on oikein viisas mies. Sitten hän ottaa jonkun kohteen ja panee mukaan jopa valokuvan. Sitten hän esittää ikäänkuin ulkopuolisena kysymyksen, kuka on syyllinen tai kuka ottaa vastuun. Minua tälläinen tyyli ärsyttää. Se on tyypillistä ihmisten manipulointia. Ihmettelenkin näitä Matin perässä kulkijoita ja hännystelijöitä, jotka eivät ymmärrä, että Matti vetää heitä ns. vesikelkalla.
Ongelma on minusta siinä, että mitä ajattelevat uuden Kurikan vasta valittu hallitus ja uusi kaupunginjohtaja sekä Matin jo nyt lyttyyn panemat viranhaltijat. Minusta uudelle Kurikalle Matti tekisi parhaan palveluksen, kun hän lopettaisi tämän blogin, jossa hän pyrkii provosoimaan ihmisiä kaupunkivastaisiin ajatuksiin.
Voitaisiin kysyä, eikö Matin pitäisi keskittyä JIKKYY:n.

6.1.2009 1:09  Pikku V

Mainitsin toissapäivänä keskustelun painopisteen harhailevan pikkuasioissa, kuten eräissä asianajokuluissa. Viittasin tässä Jurvan kunnlle tulleisiin 85 Keur asianajotoimiston laskuihin. Tässä vallitsevassa tilanteessa on tuonkin kokoinen summa, vanha puoli miljoonaa markkaa, valitettavasti pieni hukkaerä, kun verrataan siihen mitä on menossa ja mitenkä vähän on tulossa. Siis ilman massiivista lisälainan ottamista.

Eilisessä kommentissa nimimerkki pikkuasia kertoi summan olevan Miljoona euroa. Luulen nimimerkin viittaavan sinänsä samaan aihepiiriin, josta kerroin asianajokulun olevan pikkuasia. Nimimerkki pikkuasia, jos tulkitsin asiaa oikein, voi olla viestissään valitettavan lähellä oikeaa. Hän tarkoittanee Jurvassa tehtaillun irtisanomisen kokonaiskuluksi tuon mainitsemansa miljoona euroa. Mikäli tämä skenaario toteutuu, lankeaa lasku luonnollisesti ensikädessä kurikkalaisen veronmaksajan maksettavaksi. Jos näin käy, ei meidän pidä sitä purematta niellä, vaan silloin haetaan edesvastuuseen vahingon aiheuttaneet tahot. Mutta koska asian käsittely on kesken, ei oteta tästä vielä liikaa murheita muutenkin hankalan taloustilanteen painaessa päälle. Toimitaan sitten, jos on tarve, ettei syyllistetä ketään etukäteen ilman perusteita.

Huoli talousarvion realistisuudesta tai ehkä lähinnä kestämättömyydestä on pysäyttänyt myös muutaman nimimerkin eilen aamulla klo 6.50, 7.02 ja 7.47. Hallituksen puheenjohtaja, valtuuston puheenjohtaja ja suunnittelujaoston puheenjohtaja eivät ehkä ole ehtineet vierailla täällä blogissa muiden kiireiden painaessa päälle? Tai sitten kommentoimattomuuteen on kukaties muita syitä? Toisaalta, eihän mikään laki velvoita yksityisen blogin sivuilla asioita veronmaksajille valottamaan. Tässä tilanteessa tällainen poikkeuksellinen avoimuus kyseisiltä tahoilta kautta Kurikan historian olisi ehkä juuri se piristysruiske, mitä yhteen hiileen puhaltamisen aikaansaamiseksi tarvittaisiin. Mutta taitaa avoimuus olla minulta vain toiveajattelua. Ja sellaiseksi jäädä.

Nimimerkki Mikä laulaen tulee se viheltäen menee viittaa kommentissaan perinteisen mallin mukaiseen tuloautomaattiin, veronkorotukseen. Tämä on normaali virsi, mistä ei päästä eroon, ellei menoja mitoiteta tulojen mukaan, vaan tehdään sen enempää suunnittelematta menobudjetti ja sitten yritetään epätoivoisesti keksiä, miten kaikki rahoitetaan. Ja kun ei enää muut keksitä, niin korotetaan veroprosenttia. Kurikka-lehdessä 26.10.2005 sivulla 3 oli suunnittelujaoston puheenjohtaja saman ongelman edessä ja hän toteaa että, ilman osinkoja veroprosentti olisi 21,5, nyt tarvitaan toiminnallisia muutoksia. Tämä siis kolme vuotta sitten. Mitä on näiden vahvojen talousvuosien aikana asian hyväksi tehty? Mitä silloinen hallituksen puheenjohtaja on tehnyt asian korjaamiseksi? Jäädään odottamaan avointa tiedottamista edes tästä asiasta, että voisimme ottaa historian tapahtumista opiksemme. Historia on sinänsä hyvä opiskeluaihe, että myös tehdyistä virheistä voi olla suunnaton apu tulevaisuutta suunniteltaessa.

Rattoisaa Loppiaista! Jäädään jälleen odottelemaan vastuuhenkilöiden kommentteja.

6.1.2009 8:10  Kiinnostunut

Tämähän on mielenkiintoista. Näköjään joku vastuuhenkilön tapainen on suivaaantunut. Tämä blogi näyttää jo tämän yhden ainoan jutunkin perusteella ansainneen paikkansa. Eikö tässä kommenttiosassa pitäisi kosketella jutun asiasisältöä ja aihepiiriä? Kumma juttu on ollutkin, etteivät Kurikan mahdottomat investoinnit ole antaneet enempää sisältöä keskustelulle. Täällä kommenteissa on aiemmin peräänkuulutettu korjausehdotuksia talousarvioon, Nyt kun niitä edes ulkoapäin epäsuorasti tulee, niin hypitään seinille. Kielletään keskustelu. Käsketään lopettaaa jo. Puututaan taas henkilöön. Ei veljet ja siskot asiasisältöä pysty sillä murentamaan jos viestinviejä ammutaan, niinkuin tuossa joku osuvasti jo sanoi. Asiaan!! Onko niin, että on suunniteltu turhaan vaikka rakennusluvalle ei ole ollut edellytyksiä?

6.1.2009 8:27  Avoimuutta please

Vastuuhenkilöt tai mitkään muutkaan peräänkuulutetut tahot eivät tule koskaan kommentoimaan, koska suuria virheitä pn tehty jo, niinkuin pikku V asian toi esiin. On selvää, että jo päätetystä talousarvíosta ja kaikesta muustakin tehdyistä päätöksistä on vaikea perääntyä. "Tämän takana ollaan, meni syteen eli saveen". Todellisia vastuunkantajia ei löydy. Onnistumisella on monta isää, epäonnistuminen on aina useimmiten orpo. Jos asioista, niinkuin tästä yksittäisestä aihepiiristä, Museoviraston lausumasta, voitaisiiin keskustella asiana, olisi se jo edistystä Mutta einäytä onnistuvan. Nyt olisi korkea aika palata taloudenhoidon katastroofin tieltä takaisin.
Vai saako tulkita niin, että jos vastuullisilla tahoilla ei ole mitään sanottavaa vastaukseksi, arviot kaikista toilailuista ovat oikeita?

6.1.2009 9:19  Lumisateesta

On se hyvä, että ns. järkeä löytyy edes jostakin. Hurraata huutaen ja slouganeita viljellen on viety eteenpäin vauhdikkaasti yläesteen remonttia ja uudisrakentamista.Tosiasia on se, että hanke on selvästi ylimitoitettu. Turha on ns."syyllisiä" nimetä, ei se auta mitään, vasta silloin on jotakin voitettu, jos nämä hurmahenkiset ja perässäseuraajat ottavat jotakin opikseen. Nyt kiltisti lusikka käteen, normit esiin ja peruskorjaus vain tarvittavilta osin esille. Tuo lukion sijoittamiskysymys tulee tutkia vailla ennakkoasenteita ja katseet tulevaisuuteen. Ajattelu: "On tehtävä nyt" lopetettava. hallinnolla on aina aikaa suunnitella ja suunnitella. Keskeisiä luottamuspaikkoja ei pidä keskittää samoille tai samalle henkilölle, sitä kautta toteutuu kunnallishallinnon moniportaisuus ja asioiden kriittinen tarkastelu. Paloaseman säilyttämisestä olen erikoisen ilahtunut, edes yksi maamerkki säilyy, nyt vain pitää olla tarkkana, ettei "kustannusarviosta" tule "ylitysarviota". Nyt syytöksistä realismiin.

6.1.2009 9:20  munahampurilainen

Jos se Lukio nyt sitte menee amattikoulun mäelle.Grilli yrittäjälle pitää varata suurempi tontti.Ja tulishan sitä säästöjä Kurikan ruokahuollolle.

6.1.2009 11:06  Atvailija

Ei tässä Museoviraston tyrmäämässä hankkeessa ole tainnut tapahtua kovin ihmeellistä. On vain toimittu tässäkin rakentamishankkeessa taitamattomasti, mikä on valitettavan tavanomasista muuallakin kuin Kurikassa.

Sen sijaan, että hankkeiden suunnittelussa edettäisiin prosessiomaisesti esisuunnitteluvaiheen ja konseptoinnin kautta toteutusssunnitteluun, jää varsinkin rakennushankkeeen kannalta kaikkein tärkein ensimmäinen vaihe uein lähes käsittelemättä.

Esimmäsessä vaiheessa tulisi kartoittaa hankkeen lähtökohdat yhdessä kaikkien hankkeeseen liittyvien tahojen, käyttäjien, rakennuttajan, eri suunnitteluasiantuntijoiden, rahoittjien, ylläpitäjän, lupa-, ym viranomaisten jne. kesken. Tässä vaiheessa syntyvästä kuvauksesta tulisi ilmetä, miksi hanketta ollaan ollaan totetuttamassa. Millaiset tilat rakennukseen tulee, miten niiden on tarkoitus palvella käyttäjän tarpeita, milten rakennuksen on tarkoitus toimia, mitkä ovat sen investointi- ja käyttökustannukset, miltä hanke näyttää toteutuessaan rakennetussa ympäristössä sekä millainen se on ylläpitää ja huoltaa. Jopa miten se on elinkaarensa lopulla mahdollisesti hävitettävissä.
Vasta, mikäli hanke läpäisee tämän selvitysvaiheen, voidaan edetä hankkeen periaateratkaisujen, teknisen konseptoinnin asteelle.

Ja jälleen, mikäli näyttää siltä, että ensimmäisessä vaiheessa kuvattu tulos on teknisesti toteutettavissa, kannattaa edetä varsinaisiin toteutusssunnitelmiin.

Ensimmäisen vaiheen suunnitelmat ovat hyvin pitkälle sanallisia selvityksiä ja laskelmia, jotka eivät edellytä kallista suunnittelua. Kustannuksia alkaa kertyä merkittävämmin vasta myöhemmissä suunnitteluvaiheissavaiheissa.

Parhain tulos voidaan saavuttaa useasti jopa niin, että ensimmäisen vaiheen selvityksen pohjalta voidaan todeta, että toiminnot voidaan hoitaan ilman kallista investointia muulla tavoin.

Nyt on ilmeisesti edetty, kuten niin usein hyppäämällä ensimmäisen vaiheen ylitse, aikaa ja rahaa on poltettu ja vasta kaiken tämän panostuksen jälkeen selviää, ettei rakentamiselle ole suunnitellussa muodossa edes edellytyksiä.

Meillä on paljon opittavaa näissä hankeprosesseissa.

6.1.2009 11:16  Kaunis ilma tänään

Atvailijan ajatukset kiteyttäen: Pitää tehdä TÖITÄ. Nyt sitä työtä ei ole tehty, sehän on ikävää ja aikaavievää. On vain todettu:Nyt on tehtävä. Onko niin, että vasta Siperia opettaa, siinä välillä vain on ikävää, että veronmaksajat joutuvat maksumiehiksi. Ruvetkaa nyt viimeinkin hallinnossa TÖIHIN. Valvokaa luottamusmiehet.

6.1.2009 11:29  Ulkopuolista näkemystä haluava

Kurikka-Seuralle olisi syytä antaa lisäresursseja. Siinä olisi oikea hallinnon ulkopuolinen instanssi valvomaan Kurikan kulttuuriympäristön säilyttämistä. Sieltä olisi yhteydet museovirastoon lausuntojen saamiseksi ajoissa.

6.1.2009 12:30  yksi tyhmä

Hei vain
Eikö nyt olisi vanhaan hyvään kurikkalaiseen tyyliin syytä kävellä museoviraston kannan yli ja tehdä niinkuin täällä aina tehdään (vrt. Kirkon katto) ja sitten vain todeta kuinka "tyhymiä ne siä pääkirkolla on"

6.1.2009 12:36  Entinen valtuutettu

Katto on kirkossa kuparia.viisi ***** tähteä.Hyvä ,kestävä.pitkäikäinen,kaunis ja oikea ratkaisu aikoinaan.Siitä viisi tähteä.

6.1.2009 13:05  matkaaja

Liikun paljon eri puolella Suomea ja aina, kun näen hienon pitkäikäisen paanukaton kirkossa, tulen surulliseksi Kurikan puolesta.

6.1.2009 14:17  Atvailija

Konkretisoin vielä hieman täällä sivuilla käsitellyn kouluhankkeen taloudellista puolta.
Toistaiseksi keskustelua on käyty ainoastaan hankkeen investointi- ja investointikustannusten näkökulmasta. Blogisti on esittänyt arvionaan, että hanke olisi tarpeisiin nähden puolisetoistatuhatta neliöä ylimitoitettu.

Näistä "ylineliöistä", mistä ne sitten johtunevatkaan koituu jatkuvia käyttö- hoito- ja ylläpitokuluja koko rakennuksen elinkaaren aikana (julkiset investoinnit yli 70 vuotta).

Varovaisen viiden euron mukaan vuosikulut lähentelevät sataatuhatta euroa. Summaa voi verrata esim. keskivertokurikkalaisen palkannauttijan tuomaan viidentuhannen euron verotuloon.

kunnalta kuluu vuosittain viidentoista/parinkymmenen käsiparin tuomat verotulot näiden "ylineliöiden" ylläpitämiseen.

6.1.2009 15:38  Vapaa Herra

Terveelliset ja toimivat koulut merkitsevät satsausta tulevaisuuteen. Näistä asioista puhuminen vaan ei taida olla taantuman aikana Kurikassa trendikästä. Vanha koulu ei kuitenkaan riitä kattamaan tilantarvetta kunnan väkiluvun nousussa.Halutaanko väkiluku nostaa ?Ellei väkiluvun laskua kyetä pysäyttämään Kurikassa, on seudun elinkeinopolitiikan mahdollisuudet vähäiset Kurikassa asustaa kiltti, sinisilmäinen väki, joka uskoo kaiken mitä sille sanotaan ja on täysin onnellinen siitä mitä sillä jo on.Valtio voisi auttaa tilannetta poistamalla tai pienentämällä korjausrakentamisen arvonlisävero. Silloin näitä kouluja olisi paljon helpompi remontoida, ja halvempi. Ja alennuksen maksajana eivät olisi kunnat ja kunnanverovelvolliset vaan valtio ja valtionverovelvolliset. Ja työllisyys erityisesti rakennus-alalla ei romahtaisi - jo tänä keväänä.

6.1.2009 15:43  !!!!!

Toiset puhuu aidasta ja toiset tuskin edes aidan seipäistä.

6.1.2009 16:15  !!

Vapaaherra ei ole tainnut aikoihin olla tekemisissä työelämän kanssa. Kaupunki saa takaisin kaiken arvonlisäveron mitä rakentamisessa maksetaan..... eli piste. Muutenkin Ei tässä nyt ole kyse tilantarpeen puutteesta. !!!! Sanoi aivan oikein. Aidan seipähistä Täs tuloo aiva hiki! Jo on olemattomia puheita. !!

6.1.2009 17:06  Pihan kolaaja

Viimeinkin asiaan: Yläasteen tilantarve selvitettävä, tarpeet tyydytettävä, mutta vain tarpeellinen, valtionosuudet haettava, lukion osuus selvitettävä, kustannusarvio pitäväksi, eli hankkeen eteen tehtävä työtä. Hyvin suunniteltu on puoliksi valmis, pätee tässäkin. Ei kukaan vastusta yläastetta, mutta sillekin vain se osuus , mikä kuuluu, ei yhtään enempää. Järki käteen päätttäjät, eikä päätä pensaaseen, kellokkaat kuriin, jos niitä on.

6.1.2009 19:39  Remontti Kalle

Viivytys on joskus hyväksi.Jurvan yläasteen remontin viivästyminen oli vain hyvä asia, suunnitelmat tulivat realistisemmiksi kun vähän tuumattiin.Muussa tapauksessa olisi rakennettu aivan liian suuret tilat.Valtionapujen haku on kannattavaa, kustannuksiin voi saada jopa puolet valtiolta kun käytetään kaikki avut hyväksi Isolla Kirkolla esim. Juha M.

6.1.2009 19:44  Kuka tietää ?

Olisikohan joku "Liisa Kulhia" rekrytoitavissa selvittämään paljonko kaikenlaisia selvittämättömiä tilauksia, toimeksiantoja määrärahan ylityksiä ym. on Kurikassa tehty niin, että rahoitus on pyydettyjälkikäteen valtuustolta?

6.1.2009 20:06  Valtuuston puolesta

Onko valtuusto noin vain antanut valtansa pois, eli hyväksyy jälkikäteen määrärahoja. Vaikea uskoa, mutta jos näin on niin merkillinen asia. Silloin tarvittaisiin ryhtiliike ja kurssin korjaus, valtuusto määrää hankkeen laajuuden ja myös rahat, eli käyttää päätösvaltaa. Jos "Kuka tietää?" eli. edellä oleva on oikeassa, niin missä on päätösvalta , ei ainakaan valtuustossa jonne se kuuluu.

6.1.2009 20:53  kesällä kaikki on toisin

Paino on voimaa ja ylipaino on ylivoimaa.
Voima korvaa puuttuvan älyn.

6.1.2009 22:26  Porvari

Koulukeskustelu varmasti jatkuu. Oppilaat vähenevät, etenkin lukiossa. Tulevaisuus tarjoaa ison haasteen saada nuoriso koulutettua sekä omien intohimojen ,että elinkeinoelämän tarpeiden kannalta. Siksi kannattaa aloittaa nyt jo viimeistään suunnittelu kun pari vuotta on vain ähkytty muutaman mielipiteen varassa.

6.1.2009 22:33  arvailija

Nyt Rupiaa rautalanka loppumaan,näistä olemattomista puheista.Lukekaa Blogistin avaus mikä mielestäni oli hyvä.

7.1.2009 9:18  Äimistelijä

Ketä virkamiehiä on pantu lyttyyn. Olisi hyvä tietää? Kyllähän asia niin on, että Kurikassa luottamusmiesten on pitkään pitänyt nauttia virkamiesten luottamusta. Se tuimailmeinen sihteerikkö yläkerrassa on suorastaan pelottava. Puhumattakaan alakerran rakennusviraston vai mikä se on, tummasta naisesta, jolta on vaikea saada ystävällistä sanaa suusta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini