Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto



Siirry arkistosivulle »

Kyllä, ei kukaan tiedä

Perjantai 20.1.2012 klo 18:00


Autuaita ovat rauhantekijät, he saavat osattomat luopumaan


Tyhmänkö ihmisen tunnistaa siitä, että hän hoitaa hommansa ihan itse?

Niinkuin se, joka taitaa taitavasti. Osaa taitamattomuutensa työllä peittää.

Osaavia ja taitavia ovat he, joille kaikki ovat kilttejä.

Ihmisen parkoja, joille ei naureta, joita ei väheksytä.

Heillä on hyväksyttäviä arvoja, eivätkä he ole materiaan sitoutuneita. Heillä on kaikki, sillä heillä ei ole mitään.

He saavat osattomatkin luopumaan, aivan kaikesta.

Olipa onni, että kohtasit osasi. Ei tarvitse enää kysyä: Minne matka?


Kuka tietää, mitä tietää

Syksyn vaaleissa valitaan uusi taas ”kansan tahto”.

Se toteutuu, niinkuin toteutuu.

Nähtäväksi jää, millä tavalla asiat sitten paranevat?  Katoaako kuntaliitosten välttämättömyys, paraneeko asiointi, löydätkö itsellesi ystäviä ja vähenevätkö pulmasi? 

Eipä sitä kukaan tiedä.

Politiikkaa tehdään ja asioita hoidetaan niin kuin aina ennenkin, käytettävissä olevan tiedon ja järjen mukaan.
Eikö kansan tahto sitten toteudukaan? 

En minä sitä vielä tiedä.

Sitä sitten väitetään ja toivotaan, että uudet ihmiset tuovat uusia ajatuksia.

Virkamies voisi väittää, että ”taas uusia vastattavia ja enimmäkseen vanhoja kysymyksiä.”

Mielikuva on sellainen, että vanha on hidas, mutta kankea. Uusikin voi olla kankea,asenteissaan.

Uusien  ja vanhojen valtuutettujen ja koko kansan haaste on oikeastaan siinä, että osattaisiin tarttua hetkeen ja muuttuvaan haasteeseeen, yhdessä ja energisesti.

Kaikki asiat on jo keksitty.

Kaikkein tärkeintä olisi vain löytää ne oikeat ja toimivat painotukset.

0602.jpgOsaamista ja kokemusta ei koskaan riittävästi arvosteta. Rajua muutosta esitetään aina tilalle. Se on raflaavaa ja siksi kovin ymmärrettävää, kun keinot loppuu ja  arvaaminen alkaa. Valtuutetuilta on lupa odottaa myös osaamista näkemyksen lisäksi, erityisesti aikana, jolloin taloudesta on kiinni palvelujen saanti. On todella tärkeää, että keskustelujen kautta saadaan luotua yhtenäiset näkemykset toimintavoista virka- ja luottamusmiesten kesken.0275.jpg

Ruotsalaiset kantoivat kukkia ja kynttilöitä 600-vuotiaan tammen kannolle, sen muistoksi. Ei ole siksi ihme, jos suomalaiset haikailevat vanhan ja hyvän kuntajärjestelmän perään. "Puu on kuitenkin jo kaadettu" ja teurastus etenee. Jos JIK-alueelta löytyisi yksimielisyyttä, voisimme vielä kyetä JIK-kunnan säilyttämään. Se on kolmen kunnan päättäjistä kiinni. Viime päivinä on ilmennyt, että kuntasuunnitelma on todellakin Helsingistä päin karttaan nojautuen tehty. Valtioneuvostolla ei ole harmainta aavistusta siitä toiminnasta tai huikeasta tehokkuudesta, millä esimerkiksi kuntayhtymät ovat perusterveydenhoitoa järjestäneet. Nyt on lobbaamisen aika. Missä viipyy kuntajohdon kriisikous JIK-alueella?


Kommentit

20.1.2012 19:01  Suomeen tulee sata kuntaa

Pääministeri Katainen kertoo Talouselämä- lehdessä, että hallituskauden lopussa Suomessa on sata kuntaa, ja että hallitus on ko. ohjelman takana. Täten leikkaus toteutunee suurin piirtein äsken ilmestyneen salaisen listan mukaisesti.

20.1.2012 19:55  Osaamista ja kokemusta ei koskaan riittävästi arvosteta.

80-luvun lopulla/90-luvun alussa syntyneillä on edessä loistava tulevaisuus. Muita kuin pätkätöitä ei yksinkertaisesti ole, ellei onnistu suhteilla saamaan vakituista työpaikkaa tai ole poikkeuksellisen erinomainen. Kerran pätkätyöläinen, aina pätkätyöläinen.
Miksi yrittää mitään, kun tyhjän saa pyytämättäkin.

20.1.2012 20:05  JIK:ssä ei löydy yksituumaisuutta

JIK-alueen ongelma on siinä, ettei löydy yksmielisyyttä. Kurikka haluaisi JIK-kunnat yhteen, jolloin Kurikka olisi keskuspaikka. Tämä ei miellytä Ilmajokea, joka haluaa pysyä itsenäisenä. Jalasjärven ongelma on JAK:n takaisinperintä niin, että Jalasjärvi on selvästi odottavalla kannalla eikä tee mitään, vaan odottaa ministeriön virallista esitystä kuntauudistuksesta.

20.1.2012 20:31  kymysys

Jos tehtäisiin Kunnasta Ilmola nimeltään. Riittäisikö se pirtille ja haavistolle?

20.1.2012 21:16  sixpack

Jik:stä alkaa varmaan löytyä yksituumaisuutta, kunhan tämä Kataisen tavoite kunnolla tunnistetaan. Kataine luottaa vielä Urpilaisen tukeen. Uho on kovaa. Katsotaan syksyn kuntavaaleissa.

20.1.2012 22:54  tota

Matin paras plogi, mitä on tullu luettua tässä useampi vuosi.

En ymmärrä miten nämä asiat muuttuu kuntarajoja siirtelemällä.
Samat palvelujen tarvitsijat pysyvät ennallaan.

Laki kunta ja palvelurakenneuudistuksesta ensimmäinen pykälä.

1. kehittää palvelujen tuotantotapoja ja organisointia
2. uudistaa kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmiä sekä
3. tarkistaa kuntien ja valtion välistä tehtäväjakoa .

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2007/20070169

20.1.2012 22:56  ?

kysymys ja toivomus blogistille: olethan mukana vaaleissa?

20.1.2012 23:15  tottakai

22:56 tyhmä kysymys.

21.1.2012 5:46  Kauno Kyvykäs

Tämä meidän Matti on mestatari hoitelemaan Kurikan asioita yli puoluerajojen. Tämä johtaminen on kantanut sellaista hedelmää, jotta Kokoomus edustaa maanviljelijöitä ja Matti kravattisosialisteja kuten muitakin sosialisteja, pääosin tämä tapahtuu Jikin kautta. Jikki onkin mielenkiintoinen asia, sikäli, jotta seurataanko me sellaista linjaa, joka pitää sairaista ja vanhuksista huolta, vai annetaanko huolenpito rahoitusyhtiön huoleksi ja tilaaja on tähtitieteellisen kaukana palvelun tarjoajasta. Kuntakonsultit ovat touhuineen siinä asennossa, jotta helppo on liian tyhmien kuntalaisten edustajien kuntalaiset pettää ja antaa valtaoikeus rahoitusyhtiöille hoitaa kipeät ja vanhukset neljänkymmenen prosentin taatulla voitolla rahoitustukseen verrattuna
Mitähän helvetin järkeä yrittäjän on tehdä pitkää päivää ja verottaja vie rahat ja Suomen valtion siunaamalla myötävaikutuksella nämä verotuotot lahjoitetaan monopolituottoina Englantilaiselle rahoitusyhtiölle, joka ei piittaa Suomalaisista vanhuksista, sen kummemmin, kuin saiaraistakaan paskan vertaa.

21.1.2012 6:22  Kauno Kyvykäs

Olen joskus maksanut Perussuomalaiste jäsenmaksun, koskaan ei ole raha mennut yhtä hukkaan, kuin tämän Perus-Juchepuolueen jäsenmaksussa. Koko Kurikan Perussuomalaisten henkiin herättäminen on tähdännyt siihen, jotta Saarakkala pääsee eduskuntaan. Eli, mitä hyvää on tapahtunut siitä hyvästä, jotta etenkin Kurikkalaiset olisisvat hyötyneet tästä äänestyskäyttäytymisestä. Kuulemma ei voi vaikuttaa, kertoi tämä meidän ikioma kansanedustaja. Se pistää miettimään, jotta kumpiko on pahempi, palkkapappi, vai kansanedustaja. Tämä Meidän Vesa-Matti ei missään nimessä ole tyhmä, mutta kysymys on siitä, jotta käyttääkö hän järkensä Kurikkalaisten, vai itsensä hyödyksi.

21.1.2012 8:08  ajomies

Mielenkiintoinen kommentti edellisen blogin nro 67

21.1.2012 9:41  JIK-kunnat voivat olla yhtä

Tänään Ilkassa Seinäjoen kaupunginjohtaja halajaa Seinäjokeen salaisen kuntakartan lisäksi Kurikkaa ja Kuortanetta. Tosin hän ei huolisi kuntakartan mukaan Seinäjokeen liitettävää Jalasjärveä JAK:n velkojen kanssa. Kyse näyttää olevan siitä, että Seinäjoen tulisi olla yhtä suuri kuin Vaasa eli noin 100.000 asukkaan kaupunki.
Tässä asetelmassa toteutuisi se toive, jota mm. blogisti on esittänyt, että JIK-kunnan olisivat yhtä.

21.1.2012 9:57  Tuhannen osakkeen kysymys

Jos velat ovat Jalasjärven esteenä, niin miksiköhän hän Kurikan haluaa mukaan?

21.1.2012 10:59  :-( hyikky

Siinä todella nähdään Sjoen itsekkyys. Kuinka ilikee sanoa Rasinmäki, jotta Kurikka kelepaa, mutta Jalasjärvi ei.
Voi helekutin kuustoista yhyren ristityn syrämellisyyttä ja ihimisarvoosta suhtautumista. Rikkahia otetahan ja köyhiä kyykkyhyn.

21.1.2012 11:31  "Nairahan rahaa"

"Nairahan rahaa." Näinhän se on ollut Pohjanmaalla historiansaatossa. Rasinmäki vain on laajentanut tämän käsittämään myös kuntaliitokset.

On hyvä keskustella näistä motiiveista.

Jos tavoitteena on vain rahan naiminen, saattaa tuleva perhe-elämä olla vähemmän auvoisaa, vaikka " näytetähän isua ja komiaa"

21.1.2012 11:42  juu

Kuntaliitokset sosialisoivat Kurikan varallisuuden lisäksi myös palvelut pitkin maakuntaa. Nykyinen palvelusektorin ja kylien kehittäminen saa täällä jäädä kun keskitetään kaikki vain Seinäjoelle. Vai mitä luulette ketä kiinnostaa tässä suurkunnassa Kurikan lähipalvelut tai Jurvan lukio yms. moottoriradat. Kurikan perinnöt jaetaan jatkossa pitkin maakuntaa jos mitään ei nyt joku tajua tehdä. Tästä ns. Kurikasta tulee kuntajaossa perähikiän tuppukylä tai siis pahenee entisestään.

21.1.2012 11:44  Kauno Kyvykäs

Pahin ja oikeastaan kauhein syopälaisten porukka löytyy Seinäjoelta. Mikä on se laki, millä koko maakunta velvoitetaan elättämään tälläista turhanpäiväisten porukkaa. Kuntien ongelmat alkoivat juuri silloin, kun keksittiin tämä sukulaispoikien ja tasapuolisuuden nimissä, tyttärien tytöllistämisoperaatio nimeltään maakunnat.
Kepun olisi, pikkuhiljaa syytä, vaikka kipeää varmaaan ottaa ja aloittaa tämä turhien syöpäläirten hävitysoperaatio, sillä hallinnollisersti nämä ovat, siis nämä turhat virat ovat Kepulaisten ja Sosialistien yhteisen ja pitkäaikasen rakkauden lapsi. Nämä suuren rakkauden lapset asuttavat tätä Seinäjoella sijoitettua ja tämän suuren rakkauden hedelmää, joiden elättämiseksi on valjastettu koko maakunta.

21.1.2012 12:47  Kuinka Jalasjärvi voi naira rahaa

Jos Jalasjärvi liitetähän Kurikkaan JIK-yhteistyön toivossa, niin eikös silloin Jalasjärvi nai rahaa.

21.1.2012 13:47  jess

Kaikkein vaarallsinta on yhdistyä Seinäjokeen. Sieltä katsoen Kurikka on etäinen periferia ja korkeintaa jonkin asteinen uhka.
kauhajoki taas on syöksykierteessä, joka jatkuu vain pahempana, jos sitä ruokitaan osingoilla ja omaisuudella. Se on kuin vakea johon kaadetaan bensiiniä.
Fiksuinta on joko olla omillaan tai liittää Kurikkaan Teuvaa, Jjärveä ja Koskenkorvaa, jos mahdollista. Niiden tulo-menorakenne on kunnossa.

21.1.2012 13:49  näin on

Omaisuus ei ole niin kovin oleellista. Tärkeintä on katsoa, miten tulojen ja menojen suhde toimii.

21.1.2012 16:39  Suhteita pitää olla...

Montako kertaa keskustan valtuustoryhmä on kutusunut naapuripitäjien vastaavat epäviralliseen illanviettoon?

Se olisi tärkeää, tärkeämpää kuin kuntajohtajien sähköpostit..

21.1.2012 16:40  Kurikkalainen kiistelee tosissaan

Olen seurannut tätä ,Kyvytöntä, monta vuotta ja ihmetellyt hänen tyyliään ruotia eri asioita. Toisaalta ne jutut menevät monesti pitkästyttävän jäpätyksen puolelle.


Kyvytön veikkaa, että perussuomalaisten kansallismielinen "ekosysteemi" on elinkelvoton ja tulee tukehtumaan omaan mahdottomuuteensa. Toivon, ettei Kyvytön sentään tukehdu pullaan, eikä mihinkään muuhunkaan. Terävä asioiden arvostelu on aina paikallaan, joskaan se ei tällä kertaa ollut ihan parasta Kyvytöntä. No, ei meiltä keneltäkään aina oikein irtoa.

21.1.2012 17:25  kyvykkäästä

Kyvytön ei ole kyvytön, vaan sensuelli huulenheittäjä, parhaimmillaan. Joskus liika yritys vain puuduttaa otteen eikä suoritus ole kovin rento. Ilman kirosanoja kyvytän on oikeasti kyvykäs ja parhaimiillaan, varsin usein löytäen sen jyvän ja osuman.

21.1.2012 17:33  naiaan rahhaa II

Teuvalaisilla on noin 20 miljoonan euron pankkisiirto Kurikalle kädes infransa kunnostamiseen.Tulo/meno rakenneko kunnossa?

21.1.2012 19:14  mietinnän paikka

Väkilukuun perustettuna summa tarkoittaa tämän päivän Kurikkaan verrattuna neljääkymmentä miljoonaa.. siitä on hyvä alakaa tuumata.

21.1.2012 21:08  mieti

Kurikan infra vaatis 60miljoonaa, jos kaikki hullutukset toteutettaisiin.

21.1.2012 22:53  Nr ll

Kurikka on jo toteuttanut.

22.1.2012 0:23  Kauno Kyvykäs

Me Kurikkalaiset elämme, niin käsittämmän hyvällä paikkakunnalla, jotta siitä on oksat pois. Vaikka tällä Suomenniemellä tehtäisiin mitä tahansa, niin ei tästä olot parane. Toivottavasti pystytään ottamaan pakolliset huononnukset kunnialla vastaan. Kurikan työntekijöiden pavelualttius on vahaa Jurvalaista luokkaa. eli me elämme huippu kunnassa, jossa on asiat käsittämättömän hyvässä kunnossa. Tulkoot sitten lunta porstuaan, niin kyllähän me kestämme sen.

22.1.2012 0:39  Juhani

Kauno. Tuo oli aika totuudenmukainen kuvaus tavallisen kuntalaisen Kurikasta.

22.1.2012 7:43  Nr III

Kyllä Kauno pystyy näköjään mihin vain, kun haluaa.

22.1.2012 9:35  Kaunolla on hyvä huumorintaju

Mielestäni tämä Kauno on ironian mestari, vaikka Juhani näyttää sen ottavan tosissaan

22.1.2012 11:05  Edelliselle

Kauno on näköjään menettänyt uskottavuutensa, koska hänen todellisiakin käsityksiään luullaan jo ironiaksi.

22.1.2012 12:29  Riittääkö mannaa?

Ihmismieliä on niin monta kuin on ihmistäkin. Tämä mielten kirjo heijastuu näissä blogimielipiteissäkin. Toiset elelevät kuin aurinkoisen kesäpäivän paisteessa. Kukat kukkivat. Mehiläiset pörräävät ja mesi tuoksuu. Vedet liplattavat sinisinä kutsuen vesileikkeihin. Mieli on kevyt.

Toisen ääripään eläjät tähyilevät alinomaan taivaanrantaa ja odottavat ukkkospilvien ilmestyvän hetkellä millä hyvänsä. Sydänalassa tuntuu koko ajan erilaisten huolien, todellisten tai kuviteltujen ahdistus.

Mielenlaadut ohjailevat meidän arjen mielipiteitä ja tekojajammekin. Suhdettammen oman kuntamme asioihinkin.

Osa elää vain tässä ja nyt. Nauttii kaikesta siitä hyvästä, mitä kunta on meille järjestänyt. Ajatellen että kun tätä mannaa on ollut tähänkin asti ollut aina tarjolla, niin näin tulee jatkossakin aina olemaan. Ajatellaa, että jotenkin se vain on aina järjestynyt, niin miksi nyt pitäisi ryhtyä stressaamaan.

Toisia tämä lapsenomainen huolettomuus riipii suunnattomasti. He tutkailevat säätiedotuksia ja kuuloistelevat ukkkosen kaukaista jylyä.
Odottavat, että kaikki ryhtyisivät kipin kapin korjailemaan leikkikalut suojaan hiekkalaatikolta ennen myrskyn tuloa.

Ilman näitä "huolehtivia vanhenpia" voisi leikeissää kirmaileva sakki jäädä rajuilman armoille.

Lapset ovat kiitollista sakkia. Eivät he juurikaan syyttele ja soimaa viisaita vanhempiaan ilon pilaamisesta, kun ovat päässet suojaan ennen ukkosen tuloa ja voivat kuunnella tuvan suojissa ukkosen rytinää.

Kuntaelämässäkin olisi varmasti hyväksi, jos kyettäisiin iloitsemaan lapsen tavoin aurinkoisista kesäpäivistä, mutta osattaisiin suhtautua kuunnellen myös tulevaisuudesta huolta kantavien viesteihin. Vaikka mannaa näyttää vielä riittävän, voi sen tulo tyrehtyä ilman varautumista huomiseen.

22.1.2012 13:10  Juu

Täällä blogissa ei vissiin kauhiasti kiinnosta nämä Pressa vaalit.
Haavistosta on tulossa Pressa.
Naiset ratkaisevat taas näissä vaaleissa.

22.1.2012 13:37  Fortumin osakkeista pitäisi osata iloita

Täällä edellä kommentoitiin siitä, kuinka pitäisi osata olla iloinen. Hyvä esimerkki on tästä se, että näistä Fortumin osakkeista ja niiden tuottamista osingoista pitäisi osata iloita niin kauan kuin niitä on. Nythän synkistellään siitä, joudutaanko niillä maksamaan JAKK:n velkoja vai syökö Seinäjoki ne vai menevätkö ne ensi hätiin Teuvan infrahankkeisiin.

22.1.2012 13:48  Juhani

12:29 Yksi kaikkien aikojen parhaista kommenteista. Vastuunkantajia tarvitaan, mieluiten hyviä sellaisia, mutta vain vaaleissa tai muuten hankitulla vaikutusvallalla pystytään muuttamaan asioita. Siksi tavallisen kuntalaisen kannattaa osallistua näihin keskusteluihin säilyttämällä hyvä mieli ja toivoa vain että häntä kuunnellaan. Ei kannata pilata hyviä ja terveitä elämän päiviä sillä että hermoilee asioista joille ei voi tehdä mitään.

22.1.2012 15:01  13:37:lle

Kaikkein kauheinta on, jos osakkeet menevät Kauhajoen talouden suohon. Siellä ne eivät edes auta mitään, kun Kjoen talouden rakenne on peestä.

22.1.2012 15:17  Kunliitoksessa kaikki omaisuus on yhteistä

Kun salaisen kuntakartan mukaan Kurikka liitetään Suupohjaan, niin kaikki omaisuus varoineen ja velkoineen on yhteistä omaisuutta. Selvää on, että Fortumin osakkeet ovat hyvään tarpeeseen. Kun ne myydään, niin siinä taloudeltaan heikko Kauhajokikin pötristyy. Voikin kysyä, milläs sitten mällätään, kun oskakkeita ei enää ole.

22.1.2012 15:41  pian entinen kokoomus

Valtioneuvosto on luvannut täällä kaudella ajaa kunnat alle sataan. Olisi kiva tietää, mitä Kurikan kokoomus tästä tuumaa? Kukaan ei halua enää kuulla kankaanpään mielipidettä, joka on sellainen, että rupukylät pitää yhdistää toisiin rupukyliin. Mitä mieltä ovat oikeat kokoomukselaiset.

22.1.2012 15:42  Osake

Osakkeet olisi pitänyt käyttää Kurikan hyväksi ennemmin.
Nyt ne menevät suunnitelman mukaan Kauhajoen /Teuvan infraan.
Kurikan Keskustalaiset mitä mieltä ?
Vain asialliset vastaukset.

22.1.2012 16:45  Täällä blogissa ei vissiin kauhiasti kiinnosta nämä Pressa vaalit.

Salessa on yksi ratkaiseva ongelma. Ääni hänelle on samalla ääni Jyrki Käteiselle ja ja hänen epäpyhälle allianssilleen. Vielä tätä seikkaa ei toki meille hallintoalamaisillle mainita. Mutta Niinistön valinnan jälkeen Katainen alkaa hehkutella, että tämä presidentin vaali oli vahva valtakirja kansalta hänen ja Kokoomuksen "Suomi kantaa vastuuta ja maksaa aina kaiken mitä Berliinistä käsketään" europolitiikalleen kuin myös esim Virkkusen "minä teurastan nyt pikkukunnat, enkä kysy siihen kenenkään mielipidettä"-kuntauudistukselle. Ottakaa tuo vakavasti ihan otettavana ennusteen

22.1.2012 17:30  Kauno Kyvykäs

Ei kummemmim kiinnosta, jotta voittaako homo kakkospaikan.

22.1.2012 17:38  tekee terää

Haavisto tulee kakkoseksi ja se on ihan hyvä. Se on selvä antisoiniliike. On ihan oikeinkin, että rasvaista sointia lyödään homoaseella päähän.

22.1.2012 17:40  P V

Väyrynen on kakkonen, jos luoja suo.
ja suohan se. paavo V on valtiomies, mutta tajuaako kansa sen?

22.1.2012 18:29  Toisella kierroksella Niinistö ja Haavisto

Suuri vaara on siinä, että Haavisto tulee kakkoseksi. Onhan se nähty, että pääkaupunkiseudulla äänestetään mielkuummin Haavistoa kuin Väyrystä ja siellä on nykyään äänestäjien enemmistö.
Onkin mielenkiintoista, miten esim. etelä-pohjalaiset ne äänestäjät, jotka syystä tai toisesta eivät äänestä Niinistöä, asennoituvat toisella kierroksella, jos vastakkain ovat Niinistö ja Haavisto. Epäilen, että he jättävät äänestämättä.

22.1.2012 18:42  kuis on?

Vielä viime hetken veikkaukset? Niini 35 %, Paavo V 18% Haavisto 15,9 % ?

22.1.2012 18:57  Ilman kokoomusta Niinistö menisi kerralla läpi

Kova poika on Niinistö jos kokoomuksesta huolimatta ponnistaa presidentiksi.

22.1.2012 19:22  a harm

Niinistö on aika moinen aristokraatti. Ei kansanmies lainkaan. Siinä on sopiva herrajohtaja.

22.1.2012 20:01  Suuri vaara

Haavisto on pehmeä, opintonsa laiskuuttaan kesken jättänyt sivari-söpertelijä, jossa ei tunnu olevan ei sitten minkäänlaista särmää; mies toistaa opetellun tuntuisesti itseään tentti tentiltä, ja tuota monotonista puheenpitoa kotisohvalla kuunnellessa on usein vähällä nukahtaa. Sitä, mistä miehen suosiopiikki johtuu, on vaikea sanoa. Timo Soinin mukaan Pekan gallup-nousu alkoi siitä, kun hän kävi Teuvo Hakkaraisen sahalla ja tempaus uutisoitiin näyttävästi. Tuossa voi olla vinha perä. Jos Haavisto ei tule nyt valituksi pressaksi, niin Pekalle voisi suositella muutaman viikon pestiä Teuvon sahalla tosi toimissa, jotta hän saisi edes hieman jäntevyyttä hieman vetelän tuntuiseen olemukseensa. Niin, ja suorittaisi nyt ne ammoin kesken jääneet opintonsa loppuun.

22.1.2012 22:21  Haavisto on tuleva Pressa

Helsingissä Haavisto sai enemmän ääniä kuin Niinistö.
Naiset yli puolurajojen äänestää Haavistoa.
Lipposen ylimielinen esiintyminen vaali valvojaisissa koituu Niinistön tuhoksi sanoi ,että läpihuutojuttu toinen kierros.Aliarvioi äänestäjiä huono niinistön kannalta.
Jenni puolisen kylmä ja opeteltu puhe on haitaksi.

22.1.2012 22:29  Kahtia jakautunut isänmaa

Vaalien hyvät puolet:

- Paavo Lipponen sai vihdoin, mitä hän ja demarit todella ansaitsivat: kunnolla köniin!

- Samat Sanat Timo Soiniin: viime kevään Jytky jää - luojan kiitos- historiaan!

22.1.2012 23:01  hyvä näin

Paavo pelasti Keskustan ja isänmaan, hänelle kiitos siitä. Nyt on Keskusta taas kartalla. Jytky sai kunnolla köniin, niinkuin asetelma oikeasti onkin. Haaviston myötä Suomen kansa osoitti huomattavaa cuvaitsevaisuutta. Nyt on helppo mennä äänestämään Haavistoa toisella kierroksella.

22.1.2012 23:54  Juhani (Unohda innovointi)

Taitaa tulla lisää murheita Timo Soinille omista kannattajistaan. 14 tuntia sitten eli äänestyksen aikana Aija Lehtoranta on tehnyt poikkeuksellisen rasistisen ja myös Haavisto-vastaisen Facebook -päivityksen. Kuvittelisin että se ylittää myös uutiskynnyksen huomenna tai lähipäivinä.

23.1.2012 0:36  Loistavaa!!

Kurikan Keskustan eduskuntavaalihajaannus näkyy aina vaan Kurikan äänestystilastoissa. Keskustalla ei ole mitään linjaa tai onhan, kokoomuksen linja. Sen takia kannatus kyntää.... Hallutaan littyä kaikkiin naapurikuntiin ja mitä nopeammin sen parempi.

Täällä Keskusta tekee sen minkä kokoomuksen kuuluisi ja kaikki sataa Soinin ja kokoomuksen laariin.

No, kun kuntavaaleissa tulee turpiin oikein kunnolla, niin luulisi ajatusten muuttuvan? Ai niin, ei ne muutu..samat jatkaa....

23.1.2012 0:38  ????

22:29 Demarit saivat mitä todella ansaitsivat?Aha,kommentoija ei taida ollakkaan Kurikkalainen keskustavaltuutettu kun tuollaisia laukoo...?

23.1.2012 5:14  Juhanillle

mitä on AIJA lEHTORANTA KIRJOITTANUT. EI SALAISUUKSIA OLKAA HYVÄ?

23.1.2012 5:54  Juhani

En ole aivan varma onko laillista ottaa lainausta tähän, joten en viitsi tehdä sitä. Oleellista on se että hänen puheensa ovat rasistisia useita kansanryhmiä kohtaan. Ovat olleet surullista luettavaa jo aiemminkin. Kommentteja hänelle on tullut yli 500 kappaletta.

23.1.2012 7:38  Näin on näreet

Maaseudun alasajo jatkuu ja kiihtyy, näin on kansa halunnut, ei siinä sitten mitään.

23.1.2012 9:26  Juhani ei kerro raisitista kirjoitusta

Tämä Juhani ensin kertoo nimeltä mainiten rasisitisen kirjoittajan. Sitten ei uskalla ko. kirjoitusta esittää, vaikka mainitsee sen saaneen 500 kommenttia - eli se on kovin julkinen.
Voisiko Juhanin käyttäytymistä sanoa tekopyhäksi.

23.1.2012 9:48  Aku ankka ja kirkkovene valinnassa

Valintatilanne on vaikea. Jos valitsee Niinistön, saa kokoomus värisuoran, joka demareilla oli vielä muutama vuosi sitten. Jos valitsee Haaviston, saavat vihreät kannatukseensa arvotonta arvonnousua joka johtaa Durbanin ilmastosopimuksen tai Itämeren fosforikuorman syyllisjahdin ("Suomen maatalouden fosforipäästöt saatava nollaan" ja simsalabim löytyykin inhasta idästä laitos joka valaa fosforia 4 kertaa Suomen maatalouden määrän)kaltaisiin sokeisiin itseruoskintoihin.

Onneksi on olemassa hämmähäkki eli kirkkovene, jota äänestämällä ei pety.

23.1.2012 10:01  Nukun vällyjen välissä

Seuraavat kaksi viikkoa kuulemme sitten vaalikeskusteluissa hilittyä ja sivistynyttä keskustelua rauhasta, kansainvälisestä solidaarisuudesta, suvaitsevaisuudesta, ilmastomuutoksesta jne. Mutta kumpikaan ehdokkaista ei vahingossakaan käsittele paneurooppalaista pankkitukea tai euromaiden hivuttamista askel kerrallaan liittovaltioon eurokriisin varjolla. Kriisin jonka arkkitehteinä ovat olleet juurikin ne samat federalistit jotka nyt käyttävät sitä hyväkseen poliittisten tavoitteidensa ajamiseen. Myös maakuntien ja syrjä-Suomen kiihtyvä alasajo ei tule kuulumaan kummankaan ehdokkaan agendaan, koska molempien mielestä niin kaikki järki kuin onnikin asuu suurissa kaupungeissa.

23.1.2012 10:12  Nyt lasta odottamaan Pressanlinnaan

No tyhmä kansa saa näköisensä presidentin, jolla ei ole ulkopoliittista kokemusta lainkaan. No presidentin tehtävissä on aikaa opetella. Tosin Sauli on aina ollut huono ja hidas oppimaan.

23.1.2012 10:51  Haavistosta Pressa

Kyllä Haavistosta tulee hyvä Pressa ja Antoniosta maan ykköspuoliso. Mahtava tyyppi tämä Antonio todella sympaattinen.

23.1.2012 11:17  jep

Joo aina kans arvostanu Egvadorilaisia homoja.
Nyt ei tartte enää haukkua ruotsalaisia.

23.1.2012 11:23  Jup

Voi pientä jep raukkaa. Nimettömänä täällä kirjoittelee.Kova Äijä

23.1.2012 11:43  Juhanille

Onko jep äijä? Sano nyt jo Juhani, mitä se Lehtoranta sanoi? ei ole salaista.

23.1.2012 12:22  Kauno Kyvykäs

Haavisto on todellinen aatteen mies, eikös nämä homot yritä tulpata sitä reikää, josta tulee ihmiseltä pahimmat fosfori päästöt.

23.1.2012 13:25  Voi voi

Vanha vitsi, joka on pyörinyt netissä. Ei kyvyttömällä ple muut hommaa ku kopioida netistä vitsejä omana ajatuksena.

23.1.2012 13:58  ????

9:48 Kirkkovene=ääni GAY kansalle!

23.1.2012 14:22  Jätän äänestämättä

Voitonhuuma on nyt Haaviston leirissä niin suuri, että malttavatko hänen tukijoukkonsa pidätellä vääjämättä tulevaa paskamyrskyä vielä vaadittavat kaksi viikkoa. Sillä matematiikkahan sanoo, että Haavisto ei voi pärjätä pelkästään Lipposen, Arhinmäen ja Biauden vapautuneilla äänillä. Lisää pitäisi saada Väyrysen ja Soinin äänestäjiltä. Haavisto itse tämän tajusi, koska jo vaali-iltana useaan otteeseen kehaisi että hänen "ihmeensä" takana olivat osin samat äänestäjät jotka keväällä äänestivät "jytkyä". Veikkaan kyllä, että punavihreä tärähtäneistö ei malta odottaa toista kierrosta vaan vittuilu alkaa välittömästi huomenna. No, ehkä jo toinen sijakin on heidän mielestään riittävä voitto.

23.1.2012 14:36  Meedia

Haaviston puoliso ei ole virallinen valtiollinen henkilö, mutta todellisuudessa hän edustaa Suomea. Tähän saakka hän on kunnostautunut julkisuudessa rattijuoppona ja kapakkatappeluissa. Jos samalla linjalla jatkaisi presidentin puolisona, riittäisi iltapäivälehdillä lööppejä. Tai ehkä Supo onnistuisi hautaamaan töppäilyt kansan näkyvistä suomalaisen perinteen mukaan.

23.1.2012 14:58  Pitkin hampahin

Kahdesta on kuitenkin valittava.
Valinta tapahtuu äänestämällä.
Se voittaa, joka saa enemmän ääniä!

23.1.2012 15:59  Fani

Saarakkalalta rajua kritiikkiä Soinille uusi suomi nettisivustossa.
Vesa-Matti on ehkä tuleva Pääministeri.
Kyllä Vesku uskaltaa ja osaa.

23.1.2012 16:17  Juhani

Tarkistin facebookin säännöistä ja ymmärsin monimutkaisesta englanninkielisestä tekstistä ettei julkaisujen välittäminen olisi sallittua koska tekijänoikeudet ovat siellä sisällä. Mutta en ymmärrä miksei sitä voi itse käydä vilkaisemassa.

www.facebook.com

Näyttää silti siltä ettei uutiskynnystä ylitetäkään. Ehkä teksti on sittenkin liian yltiöpäinen ja epäuskottavan sekava selvänä kirjoitetuksi. Mutta paljon helpommalla James Hirvisaari tuomittiin blogitekstistä. Kysyn häneltä luvan ja laitan sen illalla omaan blogiini!

23.1.2012 17:46  Juhani (Hansi Skoteissa)

Joku muu ehti tehdä sen blogijutun ensin. Eli tuossa uusin blogiteksti.

23.1.2012 17:53  En aio äänestää

Kun ei kumpikaan ehdokas kelpaa, niin aion jättää
äänestämättä. Eri asia, jos Väyrynen olisi päässyt toiselle kierrokselle. Uskon, että näin ajattelevia on muitakin.
Se nyt on sama, kumpi siellä on. Mutruileva ja äksy Niinistö vai rauhallinen Haavisto linnan tanssiaisissa itsenäisyyspäivänä ottamassa vieraita vastaan puolisonsa kanssa.

23.1.2012 19:17  ????

17:53 Hienoa että voit äänestää Väyrystä taas kuudenvuoden kuluttua.Hyvää Kuuttavuotta!

23.1.2012 19:53  Kauno Kyvykäs

Homomielisille ei sitten mikään ole hyvä. Mikäli löytää näiden touhuista edes edes yhden positiivisen piirteen, niin heti ollaan tosiasioita väittämässä vitsiksi. Kauno on ehdottomasti sitä mieltä, jotta homoissa ei ole mitään vitsin aineksia.

23.1.2012 20:13  Koummentoijalle (19:17) myös hyvää kuutta vuotta

Kommentoijalle (19:17) sen verran, että Kurikassa eniten ääniä sai Väyrynen eli 2768 ääntä. Toiseksi tuli Niinistö, jolle ääniä tuli 2621 ja Soini oli kolmantena 1102 äänellä Haavisto oli vasta neljäs 526 äänellä. Täten epävarmoja ja ilmeisesti äänestämättä jättäviä Kurikassa on todennäköisesti paljon, joille toivotit hyvää kuutta vuotta.

23.1.2012 21:27  Kuntauudistuksen aluekierros Seinäjoella 21.2.2012

Kuntauudistuksen aluekierros on Seinäjoella helmikuun 21 päivänä. Se on jännittävä päivä. Mielenkiintoista kuulla selostuksia ja kuntien edustajien kommentteja sieltä.Mahtaako Kurikan edustajissa olla sellaisia, jotka kertovat, että Kurikalla on rahaa niin, että on väärin, jos sen pitää lähteä Kauhajokea pelstamaan.

23.1.2012 21:33  ????

20:13 Mitä voittaa sillä jos ei äänestäkkään toisella kierroksella ,kun oman ykkös ehdokkaan äänet eivät riittäneet jatkoon?Sitä minä kysyn,kun en ole itse jättänyt koskaan ääntäni käyttämättä.

23.1.2012 22:35  Äänestäminen ei ole mikään itsetarkoitus

Ei kai velvollisuus äänestää tarkoita sitä, että silloinkin pitäisi äänestää, jos kumpikin vaihtoehto tuntuu sellaiselta, ettei se edusta niitä arvoja mitä äänestäjä edustaa. Äänestäminen ei voi olla mikään itsetarkoitus. Olihan jo nyt äänestysprosentti vain vähän yli 72% ja ennustukseni on, että se on toisella kierroksella pienempi.

23.1.2012 22:48  Tyhjääkin voi äänestää

Kyllä taitaa jäädä äänestämättä ja onhan sekin kannanotto, ja vahva onkin, vai mitä ?

23.1.2012 23:02  ????

Maailmassa on paljon tarinoita siitä kun ei löydy enää vaihtoehtoja.Joku menee junan alle, joku köyrenjatkoksi.kukin tavallaan,minä en tuomitse.

24.1.2012 0:26  Aija Lehtoranta iskee väkevästi.

Kiitos Juhanille, jotta sai tutustua tähän Aija Lehtorantaan. Hän on yrittäjä, joka toimittaa ilmaisjakelulehteä ja on Timo Soini kannattaja.Minusta hän kommenteissaan sanoo suoraan sen, mitä moni ajattelee. Ehkä on niin, että tässä vapaamielisyydessä, jossa ei saa sanoa pahaa sanaa esim. maahanmuuttajista, on menty ahdasmielisyyteen.
Hän kommentissaan sanoo esim."Eivätkö Mannet ja Somalit ole sosiaaliluukulla, kun kaikki ovat täällä netissä.Ovatko he saaneet sosiaaliavustuksena tietokoneen."
Mitäs pahaa tällaisen sanomisessa on. Onhan Suomessa sanan vapaus.

24.1.2012 1:21  Juhani

0:26 Ole hyvä vain! Kiva kun sain auttaa!

24.1.2012 6:54  Äänestämisen vaikeudesta

Minä voisin äänestää Haavistoa. Asia, joka minua kuitenkin töyttää, on hänen vanavedessään kulkeva avopuoliso. Eilenkin televisiossa näyettiin, kun tämä henkilö istui etupenkissä ja virnisteli. Onhan niin, että tähänkin asiaan suhtautuminen on yksi arvokysymys. Oletan, etten ole tässä arvokysymyksessä yksin.

24.1.2012 7:44  Haavistolle

Ei kai se ole Haaviston vika jos joku virnuilee. Eikö nyt ole aika virnuilla muillekin kuin Väyryselle. Nyt pitäisi torjua väkevästi aristokraattisen kapitalistiNiinistön pääsy presidentiksi. Kuninkaallisista on riittävästi huonoa esimerkkiä tuolta länsinaapurista.

24.1.2012 8:37  Kauno Kyvykäs

Ahtisaari kyseenalaisti Presidentin viran.
Halonen näytti, jotta ilmankin tultaisiin toimeen.
Haavisto on hyvää kyytiä näyttämässä, jotta se voi pahimmillaa olla kansallinen häpeä.

24.1.2012 9:58  En äänestä salea

Sauli Niinistö on talousihminen, ja aivan kuin Juho Kusti Paasikivi, hänellä on tausta talouselämässä. Mutta harvemmin muistellaan, että Paasikivi silloin 30-luvun lamassa oli pahimman luokan nuijankopauttelija ja talonpojan tappolinjan kannattaja - hän ajoi täysin armotta konkurssiin kaikki velkaantuneet, olivatpa ne sitten omaa syytä tai eivät. Ja Niinistö on tämän saman linjan edustaja. Kokoomus on koko 2000-luvun profiloitunut tylyn, armottoman kapitalismin juoksupojaksi. Alexander Stubb, Jyrki Katainen, Kimmo Sasi ja Sauli Niinistö - ja siellä taustalla kummittelee Paasikiven haamu. Niinistöllä ei ole niitä samoja valtiomiestaitoja, jotka tekivät Paasikivestä legendan. Haluammeko me presidentiksi ihmisen vaiko laskukoneen? Kas siinäpä pulma.

24.1.2012 10:17  Salesta ei Pressaa

Sikamiehet ei kuulemma äänestä Salea tämän törkeän lausunnon takia muutama kuukausi sitten.
Ei ole maanviljelijän asialla tuli selväksi.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: