Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Yksi ainoa usko yksi ainoa elämä

Lauantai 13.12.2008 klo 0:02


Yksi ainoa usko 

Usko ei aina riitä. Hetkittäin sitä ei usko yhtään mihinkään.

Pakko kysyä omalta sydämeltään:

“Kannattaako tämä kaikki tuska ja tämä kaikki ponnistelu?

Sydän vain pysyy vaiti. On päätettävä itse ja yksin.

Mielen syvyyksistä kumpuaa vanha muistikuva sanonnasta:

" Ota pois minulta tämä katkera malja. "

Tuntuu, että on menettänyt halunsa ja rohkeutensa.

Sittenkään ei ole syytä jäädä paikoilleen vaikka usko ei vielä riitä. Kun vain jaksaa jatkaa eteenpäin saa aina lopulta uskonsa takaisin.

Yksi ainoa usko riittää.

Yksi ainoa elämä

On valittava se yksi ainoa. Oli katsottava pahuutta silmästä silmään.

Oli valittava elämä tai kuolema.

Sellaiselta minusta tuntui silloin kun luin Mantilan mielettömät väitteet itsestäni.

En tunnistanut todeksi en, tuttujen toimittajien lausuntoja kai.

Mikä saa fiksun miehen provosoitumaan noin. Miehen, jota en ole koskaan tavannut kädestä pitäen.

Eipä ole ihme, että eduskuntaa myoten tälläkin hetkellä vaaditaan julkisuustuomioistuimen kaltaista elintä perustettavaksi ratkomaan lehdistön narsismia.

Useita tuomioita on käräjillä tullut lehtien anonyyymiin lähteisiin perustuvista henkilöön menevistä artikkeleista.

Minulla ei kuitenkaan ole aikaa tätä elämää sitä kautta elää.

Vakuutan vain, että totuus elää jatkossakin.

Kiitos päätoimittajalle blogini arvotuksesta maakuntalehden tasollepb270126.jpg

Pohjalaiset elevät vielä juoksuhautojen tasolla monessa suhteessa. Vanhakantainen kokoomukselaisuus on viime aikoina ollut päääroolissa tässä suhteessa. Maihin on välillä mentävä. Viattomia eivät ole toki muutkaan. Olisiko jo aika lumen antaa laskeutua  juoksuhautojen päälle? Minä ainakin olen valmis sopuun koska tahansa. Valtuudet vain riittävät puhumaan ainoastaan omasta puolestani.

 


Kommentit

13.12.2008 0:11  Matti on meirän Matti!

Heino avaus joulukuiselle lauantaille Matti. Olet voittaja kaikilla osa-alueilla verraten päätoimittaja Mantilaan.
Kestämme yhdessä, tukea piisaa!

13.12.2008 0:15  Oliskos aika

Sorry nyt vaan, mut toi ihme kokoomus rupee haiseen.......lopetakaa jo!

13.12.2008 0:29  Kaikessa kiusattu Matti parka

Antakaa nyt luopuvalle politiikolle kunniallinen lähtö arkisiin tehtäviin, vaikka runojen kirjoittamiseen. Matti parka on väsynyt ja lyöty, joka puolelta verille raastettu. Hän on ollu kaikessa kiusattu, hänen päällensä oli sälytetty koko Kurikan töppäily. Matti sinä niin ihanasti annoit ymmärtää, että turvauduit Jumalan armoon, koska samaistuit voimallisesti Kristukseksi. Oletko tullut uskoon? Uskoisin, että sieltä löydät todellisia kaveria joiden kanssa on hyvä olla.

13.12.2008 0:58  poistun

OHOHO....tuohon edelliseen, nyt on se tunne että en voi enää kirjoittaa mitään, vaikenen edessäsi..

13.12.2008 1:09  Juhani

En ole maisemissa huomisen aikana koska on poikani häät. Mutta ennen sitä haluan vielä kirjoittaa yhden viestin.

Olen saanut paljon sähköpostia - sekä miehiltä että naisilta. Niiden sisältö pysyy henkilökohtaisena tietona koska ne on sellaisena minulle kerrottu. Olen myös tutkinut itse joitain asioita selvittääkseni "totuuksia".

Täällä on keskusteltu monista asioista ja mielestäni osa asioista on jäänyt keskeneräisiksi tai sitten kukaan ei ole oivaltanut mikä on todellisuus. Joillekin asioille tai henkilöiden käytöksille on syitä/sattumia jotka eivät ole tulleet kenellekään mieleenkään.

Lauantaipäivän viestini kaikille on siis: "Kaikki ei todellakaan ole sitä miltä se ensin näyttää tai mitä sen sanotaan olevan!"

13.12.2008 1:15  muutto auttaa

Nyt Juhani ei ollut reilu!!

13.12.2008 1:18  Juhani

Olen minä reilu. Tuo on yleinen kommentti joka kehottaa miettimään paljon tarkemmin onko yleisin mielipide oikea vai ei, onko sitä joku tietty joukossa oleva mielipide vai voisiko olla että on olemassa vielä joku muu vaihtoehto jota ei ole käyty läpi ja joka selittää kaiken.

13.12.2008 1:23  muutto auttaa

Tuon ymmärrän! Mutta jos muuta tietoa.. ei saa pimittää! "Kurikan puolesta" kannattaa avointa tiedottamista!!

13.12.2008 1:49  Margit Parkkamäki

Olen joutunut läheltä seuraamaan valtuuston puheenhohtajaan kohdistuvaa erittäin rankaa ja kohtuutonta arvostelua.Varsinkin kaksi viimeistä vuotta ovat olleet uskomatonta ajojahtia.On totta että M Ollila on vahva ja vaikutusvaltainen henkilö jolla on suorat mielipiteet. Se ei kuitenkaan oikeuta heikompia persoonia solvauksiin ja perättömiin julkeisiin juoruihin. Onkohan heille koskaan tullut mieleen että myös M O on inhimillinen ihminen joka kokee loukkaukset kipeinä?
Miten pitkälle haaskalinnut saavat mennä pahuudessaan? On kysyttävä itseltään kukin , antaudunko saman ajojahdin kohteeksi vapaaehtoisesti? Kun ei miellytä näitä oikeistolaispiirejä on sama kun asettuisi maalitauluksi loanheittokilpailuissa. On todella masentavaa miten alas jotkut voivat mennä omassa vallan tavoittelussaan. Silti epäoikeudenmukaisuudelle ja pahuudelle ei tule antaa valtaa vapaaehtoisesti.Jos kaatuu kopsahtaa on sen ainakin tehnyt oikean asian puolesta.

13.12.2008 2:26  Kirjan Muuttaja - melekeen

Kommentit alkoi, Matti on meirän Matti. Siis kenen meirän? Kurikkalaasten? Näin ainakin pitäisi olla. Mutta onko? Voiko jonkun puolueen erustaja Kurikassa olla meiran? Ei voi! Se on vastoin puoluepolitiikkaa, se on vastoin loanheittoa, se on vastoin vuosikymmenien tapoja, se on vastoin kurikkalaasta nykyarvoa (joka tulee muuttumaan), se on vastoin modernia uuttaa kurikkalaasta ajattelutapaa heh. Vain sitoutumaton voi olla puhuras. Kommunisti on joskus oikias, kuten myos kepulaanen, sosialisti, liberaali, kokoomuslaanen...ja joskus kaikki on myos hakoteilla. Ei aina voi oma puolue olla oikias, vai voiko? Sen takia vaan sitoutumaton voi hoitaa kaikkien asioota hyvin!

13.12.2008 2:59  Ajatus

Mitä se sitoutumattomuus on? Sitoutumatonkin voi olla kiero, omanedun tavoittelija, itsekäs. Sitoutumattomia ei olekkaan, on vain joko yhteistyökykyisiä tai kykenemättömiä

13.12.2008 3:17  Taistelunne

Margit!
Politiikka on kovaa leikkiä, sinullakin on kova halu astua yhä isompiin tehtäviin ja silloin on kestettävä myös kovaa arvostelua, asiatontakin! Niin sinä omassa puoluessa, kuten Matti omassaan joudut astumaan jonkun varpaille yrittäessäsi yhä korkeammalle. Se ei ole kenenkään vika sinänsä, siinä vaan käy niin! En tiedä teidän puolueen sisäisistä taisteluista, mutta keskustassa on aina taisteltu kovasti paikoista, ja Mattikin on niihin taisteluihin osallistunut kiitettävästi! Politiikassa saa vähän hyviä ystäviä, mutta paljon ankaria vihamiehiä!
Ehkä olisi viisasta antaa tilaa muille jo aikaisemmin!

13.12.2008 3:21  Tiernapoika - ex. kirjojen muuttaja

Ajatukselle...

Ihan oiva oivallus ja varmasti olet aika paljon oikeassa. Minä haen erityisesti puoluepoliittista sitoutumattomuutta, että asioita voi ylipäätään hoitaa tehokkaasti, eikä tartte kyylätä mita muut kaverit ajatteloo. Eihän oman puolueen ideat aina voi olla ne parhaat ja vastustajan idea täysin hunnigolla. Kurikashan tapellahan joka ikisesta pikkuasiasta puoluevärinpersuteella, ja itte asia jää sivuasiaksi. Esim. vaikka ny se sama keskuskeittioasia, sehän oli täysin järjeton valtapeliriita, vaikka mitään konkretiaa panna vaikka selkeaa arvottamista poytähän. Jos kannattajat sita ajoi, niin olis ollu hyvä panna luvut poytähän ja vastustajat kans. Mutta sehän meni huuroksi ja poliittiseksi pullikoinniksi. Mä olen asiasta erityisen kärttyinen, sillä lapsethan asian osaisia ovat...eikä puolue A,B,C. Olisko kuitenkin aika tähdätä Kurikassa onnellisuuden maximoimiseen ja jättää hiekkalaatikkoriidat taakse?

13.12.2008 3:29  Tiernapoika

Taistelunne...hetkonen...

Onko politiikka (=asioiden hoito) siis taistelua nyky Kurikan kielella? Eiko sen politiikan pitaisi olla yhteisen hyvan tavaoittelu tekemalla hyvia asioita kaikkien eteen? Eiko politiikan pitaisi tahdata siihen, etta kurikassa olisi kiva viihtya, tehda toita, kasvattaa lapsia, kaveerata, menna kaffilaan kaffeelle. Minusta tuntuu nyt silta, etta herra taistelija on omaksunut juuri kritisoimani pahansuopaisuuden lieksomisen. Eiko olisi parasta, etta nama TAISTELIJAT lahetetaan vaikka Kongoon, Irakkiin, Afganistaniin....Sudaniin kokeilemaan taistelutaitoja? TAISTELIJA, onko kiva kasvattaa lapsia tuolla asenteella? Meinaakko, etta lapset ja vaimo ovat onnellisia tuolla asenteella...vierallasi siis? Meinaakko, etta TAISTELEMALLA tehdaan Kurikasta miellyttava paikka. Mielestani, et ansaitse olla KURIKKALAINEN etka edes SUOAMALAINEN.

13.12.2008 3:32  Utopia

Se maa missä onnellisuus maksimoidaan ja jossa hiekkalaatikkoleikit kuuluu ala-asteikäisille on nimeltään Utopia!
Kunhan nyt edes tultais jollain lailla toimeen keskenämme. Kaikista ei tarvitse pitää, mutta heitä voi kuunnella ja arvostaa heidän mielipiteitään. Ihmiset syntyy ja kasvaa eri oloissa, jotka muokkaavat heidän maailmankuvaansa. Ei ole ehdotonta totuutta, mutta tasapuolisuus ja suvaitsevaisuus on mahdollista.
Toivon päättäjillemme viisautta etteivät he toista kertaa löisi päätään jurvalaiseen mäntyyn!

13.12.2008 3:39  Tiernapoika

Jurvalaanen mänty on ihan samaa ku kurikkalaanen, samoin pään sisällä oleva sahajauhokin. Mensalaasiakin on varmaan molemmissa? Ihan ok hiekkalaatikolla leikkia isonakin, mutta omaan lukuun, eikä Kurikan asioota tartte siellä hoitaa. Hiekkalaatikko tekis hyvää monelle poliitikolle, oikia hiekkalaatikko siis. Sitte vois olla terveempi asenne hoitaa näitä yhteisiä asioita, eikä uhota, taistella ja keplotella.

13.12.2008 3:42  Tiernapoika

Onnellisuus ei olisi pahasta sisältää....naama krutussa valittaminen ei luo mielekasta ilmapiiria Kurikkaan. Jos on utopiaa olla onnellinen ja vähentää pahansuopaisuutta, niin olis hyva hakeutua pernakuoppahan loppuelämäksi.

13.12.2008 3:53  tuura

Tuo paskan jauhaminen voisi loppua ja keskittyä,siihen mitä on edessä päin ja tulevana maanantaina,ja otettava asiat niin kuin ne valtuutetuille ja keskittyvä hyvän Kurikka ,Jurva asioiden hoitoon.

13.12.2008 4:01  Tiernapoika

Mitäs tuura odotat maanantaina tapahtuvan? Ihmeitä? Turha luulla. Muutos voi tapahtua vasta seuraavissa vaaleissa, nykyisellä meiningillä voit odotella vaan samaa sirkusta kuin tähänkin asti ja velikultien jälkipeliä: 'hei huomaksitkos kuinka sain sanottua', hei, naitkos herra x:n ilmeen, hi hi hi', 'hei, tästä tulee kiva juttu kurikkalehteen, saimpas pantua jauhot suuhun rouva y:lle'. tuura, menes vaikka pilkille ja kuuntele linnunlaulua, unohda kepu-sdp-kok sontiasten peli. tule meidan vapaan ajattelun puolueesee, seuraavissa vaaleissa.

13.12.2008 4:29  Margit

Ei minulle tarvitse kertoa että politiikka on kovaa peliä. Olen saanut siitä osani kiitettävästi. Toivoisi vain että asiat olisivat ne joista sanaillaan ja jätettäisiin ihmiset persoonina rauhaan. Yksikään päätös poliittisessa päätöksen teossa ei ole yhden tekemä vaan enemmistön päätös. Aika harvoin sitä oikeassa tilanteessa äänestellään. Kipupisteet vaan tulevat paremmin yleisön tietoon. Jos sadasta virkamiehenesityksestä yhdestä äänestetään on luku jo suuri .Ei äänestämällä synytnyt päätös ole riitaa vaan normaalia parlamentarismia jos ratkaisuesityksiä on enemmän kuin yksi.

13.12.2008 4:54  Sisäpiiri

Siltalan Hanuu menossa Pohjalisen päätoimittajaksi..hyvä niin..

13.12.2008 7:41  tuura

Ps ei ole jäätä

13.12.2008 7:42  onnea Hannulle

Margit oletko huomannut että äänestämällä tehty päätös on se joka jää hiertämään pientä vähemmistöä hävinneellä puolella.Yleensä ei ole kysymys ihmisen periksiantamattomuudesta vaan tiedon vähäisyydestä.SE taas voi johtua kolmesta asiasta:tietoa ei ole tai tietoa on liikaa tahi sitten toiminta on liian nopeaa kaikki eivät ehdi sitä omaksumaan.(riippuu älystä)Tapoja hankkia tietoa on monia.Riippuu taidoista (päättäjän/äänestykseen osallistujan) jne
MIHIN SUUNNATAAN BUDJETIN KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT VARAT ?
Siitä saisimme tulevaisuutta.
Laitapa Margit muutama sananen ihan omasta päästäsi .Mihin sijoittaisit porkkanarahat ja milloin ja miksi???
Äänestetäänkö?valmistellaanko?sovitaanko ilman valmistelua? jne

13.12.2008 8:10  Juhani

Margit:

On ihan eri asia meuhkata ja uhmata jonkun henkilön poliittista asemaa kuin työpaikkaa. Joka lähtee mukaan politiikkaan sen kuuluukin kestää asiatontakin arvostelua, mutta työmiehet ja naiset ovat ansainneet palkkansa vaikka kaikille silläkin saralla joskus tapahtuu virheitä. Jos perunat kerran jäävät koviksi, niin sitä virhettä korjataan työelämässä saatujen palautteiden perusteella eikä potkuja aleta antamaan Matin blogissa. Politiikka ei ole kenenkään elämänehto, mutta työ on ja sen perusteella myös asukkaat Kurikassa pysyvät.

13.12.2008 8:15  Yksoikoonen

Turha kysyä Margitilta mihin porkkanarahat pannaan. Ne on jo sijoitettu käyttömenojen yleiskatteeksi. Et sillai. Talous on kokonaisuus.

13.12.2008 8:21  hauuna onnelle

Margit odotan ehdotuksia

13.12.2008 8:26  Akanat ja jyvät

Herätkää jo arvoisat kurikkalaiset huomaamaan muutama asia. Politiikka, jota sovitatte hiekkalaatikolle ja samalla taistelutantereeksi, ON TEIDÄN KAIKKIEN YHTEISTEN ASIOIDEN HOITOA!!! Olette ottaneet kauhean riskin mollaamalla osaavinta asioidenhoitajaa ja taloustaitajaa. Te olisitte tarvinneet Ollilaa. Viis hänen persoonastaan. Kaikilla on omansa niin kuin näistä kirjoituksista näkyy.

Harva luottamushenkilö on niin periksiantamaton ja sitoutunut. Kyllä niitä kokouksessaistujia piisaa, mutta että tulee sisältöäkin ja vakavastiotettavuutta myös muiden silmissä. Margit on ainut vaihtoehto hallituksen puheenjohtajaksi - Matti Ollilan jälkeen. He yltävät tarvittavaan mittakaavaan.

13.12.2008 8:36  Porkkanaa kaikille

Siksi haluamme kuulla Margitin näkemyksistä

13.12.2008 8:53  Yksoikoonen

Juhanille sen verran, että politiikkaa on elinehto myös kaupungin työntekijöille. Jos annetaan osaamattomien virkamiesten tehdä yhtä osaamattomille luottamushenkilöille käsittämätön budjettiesitys, jossa menot hirvittävästi ylttävät tulot. siitä seuraa, että ennen pitkää nostetaan veroprosentti taivaisiin, Sitten myydään omaisuus. Lopuksi valitettavasti vasta lopuksi, aletaan kysellä menojen perään, joka tarkoittaa suunnittelematonta henkilökunnan raakaamista. Pyydän Juhani kaiken naiviuden keskellä ala jo opetella yhteen ja vähennyslaskua. Muutenkin voi todeta, että kaikki tieto on jo kaikkien käytössä. Jonkun pitää se vain aina tarjoilla toisille rautalankamallina.

13.12.2008 9:26  kaikkiko linja autolla

Yksoikooselle sen verran jotta hyvä valmistelu asioissa on paras kivijalka päättäjille.Mutta ennenkuin päästään valmisteluun tarvitaan ja hyväksytään poliittisten päätöksentekijöiden esim suunnittelujaoksen ajatukset ja päätökset valmistelun pohjaksi.
Looginen demokratia.
Eli Tarve tai päämäärä luo tarpeita valmistellaan tarvitaan tietoa
tehdään päätöksiä joissa tarvitaan myös inhimillistä näkökulmaa tällöin voidaan äänestää.
kaikilla ihmisillä pitäisi olla oma näkemys ja yhteinen näkemys voittaa.
Valtiovalta=lainsäätäjä luo myös päämääriä toteutettavaksi kunta-kaupunkitasolla.....tai seudullisesti...

13.12.2008 10:00  Yksioikoonen

Hyvä valmistelu, toden totta. Se tarkoittaa, että kykeneen hahmottamaan lukujen ja todellisen elämän vaatimusten suhteet. Kannattaisi joskus yksinkertaistaa. Demokratian hömpötykset ovat aiheellisia niin kauan kuin rahat riittävät eli joku maksaa. On kivaa ja tyypillistä luvata vain paljon ja enemmän. Yksi veto on syyttää valtiovaltaa, kas kun ei kohtaloa. Reaalielämässä vain alkeellinen perusmatematiikka, yhteen ja vähennyslasku, pellittää. Silloin on filosofiat kaukana kun rahat loppuu. "Looginen demokratia" Hyi olkoon! Rahan käytölle pitää asettaa rajat, eli raamit. Sitten toteutetaan toiminta niillä resursseilla mitä on. Kun ei ole rahaa niin ei ole rahaa, vaikka olisi miten ison talon poika

13.12.2008 10:08  Huonoja ideoita?

Kun asioita seuraa sivusta, saa eri käsityksen, kuin jos olisi niiden ytimessä. Luulen näin. En varmasti tiedä kaikkea. Nimimerkki "Tyytyväinen" puhui jotakin M. Ollilasta, joka itse asiassa mahdollistaa tämän saitin ylläpidon. Sen kummemmin henkilöä tuntematta, mutta kriittisesti sivusta seuranneena olen huomannut, että hän uskaltaa ottaa kantaa jopa omiin tekemisisiinsä. Se on aika harvinaista. Kaikkihan me ollaan hyviä aamulla vessan peilin eres - niinku siis itsellemme.
Takavuosina muistan Ollilan uskaltaneen nousta valtavoimia vastaan silloinkin, kun muut ei uskaltaneet ja ulkopuolisena sitä ihmettelin, niin mulle sanottiin, että Ollila on tuollaanen. Hän oli silloin oikeassa. Missähän Kurikka nyt olisi, jos ei tällaisia näkyjä näkeviä ihmisiä olisi. Se mitä Jurvan suunnasta olen kuullut on pelkkää posaa. Se on kuulkaa Kurikkalaasille tosi hieno asia, että liitos on onnistuttu kuitenskin luistelemahan niin, ettei enempää risiöömiä ole jäähän syntyny.
Sitten ihan uusi idea. Jos katsoo karttaa, niin miksei 3-tietä linjattaisi Kurikan ohi kaartaen Jurvan Kautta 8-tielle ja siitä Vaasaan. Ei tarvitsisi tehdä enää mitään ylimääräistä Laihialla, kun rekkamiehet järkevinä jakautuisi ajamaan kahta eri kaistaa ja samoin saataisiin liikennettä ja virtaa uuden Kurikan palveluille ja alueelle. Huono idea?

13.12.2008 10:12  Elämä pelissä

Margit Parkkamäki on varmaan oikeassa siinä, että politiikka on joskus raakaa. Kun hän kovasti surkuttelee sitä, että Ollilaa on potkittu päähän ja kiusattu, jäin miettimään tätä asiaa. Voisi kysyä, että kuinka paljon Ollilasta puhuttaisiin, jos tätä blogia ei olisi.Eiköhän Ollila itse ole tämän blogin avannut ja kirjoittaa siihen kolumnin joka päivälle vähän yli puolen yön. Minusta Ollila vanhana politiikkona haluaa tällä tavoin olla esillä, koska unohdushan on politiikon pahin painajainen. Uskonkin, että hän on hyvillään siitä, että saa julkisuutta. Vielä enemmän hän on hyvillään siitä, että häntä kutsutaan "Matti raukaksi". Marttyyrin roolissa on mukava paistatella.

13.12.2008 10:13  Ei huono

Mun mielestä tosi hyvä idea! Miksei tuota ole kukaan aikaasemmin tuonut esihin?

13.12.2008 10:17  Piti fundeerata

Mun mielestä marttyyrin kruunua on turha sovitella sellaisen miehen päähän joka ottaa vastuun JIK:n 90 miljoonan liikevaihdosta ja vielä ihan loppuun saakka suunnittelemattomasta toiminnasta ollen kuitenkin yrittäjäihminen. Riskinottaja ja vapaasti luopuva ihminen on mun mielestä lähempänä totuutta. Ja riskin ottajakin niin, että ottaa vastuuta myös lopputulemasta. Vai hallintobyrokraattejako me haluamme taivastelemaan kasvavia kulutusmenojamme?

13.12.2008 10:22  vain muutos on pysyvää

Idea on hyvä, mutta taitaa rahoitus tulla vastaan. Tierahat ei tahdo riittää vuosikymmeniä sitten suunnitelluille linjauksille. Tämän saisimme rahoittaa yksin koska kavereita olisi hankala saada (hyöty vain meillä ja ehkä Långåminnella..)

Paljon on hyviä ajatuksia jotka ei tahdo mahtua kokonaisuuteen. Osa mahdutetaan siihen, osa jää rannalle.

13.12.2008 10:35  raha lla ja taidolla inhimillisesti

yksoikooselle sanoosin jotta päättäjien pitää omata joukko-opinkin ja ei oo pahitteeksi vaikka vähä tilastomatikkaa
todennäk laskentoa usean muuttujan funktioita (sano ku menöö yli hilseen)
sarjamatematiikkaa on niitä työkaluja kun vain osaa.poliisi käskää samoin kuin sotilas tai jokin muu.
Käskemällä loppuu rahat ennakoimalla pärjää.Mutta jos ei ymmärrä niinkuin yksoikoonen ittensä nimittääkin niin lopus pitää kattoa kun on puutteen matikkaa käyttäny jotta mitaä näillä hilikuulla saa

13.12.2008 10:37  Einari Keskipörhölä

Margit hyvä!Kaiken politiikassa(nousu ja lasku)kokeneena annan hyvän, ihan ilmaisen neuvon:Älä polta kynttilää molemmmista päistä yhtäaikaa.Kirjoittelemalla 1.29 ja 4.29 aikoihin ei voi valmistautua mieli virkeänä seuraavan päivän kahinoihin.Ihminen tarvitsee lepoa ja em ajat ovat levon kannalta syvintä ja parasta.Muuten hyvää joulun odotusta.YSTÄVYYDELLÄ!!

13.12.2008 10:43  K0mmenttipuh??nvuor0

Kommenttipuheenvuoro nimimerkkeihin:

Yrittäkää keksiä sen kaltaisia nimmareita ettei sotketa oikeasti sivullisia keskuteluun..

Esim. sen verran tunnen taiteilija Keskipörhölää, että luulen ettei hän osallistu tähän keskusteluun.

13.12.2008 11:01  kukka

Onhan Margitilla omakin Blogi.Käykää lukemassa.Katainen ei ainakaan ollut minkään näköinen.

13.12.2008 11:11  Yksioikoonen

Sympatiaan pystyy yli puolet ihmisistä. Loput, eli negatiiviset ihmiset toteuttavat saman antipatiana. Joillekin harvinaisille ihmisille on suotu kyky osoittaa tunteitaan empatiana. Se tarkoittaa eläytymistä toisen tunnetilaan, mukanaoloa ja auttamista. Pilkka ja iva toisen arvoista on tyypillistä hyvin piemelle häiriintyneiden joukolle.

13.12.2008 12:29  Lehteä lukeva

Minun Pohjalaisessa lukee että pääkirjoitustoimittaja on Matti Peltokangas eikä mikään Mantila.

13.12.2008 12:40  Hyvä yhteenveto!

Hyvä Yksioikoonen! Olen samaa mieltä!!!

13.12.2008 12:44  Ilikka pilikkaa

No ny meirän Ilikkaki aloitti mollaamisen.Pääkirijootuksen vieressä oleva kommentaattori kirioottaa Matista ja Markitista, vaikkei nimiä sanokkaan .Eikö mollaamisella ole mtään rajaa!

13.12.2008 13:35  Näin on

Mantila on tainnut tekonsa jo tunnustaa.

13.12.2008 13:37  Yksioikoonen

Kyllä päätoimittaja Pohjalaisessa aina vain on ikävä kyllä Mantila. Lisäksi on hän aivan varmasti jutun kirjoittanutkin. Ilikanpilikasta en kyllä hokannu tuollaasta. Taustapiruna on hääränny kylläkin Kurikan Kokoomuksessa eläkeläinen ja jotain neljäs varavaltuutettu

13.12.2008 14:28  Kukkuluuru

Eikö ny vain jätetä Pohjalainen omaan arvoonsa.

Suunnittelujaostolla tulee olemaan erittäin paljon haasteita seuraavana neljänä vuotena jos tämä nyt esitetty talousarvio hyväksytään. Neljä vuotta menee näiden nyt esitettyjen hankeiden toteutuksessa, mitään uutta on vaikea esitää jos verotulot ja osinkotulot tippuvat.

13.12.2008 15:03  Vanha tapa-oikea tapa

Ilkassa kommentoinut Virpi Niemistö ei ole ainakaan demokratian tuntija. Hän esittää käyttöön otettavaksi tapaa, jolla suurimman äänisaaliin saanut henkilö valitsisi ensin luottamusmiespaikkansa, toiseksi eniten seuraavan jne.. Vallallaoleva vaalitapa on demokraattinen ja raha ei vaalitulosta juurikaan ratkaise. Niemistön malli olisi katastrofi niin demokratialle, kuin ehdokkaille itselleenkin. Tuossa mallissa vaaleissa pärjäisi henkilö, jolla on eniten rahaa panna likoon ja ostaa vaikkapa jonkun urheiluseuran koko jäsenistö taakseen panostamalla sovitusti esim. seuran toimintaan.

13.12.2008 15:11  Kukkuluuruu

Lisäksi hän ei taida erottaa luottamuspaikkajakoa puolueiden kesken ja luottamustoimien jakoa hankilöittäin. Paikkajako on tehtävä puolueittain ja sitten puolueet sisällään sitten valitsevat henkilöt. Aiankin keskustassa hyvinkin paljon henkilöitä kuunnellen j a erittäin demokraattisesti.

13.12.2008 15:12  Perun Ilkan

Muutenkin se kirjoitus Ilkassa ei pitänyt paikkansa.Kauanko päätoimittaja voi jatkaa?

13.12.2008 15:16  Äh

No, ei tarvi itteensä ottaa sellaisesta joka ei itseä koske..

13.12.2008 15:17  Perutaan Ilkka!

Ilkkahan on menetetty jo kauan sitten, toimittajat nykyään pääosin kokoomuslaisia. lehden linja on Risikon linja. Keskustan tappio maakunnassa johtuu suurelta osin myös Ilkan muuttuneesta linjasta! Helsingin Sanomatkin on keskustamyönteisempi kuin Ilkka!

13.12.2008 15:33  Hah, nyt naurattaa

Vanha tapa: Mikä Niemistön ehdotuksessa ei ole demokraattista? Se, että äänestäjät voisivat oikeasti vaikuttaa siihen, ketkä heidän asioitaan ajavat? Vai Kurikan tapa, jossa äänestystuloksella pyyhitään p...ttä, sekö on demokratiaa? Ja mikä estää nykyisin ostamasta ääniä? Olen kuullut eräästäkin pitkäaikaisesta valtuutetusta, joka jakeli kylällä kossupulloja.

13.12.2008 15:45  Transit Mies

Budjettineuvottelu
Veikko Vennamon tapaa tehdä politiikkaa kuvaa joukkomme ensimmäinen budjettineuvottelu, joka hänen mielestään sujui liian nopeasti ja helposti. Hän ehdotti, että istuisimme vielä tunnin veraan suljettujen ovien takana, ettei käytävässä tietoja odottleva toimittajajoukko saisi sellaista kuvaa, että työmme on liian helppoa. Näin päätimme hymyssä suin tehdä. Tunnin rupateltuamme Vennamo työntyi ovasta ensimmäisenä televisiolamppujen loisteeseen puhjeten otsaansa pyyjkien ja äärmmäisen rasittuneelta näyttäen suureen ääneen valittamaan, miten suuret puolueet ovat jatkuvasti yrittäneet riistää köyhiltä vähäisetkin edut, jotka hän, Vennamo urhoollisesti taistelln oli onnistunut viime hetkellä pelastamaan. Me kolme muuta opimme taas jotakin.


Pertti Paasio, Eduskunnan kirjaston kokoelma

13.12.2008 15:49  !!!

Kurikassa tuskin valitaan yhtäkään henkeä luottamuspaikoille ohi olemassa olevan vaalilainsäädännön. Äänestystulosta on siten siis pakko noudattaa.

13.12.2008 16:12  Margit

Minulle on ollut kysymyksiä mm porkkanarahoista. Ensivuodelle porkkanarahaa tulee 1.8 milj .Oman katsantokantani mukaan rahat pitäisi käyttää uuden Kurikan kehittämiseen. Porkkanapottia ei saisi syödä jo etukäteen kokonaan vaan sitä käytettäisiin hankerahoitukseen erillisellä päätöksellä kun hankkeita ilmenee. PS VASTAUS KESTI MUTTA MINÄ TEEN MUUTAKIN KUN ISTUN KONEELLA

13.12.2008 16:37  Margitille

Se mainosraha tuntuu uskomattoman suurelta, mihin se käytettäisiin?
Miksi rakentamisraha on poistettu, näin taantuman uhatessa se olisi pitänyt ehdottomasti säilyttää! Poistaminen asettaa kuntalaiset eriarvoiseen asemaan! n.3300 euroa on suuri raha! Jos kaupungissa päätetään lähteä tietylle avustuslinjalle, oli se sitten vauva tai rakentamisraha, päätöksissä täytyy pysyä, ei niitä voi aina joka toinen vuosi muuttaa.

13.12.2008 17:12  Matti Ollila

Hei
Katsokaa politiikka-osiota. Siellä tausta-aineistoa keskustelun pohjaksi.

13.12.2008 17:54  Rintakyliltä!

Hyvä Matti! Ehdotuksia tarvitaan ja keskustelunavauksia!
Nikkarikeskusasia on tietenkin vain viilausta ja säästöt eivät muodostu kovinkan suuriksi.
Yläasteen remontissa olen täysin samaa mieltä. Putki ainakin kuulostaa tässä vaiheessa turhalta. Lukio ja sen kehittäminen ehkä yrittäjälukioksi täytyy sisällyttää koko alueen suunnitteluun.
Käyttötalouden säästöjä onkin vaikea löytää, JIK luultavasti kasvattaa sosiaalipuolen menoja ainakin ensimmäisinä vuosina. Vanhusten hoito tarvitsee lisää rahaa jne.
Kaupungintalo jäi Matilta käsittelemättä. Kun nyt puhutaan kuntaliitoksen hyötyjen käyttämättä jättämisestä, täytyy nykyinen rakennuskanta ensin inventoida ja sitten katsoa millaisia lisätiloja tarvitaan. Joten kaupungintalon suunnitelmat pöydälle.
Johtopäätös tietenkin on se, että budjetti näillä luvuilla on kestämätön!

13.12.2008 18:06  Perutaan budjetti

Christoffer Taxellkin tänään ykkösaamussa tänään ilmoitti, että nyt on tosi kyseessä ja me täällä Lintukodossa elämme ihan omin talouden ehdoin.
Hohhoijaa.

13.12.2008 18:07  Transit Mies

"Tämän asian hoitamatta jättämisestä vastaa siis yksin poislähtenyt kaupunginjohtaja"
Vanha Kurikkalainen sanonta:Se haukutahan joka ei ole paikalla.

13.12.2008 18:13  Matti Ollila

Tässähän ei ole kyse mistään haukkumisesta vaan esittelijän valmisteluvastuusta, mikä on todettu kuntalaissa yksiselitteisesti.
Se on sitä kaupunginjohtajan vastuuta. Kuinka sen muuten voisi ilmaista?
Keskustelua on turha tältä osin jatkaa jos ei tätä ymmärrä

13.12.2008 18:15  toimintaa peliin vaikka vähän velaksi

Tuntuuko se ny siltä jotta rahat menevät syömiseen ?
Remontit antaa työtä mutta markkionointi mennee turhaan kun laman pituudeta ei ole tietoa ja rahat valunevat vain ulos.Runsaalla valtionavulla toteutettavat hankkeet jotka vähentävät tulevaisuuden kuluja ja työllistävät lienevät nyt omiaan .
Jos käyttötalous vain syö eikä ole toimintaa niin paineet veroäyrin nostoon täsä tilanteessa huolestuttavat.
Lukiot nopeasti yhteen.Opetusryhmät suuremmiksi.Myydään metsää (puuta) ja rakennetaan halli Jurvaan.
Miten olisi eu/kansallisina hankkeina tietoverkot viemärit tiekunnostukset kaukolämpölaajennukset.Paljonkos se Outokumpu sai koulustusrahaa valtiolta ?
Saataisiinko me ?

13.12.2008 18:20  voi voi

Opetusryhmät suuremmiksi? Siinäpä kauaskantoista ajattelua, ei kannata edes kommentoida enempää.

13.12.2008 18:30  Säästöjä?

Olisikohan aika ulkoistaa koko tekninen puoli? Tekninen johtaja ei saa aikaan edes uskottavaa esitystä kaupungintalon tulevaisuudesta, vaan täytyy palkata konsultti!
Samalla voidaan ulkoistaa myös taloushallinta!

13.12.2008 18:39  Muutosjohtaja saa paikan

Taloudesta oppineet kertovat että on hyvin tärkeää huomata muutos toimintaympäristössä. Ei kuitenkaan riitä että huomaa muutoksen ja sitä voivottelee.

On pystyttävä reagoimaan muutokseen. On kyettävä tekemään päätöksiä. Vastuu on kannettava.

13.12.2008 18:52  Taunusmies

Mitä meinaat Transiittimies? Pitäiskö luottamusmiesten sittenki häsytä joka paikas.?

13.12.2008 18:57  Kiitos Pohjalaiselle!

Se, millainen itse luulee olevansa, ja millaisena muut sinut kokevat, on näköjään kaksi aivan eri asiaa. Ja muilla tarkoitan lähinnä niitä, jotka eivät ole kannattajiasi. Heidän joukossaan on myös niitä, joita olet kohdellut erittäin hävyttömästi, ilman aihetta. Mietipä vähän! Kuinka tätä voi olla niin vaikea tunnustaa edes itselleen! Kuitenkin esiinnyt tällä palstalla henkevänä ja syvällisenä, runoja siteeraavana ihmisenä, erittäin ristiriitaista.

Eino Leinon sanoin: "Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista". Näinköhän se vain on.

13.12.2008 19:05  namu

On hyvää rinnassa jokaisen vaik aina ei esille loista.

Näin myös varmasti äskeisellä kommentoijalla on hyvää rinnassaan.

Mutta kuten on jo tuhanteen kertaan todettu, kukaan ei ole täydellinen enkä oo huomannu täällä kommentoivien olevan mitään erityisiä 'kannattajia'... Ehkä samanhenkisiä, pikemminkin.

13.12.2008 19:07  Hilpeä

Talousarviosta ja sen käsittelystä tulee mieleen hilpeä lausahdus:

Olisi se harmi, jos menisi kaikki turha työ hukkaan !!!

13.12.2008 19:10  namu

Kiitos pohjalaiselle on varmasti myös itse toiminut aina ja joka tilanteessa lähimmäisiään kohtaan pelkästään tahdikkaasti ja empaattisesti.

'Se teistä joka on synnitön ja niin edelleen...'

Koko ajan ajaudutaan henkilöihin.. :(
Asiaan !

13.12.2008 19:12  Mollaamiseen kylläntynyt

Voi kauhiaa mikä moralisti. Aina on niitä jotka asettuvat muiden yläpuolelle. Vanhoina aikoina piti herrasväelle niiata tai kumartaa. Kirkossa oli eri penkit herrasväelle. Henkilöön menevät arvioinnit toisesta kertovat eniten itse arvioijasta. tähän ansaan on mennyt Mannila ja nyt vielä klo 18.57 täti. pysytään nyt asiassa.

13.12.2008 19:17  Trenki

Lakeurella ei toisen uskontoa eikä syviä tunteita eikä isänmaata pilikata. Sen pitääs jo tietää. Ei oo "Kiitos Pohjalaiselle" täältä päin kotoosin. Annetahan anteeksi, jos ymmärtää pyytää.

13.12.2008 20:11  Rohkeasti eteenpäin Kurikan parhaaksi

Kyllä Pohjalainen on hyvä lehti. Lehti on tuonut ansiokkaasti esille Kurikkalaisen harvainvallan. Toivottavasti valtuutetut maanantaina ei ole sopulilauma. Uskaltaa tehdä itsenäisen päätöksen, kun valitaan valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat. Onneksi on lippuvaali!

13.12.2008 20:23  Kassu

Kyllä Pohjalainen on hjyvä lehti, kaikkihan sen tietää, tilaajat lisääntyvät ja levikki kasvaa, ansiokasta uutisontia.

13.12.2008 20:39  Valhteliojoitten klupi

On vaan surullista, että Pohjalaisen uutisointi perustuu ja on valheellista. No sehän on valintakysymys. Kun tykkää lukea henkilöistä tai yleensä asioista paskaa ja niille naureskella, niin tilaus on olemassa Pohjalaisen tulevaisuudelle.

13.12.2008 21:00  Karautetaanko kiville

Ensiksi Matille voimia kestämiseen, luulen, että nämä inhottavat lehtikirjoittelut ja kommentit ovat vain pelkkää kateutta. Toimittajien pitäisi olla vähän kriittisempiä kun sinne syötetään milloin minkäkinlaista soopaa.
Voiko joku vastuullinen päättäjä hyväksyä, että tässä tilanteessa otetaan velkaa yli 7 miljoonaa euroa, eli vanhoissa markoissa lähes 50 miljoonaa !!!!! Vastuuta levittäisin kyllä kovasti tekniselle lautakunnalle ja suunnittelujaostolle sekä johtaville virkamiehille. Valtuusto on tavattoman huono paikka lähteä talousarviota "korjaamaan", työ pitää tehdä aivan muualla, kuka nyt valtuustossa lähtee hankkeita alasajamaan. Matti on kovan paikan edessä, mutta oikeassa, tarvitsisi todella tukea ajatuksilleen kunnallistaloudesta. Suunnittelujaoston, teknisen lautakunnan ja kh:n puheenjohtajien pitäisi tulla esiin ja kertoa, miksi tämä talousarvio on tällainen ja ovatko he sen takana. Jos ei täällä niin ainakin valtuustossa.

13.12.2008 21:04  Kassu

Jos vielä vähän "tonkaistaan" ja mietiskellään sitä, kenelle ko.aviisi on tarpeellinen, niin eipä ole suuri porukka, det gamla sanonta, R**** jättävat uppoavan bååtin.

13.12.2008 21:25  Olla siis luottamuksen arvoinen

Jos vanhat merkit paikkansa pitää, niin maanantaina käsiteltävä ta menee läpi sellaisenaan ja vieläpä siihen lisätyillä tarverahoitusvaatimuksilla. Tässä juuri nähdään se: Mistä kaupunki maksaa, eli virkamiehet, jotka esittävät ja mistä luottamusmiehet joutuvat tappelemaan!
Unohtamatta siis valtuutettujen omia esityksiä!

13.12.2008 21:25  Ohikulkija onnittelee

Kehuista luin hirven elvyttämisestä. Hirvi kaadettiin, tosi tökerö teko, tekijä(t) pitäisi saada edesvastuuseen. Toimenmiehet Reino ja Esko ovat tehneet ison työn hirven elvyttämisessä, siitä meidän tulee kovasti kiittää ja kumartaa.

13.12.2008 21:44  inhimillinen KEPU

Margit ! Kurikan kehittäminen__ __
Mitä se on ? Lähes 11 milliä vanhan mummon yksiköissä.
Se on paljon se.Jurvalaiset kuluttivat sen palkkoihin.Kurikkalaisilta on se sulanut Fortumissa monin kerroin_ jos myydään nyt.Mitä mieltä olisit jos laitettaisiin sivukylien eläkeläisille vaadittavat suodatuskentät kuntoon.
Montako eläkeläistaloutta on ?Mikä on heidän keskimääräinen tulonsa ?
Jos jätevesiasia maksaa heille 2-3 tuhatta ? niin puolet porkkanasta lienee heille ok.Ovathan he hankkineet Fortumitkin.Eikö tällaisella tulisi lämpöä ja läheisyyttä? Ihan tosissaan

13.12.2008 22:03  Ihmettelevä.

On kumma juttu, että Margitia pommitetaan talousarviosta, jonka hallitus puheenjohtajansa johdolla esittää avltuustolle. Margit ei ole hallituksen jäsen vaan valt.vpj. Sensijan kokoomuksen rooili on jäänyt vähälle. Hall. jäsen Reetta Hakala esitti 15 t? rytmiraiteen avustukseksi. Pieni lisä tietysti 9 miljoonan ?:n rinnalla. Mitä kokoomus on esittänyt? Ei yhtään mitään, ei kyllää eikä eitä. Heille talousarvio lienee yhdentekevä-

13.12.2008 22:03  Kohti tulevaisuutta

Minäkin olen tilannut Pohjalaisen. Syy: lehdessä on luotettavaa tietoa mm. Kurikasta. Kurikkaa on hyvä kehittää nyt kun valtuustoon ja kh nousee uudet vastuunkantajat. Saadaan myös puheenjohtajistoon uutta ilmettä. Tervetuloa Mika myös johtajaksi.

13.12.2008 22:09  On aikoihin eletty

Kaharin teot ovat jääneet vähälle maininnalle jo. Pohjalainen harhautti päätoimittajan panettelupuheenvuorolla kansaa puhumaan aiban muusta kuin Kaharin törkeästä virheuutisonnista. Kaharin ja kokoomuksen väitteet luottamuspaikkasopimisesta ovat kuihtuneet kuin syksyinen heinä. Kaharilla tuntuu olevan paljon tukijoita, kun lehtien oikaisut ovat jääneet lähes tekemättä, ainakaan niin , jotta kansa olisi ymmärtänyt huijausten syvyyttä. Lehdistö tekee mitä tahtoo ja puolustaa toimittajia vaikak he tekisivät mitä virheitä Oi missä on puolueeton lehdistö?

13.12.2008 22:11  Ihmettelevä

Törkeää pudottaa pelistä yksi kohtuullisen hyvä ehdokas nimi mainitsemalla

13.12.2008 22:28  Siinä on luotettavaa tietoa.

minäkin olen tilannut pohjalaisen, siinä on luotettavaa tietoa.

13.12.2008 22:35  ?

Mihin ovat kadonneet "esko r" ja "huumori"? Osuiko arvaus koko härdelin perussyistä oikeaan?

Mikä on miehiään tämä hälyn lähde?

Kiinnostaa!

13.12.2008 22:38  Itse luottamus

Pohjalainen on joutunut oikomaan pari "luotettavaa" tietoa viime aikoina. Vai oliko se vain Ilkka, joka oikaisi Kaharin väärät tiedot?

13.12.2008 23:26  ?

Matin kuvaus budjetointiprosessista oli mielenkiintoinen.

Sen mukaan suunnittelujaosto on hyvin keskeinen elin budjetin valmistelussa.

Tuntuu aika yllättävältä yhtälöltä ensikuulemalta.

Ymmärtääkseni uuden Kurikan valtuuston ensimmäinen kokous on vasta 15.12.2008. Tästä seurannee, että uudelle Kurikalle tuskin on valittu minkäänlaisia luottamuselimiä. Ei myöskään suunnittelujaostoa. Mielestäni Keskustakin vasta esitteli viikolla ehdokkaitaan suunnittelujaokseen .

Onko nykyisen Kurikan suunnittelujaos sotkeentunut uuden Kurikan talousarvion rakenteluun?

Jos näin on päässyt käymään, on tainnut mennä puurot ja vellit pahasti sekaisin.
Ei ole mikään ihme, jos tällainen esitys ei ole kovin tasapainoinen.

Jos mitään ymmärrän, ovat uuden Kurikan ainoat viralliset luottamushekilöistä koostuvat elimet järjestelytoimikunta ja lolakuussa valittu ja ylihuomenna ensimmäistä kertaa kokoontuva valtuusto.

Näinkö on, vain olenko täysin väärässä? Niinkin voi asia olla, eikä siinä mitään.

13.12.2008 23:27  Juhani

Yksoikoonen:

En puhunut budjetista mitään eikä siihen ollut edes mitään yhteyttä.

13.12.2008 23:40  !

Kysymysmerkille!
Eikös tässä kuitenkin tapahdu niin, että Jurva liittyy Kurikkaan? Silloinhan budjetin valmistelu menee ihan normaalin järjestyksen mukaisesti. Näinhän käy aina vaalien jälkeen!

13.12.2008 23:40  Juhani

Jos puheenvuoroni olisi koskenut budjettia, niin minun budjetini ei olisi lähelläkään tuota budjettia. Mutta nimellä siihen ei voi kaupungin työntekijä ottaa kantaa. Se on tullut täälläkin selväksi. Enkä kirjoita sitä mitä en voi omalla nimelläni kirjoittaa. Laskutaidon puutteesta on turha syyttää jos siihen laskemiseen ei ole edes oikeutettu.

13.12.2008 23:47  Unelias

Tästä kaikesta ?-asettelusta näkyy kuinka mahrotttoman huonosti asioista ollaan perillä. Usko loppuu - ja aika . Valtuutetutko eivät tiedä miten budjetti tehdään. Voi herran pieksut kun on uudelle valtuustolle opetettavaa. Missä on virkamiesten ääni ja vastuu. Taitaa olla niin, että kauoungintalolla naureskellaan kansalaisten tietämättömyyttä. Luottamusmiehiä pompotetaan ja he saavat syyt. Virkamiehistä ei ole nousemaan kertomaan totuutta. Osastot puolustavat omia reviirejään. Onpa rehelllistä touhua ja peliä.

14.12.2008 0:02  ?

Huutomerkille

Nykyinen Kurikka ja ensivuoden alussa kuntaliitoksen myötä syntyvä Kurikka ovat kaksi täysin erillistä kuntaa, joiden asioita voivat valmistella ja päättää vain jomman kumman kunnan tehtäviinsä valitut elimet.

ELI NYKYISEN KURIKAN TOIMIELIMET EIVÄT OLE KELPOISIA PÄÄTTÄMÄÄN VUODENVAIHTEESSA MUODOSTUVAN KURIKAN ASIOISTA

14.12.2008 0:10  !!!

Voi apua. kaikki valmistelutyö on tehty kummassakin kunnassa, erikseen ja lopulta yhdesä. Molempien kuntien hallituksista koostuva yhteinen järjestelytoimikunta on tehnyt esityksen 15.12 kokoontuvalle valtuustolle. Kurikan kaupunginjohtaja Jarvan esitystä ja käsialaa on tuo budjetti tosiasiassa.

14.12.2008 0:14  Fun deerausta

Lainaan suoraan ylläolevaa:

Ymmärtääkseni uuden Kurikan valtuuston ensimmäinen kokous on vasta 15.12.2008. Tästä seurannee, että uudelle Kurikalle tuskin on valittu minkäänlaisia luottamuselimiä. Ei myöskään suunnittelujaostoa. Mielestäni Keskustakin vasta esitteli viikolla ehdokkaitaan suunnittelujaokseen.

Kyllä käsittääkseni kuitenkin kuntaliitoksen yhteydessä orgaaniksi on valittu molemmat hallitukset yhdessä, jottei synny sellaista "käppiä" ettei siinä välissä mikään ole ns. valiiidi toimija. Jostakin kait täytyy lähteä matkaan. Siinä olen monen muun kanssa samaa mieltä, ettei ns. porkkanarahoja saisi paasasa normaaliin infraan, vaan uusiin innovaatioihin. Joku paskaputki tuskin on mikään uusi innovaatio, joka toisi jotakin positiivista kahden keskuksen välille?
Sitten tielinjaukseen; eikö Tielaitos ostanut tiejohtaja Salosen viimeisinä aikoina sen verran enemmän aluetta Viinatien molemmin puolin, että tien nopeus voitaisiin nostaa 100 km/h. Muistan näin ja hän sitä jopa esitti tekniselle päällikölle, mutta tie olisi vaatinut jotakin pieniä teknisiä parannuksia, jotta se olisi voitu toteuttaa. Seuraavassa päällystysurakassa, joka tuskin lie kaukana, kyseinen homma voitaisiin varmaan hoitaa ja kun muutoinkin kt 67 ja v 3 - urakka on nyt työn alla, niin jos tsekkaa edes ankkaperspektiivistä Kurikka-Långåminne -tietä, niin hoksaa heti, että valtio hyötyisi sen kohentamisesta sen sijaan, että aiheutetaan pato Laihia/vähäkyrö/Isokyrö -liittymälle, joka pitää joka tapauksessa pian purkaa isolla rahalla. Ajovirrat jakautuisivat kahteen ja samalla syntyisi mahdollisuus esim. onnettomuuden sattuessa suunnata vaikka juhannusliikenne kokonaan toista reittiä.

14.12.2008 0:16  ?

!!!:lle Niin. Järjestelytoimikunta sai plarailla suu ymmyrkäisenä "valmista" esitystä, jonka perusteita juurikaan kukaan ei ole kyennyt valottamaan.

14.12.2008 0:22  talonpoika

Järjestelytoimikunta on toivottavasti toiminut kuten pitääkin eli;
Laatinut uuden kuntastrategian, uuden organisaatiorakenteen, mitoittanut henkilöstö ja toimitilatarpeen, valmistellut budjetin (tai määritellyt sen valmistelijan), hoitanut tiedottamisen kaikille asianosaisille ja lopuksi järjestänyt kunnallisvaalit!

Näinhän se menee kuten pitääkin!

14.12.2008 0:24  ?

Fun deeraajalle
Jos olisit lukenut loppuun, niin voisit siteerata myös "ovat uuden Kurikan ainoat viralliset luottamushenkilöistä koostuvat elimet järjestelytoimikunta (tämä on korvannut kunnanhallituksista koostuneen valmistelutoimikunnan) ja lokakuussa valittu ylihuomenna ensimmäistä kertaa kokoontuva valtuusto.

14.12.2008 0:40  Saa fundeerata

Tämä saitti tuntuu olevan lähinnä Kurikan päättäjien ylläpitämä? Täällä puhutaan uuden kunnantalon rakentamisesta tms. Samaan aikaan viedään Amk-koulutusta Jurvan "kotikoulunharjulta" pois ja siellä jää tyhjäksi kokonainen koulu sekä valtava aula ja auditorio, jossa voisi kokoontua vaikka Salon uusi valtuusto. Hei Haloo! Herätkää jo uniltanne. Teitä vierään kun vipukelkalla tai pässiä narussa. Pian on tilanne, että uudella kaupungilla on niin paljon infraa ylläpidettävänä, ettei paskalle taivu. Onko kaikki hallinto keskitettävä Kurikkaan, jos infraa olisi toisessa päässä uutta kaupunkia. Ainakin valtakunnallinen politiikka toimii eri suuntaan. Onko kaikki viisaus yhdessä paikassa, jotta se pitää jalkauttaa mahdollisimman kankeasti sitten tarvittaessa toisaalle, vai siellä, missä sille on tarve? Pitäisikö Hannun toimiston olla Kurikassa ja sen toisen elinkeinoihmisen vaikka Nikkarikeskuksessa?

14.12.2008 0:50  ?

En ole alunperinkään pitänyt mahdollisena uuden kaupungintalon rakentamist nykyisessä tilanteessa. Kunta on puolityhjiä tiloja väärällään ja kirstunpohja paistaa tyhjänä. Fundeereillahan aina saa. Olen vain odotellut, milloin kuntalaiset rupeavat herättelemään näitä Ruususen uneen vaipuneita edustajiaan.
Nyt ei ole uusien hallintopalatsien aika.

Jurvassa on hyvästi tilaa ja tidot kulkevat verkossa.

14.12.2008 1:01  DerFunder

Jopa tiedot kulkevat vekossa:)

Ei tänä päivänä sillä sijainnilla ole niin suurta merkitystä kuin joskus ruotsinvallan aikana. ja Kurikkalaisille taitaa olla outo tie vt8, joka kulkee ihan samalla leveydellä ja tavalla Sarvijoen ohi kuin vt3 Kurikan ja Ilmajoen välissä. Uusi Kurikka on siinä mielessä mahtavasas tilanteessa, että sen itäpuolella on toinen ja länsipuolella toinen valtatie. Jos sen välinen yhteys voidaan kohentaa, uudesta Kurikasta tulee todellinen risteyspaikka ilman mitään itäisiä tai läntisiä ohikulkuteitä. ja ? -nimimerkin alle piiloitunut oli ihan tavallisen oikeassa. Ei uusi Kurikka tartte uusia seiniä ennen kuin vanhatkin on inventoitu. Aivan järjetöntä, että kalliilla ja lisäbudjeteilla rakennetaan ja sitten myydään lämpimiä tiloja alle peltihallin neliöhintojen. Se, jos mikä on kuntalaisten rahojen haaskaamista. Uudessa Kurikassa on infraa vaikka muille jakaa, mutta se täytyy vain nyt käyttää järkevästi.

14.12.2008 1:13  jj

Hyvä mATTI uuden kommonistikurikan valo,
hienoa mennä vuosikymmeniä ajassa
taaksepäin.

14.12.2008 3:20  Tahvo Sutela

Kurikkalaasten tarkein asia on syynätä vanhoja Ilkka ja Pohojolaaslehtia, ja lukia niita ku piru raamattua. Sitten toinen tärkiä asia on panna maalilla ottahan kaikille kurikkalaasille puolueväri ottahan jotta tietaa kenelle ilkkua ja tehdä olo tukalaksi. Sehän on ollu kurikkalaasten puoluepoliitikkojen tärkein päämäärä viimeeset 30v ja todella tärkiää ohessa on savustaa nuoriso pois jatkamalla pysähtyneisyyren politiikkaa. Jos on Kurikassa pois vaikka 5v ja tuloo takaasi, aistii selkeästi pysähtyneisyyren, pahansuopaisuuren, paikallaanjunnauksen.... HIENOSTI ON HOMMAT HOIRETTU JOO!

14.12.2008 3:33  Tahvo Sutela

Kurikan poliittinen ilmapiiri on viimeiset vuosikymmenet ollut:
1. Luontaan tyäntävä
2. Pysähtyneisyyttä vaaliva
3. Pahansuopaisuutta viljelevä
4. Kurjuutta havitteleva

Kas ku Jurva huoli Kurikan kaverikseen!

Kurikan politiikka ja sen luoma ilmapiiri voisi olla:

1. Letkeä
2. Luokseen vetävä
3. Kunnioittava
4. Reilu ja laskelmoiva
5. Mukava

Ilmapiirilla vedetää menettyä, nuorisoa kotiin takaisin, investoinnit lisääntyy, kunnialliset tavat palaavat takaisin. Saadaan Kurikassa mukava paikka kuollakki, eikä pelkästään syntyä.

14.12.2008 8:19  sivulla asuva

Huomenta Margit.Odottelen mielipidettäsi porkkanoihin.
Mitä konkreettisesti ?
ihmisen vaiko veronmaksajan puolesta.
voiko eläkeläinenkin kuulua tähän joukkoon ?


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini