Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

On kiitoksen aika

Keskiviikko 24.12.2008 klo 0:01


Muista kiitttää

Ei kannata koskaan unohtaa kiitosta.

Monet ovat auttaneet, vielä useammat ovat kannustaneet ja hyvät voimat on asetettu sallimaan hänen käyttää taitojaan.

Ystävät toteavat, että kylläpä häntä onnistaa.

Kun näin kannustetaan, hän pystyy vielä paljon enempään, kuin kyvyt muuten antaisivat myöten.

Sen vuoksi hän polvistuu ja kiittää ympärillään olevaa suojaavaa ilmapiiriä.

Hänen kiitollisuutensa ei kuitenkaan rajoitu vain henkiseen ilmapiiriin. Hän ei unohda koskaan ystäviään. Niitä joiden sielu on yhdistynyt hänen sieluunsa elämän vaikeina hetkinä.

Eikä häntä tarvitse kenenkään muistuttaa toisten antamasta avusta, sillä hän muistaa sen itse.

Hän jakaa palkkion kaikesta heidän kanssaan.

 

Joulun tunnelma

Kuulet tunnelman kolkuttavan jo ovella, melkein maistat sen huulillasi. Toivoisit ehkä voivasi piiloutua tältä kaikelta.

Symbolisesti toivot kenties hiljaisuutta ja rauhaa, ainakin hartautta. Hartauteen voi kuulua musiikkia, keskustelua, hiljaisuutta.

Tärkeintä, että sitä jotain mitä Sinä vain haluat siihen kuuluvan.

Kaikkein tärkeintä on päästä kosketuksiin oman syvän pyhänsä kanssa.

Sellainen on joulun tunnelma.

Elävä elämä

Ihminen on tuhatkertaistanut aineelliset voimavaransa.

Kokemuksensa sisältöä hän ei ole juuri oppinut parantamaan.

Siksi jokaisen pitää itse pohtia omakohtaisesti mikä on tärkeää ja mikä turhaa.

Sen takia oma onni löytyy vain omien valintojen kautta. liisan_kuvat_096.jpg

Joku löytää onnen kukan kauneudesta, toinen  lämpimistä sanoista. Mistä Sinä olet löytänyt hyvän tunteen. Kerro se meille tämän Blogin kommenttina.

 


Kommentit

24.12.2008 11:07  Joulumuori

Kommentteja ei ole tavalliseen tapaan kertynyt. Johtuuko rauhoittumisesta Jouluun vai siitä, että tunteita on niin vaikea ilmaista. Eihän raavas mies ainakaan hyviä tunteitaan paljasta, paljon helpompaa "vähän rähistä". Vaikka hyvät tunteet pysyisivätkin vain omassa sisimmässä, toivon että kaikilla niitä kuitenkin tänä Jouluna on. Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua blogistille ja lukijoille.

24.12.2008 11:09  Kirsti M-P

Kuta pienempi on itse,
sitä isompi joulu tulee.
-Tove Jansson

Iloista joulumieltä Matille perheineen sekä onnellista vuotta 2009!

24.12.2008 11:54  Entinen virkamies

Hyvää Joulua ahkeralla blogistille ja blogistin vaimolle. Työ jatkuu joulun jälkeen.

24.12.2008 13:40  Lasten puolesta

Kyllä yksi ilon aihe on tietysti lastenlapset. Elämän jatkumo toteutuu lastenlapsissa, uudet aatteet, uudet ajatukset, uudet haasteet. Toivottavasti lastenlapset kohtaavat seesteisen ja tasapainoisen maailman täynnä uusia haasteita ja onnistumisen mahdollisuuksia. Lapsissa on rehellisyys ja tulevaisuus.

24.12.2008 14:09  Fundeeraaja

Voimia! Matti!
Ihminen on vahva teoillaan,
mutta myös sillä
ketä hänen vastaan nousee.
Sinä olet sietänyt paineet
ja erimieliset ajatukset.
Annan kunnioitukseni.

Ja hyvää tätä vuotta!

24.12.2008 21:15  JouluPukki!

Hyvää Joulua ja Menestystä Tulevalle Vuodelle!

24.12.2008 23:01  Ahkera seuraaja

Yksi ihminen, jolla on vakaumus on vahvempi kuin 99 vain etuaan ajavaa ihmistä.
Hyvää joulua blogistille ja kaikille lukijoille ja kommentoijille.
Toivottavasti tarinat jatkuvat.

24.12.2010 6:07  supra shoes

Are pleased to re-visit your blog, from which I learned a lot of knowledge,and totally agree with your point of view.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini