Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Tahto on rautaa

Sunnuntai 21.12.2008


Minä tahdon

Kun ihminen todella tahtoo jotain, koko universumi on hänen puolellaan.

Niin se on. Siitä syystä on tarkkaan varottava ajatuksiaan.

Hyvien aikomusten taakse kätkeytyy isoja tunteita joita on häpeä tunnustaa edes itselleen. Kostonhimoa, syyllisyyttä, häviön ja voittamisen pelkoa, vahingoniloa toisten vastoinkäymisistä.

Ikuisuus ei tuomitse mitään vaan auttaa meitä saavuttamaan kaiken haluamamme. Siksi on syytä varmistua, ettemme pyydä mitään väärää.

Mitä minä tahdon?

Useimmiten esitetyt kysymykset sekä kuntaliitosprosessissa, että JIK:n toiminnassa koskevat henkilökuntaa sekä sen rekrytointia.

Rekrytointiyhteydet liittyvät kiinteästi toisiinsa. Enin osa JIK:n henkilöstöstä siirtyy kuntayhtymän palvelukseen peruskuntien joukoista jolloin kuntien työntekijämäärä vähenee luonnollisesti.

Taittuvasta taloudesta huolimatta kuntasektorin eläköityminen kiihtyy myös alueellaamme. Se ratkaisee pelot nousevista kustannuksista joita helposti ajatellaan syntyvän kuntien ja JIK:n päällekkäisistä toimista.

Terveen kehittämisen myötä, erityisesti JIK:n toiminta vaatii myös ulkopuolista rekrytointia. Muuten happanemme sisäsiittoisesti.

Kurikan liitosprosessissa henkilökunta on toistaiseksi jätetty sopetumaan ja ohjautumaan yksin. Se saattaa olla anteeksiantamatonta ja sen seurauksia voidaan joutua paikkailemaan vuosia.

Muutosprosessi vaatii aina vahvaa johtamista. Ei pomoilua, vaan suunnitelmallista toimintaa. Tähän johtamiseen pitää ottaa koko henkilöstö mukaan.

Henkilöstöstä löytyy tietoa ja kokemusta, jota taitava johtaja hyödyntää. Samalla henkilöstö sitoutuu muutoksiin eikä epäluuloa tulevasta synny siinä määrin kuin muuten syntyisi.

Epävarmuutta tulevasta on joka tapauksessa, mutta kun henkilöstöä kuunnellaan muutoksessa, syntyy luottamus, joka auttaa sopeutumaan tulevaan.

Näin minä ainakin tahdon JIK:ssä olevan.kuva_1902.jpg

Uskon lujasti, että JIK:n henkilökunta ja johto sekä johtokunta ovat lujasti sitoutuneet tehtäviinsä. Koulutus on osa orientoitumista. Tahtotila ratkaisee ja on avain mahdollisissa kompastuksissa.

 

Jk. Henkilöstö ja sen huomioiminen on niin tärkeä asia, että katsoin sen aiheen esiin nostamisen vielä yhden blogin väärtiksi. Kommentoin aihetta  lisää kirjoituksia-osassa puolen päivän jälkeen.


Kommentit

21.12.2008 7:59  ??

Siinä oli hyvää tekstiä johtamisen suhteesta henkilökuntaan. Toivotaan, että kaupungin väki lyö oman leimansa tähän keskusteluun. Eikös Juhani ollut jokin luottohenkilö tekniikan tms. ? Näkemykset esiin?

21.12.2008 8:38  Tuomas

Eläköitymisen rinnalle tarvitaan myös hallinnon päätöksiä, ovatko päättäjät valmiina siihen.

21.12.2008 10:27  Margit Parkkamäki

Muutoksissa tarvitaan sitoutunutta johtajuutta.On vasuuotonta jättää henkilöstö ikään kuin itseohjautuvasti rakentamaan uutta.Tilanne jossa jokapäiväisen työn ohella olisi kyettävä muuttamaan erilaisia toimintatapoja ja arvioimaan niiden vaikuttavuutta yksin rivityöntekijän toimesta on mahdotonta.Tarvitaan vahvaa lähityönjohtoa jolla on oman Johtajansa tuki.Tähän johtajuuteen on lähiesimiehet koulutettava, Henkilöstö osaa oman työnsä ja kykenee huolehtimaan perustehtävästään mutta muutokseen tarvitaan tukea ja ohjausta. On myös omahyväistä ajatella että kaikki viisaus on jo oolemassa omassa organisaatiossa.Tarvittaessa on otettava vasyaan apua asiantuntijoilya. Parhaan mahdollisen paövelutuotannon aikaansaamiseksi on tehtävä työtä palvelukokonaisuuksien parantamiseksi. Sillä kuten JIK slogan kuuluu tämä liikelaitos on SINUA VARTEN eli kolmen kunnan asukkaita varten perustettu.

21.12.2008 10:42  täh?

vasyaan vasuuotonta oolemassa asiantuntijoilya.paövelutuotannon .
Notta sellaasta

21.12.2008 10:51  !!!!!

Kunnallisten palveluiden tuottamisessa tarvitaan nyt uudenlaista ajattelua. Palveluprosesseja on uudistettava muuttuvien tarpeiden ja käytettavissä olevien resurssien lähtökohdista.

Näin on toimittava sekä kunnissa että kuntien muodostamissa yhteteistoimintaorganisaatioissa. Ilman voimakasta uudistamista palveluiden laatu ja kustannukset loittonevat eri suuntiin. Näin käy ilman päälle tunkevan taantuman vaikutuksiakin.
Kalliksi tulleita, palveluihin nähden tehottomia organisaatioita on puolusteltu tälläkin palstalla täysin väärin argumentein. On vedottu siihen, että naapureiden palkkalistoilla on vieläkin enemmän väkeä. Ei ole kuitenkaan todettu samalla, että tekevät myös tappiota korkeammalla veroasteella.

Mielestäni nämä ovat huonoja esimerkkejä ja avun etsiskelyä väärästä suunnasta.

Tuskimpa yksityiselläkään puolella kukaan yritys rakentaa organisaatiotaan huonosti menestyvän kilpailijan esimerkin mukaan. Jokainen pyrkii rakentamaan menestyksensä omille vahvuuksilleen ja organisoituu sen mukaisesti.

21.12.2008 10:53  !!!!!

Kunnallisten palveluiden tuottamisessa tarvitaan nyt uudenlaista ajattelua. Palveluprosesseja on uudistettava muuttuvien tarpeiden ja käytettavissä olevien resurssien lähtökohdista.

Näin on toimittava sekä kunnissa että kuntien muodostamissa yhteteistoimintaorganisaatioissa. Ilman voimakasta uudistamista palveluiden laatu ja kustannukset loittonevat eri suuntiin. Näin käy ilman päälle tunkevan taantuman vaikutuksiakin.
Kalliksi tulleita, palveluihin nähden tehottomia organisaatioita on puolusteltu tälläkin palstalla täysin väärin argumentein. On vedottu siihen, että naapureiden palkkalistoilla on vieläkin enemmän väkeä. Ei ole kuitenkaan todettu samalla, että tekevät myös tappiota korkeammalla veroasteella.

Mielestäni nämä ovat huonoja esimerkkejä ja avun etsiskelyä väärästä suunnasta.

Tuskimpa yksityiselläkään puolella kukaan yritys rakentaa organisaatiotaan huonosti menestyvän kilpailijan esimerkin mukaan. Jokainen pyrkii rakentamaan menestyksensä omille vahvuuksilleen ja organisoituu sen mukaisesti.

21.12.2008 10:56  Hyvä Margit

Muut vastuunkantajat myös rohkeasti mukaan keskusteluun!

21.12.2008 11:05  Matti Ollila

No niin. nyt saa arvostella avaustani, joka on pantu Kirjoituksia osastolle.
Olkaa hyvä eli kurikaksi he:

21.12.2008 11:24  Toiveikkaana tulevaisuuteen

Loistavaa ! Hyväntahtoisuus ja kehittäminen kulkevat käsi kädessä. Pahantahtoisella hyvälläkään kehittämisellä ei saada aikaa sitä mitä tällaisella asenteella joka Matti tekstissäsi oli.

21.12.2008 11:42  Tulevaisuudentoivo

Tuosta jalostettu osio nyt vain tulevaan kaupungin henkilöstöstrategiaan.

21.12.2008 11:49  Perusteltut puheenvuorot ovat hyviä

Mitähän pahantahtoista tuossa Matin kirjoituksessa oli?
"Toiveikkaana tulevaisuuteen" soisi perustelevan, muutoin tuollainen kommentti jää avautumatta ja siirtyy pelkäksi mollaamiseksi.
Sitähän osaa kuka tahansa jos viitsii niin vähäiseen energiansa tuhlata.
Erikoista on mielestäni ne tunnetilat, jos mollaamiset ja herjat tuottavat jollekin mielihyvää ja onnistumisen tunnetta.

21.12.2008 11:52  Toiveikkaana tulevaisuuteen

Päinvastoin. Minä koin tuon hyväntahtoisena! Kirjoitin epäselvästi kun olen niin tottumaton kirjoittaja.

21.12.2008 14:41  ??

Kai tässä on turha odotella avauksia johtavien luottamusmiesten suunnasta. Votekaa ei puhu mitään? No ilmeisesti näihin ei ole lisättävää. Minä kyllä haluaisin tietää, mitä Kurikassa on vuoden mittaan sitten tehty henkilöstöjohtamiseksi ?

21.12.2008 15:44  Kiinostunut

Hallituksen pj on haastatellut kuulemma kaikki työntekijät.

Näiden haastattelujen tuloksena on varmaan saatu oiva kartoitus henkilöstön nykytilasta. Kun näinkin mittava haastatteluoperaatio tehdään, on se varmasti ollut hyvin suunniteltu ja raportoitu kierros. Varsinkin kun on aikas erikoista että luottamushenkilö tekee 'kehityskeskusteluja'. Ehkä tämän tuloksena on saatu hyvä työkalu osastopäälliköille ja muille johtohenkilöille.

Yhteenveto ainakin varmaan löytyy jostain netistäkin?

21.12.2008 16:16  ??

Olipas jysäys. Asiat on sitten tiämmä kunnossa. Mistähän tuon raportin saisi? onko oikeeasti sellaista tietoa ?

21.12.2008 16:25  Äimänkäkenä

Mitä ihmeellistä juttua. Jos hallituksen puheenjohtaja on käynyt tervehtimässä henkilökuntaa ei kait se mitään kehityskeskustelua ole. Mitä kuuluu , kirvesvartta....... . Kehittämis ja työn uudelleen suunnittelu on kyllä jotain ihan muuta. Jos raportti jossain , lukisi kyllä mielellään.

21.12.2008 17:17  Toinen Äimä

15.44 Oliskohan joltakin menneet muutkin kuin jauhot ja suolat sekaisin? Jos tieto pitää paikkansa, on luottamisjohto sekoillut pahan kerran tehtävässään.

21.12.2008 17:38  Katse tulevaisuuteen.

Olen miettinyt voisikohan tavallisella maalaisjärjellä täällä pohdiskella kysymystä:

Miksi Kurikan liitosprosessissa henkilökunta on jätetty sopeutumaan ja ohjautumaan yksin?

Tätä ei ole ainakaan näin suoraan täällä Kurikassa ja tai blogeissa pohdiskeltu.

Laillisen liitospäätöksen jälkeinen historia mielestäni selittää paljon tuota pulmaa.

Kurikassa jo ennen päätöstä oli monen mielessä kuntavaalit ja niissä menestyminen. Ja jo siksi valitsivat ko. prosessin vastustamisen.
Lisäksi media oli voimakkaasti tahkoamassa julkisuutta niiden puolesta, jotka vastustivat voimakkaimmin liitosta,
mikä oli tarkoituskin. Näin osa mediasta valitsi vahvasti heidän tukemisen.
Toiminta ja toimintatavat olivat jopa "mediaeettisesti" samat kuin ennen ensimmäistä valtuuston kokousta.
Paras näyttö tuosta "mediaetiikasta" oli sitten tämä A-studio ja ennenkaikkea Kaharin uutisointi KHO:n päätöksestä.

Valittajat ja "mediaetiikka" uhosivat ja loivat kuvaan, että he saavat kaiken kaatumaan.

Ennenkuin tämä kaikki oli saatu elettyä
ja väännettyä näyttämään oikealta enemmistön lailliselta päätökseltä oli kulunut aikaa aina tähän H-hetkeen saakka.

Nämä toimijat, jotka ihan oikeasti laillisesti saivat valittaa, osaltaan varmasti vaikuttivat siihen imapiiriin, ettei tehty mitään, vaan annettiin ajalehtia.
Ja sekin lienee tietoinen tarkoituskin.

Eipä tässä epävarmuudessa johtjistakaan sitten ollut kykyä luotsaamaan henkilökuntaa muutosprosesiin.

Taisi luottamusmiespaikoillakin istua sellaista väkeä, ettei juuri vaalien menestymättömyyden pelossa tai jostain muusta syystä kyenneet luomaan uusia toimintaohjeita ko. prosesiin.

Nyt sitten kun H-hetken kynnyksellä pöytä on puhdas itse aiheutetuista epävarmuustekijöistä, on syytä ottaa viisaista neuvoista vaarin ja pistää
ns. hihat heilumaan.

Nyt pukkaa ulkoapäin noita epävarmuustekijöitä.
Kuntavaalitkin ovat tosi kaukana.

Uskon, että Kurikas on edelleen enemmistö fiksua väkeä ja kykenee menneitten kokemusten perusteella luomaan entistä vireämmän, fiksumman
suuren Kurikan, ettei Seinäjoen imuri imaise meitä nieluunsa.
Se kun jo lehtitietojen mukaan havittelee
Ilmajokea, Lapuaa ja Kuortanetta.

21.12.2008 18:07  Lipposfani, vaan ei SOSIALISTI

Lauantaina Ykkösaamussa oli vieraana itse Paavo Lipponen.Lipposelta kuultiin jämäkkää puhetta seuraavista asioista:
-johtaminen/johtajuus
-talous/lobaali talous
-EU
-USA
-perussuomalaisuus
-valtaoikeudet
-Ahtisaari
Todellakin arvostettua puhetta karismaattiselta johtajalta, jollaisia Kurikkakin tarvitsee tulevina aikoina

21.12.2008 18:28  Mitä haluamme katseen näkevän tulevaissudessa

Vahvistuvan, elinvoimaisen Kurikan Suupohjakunnan ja Seinäjoen välimaastossa?
Epätietoisen, keskenään kinaavan ajopuukunnan, josta laajenemishaluiset
Seinäjoki ja Kauhajoki näkevät valveunia?

21.12.2008 18:35  Katse tulevaisuuteen.

klo 18:28 kommenttiin:
Juuri niin! Se on tulevaisuutemme, mitä kohti toimimme.
Tomintaa ohjaa kinaava vähemmistö tai
yhteistyökykyinen enemmistö.
Meistä jokainen voi omalla päätöksellään ratkaista oman ryhmän kumpaan em. kuulumme!

21.12.2008 19:08  Lou Vitonen

Melkein kymmenen käskyä
1.Älä koskaan siirrä huomiseksi sitä, minkä voit tehdä jo tänään
2.Älä vaivaa toista asialla, jonka voit tehdä itsekin
3.Älä tuhlaa rahojasi, ennen kuin olet ne ansainnut
4. Ole ostamatta sellaista mitä et halua, vain siksi että se on halpaa
5.Ylpeys maksaa enemmän kuin nälkä, jano ja kylmyys
6.Koskaan ei ole kiusallista tehdä miellyttävää työtä
7. Hoida asiasi aina löysin rantein
8.Ollessasi vihainen laske aina kymmeneen ennen kuin puhut.Mikäli olet erittäin vihainen, laske sataan

Hyvää Joulua 2008 ja Parempaa Uutta Vuotta 2009 blogistille ja lukijoille

21.12.2008 19:19  Fundeeraaja

Lou Vitosen lista on melko pistämätön. Lisäsin siihen meibi: 9. Paskatöitä ei ole olemassakaan, kaikki hommat täytyy tehdä! ja 10. Älä murehdi asioita, joille et voi mitään, äläkä niitä, mille voit tehdä jotakin! Muita asioita onkin sitten jo vähemmän:)

Matin puheet-palstalla piti silmään erityisesti:

Avoimuus kaikessa suunnittelussa on kaikkein tärkeintä. Ei riitä, että suunnitelmat ovat jossain löydettävissä, vaan koko ajan tulee olla säännöllistä ja ajantasaista suullista hanketiedotusta. Silloinkin, kun ei ole mitään tiedotettavaa, tulee siitä kertoa.

Juuri näin! Muutoin jollekin taholle voi syntyä mielikuva, että jossakin on pantattuna salattua tietoa, vaikkei olisikaan. Tämä aiheuttaa pelkoja, huhuja, motivaation laskua ja sitä kautta huonoa oloa ja palvelua. Tietenkään kaikkea ei voi kertoa (vrt. pörssiyhtiöt), mutta niin riittävässä määrin, että avoimuuden tunne toteutuu henkilöstössä. Myös tasapuolisuus käytänteissä, rahankäytössä ja huomioinnissa eri osastojen välillä täytyy olla harmoninen. Yksistä rikkinäisistä kintaista voidaan työmaalla lyödä kintaat tiskiin päiväksi - tai näkymätön hidastuslakko vuosiksi -ja se se vasta maksaa! Se, miten tämä tietohissi ylhäältä alas ja alhaalta ylös ns. "hiljaisine tietoineen" saadaan fungeeraamaan up and down ja toisinpäin onkin sitten jo Gary Hamelin ajatusten arvoinen juttu.

Matti oli laatinut hyvän listan. Aina on parantamista, mutta mun mielestä ihan vitosen väliesseetyö:)

21.12.2008 19:34  Ei ole muuta vaihtoehtoa, vai onko ?????

Olen lueskellut näitä Matin kirjoituksia blogissa ja kirjoituksia osastossa. On se ihme ja kumma jos nämä ajatukset eivät kolahda luottamushenkilöille. Kirjoituksissahan jo pitkälti aivan oikea sapluuna edistymiseen. Kurikassakin on hoidetti kiihtyvällä vauhdilla kiinteistöjä, nyt tuntuu, että suurin omaisuus;henkilöstö, on jätetty oman onnensa nojaan. En millään haluaisi näin uskoa, mutta kun kukaan ei toisinkaan kerro niin pakko se vissiin on uskoa vaikka " kipiää teköö". Tulkaa nyt hyvät luottamushenkilöt muutkin kertomaan mielipiteitänne kuin Matti ja Margit, kertokaa missä on menty ja mihin ollaan menossa. Kertokaa toisillenne hallinnossa, ei meille tarvitse kertoa, me olemme sivusta seuraajia, mutta me toivomme tekemistä ja nopealla aikataululla. Lopettakaa kitisevä kinastelu keskenänne ja henkilöiden "mollaaminen", asiat pöydälle ja puukot kotiin, sitä meillä on oikeus vaatia ja toivoa. Kaikki ryhmät ja henkilökunta mukaan. Sinfoniaorkesteri on tosi suuri, kapellimestari eteen heiluttamaan tahtipuikkoa, sama sävellys työn alle, temmaharjoitukset käyntiin päälliköiden johdolla, sitten kapellimestarin kanssa saliin ja orkesteri soi välillä korkealta ja kovaa välillä sestyen, mutta samassa tahdissa. Kuntalaiset yleisönä ja luulen, että kaikki ovat tyytyväisiä ja meidän orkesteria tullaan kuuntelemaan kauempaakin. Kysykää jos ette ymmärtäneet. Lämpiössä tavataan.

21.12.2008 20:43  Pekka Järvinen

Henkilöstöhallinnon kysymykset ovat tärkeimpiä asioita keskusteltaessa JIK:n tulevaisuudesta. Terveyttä hoidetaan vielä pääosin ihmiskäsin, koneita ei ole siihen tarkoitukseen paljon keksitty. Työssäkäyvälle henkilölle, kuten minulle, kunnalliset terveydenhoitopalvelut ja niiden toimivuus on pääosin kuulopuheiden ja mediasta luettujen tietojen varassa. Mehän käytämme pääasiassa yksityissektorilta saatavaa terveydenhoitoa, jos ei nyt joudu oikein oikeaan sairaalaan hoitoon. Paljon on juttua lääkäripulasta, rahan takia täyttämättömistä hoitajien viroista, pitkistä jonoista, vaipoissa lääketokkurassa makuutettavista nälkäisistä vanhuksista, lasten hammasterveyden huonontamisesta.

Kunnalliseen (tai miksei myös valtiolliseen) terveydenhoitoon liittyy paljon myös outoja piirteitä. Kuten esimerkiksi se, miten virassa olevat lääkärit huuhailevat terveyskeskusten, sairaaloiden ja oman yksityisvastaanottonsa välillä. Toinen liittyy loputtomalta tuntuvaan byrokratiaan, jota lähinnä sairaanhoitajatasoiset henkilöt tekevät. Seurasin toimintaa aikoinaan lapsemme syntymän tiimoilta synnytyslaitoksella (kun minulla ei ole itsellä kokemusta sairaaloista). Hoitajat kyllä tekivät työnsä hyvin, mutta suuri aika näytti menevän erilaisten ATK-lomakkeiden sekä paperi!!!lomakkeiden täyttämiseen. Hieman tuntui, että häntä heilutti koiraa tässäkin tapauksessa.

Oleellisinta vaikkapa hoivatyössä on se, että henkilökuntaa riittää. Ja motivoitunutta. Ja ammattitaitoista. Suuri osa ongelmista pystyttäisiin ? niin luulisin ? hoitamaan palkkaamalla riittävästi henkilökuntaa. Ja keskittymällä siihen ainoaan asiaan, että asiakas on tärkein. JIK:n suunnitelmat ainakin näyttävät siltä ja haluakin on siihen, että organisaatio pyritään pitämään matalana. Toivottavasti näin onkin, hallintovirkamiehet eivät tee tulosta. Tuloksen tekevät nuo huonopalkkaiset ja kuormitetut apusisaret.

Rahasta on aina niukkuus. Se on selvä. Toiminta on sen takia oltava kustannustehokasta. Mutta monesti ihmettelen, miten kunnallisista laitoksista saa kustannustehokkaita yksityisiin verrattuna. Näissä kunnallisissa kun pitää olla riippakivenä kaiken maailman hallintojohtajat, hallintojohtosääntöjen kanssa puuhastelut, lakitekstien luettelemiset, luottamusmiehiä kuhisevat moniportaiset hallintoelimet. Kun näilläkin rahoilla voisi palkata työtätekeviä käsiä vuoteiden ääreen. Kyseenalaistan.

Haastetta JIK:ssä riittää monipolvisessa organisaatiossa. Toimialoja on monta. Toimipaikkoja on useita joiden maantieteellinen etäisyys on kohtalainen. Johtajilla riittää ihmettelemistä näissä ongelmissa. Mutta mitäs luottamusmiesten pitäisi ihmetellä? Mielestäni ensisijaisesti asiakkaan, kuntalaisten etua. Heidän pitää valvoa, että kuntalaiset saavat sijoittamilleen rahoille vastinetta.

Toisin myös esille alan huonon palkkauksen. Mistä riittää jatkossa tekijöitä huonosti palkatulle, raskaalle työlle? Ala kun on vielä naisvaltaista: tasa-arvon nimissä naisten palkkaaminen Suomessa on huonosti järjestetty. Miksi työnantajan täytyy maksaa osa äitiysajan palkasta ? se on vääryys, joka kohdistuu viimekädessä naisiin.

Sitten vielä sananen ulkoistamisesta. Murroskaudet antavat hyvät mahdollisuudet toimintojen ulkoistamiseen. Onko näin tehty? Onko mietitty sellaisten toimintojen ulkoistamista, jotka eivät ole yhtymän omaa ydinliiketoiminta eli core competenssiä? Harrastaako JIK pihojen siivoamista, tietojärjestelmien ylläpitoa, keskuslämmityskattiloiden huoltoa, kauppaostosten tekemistä, yms.?

Voimakkaan ääneni annan yksityisille hoitokodeille (joista toivottavasti JIKkikin ostaa palveluita). Vuosi sitten naapuriini muutti nuori sairaanhoitaja (no, nuori ja nuori, kolmekymppinen). Tuli ilmi, että hän vanhainkodin omistajajohtajatar. Sairaanhoitajakoulun jälkeen hän oli perustanut opiskelijakaverinsa kanssa vanhusten avopalveluyrityksen ? kierretään vanhusten kotona hoitamassa, antamassa lääkkeitä, piikittämässä, mittailemassa sekä samalla tehden pieniä palveluksia arkisissa askareissa. Yritys laajeni mukavasti ja muutaman vuoden päästä hommattiin jo ulkopuolisia palkollisia. Pari vuotta sitten tytöt hakivat vipurahaa pankista, ostivat isohkon omakotitalo ja remontteerasivat talosta 10 hengen viihtyisän hoivakodin. Heillä on nyt jo toistakymmentä palkollista. Sanoivat muuten, että suurin probleemi on ammattitaitoisen henkilökunnan rekrytointi, vaikka maksavatkin palkkaa enemmän kuin kunnan laitoksissa. Asiakkaat ovat heillä niin hyvässä hoidossa, että kaikkien asiakkaiden hautajaisissakin on käyty. Tuo on mielestäni hyvä esimerkki virtaviivaisesta, nykyaikaisesta toimintamallista.

21.12.2008 21:50  Kehu, kehu: Ottelan sali ja fysioterapia

Blogisti kehui kehu-osastossaan Kroppania. Kurikan Lääkintävoimistelu Marita Ollilan yrityksessä on myös ainakin yhtä hyvä sali korkealaatuisine, monipuolisine laitteineen.

Käymme salilla yrittäjäystävieni kanssa ja olemme hyvin tyytyväisiä koko laitoksen henkilökuntaan, jolla on huippukoulutus ja pitkä kokemus. Suosittelemme!

Onko M.O. käynyt Ottelan laitoksen salilla?
Mielipide?

21.12.2008 22:00  Matti Ollila

Hei
Kyllä Marita Ottelan sali kriteerit täyttää. Sen aika tulee. On vielä ns. nuorempi yritys. Hyvät on tilat siellä ja laitteet ja olen käynyt tutustumassa. Vielä on Kurikassa satoja yrityksiä ja tuhansia ihmisiä kehumatta.

21.12.2008 23:23  Jupe

Taitaa olla henkilöstöpolitiikka menny perille? Milä sen hallituksen sais ottamaan todesta? Eikö henkilökunta yhtään voisi kommentoida. Onko väärät henkilöt esittämäs asioota taas? Vai menisikö tämä nyt vain hyvin? Ainaki keskustelu on aloitettu . Vai?

21.12.2008 23:36  Puikko

Rautaa oli tämäkin päivä. Kiitos-


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini