Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto



Siirry arkistosivulle »

Ei mitään hätää

Tiistai 21.2.2012 klo 6:40


Tekemisen vaiva


Kokeminen syntyy tiedostamisesta.

Havainnot ja ennenkaikkea uskomukset synnyttävät tiedostamisen ja tukevat sitä.

Lapsena koetuille nauramme nyt. Tiede kertoo koko ajan uusia asioita ja oikoo vanhoja uskomuksiamme.

Meidän subjektiivinen mielemme vähät välittää oikeastaan mistään tosiasioista. Siksi subjektiivisella tiedolla on vain vähäinen merkitys.

Sellainen tieto onkin vain uskomus.

Siksi paradoksi on, että uskomme kovasti tietävämme, vaikka emme tiedä vain uskovamme.

Näin on erityisesti yksilöllisissä asioissamme, kuten ihmissuhteissa.


Mielenkiintoinen valtuusto


Kiinteistöjä myytiin ja vuokrattiin.

Hyvä niin, yrittäjien pitää päästä remmiin, teollisia työpaikkoja ennen muuta tarvitaan.

Ainoa, mikä tässä oudoksuttaa, on Kehityksen tyyli esitellä asioita. Esityslistat ovat niukkoja. Valmistelua ei ole, vain päätösehdotus.

Oudoksun.

Liikelaitos on sentään lautakuntaan rinnastettava elin.

Kuntalain mukaan esittelyprosessi pitää olla nähtävissä ja se on julkinen.

Mutta luottamusmieshän vain luottaa.

Onneksi sentään kaupunginjohtaja valaisi asioita varsin perusteellisesti.

JK. Ilkan lehtitiedon mukaan vastustin lainan antamista Sellan "konkurssipesälle". Niin vastustinkin, mutta Ilkka ei kertonut vaihtoehdostani. Minusta on kohtuutonta kuormittaa tulevaa, uutta Sellan hallitusta lisärasitteilla. Parasta on antaa tukea esimerkiksi osakepääoman korotuksena. On epä-älyllistä fuskata itseään ja valtuustoa luulolla, että esitetty laina kyettäisiin joskus hoitamaan. Maalaisjärkeä kehiin nyt jo.

Kuntaliitoksista vähän

Lyhyt seminaari kertasi Kurikan mielipiteen kuntaliitosasiassa. Se mielipide oli yksimielinen.

0346.jpg

"Tavoitteemme itsenäisenä niin pitkään kuin se on mahdollista taloutemme ja palvelujen tuotantomme näkökulmasta. Olemme silti valmiita rakenteel lisiin selvityksiin JIK-kuntien (Jalasjärvi, Ilmajoki, Kurikka) kesken.”

Tällä mennään eteenpäin muuttuvissa oloissa, vaikka Virkkunen sitten sanoisi mitä. 0416.jpg

Maakunta -viestin jännityksen lomassa käytiin syventäviä keskusteluja Sjoen valtuuston puheenjohtajan kanssa kuntaliitos-asioista. Tässä sovitaan, ettei sovita yhtään mistään mitään.


Kommentit

21.2.2012 8:01  peräjurvasta

Koskahan tuota Sellaa oikein hoitaa oikein asianmukaisesti.

21.2.2012 8:44  Kuntaliitos Suupohjan tai Teuvan kanssa ei kiinnosta

Nyt on blobistin mukaan valtuuston suulla lausuttu, ettei Suupohja eikä myöskään selvitys Teuvan kanssa kiinnosta. Ei oile yllättävää, että toivotaan JIK-kuntien kuntaliitosta. Tätä esittää myös entinen jurvalainen, valtuuston puheenjohtaja Pekka Heikkilä ja opastaa tänään Ilkka-lehdessä ilmajokelaisia. Tämä kertoo sen, miten pahassa rakosessa Kurikka on, kun Ilmajoki on selvästi torjunut Kurikan kosintayritykset.

21.2.2012 8:50  avoimesti ja rehellisesti

"Olenko ymmärtänyt oikein: Onko Kinnusen hanke sellainen, jossa rakennuttaja ja omistaja on myös palvelun tarjoaja? Se on silloin käsittääkseni ministeriön ohjeistuksen vastainen.
Ei tässä muuta, mutta kaikkien kannalta on tärkeätä, että asiat menevät oikein.
Asiat ovat monimutkaisia. Päätöksenteossa pitää olla oikeata tietoa."

Tällaista kirjoittaa administrator H Koivisto naapuriblogissa.

Voi herran pieksut.

Nyt olisi kyllä syytä menna kaikkien alkeiskurssien emäalikurssille.

Kysy nyt Hannu vaikka tämän blogin pitäjältä näistä talous- ja kilpailuasioista.

Suomessa saa harjoittaa rakentamista ja rakennuttamistä, myös hoivapalvelun yrittäminen on mahdollista ja suotavaakin.

Omilla rahoillaan saa siis Suomessa vielä yrittää.
Sensijaan kaikenlaiset koplaukset ja kilpailua vääristävät yhteiskunnan tuet ja subventaatiot eivät ole sallittuja.
Ja sitten ei kun kilpailemaan näistä hoiva- ym. töistä se, jolla on kanttia ja osaamista.

Sitten toinen asia: Lakean tapauksessa ARA aikoi antaa Lakealle 1,2 miljoonaan euroa rakentamisen tueksi. Se raha oltiin antamassa Lakealle, ei Kurikan kaupungille. Se oli potti, mikä vääristää kilpailua vuokramarkkinoilla.
Mahdolliset porkkanarahat Teuva-tapauksessa ovat 3,6 miljoonaa. Ei siis tuo sama summa kuin edellä.
Muuten Margit oli aivan oikeassa Kurikka-lehden kirjoituksesssaan eli
Kurikassa tahallisesti jotkut vääristelevät asioita ilmiselvässä vahingoittamistarkoituksessa. Jopa lautakuntien kokouksissa hääritään epämääräisissä merkeissä.

21.2.2012 8:54  eipä aivan noin

8.44 tulkitsee aika vapaasti valtuuston mileipidettä. Siinähän ei ollenkaan otettu vielä kantaa Teuva-liitokseen. Otetaan rauhallisesti ja katsotaa n yksi askel kerrallaan. Tosiasiat paivat päälle ja jos Ilmajoki ei halua lausua tai tehdä mitään, niin ainoaksi mahdollisuudeksi jää Teuvan suunta ja se sitten siinä.
Seinäjokeen tuskin kukaan halua alusmaaksi.

21.2.2012 8:56  vähä huumoria

Heikkilän on kyllä aika turha opastaa ilmajokisia. Aivan kuin päänsä panis karhunpesään, hulliintuvat vain. Niitä pitää kehottaa menemään Seinäjoen syliin, kyllä se ittellisyys siitä sitten pian katoaa

21.2.2012 9:51  Jahkaillaan!

Kurikkalaisella tavalla ajateltuna:Liitos ehdokkaita meille on mielestämme hyviä"alistettavia"(Jurvan lisäksi)Teuva,Jalasjärvi,taipuukohan ne tulevaan kohteluun?Sitte niitä huonoja vaihtoehtoja on Seinäjoki,Kauhajoki.Näissä tapauksissa taitaasimme saada maistaa samaa kohtelua mitä oomma itte kokeellu Jurvaa kohtaan.

21.2.2012 12:08  Kauno Kyvykäs

Vähemmän tässä on turpiin tullut, jotkin asiat ovat vain tapahtuneet nopeammin, kuin mitä luonnollinen kehitys olisi tuonut tullessaan.
Kurikkalaisista on onneksi pikku hiljaa tulossa kunnon Jurvalaisia, mikä taas on hyvinkin positiivinen asia. Näinhän vanha kansakin on todennut viisaasti, jotta ei nimi miestä pahenna, vaan omaksutut tavat.

21.2.2012 12:27  Kurikka Suupohjaan

Kyllä se nyt siltä näyttää kaikista vastaan pyristelyistä huolimatta, että Kurikka saa maistaa Kauhajoen lääkettä.

21.2.2012 12:30  Pekka Heikkilä

Ilkan jutussa oli yhden sanan virhe! Kaharin kanssa käydyssä keskustelussa puhuimme kuntien itsenäisestä päätöksenteosta ja tästä näkökulmasta tähdensin esim Ilmajoen muuttuvaa tilannetta nyt tarjotun kuntakartan toteutuessa. Sana lähidemokratia oli lipsahtanut muotoon "lähipalvelut" nimenomaan lähidemokratia tässä prosessissa on se, joka saa siipeensä!

21.2.2012 15:51  vailla huumoria

Tänään Ministeriön järjestämässä tilaisuudessa Lasse Hautala sanoi, että Kurikka ei istu kuvaan.
Niin että Kurikka on nyt Kauhajoen toimesta torjuttu ja rukkaaset tullu. :-)

Hyvä lasse niinku meirän lasse

21.2.2012 19:13  ????

Lasse puhuu asiaa.

21.2.2012 19:32  Kurikalle ei löydy kaveria

Kurikalle ei oikein tahdo löytä kaveria. Mistähän se johtuu?

21.2.2012 20:29  Kuinka

Tietääkö Juhani vai oliko hän paikalla?
Kuka ois Kurikan kaveri?

21.2.2012 20:42  Vanha........

19:32"Kurikalle ei oikein tahdo löytä kaveria. Mistähän se johtuu?"
Pitääkö sitä vielä kysyä miksi ei tahdo löytyä kaveria? Kuka Kurikan huolis, ei kukaan, omahyväistä höpötystä joillain valtuutetuilla ja iso päälliköllä.

21.2.2012 21:09  Juhani

Oli Juhani paikalla ja tosi hyvässä kurikkalaisseurassa. Paljon paremmassa kuin minä itse. En koskaan yltäisi noista kenenkään saappaisiin. Kirjoittamaan voin olla parempi, mutta teot ne ovat jotka puhuvat puolestaan eivätkä pelkät sanat.

Kuuntelin suu ymmyrkäisenä ja totesin että hyviä ovat puheenvuorot ja kuntapäättäjät kaikkialla EP:llä. Kolme kuntaa erottui selvästi tässä järjestyksessä: Kurikka, Isojoki ja olisiko ollut se kolmas Töysä. Kaikkien esiintyjät naisia. Ja kun siihen lisätään vielä JIK:n Pusan puheenvuoro, niin joko minulla on värilliset silmälasit tai sitten tämä oli naisten päivä.

Huonoin puheenvuoro oli miehellä. Eräs johtaja mm. piti hyvänä asiana tien päällä tapahtuvan pendelöinnin lisääntymistä. En ollut ainoa joka tuota kommenttia ihmetteli. Ei ihme että palvelut halutaan keskittää. Sillä se pendelöinti lisääntyy joka itse asiassa on kestävän kehityksen vastakohta.

Mutta nyt kun kuuntelin noita puheenvuoroja ja vähän ulkopuolellakin kommentteja, niin ajatukset kirkastuivat itsellänikin. Kaikesta päätellen kunnat ovat olleet hyvin tyytyväisiä Paras-hankkeeseen ja halusivat vielä jatkaa kuntayhteistyötä koska uudistukset olivat vielä niin kesken.

En minä usko että Kurikka millään lailla yksin on. Sekä Jalasjärven että Ilmajoen käsitykset JIK-yhteistyöstä olivat myönteisiä. Kuntaliitoksia kaipaavat kunnat vain ovat niin pieni vähemmistö ettei kaveria voikaan löytyä.

On se ihme jos nämä uudistukset menevät läpi. Sitten ainakaan kuntia ei ole kuunneltu. Oli tuo niin yksimielistä porukkaa. Jopa Seinäjoki toivoi vapaaehtoisuutta.

21.2.2012 21:27  Vanha........

Eikös se ole hyvä että on pendelöintiä kuntien välillä, eli edes jossain on työtä tarjolla. Turha yksin ajelu ei ole hyväksi, kimppakyyti säästää kaikessa.

21.2.2012 21:43  Jopa Seinäjoki toivoi vapaaehtoisuutta.

So what, voidaan kysyä. Mikä merkitys ko. päätöksellä mahtaa olla?

21.2.2012 22:44  nopeasti vaaleihin

Kyllä nyt näyttää siltä, että tällainen pakkokuntauudistus kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Paras konsti on antaa tukensa kuntavaaleissa maakunnan äänelle. Keskustalle ääni.

21.2.2012 23:49  Kauno Kyvykäs

Mikähän helvetin juppi-idiootti on keksinyt turhalle ajelulle näin typerän nimen, kuin pendelöinti. Joka ikisissä kissanristiäisissä joku pikkuääliö höpöttää pendelöinnistä aivan, kuin tämä kuvottava nimi olisi ratkaisu kaikkiin mailman ongelmiin. Paras tapa muuttaa persoonansa etovaksi ja vastenmieliseksi on höpöttää pendelöinnistä ja katsoa yleisöä typerän ja ylevän näköisenä. Rikkiviisauden ilmaiseksi meikkaamasta naamasta loistaa yleisölle käsitys siitä, jottei nämä tyhmät ole varmaankaan koskaan kuulleet näin fiksua ja viisasta sanaa.

22.2.2012 0:08  Juhani

Ja eikö me lähidemokratialla, lähipalveluilla ja oman paikkakunnan työpaikoilla pyritä juuri siihen että kaikenlainen pendelöinti ja sukkulointi olisi mahdollisimman vähäistä. Sillä säästetään teitä, luontoa, aikaa ja jopa ihmishenkiä ja terveydenhuoltoa.

22.2.2012 0:48  Kurikan Isäntä

Itse käyn seinäjoella pakosta töissä, mutta en koskaan halua asua muualla kuin Kurikassa. Toivon Ollilalle ja kaikille valtuutetuillemme voimia, viisautta ja jaksamista taisteluun Kurikan itsenäisyyden puolesta.

22.2.2012 0:48  Kurikan Isäntä

Itse käyn seinäjoella pakosta töissä, mutta en koskaan halua asua muualla kuin Kurikassa. Toivon Ollilalle ja kaikille valtuutetuillemme voimia, viisautta ja jaksamista taisteluun Kurikan itsenäisyyden puolesta.

22.2.2012 7:54  Martille tuki

Pitkään jatkuneet henkilökiistat johtivat viestintäpäällikön erottamiseen Sähköliitossa, kirjoittavat Sanoman maakuntalehdet. Erotettu Paavo Holi syyttää liiton puheenjohtajaa Martti Alakoskea ajojahdista ja työpaikkakiusaamisesta.

Alakoski pitää väitteitä käsittämättöminä.

Me täällä Kurikassa emme usko, että Alakoski kohtelisi ketään oikeudettomasti.
Ikävää, että kun lopputili tulee, niin tehdään kohujuttuja nykyään.
Ketä Kurikassakaan voi enää kyvyttömyyden takia panna pois, jos heti syytetään kiusaamisesta.

22.2.2012 8:06  Kuntauudistuksesta Kurikan puolesta sanottua

Nyt on Kurikan puolesta esiinnytty kuntauudistusasiassa. Ensin valtuuston puheenjohtaja Pekka Heikkilä toivoi JIK-kuntien liitosta ja opasti lehdessä samalla ilmajokelaisia.Eilen lehden mukaan puheenjohtaja Markitti on kuntauudistustilaisuudessa lausunut, että JIK-kunnat yhteen.Tähän antoi heti vastauksen Ilmajoen kunnanhallituksen puheenjohtaja Veli Haavisto, joka MTV:n uutisissa vakavaan sävyyn ilmoitti, että Ilmajoki pysyy itsenäisenä. Ilmajokihan on tilastojen valossa selvin esimerkki Seinäjokeen liittyjistä.
Kovin ovat heppoisia Kurikan haaveet ja ristiriitaista, kun samaan aikaan selvitetään kuntauudistusta Teuvan kanssa.

22.2.2012 8:15  Suoraa puhetta

Ilmajoen kunnanvaltuuston PJ. Haavisto ilmoitti MTV 3 aamulähetyksessä, että Ilmajoki ei liity eikä harkitse edes littymistä mihinkään.
Ilmajoki pysyy ittellisenä.piste.

22.2.2012 8:20  etäisyyttä toivoisi

Heppoisia ovat haaveet varmaan kurikassa, mikäs siinä. uskomatonta taas on öykkäröinti Ilmajoella. Ilmajoki liitetään Seinäjokeen, kun se aika tulee eikä siinä ole sanan sijaa. Kurikka viisaasti koettaa edetä hiukan järjen suuntaan. Yli puiolet suomalaisista on jo sitä mieltä, että eniten ahdingossa olevia kuntia pitää lopettaa. jatkossa loppuvat, niin Ilmajoki kuin Kurikkakin.

22.2.2012 8:21  se ittellisistä

Haaviston puhe oli tyypillistä öykkäröintiä. Sitä on nimenomaan häneltä totuttu jo kuulemaan.

22.2.2012 11:35  Kurikan päättäjille tuki kuntaliitosneuvotteluihin

Kurikalla on selkeä ja luonteva mielipide kuntaliitoksista;JIK-kunnat yhteen. Tavoite on hyvä ja kannatettava, näin menetellen syntyisi aivan luonteva kuntakokonaisuus.Nyt ei ole kenenkään syytä osoitella ilmajokisia, on haettava neuvotteluin ja pohdiskellen yhteinen sävel Ilmajoen ja Jalasjärven kesken. Pinempiinkin asioihin on haettu konsultin apua, nyt ulkopuolinen asiantuntija vetämään JIK-liitosta, rauhallisesti eteenpäin, hiljaa hyvä tulee.

22.2.2012 15:44  vitsivitsi ei tämä ole

Onneksi rauhalllisiakin ihmisiä löytyy. Yleensä kurikkalasiet mollaavat kurikkalaisia päättäjiä, jotka yleensä ottaen ovat maakunnallisissa keimeissä kaikkein rauhallisimpia ja vähiten provakorisia. Syyttelemättä ketään, voi sanoa , että ittelliset Ilimajokiset aika usein toteuttavat omaa omaksuttua tyyliään, jossa keskeistä on toisen mollaaminen. Jalasjärviset ovat fiksuja lukuunottamatta huonosti käyttäytyviä muutamaa mieshenkilöä.
Kurikkalaisilla ei ole paljoa hävettävää ja Paavo on sosiaalisin kaikista johtajista.

22.2.2012 15:51  Kurikkalaiset ovat kovia källäämään muita

Kun seuraa tätä blogia, niin kurikkalaiset ovat kovia syyttelemään muita esim.ilmajokelaisia. Kurikkalaisissa on jonkinlaista sisäänpäin kääntyneisyyttä. Kuvitellaan, että Kurikka on jonkinlainen maailman napa, vaikka esim väkiluku vähenee noin 100:lla henkilöllä vuosi. Eihän tällainen kunta voi pitää itsellään kovia luuloja, että esim. Ilmajoki, jonka väkiluku kasvaa, voisi liittyä siihen ja menettäisi palvelujaan, kun Kurikka kuitenkin pitäisi itseään keskuspaikkana, mikä on nähty Jurva-liitoksessa.

22.2.2012 16:19  niin on pihallakin

Kurikka Jalasjärvi Ilmajoki yhteen ja nimeksi KURJAILMA

22.2.2012 16:44  Rauhallisesti

Valtion toimet kuntaliitoksiin liittyen tähtäävät erityisesti siihen, että kunnilla olisi myös tulevaisuudessa edellytykset järjestää sosiaali ja terveyspalvelut. Hallituksen kaavailemassa kuntakartassa on kuitenkin unohdettu, että JIK-kunnat ovat jo ratkaisseet ko. ongelman, ainakin periaatteessa.

Siten Kurikkaa, Ilmajokea ja Jalasjärveä ei pakolla liitetä mihinkään. Odotellaan ja tutustutaan kumppaneihin, ehkä tulevaisuudessa löytyy uusia yhteistyökuvioita.

22.2.2012 17:14  ????

Haavistolla ja Pirttikoskella selkeä näkemys, mikä näyttää puuttuvan Kurikan johdolta. Täällä tuntuu olevan aivan sama minnekkäpäin sais liittyä, kunhan vain sais liittyä. Aivaku Yökerhos valomerkin jäläkehen...kaikki kelepaa, jolta vain sais!

22.2.2012 18:53  Ei kelpaa kellekkään

Kurikan mafia alkaa hiipua

22.2.2012 19:48  Kuntalaisten tulevaisuus toissijaista

Naapurikunnan johto on esiintynyt pontevasti kunnan itsenäisyyden puolesta.

Lausunnot tekee mielenkiintoiseksi se, etteivä lausujat ole kertonee naapureilleen, mikä heidän kunnassaan on muutamassa vuodessa muuttunut niin perusteellisesti. Jotain merkillistähä on pitänyt tapahtua, kun sekä hallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja olivat sorvaamassa innoissaan kuntaliitosta Jurvan kanssa. Valtuuston enemmistökin piti liitosta tavoiteltavana.
Eipä kai Ilmajoella juuri mikään ole noista ajoista muuttunutkaan. Johtajat vain epäonnistuivat vallantavoittelussaan ja Suurilmajoen synnyttämisessä, kun piskuinen Jurva uskalsikin olla riittävän ittellinen.
Vuonna 2007 nyt itsenäisyyden nimiin vannoville olisi kelvanut hyvin liitos Jurvan kanssa ja jatkot Kurikan ja Jalasjärven kanssa. JIK-kunta Ilmajoen johdolla! Noista ajoistahan liitoksen perustelut ovat vain vahvistuneet JIK-yhtesityön myötä.
Lausuntojen antajat voisivatkin todeta rehdisti, että ainoa todellinen kynnys JIK-kuntaliitoksiin onkin oman arvovallan pöngittäminen. Viis Ilmajoesta ja ilmajokisista. lmajokiset voivat tietenkin pohdiskella, että ovatko nämä Haavisto ja Pirttikoski nyt niin merkittäviä miehiä, että kunnan kannattaa ajautua heidän arvovaltapelin seurauksena vaikka Seinäjokeen.

22.2.2012 21:07  Ilmajoen kunnanhallitus on vastustanut yksimielisesti Kurikan esitystä JIK-yhteistyön laajentamisesta

Ilmeisesti on kuitenkin niin, että Ilmajoen kunnan johto on nähnyt Kurikan menttelytavat Jurva-liitoksen jälkeen. Kurikan johdon hingun JIK-liitokseen ymmärtää, kun Kurikka olisi siinä maantieteellinen keskuspaikka ja Ilmajoen palvelut olisivat uhanalaisia. Tilanne on ihan sama, kun Kurikka vieroksuu, että se liitetään Suupohjaan, jossa se pelkää Kauhajoen roolia keskuspaikkana.Täten on turha syyllistää kunnan johdossa kahta henkilöä, kun Ilmajoen kunnanhallitus on yksimielisesti toprjunut Kurikan esitykset JIK-yhteistyön laajentamisesta.

22.2.2012 22:28  höpöjä 51:07

Missään vaihtoehdoissa minkään kunnan palvelut lähipalveluina eivät ole eivätkä ole olleet uhanalaisia. Kurikka on ruokkinut Jurvan invetsointeja useilla miljoonilla, niinkuin kuuluukin, sehäm on osa Kurikkaa

22.2.2012 22:51  Kauno Kyvykäs

Kaikille Seinäjokeen hinkujille tiedoksi, jotta te haluatte myöskin Stalinistisen kaavoitus- ja rakennuslupapolitiikan, joka tulee aivan ilmaiseksi, ikäänkuin kaupan päälle.

22.2.2012 23:13  Seinäjoelle

Paitsi, että Jurvasta on loppumassa myös lääkäripalvelut.
Toiseksi rahaa laitetaan vääriin paikkoihin, kuten esim.1,5 milj. Jurvan kunnantalon muuttamiseen lasten käyttöön, vaikka talo sopisi suoraan Kurikan kaupungintaloksi.
Lapsiperheet muuttaa pois, joten mihin uutta käyttötarkoitusta tarvitaan?

23.2.2012 1:38  Kaikkea sitä kuulee

Ei sinne mahdu puoletkaan väestä tuollaiseen tönöön.

23.2.2012 7:21  sellaasta taas

Jurvasta on vähentynyt lääkärit ei lääkäripalvelut. Kurikka, Ilmajoki ja Jjärvi hoitaa parhaansa mukaan vastaanottoa siellä mutta uudet lääkärit ei saa hakeutumaan Jurvan terveysasemalle. Sehän on se tosiasia ilman sarvia ja hampaita. Ilman kuntaliitosta Jurva olisi vailla palveluja.
Täytyy sanoa, että 23:13 asenteella näyttää kaikki olevan väärin eikä mitään ole tehty. Silti mitään ei saisi tehdäkään. "Akkaa on turha hakata, jos viinat on loppu"
Mitä ja ketä tuollainen vastakkainasettelu hyödyttää tai auttaa. 1:38 ?

23.2.2012 8:06  ????

23:13 Pitkässä juoksussa ei ole muuta näköpiirissä kuin Seinäjoki. Kunnantaloa tarvitaan päiväkodiksi kun muut jurvan päiväkodit kaatumapistees.

23.2.2012 8:15  höpsöjä

Mikä päiväkoti jurvas on kaatumapistees? Kyllä nyt pitääs vähä olla välillä tyytyväänenki eikä vain ruraata.

23.2.2012 10:32  Vanha........

22:51, KAUNO nyt piti jo huutaa sinua, ettet vain lopullisesti eksy sinne synkkyden viidakkoon.

23.2.2012 11:28  Kauno Kyvykäs

Tätä eksymistähän tässä pitää varoa kaikin mahdollisin keinoin, pahin uhka on, jotta eksyy kurakauppalan henkisen alennustilan keskelle.

23.2.2012 15:39  ittepäisiä

Pakosta tässä eksyy kun ei kukaan kuule. Teuva säilyy itsenäisenä, näin on E Lehtimäki päättänyt.

23.2.2012 18:14  sano totuus

Pitääskö Juhani Teuvan liittyä Kuikkaan?

23.2.2012 19:37  Urpilaanen on naisjohtaja

Suomen pakonomainen osallistuminen kaikkiin euron pelastustoimiin on poliittisten johtajiamme mukaan pienin paha kaikista huonoista vaihtoehdoista. Mistä he sen tietävät, kun muita vaihtoehtoja ei ole otettu edes harkintaan? Kaikki muut vaihtoehdot on vahvasti tyrmätty, koska hallitus jyrää enemmistönsä turvin eduskunnassa.


Oppositio voi vain esittää avutonta harrastajateatteria välihuudoin ja -kysymyksin. Eurovastuun kantamisen hurmiossa itsenäisen Suomen valtion tulevaisuudelta on käytännössä otettu pohja pois. Olemme jo nyt toisten armoilla.

23.2.2012 20:11  jep

"Tavoitteemme itsenäisenä niin pitkään kuin se on mahdollista taloutemme ja palvelujen tuotantomme näkökulmasta. Olemme silti valmiita rakenteellisiin selvityksiin JIK-kuntien (Jalasjärvi, Ilmajoki, Kurikka) kesken.?

Tällä mennään eteenpäin muuttuvissa oloissa, vaikka Virkkunen sitten sanoisi mitä.

Siinähän se on pähkinän-kuoressa.

23.2.2012 20:18  Kurikan ökytalo

Jurvan kunnantalotönöön mahtuu kuitenkin 40 virkailijaa ja kaikilla oma huone. Uuteen kaupungintaloon emäkurikkaan on piirretty kuulemma avokonttorit ,4 hlöä istutetaan aina samaan kämppään. Että sellainen ökytalo. Jurvan komeaan taloon mahtuisi tällä tyylillä 120 virkamiestä. Tarvitaanko 120 istumapaikkaa?

23.2.2012 20:56  Käteinen Jörkkä

EU:n Kreikalta vaatima deflatorinen talouspolitiikka ei voine onnistua niin kuin ei ole onnistunut muuallakaan (Saksassa v. 1929-32 tällainen politiikka nosti Hitlerin valtaan).


Toki talouspolitiikka on niin monimutkaista, että muitakin näkemyksiä Kreikan pelastamisesta voidaan esittää. Aika näyttää kuka lopulta on oikeasa.

23.2.2012 21:57  miten

Kokoomus kylpee syksyn kuntavaaleissa. Kuinka käy demarien?

23.2.2012 22:18  soinista

"Soinin ilmaus oli kuitenkin puoli leikillään sanottu kun pilke silmäkulmassa sen sanoi. Myöskin hyvin perusteli että se suoraan tarkoitti eu-politiikan arvostelua." "Ei fyysistä vertausta johonkin ukkeliin." ´Tätäkö mieltä on Suomen kansa. Sivistyneeksi itseäään arvioiva poliitikkko voi "leikillään" sanoa mitä tahansa. Niinkö on?
Minusta ei.
Odottidi jotain alkeellisia käytöstapoja ison puolueen puheenjohtajalta. Oikein kristitty roomalaiskatolinen fariseus vai?

23.2.2012 22:23  Ottakaa huomioon

että Jurvan ja Teuvan yhteenlaskettu väestömäärä menee yli kantakurikan väkiluvun!
Että kunnan keskus saattaa liarahtaakkin Teuvalle
tulevina aikoina uuden valtuuston äänestämänä.
Annattako kurikkalaaset ny valtakirjan pois?

23.2.2012 23:15  Kurikkaq ja Teuva yhteen työryhmien työn tuloksena

Sehän olisi kantakurikkalaisille oikein, että' teuvalaiset ja jurvalaiset ottaisivat komennon. Tämä Kurikan JIK-huuma perustuu juuri siihen, että Kurikka olisi kaiken keskipisteenä. Sentakia Kauhajokeakin pelätään.

23.2.2012 23:27  Kuinka Sella pärjää, kun ammattikorkeakoulutus loppuu Jurvassa

Mitenkähän se jo nyt huonosti voiva Sella tulee jatkossa pärjäämään, kun ammattikorkeakoulutus siirtyy Jurvasta pois.Taitaa siitä tulla kaupungille pohjaton rahan reikä.

23.2.2012 23:30  Ilmajokelaiset katsovat kurikkalaisia peräpeilistä

Hannu Koivisto blogissaa on sitä mieltä, että ilmajokisille pitää sallia ittellisyys eikä niitä saisi haukkua, niinkuin nyt tehdään, jos aiotaan JIK-yhteistyötä syventää. Koivisto on sitä mieltä, että ilmajokiset katsovat kurikkalaisia tällä hetkellä peräpeilistä. Sattuvasti sanottu.

24.2.2012 0:16  Kauno Kyvykäs

Kyllä Sella pärjää aivan yhtä hyvin, kuin ennenkin, kun Kurikka vain kylvää rahaa tuuleen, kuin tähänkin asti.

24.2.2012 6:53  kehuja

Kukas niitä ilimajokisia haukkuu? Kehujahan tässä on annettu joka suunnasta. Öykkäri öykkärin tuntee. Viitttaamme Koiviston lausumiin.

24.2.2012 14:59  horolaanen

Koska uusi blogi? Liittyykö Teuva?

24.2.2012 16:00  Pitäisi edes yrittää

Pitääs yrittää myydä Sella pois.

24.2.2012 17:16  Kauno Kyvykäs

Nyt tuli päivän paras.

24.2.2012 18:17  Halvalla menöö, mutta menköhön

Vaikka halvallakin, kunhan vain kaupunki pääsisi Sellasta irti.

24.2.2012 18:30  Kauno Kyvykäs

Ihmeellinen asia tämä ns. prinsessan syntymnen. Tässä Ruotsalaisen houreen kohteessa on kuninkaallista yksi neljäsosa korkeintaan, lähihistorian valossa. Eri asia on tykkönään, jotta paljonko sekarotuisuutta lisää Ruotsin kuninkaallisten varhaisempi historia.
Mikäli kyseessä olisi koira, niin tuskin kukaan puhuisi rotukoirasta.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: